miksi Rantissia ei pidätetty, jos hän oli rikollinen?
Israelilaiset tiesivät missä hän asuu ja hänen kulkunsa.
Voi olla tietenkin, ettei Israelilla itse asiassa ole oikeutta pidättää palestiinalaisia, koska Palestiinalla on omat lait.
Tällöin on kyseessä kahden valtion välinen sota. miten silloin voidaan puhua terrorismista? Kyseessä on sota kahden valtion välillä. Joten Hamas ei ole terrorijärjestö, vaan itsenäisen valtion aseellinen puolustusjärjestö.
Kyseesä ei siis ole Israelin sisäinen asia, vaan kansainvälisen oikeuden törkeä loukkaus.
Ilman USA:ta Israel olisi jo pantu aisoihin, ja Lähi-Idässä olisi rauha.
Israelilaiset tiesivät missä hän asuu ja hänen kulkunsa.
Voi olla tietenkin, ettei Israelilla itse asiassa ole oikeutta pidättää palestiinalaisia, koska Palestiinalla on omat lait.
Tällöin on kyseessä kahden valtion välinen sota. miten silloin voidaan puhua terrorismista? Kyseessä on sota kahden valtion välillä. Joten Hamas ei ole terrorijärjestö, vaan itsenäisen valtion aseellinen puolustusjärjestö.
Kyseesä ei siis ole Israelin sisäinen asia, vaan kansainvälisen oikeuden törkeä loukkaus.
Ilman USA:ta Israel olisi jo pantu aisoihin, ja Lähi-Idässä olisi rauha.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Haloo, ajatteletko yhtään? Otatko asioista selvää? Tekstissäsi oli virhe virheen perään. No, valistusta.
Ei ole "Palestiina"-nimistä valtiota, eikä koskaan historiassa ole ollutkaan.
Hamas on terroristijärjestö, koska se harjoittaa terrorismia Israelia ja israelilaisia kohtaan. Se pyrkii nimenomaan iskemään siviilien kimppuun. Näin siksi, että siviilikohteet ovat sotilaita helpompia ja mikä tahansa isku heikentää Israelia. Myöskin saadaan kansainvälisessä mediassa Israel näyttämään pahalta, kun se pyrkii pidättämään/tappamaan iskujen suunnittelijat ja näiden järjestöjen johtajat. Aika paljon tällaisia
on pidätettykin, kuuluisin pidätetty lienee Marwan Barghouti.
Oslon sopimuksella terroristijärjestö PLO:sta muodostettiin itsehallintoviranomainen PA ja sen johtoon valittiin puheenjohtajaksi Jasser Arafat (kun häntä tituleerataan "presidentiksi" suomalaisessakin mediassa, on muistettava, että kyseessä on itsehallinnon puheenjohtajuus, ei valtion presidenttiys, jos jäi epäselvää, konsultoi englannin sanakirjaasi). Itsehallintoviranomaisen ensisijainen tehtävä oli ja on kitkeä toimialueeltaan tuo terrorismi. Se tarkoittaa noiden järjestöjen (Hamas, islamilainen Jihad, PFLP ja monet muut) hajottamista, johtajien pidättämistä, niiden laittomien aseiden keräämistä pois, koska vain itsehallintoviranomainen on oikeutettu aseen kantamiseen alueellaan. PA ei ole toteuttanut tätä sopimusvelvoitettaan. Siksi näet jatkuvasti TV:n uutiskuvissa noita Hamasin pyssymiehiä Gazan kaduilla. Et ehkä tiennyt, että noilla ihmisillä voisi olla jo ollut aikaa sitten Oslon sopimuksen perusteella oma valtio, jos oma itsehallintoviranomainen kunnioittaisi sopimusta. Israel kunnioitti ja veti joukkonsa lupaamallaan tavalla pois ja alueita oli tarkoitus asteittain siirtää itsehallintoviranomaisen haltuun, kunhan tilanne rauhoittuu. Niin ei käynyt, vaan terrorismi yltyi. Israelilla on omia kansalaisiaan kohtaan täsmälleen sama velvollisuus kuin kaikilla muillakin valtioilla: siis kansalaisten elämän turvaaminen. Niinpä PA:n laiminlyöntien ja sen jopa itsensä harjoittaman terrorismin vuoksi sopimuskohdissa ei voitu edetä. Aivan, itsensä harjoittaman: al-Aqsan marttyyrien prikaatit kuuluvat Arafatin suoraan komentoon ja se on ollut Hamasiakin tehokkaampi tappokone. Miten tämä on mahdollista? Siten, että kun Israel on leimattu pahaksi, palestiinalaisilla on ilmeisesti niin vahva poliittinen asema maailmalla, että ei haittaa vaikka itsehallintoviranomainen itse harjoittaakin terroria. Kun Rantissi kuoli, on muistettava, että Hamas on julistanut sodan Israelille, se pyrkii koko Israelin hävittämiseen ja iskee ketä tahansa kansalaista vastaan. ISraelin puolustusvoimat teki itseasiassa sen työn, mikä kuului PA:lle ja Arafatille. Arafat olisi voinut pidätyttää Rantissin (ja Jassinin vähän aiemmin), nämä voisivatkin elää jossakin PA:n turvasäilössä nytkin). Ei sodan osapuolena olevaa suojaa mikään ylimaallinen laki, luonnollisesti Rantissi ja Jassin olivat kohteita. Terroristipäälliköt saivat mitä tilasivat, ja en ikävöi heitä. Hyvä, että ovat poissa, mutta valitettavasti uusia tulee tilalle. Oikeasti ISraelin pitäisi käyttää kovia otteita, tähänastinen on ollut pumpulia. Ei ole ongelma aidosti murskata Hamasia, siitä vain tulee enemmän verta. Ja poliittinen hinta on korkea: mm. EU:n kaksinaismoralistinen, selkärangaton asennoituminen ei auta rauhantuloa. Israelin on toimittava, kun PA:ta ei sopimusvelvoite kiinnosta.
Et taida tajuta, kerron sulle miksi sitä ei pidätetty. Sitten kun se olisi ollut vankilassa, olisi alkanut taas kaikenmoinen kiristys ja vankien otto. Etkö ole ollut selvillä että Israel yleensä joutuu vapauttaan 500 , yhtä Israelilaista kohden. Parempi on tommosen terroristijärjestön kuin mita hamas , eliminoida välittömästi.
. . .