Emmehän tuomitse?

Toivon, että me kaikki ymmärrämme ettei tässä
todellakaan ole kyse maailman kaikista
muslimeista. Järkytyin aika pahasti, kun kuulin
äsken televisiosta, että tänään Espoossa oli
kivitetty musliminaisia. Tuskin kukaan Suomessa
asuva muslimi on tekojen takana tai edes
kannalla. Ei ole meidän suomalaisten asia
rangaista terroristeja. Meidän asiamme on edistää
suvaitsevuutta, rauhaa ja ehkäistä tällaisia
tekoja.

Ollaan kriittisiä. Tutkikaa tarkkaan
tietolähteet, älkää uskoko ihan täysin
kaikenmaailman juorulehtien otsikoita ja
lööppejä. Tietääksen presidentti Bush ei ole
luvannut kostaa, vaan saattaa syylliset oikeuden
eteen ja rangaista heitä. George W. Bush on
toiminut kaikesta huolimatta mielestäni
järkevästi ja harkitusti, eikä suinkaan
verenhimoisesti ja rasistisesti.

On väärin syyttää kaikkia islaminuskoisia
terroristeiksi. On väärin syyttää kaikkia
amerikkalaisia rasisteiksi.

On toki totta, että islaminuskoa ei aina
toteuteta Koraanin ohjaamalla tavalla. Ja
kieltämättä olen jyrkästi sitä mieltä, että esim.
naisten asema on järkyttävän huono. Mutta paljon
on puutteita luterilaisessakin Raamatun
noudattamisessa. Kaikkia uskontoja ja ateisteja
edustavasta väestöstä löytyy rikollisia. Ja
asiahan ei ratkea sillä että kivitetään joitain
täysin syyttömiä naisparkoja - ESPOOSSA!

En tiedä, saiko kantaani täysin selville, mutta
tässä se tiivistettynä:
En hyväksy tapahtunutta, vaikka se esitettäisiin
minulle tuhannelta eri kannalta. En myöskään
hyväksy kostoa syyttömille (mitä en usko USAn
tekevänkään).

Rangaistus vain ja ainoastaan rikollisille.
Kaikille teossa mukana olleille.
Oikeudenmukaisesti.
3117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en luota jenkkeihin ja bushiin yhtalailla.
katselin juuri jonkin nettisivun aanestysta,
jossa oli kolme vaihtoehtoa tamanhetkisista
tuntemuksista: surullinen, sokissa, vihainen.
suurin osa vaesta oli vihaisia, yli puolet.

sitten kun siihen paalle alkaa viela se sama
alituinen marttyritarinoiden raapistus ja
yksittaisten dramaattisten ja koskettavien
nyyhkytarinoiden sepustus jokaikiselta tv
kanavalta ja lehdelta, taalla kostonhimo kasvaa.
jenkeilla on perverssi moraali, silma silmasta
mentaliteetin mukaan ihan tavalliset murhaajatkin
paatyvat sahkotuoliin, joten miten pitkalle he
sitten menisivat 5,000 ihmisen (suurin osa viela
jenkkeja) surmaajan rankaisemiseksi?

Paranoia kasvaa, ja muutenkin ksenofobit
amerikkalaiset vetavat herneen nenaan jos nayttaa
silta etta ketaan ei raamatullisesti tapeta.
siksi bushkin puhuu sodasta ja kostosta ja
jumalasta, saadakseen syyn verenvuodatukselle.

Äänestä
  • Ne nyyhkytarinat voisivat ihan hyvin olla meidän
    tarinoitamme.

    Mikä jenkeissä voi mahdollisesti olla niin
    hirveää, että siitä on tullut muotia vastustaa
    kaikkeä heidän tuottamaansa ja edustamaansa.
    Suomihan on oikeastaan yksi kokonainen
    pikkujenkkilä täynnä ihannointia USAa kohtaan.
    Meillä on samat arvot, vaikka kuinka haluaisimme
    sen kieltää. En voi käsittää, että joku voi
    toivoa toiselle ihmiselle pahaa, saatikka sitten
    kuolemaa.Todellakaan...

    Jos yksi ihminen kuolee, hänelle pidetään
    hautajaiset, eikä puhuta mistään muusta kuin,
    että mitä hyvää hän on tehnyt elämänsä aikana -
    kunnon nyyhkytarina... nyt niitä ihmisiä on
    kuollut niin paljon, että semmoisille ihmisille
    kuin sinä se on ehkä liikaa. Et halua tai et
    ymmärrä arvostaa tai uhrata pientä ajatusta
    heidän muistolleen...

    Minä ainakin toivoisin, että jos kuolisin
    tuollaisessa massamurhassa, niin minulle rakkaat
    ihmiset erottaisivat minut siitä surullisen
    suuresta joukosta ja muistelisivat minun hyviä
    puoliani. Ja niin minäkin tahdon muistella
    rakkaitani, kun heistä aika jättää.

    Äänestä

..on varmasti leimattu tässäkin maassa pitkäksi
pitkäksi aikaa terroristeiksi ihmisten sisimmissä.
Suomalaiset ovat vain niin varautuneita että
tällaiset vihanpurkaukset yllättävät meillä
Suomessa. Olen suuresti ihmetellyt monien
poliitikkojemme kannanottoja siitä että kaikki
syylliset tulee saattaa oikeuden eteen. Jos ja kun
selviää että vastuussa on laaja
terroristiorganisaatio jota on tukenut vaikkapa
Afganistanin Taleban-hallinto, niin jokaisen
tulisi ymmärtää että tälläisen joukon raahaaminen
oikeuden eteen vastaamaan teoistaan on mahdoton
tehtävä. Tällöin on luonnollista että em.
organisaatiot ja hallitukset vastaavat teosta
kollektiivisesti. Hyökkäyksessä oli kyse
sotatoimesta kuten myös Bush asian ilmaisi. Sotaa
ei voi käydä käräjillä. Ja Yhdysvallat
valmistautuu epäilemättä sotaan (joskin
uudenlaiseen sellaiseen) ja seurauksena on
väistämättä myös maailman muslimien ja
kristittyjen välinen konflikti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J'aime vous kirjoitti:

Toivon, että me kaikki ymmärrämme ettei tässä
todellakaan ole kyse maailman kaikista
muslimeista. Järkytyin aika pahasti, kun kuulin
äsken televisiosta, että tänään Espoossa oli
kivitetty musliminaisia. Tuskin kukaan Suomessa
asuva muslimi on tekojen takana tai edes
kannalla. Ei ole meidän suomalaisten asia
rangaista terroristeja. Meidän asiamme on edistää
suvaitsevuutta, rauhaa ja ehkäistä tällaisia
tekoja.

Ollaan kriittisiä. Tutkikaa tarkkaan
tietolähteet, älkää uskoko ihan täysin
kaikenmaailman juorulehtien otsikoita ja
lööppejä. Tietääksen presidentti Bush ei ole
luvannut kostaa, vaan saattaa syylliset oikeuden
eteen ja rangaista heitä. George W. Bush on
toiminut kaikesta huolimatta mielestäni
järkevästi ja harkitusti, eikä suinkaan
verenhimoisesti ja rasistisesti.

On väärin syyttää kaikkia islaminuskoisia
terroristeiksi. On väärin syyttää kaikkia
amerikkalaisia rasisteiksi.

On toki totta, että islaminuskoa ei aina
toteuteta Koraanin ohjaamalla tavalla. Ja
kieltämättä olen jyrkästi sitä mieltä, että esim.
naisten asema on järkyttävän huono. Mutta paljon
on puutteita luterilaisessakin Raamatun
noudattamisessa. Kaikkia uskontoja ja ateisteja
edustavasta väestöstä löytyy rikollisia. Ja
asiahan ei ratkea sillä että kivitetään joitain
täysin syyttömiä naisparkoja - ESPOOSSA!

En tiedä, saiko kantaani täysin selville, mutta
tässä se tiivistettynä:
En hyväksy tapahtunutta, vaikka se esitettäisiin
minulle tuhannelta eri kannalta. En myöskään
hyväksy kostoa syyttömille (mitä en usko USAn
tekevänkään).

Rangaistus vain ja ainoastaan rikollisille.
Kaikille teossa mukana olleille.
Oikeudenmukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu