Suvatsevaisuus

Mitä se teille kirjoittajille merkitsee ja oletko huomannut itse olevasi sellainen.
29470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

suvaitsevaisuus on hyvästä, mutta ihan kaiken suvaitseminen veisi yhteiskunnat turmioon. Kunkin maan lakeja tulee mielestäni totella silloin kun siellä asuu.

Luulen itse olevani aika suviatsevainen ihmisten erilaisuudessa suhteessa itseeni. Joskus erilaisuus pelottaa, toisesta kulttuurista tulevan erilaiset tavat saattavat tuntua uhkana itselle. Suvaitsevaisuutta voi toki opetella laajentamalla tietojaan ja tutustumalla rohkeasti ihmisten erilaisiin tapoihin.

Äänestä
  • sinä siis ajattelit lähinnä maahanmuuttajia tai miten maassa asutaan ja niitten lakeja. No voihan sitä toki noinkin ajatella.

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    sinä siis ajattelit lähinnä maahanmuuttajia tai miten maassa asutaan ja niitten lakeja. No voihan sitä toki noinkin ajatella.

    asuvaitsevaisuus/suvaitsemattomuus liittyy mielestäni siihen miten suhtautuu toiseen ihmiseen. Tuo maan lakeihin viittaaminen liittyy siihen ettei ihan kaikkea voi/tarvitse suvaita, muutoin luisutaan anarkiaan.

    Yksilötasolla suvaitsevaisuus saattaa liittyä vaikkapa niinkin pieneen asiaan, että pystyy suvaistemaan vaikkapa toisen erilaisen musiikkimaun :) Tai että pystyy suvaistemaan kaikkia palstakirjoittajia :))

    Tässä vielä mitä suvaitsevaisuus on UNESCOn määritelmän mukaan:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvaitsevuus

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    että pystyy suvaitsemaan toisen palstakirjoittajan kirjoitusvirheet :D

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    että pystyy suvaitsemaan toisen palstakirjoittajan kirjoitusvirheet :D

    oli paras esimerkki. :))))

    Äänestä

se vähän tarkottaa, että suvaitsevainen hyväksyy muut sellaisena kuin ne on vikoineen ja hyvineen puolineen (niin asiat kuin ihmisetkin). Pyrin olemaan itse suvaitsevainen, mutta en taida täysin siinä onnistua.

Äänestä
  • Joskus se unohtuu itseltänikin, mutta onneksi minulla on lyhyt muisti. Teillä varmaan muksu kasvaa kovaa vauhtia, siis tietenkin. :)))

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    Joskus se unohtuu itseltänikin, mutta onneksi minulla on lyhyt muisti. Teillä varmaan muksu kasvaa kovaa vauhtia, siis tietenkin. :)))

    Joo, kyllähän tuo poika kasvaa hyvää vauhtia. No tuossa ihan parisen viikkoa sitten kun kävin terkkarissa ja otin pojan mukaan vaunuihin. Siinä tuli sitten yks tuttava tietysti innostuneena juttelemaan ja katsomaan poikaa. Tuumas sitten iloisen reippaasti, että poika taitaa painaa ainakin jo yli kymmenen kiloa.. Hyvä, etten vetäny hernettä siinä kohtaa nenääni.. Sain sanottua tyynen rauhallisesti, että just käytiin pari päivää aikaisemmin neuvolassa ja siellä paino oli himpun alle 6 kiloa.. :D

    Äänestä

  • pirpzuzeiccu kirjoitti:

    jo tuttavasi tehdä poijjasta jättiläisen. :)))

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    jo tuttavasi tehdä poijjasta jättiläisen. :)))

    Vissiin meinasi. :P

    Äänestä

Baarit ja muut kuppilat huolto-asemien..kunnollista kahviahan siellä ei saa ja himassakaan ei voi odotella vieraita et pääsis kahavin keittoon pian, kuse hampaan pakotus määrää sen keiton sen :)

Eikohän kaikille ole tilaa, mut jonossahan pitää joskus hieman tökkiä puolin ja toisin..antaa värikkyyttä hetkiin aromien ja muutkin haluavat osansa..ainakin hetkeksi :)

Äänestä
  • ihan siansaksaa, mutta väliäkö sillä jos olemme suvaitsevaisia kaikille.

    Äänestä

..sillä enimmäkseen alkaa naurattaa jotkut kiihkoilut.

Äänestä
  • pitäisi tavallaan mennäkkin, mutta jotkut eivät sitten anna periksi millään eikä mitään. :))

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    pitäisi tavallaan mennäkkin, mutta jotkut eivät sitten anna periksi millään eikä mitään. :))

    Saattaahan se vähän riippua siitäkin mistä on kyse. :)

    Äänestä

kylläpä ollaan suvaitsevaisia. Suvaitseminen ei mielestäni ole pelkästään aktiivista mielenkiintoa erilaisuutta kohtaan, vaan myös välinpitämättömyyttä ja joskus jopa sääliä toisia kohtaan. Pointti on kuitenkin se, että toisten tekeminen ei häiritse omaa mielentilaa niin paljoa, että pitäisi ärhennellä tai kirjoittaa kiukkuisia yleisönosastokirjoituksia. Eikös sitä 'hienompien' ihmisten suvaitsevaisuutta kutsuta lyhenteellä NIMBY?

Äänestä
  • käyköön esimerkkinä. Mutta mitä mahtaa tarkoittaa NIMBY?

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    eli kunhan ei minun takapihalleni????

    Mitä outoo siinä?
    Hyvin yleinen ajatusmaailma, kyllähän suvaitsevaisuutta piisaa, kunhan ei tule lähelle.
    Minäkö olisin rasisti, pois se minusta mutta.........
    Se viesti oli vain neuvo että jos ei jotain tiiä niin googlesta löytyy pienellä vaivalla.

    Äänestä

  • Google........ kirjoitti:

    Mitä outoo siinä?
    Hyvin yleinen ajatusmaailma, kyllähän suvaitsevaisuutta piisaa, kunhan ei tule lähelle.
    Minäkö olisin rasisti, pois se minusta mutta.........
    Se viesti oli vain neuvo että jos ei jotain tiiä niin googlesta löytyy pienellä vaivalla.

    guuglettaa ja hyvin se näinkin menee , joku aina tekee sen mun puolesta ja saan suoran linkin. :)))

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    käyköön esimerkkinä. Mutta mitä mahtaa tarkoittaa NIMBY?

    Minun mielestäni parempi esimerkki ovat nämä suvaitsijat kun kiihkoilevat asuntovaunuromanien puolesta. Haluavat, että Helsingin kaupunki järjestää ilmaiseksi vähintään leirintäaluetason varustelut romaneille.

    Ottaisivat kukin yhden asuntovaunun pihalleen ja avaimen, jotta pääsevät romanit vessaan ja suihkuun.....

    Äänestä

  • Tulipa näistä ns. hienommista ihmisistä mieleeni eilinen 45minuuttia ohjelma, jossa kerrottiin Ruotsin Bernadotte-suvun tarinaa. Ilmeisesti ensimmäinen sarjassaan käsitteli nykyisen kuninkaan lapsuutta ja hänen isättömyyttään. Kolmosen ohjelmasivuilla (tai-jossain-siellä-päin) nettikeskustelukansalainen kommentoi jotenkin alentuvana siihen tyyliin antaen ymmärtää, jotta tuskin Kalle-Kustaa Ruotsin ainoa isätön on, joten turha hänelle sympatiaa on tuhlata. Hänhän on sentään kunkku.

    Tällä edelläkerrotulla halusin laajentaa katsantokantaa siihenkin suuntaan, että eivät ainoastaan huonompiosaiset joudu ns. hienojen suvaitsemattomuuden kohteeksi vaan homma toimii molempiin suuntiin.

    Ja itse asiaan eli aloituksen aiheeseen mennäkseni en voi väittää olevani kaiken suvaitseva ja hyväksyvä. Arvot ne minullakin ja niistä pidän kiinni. Eri asia on koenko välttämättömäksi tuoda omia mielipiteitän jatkuvasti julki.

    Äänestä

  • vasso-Q kirjoitti:

    Tulipa näistä ns. hienommista ihmisistä mieleeni eilinen 45minuuttia ohjelma, jossa kerrottiin Ruotsin Bernadotte-suvun tarinaa. Ilmeisesti ensimmäinen sarjassaan käsitteli nykyisen kuninkaan lapsuutta ja hänen isättömyyttään. Kolmosen ohjelmasivuilla (tai-jossain-siellä-päin) nettikeskustelukansalainen kommentoi jotenkin alentuvana siihen tyyliin antaen ymmärtää, jotta tuskin Kalle-Kustaa Ruotsin ainoa isätön on, joten turha hänelle sympatiaa on tuhlata. Hänhän on sentään kunkku.

    Tällä edelläkerrotulla halusin laajentaa katsantokantaa siihenkin suuntaan, että eivät ainoastaan huonompiosaiset joudu ns. hienojen suvaitsemattomuuden kohteeksi vaan homma toimii molempiin suuntiin.

    Ja itse asiaan eli aloituksen aiheeseen mennäkseni en voi väittää olevani kaiken suvaitseva ja hyväksyvä. Arvot ne minullakin ja niistä pidän kiinni. Eri asia on koenko välttämättömäksi tuoda omia mielipiteitän jatkuvasti julki.

    Unohdin sanoa, etten kuninkaallisia haluaisi takapihalleni kaikkine turvamiehineen ja paparazzeineen. Ou nou. :D

    Äänestä

  • vasso-Q kirjoitti:

    Unohdin sanoa, etten kuninkaallisia haluaisi takapihalleni kaikkine turvamiehineen ja paparazzeineen. Ou nou. :D

    on mua aina kiinnostanut.. siis kuninkaallisten elämä. Tai ei koko maailman kuninkaalliset, mutta pääasiassa ainakin Enklannin ja Ruottin väki. No ehkä hitusen kans joku Norge ja sitte Monako, vaikka siellä ei oo kuninkaallisia, mutta muuten vaan ruhtinaskunta ny kuitennii.

    Äänestä

  • p.z kirjoitti:

    Joten tuleva Ruottin ruununrinsessan häät on mulle ku hunajaa. :)

    Äänestä

  • p.z kirjoitti:

    Joten tuleva Ruottin ruununrinsessan häät on mulle ku hunajaa. :)

    Minua kiinnostaa samat hovit ja esim. Ranskan entiset. Se on elämäntapa (jos näin voi sanoa) joka poikkeaa kaikista muista ja siksi mielenkiintoista seurattavaa. Vaikkakin meille annetaan vain kiiltokuva elämästään, pääsee telkkarinkin kautta pieneen kosketukseen täysin erilaiseen maailmaan. En kadehdi asemiaan tai rikkauksiaan. Enpä tosiaan. Mutta suvaitsen sen.

    Jatkan vielä, ettei jää mielikuva minusta pelkästään monarkkien ihannoijana, niin yhtä lailla kiinnostaa katsoa vaikka Vietnamilaisen riisinviljelijän elämää tai vaikkapa kenen tahansa muunkin.

    Äänestä

rehellisiä, ystävällisiä toiset huomioonottavia ihmisiä. Suvaitsevaisuus on kovilla epärehellisten, riidanhaastajien ja omaan napaan tuijottajien kanssa. Mielestäni ei tarvitse lainkaan suvaita toisille tahallaan vahinkoa tekeviä ihmisiä.

Äänestä

aika törkeetä vihjailua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nittaminax kirjoitti:

Mitä se teille kirjoittajille merkitsee ja oletko huomannut itse olevasi sellainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu