heippa vaan kaikki tyttöset ja mimmit, roimat akat ynnä muut. Olettekos koskaan pysähtyneet miettimään sanoja ja niiden sävyjä. Lauluissakin on "pikku-liisi" ja äiti pien, mutta eipä loiloteta isä-pien, tai onhan se Pikku-matin auto, mutta... Ja puheissa sanotaan, että pikkukulta- eikä sillä urosta tarkoiteta. Naismainen on jotain ihan toista maata kuin miehekäs. Mutta miesmäinen ei olekaan hyvä. Mies on akkamainen, kun ei onnistu tehtävässään, tai pettää puheensa, mutta nainen on hyvä jätkä, jos pärjää ukkosakissa ja on tarpeeksi ronski puheissaan!
Naisella kuuluu olla pienet jalat, ja naiset kuuliasesti ostavat itselleen liian pieniä kenkiä ( lukemani mukaan) ja isokenkäinen on pomo. ja sanoista tekoihin. Ketään tyttöä ei ylistetä vahvaksi, ihan kuin fyysinen tai henkinen voima olisi häpeä. Toisaalta pikkupoikia kehutaa, että oletpa sinä vankka ja rohkea ja uskallat.. On tytöntylleröt, ja pojannaskalit, siis toinen pyöreä ja pehmoinen, toinen terävä piikki! Siis, sanoilla ja niidern sävyllä on eroja. miten on, jos kokeiltaisiin keksiä toisia ilmaisuja ja päästä eroon naisia nitistävistä ja vähättelevistä "pikku- " liitteistä ja sitten ruvetaan puhumaan pikkumiehistä ja pojanpylleröistä. ( ja ostetaan numeroa liian isoja kenkiä, ihan äijänpätkien kiusalla)

Vastaukset 5
Vanhimmat
tässä on nyt kyllä jonkin verran eli kohtalaisesti perää, sillä sanallinen viestintä paitsi ilmaisee tuntoja, toimii myös emansipatorisesti eli voimauttavasti. kannustava puhe lisää itsetuntoa ja vahvistaa omakuvaa.
itse muistan kansakoulun alaluokalta hiihtoretket, mitkä olivat sinänsä masentavia kokemuksia henkilökohtaisesti johtuen 50-luvulta perityistä veljen kokotervatuista suksista remmisiteineen. kenkä ei pysynyt siteessä ja siitä johtuen hiihtäminen muistuttukin enemmän huononpuoleista lumikenkäilyä. tuohon aikaan oli koululaisten suosikkihokema talviaikaan kutsua kaatumista suksilla "akaksi" tai "akan ottamiseksi", -näin etenkin mäen laskussa. silloin piti palata takaisin ja laskea mäki uudelleen, - "tappaa akka".
huonoilla suksilla ja jyrkissä mäissä etenkin sitä "akottelua" tulikin sitten kuultua ihan riittämiin. :)
Muistakaahan nyt kaikki alkaa kehumaan tyttöjä vahvoiksi ja roteviksi. Ihaillaan niiden lihaksia ja kysytään, tuleeko sinusta isona raaka rakennusduunari. Siitä kaikki pikkutytöt tykkäävät ja niistä kasvaa vahvoja itsenäisiä feministejä.
taitaa olla soma pikku herranpoika, oikea söpö iskän silmäterä poskenpehmein kätäsin ja untavaisin partahaivenin
Kylläpäs tyttöstä harmittaa kovasti. Jospa menisit lääkärisedältä hakemaan masennuslääkettä?
Olen manna grynin kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Noinhan se menee, tytöille pinkkiä ja nukkeja, pojille sinistä ja autoja. Ja sitten se semantiikka siihen päälle. Pohdin paljon oman ainokaiseni (poika) kohdalla sitä, että mikä lopultakaan on kasvatuksen tulos ja mikä kenties jopa geneettistä. Kaverin ensimmäinen sana oli "Porche" ja seuraava "Bemari". Perheessä ei ollut kumpaakaan. Opittuaan kävelemään poika kantoi postilaatikon alta sunnuntain Hesarin ja sanoi että "äiti etsii auton kuvia". Että sikäli.
Mihin tämä maailma, jos sallitaan vielä pieni pohdinta ennen siirtymistä yöpuulle, menisi, jos yrittäisimme leipoa geneettisen feminiinisen perimän omaavista tytöistä maskuliinisia ja päin vastoin. Noita surullisia esimerkkejä kemiallisesti tuunatuista yksilöistä on olemassa erityisesti urheilun saralla. Transseksuaalit ovat sitten oma juttunsa.
Jos olisin tekemässä kasvatustyötä nyt uudelleen, en tekisi mitään toisin. Pojalla oli poikien leluja, mutta myös pehmojuttuja, joita ei nyt aikuisenakaan anna heittää pois, eli se hoivaamisvietti on mahdollista juurruttaa muullakin kuin nukenvaunuilla ja barbeilla. Mutta miten saada tytöt tekemään miesten duuneja - siinä on pulmaa kerrakseen.