Mielenkiintoinen ja värikäs vanha kertomus menneiltä päiviltä. Ei menneisyyttä, vaan tämän päivän todellisuutta. Siimei kiroilija elää vielä tänä päivänä. Lähes jokainen uskovainen saa tutustua Siimei Kiroilijaan, jos hänellä on pitempi uskontaival ja Jumala saa kypsyttää hänen uskonelämäänsä.
Me joudumme joskus ihmissuhteissamme niin ahtaalle, että olemme Daavidin osaveljiä. Tielemme osuu ihmisiä, jotka syystä tai syyttä omaksuvat Siimei Kiroilijan roolin.
On tärkeää oivaltaa, että tällaiset ihmiset ovat meille hyödyksi. Ehkä hämmästymme tätä väitettä ja oletamme asian olevan juuri päinvastoin. Hehän ovat meille suureksi vahingoksi ja haitaksi. Me suutumme, vihastumme ja raivoamme kohdatessamme Siimei Kiroilijoita. Mutta nämä ihmiset ovat todella meille hyödyksi, jos osaamme ottaa asian oikealla tavalla.
Ensimmäinen hyöty on se, että vihamiehet paljastavat säälimättä virheemme yläkanttiin. Ystävät vaikenevat niistä, siloittelevat ja kaunistelevat niitä. Mutta kun vihamiehen puukko painuu syvälle vanhaan ihmiseemme, on totuuden hetki tullut. Vihamiehen kiroillessa ja kivittäessä meille selviää, mitkä ovat virheemme ja missä olemme astuneet vikaan. Silloin olemme silmäkkäin alastoman totuuden kanssa ja voimme tarvittaessa tehdä parannusta.
Siimei Kiroilijoitten kautta Jumala opettaa meille oikeaa suhtautumista kanssaihmisiimme.
Meitä ei vahingoita kiroileminen ja kivittäminen, vaan se, miten me suhtaudumme siihen. Vaikka meitä kiroiltaisiinkin syyttömästi ja kivet lentäisivät viattoman päälle, meidän ei tulisi katkeroitua, vihastua ja kantaa kaunaa. Saatana pyrkii tähän. Hän lähettää kirjoilijoita kimppuumme tuhotakseen hengellisen elämämme. Mutta Jumala haluaa, että me kääntäisimme kirouksen siunaukseksi suhtautumalla rakastavasti vihamiehiimme. Puhutelkaamme Siimei Kiroilijaa leppeästi, niin kuin isä tuhlaajapojan vanhempaa veljeä (Luuk. 15:28). Raamattu sanoo: -Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan (Snl.15:1) (Nämä opettavaiset ja viisaat sanat ovat kirjasta:Ellei nisunjyvä kuole:Tapio Nousiainen)

Vastaukset 7
Vanhimmat
5 Kun kuningas Daavid tuli Bahurimiin, niin katso, sieltä tuli mies, joka oli sukua Saulin perheelle, nimeltä Siimei, Geeran poika; hän tuli ja kiroili tullessaan.
6 Ja hän viskeli kivillä Daavidia ja kaikkia kuningas Daavidin palvelijoita, vaikka kaikki väki ja kaikki urhot olivat hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan.
7 Ja kiroillessaan häntä Siimei sanoi näin: "Pois, pois, sinä murhamies, sinä kelvoton!
8 Herra kostaa sinulle kaiken Saulin perheen veren, hänen, jonka sijaan sinä olet tullut kuninkaaksi. Ja Herra antaa nyt kuninkuuden sinun poikasi Absalomin käteen. Ja katso, sinä olet itse joutunut onnettomuuteen, sillä murhamies sinä olet."
9 Niin Abisai, Serujan poika, sanoi kuninkaalle: "Miksi tuo koiranraato saa kiroilla herraani, kuningasta? Anna minun mennä ja lyödä häneltä pää poikki."
10 Mutta kuningas vastasi: "Mitä teillä on minun kanssani tekemistä, te Serujan pojat? Jos hän kiroilee ja jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?'"
11 Ja Daavid sanoi vielä Abisaille ja kaikille palvelijoillensa: "Katso, oma poikani, joka on lähtenyt minun ruumiistani, väijyy henkeäni; miksi ei sitten tämä benjaminilainen? Antakaa hänen olla, kiroilkoon vain; sillä Herra on häntä käskenyt.
12 Ehkä Herra vielä näkee minun kurjuuteni, ja ehkä Herra maksaa minulle hyvällä sen kirouksen, joka tänä päivänä kohtaa minua."
13 Ja Daavid kulki miehinensä tietä myöten, ja Siimei kulki pitkin vuoren kuvetta rinnan hänen kanssansa, kiroili kulkiessaan ja viskeli kiviä ja heitteli soraa.
Siimei Kirjoilija voi olla myös saatanan välikappale. Paavali oli todennut tämän ja sanoo: - että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä (2 Tess.3:2). Mutta silloinkin Jumala haluaa opettaa meille kalliin läksyn. Meidän ei tule katkeroitua ihmiseen ja hyökätä ihmistä vastaan. Meidän on nähtävä ihminen välikappaleena ja todellisena hyökkääjänä ihmisen takana piileksivä pimeyden henkivoima.
Jeesus oivalsi hyvin tämän. Kun Pietari kerran inhimillisessä säälissään yritti estää Jeesusta kulkemasta Golgatan ristiä kohden, Jeesus paljasti saatanan juonen. hän sanoi: - Mene pois minun edestäni saatana, sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten (Matt. 16:23). Jeesus ei suinkaan nimitellyt rakasta opetuslastaan Pietaria saatanaksi. Ei, vaan hän suuntasi sanansa sielunviholliselle, joka väijyi Pietarin olkapään takana ja käytti Pietaria välikappaleena.
Emmehän vihastu miekkaan tai puukkoon, joka ojentuu meitä kohti. Emme siis saa vihastua Siimei Kirjoilijaan silloinkaan, kun hän on saatanan välikappaleena.
Mutta usein on Jumalakin pelissä. Hän oli pelissä Daavidin tapauksessa; niin voi olla myös meidän laitamme. Syntiemme tähden, parannuksen tekemisen tähden Jumala itse johtaa tielemme Siimei Kiroilijoita. Hän haluaa koetella sydämemme ajatukset ja paljastaa muilta salatut syntimme. Hän panee Siimei Kiroilijan huutamaan ne julki maailman turuilla. Silloin ei auta muu kuin yhtyä Daavidin ajatuksiin ja tehdä parannus. Ehkä Jumala on pannut hänet kiroilemaan, kiroilkoon vaan. Ihminen nöyrtyy syvään parannukseen Pyhän ja Kaikkivaltiaan edessä. Mutta siunatuinta on, jos Jumala kasvatussysistä johtaa tiellemme Siimei Kiroilijoita. Meillä ei ole tietoista syntiä tunnollamme, mutta kivet ja sora lentävät päin kasvojamme.
>>Mutta silloinkin Jumala haluaa opettaa meille kalliin läksyn.
Meidän ei tule katkeroitua ihmiseen ja hyökätä ihmistä vastaan.
Meidän on nähtävä ihminen välikappaleena ja todellisena
hyökkääjänä ihmisen takana piileksivä pimeyden henkivoima.
Ystäväni, anna vain Siimein kiroilla. Älä katkeroidu ja vihastu. Anna yksipuolisesti anteeksi sydämestäsi.
Ehkä Herra on pannut hänet kiroilemaan, että sinä kypsyisit Kristuksen ja ristin koulussa täyteen vartesi mittaan. :)
Ja niin olet tehnytkin rakas veljeni Semper. Kiitos siitä Herralle!!!
'
edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan
ja täyttäjään, Jeesukseen, joka Hänelle tarjona olevan ilon sijasta
kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen
oikealle puolelle.
Ajatelkaa Häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta
itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. Ette vielä
ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja
te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille:
"Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun
Hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja Hän
ruoskii jokaista lasta, jonka Hän ottaa huomaansa." Heb. 12:1-6
Kiitos sinulle hyvistä kehotuksista, Ninni-ystäväni!
.
Opin tiellä tässä molemmat ollaan :). Kiitos Herralle, että kärsivällisesti jaksaa meitä ohjata ja neuvoa, ja joskus sitä kuritustakin tarvitaan, niinhän rakastava Isä lapsiaan ohjaa.
1 Piet. 2:19-25
19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
25 Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.
Kasvakaamme meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia nyt ja iankaikkisesti.
Nyt seuraa jotakin järkyttävää, mutta myös siunattua. Jumala paljastaa sydämemme aivoitukset, jotka ovat itseltämmekin salatut syvälle alitajuntaan. Vasta joutuessamme syyttömästi, niin kuin sanomme, kiroilun ja kivittelyn kohteeksi, me vasta tajuamme, kuinka pohjattoman ylpeitä, kunnianhimoisia, arvostamme kiinnipitäviä, lihallisia ja ohutnahkaisia me olemme. Me joudumme kiirastuleen, joka voi ainakin aluksi olla meiltä salattua. Me vain huokailemme psalmilaulajan tavoin: - Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini (Ps. 19:13).
Sillä hetkellä sitä on vaikea ymmärtää. Mutta kun olemme käyneet läpi tämän koetusten kiirastulen, Jumala kirkastaa meille asian.
Miksi siis vihastuisimme Siimei Kiroilijoihin? He ovat välikappaleita Kristuksen koulussa.
Harjoitelkaamme yksipuolista anteeksiantoa Siimei Kiroilijoihin nähden. Daavid ei voinut Öljymäellä tehdä sovintoa Siimein kanssa. Tämä oli niin täynnä kiihkoa ja raivoa, että sovintoon ei ollut tilaisuutta. Mutta varmaan Daavid antoi Siimeille anteeksi. Kun kapina oli kukistettu, Siimei heittäytyi kuninkaan eteen ja pyysi armoa. Daavid sanoi silloin armahtavasti: "Sinä et kuole" (2 Sam. 19:23).
Jeesus antoi ristillä yksipuolisesti anteeksi pilkkaajilleen ja ristiinnaulitsijoilleen. Hän sanoi: -Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät (Luuk. 23:34).
Stefanus heitti henkensä kivisateessa. Ei katkerana, vaan armahtavana, niin kuin Jumalan miehen sopiikin. Hän sanoi: - Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä (Ap. 7:60).
Ystäväni, anna vain Siimein kiroilla. Älä katkeroidu ja vihastu. Anna yksipuolisesti anteeksi sydämestäsi.
Ehkä Herra on pannut hänet kiroilemaan, että sinä kypsyisit Kristuksen ja ristin koulussa täyteen vartesi mittaan. (teksti on Tapio Nousiaisen kirjasta: Ellei nisunjyvä kuole)