Eliittiryhmä päämäärä

Allaoleva teksti antaa mielestäni hyvän selityksen kaikelle mitä esim. Suomessa on tapahtunut eu:n pyrittäessä 1990 alkaen.

Tämä teksti on suomennettu John S. Torell:in vuonna -82 päivätystä luentomonisteessa:

"Tämä 'eliittiryhmä' muodostettiin 1954 ja se on kansallisten johtajien työryhmä, joka kokoontuu saadakseen uusia ohjeita maailmanhallitukselta. Tiedämme, että puoluejohtajia eri länsimaista kokoontuu yhteen 'parhaina kavereina'. Kokouksissa päätetään, kuka eri maissa saa hallita ja mitä taloudellisia ohjelmia noudatetaan.

Kuvaan nyt lyhyesti, mikä maailmanhallituksen politiikka on ja mikä on sen päämäärä:

PÄÄMÄÄRÄ:
Sodan, taloustaantuman ja työttömyyden kautta pakottaa maailman kansat näkemään ainoana toivonaan yhtymisen yhdeksi valtioksi yhden diktaattorin ja yhden uskonnon alaisuuteen.

TYÖTAVAT:
- vallankumoukset ja sisällissodat maiden heikentämiseksi

- taloustaantuma työttömyyden aikaansaamiseksi

- teollisuuslaitosten purku kehittyneissä maissa ja niiden siirto alikehittyneisiin maihin

- korkea (kansainvälinen) korkotaso, joka syö valtioiden verotuloja ja pakottaa ne lainaamaan enemmän, koska budjettialijäämä kasvaa

- kristinuskon halventaminen, seurakuntiin soluttautuminen, epäuskon levittäminen, Raamatun aitouden kyseenalaistaminen ja moraalittomuuden levittäminen

- kouluopetuksen häiritseminen yhtenäiskouluun siirtymisen ja todistuksista luopumisen kautta. Kaikkien sallitaan läpäistä tutkinnoissa. Kurinpidon ja rangaistuksen kieltäminen kouluissa

- kotien hajottaminen mm. sellaisen talouspolitiikan avulla, että äidit pakotetaan ansiotyöhön kodin ulkopuolelle. Avoliiton voimakas suosiminen.

- taloudellinen tuki kaikille vääryyden uskonnoille

- moraalin rappeuttaminen pornografian, huumeiden, alkoholin, vapaan abortin ja koulujen kieroutuneen seksuaaliopetuksen avulla. Joukkotiedotusvälineiden valjastaminen tähän lisäämällä niissä väkivaltaa, seksiä ja kiroilemista. Voimakas propaganda vapaan seksi puolesta. Homoseksuaalisen propagandan suosiminen

- poliisin oikeuksien ja työskentelymahdollisuuksien heikentäminen. Lakien ja oikeusistuimien liberalisoiminen, niin että rikolliset pääsevät vähällä ja voivat hämmentää yhteiskuntaa

- voimakas valtiollinen tuki urheilulle (ja taiteelle), niin että kansan huomio tulee kiinnitetyksi siihen, mikä sitten aiheuttaa sokeutta sekä kristinuskon sanomaa kohtaan että siihen, mitä politiikassa oikein on menossa. Joukkotiedotusvälineiden velvoitetaan ajamaan tätä voimakkaasti

- työväestön elintason kohottaminen tehokkaan sosiaalisen ohjelman avulla. Kun joukot ovat tottuneet korkeaan elintasoon, tuhotaan talous ja lasketaan elintasoa. Näin lisätään kansan kiinnostusta (maailman)vallankumoukseen."

Bilderberg-ryhmä:
Tämä eliittiryhmä tunnetaan nykyään nimellä Bilderberg-ryhmä, joka kokoontuu vuosittain eri puolilla maailmaa. Suomalaisia osallistujia: Matti Vanhanen (2009), Jyrki Katainen (2009), Paavo Lipponen (5x), Esko Aho (1994), Eero Heinäluoma (2006), Atte Jääskeläinen (2007), Janne Virkkunen (2x), Aatos Erkko (1994), Jorma Ollila (14x), Teija Tiilikainen (3x), Sauli Niinistö (1997), Björn Wahlroos (2003), Martti Ahtisaari (3x), Erkki Liikanen (2005) jne. ( 36 muuta henkilöä). Eli päättäjiä, median ja yritysmaailman edustajia.

Kukin voi vetää omat johtopäätökset yllä olevasta ja siitä mitä Suomessa on tapahtunut 90-luvun jälkeen ja nyt euroopan mittakaavassa koskien yhteisvaluuttaa.
3290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksiköhän vastaustani tähän ei koskaan ole näkynyt ?

Äänestä
  • Ollilasta sen huomaa. Kysymys on rahan raapimisesta ei mistää maailmanhallituksesta. Siellä suunnitellaan keinot rahojemme ja omaisuuksien kavaltamisiin.

    Äänestä

  • rahanpesua kirjoitti:

    Ollilasta sen huomaa. Kysymys on rahan raapimisesta ei mistää maailmanhallituksesta. Siellä suunnitellaan keinot rahojemme ja omaisuuksien kavaltamisiin.

    Suuryritysten rahanpesu liittyy vahvasti ryhmän työtapaan tuhota talous ja mm. tuhota keskiluokka. Se on vain yksi keino muiden joukossa päästä päämäärään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valvokaa kirjoitti:

Allaoleva teksti antaa mielestäni hyvän selityksen kaikelle mitä esim. Suomessa on tapahtunut eu:n pyrittäessä 1990 alkaen.

Tämä teksti on suomennettu John S. Torell:in vuonna -82 päivätystä luentomonisteessa:

"Tämä 'eliittiryhmä' muodostettiin 1954 ja se on kansallisten johtajien työryhmä, joka kokoontuu saadakseen uusia ohjeita maailmanhallitukselta. Tiedämme, että puoluejohtajia eri länsimaista kokoontuu yhteen 'parhaina kavereina'. Kokouksissa päätetään, kuka eri maissa saa hallita ja mitä taloudellisia ohjelmia noudatetaan.

Kuvaan nyt lyhyesti, mikä maailmanhallituksen politiikka on ja mikä on sen päämäärä:

PÄÄMÄÄRÄ:
Sodan, taloustaantuman ja työttömyyden kautta pakottaa maailman kansat näkemään ainoana toivonaan yhtymisen yhdeksi valtioksi yhden diktaattorin ja yhden uskonnon alaisuuteen.

TYÖTAVAT:
- vallankumoukset ja sisällissodat maiden heikentämiseksi

- taloustaantuma työttömyyden aikaansaamiseksi

- teollisuuslaitosten purku kehittyneissä maissa ja niiden siirto alikehittyneisiin maihin

- korkea (kansainvälinen) korkotaso, joka syö valtioiden verotuloja ja pakottaa ne lainaamaan enemmän, koska budjettialijäämä kasvaa

- kristinuskon halventaminen, seurakuntiin soluttautuminen, epäuskon levittäminen, Raamatun aitouden kyseenalaistaminen ja moraalittomuuden levittäminen

- kouluopetuksen häiritseminen yhtenäiskouluun siirtymisen ja todistuksista luopumisen kautta. Kaikkien sallitaan läpäistä tutkinnoissa. Kurinpidon ja rangaistuksen kieltäminen kouluissa

- kotien hajottaminen mm. sellaisen talouspolitiikan avulla, että äidit pakotetaan ansiotyöhön kodin ulkopuolelle. Avoliiton voimakas suosiminen.

- taloudellinen tuki kaikille vääryyden uskonnoille

- moraalin rappeuttaminen pornografian, huumeiden, alkoholin, vapaan abortin ja koulujen kieroutuneen seksuaaliopetuksen avulla. Joukkotiedotusvälineiden valjastaminen tähän lisäämällä niissä väkivaltaa, seksiä ja kiroilemista. Voimakas propaganda vapaan seksi puolesta. Homoseksuaalisen propagandan suosiminen

- poliisin oikeuksien ja työskentelymahdollisuuksien heikentäminen. Lakien ja oikeusistuimien liberalisoiminen, niin että rikolliset pääsevät vähällä ja voivat hämmentää yhteiskuntaa

- voimakas valtiollinen tuki urheilulle (ja taiteelle), niin että kansan huomio tulee kiinnitetyksi siihen, mikä sitten aiheuttaa sokeutta sekä kristinuskon sanomaa kohtaan että siihen, mitä politiikassa oikein on menossa. Joukkotiedotusvälineiden velvoitetaan ajamaan tätä voimakkaasti

- työväestön elintason kohottaminen tehokkaan sosiaalisen ohjelman avulla. Kun joukot ovat tottuneet korkeaan elintasoon, tuhotaan talous ja lasketaan elintasoa. Näin lisätään kansan kiinnostusta (maailman)vallankumoukseen."

Bilderberg-ryhmä:
Tämä eliittiryhmä tunnetaan nykyään nimellä Bilderberg-ryhmä, joka kokoontuu vuosittain eri puolilla maailmaa. Suomalaisia osallistujia: Matti Vanhanen (2009), Jyrki Katainen (2009), Paavo Lipponen (5x), Esko Aho (1994), Eero Heinäluoma (2006), Atte Jääskeläinen (2007), Janne Virkkunen (2x), Aatos Erkko (1994), Jorma Ollila (14x), Teija Tiilikainen (3x), Sauli Niinistö (1997), Björn Wahlroos (2003), Martti Ahtisaari (3x), Erkki Liikanen (2005) jne. ( 36 muuta henkilöä). Eli päättäjiä, median ja yritysmaailman edustajia.

Kukin voi vetää omat johtopäätökset yllä olevasta ja siitä mitä Suomessa on tapahtunut 90-luvun jälkeen ja nyt euroopan mittakaavassa koskien yhteisvaluuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu