Väli-Suomen suurimman sanomalehden,
Keskisuomalaisen eräässä jutussa New Yorkissa
työskentelevä suomalainen juristi Petri Luukkanen
kertoi, että "Jenkkien suhtautuminen on
hirvittävän emotionaalista: on isketty ja isku on
nyt kostettava. He eivät tunnu ymmärtävän eivätkä
edes miettivän tapahtuneen mahdollista
poliittista syytä. Sen sijaan eurooppalaiset
alkoivat heti pohtia, miksi kaikki tapahtui.
Samoin he miettivät, miten vastaavat tapahtumat
olisi jatkossa vältettävissä vaikka poliittisin
keinoin."
Minulta ei riitä myötätuntoa USA:n kansalle,
korkeintaan uhrien omaisille. Näen punaista, kun
kuulen Bushin vaahtoavan, kuinka terroristeille
ja heidän tukijoilleen (hänen mielestään
kokonaisille kansoille) on kostettava verisesti.
Mitä tuollainen suuri, mieletön kosto saa aikaan?
Kostojen kierteen, sodan, viattomien ihmishenkien
menetystä, hirvittävää surua ja tuskaa
tuhansille, kymmenille tuhansille ihmisille.
En puolusta terroristeja, olen ehdottomasti sitä
mieltä, että heidät pitää saada tuomiolle - mutta
ei kokonainen kansa voi olla paha. Jos syyllinen
on Osama bin Laden, tulee kansojen tehdä
yhteistyötä hänen ja hänen joukkojensa
saattamiseksi oikeuden eteen. Jenkkilässä vain on
se paha tapa, että ensin hutkitaan ja sitten
vasta tutkitaan. Kauhulla odotan, milloin
ensimmäiset viattomat ihmiset kuolevat toisella
puolella maapalloa - tällä kertaa USA:n
mielettömän kostonhimon vuoksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoituksesi asiaprosentti lähentelee sataa.
Niinpä... Sinä näet teeveessä Bushin vaahtoavan,
muttet kuitenkaan näe miten Osama Bin Laden
vaahtoaa kansalleen, kokonaiselle yksityiselle
arneijalleen miten länsimaat on kukistettava...
Yksipuolinen tuo katsantokantasi...
Tottakai mä tiedän, että Osama bin Laden yllyttää
porukkaa siellä päin, mutta ei se koko kansa ole
paha! Keskiviikkona kuuntelin Radio Suomesta
tänään iltapäivällä-lähetystä, ja siellä just
kerrotaan, että maailmalle näytetään vain kuvaa
ILOITSEVISTA bin Ladenin maanmiehistä, mutta
kuitenkin sielläkin on niitä, jotka eivät ihannoi
tuota miestä, jotka surevat sitä, että tuhannet
viattomat ovat kuolleet. Eivät he vihaa jenkkejä,
he vain vihaavat heidän politiikkaansa. Vaikea on
miettiä kumman kannalla olen. Päädyn siis
puolueettomaksi. Tuomitsen terrorismin, mutta
myös USA:n politiikan ja sotatoimet.
....kaikkia "vääräuskoisia". Me niin sanotut
"vääräuskoiset" olemme heidän vihollisiaan, jenkit
ennen kaikkea. Meidän "vääräuskoisten" salliva ja
vapaa elämänmuouotommen on heidän mielestä pelkää
syntiä. Niin...meitä on moneen junaan...ei pienen
ihmisen pää, voi tätä pahuutta käsittää.