iPhone-tehtaalla itsemurha

"Korkeasta rakennuksesta pudonnut työntekijä kuoli Foxconnin elektroniikkatehtaalla Kiinassa. Vastaavia kuolemantapauksia on ollut tehtaalla jo kahdeksan aikaisemmin tänä vuonna.

Tehdasta on syytetty huonoista työoloista. BBC:n mukaan on myös mahdollista, että tehtaalla on syntynyt jonkinlainen itsemurharyhmä nuorten keskuudessa. Uusinta putoamista ei ole vielä vahvistettu itsemurhaksi".

http://www.itviikko.fi/uutiset/2010/05/25/uusi-kuolemantapaus-iphone-tehtaalla/20107457/7

Foxconnin tehdas valmistaa muun muassa iPhoneja.
Tehdas on toisaalta estänyt 30 muuta työntekijää hyppäämästä katoilta kolmen viikon aikana tänä vuonna.

Foxconn on torjunut syytökset, mutta on alkanut soittaa musiikkia kokoonpanolinjoilla. Muita parannuksia on luvassa.
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko niin että jonkun pitää kärsiä että muilla voi olla hauskaa?

Äänestä

että työntekijät hyppivät ikkunoista kuolemaan, kun lafkan nimi on FOXCONN. Nimi voidaan jakaa kahteen osaan: FOX= 666 (F=6, O=15 [1 5=6], X=24 [2 4=6]) ja CONN=rikollinen, huijaus... Onko siis mikään ihme, että ihmiset kuolevat "Saatanan Tehtaissa"?

Suomessakin oli viime laman aikoihin muutama lafka, joiden nimet voitiin "lukea" toisin: potkurivalmistaja FINNSCREW="SuomiKusetus" ja kiinteistösijoitusyritys NOTAREAL="Not A Real"="Ei Ihan Totta".

Että semmoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aalto.. kirjoitti:

"Korkeasta rakennuksesta pudonnut työntekijä kuoli Foxconnin elektroniikkatehtaalla Kiinassa. Vastaavia kuolemantapauksia on ollut tehtaalla jo kahdeksan aikaisemmin tänä vuonna.

Tehdasta on syytetty huonoista työoloista. BBC:n mukaan on myös mahdollista, että tehtaalla on syntynyt jonkinlainen itsemurharyhmä nuorten keskuudessa. Uusinta putoamista ei ole vielä vahvistettu itsemurhaksi".

http://www.itviikko.fi/uutiset/2010/05/25/uusi-kuolemantapaus-iphone-tehtaalla/20107457/7

Foxconnin tehdas valmistaa muun muassa iPhoneja.
Tehdas on toisaalta estänyt 30 muuta työntekijää hyppäämästä katoilta kolmen viikon aikana tänä vuonna.

Foxconn on torjunut syytökset, mutta on alkanut soittaa musiikkia kokoonpanolinjoilla. Muita parannuksia on luvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu