Suomalaisessa arvomaailmassa koulutus ja arvostettu työpaikka on kaikki kaikessa. Mikäli työsi ja koulutuksesi ei ole yliopistotasoa, olet alempi ihminen.
Tästä kieroutuneesta arvomaailmasta johtuen
Suomalaiset ylikouluttautuvat. Alan kuin alan on pakko vaatia järjettömiä koulutustasoja nostaakseen alansa imagoa. Nykyään päiväkotihoitajankin on hankittava yliopistotason koulutus. Ja töitä et saa, ellet kouluttaudu vaatimusten mukaisesti.
Tästä seurauksena varsin suuri osa nuorista naisista poistuu 7 vuotiaana aloittamaltaan opintopolulta vasta 25-30 vuotiaana. Naisen "ihanteellinen lisääntymisikä" on n. 18 - 40 vuotiaana, eli n. 20 vuoden ajanjakso. 5-10 vuotta pois tuosta ajanjaksosta on varsin raju leikkaus, neljäsosasta jopa puoleen. Harva uskaltaa hankkia lasta opiskeluaikana, jolloin toimeentulo on muutenkin tiukassa.
Kun sitten otetaan huomioon, kuinka kielteisesti suuri osa työnantajista suhtautuu lapsenhankintaan, varsinkin työsuhteen alkuvaiheissa, voidaan tuohon 5-10:een vuoteen lisätä vielä pari vuotta... Täytyy olla todella rohkea tehdäkseen lapsia ennen kuin on saanut vakituisen työpaikan. Siinä ajautuu helposti työttömyysputkeen.
"Trendikäs" teknologia-ala ei katso hyvällä äitys- ja isyyslomia. Vuoden poissaolo alalta tiputtaa työntekijän auttamatta kelkasta. Jos ei ole vakituista työpaikkaa lomalle jäädessä, on uuden työpaikan haku "vuoden vanhalla osaamisella" äärimmäisen hankalaa alati muutoksia kokevalla alalla. Vakituisella työpaikallakin vanhemmuuslomallejäänti tietänee jonkinasteista "asemanmenetystä".
Asenteiden kieroutuneisuus on aiheuttanut sen, että "kotiäiteys" on lähes häpeällinen seikka, sellaiseen tilanteeseen ei haluta ajautua. "Koti-isät" ovat uudemman ajan (trendikäskin) ilmiö. Mielikuva koti-isästä voi olla jopa rohkea ja asenteita pelkäämätön, joskin siinäkin taka-alalla kummittelee peikko nimeltä työttömyys. Kotiäiteys on kuitenkin alistumista, vanhanaikaisuutta ja kunnianhimottomuutta tässä maailmassamme, jossa naisten on "noustava miesten rinnalle" urapuolella.
Puhumattakaan sitten olemattomista eläkkeistä, joihin kotiäitinä oleminen lopulta johtaa. Yhteiskunta ei voisi juuri vähempää tukea ajatusta lastenteosta.
Minä arvostan epäitsekkäitä kotiäitejä ja -isiä paljon enemmän kuin uraansa panostavia tummiin pukuihin sonnustautuvia ylenkatsovia pellejä.
Kornia tässä tilanteessa on, että sekä minä että avovaimoni olemme syvällä tässä koulutuksen suossa, lähestymme 25:tta ikävuotta ja olemme valmistumassa. Haluaisimme hankkia lapsen, mutta missä välissä se "on turvallista" putoamatta suohon, joka varjostaa loppuelämän ja tuntuu erityisesti eläkeiässä. Työelämän luomat odotukset ja vaatimukset tuntuvat yläpäästä alapäähän...
Emme halua pukeutua niihin pukuihin joita kaikki kilpaa yrittävät päällemme kasata. Mutta vaihtoehtona on köyhä, epäarvostettu elämä.
Tästä kieroutuneesta arvomaailmasta johtuen
Suomalaiset ylikouluttautuvat. Alan kuin alan on pakko vaatia järjettömiä koulutustasoja nostaakseen alansa imagoa. Nykyään päiväkotihoitajankin on hankittava yliopistotason koulutus. Ja töitä et saa, ellet kouluttaudu vaatimusten mukaisesti.
Tästä seurauksena varsin suuri osa nuorista naisista poistuu 7 vuotiaana aloittamaltaan opintopolulta vasta 25-30 vuotiaana. Naisen "ihanteellinen lisääntymisikä" on n. 18 - 40 vuotiaana, eli n. 20 vuoden ajanjakso. 5-10 vuotta pois tuosta ajanjaksosta on varsin raju leikkaus, neljäsosasta jopa puoleen. Harva uskaltaa hankkia lasta opiskeluaikana, jolloin toimeentulo on muutenkin tiukassa.
Kun sitten otetaan huomioon, kuinka kielteisesti suuri osa työnantajista suhtautuu lapsenhankintaan, varsinkin työsuhteen alkuvaiheissa, voidaan tuohon 5-10:een vuoteen lisätä vielä pari vuotta... Täytyy olla todella rohkea tehdäkseen lapsia ennen kuin on saanut vakituisen työpaikan. Siinä ajautuu helposti työttömyysputkeen.
"Trendikäs" teknologia-ala ei katso hyvällä äitys- ja isyyslomia. Vuoden poissaolo alalta tiputtaa työntekijän auttamatta kelkasta. Jos ei ole vakituista työpaikkaa lomalle jäädessä, on uuden työpaikan haku "vuoden vanhalla osaamisella" äärimmäisen hankalaa alati muutoksia kokevalla alalla. Vakituisella työpaikallakin vanhemmuuslomallejäänti tietänee jonkinasteista "asemanmenetystä".
Asenteiden kieroutuneisuus on aiheuttanut sen, että "kotiäiteys" on lähes häpeällinen seikka, sellaiseen tilanteeseen ei haluta ajautua. "Koti-isät" ovat uudemman ajan (trendikäskin) ilmiö. Mielikuva koti-isästä voi olla jopa rohkea ja asenteita pelkäämätön, joskin siinäkin taka-alalla kummittelee peikko nimeltä työttömyys. Kotiäiteys on kuitenkin alistumista, vanhanaikaisuutta ja kunnianhimottomuutta tässä maailmassamme, jossa naisten on "noustava miesten rinnalle" urapuolella.
Puhumattakaan sitten olemattomista eläkkeistä, joihin kotiäitinä oleminen lopulta johtaa. Yhteiskunta ei voisi juuri vähempää tukea ajatusta lastenteosta.
Minä arvostan epäitsekkäitä kotiäitejä ja -isiä paljon enemmän kuin uraansa panostavia tummiin pukuihin sonnustautuvia ylenkatsovia pellejä.
Kornia tässä tilanteessa on, että sekä minä että avovaimoni olemme syvällä tässä koulutuksen suossa, lähestymme 25:tta ikävuotta ja olemme valmistumassa. Haluaisimme hankkia lapsen, mutta missä välissä se "on turvallista" putoamatta suohon, joka varjostaa loppuelämän ja tuntuu erityisesti eläkeiässä. Työelämän luomat odotukset ja vaatimukset tuntuvat yläpäästä alapäähän...
Emme halua pukeutua niihin pukuihin joita kaikki kilpaa yrittävät päällemme kasata. Mutta vaihtoehtona on köyhä, epäarvostettu elämä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuntuu, että se 'köyhä ja epäarvostettu elämä'
pelottaa sinua suunnattomasti, vaikka samalla kerrot arvostavasi kotiäitiyttä/isyyttä.
Pitää päättää haluaako ne lapset, vai onko tuo sosiaalinen arvostus kuitenkin se päällimmäinen murhe. Jos on, niin se kyllä kertoo myös omasta arvo/ajatusmaailmastasi.
Kaikki ei voi saada kaikkea - hyvä ura, korkea elintaso myös eläkkeellä, lapsia ja vakituinen työsuhde valmistumisesta eläkkeelle - taitaa olla tänä päivänä utopiaa suurimmalle osalle ihmisistä, oli sitten akateeminen tai ei.
Muuten kadut loppuelämäsi. Käärinliinoissa ei ole taskuja.