Kumpi näistä kristillisen maailman jakamista Jumalan Sanan osista on mielestäsi tärkeämpi vai onko kumpikin yhtä tärkeä. Onko jako tärkeä ja Jumalasta vai ihmisistä?
Entä mitä olet mieltä ettei pitäisi olla tällaista jakoa vaan vain ja ainoastaan yksi ja sama Jumalan Sana.
Entä mitä olet mieltä ettei pitäisi olla tällaista jakoa vaan vain ja ainoastaan yksi ja sama Jumalan Sana.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Raamattu tähän vastaa: "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim 3:16,17.) Koko Raamattu on tärkeä Jumalan mielestä,
joten tästä kait voi vetää jotain johtopäätöksiä asiaan.
täyttä asiaa todella
Sinä vastasit.
UT kristittyjen. Niiden sanoma on keskenään ristiriitainen ja gnostilaiset olivat oikeassa kun vaativat VT:ia jätettäväksi pois kristittyjen Raamatusta.
kyllä koko nainen olla pitää ei siitä mitään saa jättää pois
kristityille on tuo vt erityisen tärkeä, eikä vähiten että juuri me, kenellä on totinen sydämen ympärileikkaus olemme todellisesti juutalaisia ja Aabrahamin lapsia iisakista.Israelin kansalaisia ja osallisia pyhien perintöön.
Vaan myös siksi, että sieltä voimme ammentaa sitä salattua mannaa joka laskeutuu aina kasteen mukana.
Sekä on se myös varoituksena ja esimerkkinä meille, miten tulee tai ei tule vaeltaa Herran edessä.Tosin se ei avaudu ilman ut:n tuloa "lihaksi".
Eli jos ei itsele vt. sano mitään, ei se tarkoita etteikö se puhuisi joillekuille toisislle.Ristiriidat sielä ovat vain näennäisiä, vaikka sinun on tietenkin sitä vaikea uskoa, jos se on sinulle suljettu kirja.
Niin ja vielä lisäksi, juuri Raamattu on ihmiskunnan koko historia alusta hamaan loppuun saakka. Ei vain Juutalaisten, vaan myös Kristittyjen, sekä uskosta osattomien.Ja ilman vt:tä se ei sitä olisi.Kenenkään osalta.
Entäpä sitten, jos hylkäämme Vt:n, miten voimme todistaa, että Jeesus ja Hänen molemmat tulemuksensa, ovat jo aikojen alussa olleet kirjoitettuna, ennen ensimmäistäkään tulemusta. Miten voisimme oppia tuntemaan Herraamme, muuta kuin maanpäälisen vaelluksen ajalta, ellei olisi Vt:tä?
Ainaku uudessa testamentissä puhutaan "kirjoituksista", viitataan niihin, opetetaan niistä niin viitataan AINA vanhaan testamenttiin! Ei Jeesuksen eikä opetuslasten ainaan ollut uutta testamenttia.
Jos kerran Jeesus tunsi, opetti ja piti tärkeänä vanhan testamentin kirjoituksia, niin miksi emme me sitten kristittyinä pitäisi?
Mitään ristiriitaa. Ellet ymmärrä toista niin et toistakaan. Molemmat ovat yhtä arvokasta Jumalan Sanaa ja täydentävät toisiaan.
lähes sata määräystä VT:ssä sanovat mitä ei saa syödä, mutta Paavali oikaisee, kaikkea mitä lihakaupassa myydään saa syödä. Sapatin lait, ei niin tarkkaa (Jeesus), VT kivitetään jos rikkoo määräykset. VT temppeli ikuinen, UT ei tarvita koko temppeliä, VT pakanoilla ei hätää kunhan elävät kunnolla, UT on hätä, he joutuvat kadotukseen, jos eivät usko Jeesukseen. VT on vain yksi Jumala joka yksin pelastaa, UT eipäs, vain Jeesus pelastaa. Tätä listaa voisi jatkaa iltaan asti. Jos unohdetaan kymmenen käskyä niin mikä ohje on sama?
Ettet käsitä alkuunkaan lukemaasi enempää kuin Kandaken hoviherra. Jo noissa mainitsemissasi asioissa näkyy paljon kuinka täydentää. On todella liian pitkää yrittää selittää nettikeskustelussa.
vaan muuttaa, kyseessä on kaksi eri uskontoa.
Jumalalla oli kun hän teki lakiliiton Israelin kansan kanssa?
Lakiliitto paljasti ja tuomitsi selväsanaisesti kaikki väärät uskonnolliset käsitykset, joita ihminen oli alkanut kehitellä omavaltaisesti Eedenin puutarhassa tehdystä kapinasta lähtien (5. Mooseksen kirja 18:9–13). Lisäksi se suojeli israelilaisia ympäröivien kansojen iljettäviltä tavoilta ja palvonnalta rajoittamalla heidän kanssakäymisensä muiden kansojen kanssa mahdollisimman vähiin (5. Mooseksen kirja 7:1–6). Niin kauan kuin Israel pitäisi Lain, sen uskonnollinen puhtaus säilyisi ja se voisi lopulta sekä tunnistaa että ottaa vastaan luvatun Siemenen eli Messiaan.
Lakiliitto tähdensi sitä, että Jumalalla on oikeudellisia mittapuita, joita on noudatettava. Sen pohjalta voitiin myös ymmärtää, miten Jumalan oikeudenmukaisuuden mittapuut täytettäisiin. Hänen alkuperäistä tarkoitustaan ihmiskunnan suhteen ei voitaisi koskaan ennallistaa lakiliiton uhrijärjestelmän avulla, sillä uhrien vaikutus oli tilapäinen; ne tekivät ilmeiseksi syntisen tilan mutta eivät poistaneet sitä tai estäneet joutumasta siihen. Laki oli siksi siirtymävaihe, joka auttoi tätä järjestäytynyttä palvojien kansaa ymmärtämään oikeaan aikaan, miten Siemen eli Jeesus Kristus oli tunnistettavissa ja miten se tekisi tyhjäksi Aadamin synnistä johtuvan vahingon. Tästä "siemenestä" puhuttiin heti syntiinlankeemuksen jälkeen. "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1 Moos 3:15)
Mooseshan oli tuon lakiliiton välittäjä. Jumala ilmaisi profeetta Jeremian kautta aikovansa solmia uuden liiton. Mooseksen lain vaatimat palvontaa koskevat tarkat yksityiskohdat olisivat voimassa pysyvästi vaan ainoastaan siihen asti, kun tuo uusi liitto solmittaisiin. Kun Jumala antaisi perusteen rikosten anteeksiannolle ja syntien unohtamiselle, ei varmastikaan enää tarvittaisi temppelijärjestelyyn liittyvää laajaa uhrijärjestelmää, joka tuotti anteeksiannon vain tilapäisesti. Uuden liiton myötä ei liioin sellaisilla lakiliiton palvontamenoilla kuin sapatin ja pyhäpäivien vietolla ollut enää samaa merkitystä. Milloin sitten lakiliitto lakkasi?
Vuonna 33 lakiliitto lakkautettiin sen perusteella, että Kristus oli kuollut kidutuspaalussa (Kol 2:14), ja sen tilalle tuli uusi liitto (Hpr 7:12; 9:15; Ap 2:1–4). Kuka siis on tämän uuden liiton välittäjä?
Mooses toi lain ja Jeesus toi armon.
Mooses ei uhannut sillä ketään. Sadat miljoonat kristityt ovat varmaan eläneet helvetin pelossa.
"Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen" tämä oli israelilaisten käsitys Jumalastaan.
että jokainen joka katui ja paransi tapansa sai syntinsä anteeksi. Näitä mainintoja on loputtomiin VT:ssä ja kehoituksia parannuksen samoin, koko VT:n ydin on elä oikein, jos rikot voit silti aina parantaa tapasi.
"Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen" Miika 6.8
Sinusta vahvistui
hukkui Sodoman ja Gomorran asukkaan varoittavaksi esimerkiksi myös meidän sukupolvelle, sillä Jeesus viittasi siihen tulonsa läheisyydessä, niinkuin elämme sitä sukupolvea, joka on nähnyt viikunapuuhun tulevan lehtiä, vaikka kaikki eivät ymmärrä hengellisiä, sillä eivät ole anoneet ja vastaanottaneet Pyhän Hengen kastetta ja opetusta ja johdatusta.
´Niin Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu seurakunnalle näin: Lähtekää pois Koorahin, Daatanin ja Abiramin asumuksen ympäriltä". Sitten Mooses nousi ja meni Daatanin ja Abiramin luo, ja Israelin vanhimmat seurasivat häntä. Ja hän puhui seurakunnalle sanoen: "Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten majoilta älkääkä koskeko mihinkään, mikä on heidän, ettette tuhoutuisi kaikkien heidän syntiensä tähden". Niin he lähtivät pois Koorahin, Daatanin ja Abiramin asumuksen ympäriltä. Mutta Daatan ja Abiram olivat tulleet ulos ja asettuneet majojensa ovelle vaimoinensa ja suurine ja pienine lapsinensa. Ja Mooses puhui: "Tästä te tietäkää, että Herra on minut lähettänyt tekemään kaikki nämä teot ja etteivät ne ole tapahtuneet minun omasta tahdostani: jos nämä kuolevat samalla tavalla, kuin muut ihmiset kuolevat, ja heidän käy, niinkuin kaikkien muiden ihmisten käy, niin ei Herra ole minua lähettänyt. Mutta jos Herra antaa jotakin erikoista tapahtua ja maa avaa kitansa ja nielaisee heidät kaikkinensa, niin että he elävältä suistuvat tuonelaan, niin siitä tietäkää, että nämä miehet ovat pilkanneet Herraa." Tuskin oli hän saanut kaiken tämän sanotuksi, niin maa halkesi heidän altansa ja maa avasi kitansa ja nielaisi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Koorahin väen ja kaikki heidän tavaransa. Ja he suistuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan, ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä. Ja koko Israel, joka oli heidän ympärillänsä, pakeni kuullessaan heidän huutonsa, sillä he pelkäsivät maan nielaisevan heidätkin.´ (4. Moos. 16:23-34)
´Ja heissä syttyi leirissä kateus Moosesta vastaan ja Aaronia, Herran pyhää, vastaan. Mutta maa aukeni ja nieli Daatanin ja peitti Abiramin joukkion. Ja heidän joukkiossaan syttyi tuli, liekki poltti jumalattomat.´ (Psalmi 106:16-18)
uuden liiton välittäjä. Jeesus kuolemallaan antoi vastaavat lunnaat, joten eläinuhreja ei tämän jälkeen enää tarvita syntien sovittamiseksi.
Miten kuolema alkoi hallita ihmiskuntaa?
Raaamatussa sanotaan: "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta (Aadam) synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet " (Roomalaisille 5:12.)
Jeesuksen osa Jumalan pelastusjärjestelyssä.
Jeesuksen uhraama elämä vastasi täsmälleen sitä elämää, jonka Aadam menetti tehdessään syntiä. Mitä Jeesuksen kuolemasta seurasi? Jehova Jumala hyväksyi tuon uhrin " lunnaiksi kaikkien edestä" (1. Timoteukselle 2:6). Jumala käytti Jeesuksen elämän arvoa ostaakseen takaisin eli lunastaakseen ihmiskunnan synnin ja kuoleman orjuudesta. Kristuksen lunastusuhrin välityksellä Jehova pelasti ihmiset ikuisesta kuolemasta.
Pelastuaksemme synnin ja kuoleman orjuudesta meidän on uskottava Kristuksen lunnaisiin ja toteltava hänen käskyjään. "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Johannes 3:36). "Ja siitä me tiedämme hänet(Jeesuksen) tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä" (1 Joh 2:3.)
Raamattu on siis kokonaisuus, jonka molemmat osat liittyvät siihen "punaiseen lankaan", joka kulkee läpi koko raamatun.
kristityt ovat eläneet helvetin pelossa, mutta eivät Jeesuksen vuoksi, vaan väärien uskonnollisten johtajien vuoksi, jotka ovat helvetin keksineet. Helvettiä sellaisena kuin me sen nykyään miellämme, eli jokin kidutuksen paikka kuoleman jälkeen, ei raamattu tunne.
Sana "helvetti" esiintyy monissa raamatunkäännöksissä. Toiset käännökset käyttävät samoissa jakeissa sanoja "hauta", "tuonela" jne. Jotkin muut Raamatut yksinkertaisesti ilmaisevat nuo sanat, jotka toisinaan on käännetty "helvetiksi", omien aakkostemme kirjaimilla mutta jättävät ne kääntämättä. Mitkä nuo sanat ovat?
Hepreassa še’ōl′ ja kreikassa sitä vastaava hai′dēs, jotka eivät tarkoita yksityistä hautapaikkaa, vaan kuolleen ihmiskunnan yhteistä hautaa. Raamatussa on myös kreikkalainen sana ge′en·na, jota käytetään ikuisen tuhon vertauskuvana. Ge′en·nasta ei ole toivoa saada ylösnousemusta. Se siis kuvaa ikuista kuolemaa, ei ikuista piinaa.
Tuonelaan tai tulijärveen, joista Jeesus opetti samoin Isä Ilmestyskirjassa ja muissakin?
Siinä olet oikeassa, että Jeesus on oman seurakuntaruumiinsä pää, jos vain elävän veden ja Pyhän Hengen kautta jäsenensä tahtonsa ja opetuksensa tuntevat, ilman Herran Hengen opetusta, ollaan vaan sielullisesti pyhien kirjoituksien opettamia ja miellytään milloin oikeaan ja milloin väärän tulkintaan, samoin on totuuden ja valheen kanssa. Isän lapset Jeesuksessa tulevat Jumalan opettamiksi, niin että kaikki tuntevat Herran pienimmästä suurimpaan. Uskotko tarvitsevasi Pyhän Hengen öljyä astiaasi, niinkuin Jeesus opetti viidestä viisaasta neitsyestä, jotka perille pääsevät Jumalan valtakuntaan armossaan ja rakkaudessaan?
olen ajatellut että ne on samaa oikeastaan
sanookaan tulijärven olevan?
Ilm 21:8:Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Ilm 20:14:"Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi."
Tulijärvi on siis vertauskuvallinen. Raamattu selittää ja määrittelee itse tämän vertauskuvan:" Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi." Näin ollen ne ihmiset, joita ei todeta "elämän kirjaan" kirjoitetuksi, katumattomat Jumalan suvereeniuden vastustajat, heitetään tulijärveen, joka merkitsee ikuista tuhoa eli toista kuolemaa (Il 20:15). Toisinsanoen ikuinen kuolema, josta ei ole ylösnousemusta. Tulijärveen heitettiin kylläkin muutakin kuin ihmisiä, esim. kuolema ja tuonela eli hauta, samoin Panettelija. Nämäkin tuhotaan ikuisesti, ei niitä voida kiduttaa tai piinata missään.
Mitä taas raamattu sanoo kuolleista?
Saarnaaja 9:5:" Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu." Kuolemassa ei ole tietoisuutta eikä sen vuoksi myöskään kivun tai kärsimyksen tunnetta. Tämäkin puoltaa sitä että tulijärvi on vertauskuvallinen.
Raamatussa tulinen piina yhdistetään tuhoon ja kuolemaan.
niinkuin kaksi jalkaa ihmisellä ei kumpikaan tee toista tarpeetomaksi
vaikutuksesta. Valitettavasti Raamatussa ei itsessään Jumalan ilmoittamana ole Raamatun Kaanonia eli sitä luetteloa, mitkä kirjat siihen kuuluvat. Kuitenkaan Jeesus Isän ilmoituksen mukaan ei tuonut esille muuta, joten VT kirjat ovat Isän vaikuttamat ja hyväksymät kirjakokoelmaksi, joka oli vakiintunut ennen Jeesuksen lihaan tuloa ja taivaaseen nousemista kuolleista heräämisen jälkeen.
Uuden Testamentin osalta uskon voitavan luottaa samaan, sillä Jumala valvoo sanaansa ja uskon vaikuttaneet kokoelman syntyyn koko Raamatuksi, sisältäen VT ja UT.
> Kumpi näistä kristillisen maailman jakamista Jumalan Sanan osista on mielestäsi tärkeämpi vai onko kumpikin yhtä tärkeä. Onko jako tärkeä ja Jumalasta vai ihmisistä?
Molemmat tärkeitä, sillä muodostaa kokonaiskuvan alusta loppuun, niinkuin Herra Jeesuskin on alku ja loppu.
Jako on hengellinen, sillä Uusi Testamentti tuli Jeesuksen silminnäkijätodistusten kautta ja samoin Mooseksen antaman liiton jälkeiseksi Uudeksi Liitoksi, vaikka myös Mooses on uskollinen koko Herran huoneessa, kuitenkin Jumalan valtakunta ja vanhurskaus Jeesuksessa on saatana yksin Pyhässä Hengessä, niinkuin myös ennen Jeesusta Jumalan pyhät toimivat Herran Hengessä, kuitenkin Messias Jeesuksen kuoleminen ristillä sovitukseksi ja ylösnouseminen vanhurskaudeksi ja sanomansa levittäminen alkoivat vasta sen jälkeen viimeisinä päivinä eli kahtena viimeisenä vuosituhantena ennen Jeesuksen takaisintulemusta lähitulevaisuudessa, siten myös UT vai olla erotettuna VT, vaikka muodostavatkin yhdessä kokonaisuuden hengellisenä kirjana Pyhän Hengen oppikirjana, sillä vain Jumalan opettamat ovat Isän tahdon mukaisia lapsia vedestä ja Hengestä syntyneinä.
On ollut Jumalan luomistyöstä lähtien vain yksi Herra ja yksi Henki ja yksi kaste Herran Hengessä ihmisille annettuna, mutta vain niille, jotka ovat kutsutut ja janoavat ja vastaanottavat, sillä seurakunta on maailmasta uloskutsuttujen joukko Pyhässä Hengessä eikä ole ihmisten aikaansaamaa eikä voida ihmisten kautta hallita, sillä Herra johdattaa myös opetuslapsiaan tahtonsa mukaan.
Olet ymmärtänyt asian
Kun Raamatussa puhutaan Kirjoituksista, sillä tarkoitetaan aina Vanhan Testamentin kirjoituksia.
On hyvä muistaa, että Jeesuksen ja apostolien aikaan ei ollut uutta testamenttia vielä olemassakaan.
Vanhan Testamentin lukeminen on äärimmäisen tärkeää ja sen tunteminen. Kuinka Jeesusta seuraavat voisivat muuta kuvitellakaan?
Sillä, Vanha Testamentti todistaa Jeesuksesta! (Joh. 5:39 )
Jeesus tunsi ja opetti paljon vanhan testamentin kirjoituksista. Uudessa testamentissa Hän usein lainaa vanhan testamentin kirjoituksia, itseasiassa väitän, että uutta testamenttiä ei voi ymmärtää kokonaisuudessaan jos ei tunne vanhaa testamenttia!
Anna tästä esimerkin:
Täytyy muistaa, että Jeesuksen ajan juutalaiset lainoppineet tunsivat Kirjoitukset hyvin. Samoin on edelleen.
Juutalaisen uskon yksi tärkein "odotuksen" aihe, on profeettojen ennustama vapauttava kuningas, voideltu, joka tulee ja pelastaa heidät orjuuden ja sorron ikeestä. Tästä tulevasta kuninkaasta profeetta Jesaja profetoi Jesajan kirjan ensimmäisessä osassa. Jesaja kirjoitti Jumalan Sanan tästä kuninkaasta "Tämä on minun rakas Poikani".
Jesaja kirjoitti kirjansa jälkimmäisessä osassa, myös profetian kärsivästä palvelijasta, murheiden miehestä, joka ei syntiä tehnyt, mutta kenet tuomittiin kuolemaan. Hän on edelleen monille juutalaisille mysteeri. He eivät tiedä kuka tämä Jesajan profetoima "kärsivä palvelija" oli. Jesaja kirjoitti Jumalan Sanan tästä kärsivästä palvelijasta: "johon minä olen mieltyny".
He eivät ole osanneet yhdistää Jesajan profetioiden palvelijaa ja kuningasta samaksi henkilöksi!
Nyt kun luemme uutta testamenttia ja Jeesuksesta, huomaamme merkittävän seikan. Kun Jeesus meni kastettavaksi laskeutui Henki kyyhkysen tavoin Hänen yllensä ja taivaasta kuului ääni:
"Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." Jumala näytti toteen ensimmäistä kertaa sen, että Jesaja puhui yhdestä ja samasta henkilöstä, Jeesuksesta! Tämä on se "avain" minkä Filippus antoi afrikkalaiselle hoviherralle, kun hän luki Jesajan kirjaa, eikä ymmärtänyt kenestä siinä puhuttiin. Tästä "avaimesta" apostoli Paavali puhuu uudestaan ja uudestaan!
Tämä on vain yksi esimerkki, kuinka tärkeää on tuntea kirjoitukset. Ne todistavat Jeesuksesta!
On myös muistettava toinen tärkeä syy kirjoitusten tuntemiseen ja se on se minkä Jeesus itse meille sanoi:
"Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?" ( Mark. 12-24 )
Sinäkin olet asian sisäistänyt. hyvä vastaus.
se on niin, kuten joku tuolla yllä ketjussa kirjoitti, että UT on kristittyjen ja VT juutalaisten kirja, kyse on kahden eri uskonnon kirjoista. Ja UT myös käytännössä sanelee sen miten kristityt VT:a ymmärtävät eli eivät ymmärrä sitä juuri lainkaan.
Vaikkei Kalevalaa suomalaisten oman varhaisemman uskonnon tallettajana useammastakaan syystä ihan voi laittaa samalle viivalle kuin VT:n juutalaisuudessa, niin kristinuskon ja UT:n suhde juutalaisten Tanakhiin eli VT:iin on joka tapauksessa vähän sama kuin teosofian suhde suomalaisten Kalevalaan. Toinen eli kristinusko vain on kehittynyt hellenistisen ajan synkretistisessä ilmastossa, toisella eli teosofialla taas on vastaavasti taustansa samanlaisissa suuntauksissa nykyaikana. Kumpikin väärinkäyttää omalla tahollaan ja omalla tavallaan yhden etnisen uskonnon perintöä ja kuvittelevat olevansa ainoita tuon perinnön oikein ymmärtäjiä. Kumpikin muuten myös ihmettelee samalla tavalla miksei muut näe ja ymmärrä tuota perintöä kuten he vaan ovat “sokeita”.
http://www.kalevalaseura.fi/kaku/sivu.php?n=p5a1&s=p5a1s4&h=hp5a1&f=fp5s (3 s.)
"Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?"
He vastasivat Hänelle:"Olemme".
Ja Hän sanoi heille:"Niin on jokainen kirjanoppinut,joka on tullut taivasten valtakunnan
opetuslapseksi,perheenisännän kaltainen,joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa." Matt 13:51
Se on tuo asia
pysy mukana sinua tarvitaan valehtelijoita
molemmat, siksi ne on samojen kansien välissä.