Kepulainen kansanliike

Nyt alkaa tulla esiin totuus myös kepulaisesta kansanliikkeestä. Puoluehan on aina korostanut sitä, että jäsenmäärä on suurin suomalaisista puolueista ja perustellut tällä kansanliikeväitettä.

Nyt on sitten tullut ilmi, että puolue on rekisteröinyt jäsenikseen sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole ilmaisseet haluaan olla tämän puolueen taikka minkään muunkaan puolueen jäseniä. Mukana on täysin sivullisia henkilöitä, joilla ei ole mitään yhteyttä Kepuun ja niitä, joiden perheenjäsen on Kepun jäsen. Kepu siis rekisteröi jäsenikseen saman tien kaikki perheenjäsenet. On siis hyvinkin mahdollista, että esim. SDP:n kansanedustaja Satu Taiveaho on tietämättään Antti Kaikkosen puolisona rekisteröity myös Kepun jäseneksi.

On tämä toden totta aikamoinen puolue. Rahaa ja jäseniä haalitaan vaikka minkälaisella filunkimeininkillä. Varmaankin joku puoluevirkailija yrittää pitää kuitenkin sen verran huolta, ettei puoleen jäseniä olisi enemmän kuin asukkaita Suomessa. Onhan kaiken tämän jälkeen sellainenkin mahdollisuus, että myös kuolleet kepulaiset lasketaan edelleen puolueen jäseniksi. Ei ihme, että puolue oli aikoinaan niin läheisissä väleissä NL:n kommunistipuolueen kanssa. Sieltä varmaan saatiin hyviä vinkkejä tällaisten käytäntöjen aikaansaamiseksi.

7

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi voi...

      Kepu näyttää todellakin omaksuneen sosialistien tavat.

      Rahan keräys filunkimieiningillä, haamujäsenet jne. Alkaa olla kepu jo demareitakin pimeämpi kansanliike, siinä olet oikeassa.

      No, ollos huoletta, kyllä SAK pitää huolen, että SDP pysyy edelleen suhmuroinnin Suomen mestarina. Ja Urpilaisen "urpoleppäset" takaa, että populismissa aletaan olla SMP:n ja Perussuomalaisiakin epäuskottavampia

    • kapu-evp

      Tuossa Santeri Alkion perustamassa hurmosliikkeessä on siis paljon samaa kuin amerikkalaisen Josph Smithin perustamassa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa (The Latter Day Saints Movement), jonka jäsenet tunnetaan paremmin mormoni-nimellä. Mormonit tekevä kymmenien sukupolvien taakse ulottuvia sukututkimuksia selvittääkseen esi-isiään saadakseen kastaa ne kirkkonsa jäseniksi, olivatpa he eläessään kuuluneet mihin uskontokuntaan tahansa. Sillä tavalla mormonien lukumäärä on moninkertaistunut heidän elossa oleviin jäseniinsä verrattuna.

      Kun kepu on jo noin laajentanut jäsenkuntaansa, lienee vain ajan kysymys, kun se ulottaa jäsenhankintansa myös edesmenneisiin. Sittenpä saattaa tulla kepulaiseksi moni kunnon punikkinakin kuollut. Onneksi kepu ei saane niille tuleville jäsenilleen äänioikeutta.

      • kapin veli

        sivistyneen upseerin ja herrasmiehen ulkokullaisen kuoren alta pilkottaakaan?


      • Ja Korhoset

        Gogol kirjoitti mainion kirjan "Kuolleet sielut", jonka päähenkilö Tsitsikov oli moraaliton huijari joka osteli kuolleiden mutta edelleen kirjoissa olleiden maaorjien sieluja niitä edelleen myydäkseen.

        Jarmo Korhonen vastaa tuota Gogolin absurdia hahmoa, tosin Korhosen toilailuja ei voi kuvata yhtä hauskasti kuin Tsitsikovin sielunhankintamatkoja, vaikka Kepun toimista ei hauskuutta puutukkaan.

        Yhtä onneton keskinkertainen hahmo joka näyttäytyy Tsitsikovin lailla absurdina hölmönä, olet sinä itse. Mistään mitään ymmärtämätön tollukka joka esittää itseään viisaampaa. Olispa hieno kirjan aihe laittaa teidät kaksi Korhosta seikkailemaan samaan teokseen.


      • taas se nähtiin

        Sinunhan piti pysyä siellä puuhailujesi parissa eikö roikkua paskaa syytämässä palstalle


      • sijaiskapi

        "Toinen oli opiskelukaverinikin noin neljän vuoden ajan."

        Neljä vuottako siis pystyit käymään peruskoulua? Sen kyllä huomaa. Olisi kannattanut käydä vielä se viideskin luokka, niin olisit oppinut ehkä vähän paremmin kirjoittamaan. Tietojasi se ei olisi kartuttanut, kun sinulla on sellainen pää, johon ei pysty muu kuin luumätä. Ja kapi tietysti.


    • uutta

      Tuossa ei kyllä ollut mitään uutta. Joskus 80-luvun loppupuolella tuntemani maalarimestari osti kesämokkipaikan nyt ydinvoimalaa hamuavasta naapurikunnasta. Silloinhan rahaa tyrkytetiin kyllä muutenkin arveluttavin perustein ja hän päätti kysyä ohimennen paikkakunnan osuuspankista lainaa mökin rakentamista varten. Ilman muuta sitä olisi saanut ja heti kunhan vaan täytty muutamia kaavakkeita joiden joukkoon oli eksynyt kepun jäsenhakemus. Varmaan jollekin tutummalle lainahakijalle olisi iletty esitää myös tämän perheenjäsenten jäsenhakemukset. Laina tästä pankista jäi ottamatta. Toinen tuttuni kertoi isänsä, kotikuntansa pitkäaikaisen kunnahallituksen puheenjohtajan, aikoinaan liittäneen hänet kepun jäseneksi. Kepulaisena hän ei ole itseään sen kummemmin koskaan pitänyt, vaikka usein on sitä äänestänyt. Uskoisin, että tuonkalatainen toiminta on ollut ainakin aikaisemmin ihan yleinen käytäntö monessakin kepukunnassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe