Katainen meni

jälkeen kun lahjoitti verovaroja Kreikkaan.
9165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Katainen on varmaan erikoisjuhlissa koska on näin taitavasti saanut veronmaksajien rahoja siirrettyjä puolueensa rahoittajille, siis Teräs- ja Hiili-yhtiöille. Nämä ovat EU:n omistajat ja heitä miellyttäviä lakeja taikoo näiden omistaja-tahojen valtaan asettama EU-komissio.

    Huomaa myös että EU:n omistajiin kuuluu myös atomienergiayhteisö. Nämä EU:n omistajat sanelevat bisneksiään edistävät toimet EU:ssa. Ilmankos meillekin on tulossa monta turhaa ydinvoimalaa, sekä uraanikaivoksia...

    "HE 135:ssä luetellaan sivuilla 671 ja 672 kaikki ne sopimukset, ”joihin Euroopan unioni perustuu, ovat:

    1) Pariisissa 18 päivänä huhtikuuta 1995 tehty Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus;

    2) Roomassa 25 päivänä maaliskuuta 1957 tehty Euroopan talousyhteisön perustamissopimus;

    3) Roomassa 25 päivänä maaliskuuta 1957 tehty Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus;

    4) Roomassa 25 päivänä maaliskuuta 1957 tehty yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisöille yhteisistä toimielimistä;

    5) Brysselissä 8 päivänä huhtikuuta 1965 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta;

    6) Luxemburgissa 22 päivänä huhtikuuta 1970 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen tiettyjen talousarviota koskevien määräysten muuttamisesta;

    7) Brysselissä 22 päivänä tammikuuta 1972 tehty sopimus Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä Euroopan talousyhteisöön ja Euroopan atomienergiayhteisöön sekä Euroopan yhteisöjen neuvoston päätös, tehty 22 päivänä tammikuuta 1972, Tanskan kuningaskunnan, Irlannin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön;

    8) Brysselissä 10 päivänä heinäkuuta 1975 tehty sopimus Euroopan investointipankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan eräiden määräysten muuttamisesta;

    9) Brysselissä 22 päivänä heinäkuuta 1975 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen tiettyjen varainhoitoa koskevien määräysten muuttamisesta;

    10) Säädös edustajien valitsemisesta edustajakokoukseen yleisillä, välittömillä vaaleilla, hyväksytty neuvoston päätöksellä 20 syyskuuta 1976, ja neuvoston päätös, tehty 1 päivänä helmikuuta 1973, 20 päivänä syyskuuta 1976 tehdyn neuvoston päätöksen liitteenä olevan edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla annetun säädöksen muuttamisesta;

    11) Ateenassa 28 päivänä toukokuuta 1979 tehty sopimus Helleenien tasavallan liittymisestä Euroopan talousyhteisöön ja Euroopan atomienergiayhteisöön sekä Euroopan yhteisöjen päätös, tehty 24 päivänä toukokuuta 1979, Helleenien tasavallan liittymisestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön;

    12) Brysselissä 13 päivänä maaliskuuta 1984 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten muuttamisesta Grönlannin osalta;

    13) Madridissa ja Lissabonissa 12 päivänä kesäkuuta 1985 tehty sopimus Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä Euroopan talousyhteisöön ja hiili- ja teräsyhteisöön ja Euroopan atomienergiayhteisöön sekä Euroopan yhteisöjen neuvoston päätös, tehty 11 päivänä kesäkuuta 1985, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön;

    14) Luxemburgissa 17 päivänä helmikuuta 1986 tehty Euroopan yhtenäisasiakirja;

    15) Maastrichtissa 7 päivänä helmikuuta 1992 tehty sopimus Euroopan unionista”.

    Liittymissopimus allekirjoitettiin Korfulla 24.6.1994 (HE 135, sivu 671).

    Äänestä


samoissa kannatuslukemissa, kuin kepulit, jos heidän tukijoidensa nimet julkaistaisiin!
Kokoomus on niljakas lobbauspuolue!

Äänestä
  • kannatuslukemissa mutta kun Kokoomuksen kannattajalehdet teettävät tutkimuksia alueilla joissa Kokoomuksen kannatus on suurin niin tulee tuloksia joissa Kokoomus on suurin. Rahalla saa semmosen tutkimukstuloksen ku haluaa.

    Äänestä

  • samoissa kirjoitti:

    kannatuslukemissa mutta kun Kokoomuksen kannattajalehdet teettävät tutkimuksia alueilla joissa Kokoomuksen kannatus on suurin niin tulee tuloksia joissa Kokoomus on suurin. Rahalla saa semmosen tutkimukstuloksen ku haluaa.

    Suomen poliittinen kartta on kohtalaisen tarkka. Täten tilaajasta riippuen, valitaan kyseisen puolueen
    tunnettu kannattaja-alue ja suunnataan satunnaissoitot sinne. Tulokset on halutun mukaiset.
    Tosin en itse luota edes toiminnan rehellisyyteen

    Kyselin kerran Kuusamossa, mitä mieltä he on Rkp. ....jaa, eipä täällä paljoa tuota poliisia arvosteta....

    Äänestä

  • samoissa kirjoitti:

    kannatuslukemissa mutta kun Kokoomuksen kannattajalehdet teettävät tutkimuksia alueilla joissa Kokoomuksen kannatus on suurin niin tulee tuloksia joissa Kokoomus on suurin. Rahalla saa semmosen tutkimukstuloksen ku haluaa.

    Se on tärkeä osa kokkareiden propagandastrategiaa.

    Miksi ihmiset kuvittelevat kokkareiden olevan jotenkin puhdasotsaisia ja isänmaallisia?

    Todellisuus on aivan toinen, suurimmat roistot ja huijarit löytynevät tästä puolueesta?

    Kuitenkin ymmärtämättömät ihmiset äänestävät heitä?

    Kummallinen Koivu ja Tähti -ilmiö?

    Äänestä

Kyl maar minäkin vetäytyisin johonkin rauhalliseen paikkaan hetkeksi pohtimaan sanottaviani, jos olisin ollut junailemassa Kreikan asekauppoihin parit miljardit Suomalaisten veronmaksajien rahoja. Mutta kyllähän se hikoileva minipossu tästä jollain selityksellä taas selviää, kun Suomalaiset ovat niin vitun tyhmä ja nuorassatalutettava kansa.

Äänestä

menen nukkumaan..................

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piiloon sen kirjoitti:

jälkeen kun lahjoitti verovaroja Kreikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu