Ajattelemisen arvoista niin omaisille kuin hoitajille ja ennenkaikkea meille jokaiselle...
Vanhuus- merkitsee siirtymistä tekemisen liikkeestä odotuksen lepoon.
Vanha ihminen astuu hitaasti joko vastahakoisesti tai kohtaloonsa myöntyen, olemassaolon keskipisteestä sen reuna-alueille.
Vanhasta ihmisestä on tullut itsensä ja elämänsä tarkkailija, sillä toiminnan kausi on häneltä lopullisesti ohi.
Tulevaisuus kutistuu kokoon ja toivo sen rinnalla.
Se mikä elämän varrella ei tullut tehdyksi, häämöttää käyttämättömänä mahdollisuutena, menetyksenä, jota ei voi enää korvata.
Vanhenemisen prosessi koetaan joko alistuen tai kapinoiden Yksinäistyminen ja hyödyttömyyden tunteesta syntyy tuska.
Vanhuus on ihmiselämän vaikein ikäkausi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos ympäristön ja yhteiskunnan asenteet ovat myönteiset niin vanhuus voi olla aivan miellyttävä aika elämässä.
Jos vanhus vain laitetaan odottamaan kuolemaa, muumioidaan petiin liikuttamattomuuden ja virikkeiden puutteessa, niin silloin on meidän vierelläkulkijoitten asenteessa vika.
En ole aikoihin lukenut noin kaunista tekstiä vanhuudesta. Kaikki tuo on ohan totta, mutta kuten huomaat..kaikki eivät sitä ymmärrä. Kiitoksia puhuttelevasta kirjoituksestasi.
en itse tuota tekstiä tuottanut. Poimin ja kirjoitin ja jaoin sen teille luettavaksi.
Pienenä ajatuksena... ajatukseksi teille.
Minuakin kyseinen asia puhutteli, teksti tuottaa ajatuksia vanhuuden haavoittuvuudesta joihin jokainen yhteiskunnan jäsen on osallisena tavalla tahi toisella ja johon jokaisen polku johtaa.
Kiitän nöyrästi vaikka en niitä kovin ansaitsekkaan.