Viime keväänä siirsin n. 60 senttisen pihasyreenin. Oli ilmeisesti tyytyväinen uuteen paikkaansa, kukoisti ja teki uusia versoja koko kesän. Tänä keväänä ei enää elänyt. Tarkastelun jälkeen huomasin, että runkoon ja oksiin on tullut halkeamia kuoreen. Onko kellään selitystä?
Pihasyreenin
kuihtuminen
1
636
Vastaukset
- pt.
Viime talvihan oli todella kylmä, jopa meidän leveysasteille. Pakkanen usein paukuttaa puuvartisten kasvien kuoren halkeamille.
Mahdoitkohan lannoittaa sitä liikaa viime kesänä? Liikalannoitus nimittäin takaa huonon talvenkestävyyden. Paleltuminen on silloin jokseenkin todennäköistä. Vastasiiretty kasvi tavallisesti keskittyy kolme ensimmäistä vuotta juurtumiseen, ja maanpäälliset osat kasvavat melko niukasti. Tuo valtava kasvu ja kukoistus viittaisivat mielestäni liikalannoitukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581