Yksinäiset ovat huonompia kuin muut

Olikohan älykkyysosamääräni ja ongelmanratkaisutaitoni alhainen, kun sain matematiikasta ala-asteella turhauttavankin helposti täysiä pisteitä? Minulle myös ehdotettiin jossain vaiheessa haastavampaa matematiikkaa kuin muille, mutta kieltäydyin, koska koulukiusattuna en tahtonut tulla huomatuksi erilaisena. Nyt tietysti myöhemmällä iällä hieman kaduttaa.

Mutta samapa tuo, pistäkää vain yksinäiset ja hiljaiset lyttyyn. Ei minullakaan enää ole mitään kiinnostusta tätä yhteiskuntaa tai ylipäätään "todellista" elämää kohtaan.

Itseasiassa päinvastoin, yksinäiset ovat monesti älykkäämpiä kuin muut.

Älyllisesti vai seksuaalisesti? Itse olen yksinäinen ja voin sanoa että minut on tutkitty psykologisin testein, joissa älykkyysosamääräni oli reilusti yli oman ikäisteni. Lisäksi olen ollut aina luova monissa aineissa, kuten kuvataiteessa ja puutöissä. Parhaimmat aineeni yläasteella oli yhteiskuntaoppi, historia, biologia, maantieto, kuvataide ja äidinkieli, numerot pyörivät 8-10 välillä. Matematiikka, englanti, ruotsi, kemia, fysiikka ja liikunta pyörivät numeroissa 6-7 välillä.

Mutta en vain ollut sosiaalisemmasta päästä, esimerkiksi seksuaalinen kypsyyteni on kyllä jäänyt pahasti perään, henkisellä tasolla, ei fyysisellä. Ala-asteella mulla ei ollut montaa kaveria, 2-3 joiden kanssa kasvettiin eri suuntiin kun tultiin 5. luokalle ja perheessäni kävi ikävän puoleinen pysyvä muutos, mikä vaikutti myös kasvatti minut henkisesti aikuisten tasolle. Yläasteen puolivälissä minulla ei enää ollut ystäviä, enemmän vihamiehiä, joten olisi ollut helvettiä opiskella siinä koulussa sitä yhtä tiettyä alaa joka olisi minua eniten kiinnostanut, mutta kun kaikki paskamaisimmat koulutoverit olivat juuri siellä, ei siitä tullut mitään. Ja koska paskamaisimmat kaverit opiskelivat terveydenhuolto alaa, en uskalla mennä lääkärille tai terveyskeskukseenkaan enää. Yksityiselle ehkä, mutten käy sielläkään. Luulen että minun on muutettava Lappiin. Etelä-Suomessa on liikaa huonoja muistoja ja liikaa henkilöitä, jotka ehkä ovat unohtaneet minut, mutta minä en takuulla ole unohtanut heitä. Kuolen ennemmin kuin antaisin näiden henkilöiden auttaa minua. Menetin kouluvuosina hermoni ja nyt olen eläkkeellä. 20-vuotiaana. On ainakin varma rahantulo. Ehkä muut moittivat yhteiskunnan varoilla loisijaksi, mutta mitäs minä siitä? Muut minun ongelmat osittain aiheuttivat, en itse ole yksistään kaikkeen syyllinen. Etenkin ne paskamaiset ihmiset joiden vuoksi en osaa enää luottaa toisiin ihmisiin. Olen hyväksynyt roolini. Ja osaan elää siististi ja penniä venyttäen. On minulla meinaan autokin ja varaa kulujen jälkeen ajaakin sillä. Mutta menot ovat yhtä suuret kuin tulotkin. Yleensä säästän jatkuvasti kaikesta ja kehitän kaikenlaisia taloudellisia ratkaisuja, jotta saan haluamani elintason. Olen elintasooni tyytyväinen. Vähään kun on tottunut niin ei paljoa vaadikaan. Mutta jos onnistun saada töitä tai ammatin, on minulla vielä tulevaisuus edessä. Mutta sitten haasteina onkin vaan saada muut kiinni kehityksestä. Olen hyväksynyt sen että pysyn koko elämäni yksin. Se on niin parempi. En halua että kukaan voi hyötyä minun kustannuksellani enää, sen verran paljon olen saanut maksaa menneisyydestäni hintaa. Ja olen valmis maksamaan hinnaksi vielä sen että pysyn koko loppu elämäni yksin.

Kysymys ei ole niinkään älykkyydestä vaan kysymys on sosiaalisuudesta. Sosiaalisuus on ihmiskunnalle jossakin määrin elinehto ja aivan samoin kuin eläimilläkin niin ihmisissäkin eristetään ne henkilöt joista on vähiten hyötyä muille ihmisille. Tämä ei suinkaan tarkoita etteivätkö he voisi olla älykkäitä tai pärjätä hyvinkin elämässään, mutta toki heidän kykynsä kommunikointiin voi aiheuttaa myös vaikuttaa muuhun oppimiseen.


Voisi sanoa että lapsena yksinäisyys voi johtua niin monista syistä ettei siihen ole mitään yksiselitteistä selitystä. Älykkyydellä tai tämmöisillä tekijöitä tuota ei voi selittää, vaan yleisesti sosiaalisen kanssakäynnin puutteella, ujoudella, ongelmilla yms.

Vanhemmalla iällä yksinäisyys johtuu useimmiten samoista ongelmista, mutta myös ennen kaikkea terveydellisistä syistä kuten myös ihmisten valikoivasta seuranhausta. Lapsetkin ovat tietysti varsin tarkkoja seurastaan, mutta aikuisiällä tuo muuttuu jopa melkein naurettavaksi. Ihmiset haluavat hyötyä tavalla tai toisella ihmisistä ja niistä joista ei hyödytä niin heihin ei haluta yleensä pitää yhteyttä. Toisaalta aikuisena voidaan myös ajatella ettei kannata yhteyksiä katkaista kokonaan jos vaikka joskus jostakin olisikin jotakin hyötyä... Eli aikuiset ajattelevat ehkä vielä monipuolisemmin nuo asiat ja lapsilla hyvinkin suoraviivaset näkemykset vaikuttavat siihen kannattaako jonkun ihmisen kanssa olla väleissä vai ei.