Adventistit radiossa.

järviradiossa tulee maanantaisin hengellinen ilta lähetys, pari viikkoa sitten oli adventistien vuoro. Lähetys on kolme tuntinen. Kun muut suunnat tai kirkkokunnat ovat studiossa saa lähetykseen soittaa pienen alustuksen jälkeen koko illan. Mutta tämä oli järjestetty niin,että lopussa sai soittaa vain kolme tai neljä puhelua,ja koko ajan paasattiin kahden hengen vomin oppia että sielu,ei ole kuolematon. Tottakai tiesivät että tulisi puheluja paljon asiasta ja joutuisivat puolustuskannalle,ja tappiolle. Niissä muutamissa soitoissa tuotiin esille,että tuolla opilla pitää jättää paljon raamatun kohtia pois,ja paheksuttiin sitä että linjat pidetään tukossa,että ei voi kommentoida.
Vetäjänä oli tunnettu adventisti pappi nimeä en harmikseni muista.
Mutta kommentoimista on jatkettu paikallisessa Ikka-lehdessä kun kerran studioon ei voinut soittaa. 19.5 oli kommenttti otsikolla "adventistit miksi muutatte Jumalan sanaa" jossa hän otti esille adventistien tulkinnan ristin ryöväristä,sekä tulkinta että ryövärit eivät ehkä kuolleet moneen päivään,koska lähestyvän pääsiäisen takia heidät ehkä vietiin muualle kuolemaan. Mutta kirjoittaja jatkaa,että kun sääriluut katkotaan keuhkot painuuvat kasaan keuhkoihin ei tule ilmaa ja täten kuolema tulee aika nopeasti.
27.5 oli ilkka lehdessä adventisti Veikko Leppäsen vastaus jossa hän toteaa...
"Kristittyjen ajattelua vaikeuttaa Kreikkalainen dualistinen filosofia...joka jakaa ihmisen siten että ruumis on paha ja alhainen sielu on hyvä,ja kuolematon ja jatkaa elämäänsä tietoisessa tilassa kuoleman jälkeen" ja jatkaa että kun Jumala loi ihmisen ihmisruumis sai hengen niin tästä kokonaisuudesta tuli elävä sielu.
Ei siinä mitään filosofioita mielestäni tarvita Room.7:18 "Sillä minä tiedän että lihassani ei asu mitään hyvää"
Eikö tuo raamatun paikka jo osoita että ruumis on se paha ja alhaisempi,ja on tarkoitettu vain tätä aikaa varten.
Ikuinen sielu taas löytyy sekin raamatusta. Kuunnelkaa muuten järviradiota sieltä tulee hyviä hengellisiä ohjelmia Käykää myös guuglaamassa netistä.
16326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin, Armo Kuoppakangas on hänen nimensä. Varmaan Adventtikirkon kautta voit saada yhteyden häneen, jos haluat tehdä lisää kysymyksiä. Uskon hänen vastailevan sinulle mielellään. Ei hän pelkää jäävänsä tappiolle sinun kysymyksistäsi.

Äänestä

kielenkäytössä sana liha tarkoittaa ihmisen luonnetta ja olemusta, ei ruumista.

Äänestä
  • "kielenkäytössä sana liha tarkoittaa ihmisen luonnetta ja olemusta, ei ruumista. "

    Tarkoittaa sekä lihallista mieltä,että ruumista.

    Äänestä

  • Eki-.,. kirjoitti:

    "kielenkäytössä sana liha tarkoittaa ihmisen luonnetta ja olemusta, ei ruumista. "

    Tarkoittaa sekä lihallista mieltä,että ruumista.

    kohdissa, mihin kirjoittaja viittasi. Niissä se on luonne/olemus.

    Äänestä

Saatana/käärme puhui kavalaa kieltä ja sanoi aikanaan; "Ette te suinkaan kuole" ja sitä samaa se sanoo tänäänkin ja lisää; "ei Laki teitä koske", jne...

Näin myös jotkut ymmärtämättömät/ajattelemattomat ihmiset ovat langenneet pois Jumalan Rakkauden ymmärtämisestä ja kuulleet käärmettä enemmän kuin Jumalaa ja näin vääristävät Jumalan oikeudenmukaisuutta tässä Tulimeri-tuomioasiassa ja siten tekevät hänestä sadistisen kiduttajan, joka kiduttaisi tuomittua ihmistä loputtomasti?

HERÄTKÄÄ ja Ajatelkaa, sillä onhan teillä aivot/ymmärrys; -- jos olisi ainainen kidutus "kadotetuille", niin olisiko silloin taivaallista iloa pelastetuille?

Sillä; -- JUMALA ON RAKKAUS!

Mietitäänpä siis tätä asiaa perusteellisesti:
Ensiksikin; missä tulee olemaan tämä tuomion täytäntöönpanopaikka Helvetti - tulimeri (joka tulta ja tulikiveä palaa)?
-- Vastaus: maanpäällä!
No, missä tulee olemaan sitten pelastettujen uusi koti?
-- Vastaus: maanpäällä! Siis samassa paikassa!
-- No, kuinka nämä molemmat asiat sopivat olla samassa paikassa aina ja iankaikkisesti, vai voivatko?

Ajatellaanpa; kuinka kukaan meistä pelastetuista voisi asua aina ja iankaiken; jossain "rangaistuslaitoksen välittömässä läheisyydessä", josta ainainen ja iankaikkinen loppumattoman tuskan hirvittävä huuto kiirisi silloin niin herkkiin korviimme ja puhtaaseen hyvää tahtovaan sydämeemme, eikö se oli kauhea piinan paikka myös meille pelastetuille, vai voisitko sinä nauttia taivaassa olostasi ja samalla kuulla aina ja iankaikkisesti tuota hirvittävää valitusta ja vaikerrusta, eikö silloin sinunkin sydämesi kärsisi kauheassa tuskassa, ja eikö silloin sinunkin silmäsi täyttyisi kyynelillä yöllä ja päivällä kuullessasi tuota hirvittävää tuskan valitusta, jota tuomitut joutuvat kärsimään; mitä luulet kauankohan kestäisit kuulla sellaista? Mikä "taivas/taivaallinen paikka" se sellainen olisi, eikös se oli sinullekin loppumattoman "murheen ja tuskanpaikka, olisit ikään kuin tullut ”suosta allikkoon”, pahasta paikasta vielä pahempaan paikkaan?

Ei, ei ystäväiseni, niin huonosti sentään ei ole pelastettujen asiat; Jumala sanoo pelastetuille, että totisesti hän on ”pyyhkivä kaikki kyyneleet silmistämme” ja tähän sanaan me saamme täysin luottaa!!
Sillä jos olisi aina ja iankaikkinen kidutus tuomituilla, silloin ei "kyyneleitämme" voisi pyyhkiä POIS, vaan yhä uudestaan ne vuotaisivat aina ja iankaikkisesti"!

Mutta TOTUUS on onneksi toinen, sillä TOTUUS on, että Jumala on pyyhkivä POIS kaikki kyyneleemme ja murheemme (ks.Ilm.21.Luku)! …sillä Jumalan tuomiossa ei ole kysymyksessä aina ja ikuisesti kestävästä rangaistuksesta, vaan se on jokaiselle tuomitulle ajallinen, -- toisilla se kestää hetken toisilla pidempään riippuen hänen pahoista teoistaan, mutta kuitenkin kaikki loppuu aikanaan, -- kun kukin on kärsinyt tuomionsa ei häntä enää ole!

Helvetti, on siis se Lopullinen tuhonpaikka, jossa kaikki jumalattomat pahantekijät poltetaan, palavat pois Lopullisesti, niin ettei heistä jää juurta eikä oksaa!!! Ja kun se on tehtävänsä tehnyt, niin ei sitä enää sen jälkeen koskaan ole!

..tästä asiasta/ajasta Malakia on kirjoittanut:
"Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa." (Mal.4:1)

Ilmestyskirjasta saamme lukea Jumalan varmasta ja iankaikkisesta ihanasta rakkaudenlupauksesta pelastetuille:
”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet,
eikä merta (rangaistuksen paikkaa) enää ole.

Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

Ja valtaistuimella istuva sanoi:
"Katso, UUDEKSI MINÄ TEEN KAIKKI."
Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat VAKAAT ja TODET."
"ja HÄN on PYYHKIVÄ POIS KAIKKI KYYNELEET heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä KAIKKI ENTINEN ON MENNYT."

*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä

eepu
*
♥ MARANATA! ♥

Äänestä
  • Room.7:23. Osoittaa selkeästi,että Paavali tarkoittaa myös meidän lihallista ruumista.

    "Mutta jäsenissäni minä näen toisen lain,joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa,joka minun jäsenissäni on"

    Paavali tarkoittaa tässä samalla myös lihallista mieltä,jos mieli yhdistyy lihan haluihin.

    Eli raamattu opettaa eri tavoin kun adventistit.

    Äänestä

  • Eki-., kirjoitti:

    Room.7:23. Osoittaa selkeästi,että Paavali tarkoittaa myös meidän lihallista ruumista.

    Room.7:23 puhuta mitään sielusta tuossa Apostoli Paavali puhuu jäsenissään olevan vain toisen lain, joka sotii hänen MIELENSÄ (SIIS MIELENSÄ, EI SIULUNSA) lakia vastaan, ja pitää hänet vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Koko luku käsittelee lakia ei kuolematonta siulua, huonot perustukset ovat sinulla Eki raamatun tuntemuksessasi jos sinä tuolla lauseella yrität tehdä ihmisestä kuolematonta siulua.

    Äänestä

  • Oikea sana oikeaan aikaan... kiitos siitä.

    Valitettavasti minulle ie tule Ilkkaan, että voisin itsekin kommentoida kirjoituksia.

    Terveisin Sanelma

    Äänestä

  • Eki-., kirjoitti:

    Room.7:23. Osoittaa selkeästi,että Paavali tarkoittaa myös meidän lihallista ruumista.

    "Mutta jäsenissäni minä näen toisen lain,joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa,joka minun jäsenissäni on"

    Paavali tarkoittaa tässä samalla myös lihallista mieltä,jos mieli yhdistyy lihan haluihin.

    Eli raamattu opettaa eri tavoin kun adventistit.

    Kun tuuli käy hänen lävitseen,ei häntä enää ole. Mootes Noon

    Äänestä

  • käsittelee lakia. kirjoitti:

    Room.7:23 puhuta mitään sielusta tuossa Apostoli Paavali puhuu jäsenissään olevan vain toisen lain, joka sotii hänen MIELENSÄ (SIIS MIELENSÄ, EI SIULUNSA) lakia vastaan, ja pitää hänet vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Koko luku käsittelee lakia ei kuolematonta siulua, huonot perustukset ovat sinulla Eki raamatun tuntemuksessasi jos sinä tuolla lauseella yrität tehdä ihmisestä kuolematonta siulua.

    Sielulla ja mielellä ei ole mitään eroa Paavali nimenomaan tarkoittaa mielellä sielullista tilaa. Room.7:19-22. Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, sitä minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, nniin sen tekijä en ole minä, vaan synti joka minussa asuu". Tässä Jakeessa Paavali erottaa niin päivän selvästi sielun ja ruumiin eli lihan teot! Hän elää vain sielunsa kautta Jumalallisissa hyvissä töissä, mutta liha vastustaa Jumalaa eli Kristusta, eikä alistu Kristukseen ja hänen tekoihinsa.

    Jakeessa 21. Hän tunnustaakin: "Niin huomaan siis "itsessäni, minä" joka tahdon hyvää tehdä: Siis minun "Sieluni" joka tahtoo hyvä tehä" - toisen lain, että tuo paha joka riippuu ruumiissani kiinni, ei alisdtu "sieluni" tahtoon eli varsinaiseen Paavalin hengen tahtoon. "Sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin". Jumala joka on Kristuksen *Rakkaus. Paavalin sielu siihen taipui, mutta liha eli ruumis vastusti, ettei siihen suostunut.

    Äänestä

Meidänkin ohjelmassamme on puhelin ollut koko ajan auki. Olen noita ohjelmia tehnyt niin monta kertaa, että tiedän tämän omakohtaisesti. Viime kerralla paikalla ollut Järviradion työntekijä sulki puhelimen tietämättämme, koska halusi, että ihmiset kuulevat selvästi ja häiriöittä Armo Kuoppakankaan opetuksen, kuten hän sanoi puolustuksekseen. Olihan se hyvä pointti, mutta... mutta...

Me kaksi Adventtiseurakunnasta mukana ollutta emme tienneet puhelimen kiinni olemisesta ennenkuin meille siitä rukouspuhelimen kautta ilmoitettiin. Silloin puhelin tietenkin aukesi, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua; soittajat olivat suuttuneet ja puhelut olivat sen mukaisia tuon jälkeen. Kukaan ei meinannut saada suun vuoroa.

Asia oli niin yksinkertainen kuin olla voi. Uskomme rakkauden Jumalaan, kuten täälläkin aina opetamme, emme ikuisesti kiduttavaan. Kun iankaikkinen kidutus vietiin pois ja myös kuolematon sielu, moni veti heti herneen nenäänsä, ja siitäkös poru syntyi. Näistä kahdesta asiasta voi tehdä tutkimusretken kotisivuillemme, ja sieltä saa todella hyvän kuvan, miten uskomme.

Vaikeus teillä lukijoilla ja kuuntelijoilla on vain se, että te ette haluakaan uskoa Raamatun totuutta, vaan mieluimmin saatanan valheen: Ei, ette te kuole. Tästä johtuu, että moni asia menee vinksalleen mielessänne. Onhan teillä oikeus uskoa, miten haluatte, mutta me uskomme ja julistamme sitä, mitä me uskomme, joten seuraavalla kerralla tulee taas lisää, mikäli saan olla mukana.

Terveisin Sanelma

Äänestä
  • Ensimmäinen kerta järviradion hengellisessä illassa adventistien kohdalla kyseinen menettely ,olen kuunnellut niitä ennemminkin. Seuraavan kerran on adventistin vuoro 18.10.2010. Olen varma että taas menetellään samalla tavoin. Näin on ollut enenkin ne muutamat kerrat mitä olen muistanut kuunnella. Ymmärrä kyllä asian adventistit tietävät että koko ohjelma kuluisi vastaväitöksiin...puolin ja toisin....mutta tekisi ohjelmasta mielenkiintoisen. Jota se ei ole nyt,kun kirjasta tai paperista lukemalla päntätään adv oppia koko lähetyksen ajan.

    Äänestä

  • Eki-., kirjoitti:

    Ensimmäinen kerta järviradion hengellisessä illassa adventistien kohdalla kyseinen menettely ,olen kuunnellut niitä ennemminkin. Seuraavan kerran on adventistin vuoro 18.10.2010. Olen varma että taas menetellään samalla tavoin. Näin on ollut enenkin ne muutamat kerrat mitä olen muistanut kuunnella. Ymmärrä kyllä asian adventistit tietävät että koko ohjelma kuluisi vastaväitöksiin...puolin ja toisin....mutta tekisi ohjelmasta mielenkiintoisen. Jota se ei ole nyt,kun kirjasta tai paperista lukemalla päntätään adv oppia koko lähetyksen ajan.

    Hengelliset illat Järviradiossa vuonna 2010

    (Joka maanantai klo 18.00 alkaen)

    04.01.2010 Alajärvi srk
    11.01.2010 Hell.Srk: Evijärvi, Kortesjärvi, Lappajärvi
    18.01.2010 Kansanlähetys
    25.01.2010 Kyyjärvi srk
    01.02.2010 Veteli/Halsua srk
    08.02.2010 Vapaakirkko
    15.02.2010 Soini
    22.02.2010 Ranuan kr.kansanopisto
    01.03.2010 Riihimäki srk
    08.03.2010
    15.03.2010 Kortesjärvi srk
    22.03.2010 Hell.Srk: Alajärvi, Alavus, Soini
    29.03.2010 Urpo,Torsti
    05.04.2010 Jyväskylän Rauhanyhdistys
    12.04.2010 Rauhanyhdistys/Jyväskylä
    19.04.2010 Alajärvi srk
    26.04.2010 Urpo ja Torsti
    03.05.2010 Kansanlähetys
    10.05.2010 Hell.Srk: Karstula, Kyyjärvi, Vimpeli
    17.05.2010 Adv.srk.
    24.05.2010 Urpo,Torsti
    31.05.2010 Alajärvi srk
    07.06.2010 Rauhanyhdistys/Ylivieska
    14.06.2010 Riihimäen seurakunta
    21.06.2010 Lappajärvi srk
    28.06.2010 Kyyjärvi srk.
    05.07.2010 Hell.Srk: Evijärvi, Kortesjärvi, Lappajärvi
    12.07.2010 Urpo ja Torsti
    19.07.2010 Alajärvi srk.
    26.07.2010 Vapaakirkko
    02.08.2010 Kansanlähetys
    09.08.2010 Riihimäki srk
    16.08.2010
    23.08.2010 Soini srk
    30.08.2010 Urpo ja Torsti
    06.09.2010 Rauhanyhdistys/Nurmijärvi
    13.09.2010 Hell.Srk: Alajärvi, Alavus, Soini
    20.09.2010 Urpo, Torsti
    27.09.2010 Alajärvi srk.
    04.10.2010 Srk:n sisaryhdistys Amerikan kesk.yhdistys USA
    11.10.2010 Urpo, Torsti
    18.10.2010 Adventtisrk.
    25.10.2010 Kyyjärvi srk.
    01.11.2010 Veteli-Halsua srk.
    08.11.2010 Kortesjärvi srk.
    15.11.2010 Alajärvi srk.
    22.11.2010 Hell.Srk: Karstula, Kyyjärvi, Vimpeli
    29.11.2010 Kansanlähetys
    06.12.2010
    13.12.2010 Urpo ja Torsti

    Järviradion taajuudet antenniverkossa:
    Paikkakunta Taajuus Teho Muuta tietoa
    Lehtimäki 107,9 MHz 3000 W RDS käytössä
    Jyväskylä 91,3 MHz 1000 W RDS käytössä
    Pihtipudas 87,9 MHz 1000 W RDS käytössä
    Viitasaari 89,6 MHz 1000 W RDS käytössä
    Lestijärvi 99,1 MHz 1000 W RDS käytössä
    Vimpeli 89,7 MHz 1000 W RDS käytössä
    Pylkönmäki 90,5 MHz
    5000 W RDS käytössä
    Helsinki 105,5 MHz
    Seinäjoki 99,1 MHz

    Alajärvi 100,0 MHz RDS käytössä
    Riihimäki 102,3 MHz

    Järviradion taajuuksia kaapeliverkoissa:
    Paikkakunta Taajuus Operaattori
    Alajärvi (kaapeli-TV) 107,9 MHz Järviradio
    Jyväskylä (kaapeli-TV) 95,4 MHz Elisa
    Pietarsaaren seutu (kaapeli-TV) 104,5 MHz JNT - Jakobstad Network & Telecom

    Kuuluvuusaluekartta Pohjanmaan ja Keski-Suomen lähettimistä:

    Kartalla näkyvä kuuluvuusalue on suuntaa-antava. Radiolähetteen kuuluvuus riippuu monista eri tekijöistä, mm. vastaanottimesta, antennista ja ympäröivästä maastosta.
    RDS-info

    Järviradion taajuuksilla käytetään RDS (Radio Data System) -järjestelmää. Mikäli radiovastaanottimesi tukee RDS:ää, näet kuuntelemasi radioaseman nimen radion näytöllä. Autossa radiota kuuntelevia auttaa RDS:n AF (Alternate Frequency) -toiminto, joka vaihtaa automaattisesti voimakkaimmalle saman radioaseman taajuudelle.

    Järviradion RDS-tiedot:
    PS: JARVIRAD
    PTY: VARIED
    PI: 6255

    Äänestä

  • Eki-., kirjoitti:

    Ensimmäinen kerta järviradion hengellisessä illassa adventistien kohdalla kyseinen menettely ,olen kuunnellut niitä ennemminkin. Seuraavan kerran on adventistin vuoro 18.10.2010. Olen varma että taas menetellään samalla tavoin. Näin on ollut enenkin ne muutamat kerrat mitä olen muistanut kuunnella. Ymmärrä kyllä asian adventistit tietävät että koko ohjelma kuluisi vastaväitöksiin...puolin ja toisin....mutta tekisi ohjelmasta mielenkiintoisen. Jota se ei ole nyt,kun kirjasta tai paperista lukemalla päntätään adv oppia koko lähetyksen ajan.

    advareiden tartte puhelimessa teidän panetteluunne vastata, jos eivät halua.

    Äänestä

  • Eki-., kirjoitti:

    Ensimmäinen kerta järviradion hengellisessä illassa adventistien kohdalla kyseinen menettely ,olen kuunnellut niitä ennemminkin. Seuraavan kerran on adventistin vuoro 18.10.2010. Olen varma että taas menetellään samalla tavoin. Näin on ollut enenkin ne muutamat kerrat mitä olen muistanut kuunnella. Ymmärrä kyllä asian adventistit tietävät että koko ohjelma kuluisi vastaväitöksiin...puolin ja toisin....mutta tekisi ohjelmasta mielenkiintoisen. Jota se ei ole nyt,kun kirjasta tai paperista lukemalla päntätään adv oppia koko lähetyksen ajan.

    että adventistit ovat Mordokai teidän Haamaien portilla ja sekös teitä pännii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EKI. kirjoitti:

järviradiossa tulee maanantaisin hengellinen ilta lähetys, pari viikkoa sitten oli adventistien vuoro. Lähetys on kolme tuntinen. Kun muut suunnat tai kirkkokunnat ovat studiossa saa lähetykseen soittaa pienen alustuksen jälkeen koko illan. Mutta tämä oli järjestetty niin,että lopussa sai soittaa vain kolme tai neljä puhelua,ja koko ajan paasattiin kahden hengen vomin oppia että sielu,ei ole kuolematon. Tottakai tiesivät että tulisi puheluja paljon asiasta ja joutuisivat puolustuskannalle,ja tappiolle. Niissä muutamissa soitoissa tuotiin esille,että tuolla opilla pitää jättää paljon raamatun kohtia pois,ja paheksuttiin sitä että linjat pidetään tukossa,että ei voi kommentoida.
Vetäjänä oli tunnettu adventisti pappi nimeä en harmikseni muista.
Mutta kommentoimista on jatkettu paikallisessa Ikka-lehdessä kun kerran studioon ei voinut soittaa. 19.5 oli kommenttti otsikolla "adventistit miksi muutatte Jumalan sanaa" jossa hän otti esille adventistien tulkinnan ristin ryöväristä,sekä tulkinta että ryövärit eivät ehkä kuolleet moneen päivään,koska lähestyvän pääsiäisen takia heidät ehkä vietiin muualle kuolemaan. Mutta kirjoittaja jatkaa,että kun sääriluut katkotaan keuhkot painuuvat kasaan keuhkoihin ei tule ilmaa ja täten kuolema tulee aika nopeasti.
27.5 oli ilkka lehdessä adventisti Veikko Leppäsen vastaus jossa hän toteaa...
"Kristittyjen ajattelua vaikeuttaa Kreikkalainen dualistinen filosofia...joka jakaa ihmisen siten että ruumis on paha ja alhainen sielu on hyvä,ja kuolematon ja jatkaa elämäänsä tietoisessa tilassa kuoleman jälkeen" ja jatkaa että kun Jumala loi ihmisen ihmisruumis sai hengen niin tästä kokonaisuudesta tuli elävä sielu.
Ei siinä mitään filosofioita mielestäni tarvita Room.7:18 "Sillä minä tiedän että lihassani ei asu mitään hyvää"
Eikö tuo raamatun paikka jo osoita että ruumis on se paha ja alhaisempi,ja on tarkoitettu vain tätä aikaa varten.
Ikuinen sielu taas löytyy sekin raamatusta. Kuunnelkaa muuten järviradiota sieltä tulee hyviä hengellisiä ohjelmia Käykää myös guuglaamassa netistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu