Maapallo mullistuu

S333:
Kyllä Rakkaat Ystävät, ajat ovat nyt todellakin muuttumassa. Pimeyden voimien "huviretki" on pian päätöksessään. Heidän rahanhaalimispäivänsä ovat pian luetut. Me olemme edelleen vahvasti läsnä planeetallanne ja järjestelemme viimeisiä asioita ennen kuin mullistus alkaa. Me olemme kohdanneet suuria vaikeuksia pimeyden voimien parissa työskennellessämme, mutta nyt me olemme vakuuttuneita siitä, että olemme löytäneet keinot, joiden avulla pimeyden voimien vastarinta saadaan hallintaan. Pimeyden edustajat poistetaan valta-asemistaan yksi kerrallaan ja siirretään sivuun.

Meillä on teille suuri yllätys, mutta teidän täytyy vielä odottaa ennen kuin näette sen. Kyllä, kaikki etenee nyt suunnitelmien mukaisesti. Samalla, kun Maapallo ponnistelee oman muutoksensa läpi, niin te tulette näkemään yhä enemmän merkkejä meidän läsnäolostamme. Te tulette saamaan kaipaamanne todisteet, kun suuri muutoksen tuuli puhaltaa koko maailmanne yli. Rakkaat Ystävät, nämä eivät ole pelkkiä sanoja! Me olemme työskennelleet uutterasti varmistaaksemme, että kaikki asiat ovat paikoillaan kaikkien mahdollisten tapahtumien varalle, kun Äiti Maan muutokset toden teolla alkavat. Kaikki on nyt valmiina ja ellei vielä tule tarve joillekin yllättäville viime hetken muutoksille, niin me vain odottelemme, koska Äiti Maa on valmis toteuttamaan suuren mullistuksensa. Pyydänkin teitä kaikkia nyt kannustamaan Äiti Maata ponnistelemaan, sillä mitä enemmän Hän saa tukea ja kannustusta, niin sitä nopeammin me pääsemme siihen vaiheeseen, jolloin tapahtuu se suuri mullistus, joka käynnistää sen tapahtumaketjun, joka johtaa lopulta kauan odotettuun pysäytystilan käynnistymiseen.

Tämän juoksukilpailun viimeiset kierrokset ovat nyt meneillään, joten pysykää vahvoina. Vahvistakaa itseänne muutosten tahdin kiihtyessä tulevien päivien ja viikkojen aikana, sillä te tulette tarvitsemaan fyysistä, tunteellista ja henkistä kestävyyttä.

Minä olen S333 ja kehotan teitä pitämään lujasti kiinni, sillä vuoristoradan vaunu saattaa kääntyä alamäkeen nyt minä hetkenä tahansa.
3222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joku numerojärjestyskin?

Äänestä
  • Tämä on vissiin niitä kanaoituja viestejä humanoideilta? Olisi mukaaa tietää aina enemmän näistä henkilöistä ketkä niitä on lähettänyt, esim. planeetta mistä on kotoisin ja ammatti/siviilisääty yms.

    Olisiko tämä S333 voinut ampua aluksellaan alas sen puolalaisen lentokoneen, kun siinähän oli kyydissä myös jotain rahaherroja?

    Äänestä

  • anonymous rex kirjoitti:

    Tämä on vissiin niitä kanaoituja viestejä humanoideilta? Olisi mukaaa tietää aina enemmän näistä henkilöistä ketkä niitä on lähettänyt, esim. planeetta mistä on kotoisin ja ammatti/siviilisääty yms.

    Olisiko tämä S333 voinut ampua aluksellaan alas sen puolalaisen lentokoneen, kun siinähän oli kyydissä myös jotain rahaherroja?

    http://www.abundanthope.net/pages/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


S333 kirjoitti:

S333:
Kyllä Rakkaat Ystävät, ajat ovat nyt todellakin muuttumassa. Pimeyden voimien "huviretki" on pian päätöksessään. Heidän rahanhaalimispäivänsä ovat pian luetut. Me olemme edelleen vahvasti läsnä planeetallanne ja järjestelemme viimeisiä asioita ennen kuin mullistus alkaa. Me olemme kohdanneet suuria vaikeuksia pimeyden voimien parissa työskennellessämme, mutta nyt me olemme vakuuttuneita siitä, että olemme löytäneet keinot, joiden avulla pimeyden voimien vastarinta saadaan hallintaan. Pimeyden edustajat poistetaan valta-asemistaan yksi kerrallaan ja siirretään sivuun.

Meillä on teille suuri yllätys, mutta teidän täytyy vielä odottaa ennen kuin näette sen. Kyllä, kaikki etenee nyt suunnitelmien mukaisesti. Samalla, kun Maapallo ponnistelee oman muutoksensa läpi, niin te tulette näkemään yhä enemmän merkkejä meidän läsnäolostamme. Te tulette saamaan kaipaamanne todisteet, kun suuri muutoksen tuuli puhaltaa koko maailmanne yli. Rakkaat Ystävät, nämä eivät ole pelkkiä sanoja! Me olemme työskennelleet uutterasti varmistaaksemme, että kaikki asiat ovat paikoillaan kaikkien mahdollisten tapahtumien varalle, kun Äiti Maan muutokset toden teolla alkavat. Kaikki on nyt valmiina ja ellei vielä tule tarve joillekin yllättäville viime hetken muutoksille, niin me vain odottelemme, koska Äiti Maa on valmis toteuttamaan suuren mullistuksensa. Pyydänkin teitä kaikkia nyt kannustamaan Äiti Maata ponnistelemaan, sillä mitä enemmän Hän saa tukea ja kannustusta, niin sitä nopeammin me pääsemme siihen vaiheeseen, jolloin tapahtuu se suuri mullistus, joka käynnistää sen tapahtumaketjun, joka johtaa lopulta kauan odotettuun pysäytystilan käynnistymiseen.

Tämän juoksukilpailun viimeiset kierrokset ovat nyt meneillään, joten pysykää vahvoina. Vahvistakaa itseänne muutosten tahdin kiihtyessä tulevien päivien ja viikkojen aikana, sillä te tulette tarvitsemaan fyysistä, tunteellista ja henkistä kestävyyttä.

Minä olen S333 ja kehotan teitä pitämään lujasti kiinni, sillä vuoristoradan vaunu saattaa kääntyä alamäkeen nyt minä hetkenä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu