Aika ajoin täälläkin muistutetaan kirkon huonosta työilmapiiristä. Muistutuksella alkaa olla urbaanin legendan maine. Itse olen ollut töissä sekä kirkossa että yritysmaailmassa, molemmissa useita vuosia. Molemmissa on sekä hyviä että huonoja puolia, mutta kirkko ei ole työpaikkana yhtään huonompi. Oli ilahduttavaa nähdä aiheesta Kirkko ja kaupunki -lehdessä:
http://www.kirkkojakaupunki.fi/kirkko/mainettaan-parempi-tyopaikka
http://www.kirkkojakaupunki.fi/kirkko/mainettaan-parempi-tyopaikka
Vastaukset 11
Vanhimmat
ole moittinut kirkkoa työpaikkana, vaan on kaikesta päättäen viihtynyt työssään hyvin.
Hesarista viikko sitten. Marmattaja oli kirkon työntekijä.
Muutenkin aika harva ateisti on valtiokirkossa töissä.
>> Muutenkin aika harva ateisti on valtiokirkossa töissä.
jos kirkko aikanaan todettiin suomen ehkä paskimmaksi työpaikaksi, ei siitä enää huonommaksikaan pääse, joten mahdollinen muutos on toki parempaan päin.
Enemmänkin tuo kertoo lahkohihhuleiden tiedotuspropangandasta. Jokainen voi itse arvioida sen (=kusetuksen) menestyksellisyyttä ja jos ei usko omiin rahkeisiin, katsoa vaikka jäsenmäärän kehitystä.
Valitettavasti kun olen joutunut oppimaan, että kirkon tiedotus on kaunistelevaa, luin tämänkin vähän tarkemmin. Tässä ei mainita sanallakaan, miten kirkon työntekijät kokivat ilmapiirin työpaikallaan, miten heidän jaksamisensa laita on jne. Työhön sitoutuminen, mielekkyyden kokeminen ja omat vaikutusmahdollisuudet sekä johtaminen olivat ilmeisesti ne parantuneet seikat. Valitettavasti jää mielikuva, että tässä pestään vain kasvoja ja kipeät lukemat peitetään niiden ainoiden parantuneiden alle.
Toivottavasti olen väärässä, sillä yksi läheinen paloi henkisesti loppuun vuosia sitten kirkon töissä juurikin kammottavan kohtelun vuoksi ja vielä syksyllä kuulin hälyyttäviä uutisia eri tahoilta kirkon sisäisestä tulehtuneesta ilmapiiristä työpaikoilla.
Kun olin kirkossa töissä, niin huomasin miten kamala paikka se oli. Olen ollut monessa työpaikassa. Seurakunnassa oli tekopyhyttä, juoruamista ja alistamista. Ulospäin oltiin hymynaamalla. Harva osasi edes kuvitella mitä siellä kulissien takana tapahtui.
Tuossa uutisessa ei kerrota lukuja. Paljonko joku asia on parantunut? Parantamisen varaa tosiaankin on.
Niin eikä siinä mainita niistä tärkeimmistä asioista mitään. Joten epäilen, etteivät ne ole edes parantuneet. Esim. sairauspoissaolojen määrä taikka työssä jaksamisen taso, työssä viihtyminen, työpaikan ilmapiiri kertoisivat enemmän, mutta loistavat poissaolollaan.
Se, koetaanko esimistyön parantuneen, kertoo hyvin vähän. Tai se, kokeeko työnsä mielekkääksi - työ voi olla itsessään hyvin mielekästä vaikka työpaikan ilmapiiri olisi kammottava.
Nuo muutama sana, mitä kerroit työskentelystäsi kirkossa, kuulostavat niin kovin tutuilta. Sellaisia olen muiltakin kuullut...
Jos alkaisin kertoa mitä kaikkea kohtasin, niin saisin kyllä iltapäivälehtien otsikkoja aikaan. Ei kuitenkaan huvita penkoa niitä juttuja. Minua hävettää, että olin mukana sellaisessa. Nuorena "tulin uskoon" ja jäin sitten pitkäksi aikaa siihen maailmaan. Vasta myöhäisellä aikuisiällä silmäni avautui.
Kirkon työyhteisöt ovat tosi huonoja. Kun lopultakin pääsin muualle töihin, niin tuntui kuin olisi elämä alkanut uudestaan. Pystyin taas olemaan oma itseni ja hengittämään vapaasti.
Luulen, että saattaisin helposti uskoa kokemuksesi. Olen kuullut aika paljon siitä, mitä kaikkea siellä kulissien takana tosiaan tapahtuu. Jotakin nähnytkin.
On hienoa, että olet päässyt siitä irti ja voit elää elämääsi vapaana. Kaikkea ei tarvitse sietää, eikä voikaan. Eivät ne voimat ihan mihin tahansa riitä. On kammottavaa olla töissä paikassa, joka syö kaikki voimat ja jaksamisen ja rikkoo hitaasti ihmistä. Kyllä sen jälkeen tuntuukin helpottavalta, kun irti pääsee!
Hävetä sinun ei tarvitse. Ymmärrän silti tunteen; minäkin koin pitkään häpeää omista kokemuksistani uskonnollisissa yhteisöissä, kunnes ymmärsin, että minulla ei ole mitään hävettävää vaan olin siihen kasvatettu ja silloin uskoin todeksi. Enää en häpeä, mutta vuosia se kesti.
Luulen, että tosi moni kirkon työntekijä tuntee sisällään epäilyn, mutta ei voi sitä kohdata. Jos lähtisi kohtaamaan niitä kysymyksiä rehellisesti, niin jäljet saattaisivat olla liian pelottavia. Moni on ollut nuoresta asti seurakuntaharrastuksissa, muusta oikeasta elämästä (varsinkaan työelämästä) ei ole paljon kokemusta... mitä sitä alkaisi tekemään jos tämä kirkon homma ei enää antaisikaan leipää? En siis väitä, että työntekijät tietoisesti, ainakaan laajassa mitassa, tekisivät työtä rahasta. Tarkoitan, että omaa epäilyä ei osvi kohdata, koska se olisi liian iso juttu.
Ja kun työntekijät tuntevat sisällään huonon omantunnon, niin se tuntuu sitten työpaikan ilmapiirissä negatiivisesti.
Kun kirkko itse tutkii, niin se on yhtä luotettavaa kuin Israel tutkii sotarikoksiaan. Tutkimusten tulos on aina sama. Israel ei ole tehnyt mitään väärää eikä ole syyllinen mihinkään.
Kyllä sellaisesta koulustakin, jossa esiintyy vakavaa kiusaamista löytyy paljon oppilaita joiden mielestä koulussa on oikein mukavaa. He ieivät vaan satu olemaan niitä kiusattuja.
Tosiasia se on eikä urbaani legenda. Se totuus vaan ottaa uskovaisille niin koville, että se yritetään kiistää.