Nukutko sinä?

Eikö sinulle ole kirkastunut se, että Jumalan käskyt ovat voimassa. Ilaman käskyjä ei voi tulla Jumalan valtakunnasta osalliseksi. Jeesus ei kumonnut käskyjä vaan täydensi ne Rakkauden lailla.
Jumalaa ei rakasta sellainen ihminen, joka ei usko käskyjen voimassa oloon.
Jeesus sanoo: joka tatoo minun perässäni kulkea ottakaao joka päivä ristinsä ja seuratkoon Minua.

Ettekö tiedä, jos ei tee koknais valtaista parannusta maanpäällä ei voi päästä taivasten valtakuntaan.
Käskyissä ja rakkauden laissa on kaikki se, jota tarvitaan taivastielle se on pohja sillä tavoin voi, vain juurtua Jeesukseen.
Ilman juurta ihminen on, joka tuulen ripoteltavana ja eksytyksen alaisena. Miksi sinä tahdot olla tuleen kylvetty siemen.

Fariseukset vailla uskoa olevat oman uskon varassa roikkuvat, yrittävät koko ajan kylvää lustetta viljan sekaan.
On tullut aika erottaa luste ja vilja se alkaa seurakunnista puhdistettu vilja saa palkansa ja luste heitetään sammumattomaan tuleen.
Sinulla on vielä aikaa tehdä parannus ja avata silmät totuudelle. Raamattu on TOTUUS.
Uskosi sinut kantakoot taivastielle ja vapauttakoot vääriltä opeilta.
50346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Ilmestyskirja, Raamatun viimeinen kirja Ilmoittaa, että vain Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat uskovaisen kärsivällisyys. Ei muut uskomukset. Joka uskoo käskyihin ja uskoo Jeesuksen opetuksiin, joutuu erikoiseen kärsivällisyyskoulutukseen ja joutuu pilkatuksia ja syytetyksi, mutta Jeesuksessa on kaikki. On onni ja tasapaino ja rauha, jota maailma ei voi poissa ottaa.

Laki on ikuinen ja se on liitonarkissa kymmenenä käskynä samoin kuin on Jumalan omalla soremella kirjoittamana jokaisen ihmisen hengessä. Kaikkille se totuus ei avaudu, koska kaikki eivät tahdo totuutta, vaan jotkut tahtovat valheen totuuden sijaan.

Äänestä
  • Koko Raamatun Sana alusta lopuun tuo esille KÄSKYT kukaan ei voi ohittaa niitä ja olla löytämättä Sanan Totuutta.
    Ilmestys kirjassa se tullee varmasti täysin selväksi, ettei käskyjä voi ohittaa ja tehdä KÄSKYJÄ mitättömäksi.

    Äänestä

  • Matt.5;18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Joh.16;8 ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio.

    Näin on,ei lakia ole kumottu,ei minkään käskyn kohdalta.
    Ja juuri laki osoittaa mikä on syntiä,sen perusteella väärintekijä tulee synnintuntoon ja pääsee katumukseen,siitä edeten ristin juureen saamaan armon ja anteeksiannon.
    Ilman lakia ei olisi syntiä.
    Ja Jeesus ei todellakaan muuttanut lakia mistään kohdasta,niinkuin Matt.5;18 osoittaa.
    Synnittömällä elämällään Hän täytti lain ja juuri sillä perusteella me saamme armon,että Hän synnittömänä kuitenkin kärsi rangaistuksen meidän puolesta.

    Room.6;23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    Room.5;12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet-

    Ilm.14;12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Näin on.

    Äänestä

Että taivastie on kapea syntien tunnustamisen tie, Jos aijot jatkaa mailman opeissa ja teoissa, etkä usko siihen, että sinulta vaaditaan täällä maanpäällä täysisydämisyyttä.
Mitä täysi sydämisyys on? Se on parannusta synneistä ja syntien näkemistä itsessä.
Puoli sydämiset, jotka sanovat olevansa uskossa eivätkä ole, eivät ole kelvollisia Jumalan valtakunnan tielle.

Moni ajattelee, että voi vain olla tekemättä mitään ja kaikki siunaus tulee ylhäältä. Näin se ei ole, jos sinä käyt käskyjä ja rakkauden lakia vastaan et voi käydä ahtaasta portista sisään.
Ahdas portti on itsensä kieltämisen portti, kiellät itsesi lihan teoista ja ajatuksista. Et voi tehdä syntiä armonpäälle ja luulla, että armo peittää syntisi ilman synnin tunnustusta.

Sinun tulee tehdä työtä sen eteen, että pysyt taivastiellä. Vain Raamatun Sana synnyttää sinut Ylhäältä Uudesti ei vesi kaste riitä muuhun, kuin syntien anteeksi saamiseen.
Miten voit saada vapauden Kristuksessa? Siten, että olet vilpitön Jumalasi edessä sillä tavoin voit saada rauhan ja voiman tehdä työtä ja iloita.

Valitse oiken, että kasvat ja löydät TOTUUDEN.

Äänestä
  • että saa nähdä välillä Raamatun -mukaista kirjoitusta. Kiitos sinulle.

    Äänestä

  • mutta miksi pialsit sen tällä; " < ei vesi kaste riitä muuhun, kuin syntien anteeksi saamiseen. >" ?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    mutta miksi pialsit sen tällä; " < ei vesi kaste riitä muuhun, kuin syntien anteeksi saamiseen. >" ?

    että jokainen viesti tässä ketjussa ennen sinun viestiäsi on saman Totta!!! miehen kirjoittama.
    Totta!!! nimimerkki ei ole uskovien kasteen kannattaja. Hän ei anna sille raamatullista arvoa.

    Äänestä

  • vai huomasitko? kirjoitti:

    on sitten niin kuin " monologi" " laulettaisiin "duettona"? Jos sinua ja minua ei oteta mukaan ?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    on sitten niin kuin " monologi" " laulettaisiin "duettona"? Jos sinua ja minua ei oteta mukaan ?

    sinun viestiisi klo 20.29 saakka. Totta!!! ja sovitellen ym. - samalta kirjoittajalta.

    Ittelleen kun kirjottaa ja itte vastaa niin ei tule erimielisyyttä, heh.

    Äänestä

  • vai huomasitko? kirjoitti:

    että jokainen viesti tässä ketjussa ennen sinun viestiäsi on saman Totta!!! miehen kirjoittama.
    Totta!!! nimimerkki ei ole uskovien kasteen kannattaja. Hän ei anna sille raamatullista arvoa.

    nimimerkki ja totta nimimerkki eivät vaikuta ollenkaan samalta kirjoittajalta tulleeksi, mutta näyttää, että heillä on samanlainen usko. Minä arvostan heidän uskoaan.

    Äänestä

  • vai huomasitko? kirjoitti:

    että jokainen viesti tässä ketjussa ennen sinun viestiäsi on saman Totta!!! miehen kirjoittama.
    Totta!!! nimimerkki ei ole uskovien kasteen kannattaja. Hän ei anna sille raamatullista arvoa.

    Mikä tarve teillä on valehdella ja syyttää? Minä en ole teitä syyttänyt, en kasteen, enkä minkään muunkaan perusteella, mutta te syytätte ja valehtelette.

    En ole Sovitellen nimimerkki, joten sinä teet syntiä valheinesi ja synti on raskasta kantaa.

    Minä olen sanonut, että minut on kastettu lapsena, kuten Jeesus lupaa lasten ja kaikkien tulla luokseen ja olen kertonut, että Jumala antoi Itse toisen kasteen pitkän ajan jälkeen, kun olin ensin oppinut tuntemaan Hänet ja olin oppinut alistumaan Sanan alamaisuuteen ilolla. On ilo alistua viisauteen.

    Missä on Jumalan pelko? Missä on usko elävään Jumalaan, joka tietää kaiken ja näkee kaiken?

    Äänestä

  • vai huomasitko? kirjoitti:

    että jokainen viesti tässä ketjussa ennen sinun viestiäsi on saman Totta!!! miehen kirjoittama.
    Totta!!! nimimerkki ei ole uskovien kasteen kannattaja. Hän ei anna sille raamatullista arvoa.

    Että on kasi eri henkilöä, jotka kirjoittavat Henki on sama Pyhä Henki ja näin tulisi olla kaikkien Pyhässä Hengessä kirjoittavien kanssa. Uudesti syntyneillä paranusta kokoajan tehneitä.
    Pyhä Henki ei voi olla itseään vastaan, vaan se on saman mielinen.
    Mohikaanille vastaan Pyhän Henkegen kaste, joka tulee Ylhäältä synnyttää Uudesti. Tiedän että tämä on sellainen kynnys kysymys, mutta Herra itse tämän kirkastakoon sinulle. Johannes EV. kirjoittaaa aiheesta.
    Totta!!! kirjoittaa omalla nimimerkillä ja hän tuo Ramatun selvästi esille ja kannattaa uskoa niidenkin, jotka eivät tällähetkellä usko.
    Minut Herra koulutti omaan tehtäväänsä vuosi kymmeniä ja kirjoitan sitä mitä Herra on minullekin kirkastanut.
    Meillä on varmaankin erinlainen koulutus Herralta itsekukin on oman aluueen koulutuksen saanut.
    Jotta olisimme kaikki yksimieliset ei kaikkia alueita kirkasteta kaikille.

    Äänestä

  • Sovitellen kirjoitti:

    olevan sinä:) ja muuten se ei haittaa, mutta kun minusta leimattiin valehtelija. Olen sitä mieltä, että uskomme tulee samasta lähteestä ja sinä näyt olevan samaa mieltä. Siunausta sinulle ja kaikille, jotka uskovat Jeesukseen.

    Äänestä

  • se oli kirjoitti:

    sinun viestiisi klo 20.29 saakka. Totta!!! ja sovitellen ym. - samalta kirjoittajalta.

    Ittelleen kun kirjottaa ja itte vastaa niin ei tule erimielisyyttä, heh.

    ei ollut todellakaan Tottanimimerkin kirjoittama.
    Minä Koivunlehti olen kirjoittanut tälle palstalle vasta muutaman kerran esim. Jeesuksen
    sukuluettelosta ja lasten kasvatuksesta ja muutama muunkin kirjoituksen.

    Nyt laittaisin laki ja miksi sitä pitäisi noudattaa aiheesta ihan oman mielipiteeni.
    Lapsi,joka rakastaa vanhempaansa tottelee mielellään tämän käskyjä ja toivomuksia.Ei lapsi silti ole täydellinen,eikä kaikessa onnistu,mutta ei kuitenkaan halua tahallaan tehdä vastoin vanhempansa toivomusta.
    Näin näkisin myös Jumalan kymmenen käskyn tottelemisen,eihän sitä uskova ihminen tarkoituksella ala rikkomaan.
    Vai varastatko ja teet huorin vain siksi,että voit sanoa,ettei käskyt ole enään voimassa.
    Ja niinkuin Jeesus sanoi ,niin käskyistä ei häviä ainoakaan piirto,ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    Ei kielto kuvien tekemisestä jumalankuvamielessä,ei sapattikäsky eikä mikään muukaan.

    Minä myös uskon uskovaisten kasteeseen,siis joka uskoo ja kastetaan se pelastuu.
    Usko ja ymmärrys ensin ja sitten vasta kaste omasta halusta.
    Siunaus ja Jumalan armo olkoon kanssanne

    Äänestä

  • Sovitellen kirjoitti:

    Että on kasi eri henkilöä, jotka kirjoittavat Henki on sama Pyhä Henki ja näin tulisi olla kaikkien Pyhässä Hengessä kirjoittavien kanssa. Uudesti syntyneillä paranusta kokoajan tehneitä.
    Pyhä Henki ei voi olla itseään vastaan, vaan se on saman mielinen.
    Mohikaanille vastaan Pyhän Henkegen kaste, joka tulee Ylhäältä synnyttää Uudesti. Tiedän että tämä on sellainen kynnys kysymys, mutta Herra itse tämän kirkastakoon sinulle. Johannes EV. kirjoittaaa aiheesta.
    Totta!!! kirjoittaa omalla nimimerkillä ja hän tuo Ramatun selvästi esille ja kannattaa uskoa niidenkin, jotka eivät tällähetkellä usko.
    Minut Herra koulutti omaan tehtäväänsä vuosi kymmeniä ja kirjoitan sitä mitä Herra on minullekin kirkastanut.
    Meillä on varmaankin erinlainen koulutus Herralta itsekukin on oman aluueen koulutuksen saanut.
    Jotta olisimme kaikki yksimieliset ei kaikkia alueita kirkasteta kaikille.

    kyllä minä uskon, että uudsetisyntyminen tapahtuu Ylhäältä, Pyhän Hengen uudistuksen pesun kautta, ei vesikasteessa, olkoon vaikka Raamatullinen uskovien upous kaste. 1Kor. 12:13. kertoo juuri HENGESSÄ kastamisesta Kristukseen, sisäisesti. Room. 6: kertoo miten uskovaiset kastetaan näkyvällä tavalla Krisrtuksen seurakuntaruumiiseen, mutta tällöin ollaan jo sisäisesti Jeesuskessa Kristuksessa.

    * Pyhän Hengen kaste on aivan oma kokemuksensa. Se on se voima, jonka Jeesus lupasi lähettää kun palaa taivaaseen. Hän antaa sen voimaksemme todistaa Hänestä, eikä tämä liity mitenkään uudestisyntymiseen eikä vesikasteeseen. PH:n saamisen kriteerinä on ehdottomasti uudestisyntyminen, sen jälkeen sen voi saada kuka hyvänsä, ja sen voi saada joko ennen vesikastetta tai sen jälkeen tai yhdessä kasteen kanssa, tai heti uudestisyntymisen yhtyedessä, niin kuin minäkin Hänet sain vastaan ottaa!

    * Pyhän Hengen täyteys annettaan, että voimme ottaa vastaan armolahjoja, ja aina on ensimmäinen niistä kielillä puhuminen. Vaikka se ei lahjaksi jäisikään, mutta aina puhutaan kielillä kun saadaan PH: täyteys. Ja vaikka ei kielillä puhuminen olekkaan niitä "parhaita", mitä Paavali kehoittaa anomaan, on se silti aina ensimmäinen, ja se on merkki myös ulkopuolella oleville, että PH: on tullut!

    Kielillä ei aina puhuta, vaikka Pyhä Henki täyttääkin ihmisen. Eivät kaikki uskalla edes puhua, vaikka se lahja onkin tarjolla.
    Sinulla on kummallisia luulemisia. Oliko mummusi uskossa? Näitkö, että hän eli uskossa palvellen lähimmäistä, mutta ei kuitenkaan puhunut kielillä? Vai pidätkö sinä uskovaisena muita kuin tavallasi uskon tunnustavia ja upotuskasteen saaneita. Onko ennen 1900 luvun alkua kaikki suomalaiset olleet epäuskossa, sillä silloin vasta helluntalaisoppi toi mukanaan toisen tavan kastaa.

    Sinun jumalasi on upotuskaste.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    kyllä minä uskon, että uudsetisyntyminen tapahtuu Ylhäältä, Pyhän Hengen uudistuksen pesun kautta, ei vesikasteessa, olkoon vaikka Raamatullinen uskovien upous kaste. 1Kor. 12:13. kertoo juuri HENGESSÄ kastamisesta Kristukseen, sisäisesti. Room. 6: kertoo miten uskovaiset kastetaan näkyvällä tavalla Krisrtuksen seurakuntaruumiiseen, mutta tällöin ollaan jo sisäisesti Jeesuskessa Kristuksessa.

    * Pyhän Hengen kaste on aivan oma kokemuksensa. Se on se voima, jonka Jeesus lupasi lähettää kun palaa taivaaseen. Hän antaa sen voimaksemme todistaa Hänestä, eikä tämä liity mitenkään uudestisyntymiseen eikä vesikasteeseen. PH:n saamisen kriteerinä on ehdottomasti uudestisyntyminen, sen jälkeen sen voi saada kuka hyvänsä, ja sen voi saada joko ennen vesikastetta tai sen jälkeen tai yhdessä kasteen kanssa, tai heti uudestisyntymisen yhtyedessä, niin kuin minäkin Hänet sain vastaan ottaa!

    * Pyhän Hengen täyteys annettaan, että voimme ottaa vastaan armolahjoja, ja aina on ensimmäinen niistä kielillä puhuminen. Vaikka se ei lahjaksi jäisikään, mutta aina puhutaan kielillä kun saadaan PH: täyteys. Ja vaikka ei kielillä puhuminen olekkaan niitä "parhaita", mitä Paavali kehoittaa anomaan, on se silti aina ensimmäinen, ja se on merkki myös ulkopuolella oleville, että PH: on tullut!

    Voin nyt tunnustaa sinulle yhden asian en ole aikuisena kastettu. Olen vauva kasteen saanut silti olen saanut Uudesti syntymisen Ylhäältä.
    Mitä armolahjoihin tulee en rupea luetteloa tekemään koska siitä tulisi kuva, että kerskaan. Olen saanut olla Jeesuksen kasvatuksen alainen ja hän itse minua ohjaa.

    Nöyryys se on lain täyttämistä omassa elämässä. Minä olen kokenut elämässäni se, että aviopuolisoni teki aviorikoksen ja otti itsellen toisen puolisoksi. Tästä hän on saanut niitää sitä mitä on kylvänytkin. Avioliito on Jumalan asettama ja sitä kukaan älkööt pitäkö halpana lakina.
    Moni Helluntailainen luulee tekevänsä oikein, kun tekee huorin ja jätää puolison esimerkiksi sen tähdän, että puoliso ei hyväksy hänen uskoaan.
    Minä olen ollut yksi 12 vuotta ja olen tullut siunatuksi Ylhäältä monin eri tavoin. Minulla on molempaa sukupuolta olevia ystäviä ja tiedän heidän kunioittavan minua sydämestään.

    Mitä muihin käskyihin tulee niistä Pyhä Henki muistuttaa aina sillä kokosydämisen uskon merkki on se, että käskyt ja rakkauden laki on kirjoitettu sydämen temppelin tauluun kultakirjaimian.

    Miksi täällä monikin luulee, että voi syntyä Uudelleen vesikasteessa. Näin ei ole vaan Jumala antaa sitten vasta itse Uudestisyntymmisen, kun on kasvanut Raamatun Sanassa ja toteuttaa Jumalan lakia ja uskoo siihen, että rakkauden laki on se, että meidän tulee palvella lähimäisiä ja olla todellakin kaikkien palvelioita eikä niinkään puhua paljon, eikä tehdä mitään.

    Jeesuksen ruumiin jäseneksi ei voi tulla ellei ole yksimielisyys Jeesuksen nimessä. Niinkuin jotkut kiistakysymykset kuten kaste Jeesus on Jumala käskyt ja rakkauden laki.
    Joskus kynnys kysymys pysäyttää kasvun kokonaan, eihän käsi voi sanoa sormille teet väärin.
    Usko on myös tekoja meidän tulisi olla Hengessä valpaina ja avoimina Herran työlle.
    Jeesus antakoon kaikille uskoon avartumista ja näkeviä silmiä ja kuulevia korvia.

    ettet voi olla uskossa vauvakasteestasi huolimatta, on minutkin vauvana aikanaan kastettu, ainkin isä ja äiti niin sanoivat? Itse en tosin kyllä muista rahtustakaan siitä retkestä, mutta eihän siinä minulta mitään kysyttykään, vietiin vaan "körökörö-kirkkoon"!

    * Mutta jos olet tullut uskoon, ja uudestisyntynyt, sinun tulisi mennä uskovien kasteelle? Miksi et menisi? Raamattu opettaa, että ensin uudestisynnytään ja sitten kastetaan upottamalla Jeesukseen Kristukseen. Se on osa kokonaisvaltaista pelastusta, et sinä itse voi valita mikä usko sinulle parhaiten sopii? Jumalan on valmistanut tien maasta taivaaseen, Jeesuksessa Kristuksessa, ja tämän tien löytämiseksi on Hän antanut meille Raamatun, jossa on kyllä selkeäsäti evanankeiumi esillä ja luettavissa, kunhan vaan USKOO mitä on Krijoitettu !

    * Olethan sinä voinut saada Jumalan siunauksia, Hän on armollinen ja suuri armossaan, sitä en epäile ollenkaan. Mutta saadaksesi Pyhän Hengen täyteyden, sinun tulee olla uudestisyntynyt, muuta ei vaadita, jos jo olet, sitten vaan anot vilpittömällä ja avoimella sydämellä, sinä saat PH: lahjan, sitä ei kasteessa saada, se ei liity mitenkään kasteeseen.

    * Ja kun ja jos saat Hänet, niin sinä tulet phumaan kielillä, se on PH: kasteen ulkoinen merkki ulkopuolella oleville, ja miksei sinullekkin. Mutta aina puhutaan Kielillä, jos ja kun täytytään PH:llä! Ei se ole sitä, että tunnemaailmassa tunnetaan jotain liikutuksia, vaan se on KOKEMUS, ja siinä puhutaan kielillä aina ! Ja ilman PH:n kastetta, ei voi saada mitään muitakaan armolahjoja.
    * Paitsi uudestisyntymisessä saadaan suurin ja kallein ja meille tärkein armolahja, "iankaikkinen elämä"! Ja tämä onkin tärkeää, koska PH: kaste ei ole pelastukseen liittyvä asia ollenkaan, vaan se on verraton lahja tätäaikaa ja vaellustamme varten annettu ja annetaan, kuka ikinä sitä tahtoo, lähellä ja kaukana asuvat, sukupolvesta toiseen meidän ja meidän lapsillemmekin, aina siihen asti, kunnes Jeesus tulee, sitten sitä ei enää tarvitakkaan, koska uskomme vaihtuu näkemiseen, Hallelujaa !!!

    Puhut en kuitenkaan näe tarpeelliseksi mennä aikuis kasteelle koska yksi usko ja yksi kaste riittää.
    On minulla kielillä puhumisen lahja selittämisen lahja ja ehkä tärkeimpänä katson kuitenkin Henkien erottamisen lahjan, niinkuin sanoin lahjoista tulee luettelo, jos niitä alan kertoa Uudesti syntynyt olen vaikket sinä sitä uskokkan. Kaikessa haluan hakea Jumalan Kunniaa ja Kunnia kaiksta hänelle kuluu.
    Niin kauvan olen ollut Jumalan suorassa kasvatuksessa ja Herra suokoon sinulle sydämmen avoita katsetta ja ymmärtämystä kanssa ihmisiä kohtaan.
    On varmaan vaikeata luopua sellaisesta ajatusmailmasta, joka on vuosikymmentn aikana tullut sinuun.
    Sinä olet sellainen täysi malja uutta et ota vastaan, siinä sinulle kasvun paikka.
    Nöyryydessä onkin se asenteen muutos ja sitä lähtee vasta kasvu.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    ettet voi olla uskossa vauvakasteestasi huolimatta, on minutkin vauvana aikanaan kastettu, ainkin isä ja äiti niin sanoivat? Itse en tosin kyllä muista rahtustakaan siitä retkestä, mutta eihän siinä minulta mitään kysyttykään, vietiin vaan "körökörö-kirkkoon"!

    * Mutta jos olet tullut uskoon, ja uudestisyntynyt, sinun tulisi mennä uskovien kasteelle? Miksi et menisi? Raamattu opettaa, että ensin uudestisynnytään ja sitten kastetaan upottamalla Jeesukseen Kristukseen. Se on osa kokonaisvaltaista pelastusta, et sinä itse voi valita mikä usko sinulle parhaiten sopii? Jumalan on valmistanut tien maasta taivaaseen, Jeesuksessa Kristuksessa, ja tämän tien löytämiseksi on Hän antanut meille Raamatun, jossa on kyllä selkeäsäti evanankeiumi esillä ja luettavissa, kunhan vaan USKOO mitä on Krijoitettu !

    * Olethan sinä voinut saada Jumalan siunauksia, Hän on armollinen ja suuri armossaan, sitä en epäile ollenkaan. Mutta saadaksesi Pyhän Hengen täyteyden, sinun tulee olla uudestisyntynyt, muuta ei vaadita, jos jo olet, sitten vaan anot vilpittömällä ja avoimella sydämellä, sinä saat PH: lahjan, sitä ei kasteessa saada, se ei liity mitenkään kasteeseen.

    * Ja kun ja jos saat Hänet, niin sinä tulet phumaan kielillä, se on PH: kasteen ulkoinen merkki ulkopuolella oleville, ja miksei sinullekkin. Mutta aina puhutaan Kielillä, jos ja kun täytytään PH:llä! Ei se ole sitä, että tunnemaailmassa tunnetaan jotain liikutuksia, vaan se on KOKEMUS, ja siinä puhutaan kielillä aina ! Ja ilman PH:n kastetta, ei voi saada mitään muitakaan armolahjoja.
    * Paitsi uudestisyntymisessä saadaan suurin ja kallein ja meille tärkein armolahja, "iankaikkinen elämä"! Ja tämä onkin tärkeää, koska PH: kaste ei ole pelastukseen liittyvä asia ollenkaan, vaan se on verraton lahja tätäaikaa ja vaellustamme varten annettu ja annetaan, kuka ikinä sitä tahtoo, lähellä ja kaukana asuvat, sukupolvesta toiseen meidän ja meidän lapsillemmekin, aina siihen asti, kunnes Jeesus tulee, sitten sitä ei enää tarvitakkaan, koska uskomme vaihtuu näkemiseen, Hallelujaa !!!

    mohikaanin ja sovitellen kirjoituksia saa huomata suuren eroavaisuuden. Sovitellen puhuu parannuksesta ja pelastukseta, jonka Jeesus antaa parannuksen tehneille ihmisille.
    Mohikaani puhuu ihmisten teoista. Luulenpa, että Sovitellen ja mohikaani eivät pääse koskaan yhteisymmärrykseen.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    ettet voi olla uskossa vauvakasteestasi huolimatta, on minutkin vauvana aikanaan kastettu, ainkin isä ja äiti niin sanoivat? Itse en tosin kyllä muista rahtustakaan siitä retkestä, mutta eihän siinä minulta mitään kysyttykään, vietiin vaan "körökörö-kirkkoon"!

    * Mutta jos olet tullut uskoon, ja uudestisyntynyt, sinun tulisi mennä uskovien kasteelle? Miksi et menisi? Raamattu opettaa, että ensin uudestisynnytään ja sitten kastetaan upottamalla Jeesukseen Kristukseen. Se on osa kokonaisvaltaista pelastusta, et sinä itse voi valita mikä usko sinulle parhaiten sopii? Jumalan on valmistanut tien maasta taivaaseen, Jeesuksessa Kristuksessa, ja tämän tien löytämiseksi on Hän antanut meille Raamatun, jossa on kyllä selkeäsäti evanankeiumi esillä ja luettavissa, kunhan vaan USKOO mitä on Krijoitettu !

    * Olethan sinä voinut saada Jumalan siunauksia, Hän on armollinen ja suuri armossaan, sitä en epäile ollenkaan. Mutta saadaksesi Pyhän Hengen täyteyden, sinun tulee olla uudestisyntynyt, muuta ei vaadita, jos jo olet, sitten vaan anot vilpittömällä ja avoimella sydämellä, sinä saat PH: lahjan, sitä ei kasteessa saada, se ei liity mitenkään kasteeseen.

    * Ja kun ja jos saat Hänet, niin sinä tulet phumaan kielillä, se on PH: kasteen ulkoinen merkki ulkopuolella oleville, ja miksei sinullekkin. Mutta aina puhutaan Kielillä, jos ja kun täytytään PH:llä! Ei se ole sitä, että tunnemaailmassa tunnetaan jotain liikutuksia, vaan se on KOKEMUS, ja siinä puhutaan kielillä aina ! Ja ilman PH:n kastetta, ei voi saada mitään muitakaan armolahjoja.
    * Paitsi uudestisyntymisessä saadaan suurin ja kallein ja meille tärkein armolahja, "iankaikkinen elämä"! Ja tämä onkin tärkeää, koska PH: kaste ei ole pelastukseen liittyvä asia ollenkaan, vaan se on verraton lahja tätäaikaa ja vaellustamme varten annettu ja annetaan, kuka ikinä sitä tahtoo, lähellä ja kaukana asuvat, sukupolvesta toiseen meidän ja meidän lapsillemmekin, aina siihen asti, kunnes Jeesus tulee, sitten sitä ei enää tarvitakkaan, koska uskomme vaihtuu näkemiseen, Hallelujaa !!!

    Eivät edes helluntailaisetkaan puhu a i n a eri kielilläpuhumisen armolahjaa käyttäen, vaikka täyttyvätkin Pyhällä Hengellä. Tunnen meinaan moniaita helluntailaisia, joilla on jokin toinen armolahja kuin eri kielilläpuhuminen, Pyhän Hengen täyteyden saatuaan.
    Ja itselleni Pyhä Henki antoi aivan ensimmäiseksi armolahjaksi u s k o n lahjan.

    Äänestä

  • Sovitellen kirjoitti:

    Voin nyt tunnustaa sinulle yhden asian en ole aikuisena kastettu. Olen vauva kasteen saanut silti olen saanut Uudesti syntymisen Ylhäältä.
    Mitä armolahjoihin tulee en rupea luetteloa tekemään koska siitä tulisi kuva, että kerskaan. Olen saanut olla Jeesuksen kasvatuksen alainen ja hän itse minua ohjaa.

    Nöyryys se on lain täyttämistä omassa elämässä. Minä olen kokenut elämässäni se, että aviopuolisoni teki aviorikoksen ja otti itsellen toisen puolisoksi. Tästä hän on saanut niitää sitä mitä on kylvänytkin. Avioliito on Jumalan asettama ja sitä kukaan älkööt pitäkö halpana lakina.
    Moni Helluntailainen luulee tekevänsä oikein, kun tekee huorin ja jätää puolison esimerkiksi sen tähdän, että puoliso ei hyväksy hänen uskoaan.
    Minä olen ollut yksi 12 vuotta ja olen tullut siunatuksi Ylhäältä monin eri tavoin. Minulla on molempaa sukupuolta olevia ystäviä ja tiedän heidän kunioittavan minua sydämestään.

    Mitä muihin käskyihin tulee niistä Pyhä Henki muistuttaa aina sillä kokosydämisen uskon merkki on se, että käskyt ja rakkauden laki on kirjoitettu sydämen temppelin tauluun kultakirjaimian.

    Miksi täällä monikin luulee, että voi syntyä Uudelleen vesikasteessa. Näin ei ole vaan Jumala antaa sitten vasta itse Uudestisyntymmisen, kun on kasvanut Raamatun Sanassa ja toteuttaa Jumalan lakia ja uskoo siihen, että rakkauden laki on se, että meidän tulee palvella lähimäisiä ja olla todellakin kaikkien palvelioita eikä niinkään puhua paljon, eikä tehdä mitään.

    Jeesuksen ruumiin jäseneksi ei voi tulla ellei ole yksimielisyys Jeesuksen nimessä. Niinkuin jotkut kiistakysymykset kuten kaste Jeesus on Jumala käskyt ja rakkauden laki.
    Joskus kynnys kysymys pysäyttää kasvun kokonaan, eihän käsi voi sanoa sormille teet väärin.
    Usko on myös tekoja meidän tulisi olla Hengessä valpaina ja avoimina Herran työlle.
    Jeesus antakoon kaikille uskoon avartumista ja näkeviä silmiä ja kuulevia korvia.

    12 vuotta yksin puolisosi hylkäämisen jälkeen. Varmaankin olet sitä vapaasta tahdosta ja Jumalan vaikutuksesta, mutta tuosta asiasta on syytä puhua, sillä moni ei käsitä kuinka vahvaksi Jeesus teki lain.
    Matteus 19
    7 He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?"
    8 Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.
    9 Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

    Jeesus opettaa, että avioliitto on niin pyhä, että siitä ei saa erota minkään muun takia kuin huoruuden takia.
    Jos mies (nainen) hylkää vaimonsa MUUN KUIN HUORUUDEN TÄHDEN ja nai toisen, niin hän tekee huorin. Jos huorin tehdyn naisen (miehen), jonka puoliso on hyljännyt tuon teon takia, joku nai, niin silloin tuo ihminen osallistuu huorintekijän tekoon ja tekee itsekkin huorin. Aika kovat ovat Jeesuksen vahvistamat lait, mutta ne takaavat rauhan ja vapauden.

    Jeesus siis opettaa, että huorin tehnyt ei saa enää mennä koskaan naimisiin, eikä häntä saa kukaan ottaa puolisokseen.

    Mitä mieltä olet heistä, jotka joutuvat olemaan henkisen väkivallan alaisuudessa avioliitossaan ja ottavat sen takia eron. Eikö tuon lain mukaan eron saa ottaa, mutta ei saa koskaan enää avioitua uudelleen? Jos kyseessä olisi ollut puolison huoruus ja siitä koituva ero, niin eikö silloin viaton osapuoli saa hyljätä hänet ja menneä uudelleen avioon, jos sopiva kumppani löytyy?

    Jumalan armosta itse saan elää onnellisessa avioliitossa, mutta tiedän monia joiden kohdalla niin ei ole ja siksi toivoisin sinun oman kokemuksesi ja Jeesuksen opetusten kautta kirkastavan tätä asiaa.

    Äänestä

  • Totta!!! kirjoitti:

    Minä olen ollut tässä avioliitossa 22 vuotta koko ajan olin hyvin vaikeissa olosuhteissa.
    Kolme kertaa annoin hänelle anteeksi hänen väärät tekonsa.
    Olin kokoajan suuressa kärsivällisyys koetuksessa.
    Tämä avioliitto oli viimeiseen asti anteeksi antoa ja toisen posken kääntämistä. Minä osaltani olin, kuin kuminauha joka tiukalle venyteään. Herra sanoi minulle vielä ei ole aika erota vasta minun ajallani jouduin odottamaan vielä puolivuotta. Aviopuolisoni oli aloittanut suhteen ja Herra oli sen minulle ilmaissut. Minä olin nöyryydessä aina siihen päivään asti, kun sain luvan ilmoittaa nyt tämä lopuu. Hyvin nopeassa tahdissa kaikki asiat loksahtelivat kohdalleen.

    Ymmärrän toki heitä, jotka väkivaltaisuuden tai alkoholin takia eroaa. Mutta Jumala avioliiton asettajana on antanut meille vain tämän tien erota.
    Minä en halua kenenkään tekevän huorin tähteni siksi en ole halunnut uuteen suhteeseen. Ja Herra on sen siunannut rukouksieni kautta, ettei minun kohdalleni ole tullut vääriä ihmis suhteita.
    Vasta sitten koen olevani vapaa, jos entinen puolisoni kuolee.
    Olen onnellinen ihminen kaiken sen tillalla, joka menetin olen saanut paljon Jumalta ja tunnen uudistuneeni ihmisenä ja kasvaneeni uskossa.
    Monet ihmis suhteet ovat syventyneet ja näen sen, että ihminen ei voi ihmis suhteita itse rakentaa vahvoiksi, vaan siinä on Jumalan asettamat ihmis suhteet, jotka kannattelevat kaiken läpi.
    Ystävät ovat tärkeitä ja en näe tarpeen uskoa rakkauteen, joka on ihmisetä lähtöisin se on ystävyyden tulos ja siitä voi kehittyä todellinen rakkaus, joka kanattelee.
    Miehen ja naisen välinen suhteenkin tulisi olla terveellä pohjalla toisten kunnioittaminen on a ja o yksi puu ei pala näin se on avioliitossakin, jos tunne ja yrittäminen on yksipuolista se ei kasvata. Asioista tulisi puhua ja liikuma tilaa tulisi olla molemmilla.
    Uskollisuus avioliitossa ja luottamus on se, joka varaan tulee rakentaa. Kaikki ovat yksiöitä ja siksi onni ja onnelisuus riippuu sitä millainen seurustelu ilman sukupuoli yhteyttä on.
    Avioliitto ja sen rikkaus riippuu sitä kuinka sinä sen hoidat.

    pitää tutustua vielä syvemmin Jeesuksen opetuksiin. Kysyn vieläkin sinulta, että onko Jeesuksen opetuksen mukaan mahdollista erota muustakin syystä, mutta sen jälkeen ei enää saa avioitua uudelleen. Katsooko Jumala ensimmäisen avioliiton olevan aina voimassa, vaikka eroaakin muusta kuin huoruuden syystä. Avioeroja on niin paljon, että tuo asia pitäisi tulla niin selväksi, että voisimme vastata kysyjille.

    Kyllä näin on, että, jos aviopuoliso petää hän tekee huorin ja joka ottaa huorintekijän tekee huorin. Mutta se viaton osapuoli voi mennä vihille vieälä, koska hän ei tehnyt huorin.Sillä hän ei ole enää kiinni avioliiton lupausessa.

    Ei tule erota muuta, kuin huoruden tähden, jos eroaa muun tähden ei voi ottaa enää uutta puolisoa.

    olen asian käsittänyt. Aika kovat ovat Jeesuksen vahvistamat lait, mutta vielä kovempaa on ihmiselle se, jos joutuu petoksen kohteeksi rakkaan puolisonsa puolelta ja mitä se tekee lapsille!

    Hätähuuto lasten suusta on varmasti raskasta kuunneltavaa Jumalalle. Lapsi kärsii vanhempiensa teoista ja siksi avioerojen pitäisi loppua.

    Radiossa kerrottiin, että nyt lasten psykiatrinen avun tarve on valtavaa. Onko se ihme, kun heillä voi olla monta äitä ja monta isää ja paljon isovanhempia. Oppivatko he koskaan käsittämään ketä he itse ovat?

    On totta että tämän ajan ihmist jättävät lapset huomioimatta. Lapset syyttävät itseään tapahtumasta.
    Siksi joutuvat erittäin suureen vaaraan ja silloin huostaan otot lisääntyvät.
    Moni isä/äiti lupuvat oikeudesta lapseen ja elävät elämäänsa ikäänkuin ysinäisenä uuden siippansa kanssa.
    Lasten psyyke rikkoontuu hykäämisestä ja ei siitä toivu koskaan.
    Lapsi ei ymmärrä miksi hän joutui tähän elämän vaiheeseen syyttä isää ja äitiä ja itseä eikä ymmärrä miksi näin kävi.
    Järkevä isä/äiti puhuu lapselle ja käy asioita lävitse lapsen näkökulmasta.
    Kaikista kauheinta on se, jos lapsi joutuu ritojen kseskelle ja näkee väkivalta, nämä haavat ovat syviä samoin on jos lapsen kasvatuksesta ollan erimieltä oltu pienestä pitäen. Tämä on asia mikä tulisi olla selvä jo alusta sillä avioeron sattuessa se hajoittaa eniten.

    nyky ihminenkin tekee kaikkensa lastensa suojelemiseksi, mutta niin ei ole. Moni tekee kaikkensa, että itsellä on kiva ja mukava olla.

    Jokainen leikkaa kylvämänsä. Leikkuutyö voi olla raskasta, varsinkin jos joutuu seuramaan lapsensa murtumista ja särkymistä. Jos laki olisi voimassa, ei avioeroja syntyisi ainakaan siellä, missä on usko Jumalaan.

    Kahdeksankymmen luvulla mediassa puhuttiin paljon siitä, että ihmisellä pitää olla nuoruuden aikainen aviopuoliso ja keski-iän ajassa uusi ja vielä vanhanakin uusi ja monet ottivat sen todesta ja alkoi arvioero puumi, joka on johtanut lasten kärsimykseen, mutta myös aikuisten kärsimykseen.

    Jeesus on ihmeellinen Neuvonantaja ja Hänen neuvoillaan ihminen pelastuu ahdistuksesta.

    Äänestä

Kysymykseen vastaan! En nyt nuku! Viime yönä tuli nukuttua makoiset unet. Ja kaipa sitä ensi yönäkin pitää ajatella nukkumaan menoa, jotta taa jaksaa herätä seuravana aamuna kauniiseen päivään ja lähteä ulos - vaikka retkelle!

Äänestä
  • oikein kunnolla, se on tämän fyysisen elämän perusasioita, että jaksaa elää! Mä tapaan sano vaimolleni, maate menenssäsni, " rauha sulle iankaiken", koska ei ikinä tiedä, herääkö enää koskaan ? Jatkan vielä siihen, että "nyt mä meen pois muutamaksi tunniksi", tarkoittaa sitä, että tyhjennän aivoni ja olen ajattelematta mitään, koska on aivan mieletöntä alkaa funtsia elämän solmuja maate menessä? Silloin kannattaa tyhjäytä koko ajatusmaailma ja vain nukahtaa, emme voi elämäämme pidentää murehtimisella kyynäränkään vertaa, miksi sitten rasittaa ainoita aivojaan vielä maate menessäkin?

    * Pienellä harjoittelulla sen oppii, sellainen on ihmisen tajunta, ota se vaan hallintaasi, Jeesuksen nimessä, ei se mitään joogaamista ole, yksinkertaisesti vaan sanot, ennen sitä tietenkin iltarukoukset ja kiitokset päivästä jonka on saanut elää Herran suojaamana. Nyt mä nukun ja sillä sipuli !

    Äänestä

  • Aurinko paistaa komeasti, joten eipä kannanta nukkua enää. Vaan mennä luonnon helmaan, jos siihen on mahdolisuuta töitten takia. Itsellaäni on, kun olen oloneuvos!

    Äänestä

uskoasi, sillä siitä kumpuaa jotakin sellaista, mitä vain harvojen uskosta kumpuaa.

Äänestä

niin, että rakkaudenlaki sisältää käskyt, eikä täydennä käskyjä? Niin minä olen hiljalleen oppinut käsittämään.

Äänestä
  • monien lainalaisuus ja käskyjen täyttämisen innokkuus? Olisko se vain oman lihan tekojen tyydyttämiseksi? Lihamme kun haluaa olla aiana jotakin tekemäässä, että oma sydämemme saisi kiitosta onnistumisestaan, ja sekös hivelee tuntoamme niin suloisesti !

    * Room. 4: 1-8. " < Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? 2. Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä - ei kuitenkaan Jumalan edessä. 3. Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." 4. Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. 5. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. 6. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:

    7. - Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. 8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään. >" ?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    monien lainalaisuus ja käskyjen täyttämisen innokkuus? Olisko se vain oman lihan tekojen tyydyttämiseksi? Lihamme kun haluaa olla aiana jotakin tekemäässä, että oma sydämemme saisi kiitosta onnistumisestaan, ja sekös hivelee tuntoamme niin suloisesti !

    paljon entistä, että tämä tieto ei mahdu sinuun, jos et tee parannusta ja ala miettimään Jeesuksen kautta uskon asioita. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan täytti sen.

    Jos käskyt olisivat ihmisten tiedossa, niin avioerokärsimykset ja lasten hätähuudot eivät kuuluisi koskaan sieltä, missä uskosta todistetaan ja sitä tavoitellaan.

    Ei Jumalan valtakuntaan mennä varkain, vaan sinne mennään Jumalan ikuisen lain kautta, sillä kuten Paavalikin todisti, käskyt hänetkin ajoivat Kristukseen.

    Jeesus vahvisti käskyt niin vahvoiksi, että ilman uskonlahjaa niitä ei kykene kukaan pitämään. Jeesus on uskon alkaja ja täyttäjä.
    Ihmisen osuus on riisuuntua lihantahdosta ristin juurella, eli HALUTA pitää Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ja lopun tekee Jumala Itse. Hän antaa voiman pitää täytetyn lain täytettynä.

    Vapautta on se, että ei ole tarvetta rikkoa Jumalan käskyjä ja sen vapauden tuottaa Jeesuksen usko. Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan VOIMASSA.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    monien lainalaisuus ja käskyjen täyttämisen innokkuus? Olisko se vain oman lihan tekojen tyydyttämiseksi? Lihamme kun haluaa olla aiana jotakin tekemäässä, että oma sydämemme saisi kiitosta onnistumisestaan, ja sekös hivelee tuntoamme niin suloisesti !

    * Room. 4: 1-8. " < Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? 2. Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä - ei kuitenkaan Jumalan edessä. 3. Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." 4. Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. 5. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. 6. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:

    7. - Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. 8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään. >" ?

    Mohikaani, niin ihmetyttää minuakin. Ettei vaan olisi pesinyt adventisteja tällä palstalle. Tosijuttu on, ettei kukaan pelastu lakia noudattamalla, sitä paitsi se annettiin vain israelilaisia varten, ei pakanakansoja. Paavali totesi galatalaisten sortuneen takaisin lain ikeeseen, vaikka heille oli julistettu evankeliumi johon uskomalla armosta pelastuu.
    Gal.3.
    1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
    4 Niin paljonko olette turhaan kärsineet? -jos se on turhaa ollut.
    5 Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
    6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
    7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
    8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
    9 Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
    10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
    11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".

    Mutta kaikki on mahdollista uskonnollisuuden kanssa puuhastelevissa liikkeissä, kuten kuolleen lain kanssa vatvominen.

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    Ei tietenkään kukaan pelastu lakia noudattamalla,eihän silloin Jeesuksen uhraus olisi ollut tarpeellinen.
    Mutta mikä tuo synnintunnon katuvalle,jos ei ole lakia?
    Ja luulisi,ettei uskoon tullut ihminen enään halua rikkoa lakia,vaikka kyllä hän sitä tekee,koska ei ihminen sitä pysty pitämään,ei edes uudestisyntynyt.
    Lain yläpuolella olevia ihmisiä löytyy esim.hengenmiehistä,jotka harrastavat pedofiliaa tai muita syntejä,mutta silti he voivat tuomita toisia pienistäkin asioista.Itse he ilmeisesti kokevat elävänsä armon alla tekevät sitten mitä tahansa!
    Se että mainitsin koko lain olevan voimassa loppuun asti,myös sapatin,ei ollenkaan tarkoita,että olisin adventistejen kanssa joka asiassa samaa mieltä,vaikka heillä onkin paljon Raamatun mukaista opetusta.
    Niinkuin on kaikissa uskonnoissa,mutta siitä hyvän-ja pahantiedonpuusta syöminen toi sen,että kaikissa ihmisten opeissa on sekaisin sekä hyvää,että pahaa eli väärää.
    Jeesuksen antama uusi rakkauden käsky sisältää kymmenen käskyä,mutta ei niitä yli 600 sovellutusta,jotka lainoppineet olivat ihmisten rasitukseksi keksineet ja niitä sitten tuomitsevalla mielellä vahtivat ja syyttelivät lähimmäisiään.Sen Jeesus tuomitsi ja niitä Paavali ei käskenyt noudattaa.

    Tuleeko sapatti sunnuntain sijaan taas taivaassa voimaan?

    Jes.66;22 Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.
    23 Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

    Sapatin viettäjiä on muuten paljon muissakin kuin adventisteissa ,oletteko huomanneet?
    Armo on lahja eikä itsestäänselvyys,ei ihmisellä ole milloinkaan varaa pöyhkeillä synnittömyydellään tai paremmuudellaan.
    Meidän omat tekomme eivät ole yhtään mitään Jumalan edessä.
    Ei lain teot,eikä muutkaan.Mutta miksi pitäisi tehdä parannus,jos ei ole lakia,mihin tekojaan vertaa.

    Äänestä

  • Koivun lehti kirjoitti:

    SINÄ, "Koivunlehti" joka et ole päässyt lainalaisuudesta armonalaisuuteen. Kyllä Kristus täytti koklain, ihan viimeistä piirtoa myöten, eikä Hän suinkaan kumonnut lakia, vaan nimenoaan TÄYTTI lain. Hän huusi suurella äänellä ristiltään, "SE ON TÄYTETTY!"

    * MIKSI SIIS SINÄ YRITÄT EDELLEEN RÄPIKÖIDÄ LAIN VAATIMUSTEN TÄYTTÄMISEKSI, SE ON JO LAOUUKKAUS kRISTUSTA KOHTAAN, ETTÄ EDES ELÄT MIELESSÄSI PÄIVITTÄIN FUNTISEN, MITEN TÄNÄÄN SAISI PIDETTYÄ 10 KÄSKYÄ mahdollisimman TARKASTI. ÄLÄ IHMINEN EDES YRITÄ PAIKKAILLA jEESUSKEN SUORITTAMAA TÄYDELLISTÄ LUNASTUSTA JA SYNTIEN SOVITUSTA JA LAIN TÄYTTÄMISTÄ. NE ON KAIKKI VALMIINA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, JOKA TÖITÄ TEKEE, SE EI SAA PALKKAA ARMOSTA, VAAN LAINTÄYTTÄMISESTÄ, KUMPAA HALUAT, OTTAA TÄYDELLISEN LAHJAN, VAIKO 10 KÄSKYN KANNETTAVAKSESI? JOKA ON SITÄPAITSI TÄYDELLISEN MAHDOTONTA, JOPA SINULLEKKIN!

    * (Huom!) En huuda, painotan vain asian tärkeyttä isoilla kirjaimilla, tässä kun ei voi kursivoida tai alle viivata.

    Hyvä kirjoitus. Sinä tunnet Jeesuksen.

    vapaus tulee siitä, että kuulee Jumalan Tahtoa. Jeesus täytti puolestamme lain ja ihana, että meidän ei tarvitse sitä itse täyttää, vaan saamme elää täytetyssä laissa. Siitä nousee suuri kiitos Jumalalle. Kukaan ihminen ei itsessään pysty täyttämään lakia, mutta Jeesus pystyi ja toi uskovaiselle täyden vapauden.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    SINÄ, "Koivunlehti" joka et ole päässyt lainalaisuudesta armonalaisuuteen. Kyllä Kristus täytti koklain, ihan viimeistä piirtoa myöten, eikä Hän suinkaan kumonnut lakia, vaan nimenoaan TÄYTTI lain. Hän huusi suurella äänellä ristiltään, "SE ON TÄYTETTY!"

    * MIKSI SIIS SINÄ YRITÄT EDELLEEN RÄPIKÖIDÄ LAIN VAATIMUSTEN TÄYTTÄMISEKSI, SE ON JO LAOUUKKAUS kRISTUSTA KOHTAAN, ETTÄ EDES ELÄT MIELESSÄSI PÄIVITTÄIN FUNTISEN, MITEN TÄNÄÄN SAISI PIDETTYÄ 10 KÄSKYÄ mahdollisimman TARKASTI. ÄLÄ IHMINEN EDES YRITÄ PAIKKAILLA jEESUSKEN SUORITTAMAA TÄYDELLISTÄ LUNASTUSTA JA SYNTIEN SOVITUSTA JA LAIN TÄYTTÄMISTÄ. NE ON KAIKKI VALMIINA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, JOKA TÖITÄ TEKEE, SE EI SAA PALKKAA ARMOSTA, VAAN LAINTÄYTTÄMISESTÄ, KUMPAA HALUAT, OTTAA TÄYDELLISEN LAHJAN, VAIKO 10 KÄSKYN KANNETTAVAKSESI? JOKA ON SITÄPAITSI TÄYDELLISEN MAHDOTONTA, JOPA SINULLEKKIN!

    * (Huom!) En huuda, painotan vain asian tärkeyttä isoilla kirjaimilla, tässä kun ei voi kursivoida tai alle viivata.

    Kyllä minä olen täysin armon varassa,niinkuin kaikki muutkin.
    Jeesus ainoana on täyttänyt lain,muuten ei meillä armoa olisikaan.Kukaan muu ei pysty lakia täyttämään yrittää sitten vaikka miten paljon.
    Olemme samaa mieltä siittä ja myös siittä,että Hän ei kumonnut lakia,mutta eikö se silloin juuri ole vieläkin voimassa?
    Kirjoitin kyllä että armo on lahja,että ei me oikein voida kinastella,kun ollaan kuitenkin samaa mieltä.
    Ei minun päiväni kulu pohtiessa koko ajan tekemisiäni,että ovatko ne lain mukaisia.Päin vastoin
    minä iloitsen armosta ja Jumalan rakkaudesta ja tunnen itseni onnelliseksi Taivaan Isän lapseksi.
    Itsessäni en voi mitään tehdä.

    Pyhän Hengen lahja on se rakkaus,mitä voimme osoittaa toisillemme. 1 Kor.13

    Rakkain terveisin

    Äänestä

  • Koivun lehti kirjoitti:

    Ei tietenkään kukaan pelastu lakia noudattamalla,eihän silloin Jeesuksen uhraus olisi ollut tarpeellinen.
    Mutta mikä tuo synnintunnon katuvalle,jos ei ole lakia?
    Ja luulisi,ettei uskoon tullut ihminen enään halua rikkoa lakia,vaikka kyllä hän sitä tekee,koska ei ihminen sitä pysty pitämään,ei edes uudestisyntynyt.
    Lain yläpuolella olevia ihmisiä löytyy esim.hengenmiehistä,jotka harrastavat pedofiliaa tai muita syntejä,mutta silti he voivat tuomita toisia pienistäkin asioista.Itse he ilmeisesti kokevat elävänsä armon alla tekevät sitten mitä tahansa!
    Se että mainitsin koko lain olevan voimassa loppuun asti,myös sapatin,ei ollenkaan tarkoita,että olisin adventistejen kanssa joka asiassa samaa mieltä,vaikka heillä onkin paljon Raamatun mukaista opetusta.
    Niinkuin on kaikissa uskonnoissa,mutta siitä hyvän-ja pahantiedonpuusta syöminen toi sen,että kaikissa ihmisten opeissa on sekaisin sekä hyvää,että pahaa eli väärää.
    Jeesuksen antama uusi rakkauden käsky sisältää kymmenen käskyä,mutta ei niitä yli 600 sovellutusta,jotka lainoppineet olivat ihmisten rasitukseksi keksineet ja niitä sitten tuomitsevalla mielellä vahtivat ja syyttelivät lähimmäisiään.Sen Jeesus tuomitsi ja niitä Paavali ei käskenyt noudattaa.

    Tuleeko sapatti sunnuntain sijaan taas taivaassa voimaan?

    Jes.66;22 Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.
    23 Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

    Sapatin viettäjiä on muuten paljon muissakin kuin adventisteissa ,oletteko huomanneet?
    Armo on lahja eikä itsestäänselvyys,ei ihmisellä ole milloinkaan varaa pöyhkeillä synnittömyydellään tai paremmuudellaan.
    Meidän omat tekomme eivät ole yhtään mitään Jumalan edessä.
    Ei lain teot,eikä muutkaan.Mutta miksi pitäisi tehdä parannus,jos ei ole lakia,mihin tekojaan vertaa.

    alkoi vaikuttamaan alusta asti ja joka lopun ajalla tulee täydellä voimalla voimaan, tarkoittaa juuri sitä, että syntyy uskomuksia, joissa ei haluta kullakaan kymmentä käskyä, jotka pysyvät täytettynä tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niin kuin itseäsi.

    Jeesus sanoo, että jos Hän ei olisi tullut ja puhunut, ei ihmisillä olisi syntiä, mutta koska Hän tuli ja puhui on ihmisillä syntiä ja se on juuri sitä, että ei uskota Jeesuksen opettamaan lakiin. Jeesus opettaa lain voimasta koko puheensa ajan. Hän käskee rakastaa (Rakasta lähimmäistä, niin kuin itseäsi) lähimmäistä ja sanoo, että ei vain hyvää lähimmäistä, vaan kaikkia, jopa vihollisia. Tuo lain pystyssä pysyminen ihmisen kohdalla uskon kautta Jumalan Sanaan (Rakasta Jumalaa yli kaiken) rakkaudesta Jumalaa kohtaan, estää kaikki muut lain rikkomiset.

    Jos Jeesuksen täyttämä laki olisi sellaisenaan ihmisten kohdalla täytettynä, he tietäisivät mitä heiltä odotetaan ja he kohdistaisivat ajatukset rakastamansa Jumalan Tahdoon ja näin lain rikkominen jäisi pois.

    Ihminen ei voi lakia täyttää ja siksi Jumala antoi ainoan Poikansa tänne ihmisensä, valmistetussa ruumiissa, sillä yksikään ihminen ei kyenneyt pysymään Jumalan Tahdossa ja pitämään ikuista lakia voimassa. Jeesus tuli ihmiseksi juuri sen takia, että ihmisen alkama synti piti ihmisen sovittaa ja piti osottaa, että ihminen kykenee elämään lain täyteydessä. Jeesus piti lain kuuliaisuuden kautta Jumalan Tahtoon Ihmisen Pojan päivinään, eli Jumalan piti tulla ja täyttää laki ihmisen puolesta.
    Ei edes Mooses jaksanut voittaa aina kiusausta mennä seisomaan ihmisen rinnalle ihmisen ehdoilla, vaikka olisi pitänyt mennä seisomaan ihmisen rinnalle Jumalan ehdoilla ja siksi Mooseskaan ei saanut mennä luvattuun maahan, vaikka saikin sen kaukaa nähdä.

    Kymmenen käskyä on liiton arkissa ja ihmisen hengessä ja siinä on ikuinen laki, joka pitää ihmisen moraalin korkealla ja estää moraalittomuuden ja sekamelskan. Pahoina päivinä ihminen tietää pukeutua Jumalan koko sota-asuun. Vaikkapa sellaisena päivänä, kun on tarjolla helppoa ja ilmaista rahaa, kuten niin moni ns. harmaantalouden houkutuksiin suostunut on nähnyt ja langennut vastaan ottamaan. Uskovainen välttää siihen joutumisen pukeutumalla Jumalan sota-asuun muistaen, että Jumala sanoo: Älä varasta ja Jeesus vahvistaa käskyn sanomalla, että antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu.

    Älä tapa käskyn Jeesus vahvistaa niin vahvaksi, että jopa pahan ajatteleminen lähimmäisistä katsotaan tuon lain takia tappamiseksi, mutta Jeesuksen ruumiinjäsen tietää tuon ja kieltäytyy ajattelemasta pahaa ja saa siihen voiman Jumalalta. Käskyt pitävät ihmisen vapaudessa ja rauhassa.

    Uskosta mitään käsittämättömät luulevat, että ihminen täyttää itse lakia, vaikka todellisuudessa ihminen elää täytetyssä laissa Jumalan VOIMAVAIKUTUKSESTA. Ihminen, joka haluaa riisuua lihantahdon ja lain rikkomisen ristin juurella, saa siihen totisesti voiman Jumalalta.

    Jos ihminen ei käsitä uskoa, jatkaa lain rikkomista ja sitoo itseään väärään henkeen, ei hän lähde ristiltä ahtaan portin oikeutuksella, vaan lähtee väärään suuntaan ja jää lihalliseksi ja sielulliseksi. Sielu, joka ei muutu Hengen johdatuksessa hengelliseksi, ei voi nähdä koskaan Jumalan valtakuntaa.

    Siellä missä ei ole lakia, ei ole armoakaan. Siellä missä on laki, siellä on Armo kasvattamassa lain pitämiseen, ei laittomuuteen.

    Täytetyssä laissa elävät ovat niin vapaita, että heitä ei voi mikään voima vangita, ei enkelit, ei henkivallat, ei mikään, vaan he kulkevat ihanaa tietä, jolle ei peto nouse.

    Äänestä

Tänä aamunakin heräsin ja sitten kun olin aamupuuron syönyt ja kahvit juonut lähdin ajelemaan kohden jotakin järven rantaa. Sittenpä satuin erittäin mukavan järven rannalle ja kävin ihan ensi töikseni uimassa. Sitten luin kirjaa vähän aikaa ja laitoin tulet nuotiopaikkaan. Siinä putsasin talven törkyjä ja oksia pihalta ja metsistäkin. Kannoin ne tuleen ja mukavaa oli. Illan kuluttua jatkoin vielä matkaa eteen päin ja saavuin sitten ison järven rantaan venelaiturille. Siitä sitten taas uimaan ja sen jälkeen kotiin. Elikkä valveilla olin taas tänäänkin. Pitänee mennä nukkumaan tuolla kymmenen korvilla, että taas huomenna jaksaa mennä jonnekin seikkailemaan!

Äänestä
  • vesi lämmintä?

    Äänestä

  • Tarkeneeko uida? kirjoitti:

    vesi lämmintä?

    Eihän sitä muuten olis tullut käytyä jhärvessä. Lipo kaksyt asteista oli silloin. Nyt on tuulet sekoitaneet joten lienee viileämpää.

    Äänestä

  • Tarkeneeko uida? kirjoitti:

    vesi lämmintä?

    mennä vielä uimaan. Onko tässä enää jäljellä paljon uima aikoja, kun televisiossa kerrottiin, että maailman loppu saattaa tulla jo vuonna 2012 joulukuussa.

    Äänestä

  • 2012 kirjoitti:

    mennä vielä uimaan. Onko tässä enää jäljellä paljon uima aikoja, kun televisiossa kerrottiin, että maailman loppu saattaa tulla jo vuonna 2012 joulukuussa.

    Maailman loppua ei tule tuolloin! Katastrofeja kyllä saattaa tulla silloin sitä ennen ja dsen jälkeenkin, mutta maailmanloppua ei tule. Sillä Jeesuksen takaisin tulomnn ja maailman lopun väli on ainakin tuhat vuotta. Mutta kannattaa ottaa Jeesus vastaan pelastajanaan, että pääsee ylösnousemuksessa Kotiin Herran luokse

    Äänestä

  • Ei tule!!! kirjoitti:

    tuolloin ne seitsemän kamalaa vuotta? Silloin ainakin osa uskovaisista saa odottaa kohdalleen maailmanloppua, sillä eikö Jeesus pelasta osan siitä kamalasta ajasta?

    Äänestä

  • Mielenkiinnolla. kirjoitti:

    tuolloin ne seitsemän kamalaa vuotta? Silloin ainakin osa uskovaisista saa odottaa kohdalleen maailmanloppua, sillä eikö Jeesus pelasta osan siitä kamalasta ajasta?

    Mitkään ennustelut eivät pohjaudu Raamattuun. Siellä nimen omaan kielletään kaikenlainen ennusteleminen!

    Äänestä

Kirjoitus !!!!!!!!!!!!!!!!!! Siunattu olet joka Herran Nimessä kuljet ja julistat Totuuden !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sovitellen kirjoitti:

Eikö sinulle ole kirkastunut se, että Jumalan käskyt ovat voimassa. Ilaman käskyjä ei voi tulla Jumalan valtakunnasta osalliseksi. Jeesus ei kumonnut käskyjä vaan täydensi ne Rakkauden lailla.
Jumalaa ei rakasta sellainen ihminen, joka ei usko käskyjen voimassa oloon.
Jeesus sanoo: joka tatoo minun perässäni kulkea ottakaao joka päivä ristinsä ja seuratkoon Minua.

Ettekö tiedä, jos ei tee koknais valtaista parannusta maanpäällä ei voi päästä taivasten valtakuntaan.
Käskyissä ja rakkauden laissa on kaikki se, jota tarvitaan taivastielle se on pohja sillä tavoin voi, vain juurtua Jeesukseen.
Ilman juurta ihminen on, joka tuulen ripoteltavana ja eksytyksen alaisena. Miksi sinä tahdot olla tuleen kylvetty siemen.

Fariseukset vailla uskoa olevat oman uskon varassa roikkuvat, yrittävät koko ajan kylvää lustetta viljan sekaan.
On tullut aika erottaa luste ja vilja se alkaa seurakunnista puhdistettu vilja saa palkansa ja luste heitetään sammumattomaan tuleen.
Sinulla on vielä aikaa tehdä parannus ja avata silmät totuudelle. Raamattu on TOTUUS.
Uskosi sinut kantakoot taivastielle ja vapauttakoot vääriltä opeilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu