jeesus olisi tullut silloin maan päälle, kun Luther valmistautui kannattajineen hävittämään kaikki juutalaiset.
Luther joutui ottamaan kantaa kirkonmiesten anabaptisteiksi nimittelemien uskovien tappamiseen 31.03.1527. Hän antoi suostumuksensa Jeesuksen seuraajien tappamiseen, vaikka se hänen omien sanojen mukaan olikin "kauheaa katsella". Anabaptisteista julistettu kuolemantuomio koski kaikkia baptisteja. Kyse oli kansanmurhasta lain varjolla. Jopa 50 000 parhaimmillaan muuten lainkuuliaista uudelleenkastettua teloitettiin, usein vieläpä sadistisesti hukuttamalla.
Juutalaisista Lutherin kerrotaan ennustaneen, että heitä vielä joskus surmattaisiin, ei kymmenintuhansin kuten siihen mennessä keskiajalla, vaan sadoin tuhansin. Mutta anababtistien kimppuun hän salli esivallan käydä jo eläessänsä. Kyseessä oli ikivanha Euroopan latinalainen laki, jonka mukaan kansan uskonnon on oltava sama kuin hallitsijan uskonto, kuolemanrangaistuksen uhalla. Lutherin synti oli siis myöntyä vanhastaan voimassa olleeseen lakiin ja pitää uskovien kasteella käyneitä toisen uskonnon kannattajina.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Vihasi Jumalan seurakuntaa ja juutalaisia eli Jumalan kansaa:
>> Tätä taustaa vasten on myös katsottava luterilaisen päätunnustuksen, Confessio Augustanan (Augsburgin tunnustuksen), monissa artikloissa tavattava anabaptistien tuomitseminen. Kun se esitettiin Augsburgin valtiopäivillä 1530, siinä tässä suhteessa seurattiin poliittisten oikeusasteitten jo aikaisemmin vahvistamia päätöksiä (kastajille kuolema tavattaessa, ilman oikeudenkäyntiä). Muuten luterilaisalueilla päädyttiin samaan kuin katolisissa ja reformoiduissa maissa: kansankirkko vaati tiukkaa yhdenmukaisuutta. Ei sallittu minkäälaista uskonnonvapautta, kaikkien oli seurattava ankaria uskonnon lakeja. Seurauksena oli muuten kastajain osa, martyyrikuolema tai joissain tapauksissa karkoitus. >> Ote Upsalan yliopiston prof. Gunnar Westinin kirjasta: Vapaan kristillisyyden historia; siv.110.
Tämä osoittaa selkeästi: taustaa niille vanhentumattille rikoksille ihmisyyttä vastaan, joihin luterilainen uskonlahko on syyllistynyt.
Lisäksi on täysin kiistatonta, se että Luther vaati saksalaisia kristittyjä suorittamaan juutalaisten tuhoamisen ne etniset puhdistukset, joihin kansallissosialistit ryhtyivät, jaettuaan lukuisia painoksia Lutherin kirjasta: "Juutalaisista ja heidän valheistaan" , lyhennettynä painoksena Saksan kristikansalle. Kirjaimellisesti näihin vaadittuihin toimiin ryhdyttiin, Martinpäivänä 9-10.11. 1938; niin sanottuna "Kristalliyönä", jollain juutalaisten Synagogat paloivat ympäri Saksanmaata, ja kuppoja ryösteltiin.
Lutherin osuus juutalaistenkin kansanmurhaan on yllyttäjänä kiistaton, sillä hän väitti Saksan kristikansan tulevan "vikapääksi Kristuksen vereen", elleivät he suorita niitä tuhoamistoimia jotka hän esitti kirjasaaan. Natsit toteuttivat ne jopa osin kirjaimellisesti, joskin ihmisten teollisen tappamisen he veivät huippuunsa - ajan vaatimalla täsmällisyytenä ja tuhoamisteollisena projektina, - kuitenkin epäonnistuen hieman tavoitteissaan.
Uudelleenkaste kielletään Raamatussa: "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!", mutta Luther meni vihassaan liian pitkälle.
Lutherin toimien kriittinen tarkastelu on tosin edelleen Suomessa tabu. Lutherin opetuksista vaietaan, sillä jos kansalle kerrottaisiin Lutherin ajatukset kokonaisuudessaan, monet luopuisivat hänen opeistaan.
Monetkaan Lutherin ajatukset eivät kestä päivänvaloa, varsinkaan hänen juutalaisiin kohdistuneet vihakirjoituksensa.
Lapsikasteelle vaan se on katolien kirkon keksimä "riitti", jotta valtokirkollien roomalainen sekauskonto, olisi kaikkien maan kansalaisten pakkouskonto. Kristityt ovat nimittäneet kirkon suorittamaa pakollista lapsikastetta, nimellä pirunkasta, - ja senhän tuotii Suomenniemellekin miekka kourassa. Kristinuskoa se ei edusta, vaan ainostaan petollista nimikristillisyyttä.
Kirjoittaja pyytäköön Jeesukselta silmävoidetta! Katoliset ovat noita, jotka noudattavat jotain Rooman valtakunn aikuista päästöstä hävittää juutalaiset maapallolta! J apaljon ovat jo yrittäneetkin! Hävittivät Espanian juutalaiset ja II maailmansodan aikaan Euroopan juutalaiset, valloittamiltaan alueita! Vaiin luterilaisten alueilla olleet juutalaiset pelastuivat, sekä liittoutuneiden alueilla olleet!
Nyt aikovat katoliset , natsit , hävittää juutalaiset koko maailmasta. Ovat jo rakentaneet keskitysleirit, kaasukammiot ja ppolttouunitkin valmiiksi!!! Mutta luterilaisa ei ole tuossa yhtään mukana! Uhkaavat tehdä samoin tosi luterilaisillekkin! Toteuttavatko tuon ovelasti 10.8.2010 laskeutumalla ufoilla hakemaan muka avaruuteen johonkin pelastukseen juutalsia, mutta vievätkin keskitysleireille!?
Väittämiä jotka eivät pidä yhtä historian kanssa. Suurin natsi maan päällä oli Luther ja vasta sen jälkeen Hiteler. Luehan kirjat: "Juutalaisista ja heidän valheistaan" ja "Taisteluni", niin ymmärrät että Hitler oli kesy poju verrattuna ihailemaansa Lutheriin, jonka hän kortti suurena uudistajana, Wagnerin ja Fredrik Suuren rinnalle, historiallisena vaikuttajana.
Jos Jeesus olis Luder/Lutherin aikaa ollut niin Hänet olis poltettu noitana noitaroviolla!
Kiduttamisen jälkeen.