Ekivaarille !

37. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Missä, Herra?" Hän vastasi: "Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat." [ JKR Luuk 17... ]

Tämä Raamatunpaikka sopii niin jehovalaisiin, että jos Jumala kutsuu jotakin ihmistä, tai jos jotakin järkyttävää on sattunut, vaikka jokin lähiomainen on kuollut, niin korppikotkat ovat heti ovella tyrkyttämässä väärää oppiaan.

Jehovalaisuus on demoni, sen takana on demoni, ja demoneilta voi saada eksyttävää viisautta, Jehovat saattavat jopa tietää tulla jonkin ihmisen luokse ns. heikkona hetkenä. Mutta tällöin on hyvä tietää, että jehovia ei tarvitse ottaa vastaan! Jehovalaisuus ei ole oikeata krstillisyyttä. Yleensäkään ei ole oikein käyttää mitään vääriä henkimaailman lähteitä. Kannattaa sanoa näin että vain Pyhä Henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalaksi, Jumalan pojaksi, ristillä minunkin syntienti tähden kuolleeksi, ylös nousseeksi, vain tämä Jumalan Pyhä Henki, saan antaa minulle virikkeitä, ja saa puhua minulle. Ja sitten tietenkin kaikki profeetallinen informaatio täytyy vielä tulkita, että onko se Jumalan sanan mukaista. Ihmisen on hyvä osata Jumalan sana. Se tapahtuu lukemalla ja lukemalla Raamattu moneen kertaan, ja varsinkin Uusi Testamentti. Yhteistyössä Pyhän Hengen ja Jumalan Sanan kanssa ihminen voi saada Jumalan sanan osaamisen, että hän osaa heti profetian kuultuaan sanoa, että onko se Raamatun mukaista? Lisäksi vielä Pyhä Henki voi täydentää sen hengen erottamisen lahjalla, josta sanoisin, että se on kuin poliisi joka ohjaa ja puuttu tilanteeseen, jos vaikka kirjoitan omiani sellaista, jossa ei Pyhä Henki ole mukana. Niin voin heti pyyhkiä tekstin pois ja korjata sen.

Eli siis jehovalaisuutta ei pidä ottaa vastaan, eikä ole hyvä olla kontaktissa niiden kanssa, koska he yrittävät syöttää eksyttävää oppiaan.

Eli siis jos on ollut kontaktissa jehovalaisiin, niin se vain täytyy lopettaa, ja eikä ottaa niitä vastaan. Noitakirjat poltettiin Raamatussa. Jehovienkin kirjat ja lehdet ovat noitakirjoja siksi, että raamattu sanoo että noituus on tottelemattomuuden synti.
56231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

No, miten tuo Jehovan todistaja puolue liittyy Ekivaariin. Jos yhdistän asioita oikein, niin aloittajalla on side heihin. Side, josta näköjään on vaikea irrottautua.

Äänestä
  • kirjoitus on hyvä ja se koskee myös sinuun ja Hirvakseen. Teidän kanssa ei ole hyvä keskustella hengellisistä asioista, kun ohjaatte lukijoita harhaan ja itse elätte harhoissanne. Ette ole kristittyjä ja siksi ette tunne kuka Jeesus on. Jeesus Kristus on Herra kaikkivaltias Jumala!

    Äänestä

  • Asko T kirjoitti:

    kirjoitus on hyvä ja se koskee myös sinuun ja Hirvakseen. Teidän kanssa ei ole hyvä keskustella hengellisistä asioista, kun ohjaatte lukijoita harhaan ja itse elätte harhoissanne. Ette ole kristittyjä ja siksi ette tunne kuka Jeesus on. Jeesus Kristus on Herra kaikkivaltias Jumala!

    Ette ole kristittyjä ja siksi ette tunne kuka Jeesus on. Jeesus Kristus on Herra kaikkivaltias Jumala!
    -----

    Tuossa lienet oikeassa, koska ymmärrämme ja uskomme, että Jeesus Krisus on Jumalan POIKA. ja tässä Pojassa on ihmisen pelastuminen.

    Toinen meistä on kyllä väärässä.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    ja Raamatusta voit lukea että kumpi meistä!

    (1 Joh 5:20,21) Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

    >>>Toinen meistä on kyllä väärässä.  

    pitää huomioida asiakokonaisuus, johon kuuluu myös 19. jae, jossa puhutaan Jumalasta, jonka pojassa me olemme, hän on totinen Jumala eikä poika!

    1. Johanneksen kirje 5
    19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. [Joh.17:3,15,16; 1.Kor. 5:10]
    20 Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. [Joh. 17:3]
    21 Lapseni, pysykää erossa vääristä jumalista!
    [Ap. t. 15:20; 1. Kor. 10:14; 2. Kor. 6:16]

    Edellisessä eli 19. jakeessa kirjoittaja muistutti: "Me tiedämme olevamme Jumalasta", ja 1.Kor. 8:6 jakeessa Paavali on antanut määritelmän, - k u k a - ja -
    - m i t ä - Jumala on! "H ä n - o n - I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n".

    1.Kor. 8:6
    "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Käyttäisit itse järkeäsi, Asko T., etkä tekemällä tekisi itseäsi typeräksi ja naurun alaiseksi!

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    joilla Kristuksen seuraajat kirkastavat ja koroittavat Häntä, jonka nimi on ylitse kaikkien nimien. Häntä palvottiin ja osoitettiin kunniaa jo maanpäällä ollessaan ihmisen kaltaisena. Raamatussa ei ole mitään eroa palvonnan ja ylistyksen kohteena Jeesukselle tai Jumalalle, sillä Jeesus on Herra ja Jumala.

    Herra käyskenteli jo paratiisin viileydessä, johdatti VT:n ihmisten ja kansojen kohtaloita, antoi profeettojen kautta ilmoituksia tulevansa Messiaana, tuli ihmisen muotoiseksi ja oli sijaiskärsijänä ja viattomana Karitsana ja palasi takaisin kirkkauteen. Vain Raamattua ymmärtämätön ja uudestisyntymätön ei näe lukemattomien kertomusten kautta Jumalan todellisuutta, jossa Jeesus Kristus ja Isä ovat yhtä.

    Ekivaaria turhauttaa hänen oma typeryytensä, kun ei pysty kumoamaan Raamatun ilmoituksia. Lukemattomat jakeet on käyty läpi, joissa Jeesus on Jumala ja maanpäällisen ajan Jumalan Poikana, joka oli ihmisille helpompi ymmärtää. Yhtään ainoaa jaetta ei ekivaari ole pystynyt horjuttamaan eikä koskaan siihen kykene. Ja miten voisikaan joku paatunut harhaoppinen ja ristinvihollinen muuta tehdä kuin itselleen uskotella väitteitään ja jankuttaa omassa pimeydessään!

    .

    Äänestä

  • kaikki viestit kirjoitti:

    korottamista tuo teiltä on, kun ette usko hänen opetustaan että "Isä yksin on totinen Jumala",[Joh.17:3], jonka nimeä Kristus sanoi tekevänsä tunnetuksi, mutta te päinvastoin tahdotte pyyhkiä Isän nimen kokonaan pois!

    Johannes 17
    26 "Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

    - Y k s i - J u m a l a - on kaikkien - I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n,!

    1. Korinttolaiskirje 8
    6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Mutta te ette usko Jeesuksen Kristuksen omaa opetusta.

    nauraa noille pikkujumalajutuillesi, pyhyyden henki-, tai turmeltumattoman mielen sepustuksille. Tekopyhyytesi on aivan ällistyttävää aaltoilua tilanteen mukaan. Välillä esität uskovaa ja mitä olet oppinut muiden viesteistä uskon asioihin liittyvää. Toisessa hetkessä alat pilkkaamaan, höyryät kuolevaisesta tavallisesta miehestä ja esität sellaista "vapahtajaksi"!

    Sellaista miehen opetuksiako tarkoitat tälläkin kertaa? Joka tapauksessa teet Jeesuksen luoduksi ja tavallista mieheksi vaikka millaista roolia vedät sekä hurskastelet

    Kommenttisi (klo 09.03) osoittaa, ettet ymmärrä yhtään mitä yrität puhua. Et ymmärrä mitä toiset kirjoittaa. Kaikkein vähiten ymmärrät Raamattua, sillä se aukenee vain Pyhän Hengen ohjauksella. Täällä ei kukaan pyyhi mitään nimiä pois, ei mitään kolmiyhteisen Jumalan todellisuuteen liittyvää.

    Vain sinä pyyhit, sekoilet, keksit olemattomia väitteitä, joita alat oikomaan, pistät sanoja muitten keskustelijoiden suuhun, tyrkytät valheita ja harhoja etkä ota mitään vastaan muuta opetuslastesi imeliä kehuja.

    Olet sanonut, ettet kaipaa mitään opetusta keneltäkään. Samat sanat täällä. Ei kukaan kaipaa sinun paskanjauhantaasi. Mene tekemään jotakin hyödyllistä tai hakeude hoitoon!

    .

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    pitää huomioida asiakokonaisuus, johon kuuluu myös 19. jae, jossa puhutaan Jumalasta, jonka pojassa me olemme, hän on totinen Jumala eikä poika!

    1. Johanneksen kirje 5
    19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. [Joh.17:3,15,16; 1.Kor. 5:10]
    20 Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. [Joh. 17:3]
    21 Lapseni, pysykää erossa vääristä jumalista!
    [Ap. t. 15:20; 1. Kor. 10:14; 2. Kor. 6:16]

    Edellisessä eli 19. jakeessa kirjoittaja muistutti: "Me tiedämme olevamme Jumalasta", ja 1.Kor. 8:6 jakeessa Paavali on antanut määritelmän, - k u k a - ja -
    - m i t ä - Jumala on! "H ä n - o n - I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n".

    1.Kor. 8:6
    "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Käyttäisit itse järkeäsi, Asko T., etkä tekemällä tekisi itseäsi typeräksi ja naurun alaiseksi!

    ´

    ”Käyttäisit itse järkeäsi, Asko T., etkä tekemällä tekisi itseäsi typeräksi ja naurun alaiseksi!”

    Puhut itsestäsi.

    2.Kun. 9:11. Miksi tuo hullu kävi sinun luonasi?" Hän vastasi heille: "Tehän tunnette sen miehen ja hänen puheensa."

    Mitä näissä pitää huomioida ette tule ”typeräksi ja naurun alaiseksi!”

    Juuda 4. ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

    Ilm. 8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

    Äänestä

  • Eihän tässä jaksa kirjoitti:

    nauraa noille pikkujumalajutuillesi, pyhyyden henki-, tai turmeltumattoman mielen sepustuksille. Tekopyhyytesi on aivan ällistyttävää aaltoilua tilanteen mukaan. Välillä esität uskovaa ja mitä olet oppinut muiden viesteistä uskon asioihin liittyvää. Toisessa hetkessä alat pilkkaamaan, höyryät kuolevaisesta tavallisesta miehestä ja esität sellaista "vapahtajaksi"!

    Sellaista miehen opetuksiako tarkoitat tälläkin kertaa? Joka tapauksessa teet Jeesuksen luoduksi ja tavallista mieheksi vaikka millaista roolia vedät sekä hurskastelet

    Kommenttisi (klo 09.03) osoittaa, ettet ymmärrä yhtään mitä yrität puhua. Et ymmärrä mitä toiset kirjoittaa. Kaikkein vähiten ymmärrät Raamattua, sillä se aukenee vain Pyhän Hengen ohjauksella. Täällä ei kukaan pyyhi mitään nimiä pois, ei mitään kolmiyhteisen Jumalan todellisuuteen liittyvää.

    Vain sinä pyyhit, sekoilet, keksit olemattomia väitteitä, joita alat oikomaan, pistät sanoja muitten keskustelijoiden suuhun, tyrkytät valheita ja harhoja etkä ota mitään vastaan muuta opetuslastesi imeliä kehuja.

    Olet sanonut, ettet kaipaa mitään opetusta keneltäkään. Samat sanat täällä. Ei kukaan kaipaa sinun paskanjauhantaasi. Mene tekemään jotakin hyödyllistä tai hakeude hoitoon!

    .

    Itseäni ei todella enää tämän ,- erittäin yksinkertaisen asian pohdinta, miten Jumala itse aivoitti pelastaa ihmisen aivoittamalla Pojalleen tehtävän ja TEKEMÄLLÄ JEESUKSESTA KRISUKSEN................JA HERRAN. Eli antamalla kaiken vallan Pojalleen taivaassa ja maan päällä. Kiinnosta.

    Poika on aina Poika ja totinen Jumala on aina totinen Jumala. Yksimkertainen asia ymmärtää ja uskoa se todeksi,- jossa on ihmisen pelastuminen Jumalan lapseksi.

    Raamatusta saa kyhättyä mitä ihmeellisimpiä oppeja väärin ymmärryksen ja kääntämisvirheiden kautta. Jeesuksen oma opetus on valaisee erittäin hyvin, miten hän on Jumalan Poika aina loppuun asti.

    Äänestä

  • vakieeri kirjoitti:

    ”Käyttäisit itse järkeäsi, Asko T., etkä tekemällä tekisi itseäsi typeräksi ja naurun alaiseksi!”

    Puhut itsestäsi.

    2.Kun. 9:11. Miksi tuo hullu kävi sinun luonasi?" Hän vastasi heille: "Tehän tunnette sen miehen ja hänen puheensa."

    Mitä näissä pitää huomioida ette tule ”typeräksi ja naurun alaiseksi!”

    Juuda 4. ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

    Ilm. 8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

    "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."

    Matt. 19:18
    "Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', "

    Jaakobin kirje 2
    11 "Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut:
    "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."; jos et teekään huorin, mutta sanot, väärän todistuksen, olet lainrikkoja."

    ´

    Äänestä

helluntaiveljet käyttävät jehovalaisuutta ikään kuin kirouslauseena minua morkatessaan, niin minulla ei ole J.t;n raamattua enkä omaksu heidän kirjaimellista käsitystä heidän tuhatvuotisesta valtakunnastaan enkä vain 144.000 pelastuneesta. Tämä luku kuvaa kullakin hetkellä Siionin vuorella ylös otettavaa Uskovien joukkoa.

En ole saanut oppiani Jehovan todistajilta vaan suomalaista kirkkoraamattua lukemalla. J.t. eivät yleensä viihdy seurassani. Joskus jo vuosikymmeniä sitten joku heistä esitteli minulle oppiansa, että ihmisen sielu ja henki ovat sama asia.

Pyysin häntä lukemaan hänen omasta raamatustaan minulle ääneen Hepr.4:12 ja Juuda 1:19 jakeet. J.t. luki, pani kirjansa kiinni ja sanoi, että hänen pitää vielä tarkemmin tutkia tätä asiaa. Toivon mukaan hän on tutkinut ja viisastunut!

Psalmit 119
69 "Julkeat tahraavat minua valheillansa, mutta minä otan sinun asetuksistasi vaarin kaikesta sydämestäni."

´

Äänestä

J.t;n demonilta Mohikaani ja useat muut helluntaiuskovat ovat saaneet sen kirjaimellisen käsityksen maan päälle odottamastaan tuhatvuotisesta valtakunnasta ja kuolettavan kirjaimellisesta näkyväisestä Jumalan valtakunnasta, [2.Kor.4:18]

´

Äänestä
  • Mohikaani taas listalle !

    * Mutta taas ihan itse plajastat tietämttömyytesi Raamatun ymmärtämisestä. Koska tuhatvuotinen valtakunta on todellakin kirjaimellinen totuus, siitäkin huolimatta, että sinä et sitä epäuskosi ja vääristyneen Raamatun tuntemisesi takia ymmärräkkään. Ethän sinä usko mitään mitä jumala lupaa tai antaa, jo nyt? Et usko Pyhän Hengen voimaan, et mihinkään yliluonnolliseen, sinä vaan mässäät siellä saastunessa syntisessä, vailla Jeesusken veren puhdistusta olevassa mielessäsi keppihevos jeesuksesi kanssa ja leikit että Jeesus syntyi mielen neitysyestä, jonain haamuna ja joka sitten meni joosefin poikaan joka olikin syntinen ja kirouksenkin alainen niinkuin me muutkin, sinulla taitaa olla paljon pahempi harha kuin jehovilla onkaan ? On se niin kieroutunutta, ja yhä vaan kieroutuu edelleen niin sotkuiseksi, että voiko sitä enää edes Herrakaan oikoa jos vaikka joskus tulisit tietoiseksi harhoistasi ja alkaisit etsimään Jeesusta syntisten ystävää, että saisit sinäkin syntisi anteeksi. Mutta ei tuolla vääristymällä ole sitä hetkeä aivan heti näköpiirissä ?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Mohikaani taas listalle !

    tulevan Jumalan valtakunnan kieltäminen ei ole ekivaarin keksintö, vaan Jeesus sen sanoi aikansa fariseuksille:

    Luukas 17
    20 "Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
    21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, J u m a l a n
    v a l t a k u n t a - o n - s i s ä l l i s e s t i - t e i s s ä". [Room. 10:6-8]

    Eikä tämä seuraavakaan ole ekivaarin keksintöä Raamatuissa:

    Galatalaiskirje 3
    13 "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
    [ 5.Moos.21:22,23]

    valtakuntia ? Tuhatvuotinen valtakunta ei ole Jumalan valtakunta? Jumalan valtakunta on on iankaikkinen valtakunta, kun sen aika tulee . Mutta ensin tulee tuhatvuotinen valatakunta , ja se on tämän maan pääiilnen rauhan ja rakkauden valtakunta. Ja se on totdellista todellisempi, eikä mikään mielen kuvitelma!

    * Jos nyt vähääkään ymmärrät Raamatun sanomaa, ja miten ja miksi esm. Jumala valitsi Israelin kansan omakasi kansakseen? Miten Aabrahamille luvattiin, tämä rauhan ja rakkauden valtakunta, ja lupaus uusittiin Iisakille, Jaakobille, Jaakobin pojille. Kun Israel lähti egyptistä, se lähti suuntanaan juuri tämä tuhatvuotinen valtakunta tavoitteenaan.

    * Ja kun Jeesus sitten tuli, Hänkin tuli ensisijaisesti israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. Ja Jeesus julisti juuri tätä rauhan valtakunnan evankeliumia, joka olisi tuhatvuotisen valatakunnan jälkeen jatkunut iankaikkisena Jumalan valtakuntana. Mutta he, isarel ei tuntenut etsikkoaikaansa, ja niin sokeutui pahasti, että tappoi heidän itsensä odottaman Messiaansa. Ja siksi Jumala kääntyi pakanain puoleen.

    * Heidän lankeemuskesnsa tuli pakanoiden siunauksesksi, kuitenkin armon kautta , ei enää valinnan kautta, niinkuin Israel oli, mutta menetti paikkansa surmatessaan Kuninkaansa Jeesuksen Kristuksen.

    * Nyt kootaan seurakuntaa, ja kun viimeineenkin pakana on sisälle tullut, pakanain luku täyttyy, ja pasuna soi, ylienkeliin ääni kajahtaa, Jeesus tulee , tempaa seurakuntansa, vie sen taivaaseen.

    * Tulee n. 3,5 vuoden kuluttuaa uudestaan, mukanaan tuhannen tuhannet pyhät", eli seurakunta, jonka on kirkastanut ja muuttanut kuolemattomiin iankaikkisuus ruumiiksi jokaisen pyhänsä. He tulevat Jeesusken kanssa Öljymäelle, sinne mistäJeesus kerran astui takaisin taivaaseen.

    * Hän tuhoaa antikristuksen joukkoineen, sitoo saatanan tuhanneksi vuodeksi ja heittää kahleissaan vankeuteen.

    * Perustaa seurakuntansa ja israelin kanssa tuhatvuotisen valtakunnan, hallitsee sitä Jerusalemsiata käsin yhdessä pyhiensä ja israelin kanssa.

    * Silloin Israel on oleva kansojen päänä, ei enää viimeisenä ja häntänä kansojen seassa.

    * Silloin totetuu lähetyskäskykin kirjaimellisena, Jeesus lähettää 144000 evankelistaa kaikkeen maailmaan, ja kaikki kansat tulevat lähetyskäskyn mukaan Jeesukseen uskoviksi, ja kaikki kansat haluavat tulla tuntemaan Herran. Ja kun nämä tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, sitten tulee loppu! Ja tähän loppuun asti Jeesus lupasi olla niiden 144000:nen opetuslapsen kanssa joka päivä, kunnes tulee loppu! Lähetyskäsky täyttyy silloin täysin kirjaimellisesti. Ei se sulje pois sitä, että se on annettu myös Jeesukseen uskoville viedä evankeliumia maailman ääriin asti. Tuhatvuotisessa valtakunnassa se vaan on kirjaimellisen toteumisen aika.

    * Tuhannen vuoden jälkeen saatana päästetään jälleen irti, ja se villitsee kansat ja saa ne nousemaan Jeesusken hallintoa vastaan, syttyy kuuluisa ja paljon kiistelty ja väitelty Googin harmagedonian viimeinen tasitelu. Jeesus tuhoaa tuolloin vastustajansa täysin, sen jälkeen maa palaa ja kaikki mitä siihen on tehty. Jumala perustaa viimein valtakuntansa ja luo uuden maan ja uuden taivaan. uudesta taivaasta lasketaan uusi Jerusalem uuden maan päälle.
    * Se tulee olemaan seurakunnan, Kristuksen morsiamen ikuinen kotikaupunki, joka hohtaa käsittämätömissä ihmeellisissä väreissään halki koko maailman kaikkeuden, kun sen rakennusainneet on meille tuntemattomista kalliista jalokivista ja säihkyvistä kivistä jotka Kristuksen valo läpäisee prisman tavoin, oi oi sitä kauneuden ja loiston ihmeellsitä värien käsittämätöntä kirkkautta ja täydellisyyttä.

    * Äl ekivaari eksyoman mielesi kuvitelmiin, ja surkeisiin harhoisi! Raamattu on todellista todellisempi, kunhan vaan Jumalan aika koittaa, ja kaikki saa lopullisen tyädellisyytensä.
    * En muuten usko sanaakaan sinun selityksistä jota tulet paatostamaan tätä Raamatun totuutta vastaan. Sille nyt vaan ei voi mitään, että olet eksyksissä täydellisesti Raamatun sanomasta ja mitä se todistaa Jumalan suunnitelmista. Sinun oma viisautesi pilaa Raamatun sanoman kohdaltasi täysin. Mutta ei kai sillekkään voi mitään, että et voi uskoa etkä vastaan ottaa aitoa Jeesuksen ja apostolien julistamaa evankeliumia, vaan vääristät kaiken Raamatun sanan oman mielesi harhoilla mahdottomaksi ja käsittämättömäksi farssiksi !

    eivät Raamatun totuutta!

    >>"Tuhatvuotinen valtakunta ei ole Jumalan valtakunta? Jumalan valtakunta on on iankaikkinen valtakunta, kun sen aika tulee . Mutta ensin tulee tuhatvuotinen valatakunta , ja se on tämän maan pääiilnen " 

    Äänestä

mitään, että kirjat pitää polttaa. Kirkko poltti aikoinaan ihmisiä roviolla, jollei hän uskonut sillä tavalla kuin käskettiin uskoa. Turha moittia jehovia, samanlainen amerikkalainen uskonnollinen järjestö kuin helluntailaistekin.

Äänestä
  • areiolaiseen käärmehengen ohjaukseen, mistä on jehovalaiset lahko-oppinsa kehitelleet. Samasta lähteestä on myös adventismi, universalismi ja unitarismi.

    Ekivaarilla on areiolaisuus sydämessään ja siksi kirjoittelu on samanlaista tekopyhää jakeiden viljelyä valheiden lisäksi kuin jt:lla. Ja tapa ja teemat, joilla hän alentaa ja halventaa Jeesusta, ovat kyllä yhteneviä Vartiotorniseuran oppien kanssa. Siis aivan ymmärrettävää lainata valmista aineistoa, kun se sopii oman Jumalaa pilkkavan asenteen kanssa yksiin.

    Lisäksi hän on kerännyt kaikenlaisista harhaopeista vaikutteita itselleen (lainauksia Urantia-kirjasta, joka on saatanan vastine Raamatulle, kiirastuli- ja jälleensyntymisoppi, ym.)
    Viimeisimpänä tuli pari viikkoa sitten avoimesti niin törkeätä ristin sovitustyön herjaamista, että varmaankin suomalaisen uskonsanaliikkeen hellarisrk:t ilahtuivat, puhumattakaan miten ulkolaiset menestys- ja valtateologian julistajat, etunenässä Haginit, Copelandit jne, riemuitsisivat.

    Voi sanoa, että hyvin on ristin vihollinen itsensä opillisesti tankannut täyteen saatanallisia valheita kaikkea sitä vastaan mitä Raamattu kertoo, miten Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Huolimatta opillisesta taustasta ekivaari on surkea eksyttäjä, narsistinen itsensä esilläpitäjä, joka puuduttavalla jankutuksella tekee itsensä vain vastenmieliseksi

    .

    Äänestä

Ennenkuin ryhtyy jakeen
Luuk 17:37 Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: "Missä, Herra?" Niin hän sanoi heille: "Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat".
kohdalla puhumaan raadosta ja korppikotkista olisi aloittajan, niinkuin muidenkin, syytä ottaa selvää, mistä sanoista ne on käännetty. Ja miten ne on muualla raamatussa käännetty.

Yleensä alkukielen sanat olisi käännettävä samalla sanalla aina, kun ne raamatussa esiintyvät. Esimerkiksi sana, joka on tässä käännetty raadoksi, on ”soma”, joka muualla on käännetty ruumiiksi.
Kun puhutaan esim. Kristuksen ruumiista, sillä tarkoitetaan uskovia ihmisiä, jotka ovat Kristuksen ruumiin jäseniä. Emme me mitään Kristuksen raadon jäseniä ole.

Katsotaanpa jaetta 17:37 edeltävät jakeet:
Luk 17:33 Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.
Luk 17:34 Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Luk 17:35 Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään."

Jae 17:37 liittyy siis ihmisten pelastukseen lopunaikana. Opetuslasten kysymys liittyy niinollen tähän samaan asiaan. Kysymys on Jeesuksen ruumiiseen kuuluvista uskovista ihmisistä, jotka ovat jalon kilvan kilvoitelleet. Heidän palkintonsa on pelastus Jumalan armosta. Ja siitähän edelliset jakeet kertovat, toinen korjataan talteen, toinen jätetään.

Kyllä opetuslapset sen tiesivät, mihin tämä toinen jätetään. Tietenkin maan päälle. Opetuslapset eivät ymmärtäneet, mihin toinen otetaan eli korjataan talteen. Sen he halusivat tietää ja esittivät siksi kysymyksensä Jeesukselle.

Heidän esittämänsä kysymys ja Jeesuksen vastaus kuuluvat alkukielen sanojen merkitys ja asiayhteys huomioonottaen:

Luuk 17:37 Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: "Mihin, Herra?" Niin hän sanoi heille: "Sinne missä ruumis, sinne myös kotkat tullaan kutsumaan koolle".

Kysymys on siis Kristuksen ruumiista, johon kuuluvat tullaan maan päältä kutsumaan taivaaseen pelastuksen tapahtuessa. Siellä tämän ”ruumiin” lopullinen ja sille kuuluva paikka on. Ja sinne he ”lentävät” niinkuin kotkat kutsun käydessä.

Nykyisen käännöksen mukainen jae on täysin irtonainen yksittäinen jae, joka ei mitenkään liity käsiteltyyn asiaan.

Jokainen raamattua tutkiva voi tarkistaa sanojen merkitykset vaikka Novumista. Ei siinä vaadita mitään koinee-kreikan hallintaa.

Kun nyt aina sanotaan, että jakeita ei saa irroittaa asiayhteydestään, niin joku voisi minulle selittää, miten ”raato” liittyy edellisten jakeiden pelastukseen ja samalla selittää koko jakeen Luuk.17:37.

Aloittajan selitys on väärä ja perustuu raamattua huonosti kääntäneen ymmärtämättömyyteen kokonaisuudesta.

Tämä raamatun jakeesta Luuk.17:37. Jehovan todistajia ja heidän uskoaan voi sitten käsitellä erikseen vaikka heidän omalla palstallaan.

Äänestä
  • Olitpa suoraan sanoen Jumalan johdatuksessa pohtiessasi tuota vaikeasti ymmärrettävää jaetta.Itse en mahdollistu seuraamaan muita käännöksiä ja siksi tuon jakeen opetus oli epämääräisellä tasolla.Olen aina mieluimmn uskonut tuon jakeen liittyvän Jeesuksen toiseen tulemukseen ja juuri siten kun kerroit/Suomensit, mutta juuri tuo käännös oli ,- jopa hirvittävässä muodossa.

    Kuten aloituksessakin ilmenee, niin tätä jaetta on käytetty aina kielteisessä muodossa ja tätä en ole koskaan käsittänyt ja eikä se nivoudu ristiriidattomaksi aloittajan ymmärryksenkään kanssa eli yleensä tupta jaetta käytetään lihallisesa mielessä,------- vaikka se oikein oivallettuna on erittäin kaunis ja valvovaa uskovaa ihmistä innoittava ja ilahdutava ilmoitus.

    Muistanet kauniin Raamatun ilmoituksen Jeesuksen tulemisen odottamisesta ja juuri siinäkin puhutaan kotkista ja juuri tämäkin ilmoitus liitty tuohon Luuk. 17:37 ilmoitukseen . Ajatteleppa kaunista kokokaisuutta.

    "Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalla voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
    nutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin KOTKAT. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy".

    Niin, oma aiheensa on sekin, miksi tuossa ilmoituksessa käytetää'n juuri kotka lintua.Kotka lintu on erikoinen, verraten sitä mjihin lointuihin.Esim. se luontaisesti lentää korkealla, mutta on erittäin tarkka näköinen ja hyödyntää ilmavirtoja rasittamatta itseään lennon aikana.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Olitpa suoraan sanoen Jumalan johdatuksessa pohtiessasi tuota vaikeasti ymmärrettävää jaetta.Itse en mahdollistu seuraamaan muita käännöksiä ja siksi tuon jakeen opetus oli epämääräisellä tasolla.Olen aina mieluimmn uskonut tuon jakeen liittyvän Jeesuksen toiseen tulemukseen ja juuri siten kun kerroit/Suomensit, mutta juuri tuo käännös oli ,- jopa hirvittävässä muodossa.

    Kuten aloituksessakin ilmenee, niin tätä jaetta on käytetty aina kielteisessä muodossa ja tätä en ole koskaan käsittänyt ja eikä se nivoudu ristiriidattomaksi aloittajan ymmärryksenkään kanssa eli yleensä tupta jaetta käytetään lihallisesa mielessä,------- vaikka se oikein oivallettuna on erittäin kaunis ja valvovaa uskovaa ihmistä innoittava ja ilahdutava ilmoitus.

    Muistanet kauniin Raamatun ilmoituksen Jeesuksen tulemisen odottamisesta ja juuri siinäkin puhutaan kotkista ja juuri tämäkin ilmoitus liitty tuohon Luuk. 17:37 ilmoitukseen . Ajatteleppa kaunista kokokaisuutta.

    "Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalla voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
    nutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin KOTKAT. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy".

    Niin, oma aiheensa on sekin, miksi tuossa ilmoituksessa käytetää'n juuri kotka lintua.Kotka lintu on erikoinen, verraten sitä mjihin lointuihin.Esim. se luontaisesti lentää korkealla, mutta on erittäin tarkka näköinen ja hyödyntää ilmavirtoja rasittamatta itseään lennon aikana.

    Lisää siitä, mitä kotka kuvaa raamatussa.

    2.Moos.19:4 'Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen k-a-n-t-a-n-u-t teitä kotkan siivillä ja t-u-o-n-u-t teidät l-u-o-k-s-e-n-i.

    5.Moos. 32:9 Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
    5.Moos. 32:10 Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.
    5.Moos.32:11 Niinkuin kotka kiihoittaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa.

    Ilm. 12:13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt.
    Ilm. 12:14 Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä.

    Vaimo on vertauskuvallisesti aivan sama kuin Kristuksen ruumis. Jeesukseen Kristukseen uskovat ihmiset. Nämä lentävät vertauskuvallisesti kotkan siivin asuttamattomaan paikkaan (”erämaa”), jossa heitä ravitaan koko vaivan aika kolme ja puoli vuotta. He ovat suojassa käärmeen, paholaisen vainolta, joka vallitsee maan päällä lopunaikana.

    Ja nämä siivet antoi Jumala. Ja niillä lennetään Pyhän Hengen (tuulen) kannattamana turvaan. Niinkuin kotka liitelee tuulessa.

    Joh 3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

    Äänestä

37. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Missä, Herra?" Hän vastasi: "Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat." [ JKR Luuk 17... ]
-----

Mutta eihän,- onneksi,- tuossa jakeessa ole mainintaa korppikotkista,- vaan kotkista.Hirvittävä ilmoitus ja kirjoitus erittäin kauniista aiheesta ,- Jeesuksen toisesta tulemisesta ja kaikkien uudestisyntyneiden kokoontumisesta Jeesuksen ruumiiseen.

Äänestä
  • Minulle tuli aivan kuin sisäisenä näkynä täysin toisenlainen kuva näistä jakeista kuin teille muille tässä ketjussa. Ymmärrän lauseen niin, että puhutaan todellakin raadon tai ruumiin ympärille kerääntyvistä kotkista, oli ne mitä kotkia tahansa. Ruumis on siis maan päällä oleva Kristuksen seurakuntaruumis - kaikki Häneen uskovat ja Häntä odottavat. Jeesushan kertoo tässä että on ruumis jonka luo linnut tulevat, ei sitä että ruumis kokoontuu yhteen maan päällä.
    Tämä seurakuntaruumis on kokenut lopun ajan petovaltakunnan vainon ja maailman vihaa, marttyyrien luku on täyttynyt, samoin seurakuntaan tulleiden pakanoiden täysi luku. Ruumis on nyt ahdingossa, heikossa kunnossa, siis "raatona". Sen luona ovatkin maailman korppikotkat sitä raatelemassa.
    Ja silloin - silloin saapuu Kristus enkeleineen! Raamattu kertoo että enkelit kokoavat ihmisiä, eivät ihmiset itse omin voimin. Enkelit kokoavat nämä ruumiin jäsenet yhteen Kristuksen luo ja silloin siitä tulee ehjä ja kokonainen kotkan kaltainen ruumis, jonka jokainen jäsen saa uuden voiman ja jopa uuden ruumiin ja silloin tämä seurakuntaruumiskin on täydellinen - Kristuksen valoa säteilevä ihana morsian.
    Ja silloin tulee esiin myös silmin nähtävä, kaikille näkyvä Jumalan valtakunta, joka on lunastettu täydellisesti lain kirouksesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

    Äänestä

  • Deila kirjoitti:

    Minulle tuli aivan kuin sisäisenä näkynä täysin toisenlainen kuva näistä jakeista kuin teille muille tässä ketjussa. Ymmärrän lauseen niin, että puhutaan todellakin raadon tai ruumiin ympärille kerääntyvistä kotkista, oli ne mitä kotkia tahansa. Ruumis on siis maan päällä oleva Kristuksen seurakuntaruumis - kaikki Häneen uskovat ja Häntä odottavat. Jeesushan kertoo tässä että on ruumis jonka luo linnut tulevat, ei sitä että ruumis kokoontuu yhteen maan päällä.
    Tämä seurakuntaruumis on kokenut lopun ajan petovaltakunnan vainon ja maailman vihaa, marttyyrien luku on täyttynyt, samoin seurakuntaan tulleiden pakanoiden täysi luku. Ruumis on nyt ahdingossa, heikossa kunnossa, siis "raatona". Sen luona ovatkin maailman korppikotkat sitä raatelemassa.
    Ja silloin - silloin saapuu Kristus enkeleineen! Raamattu kertoo että enkelit kokoavat ihmisiä, eivät ihmiset itse omin voimin. Enkelit kokoavat nämä ruumiin jäsenet yhteen Kristuksen luo ja silloin siitä tulee ehjä ja kokonainen kotkan kaltainen ruumis, jonka jokainen jäsen saa uuden voiman ja jopa uuden ruumiin ja silloin tämä seurakuntaruumiskin on täydellinen - Kristuksen valoa säteilevä ihana morsian.
    Ja silloin tulee esiin myös silmin nähtävä, kaikille näkyvä Jumalan valtakunta, joka on lunastettu täydellisesti lain kirouksesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

    Huomioippa kokonaisuus Jeesuksen toisessa tulemuksessa.Silloin KAIKKI uudestisyntyneet ihmisen ihmiskunnasta saavat nähdä Jeesuksen eli missä ruumis on, niin sinne kotkat kokoontuvat.

    Äänestä

  • Olet omissa järjen päätelmissä. Jeesuksen sanat tulevat toteutumaan.

    Ilm. 19:17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle
    18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten."

    Hes.39:17. "Ihminen, näin sanoo Herra Jumala: Sano linnuille, kaikille siivekkäille, ja kaikille metsän pedoille: Tulkaa koolle, kokoontukaa kaikilta tahoilta teurasuhrille, jonka minä teitä varten teurastan, suurelle uhriaterialle Israelin vuorille. Syökää lihaa ja juokaa verta!

    Äänestä

  • vakieeri kirjoitti:

    Olet omissa järjen päätelmissä. Jeesuksen sanat tulevat toteutumaan.

    Ilm. 19:17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle
    18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten."

    Hes.39:17. "Ihminen, näin sanoo Herra Jumala: Sano linnuille, kaikille siivekkäille, ja kaikille metsän pedoille: Tulkaa koolle, kokoontukaa kaikilta tahoilta teurasuhrille, jonka minä teitä varten teurastan, suurelle uhriaterialle Israelin vuorille. Syökää lihaa ja juokaa verta!

    No, eihän tuo ilmoitus edes liity tilanteeseen, jossa Jeesus opetti tulemustaan opetuslapsilleen. Pohdit kokonaan eri aiheesta ja eri alueesta.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    No, eihän tuo ilmoitus edes liity tilanteeseen, jossa Jeesus opetti tulemustaan opetuslapsilleen. Pohdit kokonaan eri aiheesta ja eri alueesta.

    niinkuin sanot.
    Mutta tajuttomat ovat tajuttomia, ei sille mitään mahda.

    Yritän kirjoituksilla todistaa sitä aluetta josta Jeesukselle esitettiin kysymys.

    Matt. 24:3. Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu.

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    Joskus leikillisesti ajattelen, että Raamatun ilmoituksista kiinnostuneille ihmisille tulisi järjestää kilpailu,- aiheena. Kuka osaa tehdä kaikkein mielettömän opin tai Raamatun jakeiden yhdistelmän eli yhdistelemällä Raamatun ilmoituksia ja kyhätä niistä jokin "profetia" tai opetus.

    Kun lueskelee tätä foorumia, niin aineksia monella on yllin kyllin eli ilmoituksien irroittaminen asiayhteydestään ja liittäminen se ilmoitukseen,- johon se ei liity, niin on aika yleistä.

    Äänestä

  • vakieeri kirjoitti:

    Yritän kirjoituksilla todistaa sitä aluetta josta Jeesukselle esitettiin kysymys.

    Matt. 24:3. Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu.

    No, ihan hyvä on yrittää ja pyrkiä etsimään totuutta, mutta on erokoisen tärkeää ymmärtää mitä yhdistää ja kirjoittaa Raamatun lehdiltä.

    yllin kyllin. Ekivaarin naurettavat harhaopit ovat todisteena siitä, ettei mitään niin älytöntä uskonnollista luulisi voivan keksiä, ettei vielä joku jopa uskoisi niitä. Siitä opetuslapset ovat elävä esimerkki. Ml213 on vielä lisäilemässä mielettömyyksiin psykohöpötyksiään ja jotain merkillisiä teorioita "aivoittumisista" tai "mahdollistumisesta", heh heh!

    >>> ihmisille tulisi järjestää kilpailu,- aiheena. Kuka osaa tehdä kaikkein mielettömän opin tai Raamatun jakeiden yhdistelmän eli yhdistelemällä Raamatun ilmoituksia ja kyhätä niistä jokin "profetia" tai opetus.  

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    No, ihan hyvä on yrittää ja pyrkiä etsimään totuutta, mutta on erokoisen tärkeää ymmärtää mitä yhdistää ja kirjoittaa Raamatun lehdiltä.

    Sinun selitykset ei ole uskottavia kun olet Areioksen hengen heimolainen.

    Luuk. 16:10. ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.

    Äänestä

  • Niitä on kirjoitti:

    yllin kyllin. Ekivaarin naurettavat harhaopit ovat todisteena siitä, ettei mitään niin älytöntä uskonnollista luulisi voivan keksiä, ettei vielä joku jopa uskoisi niitä. Siitä opetuslapset ovat elävä esimerkki. Ml213 on vielä lisäilemässä mielettömyyksiin psykohöpötyksiään ja jotain merkillisiä teorioita "aivoittumisista" tai "mahdollistumisesta", heh heh!

    >>> ihmisille tulisi järjestää kilpailu,- aiheena. Kuka osaa tehdä kaikkein mielettömän opin tai Raamatun jakeiden yhdistelmän eli yhdistelemällä Raamatun ilmoituksia ja kyhätä niistä jokin "profetia" tai opetus.  

    Tai todellakin luulevat (uskovat) omaan mielenneitsyyteensä joka pyhittää heidän selitykset.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Joskus leikillisesti ajattelen, että Raamatun ilmoituksista kiinnostuneille ihmisille tulisi järjestää kilpailu,- aiheena. Kuka osaa tehdä kaikkein mielettömän opin tai Raamatun jakeiden yhdistelmän eli yhdistelemällä Raamatun ilmoituksia ja kyhätä niistä jokin "profetia" tai opetus.

    Kun lueskelee tätä foorumia, niin aineksia monella on yllin kyllin eli ilmoituksien irroittaminen asiayhteydestään ja liittäminen se ilmoitukseen,- johon se ei liity, niin on aika yleistä.

    "oskus leikillisesti ajattelen, että Raamatun ilmoituksista kiinnostuneille ihmisille tulisi järjestää kilpailu,- aiheena. Kuka osaa tehdä kaikkein mielettömän opin tai Raamatun jakeiden yhdistelmän eli yhdistelemällä Raamatun ilmoituksia ja kyhätä niistä jokin "profetia" tai opetus."

    Kilpailua ei tarvitse järjestää. Ekivaari on paras yhdistelijä. Hän löytää Raamatusta mielenneitsyyden vaikka sellaista sanaa ei Sanasta löydy.

    Äänestä

  • luulevat!? kirjoitti:

    Tai todellakin luulevat (uskovat) omaan mielenneitsyyteensä joka pyhittää heidän selitykset.

    eli mielen turmeltumattomuudelle on ihan tarpeeksi aineksia Raamatussa:

    2. Korinttolaiskirje 11
    1 Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin.
    2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle,- a s e t t a a k s e n i -
    K r i s t u k s e n - e t e e n - p u h t a a n - n e i t s y e n.
    3 Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin
    - t e i d ä n - m i e l e n n e - e h k ä - t u r m e l t u u - p o i s -
    v i l p i t t ö m y y d e s t ä - ja - p u h t a u d e s t a, - j o k a - t e i s s ä - o n
    K r i s t u s t a - k o h t a a n."
    4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin - t o i s t a - J e e s u s t a [2.Tess.2:3,4] kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."

    Kolmannessa jakeessa selvästi ilmaistaan että Raamatun neitsyys tarkoittaa juuri mielen neitsyyttä eikä lihan neitsyyttä, ja tämän asian tekee kyllä aikanaan Herra tunnetuksi kaikkialla maailmassa, vaikka nykykristillisyys onkin vielä toistaiseksi lihan orjuudessa. [1.Tim.6:5; 2.Tim.3:8]

    ´

    Äänestä

  • mielenneitsyys kirjoitti:

    "oskus leikillisesti ajattelen, että Raamatun ilmoituksista kiinnostuneille ihmisille tulisi järjestää kilpailu,- aiheena. Kuka osaa tehdä kaikkein mielettömän opin tai Raamatun jakeiden yhdistelmän eli yhdistelemällä Raamatun ilmoituksia ja kyhätä niistä jokin "profetia" tai opetus."

    Kilpailua ei tarvitse järjestää. Ekivaari on paras yhdistelijä. Hän löytää Raamatusta mielenneitsyyden vaikka sellaista sanaa ei Sanasta löydy.

    että kun apostolit sanoivat seurakuntaa neitsyeksi, he tarkoittivat sillä seurakunnan puhdasta ja turmeltumatonta mieltä: 2.Kor.11:2-4; Ilm.14:1-5

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    eli mielen turmeltumattomuudelle on ihan tarpeeksi aineksia Raamatussa:

    2. Korinttolaiskirje 11
    1 Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin.
    2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle,- a s e t t a a k s e n i -
    K r i s t u k s e n - e t e e n - p u h t a a n - n e i t s y e n.
    3 Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin
    - t e i d ä n - m i e l e n n e - e h k ä - t u r m e l t u u - p o i s -
    v i l p i t t ö m y y d e s t ä - ja - p u h t a u d e s t a, - j o k a - t e i s s ä - o n
    K r i s t u s t a - k o h t a a n."
    4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin - t o i s t a - J e e s u s t a [2.Tess.2:3,4] kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."

    Kolmannessa jakeessa selvästi ilmaistaan että Raamatun neitsyys tarkoittaa juuri mielen neitsyyttä eikä lihan neitsyyttä, ja tämän asian tekee kyllä aikanaan Herra tunnetuksi kaikkialla maailmassa, vaikka nykykristillisyys onkin vielä toistaiseksi lihan orjuudessa. [1.Tim.6:5; 2.Tim.3:8]

    ´

    että ihminen, jolla on turmeltumaton ja neitseellinen mieli, pyrkii jatkuvasti alentamaan ja herjaamaan Jeesusta?

    .

    Äänestä

  • onko tavallista kirjoitti:

    Turmeltuneen mielen yksi merkittävimmistä tekijöistä on, ettei tämä mieli ymmärrä toista ihmistä. Toisen ihmisen ymmärtämiseen liittyy totuus. Jos ihminen ei ymmärrä toista ihmistä ja antaa todistuksen hönestä, niin tämä ihminen elää valheellisuudessa eli ,- ei puhtaassa mielessä.

    Juuri Jeesukseen Krisuksen liittyy mielenpuhtaus, koska hän edustaa mm TOTUUTTA.

    Ymmärrätkö??

    Jumalan oman sanan mukaan Jumalan poika, ylipappi ja välimies, jota ihmiset eivät pysty ylentämään eikä alentamaan. Hän on juuri se, joksi Jumala on hänet tehnyt, Jumalan työ ja teko:

    Apostolien teot 2
    36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja
    - K r i s t u k s e k s i - t e h n y t, - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

    Tekijä on aina suurempi kuin tekele, sillä:

    Heprealaiskirje 7
    7 "Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja."

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    että kun apostolit sanoivat seurakuntaa neitsyeksi, he tarkoittivat sillä seurakunnan puhdasta ja turmeltumatonta mieltä: 2.Kor.11:2-4; Ilm.14:1-5

    ´

    Siis Mariakin oli oli neitsyt kun mielenneitsyys sanaa ei Raamatusta löydy? Tarjosit jo netmissoinissa Marian neitsyydeksi mielenneitsyyttä.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jumalan oman sanan mukaan Jumalan poika, ylipappi ja välimies, jota ihmiset eivät pysty ylentämään eikä alentamaan. Hän on juuri se, joksi Jumala on hänet tehnyt, Jumalan työ ja teko:

    Apostolien teot 2
    36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja
    - K r i s t u k s e k s i - t e h n y t, - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

    Tekijä on aina suurempi kuin tekele, sillä:

    Heprealaiskirje 7
    7 "Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja."

    ´

    >Tekijä on aina suurempi kuin tekele <

    Tekeleen tekijä voi tehdä samanlaisen tekeleen kuin itsekin on.

    Jes. 29:16. Voi mielettömyyttänne! Onko savi savenvalajan veroinen? Ja sanooko työ tekijästään: "Ei hän ole minua tehnyt", tai sanooko kuva kuvaajastaan: "Ei hän mitään ymmärrä"?

    Äänestä

  • mielenneitsyys kirjoitti:

    Siis Mariakin oli oli neitsyt kun mielenneitsyys sanaa ei Raamatusta löydy? Tarjosit jo netmissoinissa Marian neitsyydeksi mielenneitsyyttä.

    joutuneet nuoret naiset saattavat olla mieleltään turmeltumattomia huolimatta siitä että heidän lihallinen neitsyytensä on turmeltu!

    2. Korinttolaiskirje 11
    2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan - n e i t s y e n.
    3 Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän - m i e l e n n e - e h k ä - t u r m e l t u u - pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan."

    Itsestään selvää pitäisi olla että noissa jakeissa tarkoitetaan - m i e l e n -
    - p u h t a u t t a - eli mielen neitsyyttä!

    1. Tim. 6:5
    "alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat - t u r m e l t u n e e t
    - m i e l e l t ä ä n - ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."

    2. Tim. 3:8
    "Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo - m i e l e l t ä ä n - t u r m e l t u n e e t - ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä."

    Olen varma että kaikki jotka vastustavat mielen neitsyyttä, vastustavat Jumalan hyvää tahtoa, ja Jumala itse on antava teille oikean vastauksen, 5.Moos.18:18,19

    ´

    Äänestä

  • mielenneitsyys kirjoitti:

    Siis Mariakin oli oli neitsyt kun mielenneitsyys sanaa ei Raamatusta löydy? Tarjosit jo netmissoinissa Marian neitsyydeksi mielenneitsyyttä.

    Mielen-NEITSYT ? Tuohan on ihan s a i r a s t a !
    Sanonko mitä silloin tapahtuu kun neitsyys menetetään?

    Äänestä

  • lkkhg kirjoitti:

    Mielen-NEITSYT ? Tuohan on ihan s a i r a s t a !
    Sanonko mitä silloin tapahtuu kun neitsyys menetetään?

    neitsyeksi mieleltään puhdasta ja mieleltään turmeltumatonta Jumalan seurakuntaa,
    [2.Kor.11:2,3]

    ´

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    neitsyeksi mieleltään puhdasta ja mieleltään turmeltumatonta Jumalan seurakuntaa,
    [2.Kor.11:2,3]

    ´

    No hyi hitto! Kirja on kuitenkin jo lähes 200 vuoden ikäinen. Että sen mukaan.

    Äänestä

  • akögtqwö kirjoitti:

    No hyi hitto! Kirja on kuitenkin jo lähes 200 vuoden ikäinen. Että sen mukaan.

    Sorry.. Kahdentuhannen ei kahdensadan.

    Äänestä

  • mielenneitsyys kirjoitti:

    Siis Mariakin oli oli neitsyt kun mielenneitsyys sanaa ei Raamatusta löydy? Tarjosit jo netmissoinissa Marian neitsyydeksi mielenneitsyyttä.

    sieltä kolminaisuus sanaa? Tai kirkko?
    Tai seurakunta?
    Tai persoona?

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Huomioippa kokonaisuus Jeesuksen toisessa tulemuksessa.Silloin KAIKKI uudestisyntyneet ihmisen ihmiskunnasta saavat nähdä Jeesuksen eli missä ruumis on, niin sinne kotkat kokoontuvat.

    Jes. 45:24 Ainoastaan Herrassa-niin pitää minusta sanottaman-on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.
    Matt. 24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
    Mark. 14:62 Jeesus sanoi: "Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä".
    Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

    Tässä ei puhuta uudestisyntyneistä vaan kaikista maan sukukunnista. Ja jopa nekin tulevat hänen tykönsä jotka vihaavat häntä, mutta he häpeävät, kun taas vanhurskaat iloitsevat.

    Jeesuksen sanat ruumiista ja kotkista voivat olla myös vertauskuvalliset, eli ei tarvitse kysellä missä paikassa ruumis on vaan kun katselee taivaalle, niin näkee ruumiin olinpaikan kotkien kokoontumisesta.

    Äänestä

  • vakieeri kirjoitti:

    >Tekijä on aina suurempi kuin tekele <

    Tekeleen tekijä voi tehdä samanlaisen tekeleen kuin itsekin on.

    Jes. 29:16. Voi mielettömyyttänne! Onko savi savenvalajan veroinen? Ja sanooko työ tekijästään: "Ei hän ole minua tehnyt", tai sanooko kuva kuvaajastaan: "Ei hän mitään ymmärrä"?

    sitten itsesi savesta. Oletko se sinä itse?

    Sanoit "vakieeri" nimittäin, että:
    Tekeleen tekijä voi tehdä samanlaisen tekeleen kuin itsekin on.

    Että se siitä. Tämän jälkeen en vastaa enää kaikenmaailman puskajussien tekeleisiin.

    Tutki ensin Jumalan sanaa ja ja vastaa sitten sanan mukaisesti. Äläkä heittele sitä sun tätä. Mitä mieleen juolahtaa.

    Tarkoitus lienee tälläkin palstalla keskustella asiallisesti sanasta. Vai onko?

    Kysy jatkoa Mohikaanilta jos haluat jatkaa

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Turmeltuneen mielen yksi merkittävimmistä tekijöistä on, ettei tämä mieli ymmärrä toista ihmistä. Toisen ihmisen ymmärtämiseen liittyy totuus. Jos ihminen ei ymmärrä toista ihmistä ja antaa todistuksen hönestä, niin tämä ihminen elää valheellisuudessa eli ,- ei puhtaassa mielessä.

    Juuri Jeesukseen Krisuksen liittyy mielenpuhtaus, koska hän edustaa mm TOTUUTTA.

    Ymmärrätkö??

    se sitä, että ekivaarilla on turmeltumaton ja neitseellinen mieli silloin, kun hän pilkkaa Jeesuksen ristintyötä?

    .

    Äänestä

  • mielenneitsyys kirjoitti:

    Siis Mariakin oli oli neitsyt kun mielenneitsyys sanaa ei Raamatusta löydy? Tarjosit jo netmissoinissa Marian neitsyydeksi mielenneitsyyttä.

    3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. [Ilm. 5:9]
    4 He eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa vaan - o v a t - p y s y n e e t
    - p u h t a i n a - k u i n - n e i t s y e t, - ja he seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle. [1. Kor. 7:1; 2. Kor. 11:2; Ef. 5:27; Ilm. 3:4 | Jaak. 1:18; Ilm. 5:9]
    5 V a l e t t a - e i - h e i d ä n - s u u s t a a n - o l e - k u u l t u, - he ovat
    p u h t a i t a - j a - v i r h e e t t ö m i ä."

    ´
    [Kol. 3:9]

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jumalan oman sanan mukaan Jumalan poika, ylipappi ja välimies, jota ihmiset eivät pysty ylentämään eikä alentamaan. Hän on juuri se, joksi Jumala on hänet tehnyt, Jumalan työ ja teko:

    Apostolien teot 2
    36 "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja
    - K r i s t u k s e k s i - t e h n y t, - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

    Tekijä on aina suurempi kuin tekele, sillä:

    Heprealaiskirje 7
    7 "Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja."

    ´

    Raamatussa Jeesuksesta, joka oli alentanut itsensä maanpäälle ihmisen kaltaiseksi. Hän oli silloin 100% Jumala ja samalla 100% ihminen. Tähän näyttää luonnolliset ihmiset kompastuvan. Samoin harhaoppiset, jotka ovat vielä syvemmällä pimeydessä.

    Mutta palstalla on vastenmielinen valehtelija ja pilkkaaja, joka puhuu mitä sylki suuhun tuo ja antaa uskontunnustuksiaan, joilla hän kieltää ed. main. jakeen:

    - minä, ekivaari, en usko Mariasta syntyneeseen lihalliseen Jeesukseen vapahtajani,

    - Jeesus oli lihansa puolesta kirottu, ihan niin kuin Aabraham oli ja mekin olemme;

    - ....sillä vielä ylösnousemuksen jälkeenkin Poika ja PH yksinään ovat vajavaisia

    Sama valehtelija on myös keksinyt, että Jeesus olisi sanonut Johannes Kastajaa itseään suuremmaksi!

    .

    Äänestä

  • Näin sanotaan kirjoitti:

    Sama pilkkkaja ekivaari tekee Jeesuksesta saastaisen!

    Ekivaari kirjoitti: Jos kenellä tahansa miehellä on elimistössään siemenlimaa, on hän Mooseksen lain perusteella saastainen, sillä;

    3. Mooseksen kirja 15
    3 "Hänen vuotonsa saastaisuus on sellainen, että hän, niin hyvin silloin, kun hänen elimestään vuotaa, kuin silloin, kun hänen elimensä pidättää vuodon, on saastainen."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ihan vaan opiksi kirjoitti:

37. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Missä, Herra?" Hän vastasi: "Missä on raato, sinne korppikotkat kokoontuvat." [ JKR Luuk 17... ]

Tämä Raamatunpaikka sopii niin jehovalaisiin, että jos Jumala kutsuu jotakin ihmistä, tai jos jotakin järkyttävää on sattunut, vaikka jokin lähiomainen on kuollut, niin korppikotkat ovat heti ovella tyrkyttämässä väärää oppiaan.

Jehovalaisuus on demoni, sen takana on demoni, ja demoneilta voi saada eksyttävää viisautta, Jehovat saattavat jopa tietää tulla jonkin ihmisen luokse ns. heikkona hetkenä. Mutta tällöin on hyvä tietää, että jehovia ei tarvitse ottaa vastaan! Jehovalaisuus ei ole oikeata krstillisyyttä. Yleensäkään ei ole oikein käyttää mitään vääriä henkimaailman lähteitä. Kannattaa sanoa näin että vain Pyhä Henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalaksi, Jumalan pojaksi, ristillä minunkin syntienti tähden kuolleeksi, ylös nousseeksi, vain tämä Jumalan Pyhä Henki, saan antaa minulle virikkeitä, ja saa puhua minulle. Ja sitten tietenkin kaikki profeetallinen informaatio täytyy vielä tulkita, että onko se Jumalan sanan mukaista. Ihmisen on hyvä osata Jumalan sana. Se tapahtuu lukemalla ja lukemalla Raamattu moneen kertaan, ja varsinkin Uusi Testamentti. Yhteistyössä Pyhän Hengen ja Jumalan Sanan kanssa ihminen voi saada Jumalan sanan osaamisen, että hän osaa heti profetian kuultuaan sanoa, että onko se Raamatun mukaista? Lisäksi vielä Pyhä Henki voi täydentää sen hengen erottamisen lahjalla, josta sanoisin, että se on kuin poliisi joka ohjaa ja puuttu tilanteeseen, jos vaikka kirjoitan omiani sellaista, jossa ei Pyhä Henki ole mukana. Niin voin heti pyyhkiä tekstin pois ja korjata sen.

Eli siis jehovalaisuutta ei pidä ottaa vastaan, eikä ole hyvä olla kontaktissa niiden kanssa, koska he yrittävät syöttää eksyttävää oppiaan.

Eli siis jos on ollut kontaktissa jehovalaisiin, niin se vain täytyy lopettaa, ja eikä ottaa niitä vastaan. Noitakirjat poltettiin Raamatussa. Jehovienkin kirjat ja lehdet ovat noitakirjoja siksi, että raamattu sanoo että noituus on tottelemattomuuden synti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu