Nyt media pukkaa ilmoille murheellista kesäviestiä siitä, että toimeentulotukimenot ovat kääntyneet huimaan kasvuun. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tuki maksoi valtiolle viime vuonna yli 615 miljoonaa euroa, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Huima on köyhyyden kasvu Suomessa ja juuri Jyrki Kataisen ja porvarihallituksemme poliitiikan tuloksena. Jyrki Kataisella vain on päällimäisenä aivan kiihkoon asti auttaa kreikkalaisia ahdinkoon joutuneita ja korruptiossa kypsytettyjä.
Kylmää on fakta, että Suomessa tukea saavien kotitalouksien määrä lisääntyi kymmenen prosenttia edellisestä vuodesta. Samalla katkesi yli kymmenen vuotta jatkunut toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrän väheneminen. Toimeentulotukea maksettiin viime vuonna arviolta 236 000 kotitaloudelle.
Sitä kokoomuksen peräänkuuluttamaa Toivoa ei ole ja työttömyysaste nousi huhtikuussa hieman vuoden takaisesta 9,3 prosenttiin. Vuoden työttömien määrä myös kasvoi 15 000 hengellä eli Jyrki Kataisen on turha kehuskella velkarahaelvytykselään ja Toivollaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta mitä on rehellisyys....
Kun EU päätti Kreikka-paketista, Jyrki Katainen suolsi medialle mahtipontisesti, että kansanvalta otti niskalenkin markkinavoimista. Fantastista kerrassaan fantastista, mutta eiköhän tässä loppujen lopuksi kellistetty suomalaiset veronmaksajat. Markkinat ovat yhä levottomat, eivätkä pankit ovat joutuneet vastuuseen mitenkään, niin panee vähän miettimään näitä Jyrki Kataisen touhuja ja rahojemme haaskausta? Vain vähällä järjellä varustettu ihminen pystyy kehumaan näitä Jyrki Kataisen touhuja ja sanomisia.
Katainen on voittanut painovoiman
http://www.delcaminoequestrian.com/images/donkey_too_small_for_load.jpg