Enemmistön nimissä perustellaan mm. koulujen uskonnon opetusta ja uskontokasvatusta päivähoidossa. Enemmistö suomalaisista on kuitenkin käytännössä melkoisen ei-uskonnollista. Tämä näkyy mm. avoliittojen yleisyytenä yms. Kirkon "opetuksia" ei noudateta. On siksi tavallaan väärin, että kirkkoon kuuluvien (liitettyjen) harhaanjohtavan enemmistön nojalla todellisuudessa vähemmistönä olevat tosiuskovaiset (tai ainakin viran puolesta oikea oppia puhuvat leipäpapit) pääsevät antamaan lapsille "uskontokasvatusta", joka ei kuitenkaan eneää todellisuudessa vastaa useimpien perheiden eli enemmistön katsomuksellista ja kulttuurista tilannetta. Lapsille voidaan mm. kertoa "pyhätä avioliitosta" ja lapsi sitten ihmettelee, kun oma perhe on hieman epäpyhempi... Verovaroin tapahtuva "uskontokasvatus" pitäisi lopettaa ja jättää asiaa perheiden itsensä sekä omillaan toimivien uskonnolliten yhdyskuntien ja kirkkojen yritykseksi.
Vastaukset 4
- Voi, voi pientä!
Pölöjä. Eihän kenenkään tarvitse nykysuomessa osallistua uskonnonopetukseen. Jos se häiritsee lastasi, niin ota hänet pois uskonnonopetuksesta ja siirrä EThen. Vähemmistöllä, siis asteisteillako, pitäisi olla oikeus mielestäsi kieltää enemmistö, eli kirkkoon kuuluvien, lasten uskonnollinen kasvatus? Tämä on sitä ateistista "demokratiaa" eli kaikkien pitäisi elää kuin ateistien. Vaatimuksesi on samaa laatua kuin islamistien vaatimukset. Islamistin mukaan kukaan ei saa piirtää kuvaa muhammedista, vaikka ei olisi muslimi, ja sinun ateistisen ajatuksen mukaan kukaan ei saa antaa lapselleen kristillistä kasvatusta. Tämä ateistien iänikuinen diktatuurinen ruikutus koulujen uskonnon opetusta vastaan alkaa olla jo klise. Hei herätkää jo. Olkaa hyvät ja kasvattakaa lapsenne omilla koulun ET tunneillanne niin ateisteiksi kuin haluatte ja antakaa kirkkoon kuuluvien kasvattaa lapsensa koulun uskonnontunneilla niin kirkollisiksi kuin haluvat. Tasa-arvo vallitkoon tässäkin! (ei siis ateistinen diktatuuri).
- Kössönöm
Opettakoon uskovaiset itse omaa uskoaan lapsilleen, miksi se ulkoistetaan yhteiskunnalle?
- tarvitsee
"Eihän kenenkään tarvitse nykysuomessa osallistua uskonnonopetukseen."
Jos lapsi ei halua osallistua, vanhemmat voivat pakottaa.
"Jos se häiritsee lastasi, niin ota hänet pois uskonnonopetuksesta ja siirrä EThen."
Mitä luulet, tekevätkö uskisvanhemmat niin?
- Sigh!
Ateistit ovat onnellisia vasta sitten kun meno on kuin entisessä neuvostoliitossa, siinä heidän unelma maa. Muuta Pohjois-Koreaa, siellä ei uskonnosta pihaista mitään. Jos joku pihiseen, niin pääsee vankileirille saamaan ateistisen kasvatuksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101729
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262953- 73825
- 63788
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69661Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?120580- 55538
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.43535- 48519
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483