kuvittelee olevansa ikinuori vaikka juuri sai sydänkohtauksen.
Kun katsoo kuvaa tulee mieleen julkkis joka ei pysty hyväksymään
että aika on kulkenut hänen ohitseen ja olisi ollut jo vuosia
sitten kannattanut satsata osaamistaan johonkin muuhun kuin
tähän teinipoikarokkarirooliin.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2010052411722019_vi.shtml
Kun katsoo kuvaa tulee mieleen julkkis joka ei pysty hyväksymään
että aika on kulkenut hänen ohitseen ja olisi ollut jo vuosia
sitten kannattanut satsata osaamistaan johonkin muuhun kuin
tähän teinipoikarokkarirooliin.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2010052411722019_vi.shtml
Vastaukset 33
Vanhimmat
ihmisen täytyisi kuolla, ettei olisi häiriöksi, kaltasillesi?
Tapoitko mummosi ja isoisäsikin.
vaan siitä että osaa lopettaa teini-leikit aikanaan eikä
vedä teinirokkariroolia vielä 65 vuotiaana.
Minun puolestani Danny saa rauhassa keikkailla,
kierrän kaukaa Tuuli viiri katolla-tyypin, jonka
esiintyminen on jo ajat sitten ollut säälittävää
katsottavaa, kun vanha mies yrittää leikkiä
parhaiden vuosiensa roolileikkiä onnistumatta siinä.
nostalgiaa? En itsekkään käy ison D:n konsereissa, mutta kunnioitan itseäni vanhempa ihmisiä.
Laulaahan Katri helunakin ja P.Koivuniemi on peräti suosittu, kaikissa ikäryhmissä. Anna D:n keikkailla, ei se syö meidän leipää :-))
Iso D yrittää olla rock, mutta kun hän.ei ollut rock edes parhaina päivinään 60-70-luvuilla.Silloinkin hän oli vain pop.
Somerjokiko, joka joi itsensä hengiltä.
elvistellä.
http://www.youtube.com/watch?v=CYhMrtZM1WA&feature=related
Albert Järvinen oli rock, vaikka joikin itsensä hengiltä, ja Marko Hirsma (Backsliders) oli rock, vaikka kilpailevat prätkäjengiläiset ampuivatkin miehen.
Hyvä kun tarkastettua Orbisonin kuolintapa kun luulin että hän hirtti itsensä putkassa.
äidillesi. Eikös hän hirttätynyt vankilassa?
Sehän on vain sinun mielikuvitustasi mitä Danny edustaa.
Kauan on pitka aika...
"... kauan kanssani kulkevan,
kauan kellojen seisovan,
kauan haluan jatkuvan niin..."
(0.41)
http://www.youtube.com/watch?v=5nLmNhCJCxI&
Steven Tyler ikä 62
http://www.youtube.com/watch?v=rUK2RsfVNNM&feature=related
Mick Jagger 66v.
http://en.wikipedia.org/wiki/Mick_Jagger
...starat heiluu!
aika vauhtiveikko iästään huolimatta. Pitää ilmeisesti huolta kunnostaan, eikä käytä kamaa.
Ei ole tarvinnut olkatoppauksia T-paitaan, eikä dödöpulloa housuihin. Lienee Suomen suosituin mieslaulaja.
Kari Tapio on AITO itsensä, eikä esitä mitään naurettavaa teinipoikaa. Hän on tyylikas ja arvokas komeaääninen herrasmies, joka OSAA LAULAA.
Kyllä se on niin päin että teinit matkivat aikuisia. Millaisia vaatteita sielä kaupassa myydään? Onko ihan erikseen aikuisten ja iäkkäämpien vaatteita.
pitäisi jonkun kertoa, että katsoo peiliin hieman kauemmmin, siistii hiuksensa ja lakkaa meikkaamasta.
Olisi aika olla MIES edes ne muutamat loppuvuodet.
sinä sen sanoit, olisi aika olla MIES edes ne muutamat loppuvuodet.
nuoret naiset on hulluna perään.
vaan etuosaan, siellä on vessapaperirullan hylsy nahkahousujen vasemmassa lahkeessa. Sitä ne tädit käy sen keikoilla vahtaamassa
Tämän tasoisella sivulla käydään näin säälittäviä keskusteluja miehestä joka toi lavashowt tähän
luojan hylkäämään peräkylään, maahan jossa on edelleen tuhansia idiootteja ja juntteja
joiden arvostelukyky on kadonnut pussikaljan juontiin jo 12v. vanhana.
Mutta kun ei tiedä paremmasta niin ei osaa kuin arvostella. Mitä ikään tulee niin 60v on lasissa
ja tosiaan nuoria ja kypsempiä naisia riittää, muusikoilla on aina kysyntää.
Ai niin ja myös taitoa.
Trivial Pursuit tietoa: Nyk. kansanedustaja Lyly Rajala oli tuolloin Dannyn taustabändin rumpalina.
kyllä Danyn showt ovat melko säälittävää kuultavaa ja
vielä säälittävämpää katsottavaa.
44 vuotta sitten....
Katselin Danyn sivuilta että ei sieltä viime vuosilta ole yhtään kuvaan, viimeiset vuodelta 2008 Pepen kanssa.
Tuo linkin kuva kyllä kertoo että ikä alkaa painaa ja näkyä. Ja kieltämättä näkyy ikä jo esiintymisessäkin.
Mutta freesien tyttöjen varjolla sitä äijä vielä porskuttaa kuten porskutti aikanaan myös Armin varjolla.
tästä miehestä puhe, niin ajattelen aina säälin tuntein Armi Aavikon kohtaloa, johon hän vahvasti nivoutuu.
Armia ja Armin kiintymystä. Säälittävää ja raukkamaista toimintaa. Jätti Armin yksin kun hän olisi tarvinnut
apua, voin vain kuvitella minkälaista kulissi avioliittoa Danny eli ja antoi Armin ymmärtää että ehkä joskus...ovat yhdessä. Armilta loppui elämästään valo ja hän antoi periksi, petettynä ja jätettynä.
noinkaan mennyt. Armi oli onnellinen, ollessaan D:n kassa.
oli varmaan sen ajan onnellinen kun oli Dannyn kanssa,mutta se onni loppui eikä Danny sinä aikana vaimostaan eronnut jota Armi tietenkin toivoi.
Armi kuoli yksinäisenä ja onnettomana, siihen taisi olla Dannnyllä melkoinen osuus.
on vaikea auttaa.
Osaisi tyylikkäästi vanhentua, eikä leikkia ikinuorta, kun ei sitä ole. Ei se tarkoita, että pitäis ukkoköpöttelyä esittää, mutta tyylillä voisi viedä ohjelmat läpi kuin kypsä MIES. Minuun ei hra Lipsanen ole koskaan "kolahtanut". Armi oli varmasti ihmisena ok, mutta SURKEA laulaja. Oiva esimerkki siitä, että misseistä väännettiin väkisin iskelmalaulajia, vaikkei kyvyt olisi riittäneet.
Hän olisi ansainnut kunnon puolison itselleen. D taisi vain paistatella A:n kustannuksella. Kun ei enää tuottanut huvia eikä hyötyä, jätti kuin nallin kalliolle.
Eikö tuo vanha ukko edes osaa hävetä? Nyt kierroksissa Erika. Kyllä nämä muut artistit tunteva
myötä häpeätä puolestasi, kuin koko Suomen kansa. Ei ehkä lähde sinun keikoillesi, kuinka ihminen on noin PELLE
Parempi kuolla onnellisena ja tehdä loppuun asti sitä mitä haluaa eikä miettiä, että mitähän joku estojensa vanki mahtaa mökissään jurnuttaa.