Perustuslain muutos

Kirkkolaki pois perustuslaista

Vapaa-ajattelijoiden mukaan perustuslaista pitäisi poistaa
kirkkolakia koskeva maininta. Lausunnossaan perustuslakivaliokunnalle
Vapaa-ajattelijain liitto korostaa perustuslain sisäistä
ristiriitaa.

"Lain 6 § mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja 11 § mukaan
maassa vallitsee uskonnonvapaus. Kuitenkin perustuslain 76 § mainitsee
erikseen evankelis-luterilaisen kirkon. Se on ainoa uskontokunta, joka
mainitaan nimeltä perustuslaissa."

Lausunnon mukaan perustuslain muutos ei vaikuttaisi välittömästi,
mutta mahdollistaisi evankelis-luterilaisen kirkon erityisaseman
purkamisen myöhemmin.

Lehdistötiedote 26.5.2010 / Vapaa-ajattelijain liitto ry
10185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Juu aika ajattelu vapaata porukkaa... Jeesus Kristus pelastaa ja Jumala rakastaa teitäkin :)

Äänestä

"Lain 6 § mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä"
Toteutuisi edes tuo kohta käytännössä Suomalaisille Suomessa,mutta kun ei,nykykäytännössä
syrjintää tapahtuu monissakin valtion virastoissa,ulkomaalaisasioissa,huoltajuuskiistoissa,jne.
Käytännössä korruptoituneilla lain tulkitsijoilla on tapana tulkita lakia mielivaltaisesti joka yleensä johtaa näihin mielisairaisiin päätöksiin käännytellä vanhoja mummoja kuolemaan.

Kyllä tuo kirkkolaki samaten kuin kirkkokin on jo aikaansa 2010 vuotta jäljessä.

Äänestä

asiat tulee hoitaa niin että OIKEUDENMUKAISUUS TOTEUTUU .
JOS KANSALAISET KOKEE ETTÄ TULEE OMASSA MAASSA SYRJITYKSI .- vallanpitäjät vastaavat siitä
tässä näyttää että syy on kasnsassa ei niissä jotka maata johtavat.

mihin johtaa sananvapauden riisto ?
siitä on hyväjatkaa lakeja mihin vaan kiristykseen ja rajoituksiin .
eikö kiinassa ja aasianmaissa ole ollut pidemmänaikaa ne voimassa ?
menkää koko poppoo sinne opontomatkalle vuodeksi.

tämä on kuin henkistäväkivaltaa valtiontaholta ,on ajateltava niin miten päättäjät käskee.
lapsetkin kasvatettava omilla aivoilla ajateleviksi että tapahtuis jotain kehitystä.
onko tässä käynyt niin että päättäjät on EPÄONNISTUNEET ASIOIDEN HOIDOSSA : PELOTTAAKO?

Äänestä
  • Joudumme jo nyt kokemaan fyysistä väkivaltaa päättäjien ansiosta. Viimeksi tyttölapsi sidottiin uppotukkiin jääkylmään puroon. Naisia raiskataan saksilla piskuista pimpsaa suurentaen. Vanhuksilta viedään vaipat ja vaihtajat, koska rahat tarvitaan rikollisten kotouttamiseen.
    Kun mikään muu maa maailmassa ei ymmärrä ottaa kaikkia kurjia hoteisiinsa, me teemme sen. Viis siitä mitä se maksaa.
    Opettakaa lapsenne kansainvälisiksi ja opetelkaa itsekin kieliä, sillä kohta täältä on lähdettävä. Tiedätte kyllä miksi.

    Äänestä

  • juna meni jo kirjoitti:

    Joudumme jo nyt kokemaan fyysistä väkivaltaa päättäjien ansiosta. Viimeksi tyttölapsi sidottiin uppotukkiin jääkylmään puroon. Naisia raiskataan saksilla piskuista pimpsaa suurentaen. Vanhuksilta viedään vaipat ja vaihtajat, koska rahat tarvitaan rikollisten kotouttamiseen.
    Kun mikään muu maa maailmassa ei ymmärrä ottaa kaikkia kurjia hoteisiinsa, me teemme sen. Viis siitä mitä se maksaa.
    Opettakaa lapsenne kansainvälisiksi ja opetelkaa itsekin kieliä, sillä kohta täältä on lähdettävä. Tiedätte kyllä miksi.

    sosialismissa on vain yksi usko, usko Karl Marxiin ja Engelsiin.
    Kaikkien on pakko uskoa ja jos et usko, niin.................kaput.

    Äänestä

Kaikki paha on lähtöisin uskonnoista. Kannatan uskontojen kriminalisoimista. Uskontoja ei tarvitse mihinkään.

Äänestä

Uskonnoille 21v ikäraja

Äänestä

on kaikenlaista kuplaa puhkeamassa

Äänestä

asiat asiana

Äänestä

Uskonnolliset lahkot eivät kuulu nykypäivään. Kannatan uskontojen kriminalisoimista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


=%)(%)/¤&/%"¤&!")= kirjoitti:

Kirkkolaki pois perustuslaista

Vapaa-ajattelijoiden mukaan perustuslaista pitäisi poistaa
kirkkolakia koskeva maininta. Lausunnossaan perustuslakivaliokunnalle
Vapaa-ajattelijain liitto korostaa perustuslain sisäistä
ristiriitaa.

"Lain 6 § mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja 11 § mukaan
maassa vallitsee uskonnonvapaus. Kuitenkin perustuslain 76 § mainitsee
erikseen evankelis-luterilaisen kirkon. Se on ainoa uskontokunta, joka
mainitaan nimeltä perustuslaissa."

Lausunnon mukaan perustuslain muutos ei vaikuttaisi välittömästi,
mutta mahdollistaisi evankelis-luterilaisen kirkon erityisaseman
purkamisen myöhemmin.

Lehdistötiedote 26.5.2010 / Vapaa-ajattelijain liitto ry

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu