Miksi brittejä

Miksi brittejä vihataan Britannian entisissä siirtomaissa?
37311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ne suoritti kulttuurin rikastusta aivan liikaa.

Esimerkkinä "rikastuksesta" olkoot vaikkapa Intia, josta englantilaiset oikein kehui kuinka 100 000 heikäläistä hallitsee 300 miljoonaa intialaista ja vieläpä ihan helposti.

Tuo syntynyt "rikastettu kulttuurijäte" oli yhtä helppoa loppusijoittaa kuin sota-aikana Saksan valtaamilla alueilla tai NL:n alueilla Katynissa tai nykypäivinä Kosovossa...

Äänestä
  • esimerkiksi ylläpitivät tuottoisaa opiumkauppaa Kiinassa. Ja keräsivät helvetilliset voitot emämaahan

    Äänestä

  • Britit myös rosvosi Pantheon marmorit kreikkalaisilta.

    Äänestä

Ei vihata, melkein kaikki itsenäistyneet alueet on jääneet kansainyhtyeisön jäseneksi, eli tavallaan ne ylläpitävät vanhaa yhteyttä.

Äänestä
  • Israel on kansanyhteisön jäsen? Entäs Intia, Pakistan tai Zimbabwe?

    Äänestä

  • Englanti oli eräs historian pahimmista veren imijöistä. Todellinen imperialistinen roistovaltio.

    He oikein vieläpä rehvasteli kuinka aurinko ei koskaan laskenut sen (miehitys)alueiden yllä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Commonwealth_of_Nations.png

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainyhteisö

    "Kansainyhteisö (engl. Commonwealth of Nations, vuodet 1926–1949 Brittiläinen kansainyhteisö) on Britannian ja sen entisten alusmaiden ja territorioiden muodostama yhteisö. Jäsenmaiden joukossa on myös kaksi maata, joilla ei ole brittiläistä siirtomaataustaa, Mosambik ja Ruanda."

    Oli siinä pienellä Suomella vihollisia kerrakseen!

    http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020

    Asetus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen voimaansaattamisesta.
    Sitten kuin Eduskunta on antanut suostumuksensa Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen tekemiseen ja sopimus on allekirjoitettu Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 sekä sen voimaansaattamisen edellytykset täyttyneet 15 päivänä syyskuuta 1947 ja sen säännökset, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, on saatettu voimaan 18 päivänä huhtikuuta 1947 annetulla lailla, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että sopimus on voimassa, niinkuin siitä on sovittu.

    Tämän johdosta ovat 19 päivänä syyskuuta 1944 tehdyn välirauhansopimuksen määräykset lakanneet olemasta voimassa.

    Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 1947.

    Rauhansopimus Suomen kanssa.
    Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, valtioina, jotka ovat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, ja joista jäljempänä käytetään nimitystä "Liittoutuneet ja Liittyneet Vallat", toiselta puolen,

    ja Suomi toiselta puolen;

    Äänestä

  • Roistovaltio kirjoitti:

    Englanti oli eräs historian pahimmista veren imijöistä. Todellinen imperialistinen roistovaltio.

    Huvittava yksityiskohta Lapin sodasta Saksaa vastaan on, että Suomi "unohti" lopettaa sen vaikka ei sitä sotaa kumpikaan osapuoli tainnut julistaa virallisesti edes aloitetuksikaan.

    Virallisesti sotatila Saksaa vastaan lopetettiin vasta 1954 keväällä hallituksen ilmoituksella. Länsivallat olivat lopettaneet sotatilansa Saksaa vastaan jo 1952.

    Suomi soti siis yksinään "mahtavaa" Saksaa vastaan... :=)

    Lähde Pekka Visuri Saksa ja Suomi s.234

    Äänestä

  • 1954 kirjoitti:

    Joo ja Baragyayn kanssa tehtiin rauhansopimus vasta yhdeksänkymmentäluvulla, Tarja Halonen teki sinne aikanaan vierailun ja joku tajusi että maan kanssa on vielä vanha sotatila voimassa, sodan julisti Baraguay toisen maailmansodan aikana liittoutuneiden pyynnöstä, ilmeisesti minkäänlaista sotatoimea ei valtioiden välillä ole koskaan ollut ...
    Mutta rauha solmittiin jotta Tarja pääsi vierailulle.

    Äänestä

  • Roistovaltio kirjoitti:

    Englanti oli eräs historian pahimmista veren imijöistä. Todellinen imperialistinen roistovaltio.

    He oikein vieläpä rehvasteli kuinka aurinko ei koskaan laskenut sen (miehitys)alueiden yllä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Commonwealth_of_Nations.png

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainyhteisö

    "Kansainyhteisö (engl. Commonwealth of Nations, vuodet 1926–1949 Brittiläinen kansainyhteisö) on Britannian ja sen entisten alusmaiden ja territorioiden muodostama yhteisö. Jäsenmaiden joukossa on myös kaksi maata, joilla ei ole brittiläistä siirtomaataustaa, Mosambik ja Ruanda."

    Oli siinä pienellä Suomella vihollisia kerrakseen!

    http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020

    Asetus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen voimaansaattamisesta.
    Sitten kuin Eduskunta on antanut suostumuksensa Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen tekemiseen ja sopimus on allekirjoitettu Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 sekä sen voimaansaattamisen edellytykset täyttyneet 15 päivänä syyskuuta 1947 ja sen säännökset, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, on saatettu voimaan 18 päivänä huhtikuuta 1947 annetulla lailla, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että sopimus on voimassa, niinkuin siitä on sovittu.

    Tämän johdosta ovat 19 päivänä syyskuuta 1944 tehdyn välirauhansopimuksen määräykset lakanneet olemasta voimassa.

    Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 1947.

    Rauhansopimus Suomen kanssa.
    Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, valtioina, jotka ovat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, ja joista jäljempänä käytetään nimitystä "Liittoutuneet ja Liittyneet Vallat", toiselta puolen,

    ja Suomi toiselta puolen;

    On se Ranskakin oman osuutensa imennyt.

    Jokainen tietää että Ranska ja Englanti ovat ulkomaalaisella työvoimalla, pääomalla ja siirtomaista rosvotulla tavaralla rakennettuja.

    Vitun paskat hyökkäsivät heikompien kansojen kimppuun ja alistivat ne viikingi tyyllillä valtansa alle.

    Orjakauppa oli hyvin tuottoisaa angloille.

    Äänestä

  • Mugabe kirjoitti:

    Israel on kansanyhteisön jäsen? Entäs Intia, Pakistan tai Zimbabwe?

    Koska ?

    Äänestä

  • anglo on paska juu kirjoitti:

    On se Ranskakin oman osuutensa imennyt.

    Jokainen tietää että Ranska ja Englanti ovat ulkomaalaisella työvoimalla, pääomalla ja siirtomaista rosvotulla tavaralla rakennettuja.

    Vitun paskat hyökkäsivät heikompien kansojen kimppuun ja alistivat ne viikingi tyyllillä valtansa alle.

    Orjakauppa oli hyvin tuottoisaa angloille.

    ” Jokainen tietää että Ranska ja Englanti ovat ulkomaalaisella työvoimalla, ”

    No ei todellakaan tiedä vaan enimmäkseen oman kansan toimesta. Voihan niistä siirtomaista olla ollut apuja!

    Kaikenlaisia kuumakalleja täällä sekoilee!

    Äänestä

Päinvastoin heitä pidetään vähintäinkin rakastettuina hyvinä isinä, joissakin paikoin palvotaan jopa jumalina. Aivan kuten ruotsalaisia ja venäläisiä entisiä siirtomaaisäntiämme nykypäivän Suomessa.

Äänestä
  • Oletkos lukennut mitä Mugabe on heistä sanonnut?

    Äänestä

  • siirtyomaa. Ei Ruotsin, ei Venäjän, ei kenenkään. Näin ollen entisiä siirtomaaisäntiä voi olla vain Ratekin mielikuvituksessa. Rateki latele taas tavanomaista pötyään.

    Äänestä

  • Nooh ainakaan Jawaharlal Nehru ja David Ben-Gurion eivät olleet anglo-faneja.

    David Ben-Gurion on ainut juutalainen jota kunnioitan. Menachem Begin oli myös hyvä jätkä. Nämä nykyiset anglo-saksinen perseennuolijat eivät ole.

    Äänestä

  • koskaan ollut kirjoitti:

    siirtyomaa. Ei Ruotsin, ei Venäjän, ei kenenkään. Näin ollen entisiä siirtomaaisäntiä voi olla vain Ratekin mielikuvituksessa. Rateki latele taas tavanomaista pötyään.

    jo ennen kuin koko sanaa tunnettiin kielessämme. Parhaat eteläisen Suomen maanviljelysalueet läänitettiin kuninkaan suosiossa olleille ulkomaisille siirtomaaisännille läänityksinä ja rälsseinä, ja alueilla asuvat alkuperäisasukkaat pakotettiin työskentelemään ruoka- ja asumuspalkalla plantaasinisännälle ilman omistusoikeutta asumiinsa maihin. Pahimmillaan jopa 1/3 miesikäluokista kuoli siirtomaajoukoissa ulkomaisissa sodissa joissa Suomella ei ollut minkäänlaista intressiä. Maasta saatavat luonnonvarat myytiin siirtomaaisäntien omistamien yritysten laskuun ja voitot tuloutuivat emämaahan.

    Mitä muuta tämä on kuin siirtomaahallintoa?

    Äänestä

  • Rateki kirjoitti:

    Voi olla voi olla mutta ei ole enää.

    Mikä tarve Saksalla sitten oli oikein murentaa venäläisten, ranskalaisten ja brittien hallinta muista kansoista?

    Aatu vielä varoitti Englantia että jos rupeatte Saksalle vittuilemaan Puolan takia niin varmasti menetätte Imperiuminne mutta jos olette Saksan ystäviä niin Saksa takaa Imperiuminne.

    Ranskan kanssa Aatulla ei ollut aikomustakaan elää sovussa.

    Äänestä

  • Rateki kirjoitti:

    jo ennen kuin koko sanaa tunnettiin kielessämme. Parhaat eteläisen Suomen maanviljelysalueet läänitettiin kuninkaan suosiossa olleille ulkomaisille siirtomaaisännille läänityksinä ja rälsseinä, ja alueilla asuvat alkuperäisasukkaat pakotettiin työskentelemään ruoka- ja asumuspalkalla plantaasinisännälle ilman omistusoikeutta asumiinsa maihin. Pahimmillaan jopa 1/3 miesikäluokista kuoli siirtomaajoukoissa ulkomaisissa sodissa joissa Suomella ei ollut minkäänlaista intressiä. Maasta saatavat luonnonvarat myytiin siirtomaaisäntien omistamien yritysten laskuun ja voitot tuloutuivat emämaahan.

    Mitä muuta tämä on kuin siirtomaahallintoa?

    ei alkuperäisasukas saanut oikeutta äidinkielellään, vaan joutui kuuntelemaan oikeuden päätökset siirtomaaisäntien kielellä. Mikäli hän halusi tietää mitä hänen asiassaan päätettiin, hän joutui käännättämään päätöksen omalle kielelleen omalla kustannuksellaan. Siirtomaaisännät nauttivat verovapautta plantaaseistaan niinkin myöhään kuin 1920-luvulle.

    maakunnat olivat täsmälleen samassa asemassa kuin Ruotsin puolen. Lait, verotus, hallinto, maanomistus, koulutus, sotapalvelus jne kaikki oli samoin koko maassa. Maan nimi oli Ruotsi.

    kehitettiin tuon ajan näkemysten mukaan. Myös suomen kielen asema parani ja siitä tuli virallinen kieli.

    "Siirtomaaisäntien"(?) maatilojen verovapaus 20-luvulla on samaa pötyä kuin Ratekin muutkin horinat.

    Äänestä

  • Suomen puolen kirjoitti:

    maakunnat olivat täsmälleen samassa asemassa kuin Ruotsin puolen. Lait, verotus, hallinto, maanomistus, koulutus, sotapalvelus jne kaikki oli samoin koko maassa. Maan nimi oli Ruotsi.

    Ei ihan, laki oli sellainen, että säätynsä edustajan piti ottaa joku muu kuin suomalainen sukunimi, vapaus tästä oli vain talonpojilla, ne saivat pitää suomalaiset suku- eli lisänimensä.
    Tämä laki koski jokaista senajan kunnanvaltuustoa ja muuta paikkaa, missä oli näiden säätyjen edustajia edustamassa, eli kyllä valtakuntaa ruotsalaistettiin varsin kovalla kädellä.

    Jäänteenä tästä on, helvetinmoinen määrä ruotsalaisia sukunimiä maassamme ja osa porukasta jopa luulee olevansa ruotsalaisten jälkeläisiä.

    Äänestä

  • Autonomiaa kirjoitti:

    kehitettiin tuon ajan näkemysten mukaan. Myös suomen kielen asema parani ja siitä tuli virallinen kieli.

    "Siirtomaaisäntien"(?) maatilojen verovapaus 20-luvulla on samaa pötyä kuin Ratekin muutkin horinat.

    Koska aateliston verovapaus kumottiin Suomessa?

    Äänestä

  • Rateki kirjoitti:

    Koska aateliston verovapaus kumottiin Suomessa?

    Jopa maamme lähihistoria tarjoaa mykistäviä ahaa-elämyksiä lahjattomille peruskoulun suppean oppimäärän varassa operoiville.

    Äänestä

  • Rateki kirjoitti:

    Koska aateliston verovapaus kumottiin Suomessa?

    verovaus kumottiin Suomessa 1920

    Äänestä

  • koskaan ollut kirjoitti:

    siirtyomaa. Ei Ruotsin, ei Venäjän, ei kenenkään. Näin ollen entisiä siirtomaaisäntiä voi olla vain Ratekin mielikuvituksessa. Rateki latele taas tavanomaista pötyään.

    siirtomaa. Ei tarvitse kuin seurata tätä surullista mummo-tapausta. Siirtomaaisäntä määrää ja Suomi tottelee.

    Äänestä

  • Suomi ole kirjoitti:

    siirtomaa. Ei tarvitse kuin seurata tätä surullista mummo-tapausta. Siirtomaaisäntä määrää ja Suomi tottelee.

    Ja ottaen huomioon että kyseisellä mummolla on suomalainen vävy. Natasha taas antanut pillua suomi pojalle ja sitä kautta saannut isoäitinsä Suomeen.

    Kyllä on venäläinen korkean moraalin omaava otus.

    Äänestä

  • Slava Rossii kirjoitti:

    Ja ottaen huomioon että kyseisellä mummolla on suomalainen vävy. Natasha taas antanut pillua suomi pojalle ja sitä kautta saannut isoäitinsä Suomeen.

    Kyllä on venäläinen korkean moraalin omaava otus.

    organisaatioilla kuin Suomen korkeimmat oikeusasteet ja niiden päätöksillä ei ole mitään merkitystä silloin kun Hers Master's Voice kuuluu.
    Noh, niinhän se Ranskakin hallitsee edelleen keski-Afrikan siirtomaitaan.

    Äänestä

Eikös Anglopaskat myös raiskanneet Irakia kauan ennen vuotta 2003?

Natsi-Saksa taisi jopa lähettää irakilaisten avuksi joukkoja.

Äänestä

Japanilla oli myös keskeinen rooli Aasiassa. Japani vapautti useita aasialaisia kansoja brittiläisten ja ranskalaisten loiseläjien otteesta.

Singaporen taistelu vuonna 1942 oli käytännöllisesti katsoen viimeinen naula brittiläisen aasialaisen siirtomaahallinnon arkkuun.

Japanilaisten eteneminen oli muutenkin huimaavaa. Taisivat parhaimmillaan lähestyä Intian rajoja kun USA:n mukaan tulo pakotti vetäytymään.

Äänestä

Ihan samasta syystä kuin miksi saksalaisia vihataan kaikkialla. Ovat olleet niin veemäisiä kun isännäksi milloin päässeet, vaikka vähäksikin aikaa.

Äänestä
  • Ei niitä ainakaan Virossa vihata, vaikka virolaiset olivat niiden orjia satoja vuosia. Virolaisen ihmisen eli maaorjan pystyi pelaamaan esimerkiksi itselleen korttipelissä toiselle puolelle Viroa omaan kartanoonsa.

    Äänestä

Miksi avaaja olettaa omien ennakkoluulojensa olevan universaaleja totuuksia?

Äänestä

Britti on tappanut niin pihassa kuin puutarhassakin. Paljon tappoivat Intiassakin ennenkuin uskoivat lähteä. Ranska tappoi Algeriassa arviolta n. 1 miljoonaa ihmistä ennenkuin läksi.

Äänestä

Miksi melkein kaikki Britannian entiset siirtomaat ovat nykyisin Kansainyhteisön jäseniä? Tuskin pelkästä inhosta. Joukkoon on jopa liittynyt Mosambik, jolla ei koskaan ole ollut brittihallintoa.

Vertailun vuoksi voidaan mainita joukko Venäjän alaisuudesta vapautuneita maita, joista useimmat ovat nykyään liitossa, mutta eivät Venäjän kanssa.

Äänestä
  • ------melkein kaikki Britannian entiset siirtomaat ovat nykyisin Kansainyhteisön jäseniä? Tuskin pelkästä inhosta. ------

    Ei kansalta ole kysytty mielipidettä ja eliittihän on epäisänmaallista aina ja sikailee mielellään kenen kanssa vaan.

    ----Vertailun vuoksi voidaan mainita joukko Venäjän alaisuudesta vapautuneita maita, joista useimmat ovat nykyään liitossa, mutta eivät Venäjän kanssa.-----

    Aika monta maata on IVY:ssäkin. Poliitikko saa lännestä enemmän rahaa omiinkin taskuihinsa ja Brysselissä on hienommat illallispöydät kuin Moskovassa. Siinä syy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------melkein kaikki Britannian entiset siirtomaat ovat nykyisin Kansainyhteisön jäseniä? Tuskin pelkästä inhosta. ------

    Oikeampi syy kuitenkin taitaa olla siinä etteivät esimerkiksi virolaiset ja latvialaiset halua olla liitossa kansaansa murhanneen, raiskanneen ja ryövänneen kansakunnan kanssa. Kova oli venäläisten julmuus, jos 700 vuotta kestänyt saksalaisviha muuttui lähes hetkessä ryssävihaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------melkein kaikki Britannian entiset siirtomaat ovat nykyisin Kansainyhteisön jäseniä? Tuskin pelkästä inhosta. ------

    Ei kansalta ole kysytty mielipidettä ja eliittihän on epäisänmaallista aina ja sikailee mielellään kenen kanssa vaan.

    ----Vertailun vuoksi voidaan mainita joukko Venäjän alaisuudesta vapautuneita maita, joista useimmat ovat nykyään liitossa, mutta eivät Venäjän kanssa.-----

    Aika monta maata on IVY:ssäkin. Poliitikko saa lännestä enemmän rahaa omiinkin taskuihinsa ja Brysselissä on hienommat illallispöydät kuin Moskovassa. Siinä syy.

    Tunnustat siis, että Moskova saa "ystävänsä" lahjomalla! Kiitettävää rehellisyyttä, vaikka kuvitteletkin demokratioiden hoitavan ulkopolitiikkansa samoilla menetelmillä. Ilmeisesti te venäläiset ette osaa kuvitella muunlaista kuin herroista ja orjista koostuvaa maailmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

anglophoobi kirjoitti:

Miksi brittejä vihataan Britannian entisissä siirtomaissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu