Taistelu,ketä siinä taisteli ja kuka sen voitti.Taisi olla niitä puskataisteluja Eteläisessä Afrikassa.Siinä olisi muutakin kuin sitä toista maailmansotaa ja Hitleriä.
Cuido
Cuanavalen
6120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Melkoinen tappelus muuten: yhdessä rähinässä, jonka voittajasta ei ole täyttä selvyyttä koitui molemmille taistelun osapuolille noin 25 % tappiot kaatuneina. Roisia meininkiä.
Siirtomaista joissa oli rotuerottelu, Namibiat ym on nykyisin olot paremmat kuin siirtomaina tai muuten vanhan vallan aikana.
On Namibiassa selvästi elämä helpompaa ja elintaso korkeampi kuin se oli Etelä-Afrikan hirmuvallan alla. Eihän Etelä-Afrikalla ollut muita tavoitteita kuin raiskata ja ryöstää Namibian luonnonvaroja niin paljon kuin ehtii ennen valtamandaatin väistämätöntä loppua.
Etelä-Afrikka taasen... Nojaa, elintasokuilu on edelleen aivan hirmuinen, mutta onneksi eivät hallitsevat mustat poliitikot ole ainakaan vielä menneet siihen halvan populismin ansaan, mihin Zimbabwessa mentiin, plantaasien portit ryskyen. Elintasokuilu, korruptio ja hurjat väkivaltarikosluvut ovat haasteina kaikelle kehitykselle eteläisessä Afrikassa.
Muistan kun Suomessa oli siirtomaatavara kauppoja,onko ollut siirtomaita.Olisikohan valikoimat paremmat kuin K-kaupoissa ja Pirsmoissa ja Sivoissa vähän korjaamista,sori.Mutta olivat kyllä nosdalkisia kauppoja kuten myös lehtimummojen kioskit jos vertaa vaikka Ärrään.
nimittivät niitä -40- -50 luvun kauppoja "riistomaakaupoiksi" Saattoi se niinkin olla.
Mennä rahat ja tavarat nykyisen yläluokan taskuun,tarkoitan lähinnä afrikan maita.Tuttu oli eräässä maassa tekemässä jotakin kehitysapu projektia niin tärkeimmät asiat olivat oluen käymis sammio ja seuraavaksi bortelli,siis paikallisille taisi olla tarkoitus tehdä jotakin kylmäkuljetus juttua.Sanoi että sen siellä viisastui että ei paljon rahaa irtoa niihin avustuksiin.