Myönnättekö

oikeaksi tiedon, jonka Raamattu antaa Jumalan valtakuntaan sisälle pääsemisestä. Onko totta, että ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan monen ahdistuksen kautta, eikä noin vain helpolla ja keveästi?
Ap. t. 14:22
ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan".
44263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Elämään vievä tie on kaita ja se kulkee monen ahdistuksen kautta.

Sinulle asia on kuitenkin kääntynyt päälaelleen siten, että olet
asettanut ihmisen uudestisyntymisen ehdoksi ja pääsymaksuksi
nuo ahdistukset. Siinä menet ratkaisevalla tavalla harhaan.

Ihminen uudestisyntyy Jumalan eläväksi tekevästä Sanasta ja
Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se on kokonaan Jumalan teko eikä
sen (uudestisyntymisen) ansaitsemiseksi tarvita niitä ahdistuksia,
joita sinä niin kiivaasti tuot esille pelastuksemme ehtona.

Siitä ei kylläkään ole epäilystä, etteivätkö ahdistukset seuraisi
uudestisyntynyttä Jumalan lasta, jos hän kokosydämisesti lähtee
seuraamaan Jeesusta uudella elävällä tiellä.

Ahdistukset eivät meitä pelasta, mutta pelastuaksemme meidän
on niiden, siis ahdistusten, läpi kuljettava ja NE KESTETTÄVÄ.

.

Äänestä
  • Uudestisyntyminen tuo rauhan Jumalan kanssa ja uskon kautta Jeesuksen ahdistukset poistuvat, mutta ennen uudestisyntymistä ihminen kokee monet ahdistukset. Ahdistusta on jo se, että joutuu hylkäämään lihantahdon Jumalan Tahdon tieltä ja sen takia joutuu olemaan anteeksi antava osapuoli heitäkin kohtaan, jotta syyttä pilkaavat. Ei se ole ensin helppoa, mutta se muuttuu helpoksi suuresta rakkaudesta Jumalan valtakunnan Kuningasta kohtaan.

    Uudestisyntyneen elämä saattaa olla vaikka millaista kaaosta ja silti hän loistaa vapautta. Niin suuri on Jumalan Pojan voima, joka yhdessä Sanan ja Pyhän Hengen kanssa on uudestisyntyneen Elävä Lähde syntiä vastaan.

    Marraskuusta 1985 olen saanut elää uskon kautta ilman ahdistuksia, en omalla voimallani, vaan Jumalan voimalla.

    Äänestä

  • nähdä vapahdettujen ihanan tien.
    Jesaja 35
    1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
    2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
    3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
    4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
    5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
    6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
    7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
    8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
    9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
    10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    Uudestisyntyminen tuo rauhan Jumalan kanssa ja uskon kautta Jeesuksen ahdistukset poistuvat, mutta ennen uudestisyntymistä ihminen kokee monet ahdistukset. Ahdistusta on jo se, että joutuu hylkäämään lihantahdon Jumalan Tahdon tieltä ja sen takia joutuu olemaan anteeksi antava osapuoli heitäkin kohtaan, jotta syyttä pilkaavat. Ei se ole ensin helppoa, mutta se muuttuu helpoksi suuresta rakkaudesta Jumalan valtakunnan Kuningasta kohtaan.

    Uudestisyntyneen elämä saattaa olla vaikka millaista kaaosta ja silti hän loistaa vapautta. Niin suuri on Jumalan Pojan voima, joka yhdessä Sanan ja Pyhän Hengen kanssa on uudestisyntyneen Elävä Lähde syntiä vastaan.

    Marraskuusta 1985 olen saanut elää uskon kautta ilman ahdistuksia, en omalla voimallani, vaan Jumalan voimalla.

    2.Korinttolaiskirje:

    6:3 Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen,
    ettei virkaamme moitittaisi,

    6:4 vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi:
    suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, AHDISTUKSISSA,

    6:5 ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä,
    valvomisissa, paastoissa;

    6:6 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä,
    Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,

    6:7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden
    sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;

    6:8 kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä,
    villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,

    6:9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme,
    ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,

    6:10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä,
    mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta,
    mutta kuitenkin omistaen kaiken."
    _______________________________

    Ota Paavalin opetus vakavasti ja lakkaa 'reuhaamasta' sen oman oppisi kanssa,
    toveri hyvä!

    PS.
    Jos tuo sinun uhoamisesi on Totta!!!, niin millaista mahtaa olla sinun Valheesi!!!

    Ystävällisesti kauhistellen sinun "opetustasi"...
    SF

    Kaikesta huolimatta, voi hyvin. En pysty ennen iltaa enempää vastaaamaan.

    .

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    samaa mitä Paavali todistaa:

    6:10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä,
    mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta,
    mutta kuitenkin omistaen kaiken."

    Ahdistukseni on opettaa siellä, missä Jeesusta ei oteta vastaan, mutta teen sen ilolla, sillä tiedän, että jonakin päivänä joidenkin kohdalla Sana saa kirkastuksen.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    Uudestisyntyminen tuo rauhan Jumalan kanssa ja uskon kautta Jeesuksen ahdistukset poistuvat, mutta ennen uudestisyntymistä ihminen kokee monet ahdistukset. Ahdistusta on jo se, että joutuu hylkäämään lihantahdon Jumalan Tahdon tieltä ja sen takia joutuu olemaan anteeksi antava osapuoli heitäkin kohtaan, jotta syyttä pilkaavat. Ei se ole ensin helppoa, mutta se muuttuu helpoksi suuresta rakkaudesta Jumalan valtakunnan Kuningasta kohtaan.

    Uudestisyntyneen elämä saattaa olla vaikka millaista kaaosta ja silti hän loistaa vapautta. Niin suuri on Jumalan Pojan voima, joka yhdessä Sanan ja Pyhän Hengen kanssa on uudestisyntyneen Elävä Lähde syntiä vastaan.

    Marraskuusta 1985 olen saanut elää uskon kautta ilman ahdistuksia, en omalla voimallani, vaan Jumalan voimalla.

    Raamatusta lukemaani Jeesukseen.

    Elämäni oli hyvin ja elin todeksi nuoruuteni unelmia, kaikki oli hyvin.

    jumala kutsui minua silti vielä parempaan elämään, joka on elämä
    uskossa Jeesukseen.
    Uudestisynnyin kotona palavana rakkaudesta Jeesukseen.
    Sydämestäni janosin tulla Hänen kaltaisekseen, puhtaudessa, oikeudenmukaisuudessa,
    viisaudessa, anteeksiantavaisuudessa, rakkaudessa, jne......

    Minua ei ahdistanut tulla Jeesuksen omaksi, mutta sen jälkeen,
    kun saatana oli menettänyt minut Jumalalle, se alkoi tuottaa engelmia elämääni
    mm ei uskovien läheisteni kautta.

    Turvani on silti vieläkin Ikiaikojen Jumala Kristuksessa ja monien ahdistusten ja
    taistelujen, kyynelten ja haavoittumisten kautta, saan olla Hänen
    lääkitsemänään uskossa Häneen ja ikuisen elämän perillinen toivon mukaan,
    josta Raamatussa kerrotaan.

    Liha taistelee henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan, meillä jokaisella on
    oma Goljatimme itsessämme,joka täytyy surmata ja oma Iisakimme, joka tulee
    uhrata Jumalalle.

    Tämä siksi että Kristus olisi meille kaikki kaikessa.

    Sanotko Aamen?

    Äänestä

  • betsy.e kirjoitti:

    Minäkin tulin nuoruuteni parhaina ja onnellisimpina päivinä uskoon. Jumala kutsui kahdesti ja toisella kerralla otin kutsun vastaan. Sain iloita ensirakkauden tuottamasta huumasta aika pitkään, mutta sitten jouduin heräämään ja minun oli tunnustettava, että en ole ensirakkauteni, Jeesuksen arvoinen, sillä laki oli vain näennäisesti voimassa kohdallani. En rikkonut käskyjä muuta kuin ajatuksissa ajattelemalla toisinaan lähimmäisestä pahaa ja se osoitti, että minä olin sielullinen. Rukoilin ja sain tulla Jumalan ankaraan kasvatukeen ja sen jälkeen vanha oli puhdistettu ja tilalle tullut uusi ja sen jälkeen vasta tiesin olevani uusiluomus. Niin vapaaksi tulin. Lähimmäisten kautta, mutta vain ns. uskovaisten lähimmäisten kautta saatana pyrkii viemään rauhaani, mutta koska on saanut Jumalan armosta juurtua Kristuskalliolle, olen Jeesuksen veren suojassa ja rakkaus on pysynyt rikkumattomana, eli laki on Jeesuksessa voimassa ja minä saan elää siinä täytetyssä laissa. Vastustajalla ei ole valtaa Jeesukseen ja siksi ei minuunkaan.

    tarkoitatko että sinun kohdallasi ei ole lainkaan uskonkilvoitusta
    eikä valvomista, ei kiusauksia, eikä epäonnistumista, eli ei mitään vajaata?

    ymmärtänyt oikein. Minähän jouduin katsomaan peiliin ja jouduin näkemään, että juuri minä tarvitsin Armon kasvatusta. Kilvoitus ja valvominen on jokapäivästä, sillä se, minkä elän lihassa, elän Jumalan Pojan uskossa ja vain se usko osoittaa miten minun pitää elää näinä päivinä, jolloin liha on vielä minun olemuksessani. Minun pitää kieltää lihantahto Jumalan Tahdon tieltä, kuten piti kieltää lain rikkominen Jeesuksen ristinjuurella. Miten olisin voinut tulla lain täyttäjään, jos olisin jäänyt itse lain rikkojaksi?

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    Minäkin tulin nuoruuteni parhaina ja onnellisimpina päivinä uskoon. Jumala kutsui kahdesti ja toisella kerralla otin kutsun vastaan. Sain iloita ensirakkauden tuottamasta huumasta aika pitkään, mutta sitten jouduin heräämään ja minun oli tunnustettava, että en ole ensirakkauteni, Jeesuksen arvoinen, sillä laki oli vain näennäisesti voimassa kohdallani. En rikkonut käskyjä muuta kuin ajatuksissa ajattelemalla toisinaan lähimmäisestä pahaa ja se osoitti, että minä olin sielullinen. Rukoilin ja sain tulla Jumalan ankaraan kasvatukeen ja sen jälkeen vanha oli puhdistettu ja tilalle tullut uusi ja sen jälkeen vasta tiesin olevani uusiluomus. Niin vapaaksi tulin. Lähimmäisten kautta, mutta vain ns. uskovaisten lähimmäisten kautta saatana pyrkii viemään rauhaani, mutta koska on saanut Jumalan armosta juurtua Kristuskalliolle, olen Jeesuksen veren suojassa ja rakkaus on pysynyt rikkumattomana, eli laki on Jeesuksessa voimassa ja minä saan elää siinä täytetyssä laissa. Vastustajalla ei ole valtaa Jeesukseen ja siksi ei minuunkaan.

    Nm. ”Totta” kirjoitit näin:

    **Vastustajalla ei ole valtaa Jeesukseen ja siksi ei minuunkaan.**

    Nm. ”Totta” kirjoitit myös näin 24.5.2010, ketju ”Meller ja joku”:

    **Jeesuksen veri on sellainen suoja, että siitä ei pääse läpi mikään, minkä se veri ei siedä läpi tulevan. Ihmistä voi toki kiusata lihallisuus toisinaan vielä uudestisyntymisen jälkeenkin, eli vanha Aadam voi päätään nostaa, mutta perkele ei tule Jeesuksen veren läpi, vaan kiusaa ihmistä toisen ihmisen kautta. Sellaisen ihmisen, jolla ei ole verenvappaa turvana. **

    Vastasit Semperin kysymykseen ”Haluatko opettaa, että uudestisyntyneet ovat 'veren turvassa'
    sillä tavalla, että he eivät enää ole vaarassa eksyä pois totuudesta? ” seuraavasti 25.5.2010 (em. ketjussa):

    **Haluan opettaa juuri niin, sillä totisesti Jeesuksen veri on JOKAHETKINEN syntien vihmonta ja jokainen uudestisyntynyt tietää milloin synti vaanii, eli osaa elää jokahetkisessä parannuksessa, eikä lankea.**

    Sanojesi mukaan saatanalla ei ole sinuun henkilökohtaisesti minkäänlaista valtaa, vaan saatana kiusaa sinua toisten ihmisten!! kautta.

    Taidat kuulua aiemmin palstalla mainittujen ”automaattipesukonemiesten” joukkoon, ja olet synnitön vanhurskas. Joka ei voi langeta.

    Opetuksesi ei ole raamatun sanan mukaista , joten ehkäpä nimimerkki ”Totuutta etsivä” sopisi paremmin kuvaamaan kirjoituksiasi. Ainakaan ”Totta” ei tässä tapauksessa ole mielestäni sopiva.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    on! Miten sinä voit kuvitella, että saatanalla on valtaa Jeesukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, Jumalaan.
    Jos käsität tuon, että vastustaja ei yllä Jumalaan, eikä uskalla koskea Jumalaan, niin kai käsität, että uudestisyntynyt Jeesuksen ruumiin jäsen on turvassa JEESUKSESSA.

    Minä opetan ihmistä valvomaan kertoen, että laki on voimassa tässä: RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN KUIN ITSEÄSI. Tätä minä olen viiden vuoden ajan silloin tällöin tälläkin palstalla julistanut.
    Jokainen, joka tuntee uskon opin tietää, että ihminen elää lihassa tämän elämän ajan, mutta sen hän saa elää Jumalan Pojan uskossa, eli saa voiman kieltää lihantahdon Jumalan Tahdon tieltä.

    Uudestisyntynyt kasvaa Armon kasvatuksessa ja valvoo itseään ja iloitsee siitä, että on saanut armon aloittaa kasvun Jeesuksen kaltaisuuteen. Uudestisyntynyt ei teeskentele olevansa synnitön ja täydellinen, vaan kertoo vapaasti, että ilman Jeesusta hän oli vain lihallinen ja syntinen, mutta Jeesuksessa hän on Armon kasvatuksessa ollen armon alla. Armo ei kasvata ketään turhanpäitten, vaan ohjaa kasvatuksella täydelliseen vapauteen. Vai valehteliko Jeesus sanoessaan, että TOTUUS TEKEE VAPAAKSI.

    Vapaa ei pelkää vastustajaa, eikä lihallisuutta, vaan luottaa kaikessa Jeesukseen. Vapaa elää täydellisessä turvassa Hyvän Paimenen ruumiinjäsenenä ja Hänen verensä suojassa.

    Jeesusta perkele kiusasi, vaikkei sillä Jeesukseen valtaa ollutkaan.
    Mat 4:1 Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi.

    Sinäkin voit olla varma, että perkele kiusaa sinua myös suoraan, eikä vain muitten ”ns. uskovien kautta”, niinkuin sanoit.

    Jas 1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;

    Miksi oma himomme kiusaa meitä? Siksi, että:
    Rom 7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
    Rom 7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.

    Sinäkin ”Totta” olet myyty synnin alaisuuteen ja teet syntiä, niinkuin minäkin, vaikka sitä vihaisimme. Jos emme teoissa, niin kuitenkin ajatuksissamme teemme syntiä.
    Syntiä vastaan meidän on itse henkilökohtaisesti taisteltava. Ja vaikka epäonnistuisimme ja lankeaisimme, voimme kestää uskossamme ja luottaa Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen armoon.

    1Pe 1:6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
    1Pe 1:7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

    Uskon Jeesukseen Kristukseen ja hänen armoonsa on kestettävä koetuksissa ja kiusauksissa, jotka tulevat kaikkien uskovien kohdalle väistämättä. Emme me täällä täydellisiä ja synnittömiä ole, niin kauan kuin asumme lihassa.

    Jas 1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!

    Vasta pelastuttuamme, kun olemme saaneet kirkastetun ruumiin ja elämän kruunun, olemme täydellisiä. Silloin meidän ei tarvitse enää rukoilla, niinkuin publikaani: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.”
    Olemme silloin armon saaneet ja syntimme ovat pois pyyhityt.

    Emme me uudestisyntymiseen täältä alhaalta ”kasva” tai pyri. Se annetaan ylhäältä kerta heitolla ja sen jälkeen , uudestisynnyttyämme, pyrimme uskossa kasvamaan Jeesuksen tuntemisessa ja hänen suuren armonsa ymmärtämisessä. Tässä meitä auttaa Totuuden Henki, Pyhä Henki, joka puhuu sen mitä Jumala on antanut sanottavaksi, eikä puhu omiansa, vaan Totta.

    Pitkästä aikaa tervettä opetusta ihmisen käyttäytymisestä arjen keskellä.Niin, meidän liha/lihallinen mieli ei koskaan heitä rauhaan tässä ajassa ja siksi valvominen on välttämätöntä. Siis ITSENSÄ valvominen.

    Miten sinä voit kuvitella, että saatanalla on valtaa Jeesukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, Jumalaan.

    ------

    Saatanalla ei ollut mitään valtaa Jeesukseen,- KOSKA JEESUS KRISTUS TEKI KAIKESSA ISÄNSÄ JUMALAN TAHDON. Tässä suhteessa Jeesus eroaa ihmisestä.Ymmärrän ja uskon, miten saatana hyödyntää/käyttää hyväksi ihmisen lihallisuutta/lihallista mieltä ja ajattelua eli ihmisen todellinen kiusaaja on oma lihallinen mieli ja se tosiasia miten uudestisyntynytkin ihminen elää ajoittain tässä lihallisuudessa eli lankeaa syntiin. Vaikkei elä synnissä.

    Siis me ihmiset emme ole kuin Jeesus Kristus oli eli oli kaikessa kiusattu mutta ei edes langennut syntiin eli voitti kaikki lihallisuudesta tulevat kiusaukset.

    koskaan kieltänyt, että lihallisuus ei ole ihmisessä ja eikö oma liha houkuttele vielä uudestisyntyneenäkin esim. vastamaan niin kuin metsä huutaa. Olen sanonut, että perkeleellä ei ole suoraan asiaa Jeesuksen ruumiin jäseniin ja se on totisesti totta.
    Meidän tulee valvoa ja muistaa, että laki täyttyy rakkaudessa ja siksi meidän on vartioitava suumme sanoja, jotta emme tekisi syntiä ajatustemme houkuttamana.

    Joka pysyy Sanan kanssa, saa olla vapaa. Jumalalla on VOIMA antaa omalle kansalleen ja näin Hänen kansansa ei jää taistelukentälle, vaan pääsee rauhaan Jumalassa.
    Tiedän, että rauhan saanneita kutsutaan jopa menestysteologin nimellä, mutta se on väärin. Rauhakin tulee armosta ja se on JUMALAN LUPAUS, jonka joikainen löytää Raamatusta.

    Aikanaan Jeesus sanoi henkeeni, että MIES EI VOI UUDESTISYNTYÄ JOLLEI OLE VALMIS JOKA HETKISEEN PARANNUKSEEN. Meidän on valvottava vain itseämme, jotta sen valvomisen kautta voisimme olla valona ja suolana toisille.

    Jeesus on niin suuri Jumala, että perkelellä ei ole asiaa Hänen ruumiinsajäseniin, muuta kuin sellaisten ihmisten kautta, jotka eivät tunnusta Jumalan ainoaa Poikaa. Heitäkään uskovaisen ei tarvitse peljätä, vaikkakin he voivat ruumiin tappaa, mutta Jumalaa uskovaisenkin on peljättävä, sillä Hän voi hukuttaa ruumiin ja sielun helvettiin.

    Jeesuksen verenturva on heidän päällään jotka ovat Jumalan valtakuntaan sisälle tulleet. Samoin se oli vanhan liiton aikana suuren ahdistuksen päivänä heidän päällään, jotka pysyivät sisällä taloissa, joiden pihtipielet oli verellä merkitty.

    Joka lähti ulos, teki sen omalla vastuullaan ja omasta tahdostaan, sillä ulos ei kenenkään täytynyt lähteä lähetettynä ulos.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    on voimassa, niin meidän on valvominen, että se myös pysyy voimassa. Laki täyttyy rakkauskäskyissä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi. Moneskohan tuhannes kerta tämä on, että kirjoitan tätä tietoa. Tätä Jumala lähetti minut kaikkialle julistamaan. Laittomuus etsii sijaa ja on lopunajan suuri harha ja eksytys, joka vie kadotukseen.

    Jeesus täytti lain ja uskovaisen ei tarvitse pitää omalla voimalla lakia pystyssä, vaan se pysyy uskon kautta Jeesukseen täytettynä.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Miten sinä voit kuvitella, että saatanalla on valtaa Jeesukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, Jumalaan.
    Jos käsität tuon, että vastustaja ei yllä Jumalaan, eikä uskalla koskea Jumalaan, niin kai käsität, että uudestisyntynyt Jeesuksen ruumiin jäsen on turvassa JEESUKSESSA.
    ------

    Saatanalla ei ollut mitään valtaa Jeesukseen,- KOSKA JEESUS KRISTUS TEKI KAIKESSA ISÄNSÄ JUMALAN TAHDON. Tässä suhteessa Jeesus eroaa ihmisestä.Ymmärrän ja uskon, miten saatana hyödyntää/käyttää hyväksi ihmisen lihallisuutta/lihallista mieltä ja ajattelua eli ihmisen todellinen kiusaaja on oma lihallinen mieli ja se tosiasia miten uudestisyntynytkin ihminen elää ajoittain tässä lihallisuudessa eli lankeaa syntiin. Vaikkei elä synnissä.

    Siis me ihmiset emme ole kuin Jeesus Kristus oli eli oli kaikessa kiusattu mutta ei edes langennut syntiin eli voitti kaikki lihallisuudesta tulevat kiusaukset.

    tulee kasvaa Jeesuksen Kristuksen kaltaisuuteen ja se tapahtuu kuuliaisuuden kautta. Jumalalla on antaa meille VOIMA. Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan VOIMASSA.

    Kuuliaisuus on uskomista Jumalan Sanaan, siis uskomista ja se usko alkaa tuottamaan hyvät hedelmät, siis usko tuottaa hedelmät, ei ihmisen oma liha. Kaikki annetaan taivaasta heille, jotka etsivät Jumalan valtakuntaa. Rakkaus on tavoittelemisen arvoinen asia, sillä se on Jumalan mielenmukainen tavoite ja siihen saa VOIMAN ylhäältä.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    koskaan kieltänyt, että lihallisuus ei ole ihmisessä ja eikö oma liha houkuttele vielä uudestisyntyneenäkin esim. vastamaan niin kuin metsä huutaa. Olen sanonut, että perkeleellä ei ole suoraan asiaa Jeesuksen ruumiin jäseniin ja se on totisesti totta.
    Meidän tulee valvoa ja muistaa, että laki täyttyy rakkaudessa ja siksi meidän on vartioitava suumme sanoja, jotta emme tekisi syntiä ajatustemme houkuttamana.

    Joka pysyy Sanan kanssa, saa olla vapaa. Jumalalla on VOIMA antaa omalle kansalleen ja näin Hänen kansansa ei jää taistelukentälle, vaan pääsee rauhaan Jumalassa.
    Tiedän, että rauhan saanneita kutsutaan jopa menestysteologin nimellä, mutta se on väärin. Rauhakin tulee armosta ja se on JUMALAN LUPAUS, jonka joikainen löytää Raamatusta.

    Aikanaan Jeesus sanoi henkeeni, että MIES EI VOI UUDESTISYNTYÄ JOLLEI OLE VALMIS JOKA HETKISEEN PARANNUKSEEN. Meidän on valvottava vain itseämme, jotta sen valvomisen kautta voisimme olla valona ja suolana toisille.

    Jeesus on niin suuri Jumala, että perkelellä ei ole asiaa Hänen ruumiinsajäseniin, muuta kuin sellaisten ihmisten kautta, jotka eivät tunnusta Jumalan ainoaa Poikaa. Heitäkään uskovaisen ei tarvitse peljätä, vaikkakin he voivat ruumiin tappaa, mutta Jumalaa uskovaisenkin on peljättävä, sillä Hän voi hukuttaa ruumiin ja sielun helvettiin.

    Jeesuksen verenturva on heidän päällään jotka ovat Jumalan valtakuntaan sisälle tulleet. Samoin se oli vanhan liiton aikana suuren ahdistuksen päivänä heidän päällään, jotka pysyivät sisällä taloissa, joiden pihtipielet oli verellä merkitty.

    Joka lähti ulos, teki sen omalla vastuullaan ja omasta tahdostaan, sillä ulos ei kenenkään täytynyt lähteä lähetettynä ulos.

    se tieto, että eivät kaikki jotka sanovat olevansa uskossa tunnusta Jeesusta. He hokevat kyllä Herra, Herra, mutta eivät tee Jumalan Tahtoa. Oikeastaan voipa sanoa, että tänään moni ei edes tunne Jeesusta. Kaikki muu hengellinen on ollut niin mieluista luettavaa ja kuultavaa, että Itse Jeesus on unohdettu.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    ymmärtänyt oikein. Minähän jouduin katsomaan peiliin ja jouduin näkemään, että juuri minä tarvitsin Armon kasvatusta. Kilvoitus ja valvominen on jokapäivästä, sillä se, minkä elän lihassa, elän Jumalan Pojan uskossa ja vain se usko osoittaa miten minun pitää elää näinä päivinä, jolloin liha on vielä minun olemuksessani. Minun pitää kieltää lihantahto Jumalan Tahdon tieltä, kuten piti kieltää lain rikkominen Jeesuksen ristinjuurella. Miten olisin voinut tulla lain täyttäjään, jos olisin jäänyt itse lain rikkojaksi?

    Täytit siis lain ennenkuin tulit Häneen joka on lain loppu.

    Lain loppu Kristus onkin ainoa liharuumiissa maailmassa elänyt, joka
    on kykenevä täyttämään lain.

    Me saamme olla armosta osallisia Hänen ansiostaan uskonkautta, kun vaellamme
    uskossa ja näin ollen myöskin Pyhän Hengen täyteydessä.

    Käytännössähän tämä tarkoittaa vaeltamista niissä teoissa jotka Hän jo ennen
    maailman perustamista valmisti meitä varten.
    Silloin Hän myös toteuttaa tahtonsa suvereenisti ja esteettömästi meissä
    ja kauttamme.
    Ef.1:3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä,
    joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
    4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
    5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen
    kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
    6. sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä
    rakastetussa,
    7. jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen,
    hänen armonsa rikkauden mukaan.

    13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
    14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
    15. Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
    16. en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
    17. anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    18. ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
    19. ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
    20. jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
    21. korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.

    ollenkaan käsittävän mitä nimimerkki totta kirjoittaa! Mistä johtuu, että on noin monta ihmistä, jotka eivät ymmärrä hänen kirjoituksiaan. Olen nähnyt, että totta ei missään sano täyttäneensä lakia, vaan kertoo joka kirjoituksessa Jeesuksen täyttäneen lain ja hänen pitäneen riisuuntua itsekkydestä sen lain edessä.
    Mikä tekee sen, että moni ei käsitä totta nimimerkin oikeita kirjoituksia, vaan vääristävät niitä.

    Äänestä

  • Sinusta nähnyt. kirjoitti:

    Gal.4:4. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
    5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
    6. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
    7. Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
    8. Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
    9. Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
    10. Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
    11. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
    12. Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet.
    13. Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia,
    14. ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen.
    15. Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.
    16. Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?
    17. Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
    18. On hyvä, jos osoitetaan intoa hyvässä asiassa aina, eikä ainoastaan silloin, kun minä olen teidän tykönänne.
    19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
    20. tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa! Sillä minä olen aivan ymmällä teistä.
    21. Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
    22. Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
    23. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
    24. Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
    25. sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
    26. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
    27. Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
    28. Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
    29. Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.

    moni muukaan ymmärrä, mitä nm. "Totta" kirjoittaa.

    Vastaus kysymykseesi:
    Syy siihen, miksi moni ei käsitä hänen kirjoituksiaan, on se, että ne eivät ole raamatun mukaisia.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    moni muukaan ymmärrä, mitä nm. "Totta" kirjoittaa.

    Vastaus kysymykseesi:
    Syy siihen, miksi moni ei käsitä hänen kirjoituksiaan, on se, että ne eivät ole raamatun mukaisia.

    **Vastustajalla ei ole valtaa Jeesukseen ja siksi ei minuunkaan.**

    Meillä olisi todella helppoa elääuskovaisena, jos eläisimme
    henkiolentoina ilman fyysistä olemusta,
    joka on maasta otettu ja tulee maaksi jälleen.

    Samoinsynnin olemus joka meissä on ja vaikuttaa kaikenaikaa omaansa,
    katsomatta siihen, miten täytettyjä Kristuksella olemme ja
    kuinka Hengen täyteydessä ja uskossa vaellamme.

    Liha sotii aina henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan, tämä on
    Raamatun ilmoittama totuus ja tässä todellisuudessa elämme
    uskonkautta Kristuksessa synnin orjuuden voittaneena, mutta
    silti alttiina lankeemukselle ajatuksin, sanoin ja jopa teoin-
    valitettavasti.

    Mutta armostahan olemme pelastettuja, uskon kautta, siksi meillä on
    elävä toivo Hänessä joka on meitä rakastanut, lunastanut ja sovittanut.

    Äänestä

  • Juuri noin on asia kuin kirjoitit. Pietari kertoo uudestisyntymisestään näin:

    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana" (1 Pt. 1:3-5).

    Paavali kertoo asiasta näin:

    "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Tiit. 3:3-6).

    Palstalle näyttää nousseen jälleen yksi uusi väärää oppia opettava henkilö. Hän näyttää lainaavan -anteeksi voimakas ilmaisuni- kuin piru Raamattua. Tuon Ap.t 14:22 kohdankin hän tulkitsee käsittämättömällä tavalla. Siinähän Paavali rohkaisee opetuslapsia kestämään ahdistuksia eikä sanallakaan puhu siitä, että ahdistukset itsessään avaisit oven Jumalan valtakuntaan. Sanat puhutaan siis jo uskoon tulleille opetuslapsille, jotka ovat Herran omia.

    Nimimerkillä "Totta!!!" näyttää olevan intoa, mutta ei taitoa. Hän julistaa Jumalan Sanalle vierasta evankeliumia, jossa pelastukseen päästään sisälle omien kärsimysten kautta. Mutta "joka koettaa pystyttää omaa vanhurskauttaan ei ole alistunut Jumalan vanhurskauden alle".

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Juuri noin on asia kuin kirjoitit. Pietari kertoo uudestisyntymisestään näin:

    kirjoitustasi jukka.finland. Vaikkei minun arvostuksellani mitään merkitystä ole. Vaan sillä,että pysytään totuudessa.

    Siunausta.

    Mitäs raastupajutullesi kuuluu? Sinähän se uhkailit Poikalasta aikoinaan täällä raastuvalla, kun olet niin itseäsi täynnä.

    Äänestä

  • eikös niin? kirjoitti:

    Selvitin asiaa aikanaan palstalla ja pyysin Poikalapselta anteeksi käytöstäni ja sanojani. Jos et ole lukenut siitä palstalla, niin toistan sen nyt: Käytökseni oli itsekästä ja uskovalle sopimatonta. Siksi pyysin ja pyydän Poikalapselta anteeksi riitaamme.

    Riita Poikalapsen kanssa opetti minulle paljon itsestäni ja paljasti ylpeyteni. Uskovan ei pidä riidellä, kuten tein. Olen myöhemmin sydämessäni rukoillut Poikalapsen puolesta, että hän saisi armon antaa minulle anteeksi.

    Tässä vastaukseni. Liittyikö kirjoituksesi sitten aloituksen aiheeseen, sitä voit Sinä ja muut palstaa lukevat itse tykönänsä pohtia?

    Äänestä

  • betsy.e kirjoitti:

    **Vastustajalla ei ole valtaa Jeesukseen ja siksi ei minuunkaan.**

    Meillä olisi todella helppoa elääuskovaisena, jos eläisimme
    henkiolentoina ilman fyysistä olemusta,
    joka on maasta otettu ja tulee maaksi jälleen.

    Samoinsynnin olemus joka meissä on ja vaikuttaa kaikenaikaa omaansa,
    katsomatta siihen, miten täytettyjä Kristuksella olemme ja
    kuinka Hengen täyteydessä ja uskossa vaellamme.

    Liha sotii aina henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan, tämä on
    Raamatun ilmoittama totuus ja tässä todellisuudessa elämme
    uskonkautta Kristuksessa synnin orjuuden voittaneena, mutta
    silti alttiina lankeemukselle ajatuksin, sanoin ja jopa teoin-
    valitettavasti.

    Mutta armostahan olemme pelastettuja, uskon kautta, siksi meillä on
    elävä toivo Hänessä joka on meitä rakastanut, lunastanut ja sovittanut.

    tarkoitan saatanaa ja sanon edelleenkin, että saatana ei tule Jeesuksen verenturvaan, mutta oma lihallisuus on se, joka sielläkin vetää ihmistä lankeemukseen, mutta kiitos Jeesukselle, Hän on VOITTANUT ja antaa omilleen voiman elää joka hetkisessä parannuksessa.

    Väkevä talon isäntä kykenee pitämään omassa talossa asujista huolen.

    Äänestä

  • armahdusta tarvitaan kirjoitti:

    Gal.4:4. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
    5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
    6. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
    7. Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
    8. Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.
    9. Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
    10. Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
    11. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
    12. Tulkaa minun kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut teidän kaltaiseksenne, veljet, minä pyydän sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet.
    13. Tiedättehän, että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että minä ensi kerralla julistin teille evankeliumia,
    14. ja tiedätte, mikä kiusaus teillä oli minun ruumiillisesta tilastani; ette minua halveksineet ettekä vieroneet, vaan otitte minut vastaan niinkuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen.
    15. Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.
    16. Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?
    17. Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
    18. On hyvä, jos osoitetaan intoa hyvässä asiassa aina, eikä ainoastaan silloin, kun minä olen teidän tykönänne.
    19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
    20. tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa! Sillä minä olen aivan ymmällä teistä.
    21. Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
    22. Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
    23. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
    24. Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
    25. sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
    26. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
    27. Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
    28. Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
    29. Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.

    tulee kerran jokaisen kohdalle, joka avukseen huutaa Herraa. Jeesus tulee apuun.

    Tuhanne ja tuhannet eivät kuitenkaan jää odosttamaan Herran apua, vaan lähteävät kehittelemään oman uskomuksen, joka vie sivutielle ja harhaan.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    moni muukaan ymmärrä, mitä nm. "Totta" kirjoittaa.

    Vastaus kysymykseesi:
    Syy siihen, miksi moni ei käsitä hänen kirjoituksiaan, on se, että ne eivät ole raamatun mukaisia.

    on sitä, mikä ei vastaa Jumalan Sanaa?

    Jos jukka.finland ja sember myös kertoisivat sen, sillä hehän ovat niin miellellään hyökänneet syyttämään minua. Kiitos.

    Äänestä

  • betsy.e kirjoitti:

    Täytit siis lain ennenkuin tulit Häneen joka on lain loppu.

    Lain loppu Kristus onkin ainoa liharuumiissa maailmassa elänyt, joka
    on kykenevä täyttämään lain.

    Me saamme olla armosta osallisia Hänen ansiostaan uskonkautta, kun vaellamme
    uskossa ja näin ollen myöskin Pyhän Hengen täyteydessä.

    Käytännössähän tämä tarkoittaa vaeltamista niissä teoissa jotka Hän jo ennen
    maailman perustamista valmisti meitä varten.
    Silloin Hän myös toteuttaa tahtonsa suvereenisti ja esteettömästi meissä
    ja kauttamme.
    Ef.1:3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä,
    joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
    4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
    5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen
    kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
    6. sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä
    rakastetussa,
    7. jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen,
    hänen armonsa rikkauden mukaan.

    13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
    14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
    15. Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
    16. en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
    17. anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    18. ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
    19. ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
    20. jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
    21. korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.

    Alistuin Jumalan Sanan alle, sillä vain Jumalan Poika on täyttänyt lain. Minä sain tulla täytettyyn lakiin koska kielsin itseäni rikkomasta käskyjä.

    Yksi käsky piti minua aikansa lainrikkojana, mutta sain voiman tehdä parannuksen ja sekin käsky nousi Jumalan voimalla pidetyksi ja sen jälkeen sain tulla avaralle paikalle ja paikka on avara vain sen takia, että elän täytetyssä laissa ja näin kuuleen Hyvän Paimenen ohjeet, neuvot ja opetuksen, enkä halua rikko tätä: RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN KUIN ITSEÄSI.

    Äänestä

  • Sinusta nähnyt. kirjoitti:

    ollenkaan käsittävän mitä nimimerkki totta kirjoittaa! Mistä johtuu, että on noin monta ihmistä, jotka eivät ymmärrä hänen kirjoituksiaan. Olen nähnyt, että totta ei missään sano täyttäneensä lakia, vaan kertoo joka kirjoituksessa Jeesuksen täyttäneen lain ja hänen pitäneen riisuuntua itsekkydestä sen lain edessä.
    Mikä tekee sen, että moni ei käsitä totta nimimerkin oikeita kirjoituksia, vaan vääristävät niitä.

    ottaa vastaan Jeesuksen omia opetuksia. Minä sain armon ottaa ne vastaan ja se muutti koko elämäni. Moni ottaa vastaan ihmisen kautta tulevat opetukset, mutta harva evankeliumien kautta tulevaa opetusta.

    Jeesus nostaa ihmisen edessä lain pidettäväksi ja se on kova paikka monille. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia, vaan täytti sen ja lupasi kansalleen voiman elää täytetyssä laissa. Se toteutuu heidän kohdallaan, jotka antavat oman sinettinsä siitä, että Jumala on totinen Jumala ja näin uskovat Jumalan Pojan opetukset.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Juuri noin on asia kuin kirjoitit. Pietari kertoo uudestisyntymisestään näin:

    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana" (1 Pt. 1:3-5).

    Paavali kertoo asiasta näin:

    "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Tiit. 3:3-6).

    Palstalle näyttää nousseen jälleen yksi uusi väärää oppia opettava henkilö. Hän näyttää lainaavan -anteeksi voimakas ilmaisuni- kuin piru Raamattua. Tuon Ap.t 14:22 kohdankin hän tulkitsee käsittämättömällä tavalla. Siinähän Paavali rohkaisee opetuslapsia kestämään ahdistuksia eikä sanallakaan puhu siitä, että ahdistukset itsessään avaisit oven Jumalan valtakuntaan. Sanat puhutaan siis jo uskoon tulleille opetuslapsille, jotka ovat Herran omia.

    Nimimerkillä "Totta!!!" näyttää olevan intoa, mutta ei taitoa. Hän julistaa Jumalan Sanalle vierasta evankeliumia, jossa pelastukseen päästään sisälle omien kärsimysten kautta. Mutta "joka koettaa pystyttää omaa vanhurskauttaan ei ole alistunut Jumalan vanhurskauden alle".

    Paavalikin tunnusti olleensa ennen tottelematon. Hänkin kiittää sitä, että käskysana ajoi hänet Kristuskseen. Oletko huomannut sen, että ei Paavalikaan tullut ahtaasta portista sisään omalla voimalla, vaan kuuliaisuuden kautta saamallaan Jeesuksen voimalla.

    Miksi sitten niin moni luulee, että kunahan nyt jotenkin tunnustaa Jeesuksen, on jo syntynyt uudeksi. Vaikka olis täynnä vanhaa ja saastaista ja rikkoisi kaikkien nähden Jumalan käskyt, niin silti väittää syntyneensä uudeksi. Eikö se ole paha ja kavala eksytys?

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Selvitin asiaa aikanaan palstalla ja pyysin Poikalapselta anteeksi käytöstäni ja sanojani. Jos et ole lukenut siitä palstalla, niin toistan sen nyt: Käytökseni oli itsekästä ja uskovalle sopimatonta. Siksi pyysin ja pyydän Poikalapselta anteeksi riitaamme.

    Riita Poikalapsen kanssa opetti minulle paljon itsestäni ja paljasti ylpeyteni. Uskovan ei pidä riidellä, kuten tein. Olen myöhemmin sydämessäni rukoillut Poikalapsen puolesta, että hän saisi armon antaa minulle anteeksi.

    Tässä vastaukseni. Liittyikö kirjoituksesi sitten aloituksen aiheeseen, sitä voit Sinä ja muut palstaa lukevat itse tykönänsä pohtia?

    toisen ihmisen haukkuminen ja alentaminen, eli syvä lankeemus, sinut ymmärtämään, että Jumala ei anna sinulle tuollaisia oikeuksia? Jouduitko niin ahtaalle paikalle, että nostit lain kunniaan. Ikävä kyllä kohdallani sitä et nostanut, vaan ilman keksuskusteluja hyökkäsitä syyttämään!!!

    Äänestä

  • eikös niin? kirjoitti:

    Mitäs raastupajutullesi kuuluu? Sinähän se uhkailit Poikalasta aikoinaan täällä raastuvalla, kun olet niin itseäsi täynnä.

    siihen aikaan edellisen kerran tällä palstalla kertomassa sitä, että lakia ei ole kumottu, vaan täytetty ja jouduin näkemään tuon ruman kiistan, mutta en osallistunut siihen, koska en saanut kehoitusta ylhäältä.
    Josku luin heidän kiistaansa ja se oli rumaa luettavaa. Oli surullista näkeä, miten ns. Jeesusta edustava ui syvemmällä, kuin he, jotka eivät uskosta mitään tiedä.
    Laki on voimassa, mutta moni itseään hyvänä uskovaisena pitävät rikkoo sen lain julkisesti ja julkeasti ja siitä tietää, että usko ei ole tullut noiden ihmisten elämäksi.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Juuri noin on asia kuin kirjoitit. Pietari kertoo uudestisyntymisestään näin:

    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana" (1 Pt. 1:3-5).

    Paavali kertoo asiasta näin:

    "Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Tiit. 3:3-6).

    Palstalle näyttää nousseen jälleen yksi uusi väärää oppia opettava henkilö. Hän näyttää lainaavan -anteeksi voimakas ilmaisuni- kuin piru Raamattua. Tuon Ap.t 14:22 kohdankin hän tulkitsee käsittämättömällä tavalla. Siinähän Paavali rohkaisee opetuslapsia kestämään ahdistuksia eikä sanallakaan puhu siitä, että ahdistukset itsessään avaisit oven Jumalan valtakuntaan. Sanat puhutaan siis jo uskoon tulleille opetuslapsille, jotka ovat Herran omia.

    Nimimerkillä "Totta!!!" näyttää olevan intoa, mutta ei taitoa. Hän julistaa Jumalan Sanalle vierasta evankeliumia, jossa pelastukseen päästään sisälle omien kärsimysten kautta. Mutta "joka koettaa pystyttää omaa vanhurskauttaan ei ole alistunut Jumalan vanhurskauden alle".

    sanon sinulle, että rikoit lain jo kohdallani jo silloin, kun hyökkäsitä minua syyttämään yrittämättäkään keskustella kanssani. Vuosien varrella olen nähnyt sinun tekevät tuota syyttäjän työtäsi ahkerasti ja olet ajanut sillä monet etsivät kauas, eli sieluja vaaditaan kädestäsi tuon teon takia. Käsitätkö lainkaan, että homot ja kaikkinaisissa sidoksissa olevat ihmiset tarvitsevat apua, eivät syyttäjää, joka paisuneena latelee ohjeita ja syytöksiä? Jeesus tuli vapauttamaan syntisiä ja sairaita, mutta sinä ajat heidät kauas siitä uskosta.

    En ole koskaan hyökännyt ketään syyttämään, mutta kaltaistesi takia olen joutunut puolustusasemiin.

    Minulle rakkaita lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset ja pyrin neuvomaan sairainta ja syntisintäkin Jeesuksen ristin juurelle, jossa Jumalan ainoan Pojan täyttämä laki ajaa ihmisen katsomaan omaan lihaansa ja myöntämään oman syntinsä ja syyllisyytensä ja naulaamaan lihantahdon ristille ja näin tulemaan vapaaksi synnin katkerista seuraamuksista.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    siihen aikaan edellisen kerran tällä palstalla kertomassa sitä, että lakia ei ole kumottu, vaan täytetty ja jouduin näkemään tuon ruman kiistan, mutta en osallistunut siihen, koska en saanut kehoitusta ylhäältä.
    Josku luin heidän kiistaansa ja se oli rumaa luettavaa. Oli surullista näkeä, miten ns. Jeesusta edustava ui syvemmällä, kuin he, jotka eivät uskosta mitään tiedä.
    Laki on voimassa, mutta moni itseään hyvänä uskovaisena pitävät rikkoo sen lain julkisesti ja julkeasti ja siitä tietää, että usko ei ole tullut noiden ihmisten elämäksi.

    tältä palstalta on joutunut lukemaan. Hyvin sanottu, että miten ns. Jeesusta edustavat uivat syvemmällä ku ne, jotka eivät ole uskossa. Eikö siinä toteudukin se, että kirtävät maita ja mantuja ja tekevät ihmisistä pahempia kuin itse ovat. Monesti ei näe uskosta osattoman olevan niin paha ko ovat ne, jotka sanovat olevansa uskossa ja ovat niin ilkeitä toisia kohtaan, että sivullistakin hävettää ja kauhistuttaa heidän puolestaan. Kamalaa luettavaa ku haukutaan kaikki sairaat ja köyhät.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    on sitä, mikä ei vastaa Jumalan Sanaa?

    Jos jukka.finland ja sember myös kertoisivat sen, sillä hehän ovat niin miellellään hyökänneet syyttämään minua. Kiitos.

    minua jatkuvasti syyttävät ihmiset kertovat mikä kirjoituksessani on Raamatun vastaista. On niin helppo syyttää, mutta eikö olekkaan niin helppo osoittaa sitä, missä olen kirjoittanut väärin!?

    Synti muuttuu kivilastiksi, joten on parempi välttää synnintekoa ja syyttää ilman selitystä. Muutenkin syyttäminen on syntiä, sillä eksyneimmätkin tarvitsevat apaua, eivät syyttämistä.

    Semper, Jukka.finland, johan ovat tulleet syyttäneeksi ilman todistamista siitä, että ihminen tekee heitä, tai jotakin vastaan syntiä ja siksi synti on kivilastina heillä itsellään.

    Parannuksen voi tehdä, sillä armon aurinko paistaa tänäänkin, mutta kukaan ei tiedä paistaako se vielä huomennakin kaikkien kohdalla.

    käsityksesi liukuvasta, uudestisyntymisestä voisi olla
    se asia, jonka takia koetaan että opetuksesi ei ole sopusoinnussa
    Jumalan Sanan kanssa.

    Jumalan kustu ja prosessi jonka aikana ihminen valmistetaan Pyhän Hengen
    kautta varsinaiseen uskoontuloon, eli uudestisyntymishetkeen,
    jolloin ihminen päättää anoa syntejänsä anteeksi, tai suostuu
    Jumalan tahtoon, hyväksyen Jeesuksen syntiensä sovittajaksi,,,

    tapahtuipa itse valinta/päätös miten tahansa, Jumala uudestisynnyttää
    silloin kun Häntä lakataan vastustamasta.

    Uusi elämä ihmisen hengessä alkaa siitä hetkestä,
    tiedostipa ihminen itse muutoksen kokemusperäisesti, tai ei.

    Jos tätä tapahtumaa ei ole, ei ala sota ihmisessä lihan ja hengen välilläkään.

    Kirjoitit hyvin kamppailustasi alkuaikoina.
    Monet meistä koemme samantyyppisiä asioita myöhemminkin matkalla,
    mutta kun Kristus meissä(eli uusi luomus) kasvaa ja vahvistuu Sanan lukemisen,
    rukouksen, opetuksen ja ennenkaikkea Jumalan tahtoon tietoisesti
    suostumisen kautta, tasaantuu vaellus.

    Silti vihollinen pyrkii kaikenaikaa etsimään reittiä mistä kautta
    pääsisi tekemään tyhjäksi hengen antaman uuden elämän voittokulun meissä.

    Tulee muistaa että Kristus elää/tahtoo elää, meissä samanlaista elämää,
    kuin Hän eli maan päällä ollessaan.
    Tämä tarkoittaa sellaista elämää, johon me emme tietenkään kykene, mutta
    josta saamme olla osallisia Kristuksessa meihin tulleen armon ja armahduksen tähden.

    Kristus täytti kaikki Jumalan asettaman lain vaatimukset, mutta Hän tietää myös,
    että me synnin olemusta itsessämme kantavat ihmiset emme kykene samaan mihin Hän,

    sen tähden armo on Hänessä annettu, että Jumala ei meitä hylkää vaikka
    epäonnistummekin.

    Hän näkee meidät kätkettyinä Kristuksen ansioon ja voittoon ja näkee
    meidät Poikansa voitossa voittajina.

    Tässä on meidän motivaatiomme rakastaa Kristusta ja Jumalaa ja antaa
    Hänen johdattaa ja hallita meitä aina sen armon ja voiman mukaan,
    kuin Hän meissä itsekussakin vaikuttaa.

    Kristus vapautti meidät vapauteen orjuudesta, ihmisten ja ennenkaikkea synnin.
    Kristuksen voiton tähden meillä on voima Hänessä voittaa synti-
    eli me emme sitä syntiä voita, vaan Häne meissä kun annamme vallan Hänelle.

    Sama pätee lain suhteen. Emme itse pysty täyttämään lakia, eikä tarvitsekaan, koska
    Hän täytti sen puolestamme. Me saamme turvata Hänen ansioonsa ja täyteyteensä tässäkin asiassa ja olla vapaita ilolla palvelemaan Häntä ja luovuttamaan valta Hänelle.

    Näin Hänen ansionsa toimii meissä ja tämä uuden luomuksen elämä ja vaikutus
    alkaa meissä siitä hetkestä kun emme enää estäneet Hänen tuloaan elämäämme,
    vaan sallimme sen tapahtuvan.

    Lue Jes.1:18, siitä on kysymys. Kaikki on Jumalan tekoa ja työtä Kristuksessa
    ja Hänen kauttaan meissä.

    Ole siunattu. Armosta sinut on pelastettu, USKON KAUTTA, ei tekojen kautta,
    ettei kukaan kerskaisi(lihallisesta onnistumisestaan)
    Pelastus on Jumalan lahja, mutta se on vain ja ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa,
    ja Hänessä se lahja on täydellinen ja oikeuttaa meidät iankaikkisuuteen kirkastetussa
    ylösnousemusruumiissa, uskon kautta.

    Siksi me kilvoittelemme, koska se on rakkaudesta ja lahjaa.

    Oletko ymmärtänyt?

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    Uudestisyntyminen tuo rauhan Jumalan kanssa ja uskon kautta Jeesuksen ahdistukset poistuvat, mutta ennen uudestisyntymistä ihminen kokee monet ahdistukset. Ahdistusta on jo se, että joutuu hylkäämään lihantahdon Jumalan Tahdon tieltä ja sen takia joutuu olemaan anteeksi antava osapuoli heitäkin kohtaan, jotta syyttä pilkaavat. Ei se ole ensin helppoa, mutta se muuttuu helpoksi suuresta rakkaudesta Jumalan valtakunnan Kuningasta kohtaan.

    Uudestisyntyneen elämä saattaa olla vaikka millaista kaaosta ja silti hän loistaa vapautta. Niin suuri on Jumalan Pojan voima, joka yhdessä Sanan ja Pyhän Hengen kanssa on uudestisyntyneen Elävä Lähde syntiä vastaan.

    Marraskuusta 1985 olen saanut elää uskon kautta ilman ahdistuksia, en omalla voimallani, vaan Jumalan voimalla.

    Meillä on uskossa Jeesukseen, Jumalan Poikana rauha Jumalan kanssa. Mutta tuon uskon takia meillä ei ole rauhaa maailman kanssa (siis ihmisten kanssa jotka eivät usko Jeesukseen Jumalan Poikana). Ja tuota kautta meillä on oleva ahdistus tässä ajassa, mutta josta olemme Jeesuksen ylösnousemuksen kautta vapautetut sitten kun pääsemme Isän luokse taivaaseen.

    Äänestä

varten, jotta ihminen pääsee osalliseksi pyhityksestä. Ilman pyhitystä kukaan ei ole näkeävä Jumalaa, eikä pääsevä Jumalan valtakuntaan.

Heprealaiskirje 12
5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
12 Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne";
13 ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

Äänestä

sen "suuren juopan", (kuilu, rotko) pohjan kautta eikä loikata sen yli, [Luuk.16:26]

´

Äänestä
  • edes pääse ilman Jeesuksen apua. Sellainen paikka se on. Se on maailmalle näkymättömissä, mutta uudestisyntyneillä elettävissä.

    Äänestä

tämän ketju loppu tulos???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Totta!!! kirjoitti:

oikeaksi tiedon, jonka Raamattu antaa Jumalan valtakuntaan sisälle pääsemisestä. Onko totta, että ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan monen ahdistuksen kautta, eikä noin vain helpolla ja keveästi?
Ap. t. 14:22
ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu