Tähän ei oikein mistään tunnu löytyvän vastausta ja tuntuu että jopa päälääkäritkin kiertelevät asiaa,onko se edes vielä 100% tieteen tiedossa mistä pakkoajatukset johtuvat ? Mitä aivoissa tapahtuu tai on pielessä jos kärsii pakkoajatuksista ? osaako kukaan vastata,tämä asia askarruttaa minua
mistä pakkoajatukset johtuvat ?
tohtori tollonen
1569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tietäis, olisi mahdollisuus parantua!!!!!! Liekö syy geeneissä. Minulla on suvussa neuroottista porukkaa molemmilta puolilta. Lapsuus ei ahdistava ollut paitsi se, että olin saatanan vilkas ja sitä kontrolloitiin suuttumalla minulle. Mitään pahaa en ikinä hakenut mutta ajauduin väkisin huonoihin tilanteisiin ja järkytyin aina kun sain huudot, niin vanhemmilta kuin opettajilta. Opin siis kiltiksi ja hiljaiseksi. Nythän sen ymmärtää mutta liekö jättänyt alitajuista ahdistusta. Olen kamalan herkkä enkä kestä jos joku on minulle vihainen. Luulen ja osittain tiedän että minulla on kaikkea neurologisia sairauksia/sairauksiin viittaavaa, joten en ole koskaan pystynyt samanlaiseen rauhallisuuteen ja keskittymiseen mitä normaalit ihmiset pystyvät.
Wikipediasta:
Tuoreet tutkimukset ovat paljastaneet mahdollisen geneettisen mutaation, joka voisi olla pakko-oireisen häiriön aiheuttaja. Tiedemiehet ovat löytäneet hSERT-geenissä mutaation perheistä, joissa esiintyy pakko-oireista häiriötä ja jotka eivät ole toisilleen sukua. Ensimmäisen asteen sukulaisista 3-20 %:lla on todettu sama häiriö, mutta edelleen lienee lähes mahdotonta sanoa, onko lopulta kyse geneettisestä vai sosiaalisesta perimästä, todennäköisesti molemmista. Yleensä pakkoneurootikot ovat kasvaneet tavalla tai toisella ahdistavassa ympäristössä ja pyrkineet sopeutumaan siihen omaa käyttäytymistään ja tunnetilaansa säädellen - ja lopulta erittäin kovan hinnan sopeutumisestaan maksaen.
Häiriöön sairastumisen voi nähdä myös äärimmäisenä stressireaktiona. Henkilön itselleen asettamien tai sisäistämien äärimmäisten vaatimusten tai ihanteiden ja todellisuuden välillä on sovittamaton ristiriita (ihminen ei voi toteuttaa vaatimuksiaan tai elää niiden mukaan), mikä aiheuttaa voimakkaan ahdistuksen, jota pyritään hallitsemaan pakkoajatuksilla (obsessiot) ja pakkotoiminnoilla eli rituaaleilla (kompulsiot).
Väkivalta on harvinaista pakko-oireista häiriötä sairastavilla, mutta häiriö usein heikentää elämän laatua. Myös tietoisuus häiriön irrationaalisuudesta voi ahdistaa. Vakavaa pakko-oireista häiriötä sairastavilla henkilöillä voi mennä pakkotoimintoihin useita tunteja päivässä. Pakkomielteen laukeamista välttääkseen he usein myös välttävät tiettyjä tilanteita tai paikkoja.
Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita.
Joillakin potilailla on muita samanaikaisia sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelko, Touretten syndrooma, dermatillomania, dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö ja trikotillomania. Usein myös pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät sairastuvat masennukseen.
Joidenkin tapausten uskotaan johtuvan ainakin osittain lapsuuden aikaisesta streptokokki-infektiosta.