Kirjoittajille tiedoksi; Huuhaa-palsta on nyt ylläpidon toimesta erityisen tarkkailun alla asiattomien viestien vuoksi. Joitakin viestejä täältä ei poisteta tutkinnallisista syistä, koska niistä on tehty tutkintapyyntö viranomaisille.
Koska S24-palstoilla esiintyy nykyään paljon häiriköintiä ja toisiin kirjoittajiin kohdistuvia solvauksia ja kunnianloukkauksia, ylläpito tutkii eri vaihtoehtoja niiden minimoimiseksi. Kuitenkaan kirjoittajien anonyymyittä ei paljastettaisi toisille kirjoittajille, vaan kirjoittajat voisivat edelleen kirjoittaa myös ilman rekistöröityä nimimerkkiä. Yksi esilletulleista vaihtoehdoista (eikä huono ollenkaan) on jokaisen S24-palstoilla kirjoittavien kirjautuminen palveluun esimerkiksi pankkitunnuksilla siten, että he pääsevät kirjautumaan S24-palveluihin heille annetuilla pysyvillä koodeilla ja siten viranomaiset voi tarvittaessa ottaa selville kirjoittajan, jos kirjoittaja rikkoo sääntöjä ja lakia. Eli jokainen kirjoittaja saa oman pysyvän koodinsa rekisteröityään S24-palveluun ja sillä koodilla pääsee kirjautumaan ja kirjoittamaan myös anonyyminä. Rekisteröidyt nimimerkit pysyisivät edelleen, koska useat kirjoittajat tunnistavat niistä toisensa.
Nämä mahdolliset muutokset ovat vain siksi, että jotkut kirjoittajat eivät ymmärrä S24-keskustelupalstojen perimäistä tarkoitusta olla samanhenkisten kirjoittajien keskustelupalstoja, missä vaihdetaan ajatuksia ja keskustellaan asiallisesti huumorilla tai ilma huumoria, unohtamatta kuitenkaan asiallista väittelyä, joka ruokkii keskusteluja ja mielipiteitä.
Tuon mahdollisen uudistuksen myötä S24-palstoista tulee turvallisempia ja asiallisempia, kuitenkin kirjoittajien anonyymiys säilyy. Häirikköviestien lähettäjät saadaan tarvittaessa kiinni paremmin kuin nykyisin ip-osoitteen perusteella.
Kuten alussa kirjoitin, Huuhaa-palstaa seurataan nyt tarkasti ja viestien poistopyyntöihin ei välttämättä reagoida siten, kuin normaalisti reagoidaan.

Vastaukset 40
Vanhimmat
minunkin viestit pysyy edes minuutin palstalla.:D
ihan kiva stoori tuo aloitus, mutta saanen epäillä sen aitoutta ;)
Totta on kyllä että täällä on itse kukin sortunut ylilyönteihin, mutta jossain välissä ollaan rauhoituttu.
Nuo nikittömät huutelijat sen sijaan eivät rauhoitu kuin viranomaisten puutumisella törkyviesteihin, jos sittenkään. Nooo kattellaan nyt sitten.... -)
Ps. Aiheuttiko tämäkin kommenttini verenpaineen nousua joissakin puskissa? ;-P
susta tulee sefu palstalle ja puskissa jo tanssitaan ylistystanssia sulle.;)
http://www.youtube.com/watch?v=jyw_R2vSVfs&feature=related
paljastanut sitä. ;)
itse vaatimalla ovat sitä vaatineet kerran, niin saavat mitä tilasivat.:D
Johan tuolla demoon ketjussa päätettiin yksimielisesti palstan uudesta nimestäkin.=)
Kukaan ei tullut puskasta väitettä kumoamaankaan.;)
Kyllä sä olet sitten niin RAKASTETTU täällä puspuspuspus....
kuin aikuinen jos kerran haluat täällä arvostusta.Sulla on jo täysin Veeran elkeet.
en tarvii missään huuhaalla mitään arvostusta.;)
naurun remakan se aiheutti kuten muutkin viestisi:-DDDD
et toi kaikki on aivan totta :o)...
on nyt sitten uskoo, onneksi meitä valvotaan, ollaan liian villejä.:D
mutta pelätään pahinta. Olisihan se mukava palata huuhailemaan oikein kunnolla...."Oi niitiä entisiä aikoja"
:-))
aprillia.:))
ylläpitäjillä on paineita säilyttää valvonta kuoseissa..Jos ylläpitäjät eivät pysty takaamaan foorumiensa valvontaa lain vaatimissa rajoissa..ei meillä kohta ole keskustelupalstoja..siis näitä isonpia foorumeita..:o/...
Mä en tiedä et kirjoittiko aloittaja tän aloituksen pilanpäiten..Jos näin on, niin Hän osui kuitenkin oikiaan kirjoituksellaan...;o):...
;)
Ei millään pahalla ;)) Tulitte puskat kaapistanne ulos..
jäit kusemaan housuusi taas puskan perälle.
Olisit käyttänyt parempaa ilmaisua itsestäsi;) Satuin olemaan duunissa jossa on myös ylläpito.
tässä on jankutettu jo pitkä tovi. Jotta tunnistautumisen kautta käyttäjätunnus. Ja sitten voi kirjoitella tunnuksella tai ilman. Ihan samoin kuin tällä hetkellä rekkautuneet pystyvät tekemään.
Moni hämmästyisi ja lopettaisi kirjoittelun heti puskistakin, jos kerrottaisiin, mitä kaikkea siitä viestistä taltioituu rekistereihin tällä hetkellä.
ja edesvastuun aika saattaa koittaa...
mullakin ja monet muut ihmiseen(ei nimimerkkiin) kohdituneet herjat kotkan kirjoittamina. Oli helppo nakki miten löytyi nikilliset samaan ketjuun:)
syytökset pedofiliasta.
kyllä ihan sitä, mitä esimerkiksi tuon sinun viestisi mukana taltioituu tietoa. Poliiseilla on helppo nakki selvittää kirjoittajan henkilöllisyys.
Kuin ennenkin poliisi juttuinesi
Se tosiaan kuvittelee, että mä olen Kotkan sivupersoona.
se onnistuu?
Löytyy kotkan housunperältä löysänä vakosesta osaksi. Taidat olla yksinäinäinen ja yksinkertainen rääppä laardin silmässä?
katsonut saamaasi sähköpostia aukipurettuna? Katso ja hämmästy.
Ei sieltä löydy lähettäjän oikeaa nimeä jos oikea nimi ei ole käytössä. Hämmästy nyt!
Uskaltaakos tänne enää edes kirjoittaa?
Vaikka ei uskaltanut välillä ennenkään....
linjat sulla? Mulla tökki tai sitten tuo tuuli heiluttaa tuota tötsää katolla, että pätkii nettiyhteys koko ajan.:)
että tuollaiseen aloitukseen tulee alapeukkuja. Tuollainen uudistus olisi todella hyvä.
Ihan oikein! Jos rekatut ottavat vastuun kirjoituksistaan rekattuina, sen saavat tehdä rekkautumattomatkin. Tasapuolista, eikä kenelläkään ole asiaan sanomista. Tuo hyvä, etä voi laittaa viestiä myös anonyyminä, jos käy toisila palstoilla kirjoittelemassa.
Olis hyvä sekin, että samalla rekisteröinnillä voisi käyttää useampaa rekattua nickiä, silloin voisi käydä toisillakin palstoilla keskustelemassa. Huuhaa ja joku puutarhanhoito kun on hieman erilaista keskustelupohjaa. :)
ihmisen muuttaa myös nimeään riippuen siitä, millaisissa tilanteissa toimii?
Jos jollakulla on tarve puutarhapalstalla olla ketokukka ja seksipalstalla kumiankka, niin voihan sen kirjoittaa siihen kuten nykyäänkin.
tullut sääntö, ettei täällä saa olla kuin yksi rekattu nimimerkki? Ymmärsin, tuo sinun ketokukka ja kumiankka oli karrikoitu, mutta ymmärrät varmaan, että nämä nikittömät kyllä pitää huolen siitä, että jokaiselle ilmoitetaan, missä kukakin nimimerkki kirjoittelee. Joskus on kiva käydä keskustelemassa myös rauhallisemmilla palstoilla, vaikka puutarhan hoito. Onko minulla sitten sivupersoona kun haluan välillä huuhailla ja välillä rauhoittua, mutta kuitenkin olla tunnistettävissa ystävilleni? LaardiDee, jos on mahdollisuus kahteen nimimerkkiin ja niitä voisi käyttää eri palstoilla, niin se kelpaisi kaikille. Tunnistushan toimisi ylläpidon toimesta kuitenkin.
joillain rekatuilla jopa yli kymmenen nimimerkkiä, ei mitään järkee!
,.sellaista parannusta että kaikkien pitäisi laittaa alastonkuvansa profiiliin ,.
noh, eihän se mitään parantaisi mutta ainakin hauskempaa olisi ,.
HugaZaga ja viellä niin et alapää kun se on siistimpi kuin jollakulla naamataulu.
vitussa se vinkki oli? tämä on lukijan harhaanjohtamista, rotusyrjintää ja henkistä väkivaltaa.
koko avaus.