Elikkä, mulla alkoi kurkku ja nenä ongelmat jo tuossa viimevuoden puolella, joskus 2009 lokakuussa.. Olin kuumeessa n. 2vk välein, kurkkuani ahdisti kamalasti ja se oli aina kipeä. Kurkku kuivui erittäin helposti, ja aina aamuisin jouduin yskimään kurkusta kuivunutta limaa (joka joskus oli veristä) jotta hengen ahdistus helpottuisi. Minulla oli sama vaiva jokaikinen aamu usean viikon ajan, kurkku oli kuiva ja kipeä aamuisin, muttan juotuani aamukahvit ja syötyäni jotain, olo helpotti ja kurkku tuntui taas päivän ajan normaalilta. Kunnes heräsin seuraavaan tuskalliseen aamuun.. Sairastelua kesti aina tuonne Helmikuulle asti. Kuume laski välillä normaaliksi, mutta kurkkukipu oli jokapäiväistä usean kuukauden ajan. Tammikuun alussa kurkkuani alkoi ahdistaa, menin monesti paniikkiin ja melkein hyperventiloin ahdistuksen vuoksi, sain kyllä henkeä, mutta tuntui ihan kuin jokin kurkussani olisi tuvonnut, tai painanut, ikään kuin pala tuolla nielussa, mutta se tuntui edemmän joltain turvotukselta joka painaisi siellä.. Nimenomaan nielussa, ikään kuin kielen tyvessä tai jossain, ja tuo tunne sai minulle usein aikaan yökkäysrefleksin. Monesti sain paniikin ja työnsin sormia kurkkuun jotta saisin paremmin henkeä (vaikka henki kulki kokoajan) ja tämä pahensi puristuksen tunnetta kurkussa.. Aina kun söin jotain niin tunne helpotti hetkeksi, mutta HETI KUN ALOIN AJATELLA tai muistin vaivan, niin se tuli uudestaan.. (Olin tuolloin vasta muuttanut poikakaverini luo). Olin niin paniikissa että laukoin sairaalassa päivittäin, lääkärit eivät sanoneet koskaan mitään, katsoivat vain kurkkuun ja sanoivat ettei siellä edelleen näy mitään ja että kuvittelen vain, ja tunne tuntuu kurkussa jos ajattelen sitä.. huomasin kyllä itsekkin että heti kun aloin ajatella asiaa niin tunne tuntui entistä voimakkaampana, varsinkin aamuisin kun ajattelin heti herättyäni ensimmäisenä että "kohta alkaa ahdistaa" niin eiköhän kurkun ahdistus alkanut samantien) Jokapäiväinen lääkärissä laukkomiseni selvästi ärsytti jopa lääkäreitä ja hoitajia. Yhtenä yötä asuntolassa ollessani tunne paheni, ja huonekaverini soitti ambulanssin keskellä yötä, hekään eivät nähneet kurkussa mitään erikoista, mutta antoivat varmuuden vuoksi kortisoni piikin.
Ahdistavaa palan tunnetta kurkussa jatkui useamman viikon aina helmikuulle asti, jolloin en enää kestänyt ahdistusta ja aloin ajatella pahimpia asioita (syöpää yms, ja entä jos tukehdun jne.. ) joten hyppäsin junaan ja lähdin kotiin poikakaverini luota hetkeksi. Tunnetta jatkui kotonakin päivän, mutta heti seuraavana päivänä tunne katosi, tai ainakaan en enää tuntenut ikävää tunnetta kurkussa. Jäin samalta reissulta kotiin asumaan ja erosin poikakaverini kanssa. Kurkkukipua tuli kotona silloin tällöin mutta harvemmin ja sitä kesti korkeintaan vain pari päivää kerrallaan, mutta ahdistus katosi. Koko tämän ajan (lokakuu 2009- huhtikuu 2010) kurkustani on silloin tällöin liman mukana tullut hieman verta. en tiedä onko se lima sitten valunut sinne tuolta nenäontelosta vai mistä veri on peräisin mutta tämä huolettaa minua kovin, vaikkei verta usein tulekkaan! Jotkut sanoo sen olevan normaalia, jos polttaa. Ja olen huomannut sen että aamuisin aina kun herään niin nenäni on ihan kuiva ja räkää on tavallaan kuivunut nenään, ja kun niistän, tulee kovettunut kuori räkää ulos, jossa on aina yleensä vähän verta, se on hyvin pelottavaa! Nyt 3vk takaperin, kotona ollessani tuli tuo sama kurkkua ahdistava tunne kuin tuossa aikaisemminkin kerroin. se alkoi ihan yllättäen, tunsin taas kurkussani jotain palan tapaista, joka painaa tai turpoaa, kävin nenä ja kurkku ja korvatautien poliklinikalla ja nenäonteloni sekä nielu tähystettiin, pientä punoitusta oli (sitä on ollut aina viimeisen vuoden sisällä) mutta ei mitään muuta.. seuraavana päivänä lähdin turkuun nykyisen poikakaverini luoksi, hänen luonaan tunnetta jatkui noin viikonverran, välillä tunne katosi hetkeksi, mutta heti kun aloin ajatella tai pelätä milloin tunne tulee uudestaan, niin se alkoi samantien. sitä siis kesti noin viikon, sitten se katosi. Ja nyt tänään tässä kirjoittaessani tätä tekstiä, kun ajattelen asiaa, niin tällä hetkellä tunnen tuon tunteen jälleen.. Se siis ilmenee aina kun alan ajatella sitä, välillä katoaa muutamaksi viikoksi, kun en muista sen olemassa oloa..
Onko tämä siis jotain oman mielikuvitukseni tuotosta, niinkuin lääkärit väittävät? Minusta se tuntuu mahdottomalta, koska se tunne kurkussa saa minulle yökkäsrefleksinkin, ja siellä todella tuntuu jotain, silti lääkärit eivät näe siellä mitään erikoista.. Ja mistä tuo kuivuneen verentulo nenästä silloin tällöin johtuu, ja miksi sitä joskus harvoin on limassa, jota yskin? Olen kiitollinen, jos joku joka on kärsinyt tai kärsii samantyyppisistä oireista, tai osaa edes jollain tavalla neuvoa, voisi auttaa, kiitän jo etukäteen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole oikeastaan ihan samanlaisesta kärsinyt, mutta se kurkun ahdistus voi tosiaan olla kuviteltua, jos se tulee usein silloin, ku sitä ajattelet. Ehkä jotain paniikkikohtausta? Itselläni ollut paniikkikohtauksia ja semmoista välillä, että kuvittelen etten saa henkeä ja sitten hyperventiloin, vaikka oikeasti saan henkeä. Itsellä auttaa monesti se, että yritän keskittyä johonkin muuhun asiaan ja olla ajattelematta sitä etten saa henkeä. Paniikkikohtauksissa myös pelkään pyörtymistä. Ja mullakin tosiaan iskee paniikkikohtaus monesti sillon, kun ite ajattelen sitä. Kannattais varmaan jollekkin puhua, että oisko paniikkikohtaus mahdollinen syy tohon ja voisit saada apua.
Tsemppiä, toivottavasti löytyy syy!
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00405 Tässä vielä linkki, jossa juttua paniikkikohtauksesta.
Voi tietysti tuo paniikkihäiriökin olla syy.. Mutta entäs nämä muut oireet, esim veren tulo liman ja rään mukana?
No se tietysti, en osaa siihen sanoa. Jos se liittyisi kokonaan johonki toiseen juttuun, tuo verijuttu, en kyllä osaa sanoa, kunhan arvailen. Tai voi hyvin olla jotain muutakin kun paniikkihääiriö, en tiedä. Mut paniikkihäiriö olis kai yks mahollisuus ainakin. En kyllä sitten oikeen tiiä, että miten paniikkihäiriö todetaan, kai oireiden perusteella. Itellä diagnosoitiin joskus pienenä, muttei sitä sillon mulle kerrottu ees, myöhemmin sain tietää.