Yksinäiset ovat huonompia kuin muut

Kaikki muut lapset ovat kypsempiä, luovempia ja sosiaalisempia paitsi yksinäiset lapset. Ok ja sama pätee todennäköisesti myös aikuisiin...

Kyseinen hieno tutkimus löytyy täältä https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/8030/raikatti.pdf

Yksinäisistä lapsista sanottiin näin "heidän ongelmanratkaisutaitonsa, älykkyysosamääränsä ja luovuutensa olivat alhaisempia kuin muilla. He olivat lisäksi kypsymättömämpiä kronologiseen ikäänsä nähden."

Eikö jo siellä yliopistossa viimeistään opita ettei saa yleistää.. Seal of Disapproval. Grrrr.

Oli siinä jotain muutakin asiaa mutta kun tuo räkätti.pdf ei tällä hetkellä aukea, niin en voi lainata kokonaista tekstiä missä lätistiin yksinäisten huonoudesta. Teen sen myöhemmin kun onnistuu.

Miten on, ovatko yksinäiset ihmiset (etenkin lapset) yleisesti tyhmempiä ja turhempia kuin normaalit ja suositut ihmiset?
8349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olikohan älykkyysosamääräni ja ongelmanratkaisutaitoni alhainen, kun sain matematiikasta ala-asteella turhauttavankin helposti täysiä pisteitä? Minulle myös ehdotettiin jossain vaiheessa haastavampaa matematiikkaa kuin muille, mutta kieltäydyin, koska koulukiusattuna en tahtonut tulla huomatuksi erilaisena. Nyt tietysti myöhemmällä iällä hieman kaduttaa.

Mutta samapa tuo, pistäkää vain yksinäiset ja hiljaiset lyttyyn. Ei minullakaan enää ole mitään kiinnostusta tätä yhteiskuntaa tai ylipäätään "todellista" elämää kohtaan.

Äänestä

Itseasiassa päinvastoin, yksinäiset ovat monesti älykkäämpiä kuin muut.

Äänestä
  • Ei yksinäiset sen älykkäämpiä ole kuin muut - yksinäisempiä vain; on vaan aikaa tuhertaa ongelmapelien kanssa, kun ei älyä/kykene löytämään parempaakaan tekemistä :D

    Äänestä

  • kkjhgh kirjoitti:

    Ei yksinäiset sen älykkäämpiä ole kuin muut - yksinäisempiä vain; on vaan aikaa tuhertaa ongelmapelien kanssa, kun ei älyä/kykene löytämään parempaakaan tekemistä :D

    Yksinäisyydessä on usein se ongelma että se tekee naiviiksi ja asioita ajattelee liikaa "yhdeltä suunnalta". Jokainen ymmärtää sen, että jos joutuu itse miettimään asioita joutuu ajattelemaan paljon yksipuolisemmin niistä kuin jos voi vaihtaa mielipiteitä toisten kanssa ja saada myös muita näkökulmia. Helposti yksinäisyys siis voi tehdä ihmisestä ylimielisenkin, koska ajattelee että se oma mielipide on kaikista oikein.

    Älykkyyteen yksinäisyydellä tai ystävillä ei varmastikkaan ole vaikutusta. Toisaalta on lähes mahdotonta olla kovin yksinäinen ja hyvin oppinut, mutta harvoin sosiaalisuuskaan merkitsee kovin isoa älykkyyttä. Toisaalta sosiaaliset ihmiset pärjäävät usein sosiaalisuutensa takia paremmin kuin yksinäiset vaikkakin älykkäämmät ihmiset.

    Äänestä

  • 32523532532 kirjoitti:

    "Toisaalta on lähes mahdotonta olla kovin yksinäinen ja hyvin oppinut..." Sikäli kuin oppineisuudella tarkoitat tässä sitä, mitä oppineisuudella yleensä tarkoitetaan, en ymmärrä, mihin johtopäätöksesi perustuu.

    Äänestä

  • 32523532532 kirjoitti:

    Yksinäisyydessä on usein se ongelma että se tekee naiviiksi ja asioita ajattelee liikaa "yhdeltä suunnalta". Jokainen ymmärtää sen, että jos joutuu itse miettimään asioita joutuu ajattelemaan paljon yksipuolisemmin niistä kuin jos voi vaihtaa mielipiteitä toisten kanssa ja saada myös muita näkökulmia. Helposti yksinäisyys siis voi tehdä ihmisestä ylimielisenkin, koska ajattelee että se oma mielipide on kaikista oikein.

    Älykkyyteen yksinäisyydellä tai ystävillä ei varmastikkaan ole vaikutusta. Toisaalta on lähes mahdotonta olla kovin yksinäinen ja hyvin oppinut, mutta harvoin sosiaalisuuskaan merkitsee kovin isoa älykkyyttä. Toisaalta sosiaaliset ihmiset pärjäävät usein sosiaalisuutensa takia paremmin kuin yksinäiset vaikkakin älykkäämmät ihmiset.

    Hmm.. Sosiaalinen ihminen voi pyöriä kymmenissä piireissä ja elämään tuo sisällön pääasaiassa sosialisoiminen. Tosin, samalla abstraktien asioiden ajattelu voi jäädä vähemmälle ja syvemmät kytkökset monimutkaisiin asioihin voi jäädä hiekan peittoon kun ihminen ei niitä koskaan halua ottaa esille. Surkastuvat ehkä lopulta?

    Äänestä

Älyllisesti vai seksuaalisesti? Itse olen yksinäinen ja voin sanoa että minut on tutkitty psykologisin testein, joissa älykkyysosamääräni oli reilusti yli oman ikäisteni. Lisäksi olen ollut aina luova monissa aineissa, kuten kuvataiteessa ja puutöissä. Parhaimmat aineeni yläasteella oli yhteiskuntaoppi, historia, biologia, maantieto, kuvataide ja äidinkieli, numerot pyörivät 8-10 välillä. Matematiikka, englanti, ruotsi, kemia, fysiikka ja liikunta pyörivät numeroissa 6-7 välillä.

Mutta en vain ollut sosiaalisemmasta päästä, esimerkiksi seksuaalinen kypsyyteni on kyllä jäänyt pahasti perään, henkisellä tasolla, ei fyysisellä. Ala-asteella mulla ei ollut montaa kaveria, 2-3 joiden kanssa kasvettiin eri suuntiin kun tultiin 5. luokalle ja perheessäni kävi ikävän puoleinen pysyvä muutos, mikä vaikutti myös kasvatti minut henkisesti aikuisten tasolle. Yläasteen puolivälissä minulla ei enää ollut ystäviä, enemmän vihamiehiä, joten olisi ollut helvettiä opiskella siinä koulussa sitä yhtä tiettyä alaa joka olisi minua eniten kiinnostanut, mutta kun kaikki paskamaisimmat koulutoverit olivat juuri siellä, ei siitä tullut mitään. Ja koska paskamaisimmat kaverit opiskelivat terveydenhuolto alaa, en uskalla mennä lääkärille tai terveyskeskukseenkaan enää. Yksityiselle ehkä, mutten käy sielläkään. Luulen että minun on muutettava Lappiin. Etelä-Suomessa on liikaa huonoja muistoja ja liikaa henkilöitä, jotka ehkä ovat unohtaneet minut, mutta minä en takuulla ole unohtanut heitä. Kuolen ennemmin kuin antaisin näiden henkilöiden auttaa minua. Menetin kouluvuosina hermoni ja nyt olen eläkkeellä. 20-vuotiaana. On ainakin varma rahantulo. Ehkä muut moittivat yhteiskunnan varoilla loisijaksi, mutta mitäs minä siitä? Muut minun ongelmat osittain aiheuttivat, en itse ole yksistään kaikkeen syyllinen. Etenkin ne paskamaiset ihmiset joiden vuoksi en osaa enää luottaa toisiin ihmisiin. Olen hyväksynyt roolini. Ja osaan elää siististi ja penniä venyttäen. On minulla meinaan autokin ja varaa kulujen jälkeen ajaakin sillä. Mutta menot ovat yhtä suuret kuin tulotkin. Yleensä säästän jatkuvasti kaikesta ja kehitän kaikenlaisia taloudellisia ratkaisuja, jotta saan haluamani elintason. Olen elintasooni tyytyväinen. Vähään kun on tottunut niin ei paljoa vaadikaan. Mutta jos onnistun saada töitä tai ammatin, on minulla vielä tulevaisuus edessä. Mutta sitten haasteina onkin vaan saada muut kiinni kehityksestä. Olen hyväksynyt sen että pysyn koko elämäni yksin. Se on niin parempi. En halua että kukaan voi hyötyä minun kustannuksellani enää, sen verran paljon olen saanut maksaa menneisyydestäni hintaa. Ja olen valmis maksamaan hinnaksi vielä sen että pysyn koko loppu elämäni yksin.

Äänestä

Kysymys ei ole niinkään älykkyydestä vaan kysymys on sosiaalisuudesta. Sosiaalisuus on ihmiskunnalle jossakin määrin elinehto ja aivan samoin kuin eläimilläkin niin ihmisissäkin eristetään ne henkilöt joista on vähiten hyötyä muille ihmisille. Tämä ei suinkaan tarkoita etteivätkö he voisi olla älykkäitä tai pärjätä hyvinkin elämässään, mutta toki heidän kykynsä kommunikointiin voi aiheuttaa myös vaikuttaa muuhun oppimiseen.

Voisi sanoa että lapsena yksinäisyys voi johtua niin monista syistä ettei siihen ole mitään yksiselitteistä selitystä. Älykkyydellä tai tämmöisillä tekijöitä tuota ei voi selittää, vaan yleisesti sosiaalisen kanssakäynnin puutteella, ujoudella, ongelmilla yms.

Vanhemmalla iällä yksinäisyys johtuu useimmiten samoista ongelmista, mutta myös ennen kaikkea terveydellisistä syistä kuten myös ihmisten valikoivasta seuranhausta. Lapsetkin ovat tietysti varsin tarkkoja seurastaan, mutta aikuisiällä tuo muuttuu jopa melkein naurettavaksi. Ihmiset haluavat hyötyä tavalla tai toisella ihmisistä ja niistä joista ei hyödytä niin heihin ei haluta yleensä pitää yhteyttä. Toisaalta aikuisena voidaan myös ajatella ettei kannata yhteyksiä katkaista kokonaan jos vaikka joskus jostakin olisikin jotakin hyötyä... Eli aikuiset ajattelevat ehkä vielä monipuolisemmin nuo asiat ja lapsilla hyvinkin suoraviivaset näkemykset vaikuttavat siihen kannattaako jonkun ihmisen kanssa olla väleissä vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

YksinäinenJaTyhmä? kirjoitti:

Kaikki muut lapset ovat kypsempiä, luovempia ja sosiaalisempia paitsi yksinäiset lapset. Ok ja sama pätee todennäköisesti myös aikuisiin...

Kyseinen hieno tutkimus löytyy täältä https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/8030/raikatti.pdf

Yksinäisistä lapsista sanottiin näin "heidän ongelmanratkaisutaitonsa, älykkyysosamääränsä ja luovuutensa olivat alhaisempia kuin muilla. He olivat lisäksi kypsymättömämpiä kronologiseen ikäänsä nähden."

Eikö jo siellä yliopistossa viimeistään opita ettei saa yleistää.. Seal of Disapproval. Grrrr.

Oli siinä jotain muutakin asiaa mutta kun tuo räkätti.pdf ei tällä hetkellä aukea, niin en voi lainata kokonaista tekstiä missä lätistiin yksinäisten huonoudesta. Teen sen myöhemmin kun onnistuu.

Miten on, ovatko yksinäiset ihmiset (etenkin lapset) yleisesti tyhmempiä ja turhempia kuin normaalit ja suositut ihmiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu