Elämiskustannusten pienentämisestä...

likka-

Saattaa olla väärän otsikon alapuolella, sori jos näin kävi.
Ajattelin avata nyt puhetta elämiskustannusten pienentämisestä. Olisi mukavaa kuulla, kuinka säästää rahaa kaikesta "ylimääräisestä" ja laittaa jemmaan.

Olemme kolmihenkinen perhe, meillä on keskitasoa pienempi, "järkevä" asuntolaina ja lisäksi yksi (pieni) vakuudeton luotto. Asumme rivitalossa, joka on kaukolämmössä, eli maksamme lämmityksen aina vastikkeen yhteydessä ja se on meistä riippumaton kuluerä siispä, ja tasasumma joka kuukausi käyttipä lämpöä miten paljon tahansa. Samoin vesi on kiinteä summa kuukaudessa henkilöä kohti eikä mittareita ole. Nämä ovat siis asioita, joihin ei ole tulossa muutoksia. Lainat lyhenevät kohtuu nopeasti, vastike on alhainen (asumme kaupungin keskustassa ja siihen tasoon nähden siis peilaan). Asumiskustannukset lainanhoitokustannukset vakuutukset ovat noin 1000e/kk ja lohkaisevat noin kolmasosan budjetistamme (itse olen vielä toistaiseksi kodinhoidontuella lastamme kotona hoitamassa, ja todennäköisesti lähden syksyllä opiskelemaan)

Autolainaa meillä ei ole, kylläkin kaksi autoa pihasta löytyy.

Haluaisimme alkaa säästämään, mutta nykyisellä kädestä suuhun elämistyylillämme kaikki "vain menee". Ruokaan käytämme noin 120e/vko. Eli kuukausittain noin 500e. Ei mikään hurja summa mielestäni...? Ruokakaupassa katson halvimman vaihtoehdon, mutta esim. pyykinpesuaineiden hinnasta en tingi, sillä minulla on omat vakiomerkkini. Samoin vaipat ostan kyllä melkeinpä kalleinta mahdollista vaihtoehtoa. Halvempia olen kokeillut, mutta pettynyt. Vaipoista yritetään päästä pian eroon ja niiden käyttöä vähennetään, tosin lapsemme on vielä niin nuori, että varmaankin vuodenpäivät tarvitsemme vaippoja yöksi ainakin. Olisiko teillä vinkkejä ruokalaskun pienentämiseksi tuostakin...?

Muita kuukausittaisia kustannuksiamme ovat esim:

-nettilasku 19,90e
-puhelinlaskut noin 60e/kk yhteensä
-autojen vakuutukset ja bensat noin 300e/kk
-koiranruoka noin 50e/kk
-H&M tilinhoitomaksut noin 40e/kk

yht noin 550e/kk yläkanttiin laskettuna

Eli, tällä laskukaavalla aivan ylimääräistä rahaa pitäisi jäädä 900e/kk. Minnehän se mahtaa hävitä, sitä en kyllä tiedä...? =O

Vinkkejä nipistämiseen kaivataan... ;)
Ja oikeasti köydyyden rajoilla eläviltä mielelläni kuulisin vinkkejä ja kertomuksia. Muistan, kun meidän vuositulot opiskeluaikana olivat yhteensä 7000e/kk ja SILTI emme oikeastaan koskaan valittaneet rahapulaa ja kaikki oli oikein mallillaan. Silloinkin asuimme omistusasunnossa, mieheni kävi joka viikko 500km:n päässä opiskelemassa ja silti rahat riittivät bensaan ja ruokaan yms. Ja välillä jopa baariin. Nyt tuntuu, ettei mikään raha riitä, vaikka vuositulomme ovat nykyisellään yhteensä noin 55000e...

Mitään syyttelevää sävyä ja kinastelua ja sitä foormeille tyypillistä nalkuttamista, jankuttamista ja vänkäämistä en tähän aiheeseen tahdo. Asiallista keskustelua sensijaan kylläkin, ja mielellään PALJON! ;)

38

891

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuukuus

      Minulla on ihan ruutuvihko mihin kirjaan ylös tulot ja menot. Kuukauden kauppakuitit laitan myös talteen ja lasken kuukauden lopussa. Monesti kuukauden lopussa huomaa, että mitä turhaa sitä taas on tullut ostettua.

      Kokeileppa tätä systeemiä.

      • likka-

        joo, toi vois olla hyvä. :) jos vielä saisin miehenikin sitä käyttämään.... ;)
        ootko saanut ihan konkreettisia muutoksia aikaiseksi tuon avulla? eli jääkö ne turhat ostokset pois sen vihkosen avulla..

    • Velkakierre

      Ei elämän nyt välttämättä tarvitse olla mitään tuhlauksen riemujuhlaa, vaikka kolme ihmistä, koira ja kaksi autoa kuluttavat 2000 euroa kuussa asunnon lisäksi.

      Autot ovat aikamoinen rahanreikä. Et mainitse mitään autojen hinnoista, mutta pääomakulut tekevät monesti paljon suuremman summan kuin polttoaine, vaikka ne eivät kuukausimenoissa suoraan näykään ennen kuin vaihto tulee ajankohtaiseksi. Olisiko ehkä vapaaehtoisissa vakuutuksissakin varaa tinkimiseen? Muuten asiat näyttävät olevan suhteellisen hyvin kunnossa, mutta kannattaisi tosiaan selvittää minne rahat häviävät. Kirjanpito kaikista menoista on varmasti aiheellista.

      Jos kyseessä on tiedostamaton tarve käyttää kaikki käytettävissä olevat rahat, siihen auttaa parhaiten rahan siirto ulottumattomiin. Järjestäkää niin että palkkapäivänä pankki siirtää muutaman satasen toiselle tilille tai rahastoon, josta niitä ei ole niin helppo käyttää. Luopukaa korteista ja käyttäkää käteistä. Setelien käsittely tekee ostoksista paljon todentuntuisempia ja ehkä niiden tarpeellisuutta tulee miettineeksi toisenkin kerran.

      Mutta ihan ensimmäiseksi maksakaa se kulutusluotto ja tilivelat nollille. Sellaisten korot ja kaikenlaiset lisämaksut imevät verta kavalammin kuin sääsket yöllä.

      • elliivo

        Pikkutarkka saa olla jos haluaa elää nuukasti. Hyviä neuvoja on jo tullutkin edellä, esimerkiksi käteisen käyttö. Kun nostaa ruokarahat kerran kuukaudessa tililtä, jättää pankkikortit kotiin kauppareissulle lähtiessä ja ottaa mukaan vain sen summan rahaa jonka edestä kauppalistassa on ostoksia, ei heräteostoksille ole sijaa.

        Huonoa tuotetta ei kannata ostaa halvallakaan mutta halvoissakin tuoteryhmissä on hyviä tuotteita. Rainbow pyykinpesujauheet on tästä hyvä esimerkki. Samoin euroshopper wc-paperi ja käsitiskiaine.
        Tarjoukset kannattaa hyödyntää ja -50% tuotteita ostaa pakastimeen aina kun niitä löytää.

        Ruokaa ja herkkuja saa halvemmalla kun tekee itse mahdollisimman paljon. Leipominen kannatta ja lisäbonuksena saa kotiin kodikkaan tuoksun ja tunnelman.

        Vaatteita kannattaa ehdottomasti ostaa kirppareilta. Saa monikertaisesti halvemmalla ja usein parempilaatuisia kun H&M:n vaatteet uutena.
        Sama pätee lasten vaatteisiin ja tarvikkeisiin sekä kodin sisustukseen ja astioihin ym.

      • likka-
        elliivo kirjoitti:

        Kiitos vinkeistä!
        Käsitiskiaineen merkki on mulle yleensäkin ihan se ja sama, sillä lähes kaikki astiat meillä pestäänkin koneessa. Poikkeuksena vain teflon-pinnotteiset kattilat ja pannut tms jotka eivät konepesusta tykkää. Eli tuon tiskialtaan reunalla seisovan Fairyn pesuaineen voisin hyvinkin vaihtaa euroshopperiin.. tai oikeestaan rainbowiin, en käy juurikaan k-plussa kaupoissa, koska s-kaupat ovat huomattavasti edullisempia.

        Bensaan meillä hurahtaa melkolailla rahaa. Toinen autoista on V6-koneella oleva, hörppää noin 12l/100km seka-ajossa. Ellei enemmänkin. Lisäksi tätä samaista autoa vuosittain korjataan katsastusta varten vähintään 200eurolla ellei enemmälläkin, lisäksi huollatamme usein pienimmätkin jutut, koska auton vaihto ei ole nyt suunnitelmissa eikä mahdollistakaan ja haluamme tuosta suht hyvästä autosta pitää kiinni vielä ainakin kolme vuotta.

        Kirpputoreilta / huutonetistä ostan paljon vaatteita itselleni ja lapseni vaatteet ovat kaikenkaikkiaan lähes poikkeuksetta joko saatuja tai kirpparilta ostettuja hyväkuntoisia, mutta mieheni vaatteiden osto on ongelmallisempaa, kirppisvalikoima on niin suppea. Hänelle ne H&M:n vaatteet lähinnä on ostettu. Tietty saatan itselle ja tytöllekin joskus tilata jotain, jos salessa on parilla eurolla tarpeellista.

        Mulla se huutis on yks ehkä ongelmallisin juttu.. Myyn paljon tavaraa pois ja myytyäni palkitsen itseni ostamalla jotain ihanaa meille. Ja jos mulla on kotona tylsää, saatan klikkailla huutikseen ja löytää vaatteita tai kenkiä tai mitä vain. Harvoin ostan mitään kallista, mutta helposti vaikka kolmesta viiden euron huudosta viikossa kertyy aika iso summa postikuluineen etenkin.

        ...jatkan vähän myöhemmin mutta välissä voisin ottaa kommentteja vastaan... :)

        ----> ja rainbowin pyykinpesuaineesta: en ikinä käytä sitä sen hajun takia... en tykkää yhtään siitä. Mulla on hysteerinen nenä ja en voi sietää "väärää" tuoksua pyykissäni. Enkä sen puoleen tykkää täysin hajusteettomastakaan pesuaineesta. Ja loppujen lopuksi se hintaero on noissa melko pieni (mutta niinhän voisi tietysti ajatella jokaisen tuotteen kohdalla ja ostoskärrin hinta nousisi usealla kympillä...)

      • Tarkkana saa olla
        likka- kirjoitti:

        halpaa astianpesuainetta, opiskelijapoika osti ja pesi pakastusrasioita ym joilla vei ruokaa kämpille kotoa, eivät lähteneet puhtaaksi vaan jäivät rasvaisiksi, vaihtoi Fairyyn, eikä samaa ongelmaa ollut. Saman olen huomannut kotona, aina ei kannata köyhänkään ostaa halpaa

    • köyhä ja kipeä

      Menot tulojen mukaan, sanotaan. Nuorta perhettä on vaikea neuvoa, mielestäni ei pidä yrittääkään liikaa säästää, vasta sitten kun täytyy sopeutua, ja luonnostaan se tapahtuu ainakin meillä.
      Rahat menivät kuin kankkulan kaivoon kun oli perhe, yksinäisenä sairaseläkeläisenä jää rahaa köyhyysrajallakin.
      Säästän WC-paperin käytössä, ostan halpaa astianpesuainetta, pyykinpesujauhe alahyllyltä, tuoksu on ihan hyvä. Vaatteet tarjouksesta.
      Puhelimen käytön sijasta voi tehdä vierailuja, rajataan pelkästään tärkeisiin puheluihin, 60 euroa on iso summa.
      Vaatteita voi ommella itsekin, hyvälaatuisesta kankaasta tehdyt ovat vielä kierrätyskelpoisiakin, jos vain on aikaa siihen.

      • likka-

        Puhelinlasku koostuu paketeista - minulla on dna:n suurin puhepaketti ja miehelläni eri firmalta hiukan pienempi paketti. Ollaan kokeiltu ilman paketteja elämistä, mutta helposti - vaikka nuukailisi puheluissa - tulee puhelinlaskua tarpeellisista puheluistakin jo samanverran. Tähän pakettiaikakauteen kun ollaan menty, niin normaali minuuttihinnalla soittaminen on kallistunut hurjasti.

        Ihan kiva kuulla myöskin mielipide siihen, että se säästäminen ei välttämättä ole "mahdollista" tai että siitä ei kannata ottaa paineita. Itseäni vähän harmittaa vaan, kun ei jää edes pesämunaa yllättäviin menoihin (esim. eläinlääkärikustannukset tms). Lapsilisät menevät kylläkin lapsen omalle tilille, josta ei pysty verkkopankin kautta mitään nostamaan pois.

        Tärkein pointti tässä on kuitenkin oma ajattelumallini - "less is more" ja halu elää ns. niin vähällä kuin mahdolllista. Miksi opiskeluaikana pientä rahamäärää pystyi hallitsemaan paljon paremmin...? Jos säästössä toisella tilillä oli kesätyöputken jälkeen vaikkapa 900e rahaa molemmilla, niin se oli maailman hienoin juttu. Nyt meillä on lähes poikkeuksetta palkkapäivinä rhaa nelinkertaisesti tuo määrä, ja silti viimeinen viikko ennen palkkaa on "kituuttamista" - tai siltä se tuntuu kun on tottunut, ettei molempien tilillä ole juuri koskaan alle viittäsataa.

        Sähkössä voi säästää, kun paitoja ja tyynyliinoja silittäessä laittaa ne tuolin selkämykselle, vasta kun kaikki on silitetty, taittelee ja asettaa henkareihin, mutta senhän kaikki jo tietävätkin.
        60-luvulla sulatimme kattilassa vanhoja kynttilänpätkiä, tuloksena oli mielettömiä mustikanvärisiä kynttilöitä.
        Kaikki kierrätettiin isommalta pienemmälle.
        Säästäväisyys on oltava sisäänrakennettu, että on tottunut elämään tietyllä tavalla. Ei näin, pihistää koko ajan, kuitenkin haluaa yhtä sun toista.
        Monet ovat pummanneet rahaa, en pidä sitä pahana, vaikka usein on ollut näin, että itse ei saa, vieläpä samalta henkilöltä.
        Tuntuu siltä, keinot ovat vähissä, vika ei ole meissä, vaan lapsiperheiden rankassa verotuksessa.
        Ihanteena voisi olla yhteisö jossa samoin ajattevia ihmisiä.
        Laskin nelihenkisen perheen ruokamenot vuonna 1979, se oli 600 markkaa / kk. Nyt yhden hengen melkein kaksinkertaisesti tuo summa, me vain söimme omia juurikkaita.

    • Realisti vastaa

      Vastaat itse omaan kysymykseesi:

      * kaksi autoa
      * esim. pyykinpesuaineiden hinnasta en tingi
      * vaipat ostan kyllä melkeinpä kalleinta mahdollista vaihtoehtoa.
      * autojen vakuutukset ja bensat noin 300e/kk
      * puhelinlaskut noin 60e/kk yhteensä
      * Bensaan meillä hurahtaa melkolailla rahaa. Toinen autoista on V6-koneella oleva, hörppää noin 12l/100km seka-ajossa.
      * Kirpputoreilta / huutonetistä ostan paljon vaatteita itselleni

      Muutenkin vastauksistasi paistaa läpi asenne "kyllä me ansaitsemme kuluttaa rahaa asiaan x, eikä tämä nyt oikeasti niin kalliiksi tule". Mutta katsos, maailmassa ja elämässä ei saa kaikkea. Joko säästää menoissa ja saa rahaa säästöön, tai sitten elää niinkuin te - eikä saa rahaa säästöön. Vaikka mielestäsi olisi kuinka "oikeus ja kohtuus" että teillä pitää olla kaksi autoa, isot puhelinlaskut ja hienoimmat vaipat, on sen väistämätön tulos että ne maksavat. Minusta tuntuu, että etsitkin nyt jotain taikakeinoa jolla saisitte rahaa säästöön, mutta et kuitenkaan ole yhtään valmis tinkimään niistä asioista, jotka teiltä sitä rahaa syövät. Vanha sanonta pätee: et voi sekä syödä että säästää kakkua samaan aikaan.

      • likka-

        Ok, kiitos realistin vastauksesta.
        Kysymys kuuluu nyt:

        - autojen käyttö: kaksi autoa siksi, että teen keikkahommaa satunnaisesti ja joskus käy niin, että meillä menee työajat ristiin miehen kanssa, jolloin kaksi autoa on välttämätön. Onko parempi, että jätän ne keikkahommat pois ja myymme toisen auton? Julkisilla kulkeminen ei onnistu yhteyksien puuttumisen vuoksi. Autojen vakuutuksista: toisessa autossa on pelkästään vapaaehtoinen liikennevakuutus ja toisessa autossa on sitten myös kasko. Tuon toisen auton kasko kannattaisi ehkä ottaa pois, koska tämänkään auton arvo ei ole "kuin" 6000e

        - pyykinpesuaine, jota käytän, maksaa 3,70e/purkki. Halvin kaupan vaihtoehto on 2,85e/purkki ja riittoisuus 2 pesua vähemmän. Pitääkö siirtyä halvempaan, jotta säästän kuukaudessa pyykinpesuaineessa 85senttiä?

        - vaipoissa hintaero halvempaan on yli kaksi euroa. Testannut olen, ja se halvin merkki falskaa nopeammin kuin tuo mitä käytetään nyt. Onko sinusta kannattavaa ostaa vaippoja, jotka vuotavat ja vaihtaa niitä tiheämpään, vai ostaa kaksi euroa kalliimpia vaippoja ja vaihtaa niitä vähemmän...?

        - bensasta: kalliimpi automme isolla koneella - voisin vaikka heti vaihtaa pienempiruokaiseen. Autoliike hyvittäisi omastamme noin 1500e jos sitäkään - joutuisimme ottamaan velkaa ostaaksemme uuden auton mikäli haluamme mennä autoliikkeen kautta. Säästääkö se todellisuudessa...? Auton voisi toki koettaa myydä yksityistä väylää pitkin ja hankkia sitten vaikka itselleen tilalle pienempiruokaisen samanarvoisen.

        - puhelinlaskuissa voisimme säästää noin 20e/kk mikäli itse hankkisin pienemmän puhepaketin. Se on ihan hyvä pointti

        Sitten lainaan kirjoitustasi:

        "Mutta katsos, maailmassa ja elämässä ei saa kaikkea."
        - tämän ehkä tiesinkin jo: jos saisin kaiken, meillä olisi suurempi asunto ja isommat elämiskustannukset sekä uudempi auto tottakai.
        - ostaisin lapselle kalliita merkkivaatteita suoraan kaupasta
        - mieheni ei todellakaan ajaisi töihinsä vanhalla 200euron arvoisella maailman rumimmalla autolla
        - söisimme ulkona useamminkin kuin tyyliin kerran kolmessa kuukaudessa

        "Joko säästää menoissa ja saa rahaa säästöön, tai sitten elää niinkuin te - eikä saa rahaa säästöön"
        - keksitkö minua parempia tapoja säästää noista luettelemistasi kustannuksista??
        - jos lasken yhteen tuon säästön kuukausittain, eli pyykinpesuaine 85senttiä - vaipat ?? - puhelinlasku 20e ---- säästäisimme noissa maksimissaan 22e / kk. Vapaaehtoisen kaskon poisotto voisi säästää vuositasolla noin 200e mikä on jo todella paljon rahaa. VOISI säästää siksi, että yli 300 000 ajettu autohan voi periaatteessa hyytyä vaikka mihin, ja hinaus maksaa äkkiä paljon enemmän kuin tuo vakuutus. Joten tämä on kaksipiippuinen juttu, kaikkea ei voi ennustaa. Kummin itse tekisit? Bensalaskussa voisimme säästää tuon yhden satasen, jos vaihtaisimme pieniruokaisempaan autoon mikäli saisimme autokaupan hoidettua ilman lainaa. Toki on tietysti vaihtoehto, että yrittäisimme pihistää nyt ja säästää sitä autoa varten, ja sitten vasta vaihtaa - mikäli tuo nykyinen auto sitten vielä kulkee eteenpäin. ;)

        Loppupeleissä näistä syntyy toki merkittävä summa, vuositasolla jopa noin 1200e jos autojuttu onnistuisi.

        "Vaikka mielestäsi olisi kuinka "oikeus ja kohtuus" että teillä pitää olla kaksi autoa, isot puhelinlaskut ja hienoimmat vaipat, on sen väistämätön tulos että ne maksavat"
        - tämä on mielestäni sinun näppäimistöltäsi täyttä olettelua ja lapsellisuutta. Et ole kysynyt, tarvitsemmeko kahta autoa vaan oletat heti, että meillä on oltava kaksi autoa koska haluamme että meillä on kaksi autoa. Ja mitä ihmeen hienoa mielestäni isoissa puhelinlaskuissa voisi olla...? Hienoimmat vaipat - nehän eivät housujen alta mihinkään näy, että sinänsä niiden vaippojen ulkoisilla ominaisuuksilla tai merkillä ei ole minkään vertaa väliä - kunhan olisi imukykyinen halpa vaihtoehto saatavilla niin vaihtaisin heti. Pirkka, pampers jne on testattu kyllä! Libro on ainut joka vetää.

        "Minusta tuntuu, että etsitkin nyt jotain taikakeinoa jolla saisitte rahaa säästöön, mutta et kuitenkaan ole yhtään valmis tinkimään niistä asioista, jotka teiltä sitä rahaa syövät."
        - olen valmis tinkimään heti kun kerrot, mitkä vaipat imevät kunnolla, jotta niitä ei tarvitse vaihtaa puolta tiheämmin kuin kaksi euroa kalliimpaa merkkiä
        - heti, kun ostaja löytyy autollemme
        - puhelinfirmaan voin soittaa vaikka samantien
        - kunhan kerrot, mitä mieltä olet siitä vapaaehtoisesta kaskosta

        kunhan kerrot, kuinka itse säästäisit noissa menoissa

        - Ja kyllä - etsin takakeinoa laittaa rahaa säästöön. Juurikin niitä piileviä kustannuksia ei helposti edes itse tajua. Oikeastaan kysymykseni on se, kuinka itse säästätte, eikä niinkään se, kuinka minä voin säästää. Mallioppiminen on helpointa ja neutraaleinta.

        Ja sitten vielä yleisesti, kiitos ihan avartavasta viestistäsi.
        Voi olla, että säästäminen ei olekaan nykyisillä kulutustottumuksillamme mahdollista ollenkaan, vaikkakaan mitään ökykuluttajia emme olekaan. Olen esim. viimeksi vuosi sitten käynyt ostamassa vaatekaupasta mitään uutta ja käyttämätöntä. Tokihan kirppiksillekin saa rahaa syydettyä, mutta en sieltäkään osta mitään mitä EHKÄ joskus tarvitaan. Sitä vain pohdin kovasti, että mikä kaikki on todellisuudessa tarpeellista ja välttämätöntä, jotta pystyy tulemaan toimeen...

        Sori, tulee kahdessa vastauksessa mutta on liian pitkä yhteen survottavaksi.

        Vähän arvasinkin, että vastaat jotain tuon kaltaista. Eli piiitkät perustelut siitä, miksi nykyiset kulut ovat kaikki pakollisia, ja kuinka niissä nyt ei vaan voi säästää. Huomaatko itse, kuinka etsit koko ajan syitä sille MIKSI KULUTAT NOIN PALJON, et keinoja, joilla voisit KULUTTAA VÄHEMMÄN? Sanoin jo aiemmin "Minusta tuntuu, että etsitkin nyt jotain taikakeinoa jolla saisitte rahaa säästöön, mutta et kuitenkaan ole yhtään valmis tinkimään niistä asioista, jotka teiltä sitä rahaa syövät. Vanha sanonta pätee: et voi sekä syödä että säästää kakkua samaan aikaan."

        Oli ne "rahaa syövät" sitten tuhlausta tai täysin pakollista menoa, niin NE VIEVÄT RAHANNE. Jos niistä ei voi säästää, niin sitten ette voi säästää. Hyväksy sitten se, että näin on eikä muuta voi. Jos on pienet tulot ja isot pakolliset menot, on tämä väistämätön lopputulos. Jos on valinnut asuinpaikan ja työn niin että kaksi autoa on pakollista, jos on ostanut auton joka syö paljon bensaa ja jonka arvo tippuu nopsaan, jos on tehnyt lapsia, jos on pakko ostella vaatteita (vaikka käytettyjäkin), jos on pakko puhua paljon puhelimella... Sitten voi olla, ettei säästöön jää. Ei tähän ole mitään taikakeinoa olemassa. Jos ainoa joustovara taloudessanne on ruokaostoksissa joihin jo nytkin menee suht vähän rahaa, niin teillä yksinkertaisesti ei ole mitään keinoa säästää.

      • Realisti vastaa
        Realisti vastaa kirjoitti:

        Vastaanpa nyt vielä kun on aikaa, että mitä itse tekisin tuossa tilanteessa (huom, ei välttämättä sovi teidän perheeseen)

        * Toinen, kalliimpien vakuutusten auto seisontaan silloin kun tietää ettei sitä tarvitse. Säästää vakuutusmaksuissa ja veroissa. Todennäköisesti tuo bensasyöppö on myös kalliimpi ylläpitää, eli se telakalle aina kun ei ole pakko ajaa.

        * Kaikki huviajelu minimiin. Bensa on kallista.

        * Jos kaksi autoa ei ole tulevaisuudessakaan pakollista muuten kuin satunnaisesti, myyntiin se josta saa paremman hinnan/ostohinta. Virheenhän olette tehneet jo siinä että auto(t) on ostettu liian kalliilla, nyt voi vain minimoida haitat. Tilalle polkupyörä tai mopo.

        * Puhelujen järkevyys suurennuslasin alle. Kenelle soitetaan eniten - liittymäksi sellainen, jossa nämä puhelut ilmaisia. Ei juoruamista.

        * Lapselle kestovaippa. On myös ekologisempaa.

        * Huutonettiin ja kirppariostoksille "henkinen raja" esim. 20e/kk, sen yli ei tuhlata.

        * Lehtitilaukset, maksukanavat yms seis

        * Kaupassa ostat todennäköisesti paljon muutakin "ei se ole kuin hieman kalliimpaa" tuotetta. Tarkkaan syyniin siis jokaikinen ostos - jos laatu ei ole olennaisesti huonompaa, niin aina valitaan se halvin.

        * Mitä koira syö? 50 eurolla saa ison säkin tosi hyvää koiranruokaa, joka riittää isollekin koiralle kuuksi. Jos koira on pienehkö, kuulostaa paljolta. Usein hyvälaatuinen ruoka tulee halvemmaksi kuin huono, kun hyvää tarvitsee antaa usein jopa vain 50% siitä mitä huonoa!

        Ja nämä eivät auta, mutta näiden takia tilanteenne on säästämisen kannalta aika mahdoton:

        * En olisi muuttanut niin syrjään että on pakko olla 2 autoa
        * En olisi tehnyt lasta noin pienillä tuloilla
        * Jos kaksi autoa olisi pakko olla, olisivat ne halvempia ja edullisempa ylläpitää.

    • pärjään pienemmällä

      Ihminen elää aina tulojensa mukaan. Jos tienaa käteen tonnin niin se tonni menee. Vastavaasti jos sää kolme tonttua käteen niin hups, sekin kuluu yhtäkkiä.

      Ihan neuvona niin toinen auto pois ja heti. Se on loppujen lopuksi yllättävän suuri kuluerä.

      H&M tili pois ja se turha vaateshoppailu minimiin.

      Netti ja puhelinlaskut ovat myös liikaa. Itsellä sopimus 5 megaa ja puheaikaa sen verran että riittää 15€/kk.

      Jos todella haluaa että rahaa jää niin elintasosta on tingittävä. Ei ole vaihtoehtoja.

    • talouden pidossa

      Meillä kyetään säästämään 1000 euroa 3000 euron kuukausituloista. Meitä on kolme, tosin poika jo aikuinen ja ostaa jo omaan lukuunsa vaikka asuukin kotonaan. Asumiskustannukset (sähkö, vesi, lainat ja vakuutukset) 1000 euroa kk. Ruokaan menee 300-350 euroa/kk, koska vihannekset, juurekset, marjat ja yrtit kasvatan itse (kasvatuskulut kesässä noin 100 euroa, jos ei työlle lasketa arvoa). Talousmenot noin 20 e (pesuaineet, wc-paperit ym. kotia varten hankitut), koiralle n. 20 e, autot (2 kpl) 300 e (polttoaineet ja muu huolto vakuutukset. Vaatteet 30 e (työvaatteet saamme työnantajalta), puhelin 60 e ( sis netti). Huvitukset n. 50 e. Ylimääräiset kulut n.100 e/kk. Maksullisia lehtiä ei tule ja nuukina ihmisinä emme juo edes viinaa tai tupakoida. Mukava summa jää karttumaan tilille. Ulkomaanmatkojakaan ei tehdä, vaan teemme pienen kotimaanreissu joka vuosi lainatulla asuntoautolla ( ruoat tehdään itse).

      • likka-

        lukeeko realisti edes, mitä kirjoitan??

        -Asumme kaupungin keskustassa (viitaten tähän: "En olisi muuttanut niin syrjään että on pakko olla 2 autoa") Työpaikat vaativat autolla ajamista. Tämä ei mielestäni ole selitys? Vai onko sinusta...?

        Kyllä, puolustelen kulujamme, koska alunperin laskin tuonne ylös ns. pakolliset menot ja laskin myös, että 900e jää tuon ulkopuolelle rahaa. Bensat yms. laskettu jo siihen jos luit sitäkään, mitä kirjoitin ensimmäiseen viestiin. Pohdin, mihin SE ylimääräinen raha menee, en sitä, kuinka voin säästää noista "pakollisista" menoista kuten kahdesta autosta.

        Tämä sai karvani pystyyn ihan todenteolla: "Virheenhän olette tehneet jo siinä että auto(t) on ostettu liian kalliilla, nyt voi vain minimoida haitat" Mistä noin päättelet?
        ----- toinen auto saatu ilmaiseksi mummoltani, joka ei enää sillä aja. Toinen auto rahoitettu ihan puhtaasti autokaupalla: vaihdoimme moottoripyörän ja entisen automme tuohon nykyiseen "bensasyöppöön".

        Maksukanavia ja mitään lehtiä meille ei tule tälläkään hetkellä. Tuon olen sentään jo itsekin älynnyt, että aivan turhanpäiväinen kuluerä ovat.

        "En olisi tehnyt lasta noin pienillä tuloilla" - millä tuloilla sitten voi tehdä lapsen, kun vuositulotasomme on nyt 55 000e ja sinä sanot, ettei näillä ihan täysin normaaleilla tuloilla voisi tehdä lasta? Herranjestas sentään, tuosta tekisi mieli haistattaa. Mulle ei se säästäminen ole kuule niin iso asia kuin se, että mulla on lapsi. Herranen aika!!!!!! Tajuatko ollenkaan mistä tässä on kysymys. Ei siitä, ettemme tulisi toimeen. Vaan siitä, kuinka saisimme jemmaan rahaa, kun nyt kulutamme ihan varojemme mukaan, mutta haluamme silti saada sukanvarteen jotakin, koska siihen pitäisi selkeä laskennallinen mahdollisuus olla.

        Realistin kannattaa lukea tarkemmin mitä kirjoitan, jos haluaa ottaa osaa keskusteluumme. Ja lopettaa tollainen ihmeellinen päällepäsmäröinti. Hyviä pointtejakin kirjoituksessasi on, esim. tuo että voisi ottaa liittymän, josta soittaminen tiettyihin liittymiin on ilmaista.

        Ja koirasta vielä loppuun: on 40 kiloinen ja ostan sillä 50 eurolla ihan laadukasta koiranruokaa 15kiloa. Luulit varmaan, että syötän jollekin chihuahualle jotain hanhenmaksaa kypsennettynä juustokastikkeessa joka päivä kun edes otit tuon aiheeksi... *nauraa*

      • likka-

        "talouden pidossa" -kirjoittajalle - teillähän on oikein ihanteellinen tilanne!!! :)
        Tuo itse kasvattaminen olisi tosi fiksua. Missä mittakaavassa kasvatat ja miten säilytät? Meillä on rivitaloasunto, ja mahdollisuus siis käytännössä aika pieneen määrään, mutta auttaisihan se jo kesän ruokakustannuksissa! ;)

        --"Julkisilla kulkeminen ei onnistu yhteyksien puuttumisen vuoksi."

        Tästä päättelin, että asutte maaseudulla. Ovatko siis molempien työpaikat niin kaukana ja syrjässä, ettei kumpaankaan voi kulkea julkisilla tai vaikka polkupyörällä? Tai mopolla?

        --"bensasta: kalliimpi automme isolla koneella - voisin vaikka heti vaihtaa pienempiruokaiseen. Autoliike hyvittäisi omastamme noin 1500e jos sitäkään - joutuisimme ottamaan velkaa ostaaksemme uuden auton mikäli haluamme mennä autoliikkeen kautta."

        Luin tämän ilmeisesti vahingossa niin, että autosta on vielä velkaa jäljellä, ja "pois maksettua" arvoa on vain 1500e jäljellä. Korjataan sitten niin, että en olisi ostanut bensasyöppöä autoa jos sen ylläpitoon ei meinaa olla varaa. Tässä tilanteessa auto kyllä kannattaisi laittaa myyntiin (sinne yksityiselle) ja yrittää saada vaihdettua se halvempaan.

        --"laskin myös, että 900e jää tuon ulkopuolelle rahaa. Bensat yms. laskettu jo siihen jos luit sitäkään, mitä kirjoitin ensimmäiseen viestiin. Pohdin, mihin SE ylimääräinen raha menee, en sitä, kuinka voin säästää noista "pakollisista" menoista kuten kahdesta autosta."

        Mutta hyvä ihminen sentään, emmehän ME voi tietää mihin ne 900 euroa menevät! Pitäisikö tässä alkaa arvailemaan: ostatko koruja - en, no käytkö kalliissa kauneushoidossa - en, noo entäs matkusteletko paljon - en, ja niin edelleen? Jos 900 euroa kuussa "häviää", ei silloin auta muu kuin pistää kuitit talteen ja kuun lopussa katsoa minne ne menivät. Itse kyllä epäilen, että vahingossa pyöristelet noita pakollisia kuluja alaspäin, ja iso osa tuosta 900 eurosta menee sinne. Kyseessä on kuitenkin niin iso raha, että jos sillä ostelisi jotain konkreettista pitäisi se jo itsekin huomata.

        --""En olisi tehnyt lasta noin pienillä tuloilla" - millä tuloilla sitten voi tehdä lapsen, kun vuositulotasomme on nyt 55 000e ja sinä sanot, ettei näillä ihan täysin normaaleilla tuloilla voisi tehdä lasta? Herranjestas sentään, tuosta tekisi mieli haistattaa. Mulle ei se säästäminen ole kuule niin iso asia kuin se, että mulla on lapsi. "

        Sellaisilla tuloilla, ettei tarvitse alkaa murehtimaan sitä, kuinka elää kädestä suuhun. Ja sehän on ihan suhteellista, kuinka isot tulot kellekin riittävät. Moni perhe säästäisi teidän tuloillanne jopa 500-1000 euroa kuussa - mutta jos/kun pakolliset menot ovat noin isot, ovat tulonne (niihin verrattuina) pienet.

        _Minun mielestäni_ talouteen vaikuttavat päätökset pitää tehdä niin, ettei ikinä ole tilanteessa jossa tulot riittävät juuri ja juuri elämiseen ( = mitään ei pysty säästämään). Jos sinulle lapsen tekeminen on (ollut) tärkeämpää kuin taloudellinen turvallisuus, niin hyväksy sen tuomat seuraukset - kuten se, ettei rahaa jää säästöön. En sano tätä vittuillakseni, vaan olen vilpittömästi sitä mieltä, että ihmisten pitäisi tiedostaa ja hyväksyä omien päätöstensä seuraukset. Ehkä sinuakaan ei säästämättömyys huolettaisi niin paljon, kun hoksaisit että se on oma valinta, ja omilla valinnoilla tilanteen voisi myös (tulevaisuudessa) muuttaa? Parempi kai se on, kuin surra kuinka tilanne on muuttumaton ja kuinka siihen ei itse voi vaikuttaa...

        --"Ei siitä, ettemme tulisi toimeen. Vaan siitä, kuinka saisimme jemmaan rahaa, kun nyt kulutamme ihan varojemme mukaan, mutta haluamme silti saada sukanvarteen jotakin, koska siihen pitäisi selkeä laskennallinen mahdollisuus olla. "

        Jemmaan saa rahaa, kun pienentää kuluja. Olet kertonut meille vain osan kuluistasi, ja vinkkien on pakko liittyä niihin - jos ei sitten halua tuolle aiemmin mainitsemalleni arvailulinjalle mennä.

        --"on 40 kiloinen ja ostan sillä 50 eurolla ihan laadukasta koiranruokaa 15kiloa."

        Olen ollut lemmikkikaupassa töissä, ja on paaaaljon ihmisiä jotka luulevat säästävänsä ostamalla halvinta mahdollista koiranruokaa. Eivätkä älyä, että käytössä se tulee kalliimmaksi kuin hyvä, "tiiviimpi" ruoka. Siksi ajattelin että on hyvä tarkistaa, kuulutteko tekin tuohon joukkoon.

      • talous
        likka- kirjoitti:

        "talouden pidossa" -kirjoittajalle - teillähän on oikein ihanteellinen tilanne!!! :)
        Tuo itse kasvattaminen olisi tosi fiksua. Missä mittakaavassa kasvatat ja miten säilytät? Meillä on rivitaloasunto, ja mahdollisuus siis käytännössä aika pieneen määrään, mutta auttaisihan se jo kesän ruokakustannuksissa! ;)

        Rivitalon pihamaalla, jos tilaa siis löytyy, voisi kokeilla alkuun perunalla, porkkanalla, salaateilla ja yrteillä sekä herneellä. Helppohoitoisia, mutta perustamisvaiheessa on oltava huolellinen, ettei rikkaruohot vie satoa. Lisäksi perunalla on perunarutto hyvin vakava vaiva. Ohjeita saa netistä tai kirjastosta lainaamalla puutarhakirjoja. Työvälineitä esim. puutarhajyrsin maanmuokkaukseen voi vuokrata. Omasta takaa kannattaa olla pistolapio ja hara. Rivitalon pihamaalle saa kasvimaan, 2X3m, käännettyä käsinkin. Siemenpusseista riittää kylvettävää moneksi vuodeksi, ei kannata suuria kylvöksiä tehdä ensi alkuun. Satoa voi pakastaa esikeitettynä jos ei tule syötyä ennen sitä.

      • likka-
        talous kirjoitti:

        Sairastuin influenssaan, ja pedinpohjalla makaillessa olen miettinyt paljonkin tätä aihetta, löytänyt monia epäkohtia joita meillä rahan käytössä on.

        Kiitos kaikille vinkeistä ja neuvoista, musta tuntuu, että tää ongelma ratkesi meidän osaltamme. ;)

    • out of .. mind

      Kannattaa ruokalista aina väsää itse hakea kaupasta (ilman että lapset on mukana)
      Eli kun tekee suunnitelman etukäteen , välttyy heräteostoksilta (joita ihmiset tekee kun on taas rahaa tilillä, paikatakseen köyhyyden heikentämää itsetuntoa)

      Toinen kikka on käyttää mahdollisimman paljon mielikuvitusta ruuanlaitossa.
      Etenkin metsästä netistä kuinka tehdään ruokaa luonnon antimista, kasvikset, yrtit , marjat, sienet jne.

      Toinen homma on se kuinka paljon raha on esillä, siis ostokset. Onko ostoksilla käyminen viihdettä.

      Jos raha on päälimmäisenä mielessä, se kuluu nopeammin. Out of sight out of mind.
      Onko teillä ystäviä tai tuttavia jotka shoppailee?

      No tarkkana kannattaa olla. Sellaiset selitykset että rahalla pitää itseään hemmotella on just omiaan tekemään ihmisestä pennittömän.

      Avatkaa talletustili ja sulkekaa hm tilit. Talletustiliin joku 10e kk.

      Tuolla tavalla huomaat että on mahdollista jättää kaikki kuluttamatta jos siltä tuntuu.

      Samoin rahaa jää pahan varalle, jos tulee tarve.

      • kuluttaja.. .

        Eräs ihminen valitti kiirettä. Ei ollut aikaa tehdä harjoituksia kun on aina kiire.
        Kun ihminen valittaa rahattomuutta, luulee hän olevansa varaton.
        Harjoitus liittyi tosin uskonnon harjoittamiseen, meditaatioon.
        Opettaja ehdotti että ota aluksi pieni hetki aamuisin meditoimiselle.
        Vaikka 10minuuttia aamuisin.
        Sama idea on säästämisessä.
        Laita ensin pieni summa tilille.
        Pikkuhiljaa 10e-20ekk.
        Kaikenlaiset turhat tilit joista menee laskua kannattaa sulkea.
        Ajatus on se että kun ihminen pitää mahdottomana jotakin, mahdollisuudet jäävät näkymättömiin.
        Sama homma on raha. Jos pidät raha-asioita mielessä , pidät mielessä kuluja ja menoja.
        Raha itsessään ei ole palkinto vaan resurssi.
        Jos pidät rahan poissa mielestä, se säästyy. (out of sight out of mind)
        Ja näin ei antaudu turhille ostosreissuille/heräteostoksille.

    • Oki

      Sanoit: "vuositulot opiskeluaikana olivat yhteensä 7000e/kk ja SILTI emme oikeastaan koskaan valittaneet rahapulaa ja kaikki oli oikein mallillaan. Silloinkin asuimme omistusasunnossa, mieheni kävi joka viikko 500km:n päässä opiskelemassa ja silti rahat riittivät bensaan ja ruokaan yms. Ja välillä jopa baariin"

      Miten kaksi opiskelijaa jotka elävät tukien varassa voivat asua omistusasunnossa, matkustella (ilm. autolla) noinkin paljon ja vielä käydä ravintoloissa? Mielestäni olet vain pahainen TROLLI! Ette ole millään voineet elää noin leveästi ilman ns. hyvänhaltijan avustusta. Mikäli olisit joskus oikeasti ollut pa. et edes kirjoittelisi tänne vastaavia aivopieruja!

      • .

        selvä trolli!

    • jotain apua?

      lopetin lehdet, turhat vakuutukset, irtonumeroiden ostamisen, pienensin netin nopeutta, jätin turhat ajelut pois, suunnittelen pääpiirteittäin viikon ruokalistan kaupassa tarjoustuotteiden ja -50% tuotteiden mukaan. (sitä kun on harrastanut vuosia niin ei kaupassakäyntiin kulu normaalia enemmän aikaa jos joku siitä alkaa resuamaan). Maksan käteisellä, laitan kaikki ylijääneet kolikot purkkiin ja vien säännöllisesti pankkiin tilille josta en voi niitä nostaa muuten kuin konttorissa käymällä. Kesälomarahat kerätään sinne. Sen tilinumeron olen ilmoittanut mm. vakuutusyhtiölle, jos joskus tulee palautusta se menee jemmaan. Samoin veronpalautukset ym menevät toiselle tilille.
      En tee heräteostoksia, ostan vain ja ainoastaan silloin kun on pakko, enkä koskaan osta uutta osamaksutavaraa ennenkuin entinen on maksettu jos on ollut pakko ostaa osamaksulla. Näillä pärjätään vaikka jouduin työttömäksi ja tulotaso romahti

      • likka-

        Opiskeluaikana todellakin saimme opintotuet molemmat. Asuimme omistusasunnossa. Toisella oli solu muulla paikkakunnalla.

        - Lainanlyhennys asunnosta 240e/kk (vain 20 000e lainaa jäljellä. Oli osan aikaa koroilla, en muista paljonko ne olivat, mutta eivät paljonkaan)

        - Bensat puoliksi toisen samalla paikkakunnalla opiskelevan kanssa, yht. noin 100e /kk

        - Sähkö vesi vastike yht. 70e/kk (pieni ja halpa paikkakunta, kaksio)

        - Ruoka noin 35e/vko YHTEENSÄ - söimme molemmat kouluilla ateriat (mulla ilmainen, miehelläni 2,30e/pv)

        - bussikortti 40e/kk

        Näin se meni.

        Tulot: täydet opintotuet, yleinen asumistuki ja itselläni jonkun aikaa elatusmaksut (loppui lysti lyhyeen kun täytin 18.)
        Kyllä se vain riitti.

        ...niin ja solun rahoituksesta en tiedä, kun meillä oli silloin ns. "omat yhteiset" rahat. Oisko vanhemmat sponssanneet miestäni, tai jotain....

        Muutoin ei haltijakummeja näkynyt, eikä näy vieläkään.

      • vuivuivui

        ensiksi lopetat kaupasta niiden kauppakassien oston! Ostat jonkin kivan kangaskassin kauppakassiksi ja säätätä joka päivä sen 10-20 snt, juu ei ole paljoa mutta laskepa kk hinta. sitten roskapussiksi ostat sellaisen rullan missä on 25 pussia ja hinta alle euron.

        Teet ruokaa isompia annoksia ja pakastat ylijääneet, sitten voitte viikon parin päästä syödä ne eikä tarvitse käydä kaupassa ja tehdä ruokaa jokapäivä. Lapsen karkkipäivän karkkeja vähennätte, pysyy hampaatkin kunnossa, ette osta sanomalehtiä, ette tilaa mitään turhia lehtiä kotiin, kuten me naiset tai tekniikan maailma tai mitä tahansa.

        Osta vaatteet aina alennusmyynnistä.

        jos teille jää 900 € kk yli, en paljon säästövinkkejä täällä vinkuisi, itse en saa tuota summaa kk yhteensä ja ihan sillä kuitenkin elää, jossain joutuu karsimaan. haluan töitä, mutta tällä hetkellä ei koulutustani vastaavia paikkoja ole avoimena

      • likka-
        vuivuivui kirjoitti:

        .. yksi ongelmamme on juuri se, että luulemme "tuhlaavamme" jos kerralla ostetut kauppaostokset maksavat 2paljon". Yli 40 euron ostokset kerralla harmittavat. Toisinaan teemme kerralla koko viikon ruokaostokset, ne maksavat yleensä Prismassa nopin 80-90€ ja se tuntuu isolta rahalta, mutta paremmin mietittynä - käymme tuon lisäksi tekemässä kenties yhden parinkympin täydennysreissun lähimarketissa ja periaatteessa saamme paljon enemmän tavaraa samalla rahalla, kuin jos kävisimme tekemässä niitä 40-50euron ostoksia kolmesta neljään kertaan viikossa. Koska, jokaisella kerralla tarttuu jotakin ylimääräistä mukaan. Se voi olla tarpeellistakin, mutta kuitenkin sellaista, jota ilman voisi hyvinkin pärjätä.
        Ja juuri siksi, että hintaa yhdelle pienelle kauppareissulle ei jäisi paljonkaan, ostan pieniä lihapaketteja tms. ja teen kerralla yhdeksi ruokailukerraksi ruokaa. Ja se jos jokin maksaa hunajaa!!! ;) Nyt olen opetellut (tosin ihan muista syistä) ostamaan isompia määriä, laittamaan kerralla esim. kaksi makaroonilaatikkoa jne. ja se tulee kyllä sekä halvemmaksi, että on helpompaa.

        Toinen ongelmamme on ehdottomasti höveliäisyytemme esim. lastenlikkojen palkkioissa. Meillä käy satunnaisesti lapsenvahti kotona. Hän ajaa autolla yhteensä 22km edestakaisin (hoitaa siis kotona) ja sitten päälle maksamme jotain korvausta eli bensat ja hoitopalkkio. Vähän avokätisesti aina maksamme siitä, parista tunnistakin saatamme maksaa 20-30e riippuen aina tilipussin suuruudesta.

        Mieheni kuluttaa viikottain aika paljon rahaa liikkuvassa työssään - pysähtelee kahville huoltoasemalle. Kun seurasin tuolta tilitapahtumiamme, niin useana päivänä viikossa on mennyt esim. 4,90e tai 6,20e tms huoltoasemille kahvin killitykseen. Jos hänen ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen päivän aikana, niin hän syö lounaan töissä (5e) mikä on siis todella fiksua ja terveellistä (opettaja on, hyvä kouluruoka tarjolla) mutta enpä tajunnut tätä kustannusta ottaa huomioon. se tekee kuitenkin noin 100e/kk jos jokapäivä siellä syö. Ja hyvin voimme laskea jokapäivälle tuon 5e, kun jotainhan on ihmisen päiväsaikaan töissä syötävä. Tähän voisi auttaa eväät - heillä on mahdollisuus lämmittää ja syödä eväitä. En vain tiedä pystynkö sellaista mieheltäni vaatimaan ja käyttääkö hän sitten jokatapauksessa sen lounaasta jääneen rahan johonkin muuhun....

        Tässä on nyt ne ajatukset, jotka olen ainakin löytänyt ja jotka eivät tuossa listassa ole.
        Nyt jatkossa yritämme sitten löytää lisää niitä koloja, joihin ne rahat uppoavat... koska emme me mitään niin suurilla summilla osta - siis konkreettista juttua. Voi olla, että tuhlaamme ihan tuhlaamalla johonkin kuukaudesssa tyyliin 200-300e ja sitten päälle nuo mieheni päiväaikaiset ostokset = noin yläkanttiin ajateltuna vaikka 200e/kk - silti pitäisi jäädä ylimääräistä noin 400e ja se on nyt vielä toistaiseksi mysteeri mitä sille rahasummalle tapahtuu...

        Karkkia meillä ei onneksi tuo puolitoistavuotias syö vielä muutenkaan, eikä osaa sitä edes pyytää.. ;) Pakko oli laittaa.... :D

      • Oki
        likka- kirjoitti:

        Opiskeluaikana todellakin saimme opintotuet molemmat. Asuimme omistusasunnossa. Toisella oli solu muulla paikkakunnalla.

        - Lainanlyhennys asunnosta 240e/kk (vain 20 000e lainaa jäljellä. Oli osan aikaa koroilla, en muista paljonko ne olivat, mutta eivät paljonkaan)

        - Bensat puoliksi toisen samalla paikkakunnalla opiskelevan kanssa, yht. noin 100e /kk

        - Sähkö vesi vastike yht. 70e/kk (pieni ja halpa paikkakunta, kaksio)

        - Ruoka noin 35e/vko YHTEENSÄ - söimme molemmat kouluilla ateriat (mulla ilmainen, miehelläni 2,30e/pv)

        - bussikortti 40e/kk

        Näin se meni.

        Tulot: täydet opintotuet, yleinen asumistuki ja itselläni jonkun aikaa elatusmaksut (loppui lysti lyhyeen kun täytin 18.)
        Kyllä se vain riitti.

        Eli vanhemmat takas lainan? Tiedoksi opiskelijat saa asumislisää ei asumistukea. Väität muuttaneesi omistusasuntoon alle 18v. (viittaan elatus maksuihin). Sulla on ollut silmää mies valintojesi suhteen, kun vanhemmilla on varaa taata & maksella lainan lyhennyksiä (240€ lyhennys erä kuulostaa lähinnä vitsiltä. Ei taida kattaa edes korkoja). Sitten voitaisiin ihmetellä että mistä se auto ilmestyi kuvioihin jne..
        Laskin 2,3€*20 (sulhosi eväät) 35€*4 (ruoka) 70€ (kiinteät kustannukset, epäilen tätä vastike kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta) 100€ (bensat 500 km. päivittäistä ajoa? jossain mättää) 240€ lainan lyh.= yht. 596€ Entäs se toisen solu? Omani oli 200€ kk.

        Tulonne sulho brutto n.449€ kk. ja netto 410€ (päättelin aterian hinnasta että korkeakoulussa). Sinusta päättelin että olit suorittamassa keskiasteen tutkintoa jolloin sait n.250€ kk. (äskeinen pelkkä arvio). Joten tulonne yhteensä n.699€ kk.

        Antamasi tulot ja menot eivät mielestäni täsmää. Autotkaan eivät ole iki liikkujia ne vaativat huoltoa, katsastuksia ja vakuutuksia (halvimmillaan muistaakseni n. 500€ vuosi). Sitten jos mietitään vielä esim. kertomiasi polttoaine kuluja 100€ 20pv. (jos lasketaan 7l per 100km. mitä bensakäyttöinen pieni henkilö auto yleensä kuluttaa 7*5=35l kerrotaan se esim. 1,2€=42€*20=840€) Joten voisitko vaihtaa foorumia, tämän pitäisi olla keskustelu alue l*********e. Voisit löytää kivempia vastauksiakin esim. niksipirkan sivuilta kuin täältä. Ymmärrän toki tavallaan että on aina kiva tietää että jollakin menee vielä huonommin kuin itsellä (olen huomannut lähimmäisistäni heidän saavan suurta nautintoa toisten kärsimyksistä), uskon tämän olevan osa ihmisten perustavanlaatuista olemusta. Itsekin odottelen tässä sitä päivää kun pääsen antamaan keppiä muille ja kunnolla (siis vertauskuvannollisesti tietenkin).

      • likka-
        Oki kirjoitti:

        Häh, ei nyt jokapäivä kukaan pöljä käy 500km:n päässä opiskelemassa. Mistä ihmeestä sen keksit. Eihän vuorokaudessa tunnit riitä siihen. Ajoivat sinne sunnuntaina yöllä ja olivat viikon, perjantaina pois. Joskus olivat kaksi viikkoa putkeen.

        Lainassa ei ollut takaajia.
        Mieheni oli töissä ostaessaan omistusasunnon ja sen ostohinta ei siltä paikkakunnalta markka-aikaan kovin ihmeellinen ollut. Lainaa oli niin vähän, siitä tuo uskomaton lainanlyhennyslukema. Asuttuaan asunnossaan jo kahdeksan vuotta (ja tehtyään koko ajan töitä), hän lähti jatko-opiskelemaan puoleksitoistavuodeksi. Siinä ajassa ei ehdi vielä talous kaatua auton vakuutuksiin tms. Ja auto hänellä oli, koko lapsuutensa ja nuoruutensa säästänyt autoa varten rahaa ja ostanut jo monta autoa sillä hintaa. Mieheni on itseäni kymmenen vuotta vanhempi, siitä tämä ero välillämme.

        Opiskelijat saa yleistä asumistukea asuessaan omistusasunnossa. Tiedoksesi vaan.
        Asumislisä on vuokralla asuville.

        Ei aloitukseni ole mitenkään ilkeä tai pahansuopa muita kohtaan. Jos foorumia vaihdan, niin sen teen ihan muista syistä kuin siitä että olisin itse väärässä paikassa.

        En ole tarkoittanut ketään provosoida täällä... Et olettelisi niin paljon, niin voisit ymmärtääkin jotain....

        tai siis piti kirjoittaa, että oli mieheni oli säästänyt autoon ja ehtinyt sitä vaihtamaankin lainatta moneen kertaan (harrasti harvinaisuusautoja siihen aikaan ja lähinnä plussalle jäi autokaupoissa ennen tätä normiautoa jonka opiskeluajoja varten osti)

        ...siis, itsehän olin tuossa mieheni omistusasunnossa ihan vain puolet kuluista maksavana "loisena" enkä omistanut siitä enkä lainastakaan euroakaan.

      • sitter

        no kyllä myn mielestä 20 - 30 € on aika vähän maksaa lapsenvahdille, varsinkin kun ottaa huomioon noin pitkän (22km) matkan! EN itse ehkä tuolla hintaa edes lähtisi hoitamaan toisen lapsia...

      • miettikääs vähän
        sitter kirjoitti:

        no kyllä myn mielestä 20 - 30 € on aika vähän maksaa lapsenvahdille, varsinkin kun ottaa huomioon noin pitkän (22km) matkan! EN itse ehkä tuolla hintaa edes lähtisi hoitamaan toisen lapsia...

        Okei, nyt on kyllä pakko sanoa oma näkemys tähän, en ymmärrä miten opettajien palkoilla voi jäädä luu käteen kuukausittain???

        Siis, olen itse työtön, mikä ei todellakaan ole oma valinta ja menisin töihin heti jos vain jonneksin pääsisin, mutta aina on väärä koulutus, liian vähän kokemusta tms. Anyway, pointti oli se, että minun kk tuloni ovat n.800€ kaikkine tukineen, enempää en saa vaikka päälläni seisoisin ja vaatisin. Tästä summasta menee reilu puolet vuokraan, eli alle 400 € jää laskuihin, opintolainanlyhennyksiin (ja ei, pankki ei anna armoa, tähän oli pakko suostua), ruokaan, mahdollisiin vaatteisiin ja lääkkeisiin sekä muihin juokseviin kuluihin. Tiukkaa on, säästöön ei jää penniäkään, vaan tili on tyhjä aina ennen kuin seuraavan raha tulee. MUTTA, pärjään! En näe nälkää, en kävele kirppisvaatteissa (kiitos alejen ja postimyynnin) ja voinpa silloin tällöin ostaa jonkin pokkarikirjankin tms. muuta pientä kivaa itselleni.

        En halua tässä nyt vinkua surkeuttani, ehei, halusin vain tuoda esille sen, että ihminen pärjää vähemmälläkin summalla jotakuinkin, ei se nautittavaa ole kun se jatkuu pitään, mutta minä en käsitä sitä miten jollain jolla on opettajan, sairaanhoitajan, psykologin tms suuri palkka (minun silmissäni 2000 €/KK on niin suuri summa etten osaa edes haaveilla sellaisesta) voi ajaa itsensä rahapulaan???? Kyllä siinä silloin pakosti menee rahaa ihan turhaan. Tarvitseeko olla järjettömän kokoista taloa, jonka kustannukset ovat liian suuret tai tarvitseeko olla 2 autoa, kun bussitkin kulkee? Tarvitseeko lapsille ostaa merkkivaatteita kun hiekkalaatikolla ne menee sotkuun kuitenkin?? Pitääkö olla aina uusin ja kallein kännykkä, tv, tms? eikö se kännykkä voi olla niin kauan kuin se toimii ja sitten hankitaan uusi, pitääkö se vaihtaa monta kertaa vuodessa??

        Jos työssä käyvän, yli 2000 kk tienaavan rahat loppuvat kesken,se syyllinen löytyy peilistä!

      • likka-
        miettikääs vähän kirjoitti:

        Kyse ei olekaan siitä, että meillä olisi RAHAPULAA. Ei, elämme kyllä kuin herran kansalaiset. Kyse on vain siitä, että HALUAISIN oppia elämään nuukemmin. IHANNOIN sitä, että tullaan toimeen vähällä. Ihmettelen suuresti, kuinka olemme aikoinamme pärjänneet todella pienillä tuloilla. Ja SIKSI haluaisin tietää, kuinka te - joilla ei ole rahaa paljonkaan, pärjäätte.

        Meidän syyllinen on ehdottomasti peilikuva - eikä mikään muu. Ja me tiedämme sen. Selailin tilejä kuukausia taaksepäin, ja jonkin kuukauden aikana olin käyttänyt henk.koht kenkiin rahaa melkein 400e kuukauden aikana. Tiedän, että meillä on yltäkyllin rahaa ja pärjäämme loistavasti - mutta kuinka se asenne korjataan, että kaiken saa käyttää ja kaikki ns. PITÄÄ käyttää. Asennevammahan tämä on.

        PS. Emme asu järjettömän kokoisessa talossa - kolmiossamme on 80 neliötä ja lainaa on reilusti alle 100 000 €.

        Ja lapsenlikan palkkiota kritisoiva - kirjoitin ehkä hassusti mutta matka yht. 20km.
        Ja kyseessä lapsemme kummitäti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1144
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe