niinpä..

Silti Bush antaa puheessaan käydä ilmi myös sen
että muita vaihtoehtoja ei ole kuin olla usa:n
puolella tai vastaan ja niinhän ei tässäkään
asiassa voi olla.. Tuomitsen henkilökohtaisesti
sen että USA aikoo tehdä "terrorismin " vastaisen
hyökkäyksen Afganistaniin.. Uhrit olisivat yhtä
viattomia kuin WTC:n tapauksessa.

Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Bush puhuu kongressissa torstaina
14430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tympeä veto Bushilta. Yhdysvaltain presidentti
murjoo ukaaseja ylhäisestä eristyneisyydestään
itseoikeutettuna maailmanvaltiaana. Ikäänkuin
vihjaisee, että jos joku valtio/valtioryhmittymä
ei suureen ääneen kuuluta ristiretki-intoaan,
sillä voi epäillä olevan jotain hämärää
suhtautumisessaan terroristisiin liikkeisiin.
Hän ei harrasta diplomatiaa eikä tasavertaista
vuoropuhelua muiden (merkittävienkään)
valtiojohtajien kanssa. "Kuningas on puhunut."

Tulee mieleen yksinkertainen ja suoraviivainen
Oberlix tuosta maailmankuulusta Asterix-
sarjasta. Aina, kun tuli kähinää roomalaisten
etc. kanssa, Obelix hieroi tarmokkaasti
rystysiään ja hoki suunnilleen tähän
tapaan: "Erinomainen suunnitelma, hakataan ne!"

Äänestä
  • Niin, taman jo tunnetun terrorismin lisaksi
    Afganistan vie suuria maaria eraita
    viljelystuotteita lansimaihin, jotka sopivasti
    jalostettuina rajayttavat boltsin, noin niinkuin
    kuvaannollisesti. Oliko se niin, etta Suomessa on
    viimeisten tilastojen mukaan nopeimmin kasvavat
    huumemarkkinat Pohjoismaissa? Ja viela oikein
    todellisten superaineiden. Niitahan todellakin
    haluamme kylvettavan suomalaiselle nuorisolle
    yllinkyllin.

    Kai joku sattui nakemaan askettain uutispatkan
    TV:ssa Afganistanista; siina purettiin
    viljasakkeja kuorma-auton lavalta paikallisille
    asukkaille. Niissa sakeissa luki: " A Gift to the
    People of Afghanistan from the People of the
    U.S.A." Omat pellot kun tarvitaan hieman
    tuottavampaan viljelyskayttoon.

    On siina meilla, taikka siis Mr Bushilla, sopivat
    neuvottelupartnerit. Varmaan syntyisi
    neuvottelutuloksia ja pitavia sopimuksia nopeasti!

    Useimmat maailman johtajat ovat jo puolensa
    valinneet, ilman etta Mr Bushin olisi niin
    kauheasti tarvinnut taivutella siina.
    Taivuttelusta piti kylla vastapuoli tehokkaasti
    huolen, viimeistaan toiminnallaan 11.9.2001.

    Lienee monelle ylivoimaista tajuta, etta kyseessa
    ei todellakaan ole Bushin tai Amerikan
    ristiretki, vaan koko lansimaisen perintomme
    puolustaminen taysin moraalitonta, pirullista
    hyokkaajaa vastaan.

    Kyseessa on nyt todellakin huippuvakava asia ja
    vain paattavaisilla ja tehokkailla toimilla
    meilla on toiveita selvita tasta uhasta, ei siis
    itkuvirsilla ja "neuvottelemalla".

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    Niin, taman jo tunnetun terrorismin lisaksi

    Kirjoituksestani ei ilmeisestikään selvinnyt,
    että tarkoitin juuri periaatteessa TASAVERTAISTA
    yhteydenpitoa ja neuvonpitoa muiden ns. vapaiden
    maiden kanssa. Presidentti Bushin
    linjanvetopuheet eivät ehkä tähtää jäämään
    maailmanhistoriallisiksi kuolemattomiksi
    lauseiksi (jäihän tosin Chamberlainin "rauha
    meidän aikanamme" elämään). Hänen (tai häneen
    kirjoittajiensa) sanavalinnat on osoitettu
    enemmän keskivertoamerikkalaisille, kuin
    sivistyneille, pitkän poliittisen uran tehneille
    itsenäisten valtioiden johtajille.

    Huumeet ja niiden tuottamista ja levittämistä
    harjoittavat valtiot ja järjestöt eivät ole
    selkeä, vältettävissä oleva ilmiö. Jo jokainen
    piraattifarkut Tallinnassa ostava tukee mafiaa ja
    antaa pikkuruisen tuen sen toiminnalle.

    Bush käytti sanaa "ristiretki", ja sanavalinta
    oli mauton. Eurooppa on jo aikaisemmin, satojen
    vuosien ajan, lähtenyt "ristiretkille", enemmän
    tai vähemmän hyväksyttävin aikein. Reuterin
    sivuilta eilen: "In the words of Sheikh Yassin of
    Hamas: "They have to look back at the experience
    of the Crusades. In the end, they were defeated."
    Euroopan ensimmäinen ristiretki saarnattiin tuhat
    vuotta sitten päämääränä vapautta Pyhä Maa
    saraseenien (muslimeja) vallasta. 1400-luvun
    lopulla koko Itä-Rooman valtakunta oli tuhottu,
    ja Konstantinopoli, viimeinen
    roomalaiskeisarikunnan mahdin symboli ja Euroopan
    lukko, vallattu (tietenkin turkkilaisten, siis
    muslimien, toimesta). Kristityt oli niinikään jo
    aikaa häädetty Pyhästä Maasta...

    Terrorisminvastaisen sodankäynnin, joka tässä
    tilanteessa on ainout vaihtoehto, julistaminen -
    vaikkakin vain retorisesti - pyhäksi sodaksi
    lännen puolelta tahallaan yksinkertaistaa
    maailmantilannetta. Tulee mielikuva kristityt
    vastaan muslimit, hyvä vastaan paha, oikeus
    vastaan epäoikeudenmukaisuus. Näinhän ei
    tietenkään ole. Väitätkö vastaan? Jos, niin
    perustele.

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    Niin, taman jo tunnetun terrorismin lisaksi
    Afganistan vie suuria maaria eraita
    viljelystuotteita lansimaihin, jotka sopivasti
    jalostettuina rajayttavat boltsin, noin niinkuin
    kuvaannollisesti. Oliko se niin, etta Suomessa on
    viimeisten tilastojen mukaan nopeimmin kasvavat
    huumemarkkinat Pohjoismaissa? Ja viela oikein
    todellisten superaineiden. Niitahan todellakin
    haluamme kylvettavan suomalaiselle nuorisolle
    yllinkyllin.

    Kai joku sattui nakemaan askettain uutispatkan
    TV:ssa Afganistanista; siina purettiin
    viljasakkeja kuorma-auton lavalta paikallisille
    asukkaille. Niissa sakeissa luki: " A Gift to the
    People of Afghanistan from the People of the
    U.S.A." Omat pellot kun tarvitaan hieman
    tuottavampaan viljelyskayttoon.

    On siina meilla, taikka siis Mr Bushilla, sopivat
    neuvottelupartnerit. Varmaan syntyisi
    neuvottelutuloksia ja pitavia sopimuksia nopeasti!

    Useimmat maailman johtajat ovat jo puolensa
    valinneet, ilman etta Mr Bushin olisi niin
    kauheasti tarvinnut taivutella siina.
    Taivuttelusta piti kylla vastapuoli tehokkaasti
    huolen, viimeistaan toiminnallaan 11.9.2001.

    Lienee monelle ylivoimaista tajuta, etta kyseessa
    ei todellakaan ole Bushin tai Amerikan
    ristiretki, vaan koko lansimaisen perintomme
    puolustaminen taysin moraalitonta, pirullista
    hyokkaajaa vastaan.

    Kyseessa on nyt todellakin huippuvakava asia ja
    vain paattavaisilla ja tehokkailla toimilla
    meilla on toiveita selvita tasta uhasta, ei siis
    itkuvirsilla ja "neuvottelemalla".

    Otahan selvää USA:n harrastamasta
    kauppapolitiikasta (mukaan luettuna huume- ja
    asekaupan tukeminen) ennen kuin ryntäät
    merijalkaväkeen.

    Ymmärrän hyvin että olet henkeen ja vereen
    länsimaisen kerskakulutuksen puolesta. Jos
    hyvinvointia tasattaisiin, voi olla, että jäisi
    niket ostamatta kerran kuussa. Nyyh maailman
    pahuutta.

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    Kauppaa mm. amerikkalaisten kanssa on tullut
    tehtya tyokseen jo vuosia. Heidan kanssaan se
    onkin miellyttavaa, homma toimii. Halpamaiset
    viittaukset US:n tukemaan huumekauppaan jatan
    taysin omaan arvoonsa - tuohan viela puuttuikin
    Amerikan valtiollisesta rikoslistasta. Pitkahan
    se jo alkaa muuten ollakin.

    U.S Marines oli rinnallamme Beirutissa -83, kun
    tykit jyskyivat Shoufin vuoriston ja Lansi-
    Beirutin valilla. Nuoret sotilaat, jotka jakoivat
    mm. rautaisannoksiaan meidan (Unifil) kanssamme,
    rajaytettiin myohemmin kasarmeineen taivaalle,
    jalleen itsemurhaterroristien toimesta. 256
    miesta taisi kuolla siina iskussa - ja tarkoitus
    oli rauhan tekeminen, mutta se ei sopinut silloin
    kaikille, eika varsinkaan nyt!

    Kylla hyvinvoinnin jakajia riitaa, kunhan joku
    sen hyvinvoinnin ensin rakentaa tyollaan.
    Taivaastako niita Nikeja tippuu, ja vain
    hyvinvoinnin eteen tyoskenteleville? Lansimaisen
    kulttuurin,liikkumis-ja ilmaisunvapauden eteen
    olen tehny ja teen edelleenkin kaikkeni omalta
    vaatimattomalta osaltani.

    Entäpä asekauppa kehitysmaiden kanssa? Ja
    terrorismin tukeminen mm. 80-luvulla
    Afganistanissa Neuvostoliittoa vastaan, tai tällä
    hetkellä Israelin armeijan? Tai contrat
    Väli-Amerikassa? Entä kuolemanpartiot
    meksikolaiskylissä? Tilaa Hesari.

    Hienoa, että amerikkalaiset veljenne ovat
    taistelleet rinnallanne Beirutissa, rauha on
    kaunis asia. Miten se liittyy asiaan? Jenkit on
    kivoja, ählämit ei? Terrorismi on paha asia eikä
    koskaan moraalisesti perusteltavissa, mutta aina
    voi kysyä miksi.Kovin rakentavaa ei ole,että "noi
    on hulluja ja noi ei."

    Sinäkö sen hyvivoinnin olet rakentanut? Sen
    perusta tosin lepää siirtomaapolitiikassa, jonka
    peruja on nykyisen maailman kauppapolitiikan yhä
    vahvistama jako elintaso- ja kehitysmaihin. Ja
    kyllä, käytännössä taivaasta. Jos
    indonesialaiselle tehdastyöläiselle maksettaisiin
    käypä palkka työstään, hänellä olisi mahdollisuus
    valmistamiensa tuotteiden ostamiseen, nythän ne
    maksavat hänen kymmenen vuoden bruttopalkkansa
    verran. Joku tämän lystin maksaa, usko pois.
    Minäkin olen tehnyt ja teen jatkuvasti työtä
    suomalaisen hyvinvointivaltion hyväksi, mutta ei
    se sulje pois vastuuta muista. Kummallinen
    ajatuskin.
    Vapaalla kaupalla pyritään vapaaseen kauppaan
    länsimaissa, ja sulkemaan loppupallon vielä
    tiukemmin ulkopuolelle pelkäksi
    halpatyövoimareserviksi. Tällaista kehitystä voi
    yrittää boikotoida mm. suosimalla reilun kaupan
    tuotteita ja välttämällä halpatuontiketjuja.

    Tässä on kysymus paljon laajemmasta asia kuin se,
    ovatko amerikkalaiset tai ketkä hyvänsä kivoja vai
    ei. Henkilökohtaisesti uskon solidaarisuuteen ja
    tasa-arvoon -kirosanoja uusliberalistisessa
    yhteiskunnassa? Kyseessä on koko maailman
    tulevaisuus, jos elintasokuiluja yhä levennetään
    köyhien ja rikkaiden maiden välillä, on
    konfliktien välttäminen mahdottomuus.
    Amerikkalaiset eivät ole yksin syypäitä, mutta
    kukaan demokratiassa elävä ei tosin ole
    syytönkään...

    Tai ainahan voi julistaa loistavan länsimaisen
    kulttuurin ylivertaiseksi ja deletoida apinat,
    jotka ei ymmärrä kuluttamisen kauneutta. Loppuisi
    vääntö. Tätäkö hait? Rauhaa MEIDÄN ehdoilla?

    kirjottaako tänne aikuisetkin? vai olitko
    lapsisotilas
    lehdissä pelotellaan pedofiileillä mutta voi kai
    olla vain lapsellinen

    Äänestä

  • pasifisti kirjoitti:

    Asekauppa: Taitaa kuitenkin olla niin, etta
    monien lansimaisten idealististen piirien
    suuresti ihannoima NL aseisti useimmat
    kehitysmaat hampaisiin asti. Kaikki mita tapahtui
    70-80 luvuilla on nahtava osana Gold War-
    aikakautta ja siihen on syyta yhta hyvin ex-
    NL:ssa kuin lansimaissakin. Israel tietaa, mita
    se tekee sailyakseen maailmankartalla.

    Hesari: on kohtalaisen hyva lehti myonnan. Sen
    lisaksi, etta itse todellakin olen asunut useissa
    kehitysmaissa, myos konfliktien alla olevissa,
    seuraan hyvin monia muitakin arvostettuja sanoma-
    ja aikakauslehtia. Useammalla kielella.

    Siirtomaat: harvinaisen yksipuolinen nakemys Hra
    Pasifistilla - et liene monessakaan entisessa
    kaynyt elaessasi, ainakaan asunut, vai? Muuten,
    turha luennoida minulle Indonesiasta kuusi vuotta
    siella asuneena - tiedan taatusti sen maan asiat
    ja tyontekijaolot paremmin kuin Hra Pasifisti
    ikina. Sanon vain, etta on tullut avustetuksi
    konkreettisesti esim. paikallisia sairaita lapsia
    hoidon saamisessa vakavissa sairauksissa. Paljon
    muutakin humaania, usko pois, on tullut tehdyksi,
    mutta turha niita luetella tassa yhteydessa. Omaa
    vastuuta heikommista on kannettu taatusti
    keskimaaraista enemman.

    Niin, kehitysmaaksi ei ole tuomittu ikuisesti
    mitaan maata; esimerkiksi kelvannevat vaikkapa
    Singapore, Malesia, Japani ja vaikkapa oma
    Suomemme, jotka kaikki ovat koulutuksen ja kovan
    tyon kautta nousseet/nousemassa huipulle. Ei se
    ole mikaan annettu suure, etta kehitysmaatasolta
    ei voi nousta, mutta ei se nyt taatusti
    vapaakaupan vastaisilla mielenosoituksilla ja
    tuhoa tuottamalla tapahdu. Tyontekoa siihen
    tarvitaan. Pasifistit ovat usein sita kun heille
    sopii, sitten taas heiluvat nyrkit ja lentavat
    kivet, kun taas silta tuntuu. Mutta kas kummaa,
    kun ikaa on kertynyt riittavasti yli 30 ja
    pahimmat hoyryt laskettu pois, niin jopa ollan
    palattu kiltisti riviin, omaa ajattelemattomuutta
    nuoruuden hairahduksista syytellen...

    Kenen ehdoila ja millaisilla se rauha pitaisi
    rakentaa? Olen hyvin utelias, koska senkin eteen
    on tullut annettua omaa panosta hieman enemman
    kuin keskimaarin. Eika todellakaan missaan
    turvallisessa suomalaisessa lahiossa loikoen,
    vaan ainoansa peliin pistaen taiston tanterilla ?

    Before some smart ass gets to comment my mis-
    spelling in the previous posting, allow me to
    corrcet it myself. NOT Gold War but Cold War. Ye
    knaw, aging does not come alone, it must be
    getting the time for me too, to start thinking of
    obtaining reading specs. Must admit that have
    done a similar mistake recently also when writing
    in another language on a public forum, bad, bad...

    But what the hell, let us continue with this
    interesting debate on global issues (did I say
    Utopian fantasies?)

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    Asekauppa: Taitaa kuitenkin olla niin, etta
    monien lansimaisten idealististen piirien
    suuresti ihannoima NL aseisti useimmat
    kehitysmaat hampaisiin asti. Kaikki mita tapahtui
    70-80 luvuilla on nahtava osana Gold War-
    aikakautta ja siihen on syyta yhta hyvin ex-
    NL:ssa kuin lansimaissakin. Israel tietaa, mita
    se tekee sailyakseen maailmankartalla.

    Hesari: on kohtalaisen hyva lehti myonnan. Sen
    lisaksi, etta itse todellakin olen asunut useissa
    kehitysmaissa, myos konfliktien alla olevissa,
    seuraan hyvin monia muitakin arvostettuja sanoma-
    ja aikakauslehtia. Useammalla kielella.

    Siirtomaat: harvinaisen yksipuolinen nakemys Hra
    Pasifistilla - et liene monessakaan entisessa
    kaynyt elaessasi, ainakaan asunut, vai? Muuten,
    turha luennoida minulle Indonesiasta kuusi vuotta
    siella asuneena - tiedan taatusti sen maan asiat
    ja tyontekijaolot paremmin kuin Hra Pasifisti
    ikina. Sanon vain, etta on tullut avustetuksi
    konkreettisesti esim. paikallisia sairaita lapsia
    hoidon saamisessa vakavissa sairauksissa. Paljon
    muutakin humaania, usko pois, on tullut tehdyksi,
    mutta turha niita luetella tassa yhteydessa. Omaa
    vastuuta heikommista on kannettu taatusti
    keskimaaraista enemman.

    Niin, kehitysmaaksi ei ole tuomittu ikuisesti
    mitaan maata; esimerkiksi kelvannevat vaikkapa
    Singapore, Malesia, Japani ja vaikkapa oma
    Suomemme, jotka kaikki ovat koulutuksen ja kovan
    tyon kautta nousseet/nousemassa huipulle. Ei se
    ole mikaan annettu suure, etta kehitysmaatasolta
    ei voi nousta, mutta ei se nyt taatusti
    vapaakaupan vastaisilla mielenosoituksilla ja
    tuhoa tuottamalla tapahdu. Tyontekoa siihen
    tarvitaan. Pasifistit ovat usein sita kun heille
    sopii, sitten taas heiluvat nyrkit ja lentavat
    kivet, kun taas silta tuntuu. Mutta kas kummaa,
    kun ikaa on kertynyt riittavasti yli 30 ja
    pahimmat hoyryt laskettu pois, niin jopa ollan
    palattu kiltisti riviin, omaa ajattelemattomuutta
    nuoruuden hairahduksista syytellen...

    Kenen ehdoila ja millaisilla se rauha pitaisi
    rakentaa? Olen hyvin utelias, koska senkin eteen
    on tullut annettua omaa panosta hieman enemman
    kuin keskimaarin. Eika todellakaan missaan
    turvallisessa suomalaisessa lahiossa loikoen,
    vaan ainoansa peliin pistaen taiston tanterilla ?

    Totta, mutta vääryys ei poista toista vääryyttä.
    Israel varmasti tietää mitä tekee, samoin USA.
    NL:a tuskin kukaan ihannoi, syystä.

    Indonesiassa asuneena tunnet siis varmasti myös
    paikallisen teollisuuden palkkatason, ja jos
    väität sen olevan amerikkalaisella tasolla,
    uskallan väittää sinun puhuvan perättömiä.
    Vaikkakin Pohjois-Amerikan siirtolaistyöväestön
    palkkaus tuskin suomalaisen hyvinvointivaltion
    minimipalkkaan tottuneen kasvatin päätä huimaa.
    Suurvallan kasvun edellytyksiä. Periaatteessa
    jokaisella on vapaus kouluttaa itsensä
    (maksullisissa) kouluissa. Harlemista Wall
    Streetille? Vapaa maa.

    On kaunis teko auttaa sairasta lasta. Tuskin
    kuitenkaan uskot valtion tukeman terveydenhuollon
    lakkauttamiseen, vaikka ronald Mc Donald kustantaa
    lastensairaalan? Uskon että olet kantanut
    vastuuta, mutta yhteiskunnan rakenteet eivät voi
    olla yksilon (sattumanvaraisen) armeliaisuuden
    varassa. Yksilön vastuu ulottuu joskus kauemmas
    kuin käsivarrenmitan päähän.

    Mainitsemistasi maista ei Suomi eikä Japani ole
    ollut kehitysmaa, vaikkakin miehitetty. On totta,
    ettei mitään maata ole "tuomittu"
    kehitysmaaksi,nouseminen vain on tehty
    tarpeettomen hankalaksi. En usko taloudellisen
    avun voimaan vaan koulutuksen, sivistyksen,
    valistuksen. Sen verran länsimaat ovat mielestäni
    velkaa. Siirtomaaherruutta ei pyyhitä pois, se
    tulee olemaan globaalissa keskustelussa seuraava
    asia heti orjuuskysymyksen jälkeen.

    Mielen osoittaminen rauhanomaisesti on
    demokratiassa perustuslaillinen oikeus. Väkivallan
    käytön tuomitsen yhtä ankarasti kuin sinäkin. Otan
    loukkauksena viittauksesi laittomuuksiin
    turvautumisesta mielen ilmauksessa. Yhtä lailla
    voisin nimittää sinua verenhimoiseksi sotahulluksi
    yhtä vähäisesti tuntemieni taustojen perusteella.
    Sitä en kuitenkaan tee. Kukin tyylillään, mutta
    asiallisesati.

    Olen jo viitisen vuotta heilunut kiltisti rivissä,
    mutta idealismi ja tulisieluisuus ei karise vaikka
    kolmekymppiä kolkuttaa. Uskoa pitää olla. Ja
    halua. Ei muuten jaksa tehdä työtä sen puolesta
    mihin uskoo. Eli paremman yhteiskunnan. (naiivia.)

    Ei rauhaa voi kylmästi sanella ulkopuolelta.
    Suomessa tehtiin näin viimeksi 1809, ja sitä
    sanotaan nykyään miehitykseksi.
    Mutta vastaat kysymykseesi varmasti itse, taidan
    olla täällä suuren suomalaisen kaupungin
    keskustassa hieman irrallaan kontekstista.

    Rauhallista jatkoa,

    ihmeessä minun pitäisi olla kiinnostunut jostain
    Inodnesiasta? EVVK. (=Ei Voisi Vähempää
    Kiinnostaa)

    Ei kyllä kauheasti kiinnosta Yhdysvallatkaan, sen
    puoleen.

    Äänestä

Räysin selvää siltä osin. Ongelma on muuten
varsin monimutkainen, mutta se on nyt siedettävä.

Suurin uhka on äkkipikaisuus ja lyhytnäköisyys
reagoinneissa. Kypsyyttä peräänkuulutetaan ja
siinä Bush ei ole osoittanut toistaiseksi suuria
kykyjä, ongelma sinänsä.

Rauhan todellista merkitystä ei ymmärretä joten
sen edestä ei haluta nähdä vaivaa. Mikä on myös
äärimmäisen typerää, sillä saastuneella
planeetalla on melko vaikeeta yrittää selviytyä
kenenkään...

Älkää unohtako, että mm. Pakistanilla on ydinase
ja että näillä muilla hyökkäyksenkohteeksi
suunitelluilla (tarkkaa suunnitelmaa toki ei ole
julkistettu hyökkäysten suhteen) on biologisia
aseita, mm.

Äänestä

-ja miltä kuulostaa lisäksi "Maailman rikkain
valtio hyökkää maailman köyhimpään valtioon".
5 miljoonaa afgaania näkee jo nyt nälkää, saman
verran on pakolaisina naapurimaissa. Ja Nokia
lahjoittaa rahaa WTC:n uhrien omaisille...

Äänestä

Nyt ei käydä enään toista maailmansotaa...
Miksi USA pudottaisi Afganistaniin pommimaton?
USA tuskin haluaa enempää kuin 5-6000 siviiliuhria
(sama määrä kuin WTC kuolleita), ja varmaan pyrkii
välttämään nekin (siksi hyökkäystä venytetään)...
Mitä tarkoitusta olisi jyrätä Kabul raunioiksi
(eihän niin tehty Bagdadillekaan), kun nykyinen
teknologia antaa mahdollisuuden tarkempaankin
kitkemisoperointiin...
varsinkin kun näyttää siltä että puolustus on
retuperemmällä kuin Irakissa... Nyt kun sissit
käyttää ilmatorjuntansa ammukset ampuessaa alas
muutan tonnin maksavia tiedustelukoneita.

Näyttää sille että Afgaanit on selvää kamaa
kuukauden kuluttua kun ruoka loppuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jolie kirjoitti:

Silti Bush antaa puheessaan käydä ilmi myös sen
että muita vaihtoehtoja ei ole kuin olla usa:n
puolella tai vastaan ja niinhän ei tässäkään
asiassa voi olla.. Tuomitsen henkilökohtaisesti
sen että USA aikoo tehdä "terrorismin " vastaisen
hyökkäyksen Afganistaniin.. Uhrit olisivat yhtä
viattomia kuin WTC:n tapauksessa.

Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Bush puhuu kongressissa torstaina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu