Rippisalaisuus jää

"
Rippisalaisuuden murtaminen jää kirkkojen vastuulle
julkaistu tänään klo 15:40, päivitetty tänään klo 16:09

Lastensuojelulakia ei ainakaan toistaiseksi aiota ryhtyä muuttamaan rippisalaisuuden murtamiseksi. Sen sijaan kirkko saa vielä mahdollisuuden huolehtia lapsen edusta hyväksikäyttötapauksissa muuttamalla kirkkolain tulkintaa.

Evankelisluterilaisen sekä ortodoksisen kirkon johto neuvottelivat rippisalaisuuden murtamisesta tänään torstaina peruspalveluministeri Paula Risikon ja kulttuuriministeri Stefan Wallinin kanssa. Viime aikoina julkista kuohuntaa on nostanut se, ettei pappi välttämättä tee ilmoitusta lapsen kertomasta hyväksikäytöstä rippisalaisuuden vuoksi.

Kirkkojen edustajat lupasivat selvittää, miten kirkkolain tulkintaa voisi kirkastaa uudella ohjeistuksella. Kirkot myös tutkailevat, miten lastensuojelulaki ja kirkkolaki on sovitettu yhteen muissa pohjoismaissa.
- Etsimme yhteisesti hyvää lopputulosta niin, että kirkon uskon ytimestä nouseva ripin ja sielunhoidon ehdoton luottamuksellisuus säilyy ja palvelee lasten suojelemista, lausuvat evankelisluterilaisen kirkon piispa Kari Mäkinen ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo.

Kirkkojen ja ministeriöiden edustajat tapaavat asian tiimoilta seuraavan kerran ensi syksynä.
Keskusteluun rippisalaisuudesta osallistuivat ministerien lisäksi muun muassa evankelisluterilaisen kirkon tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo sekä kirkkoneuvokset Pirjo Pihlaja ja Risto Ikäheimo.

Suomen lastensuojelulaki antaa kirkolle mahdollisuuden huolehtia lapsen edusta myös omien sääntöjensä puitteissa.

Aiemmin toukokuussa peruspalveluministeri Paula Risikko sanoi Helsingin Sanomissa, että lastensuojelulakia sorvatessa kuviteltiin kirkon muuttavan kirkkolakia vapaaehtoisesti hyväksikäyttötapausten paljastamiseksi. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Siksi keväällä on keskusteltu rippisalaisuuden murtamisesta lastensuojelulain kautta.

Nykyisin papeilla ja virassa olevilla lehtoreilla on velvollisuus tehdä ilmoitus ripissä tai sielunhoidossa ilmitulleista hyväksikäytöistä vain, jos tapaus on luokiteltavissa törkeäksi. Ja silloinkin asianomaisen henkilöllisyyttä paljastamatta. Viranomaiset haluaisivat uskontokunnille ilmoitusvelvollisuuden kaikista ilmitulleista lapsen hyväksikäytöistä.
YLE Uutiset"

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/05/rippisalaisuuden_murtaminen_jaa_kirkkojen_vastuulle_1716786.html?origin=rss

Kuka enää uskaltaa viedä lapsiaan kirkon tilaisuuksiin?

Haluan yhden vastauksen uudelta arkkipiispalta. Kun pedofiili jää kiinni, erotetaanko hänet kirkon palveluksesta aina ehdoitta?

Ei mitään liirum laarum vastausta, vaan kyllä tai ei!
6143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirkko perustaa työryhmän selvittämään rippiä, joka 3-5 vuoden työn jälkeen toteaa: "Tämä on kirkolle hankala asia, jota pitää pohtia lisää. Tällä hetkellä kannatamme vanhan käytännön jatkamista."

Äänestä

se että viranomainen (jollainen pappi ja lehtorikin on) saa salata rikoksen. En ymmärrä sitä, että nyt ei ole keskusteltu kaikista rikoksista, vain lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kukaan ei ole sanallakaan puhunut esimerkiksi lapsiin kohdistuvasta pahoinpitelystä.

"Nykyisin papeilla ja virassa olevilla lehtoreilla on velvollisuus tehdä ilmoitus ripissä tai sielunhoidossa ilmitulleista hyväksikäytöistä vain, jos tapaus on luokiteltavissa törkeäksi. Ja silloinkin asianomaisen henkilöllisyyttä paljastamatta"

- Tämä on unohdettu. Nimittäin tuo jälkimmäinen lause.

Äänestä

Rippi on kirkollinen toimitus. Ne, jotka vaativat rippisalaisuuden murtamista, eivät oikein ymmärrä, mitä he ovat tekemässä ja minkälaista yhteiskuntaa he ovat rakentamassa. Eli ripittäytyminen olisi sama asia kuin poliisin puheille meno. Kirkko on hengellinen ei maallinen instituutio ja sen tehtävä on ottaa vastaan syntisiä ihmisiä, jollaisia me kaikki ihmiset olemme. Jos luterilaisesta kirkosta halutaan tehdä valtiovallan jatke ja viedä kirkolta sen hengellinen tehtävä, niin kirkko on vain valtion käsikassara kuten entisessä Neuvostoliitossa, missä ortodoksisesta kirkosta tuli valtion urkkija ja tuomioiden välikappale. Siellähän ortodoxipapit joutuivat ilmiantajiksi kommunistisen puolueen ja KGB:n leipiin. Uskovia vietiin sankoin joukoin vankileireille työllä tapettavaksi. Ne jotka nyt sekaantuvat kirkon sisäisiin asioihin, ovat Antikristuksen ja Pedon palveluksessa ja kuuluvat Saatanan joukkoihin. Pidän heitä kristittyjen vai noajina ja odotan päivää, jolloin Herra Jeesus tuhoaa heidät suunsa henkäyksellä. Lapsia on itseään valistettava puhumaan aikuisille, mikäli he ovat joutuneet toisten aikuisten taholta seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Pedofilian uhri on vastuussa myös itse ilmoittamaan tilanteesta.

Äänestä
  • Sen sijaan rippi tällä hetkellä on mitä? Tapa tunnustaa tehdyt rikokset joutumatta vastuuseen? Mikä ripin tarkoitus on - eikö katua, pyytää armoa ja ottaa vastuu teoistaan?

    Viedäänkö sillä kirkon hengellinen tehtävä, että velvoitetaan myös papit kertomaan kuulemistaan rikoksista? Sekö se hengellinen tehtävä siis on - rikollisten suojelu?

    On siis vainoa vaatia sitä, että uhreista huolehdittaisiin rikollisten suojelun sijaan?

    Tällaisia kysymyksiä heräsi. Kaikkein surullisimmaksi kirjoituksessasi teki viimeinen lauseesi.

    Äänestä

  • "Ne, jotka vaativat rippisalaisuuden murtamista, eivät oikein ymmärrä, mitä he ovat tekemässä ja minkälaista yhteiskuntaa he ovat rakentamassa. "'

    Rippisalaisuuden säilyttäminenhän tukee KIRKKOA.

    Jos ajatellaan, että Jumala olisi olemassa niin mikseivät ihmiset tunnusta suoraan syntejään hänelle?

    Tietysti siitä syystä, että kirkko laitoksena ja pappisvirka joutaisivat siinä vaiheessa romukoppaan. Eihän se taasen käy valtaapitävälle instituutiolle. Siksipä näitä ääneen tekonsa muille kertovia pitää ilmeisesti alkaa hyysäämään.

    Ihmisille tulee parempi olo koska he voivat tunnustaa rikoksensa ääneen. Kirkko mahdollistaa olon parannuksen ja täten oikeuttaa olemassaolonsa. Jos todettaisiin, että ihmiset eivät enää saisi tunnustaa rikoksiaan kirkolle ei kirkon tätä palvelua enää tarvittaisi ja se olisi tie kirkon vallan murentamiseen.

    Äänestä

  • "Rippi on kirkollinen toimitus. Ne, jotka vaativat rippisalaisuuden murtamista, eivät oikein ymmärrä, mitä he ovat tekemässä ja minkälaista yhteiskuntaa he ovat rakentamassa."

    - Ymmärrän ihan hyvin mitä olen tekemässä, kun vaadin rippisalaisuuden murtamista tilanteessa, jossa tulee ilmi rikos. Myös lääkärien on ilmoitettava viranomaisille, jos työssään saavat tietoonsa rikoksen.

    "Eli ripittäytyminen olisi sama asia kuin poliisin puheille meno."

    - Eihän kyse olekaan siitä, että ihmisten asioita leviteltäisiin ulkopuolisille, PAITSI, jos on kyseessä rikos.

    "Kirkko on hengellinen ei maallinen instituutio ja sen tehtävä on ottaa vastaan syntisiä ihmisiä, jollaisia me kaikki ihmiset olemme."

    - Niin?

    "Jos luterilaisesta kirkosta halutaan tehdä valtiovallan jatke ja viedä kirkolta sen hengellinen tehtävä, niin kirkko on vain valtion käsikassara kuten entisessä Neuvostoliitossa, missä ortodoksisesta kirkosta tuli valtion urkkija ja tuomioiden välikappale."

    - Kirkko on valtion loinen.

    "Siellähän ortodoxipapit joutuivat ilmiantajiksi kommunistisen puolueen ja KGB:n leipiin. Uskovia vietiin sankoin joukoin vankileireille työllä tapettavaksi. Ne jotka nyt sekaantuvat kirkon sisäisiin asioihin, ovat Antikristuksen ja Pedon palveluksessa ja kuuluvat Saatanan joukkoihin. Pidän heitä kristittyjen vai noajina ja odotan päivää, jolloin Herra Jeesus tuhoaa heidät suunsa henkäyksellä."

    - Menipä paatoksen puolelle:))))

    "Lapsia on itseään valistettava puhumaan aikuisille, mikäli he ovat joutuneet toisten aikuisten taholta seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Pedofilian uhri on vastuussa myös itse ilmoittamaan tilanteesta."

    - Voi helvetin perkele mitä puhetta. Sysäätkö sinä kusipää syyn uhrille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimaan kirjoitti:

"
Rippisalaisuuden murtaminen jää kirkkojen vastuulle
julkaistu tänään klo 15:40, päivitetty tänään klo 16:09

Lastensuojelulakia ei ainakaan toistaiseksi aiota ryhtyä muuttamaan rippisalaisuuden murtamiseksi. Sen sijaan kirkko saa vielä mahdollisuuden huolehtia lapsen edusta hyväksikäyttötapauksissa muuttamalla kirkkolain tulkintaa.

Evankelisluterilaisen sekä ortodoksisen kirkon johto neuvottelivat rippisalaisuuden murtamisesta tänään torstaina peruspalveluministeri Paula Risikon ja kulttuuriministeri Stefan Wallinin kanssa. Viime aikoina julkista kuohuntaa on nostanut se, ettei pappi välttämättä tee ilmoitusta lapsen kertomasta hyväksikäytöstä rippisalaisuuden vuoksi.

Kirkkojen edustajat lupasivat selvittää, miten kirkkolain tulkintaa voisi kirkastaa uudella ohjeistuksella. Kirkot myös tutkailevat, miten lastensuojelulaki ja kirkkolaki on sovitettu yhteen muissa pohjoismaissa.
- Etsimme yhteisesti hyvää lopputulosta niin, että kirkon uskon ytimestä nouseva ripin ja sielunhoidon ehdoton luottamuksellisuus säilyy ja palvelee lasten suojelemista, lausuvat evankelisluterilaisen kirkon piispa Kari Mäkinen ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo.

Kirkkojen ja ministeriöiden edustajat tapaavat asian tiimoilta seuraavan kerran ensi syksynä.
Keskusteluun rippisalaisuudesta osallistuivat ministerien lisäksi muun muassa evankelisluterilaisen kirkon tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo sekä kirkkoneuvokset Pirjo Pihlaja ja Risto Ikäheimo.

Suomen lastensuojelulaki antaa kirkolle mahdollisuuden huolehtia lapsen edusta myös omien sääntöjensä puitteissa.

Aiemmin toukokuussa peruspalveluministeri Paula Risikko sanoi Helsingin Sanomissa, että lastensuojelulakia sorvatessa kuviteltiin kirkon muuttavan kirkkolakia vapaaehtoisesti hyväksikäyttötapausten paljastamiseksi. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Siksi keväällä on keskusteltu rippisalaisuuden murtamisesta lastensuojelulain kautta.

Nykyisin papeilla ja virassa olevilla lehtoreilla on velvollisuus tehdä ilmoitus ripissä tai sielunhoidossa ilmitulleista hyväksikäytöistä vain, jos tapaus on luokiteltavissa törkeäksi. Ja silloinkin asianomaisen henkilöllisyyttä paljastamatta. Viranomaiset haluaisivat uskontokunnille ilmoitusvelvollisuuden kaikista ilmitulleista lapsen hyväksikäytöistä.
YLE Uutiset"

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/05/rippisalaisuuden_murtaminen_jaa_kirkkojen_vastuulle_1716786.html?origin=rss

Kuka enää uskaltaa viedä lapsiaan kirkon tilaisuuksiin?

Haluan yhden vastauksen uudelta arkkipiispalta. Kun pedofiili jää kiinni, erotetaanko hänet kirkon palveluksesta aina ehdoitta?

Ei mitään liirum laarum vastausta, vaan kyllä tai ei!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu