Green Office

Rehtori Thomas Wilhelmsson ja WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder allekirjoittivat eilen sopimuksen, jolla Helsingin yliopisto liittyi ensimmäisenä monialaisena tiedeyliopistona Green Office -ohjelmaan.

Green Office on WWF:n ympäristöohjelma, jonka päämääriä ovat hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja toimiston ekologisen jalanjäljen pienentäminen. Yliopistolla ohjelma rantautuu ensin ympäristöasioihin suuntautuneelle Viikin kampukselle.

Ympäristöasiantuntija Jarna Anttilan mukaan suurin haaste on saada tuhannet opiskelijat ja työntekijät tietoisiksi hankkeesta ja innostumaan arkipäivän ekotekoihin.

– Järjestämme ympäristökoulutusta ja tiedotustilaisuuksia, joissa kerromme miten yksittäinen työntekijä voi vähentää kulutustaan. Green Office -tiimi ja ympäristöyhdyshenkilöt välittävät tietoa yksiköissään. Mietimme tiimissä sopivia kannustimia, kenties julistamme jonkinlaisen kilpailun.

WWF tukee tavoitteiden saavuttamista

WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkusen mukaan on hienoa, että Helsingin yliopiston kaltainen yhteiskunnallinen vaikuttaja osoittaa ulospäin ympäristövastuutullisuuttaan.

– Helsingin yliopisto on edelläkävijä, joka voi toimia muille esimerkkinä. Nyt solmittu sopimus syventää WWF:n yhteistyötä yliopiston kanssa.

WWF antaa materiaalia, opastusta ja tukee ympäristöjärjestelmän rakentamista. Ulkopuolinen arvioija tehostaa ympäristöasioiden hallintaa.

– Vuosittain järjestetään Green Office -toimistojen verkostotapaaminen, jossa jaetaan hyviä käytänteitä. Suomen verkostossa on mukana 173 organisaatiota, esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja opetusministeriö, sanoo bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaani Jari Niemelä.

Tavoitteena on, että sähkön-, lämmön- ja vedenkulutus kääntyvät Viikissä laskuun. Lisäksi jätteiden määrää ja paperinkulutusta tulisi vähentää. WWF velvoittaa yliopiston asettamaan selvästi määritellyt numeeriset tavoitteet.

Ohjelmaan liittyneet organisaatiot sitoutuvat raportoimaan ympäristöasioista WWF:lle. Vuoden kuluttua koittaa Green Office -tarkastus; viimeistään silloin myös ympäristöohjelman tulisi olla valmiina. Tarkastuksen hyväksytysti läpäisseet organisaatiot saavat arvostetun Green Office -merkin käyttöoikeuden markkinointiinsa.
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

TV-uutiskanavilla ei kuule enää muuta kuin politiikkaa. Mutta kukaan ei puhu enää tieteenkehittämisestä, tiedemiehistä, jota olisi paljon mielenkiintoisempi lukea.

Suomesta on tullut agraarimaa, jos sitäkin, kun ei muuta enää ajatella kun poliittisia työpaikkoja, kunnan valtuustoja etc. edustuksia huonoilla koulutuksilla ja isoilla palkoilla.

Noilla huonosti koulutetuilla poliitikoilla ei ole mitään maalle, kunnalle eikä valtioille annettavaa. He ajattelvat vain isoja jättipalkkoja ja muita etuja, kuten nuo pimeät käteismaksut.

Suomalainen koulutustasokin on hyvin alhainen jo useimpiin kehittyneisiin valtioihin verrattuna. Yli puolet suomalaiset ovat ilman yo-tutkintoa, mikä olisi itsestään selvä peruskoulutus jokaiselle vähän älylliselle ihmiselle.

Äänestä

mitäs kun meidän hilma-tellervolla on kovat vatsakivut ollut viime aikoina niin pitäisikö sen syödä kalanmaksaöljyä?

Äänestä
  • Kalanmaksaöljy maistuu pahalle. Suosittelisin kyllä aitoa kalaa. Kala on muutenkin terveellisempi kuin liha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuli Suomeen. kirjoitti:

Rehtori Thomas Wilhelmsson ja WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder allekirjoittivat eilen sopimuksen, jolla Helsingin yliopisto liittyi ensimmäisenä monialaisena tiedeyliopistona Green Office -ohjelmaan.

Green Office on WWF:n ympäristöohjelma, jonka päämääriä ovat hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja toimiston ekologisen jalanjäljen pienentäminen. Yliopistolla ohjelma rantautuu ensin ympäristöasioihin suuntautuneelle Viikin kampukselle.

Ympäristöasiantuntija Jarna Anttilan mukaan suurin haaste on saada tuhannet opiskelijat ja työntekijät tietoisiksi hankkeesta ja innostumaan arkipäivän ekotekoihin.

– Järjestämme ympäristökoulutusta ja tiedotustilaisuuksia, joissa kerromme miten yksittäinen työntekijä voi vähentää kulutustaan. Green Office -tiimi ja ympäristöyhdyshenkilöt välittävät tietoa yksiköissään. Mietimme tiimissä sopivia kannustimia, kenties julistamme jonkinlaisen kilpailun.

WWF tukee tavoitteiden saavuttamista

WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkusen mukaan on hienoa, että Helsingin yliopiston kaltainen yhteiskunnallinen vaikuttaja osoittaa ulospäin ympäristövastuutullisuuttaan.

– Helsingin yliopisto on edelläkävijä, joka voi toimia muille esimerkkinä. Nyt solmittu sopimus syventää WWF:n yhteistyötä yliopiston kanssa.

WWF antaa materiaalia, opastusta ja tukee ympäristöjärjestelmän rakentamista. Ulkopuolinen arvioija tehostaa ympäristöasioiden hallintaa.

– Vuosittain järjestetään Green Office -toimistojen verkostotapaaminen, jossa jaetaan hyviä käytänteitä. Suomen verkostossa on mukana 173 organisaatiota, esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja opetusministeriö, sanoo bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaani Jari Niemelä.

Tavoitteena on, että sähkön-, lämmön- ja vedenkulutus kääntyvät Viikissä laskuun. Lisäksi jätteiden määrää ja paperinkulutusta tulisi vähentää. WWF velvoittaa yliopiston asettamaan selvästi määritellyt numeeriset tavoitteet.

Ohjelmaan liittyneet organisaatiot sitoutuvat raportoimaan ympäristöasioista WWF:lle. Vuoden kuluttua koittaa Green Office -tarkastus; viimeistään silloin myös ympäristöohjelman tulisi olla valmiina. Tarkastuksen hyväksytysti läpäisseet organisaatiot saavat arvostetun Green Office -merkin käyttöoikeuden markkinointiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu