Pummien paratiisi

Kukin omillaan

Oltiin sukuloimassa Keravalla pari päivää ja käytiin perjantaina ja lauantaina muutamassa paikallisessa parilla. Ikävä sivumaku jäi joka paikassa siitä, että aina tuli pummeja vaatimalla vaatimaan että anna euro, tarjoa stobe, osta yks, anna huikka, tarjoo rööki jne. Missään ei saanut vain olla omassa seurassa.
No ehkä hesessä tai mäkkärissä olisi onnistunut! Tuollaista ei vain muualla ole eteen tullut.
Ihme "kaupunki." Tätä valitti isäntäpariskuntammekin.

9

995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pummitloitoon

      Tänään se on varsin yleistä koska talouudellinen lama iskee vähävaraisempiin. Ei heillä oo varaa mennä putiikkiin ostamaan röökiä tai viinaa. Pummeja on aina ollut ja tulee aina olemaan enemmän tai vähemmän. Eteenkin hesassa jos puistonpenkillä tai assalla istut viitisen munuuttia niin pummeja pyöri ympärillä

      • Kukin omillaan

        On täälläkin niitä, en mä sitä kiellä. Mutta ei multa ole ennen baareissa tultu pummaamaan.
        Hyvä kun saa itsensä tuolille istumaan, niin ensimmäiset ovat jo hihasta nykimässä!
        Miten ne edes voi olla baareissa, jos ei ole edes yhteen olueen rahaa? Tätä en ole muualla kokenut.

      • tsaari80
        Kukin omillaan kirjoitti:

        On täälläkin niitä, en mä sitä kiellä. Mutta ei multa ole ennen baareissa tultu pummaamaan.
        Hyvä kun saa itsensä tuolille istumaan, niin ensimmäiset ovat jo hihasta nykimässä!
        Miten ne edes voi olla baareissa, jos ei ole edes yhteen olueen rahaa? Tätä en ole muualla kokenut.

        Ei täällä kukaan mitään pummi..on varsinaisia varmaan böndepaukkuja ollut isäntä pari,jos sut johonkin räkälään vie,kun kylässä olet...mene käymään stadin steissillä,niin näät mikä on pummiminen

      • omat röökit
        tsaari80 kirjoitti:

        Ei täällä kukaan mitään pummi..on varsinaisia varmaan böndepaukkuja ollut isäntä pari,jos sut johonkin räkälään vie,kun kylässä olet...mene käymään stadin steissillä,niin näät mikä on pummiminen

        Mä muutin pariks kuukaudeks tänne Haagasta kun siellä tehdään remppaa taloon ja painuin sit tos
        viime viikolla parille pitkälle paikalliseen. Ei mua ketään häirinny mut kun menin ulos röökille niin näin kun kaks jannua koitti pummii joltain ohikulkijalta röökiä ja kun ei tullu niin mono ja nyrkki heilahti.
        Oon mä näit kuullu hesaskin tapahtuneen, mut ekan kerran näin livenä ja heti ekalla viikolla Keravalla.

      • keijuneneiti
        omat röökit kirjoitti:

        vastaavaa vaikka millä paikkakunnalla. Onhan se tuo ravintolaelämä jotain muuta kuin normaali arkea. Mulla on varastettu Tikkurilassa käsilaukku ja tutut sai siellä kunnolla selkään. Joensuussa ei kannata olla vääränvärinen. Onhan näitä juttuja.

        Kävelen usein iltamyöhällä kotiin, eikä mitään uhkailuja ole tullut missään.

    • bb-tähtiä

      Oliko yhtään BB:stä tuttua, eikös niitäkin siellä pörrää, niitä pers/aukisia :))

    • antakaamääkihuudan

      Eikös sana Kerava ole jo aika monessa paikassa sana, mikä tarkoittaa vähän junttia tai muuten
      vaikeeta tapausta? Nytkin iltiksen sarjiksena pyörii joku Kerava ja antaa ihan sellaisen kuvan
      mestasta, kuin mitä tää on.

      • YrjöYliverto

        Kyllä, mulla on täällä olo jotain vankilaan verrattavissa olevaa kun tänne on jokunen vuosi sitten muuttanut halvempien asumiskustannuksien perässä. Sitten kun sai fudut laman myötä niin työttömänä ei pääse täältä edes pois millään.
        Vuokranantajilla kun on vapaus valita parhaat hakijat päältä joten työttömän on aika vaikea muuttaa mihinkään...

        TE-toimistossa on tyypillisiä periaatteellisesti kaikkea asiakkaan ideoita tai hankintoja vastustavia virastotanttoja jotka ovat lisäksi omasta alastani täysin ulalla.

        Pilasivat jo yhden suunnitelman mikä perustui työsopimuksen saamiseen työllistämistuella ja oli lakipykälien mukaan toteutettavissa sellaisilla prosenteilla että työntantaja (joka myöskin oli valtion laitos joten ei olisi käynyt suuressa mittakaavassa edes valtiolle kalliiksi) olisi työllistänyt tehtäviin mihin olisi aivan mahdotonta päästä minnekään muualle.

        TE-toimistossa heti ensimmäinen tantta paitsi että tyrmäsi koko homman kuulematta ihmeemmin perustelujani myös kuulosti ärsyyntyneeltä siitä että kehtaan edes moista ehdottaa.
        Vastaus oli heti päin naamaa "joo, ei.." "Ei me tallaisia".

        Silti ovat meikäläisenkin elämässä suurimmat vaikuttajat tällä hetkellä. Vääränlainen päätös sieltä kysymykseen että saanko nyt opiskella iltaopiskelujani vaiko en -niin olen henkilökohtaisessa vararikossa ja jos en nyt ihan koditon niin ainakin sosiaalitoimiston asiakas.

        Tsekkasin äsken kommentteja Keravan sosiaalitoimistosta ja jäi mielikuva että äkilliseen taloudelliseen ahdinkoon joutuvan olisi turha kuvitella saavansa sieltä mitään apua.

        Joten ehkä sittenkin sillan alla. Miksi? Siksikö että olen kiinnostunut opiskelemaan ja kehittämään itseäni ja että TE-toimistossa ja vastaavissa virastoissa on elämäntapabyrokraatteja töissä mitkä tuntuvat saavan jotain kieroa nautintoa siitä että saavat asiakkaat tukalaan tilanteeseen.

        Koskaan ei ole tuokaan päätös opiskelujen sivutoimisuudesta kestänyt näin kauan kuin nyt. Ja koulutus on menossa jo kolmatta kuukautta -mikä tarkoittaa että jos päätös on kielteinen eikä silloin ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen niin ne peritään takaisin!

        Niiden pitäisi vähän miettiä sitäkin että miten paljon tällainen tuottaa stressiä ihmisille ja mikä sen lasku yhteiskunnalle on.
        Itse olen nyt burnoutin partaalla -tai ihan tasan siinä nyt, mutta en ole jaksanut käydä diagnosoimassa (huom. koska käytän senkin ajan mieluummin opiskeluun).

        Ja jos tämä tila ettei tiedä tulevaisuuden kuvioista mitään pitkittyy vielä pitkäänkin niin saatan saada jonkinlaisia vakavampiakin ylirasitusoireita -ja vain siksi että virastot on niin kankeita kuin ne on.

        Esim. noitten iltakoulutuksien suhteen päätös voisi kestaa yhden minuutin viikkojen sijaan. Tai sitä päätöstä ei tarvitsisi tehdä aina ollenkaan.
        Munkin tapauksissa koulutukset mihin olen osallistunut ovat aina olleet sellaisia että järjestäjä on jo valmiiksi laskenut että ne täyttävät sivutoimisuuden ehdot. Silti tämä meidän rakas systeemimme pistää jokaisen työttömän joka opiskelee mitä tahansa, tekemään selvityksen opiskelujen kestosta opisntopisteistä jnejne. joka sitten menee työvoimapoliittiseen lautakuntaan ja tulee sieltä ulos kun x-määrä viikkoja on kulunut.
        Tässä voitaisiin hyvin tehdä periaatepäätökset valmiiksi että tiettyjen oppilaitoksien tietyllä formaatilla pidetyt koulutukset ovat KAIKKI automaattisesti sivutoimisia.

        Vältyttäisiin ainakin siltä että juuri ne tapaukset jotka olisivat kiinnostuneita tekemään elämällään jotain ja opiskelemaan lannistetaan systeemin taholta näin ja saatetaan hermoromahduksen partaalle.

      • YrjöYliverto
        YrjöYliverto kirjoitti:

        Ai niin, ja Keravan meiningistä vielä sen verran että täällä on aina ihan käsittämätön melusaaste asukasmäärään nähden.
        Ensin ärsytti lentokoneet, sitten moottorikäyttöiset lehtipuhaltajat, mopoilijat, rekka-autot (talon edessä on jonkinlainen epävirallinen rekkaparkki ja purkiremontti)

        Remontteja toki tehdään joka paikassa ja lentokoneisiin tottui nopeasti. Mut toi mopoilijoiden määrä on ihan järkyttävä!

        On todellakin ikävä sitä stadin rauhaa mistä läksin pari v. sitten.

        Ja heti kun saan taas uran käyntiin niin jätän hyvästit tälle junttilan melukakofonialle ja nihkeille virastotädeille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      139
      5174
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3426
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      114
      2700
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2388
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      261
      1807
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1739
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1587
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1556
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1520
    10. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      20
      1386
    Aihe