Pakko kysyä

Muutaman kerran palstalla käyneenä ja kiinnostuneena kysyn, millaiset kreationismin todisteet kumoavat evoluution todisteet? Jos ne kumoavat evoluution, kumoavatko ne samalla myös fysiikan, geologian ja muiden tieteen osa-alueiden todisteet? Olisi kiva kuulla lyhyesti todellisen asiantuntijan kertomaa faktaa kreationismista.
10276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kertokaa olkaa hyvät

Äänestä

1. Lajin ei koskaan olla nähty muuttuvan toiseksi yhtäkkisesti luonnossa.
2. Apinoita on todistettavasti edelleen, vaikka ateistien mukaan ne ovat muuttuneet ihmisiksi evoluutiossa.
3. Ei voida todistaa, että apina olisi synnyttänyt ihmistä saati MUUTTUNUT ihmiseksi.

Jotkut vain sekoavat niin pahoin, että sulkevat silmänsä totuuksilta ja ryhtyvät stalinisteiksi ateisteiksi. Saatana sammuttaa heidän silmänsä, jotka vain Herra Jeesus Kristus voi avata uudelleen. Rukoilen, että Hän asettuu Sinunkin sydämeesi. Pyydän Häntä tykösi jo tänä iltana. Kehotan Sinua toimimaan samoin.

Äänestä
  • Joko olet täydellisen tietämätön evoluutiotietämyksestämme tai trolli.

    1. Ei lajiutuminen olekaan yhtäkkinen prosessi. Miksi sen pitäisi olla, jotta uskoisit sen olevan totta? Lukuisia lajiutumisia on kyllä havaittu.

    2. Ei, vaan nykyisillä apinoilla ja ihmisellä on yhteiset esi-isät miljoonien vuosien takana menneisyydessä.

    3. Ei voidakaan, koska noin ei ole tapahtunut. Silti, jos sinulle tehtäisiin "sukututkimus" ja sinun esi-isiäsi seurattaisiin muutama satatuhatta sukupolvea taaksepäin, niin sieltä löytyisi aivan jotakin muuta kuin ihminen...

    Loppuosaasi tekstiä kommentoin sen verran, ettei evoluution olemassaoloon uskova ole automaattisesti ateisti tai stalinisti. Monelle täälläkin kirjoittelevalle evolle evoluutio on Jumalan ilmoitusta ja luomisen keino.

    Äänestä

  • .... et näytä edes ymmärtävän koko teoriaa, mitä vastaan yrittät puhua. Miten tämän jälkeen vielä odotat, että muut edes kuuntelisivat tai ottaisivat sinut edes hiukan tosissaan?

    Äänestä

  • old_profile_54701 kirjoitti:

    Joko olet täydellisen tietämätön evoluutiotietämyksestämme tai trolli.

    1. Ei lajiutuminen olekaan yhtäkkinen prosessi. Miksi sen pitäisi olla, jotta uskoisit sen olevan totta? Lukuisia lajiutumisia on kyllä havaittu.

    2. Ei, vaan nykyisillä apinoilla ja ihmisellä on yhteiset esi-isät miljoonien vuosien takana menneisyydessä.

    3. Ei voidakaan, koska noin ei ole tapahtunut. Silti, jos sinulle tehtäisiin "sukututkimus" ja sinun esi-isiäsi seurattaisiin muutama satatuhatta sukupolvea taaksepäin, niin sieltä löytyisi aivan jotakin muuta kuin ihminen...

    Loppuosaasi tekstiä kommentoin sen verran, ettei evoluution olemassaoloon uskova ole automaattisesti ateisti tai stalinisti. Monelle täälläkin kirjoittelevalle evolle evoluutio on Jumalan ilmoitusta ja luomisen keino.

    tietoa tähän väliin.

    1. Useitakin lajiutumistapauksia on havaittu.
    2. Minaisten apinoiden on havaittu saavan ihmisjälkeläisiä.
    3. Ihminen on kehittynyt samasta ainutlaatuisesta mahtavat volyymit omaavasta evobaraminialkusolusta josta kaikki muukin elollinen on alkunsa saanut.

    4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko.

    Loppuosan kommentti: Tällä palstalla on monenlaisia sekopäitä jotka eivät osaa erottaa ateismia ja uskoa ja tiedettä toisistaan ja jotka varmuuden vuoksi sekä kumartavat että pyllistävät joka suuntaan.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    .... et näytä edes ymmärtävän koko teoriaa, mitä vastaan yrittät puhua. Miten tämän jälkeen vielä odotat, että muut edes kuuntelisivat tai ottaisivat sinut edes hiukan tosissaan?

    vähemmilläkin tiedoilla kysyä. Jos kaverilla olisi enemmän tietoa, niin ei kai hän kyselisi.

    Ja pajatathan sinäkin täällä koko ajan vaikka olet niin hassu että et usko tosi tieteeseen vaan evoluutioteoriauskontoon.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    tietoa tähän väliin.

    1. Useitakin lajiutumistapauksia on havaittu.
    2. Minaisten apinoiden on havaittu saavan ihmisjälkeläisiä.
    3. Ihminen on kehittynyt samasta ainutlaatuisesta mahtavat volyymit omaavasta evobaraminialkusolusta josta kaikki muukin elollinen on alkunsa saanut.

    4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko.

    Loppuosan kommentti: Tällä palstalla on monenlaisia sekopäitä jotka eivät osaa erottaa ateismia ja uskoa ja tiedettä toisistaan ja jotka varmuuden vuoksi sekä kumartavat että pyllistävät joka suuntaan.

    "4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko."

    Nimenomaan ympärillämme oleva reaalimaailma on pullollaan kohteita, jotka todistavat historiallisen evoluution tosiasiaksi. Mitään sitä vastaan olevaa ei ole havaittu. Sinun ja kaltaistesi täytyy nämä todisteet jääräpäisesti kieltää, koska muuten teidän täytyisi myöntää maailmankuvaanne vastaan olevat asiat. Enemmistö maailman kristityistä on jo ymmärtänyt Raamatun olevan aikansa ihmisille aikansa tapaan kirjoitettu vertauskuvallinen teos. Uskoa saa mihin tahansa, mutta evoluutiota on tieteellisin keinoin tällä tietoa mahdotonta todistaa olemattomaksi. Kreationistinen maailmankuva on näin ollen mahdollista säilyttää vain denialismin kautta.

    "Loppuosan kommentti: Tällä palstalla on monenlaisia sekopäitä jotka eivät osaa erottaa ateismia ja uskoa ja tiedettä toisistaan ja jotka varmuuden vuoksi sekä kumartavat että pyllistävät joka suuntaan."

    Niin. Suurin osa kristikunnasta pitää eliökunnan evolutiivista kehittymistä tosiasiana. Palstan suurimpia sekopäitä on mielestäni korkeintaan kolmesta viiteen. Yksi heistä kirjoittaa tosin monella nikillä.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    tietoa tähän väliin.

    1. Useitakin lajiutumistapauksia on havaittu.
    2. Minaisten apinoiden on havaittu saavan ihmisjälkeläisiä.
    3. Ihminen on kehittynyt samasta ainutlaatuisesta mahtavat volyymit omaavasta evobaraminialkusolusta josta kaikki muukin elollinen on alkunsa saanut.

    4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko.

    Loppuosan kommentti: Tällä palstalla on monenlaisia sekopäitä jotka eivät osaa erottaa ateismia ja uskoa ja tiedettä toisistaan ja jotka varmuuden vuoksi sekä kumartavat että pyllistävät joka suuntaan.

    "tietoa tähän väliin."

    - Tietosi ovat pahasti vääriä.

    "1. Useitakin lajiutumistapauksia on havaittu. "

    - Kyllä, tämä pitää paikkansa.

    "2. Minaisten apinoiden on havaittu saavan ihmisjälkeläisiä. "

    - Ei, tämä on virhe. Evoluutio ei tapahdu niin, että yhdessä sukupolvessa tapahtuisi lajiutuminen, vaan muutokset ovat sukupolvi sukupolvelta hyvin hyvin pieniä. Kuitenkin satojen, tuhansien, tai kymmenien tuhansien sukupolvien kuluttua voidaan selvästi todeta silloin elävien yksilöiden olevan selvästi erilaisia kuin alkuperäisten.

    "3. Ihminen on kehittynyt samasta ainutlaatuisesta mahtavat volyymit omaavasta evobaraminialkusolusta josta kaikki muukin elollinen on alkunsa saanut. "

    - Väärin tämäkin. Ei ole ollut mitään baraminialkusolua, jolla olisi ihmekykyjä, vaan vain lisääntymään kykenevä solu. Sen jälkeläisten eri sukupolvien eri haarat ovat vain lähteneet kehittymään eri suuntiin eri ympäristöissä ja erilaisten mutaatioiden takia. Tuon kehityksen tuloksena on erilaisia eliöryhmiä.

    4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko.

    Loppuosan kommentti: Tällä palstalla on monenlaisia sekopäitä jotka eivät osaa erottaa ateismia ja uskoa ja tiedettä toisistaan ja jotka varmuuden vuoksi sekä kumartavat että pyllistävät joka suuntaan.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    tietoa tähän väliin.

    1. Useitakin lajiutumistapauksia on havaittu.
    2. Minaisten apinoiden on havaittu saavan ihmisjälkeläisiä.
    3. Ihminen on kehittynyt samasta ainutlaatuisesta mahtavat volyymit omaavasta evobaraminialkusolusta josta kaikki muukin elollinen on alkunsa saanut.

    4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko.

    Loppuosan kommentti: Tällä palstalla on monenlaisia sekopäitä jotka eivät osaa erottaa ateismia ja uskoa ja tiedettä toisistaan ja jotka varmuuden vuoksi sekä kumartavat että pyllistävät joka suuntaan.

    muutaman täydentävän kysymyksen

    1. Useitakin lajiutumistapauksia on havaittu.

    Voitko kertoa millaisia lajiutumisia on havaittu ? Oliko lajiutuminen miten nopeaa ja mikä tutkimuslaitos on tutkinut ja tehnyt havaintoja ? Varmasti tällainen lajiutumishavainto herättää närää muissa kreationisti-tutkijoissa jotka eivät ole havainneet lajiutumista. Voisiko saada jotain dokumenttia tai linkkiä myös sellaisista tutkimuksista joissa laji on pysynyt täysin muuttumattomana esim vaikkapa 150 000 v ? Sellainen tutkimus osoittaisi älykkään suunnitelijan luoneen täydellisiä luomuksia.

    2. Minaisten apinoiden on havaittu saavan ihmisjälkeläisiä.

    Suhtaudun erittäin skeptisesti tällaiseen tietoon mutta uskon kyllä jos laitat linkin jossa todennetaan tällainen lajin äkillinen muuntuminen toiseksi. Tiedän että ihmisille on syntynyt enemmän tai vähemmän karvaisia jälkeläisiä. Ensimmäisenä muistuu mieleen Julia Pastrana. Vielä jos kerrot pysyikö nämä apinoiden synnyttämät ihmiset ihmisen muotoisina vai palautuiko ihminen yhden tai useamman sukupolven jälkeen jälleen apinamaiseksi.

    3. Ihminen on kehittynyt samasta ainutlaatuisesta mahtavat volyymit omaavasta evobaraminialkusolusta josta kaikki muukin elollinen on alkunsa saanut.

    Tällainen teoria on myös evoluutioteoria. Onko kreationisti-tutkijat kuinka yksimielisiä elämän kehittymisestä alkusolusta vai onko kiistan alaisia asioita? Evoluutioteorian mukaan elämän muhiminen bakteeritasolla kesti hyvin pitkään mutta nopeutui sitten lähes exponentiaalisesti kun lähestytään nykyaikaa. Ehkä bakteerit kehittivät mainitsemasi mahtavan geneettisen volyymin eivätkä suinkaan uinuneet muuttumattomina sitä ensimmäistä miljardia vuotta.

    4. Kaikki edellä mainittu on todellisuutta evolutionistien mielikuvituksessa. Reaalimaailmassa noista ei ole havaintoja, sillä emmehä me tokia unia todeksi usko.

    Voisiko myös evolutionistien mielikuvituksen sisällön tutkimisesta saada jotain tutkimustietoa ? Millaisia poikkeuksia evoluutio-tutkijoiden nielikuvitus saa aikaan verrattuna kreationisti-tutkijoiden mielikuvitukseen. Muisteleen erään Amerikassa pidetyn oikeudenkäynnin tuomarin kysäisseen eräältä kreationistitutkijalta miksi vastaajalla on maailmankuva joka muistuttaa pimeintä keskiaikaa. Ei nyt kuitenkaan muistella menneitä koska mielikuvituksella ei tietenkään ole mitään rajoja.

    Loppuosan kommenttisi on mainio. Olen ollut havaitsevinani sekoilua jokaisessa aloitetussa treadissa. Toivottavasti kaikki pysyvät asiassa yhtähyvin kuin sinä eivätkä rupea vääristelemään ja venkoilemaan.

    Äänestä

  • jb kirjoitti:

    vähemmilläkin tiedoilla kysyä. Jos kaverilla olisi enemmän tietoa, niin ei kai hän kyselisi.

    Ja pajatathan sinäkin täällä koko ajan vaikka olet niin hassu että et usko tosi tieteeseen vaan evoluutioteoriauskontoon.

    Olet useaan kertaan täällä maininnut laboratoriosi ihmellisistä tuloksista ja piakkoin odotettavissa olevasta evoluutioteorian karilleajosta. Voisitko kertoa millaisia ovat laboratoriosi tärkeimmät laitteet (aloita vaikkapa siitä millaista elektronimikroskooppia käytät). Samalla voisit valaista keskeisimpiä tutkimusmenetelmiäsi.

    Laboratorion välineistön taso ja tutkimusmenetelmät määrittelevät hyvin pitkälle rajat, mihin se tutkimuksessaan pääsee.

    Jotenkin minusta tuntuu että saamme jotain muuta kuin mitä yllä pyydän mutta kun en halua syyllistyä "Pitäkää tunkkinne" -ilmiöön niin katsotaan nyt ennen kuin hutkitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Negotiable kirjoitti:

Muutaman kerran palstalla käyneenä ja kiinnostuneena kysyn, millaiset kreationismin todisteet kumoavat evoluution todisteet? Jos ne kumoavat evoluution, kumoavatko ne samalla myös fysiikan, geologian ja muiden tieteen osa-alueiden todisteet? Olisi kiva kuulla lyhyesti todellisen asiantuntijan kertomaa faktaa kreationismista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu