Otetaan esimerkiksi vaikka Mikael Jungner. Siinä on johtaja, joka erottuu massasta: hän avaa suunsa ja puhuu tunteistaan, hän kannustaa riskinottoon Yleisradion ohjelmapolitiikassa, hän kokeilee uutta ja väsää itse YouTube -videoita.
Jungnerin ympärillä on liuta suomalaisia, myös johtajakollegoita, jotka katsovat sivusta ja kritisoivat. Mitä tuo kahjo oikein touhuaa, eihän tuosta mitään tule, Yleisradio on tuhon tiellä...
Kumpi on helpompaa, ottaa riski ja tehdä asioita toisin vai seistä vieressä ja ennustaa epäonnistumista? Jälkimmäinen tietysti. Mutta miksi ihmeessä meidän kulttuurimme pitää tätä passiivista kriittisyyttä myös älyllisen kehityksen korkeimpana asteena?
Suomalaiseen ajatteluun on iskostunut, että innostunut, toiveikas ja yleensäkin tunteitaan näyttävä riskinottaja on naiivi höpsö. Toivottava kehityskulku menee niin, että tämä hörhö saa elämässä nenilleen riittävän monta kertaa ja oppii olemaan innostumatta.
Kaikista fiksuimmat ihmiset näkevät jo nuoresta pitäen ongelmat ympärillään. He osaavat kertoa jokaisen kehityskulun riskit ja uudistuksen heikot kohdat sekä selittää, miksi hanke on tuomittu epäonnistumaan.
Kriittinen on suomen kielessä kypsän, analyyttisen ja arvostelukykyisen synonyymi.
Mutta kun tämän maan ongelma ei ole se, että meillä on liian vähän kriittistä ajattelua ja liian paljon Mikael Jungnerin kaltaisia hörhöjä. Jungnerin jengiin voi siis lukea esimerkiksi kasvuyrittäjät, jotka asettavat yrityksilleen naurettavan korkealentoisia tavoitteita.
Jari Sarasvuo tulee hakematta mieleen. Tai Marko Parkkinen, joka perustaa uusia yrityksiä nopeammin kuin entisiä menee konkurssiin. Ruuhkaksi asti näitä tyyppejä ei ole.
Jospa älyllisessä kehityksessä on muitakin vaihtoehtoja kuin edetä naiivista optimismista kyyniseen kriittisyyteen.
Innostunut optimisti osaa myös usein arvostaa kriittisiä realisteja enemmän kuin päinvastoin.
Sen jälkeen kun kriittinen mieli on skannannut suunnitelman heikot kohdat, se voi myös esittää itselleen uuden kysymyksen: Mitä pitää tehdä, jotta ongelmakohdat ratkaistaan tai väistetään? Miten tästä saisi entistä paremman version?
Tämä onkin ihan loogisesti ajatellen pykälää haastavampi ponnistus. Jatketaanpa vielä vähän loogista ajattelua.
Yksi, meillä on tiedossa että Suomen tulevaisuusstrategioissa sun muissa aivoriihissä peräänkuulutetaan lisää riskinottoa, nopeaa kokeilua ja omaperäistä ajattelua – siis jungnermaista toimintaa. Lukuisat viisaat ihmiset ovat päätelleet, että ilman niitä emme globaalissa taloudessa pärjää.
Kaksi, olemme todenneet että pelkkää kritisointia haastavampaa on esittää ratkaisuja ja parannusehdotuksia ongelmiin.
Niinpä fiksu ihminen voi tehdä myös tietoisen valinnan: Haluan kehittyä nuivasta kriitikosta innostuneeksi optimistiksi. Tai ainakin haluan tukea ja kannustaa muita innostuneita optimisteja, tuota harvinaista luonnonvaraa.
Innostunut optimismi ei tietenkään takaa, että kaikki mihin optimisti ryhtyy onnistuu. Sarasvuon Trainers’ House on saanut taantumassa vähintään yhtä kylmää kyytiä kuin kilpailijansa. Monta lupaavaa kasvuyritystä on kaatunut tai kärvistelee ongelmissa.
Mutta innostunut optimisti jaksaa yrittää uudestaan vielä epäonnistumisen jälkeen, kokemusta viisaampana. Hänelle on karttunut tietoa ja osaamista, jota sivusta katsovalla kriitikolla ei ole.
Innostunut optimisti osaa myös usein arvostaa kriittisiä realisteja enemmän kuin päinvastoin. Mikael Jungner esimerkiksi kertoi taannoisessa seminaarissa, että Ylen johtoryhmän tärkeimpiin tehtäviin kuuluu pitää pääjohtajan jalat edes jotenkin maassa.
Aiheesta aiemmin
Seuraavaksi tulee henkilöstön ROI
8.1.2010 11.38
Kolme lääkettä työssä jaksamiseen
28.10.2009 8.31
Jungner ei siis ole ympäröinyt itseään kaltaisillaan – joita kieltämättä olisikin vaikea löytää kokonaista johtoryhmällistä. Hän on kuitenkin onnistunut näyttämään esimerkkiä ja tartuttamaan innostustaan luutuneeseen organisaatioon.
Jungnerin älykkyyosamäärä muuten riittää Mensan jäsenyyteen.
Jungnerin ympärillä on liuta suomalaisia, myös johtajakollegoita, jotka katsovat sivusta ja kritisoivat. Mitä tuo kahjo oikein touhuaa, eihän tuosta mitään tule, Yleisradio on tuhon tiellä...
Kumpi on helpompaa, ottaa riski ja tehdä asioita toisin vai seistä vieressä ja ennustaa epäonnistumista? Jälkimmäinen tietysti. Mutta miksi ihmeessä meidän kulttuurimme pitää tätä passiivista kriittisyyttä myös älyllisen kehityksen korkeimpana asteena?
Suomalaiseen ajatteluun on iskostunut, että innostunut, toiveikas ja yleensäkin tunteitaan näyttävä riskinottaja on naiivi höpsö. Toivottava kehityskulku menee niin, että tämä hörhö saa elämässä nenilleen riittävän monta kertaa ja oppii olemaan innostumatta.
Kaikista fiksuimmat ihmiset näkevät jo nuoresta pitäen ongelmat ympärillään. He osaavat kertoa jokaisen kehityskulun riskit ja uudistuksen heikot kohdat sekä selittää, miksi hanke on tuomittu epäonnistumaan.
Kriittinen on suomen kielessä kypsän, analyyttisen ja arvostelukykyisen synonyymi.
Mutta kun tämän maan ongelma ei ole se, että meillä on liian vähän kriittistä ajattelua ja liian paljon Mikael Jungnerin kaltaisia hörhöjä. Jungnerin jengiin voi siis lukea esimerkiksi kasvuyrittäjät, jotka asettavat yrityksilleen naurettavan korkealentoisia tavoitteita.
Jari Sarasvuo tulee hakematta mieleen. Tai Marko Parkkinen, joka perustaa uusia yrityksiä nopeammin kuin entisiä menee konkurssiin. Ruuhkaksi asti näitä tyyppejä ei ole.
Jospa älyllisessä kehityksessä on muitakin vaihtoehtoja kuin edetä naiivista optimismista kyyniseen kriittisyyteen.
Innostunut optimisti osaa myös usein arvostaa kriittisiä realisteja enemmän kuin päinvastoin.
Sen jälkeen kun kriittinen mieli on skannannut suunnitelman heikot kohdat, se voi myös esittää itselleen uuden kysymyksen: Mitä pitää tehdä, jotta ongelmakohdat ratkaistaan tai väistetään? Miten tästä saisi entistä paremman version?
Tämä onkin ihan loogisesti ajatellen pykälää haastavampi ponnistus. Jatketaanpa vielä vähän loogista ajattelua.
Yksi, meillä on tiedossa että Suomen tulevaisuusstrategioissa sun muissa aivoriihissä peräänkuulutetaan lisää riskinottoa, nopeaa kokeilua ja omaperäistä ajattelua – siis jungnermaista toimintaa. Lukuisat viisaat ihmiset ovat päätelleet, että ilman niitä emme globaalissa taloudessa pärjää.
Kaksi, olemme todenneet että pelkkää kritisointia haastavampaa on esittää ratkaisuja ja parannusehdotuksia ongelmiin.
Niinpä fiksu ihminen voi tehdä myös tietoisen valinnan: Haluan kehittyä nuivasta kriitikosta innostuneeksi optimistiksi. Tai ainakin haluan tukea ja kannustaa muita innostuneita optimisteja, tuota harvinaista luonnonvaraa.
Innostunut optimismi ei tietenkään takaa, että kaikki mihin optimisti ryhtyy onnistuu. Sarasvuon Trainers’ House on saanut taantumassa vähintään yhtä kylmää kyytiä kuin kilpailijansa. Monta lupaavaa kasvuyritystä on kaatunut tai kärvistelee ongelmissa.
Mutta innostunut optimisti jaksaa yrittää uudestaan vielä epäonnistumisen jälkeen, kokemusta viisaampana. Hänelle on karttunut tietoa ja osaamista, jota sivusta katsovalla kriitikolla ei ole.
Innostunut optimisti osaa myös usein arvostaa kriittisiä realisteja enemmän kuin päinvastoin. Mikael Jungner esimerkiksi kertoi taannoisessa seminaarissa, että Ylen johtoryhmän tärkeimpiin tehtäviin kuuluu pitää pääjohtajan jalat edes jotenkin maassa.
Aiheesta aiemmin
Seuraavaksi tulee henkilöstön ROI
8.1.2010 11.38
Kolme lääkettä työssä jaksamiseen
28.10.2009 8.31
Jungner ei siis ole ympäröinyt itseään kaltaisillaan – joita kieltämättä olisikin vaikea löytää kokonaista johtoryhmällistä. Hän on kuitenkin onnistunut näyttämään esimerkkiä ja tartuttamaan innostustaan luutuneeseen organisaatioon.
Jungnerin älykkyyosamäärä muuten riittää Mensan jäsenyyteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että Jugner ei ole hyvä puoluesihteerivalinta. Niin että innostunut saa olla ja virheitä saa tehdä. Tästäkin virheestä saa oppia.
olisi varmasti hyvä missikilpailujen tuomaristoon. Ei kyllä työväenpuolueen johtoporukkaan. Mutta mitäs siitä, sataa laariin demareilta persuksille tuokin toilaus.
Jonkun pitäisi muka niitä äänestää. Eikö demuilla jo verkkosukkaa, piikkiä, ökysyömistä.. Tämäkö jatkoa. Tuhon tie, tai kansa on pölvästejä?
Väittäisin etteivät demarien peruskannattajat paljon välitä uudesta puoluesihteeristä.Ns. tavallinen tallaajalla on aivan erillaiset lähtökohdat asioihin kuin näillä hyvää palkkaa kokoikänsä nauttineilla julkkisdemareilla.Mitä yhteistä on esim.Lipposella,Ahtisaarella,Halosella,Lehtisellä,Koivistolla ym. vastaavilla henkilöillä tavallisen siivoojan tai tehtaanssa työtätekevän kanssa.Demarit ovat liukuneet kauas pois keskiverto kansalaisen huolista ja toimeentulosta.Puheissa ollaan kovasti huolissaan,mutta teot ja puheet eivät vastaa toisiaan.Ollaan koko maailman huono-osaisista huolissaan,mutta kotimaan kansalaiset ovat jääneet osattomiksi tästä ns. solidaarisuudesta.Yksinkertaisesti näillä eväillä ei tule vaalivoittoa,vaan kannatus valuu yhä enemmän persuille.Ihmiset ovat nähneet menneinä vuosikymmeninä kuinka demarien valtakaudella toimitaan,eikä sitä haluta enää uudestaan.
Katsotaan nyt pari vuotta. Onko sitten puolueessa enää yhtään jäsentä?
En ole sosialidemokraatti vaan pelkkä demokraatti ja olen EK:n alaisen Palvelualojen toimialanliiton hallituksen puheenjohtaja.
Siinä meillä oikein työväenliikkeen asiamies tämä puoluesihteeri Jungner oikein munaskuita myöten. Demariliike on vain otettu poliittiseksi savuverhoksi ja oman etenemisen turvaajaksi. Siinä on susi lammasten vaatteissa ainakin meille ei-demareille. Demarit on niin sekaisin tällä hetkellä, että niille kelpaa mikä tahasa linjaton ratkaisu, jolla ne poloiset luulevat pääsevänsä ns. valtaan kiinni.
Hätä on näköjään suuri ja huonot housuissa, melu sen mukainen. Nyt tuota saastetta yritetään syöttää vielä koko kansalle. Hohhoijaa...