Olen tekemässä dokumenttielokuvaa siitä, miten lapsi koulussa oikein alkaa hahmottamaan aikaa ja aikatauluja ihan eri tavalla. Koettaisin löytää päähenkilöksi lasta, jolle ajan ja kellonaikojen ymmärtäminen olisi keskimääräistä vaikeampaa. Se voi varmasti ilmetä monin eri tavoin: esimerkiksi kellon opettelu takkuaa, päivän eri osat, aamu, päivä ja ilta, eivät ehkä kulje vuorokausirytmin mukaisesti, viikonpäivät sekoittuvat helposti toisiinsa, tuntia aikaisemmin opeteltu unohtuu ja huomispäivän tekemisten ajattelu tuntuu työläältä. Luonnollisestikinhan nämä ovat lapselle vielä vaikeita, joten ei edes tarvitse olla sen kummempaa ongelmaa, mutta tahtoisin kuvata oppimisprosessia tällä saralla. Tai vaihtoehtoisesti voi olla muutakin problematiikkaa koulun aikatauluihin ja muihin tiukkoihin sääntöihin sopeutumisen kanssa.
Iältään lapsi voisi olla kenties ensimmäiselle tai toiselle luokalle menevää, mutta vanhempikin käy.
Tarkoitus olisi ehdottomasti olla lapsen puolella, koettaa tavoitella elokuvallisesti hänen kokemustaan siitä, kuinka paljon pitääkään hyväksyä ennen kuin voi oppia elämään kellon määrittämää arkipäivää. Tarkoitus on siis kuvata lasta kunnioittaen, kauniisti ja hänen näkökulmastaan.
Jos sinun lapsesi mahdollisesti voisi olla sopiva, ota yhteys. Myös kaikkia vinkkejä, kokemuksia ja käytännön tarinoita otan mielelläni vastaan. Tässä yhteystiedot: [email protected]
Yhteyttä ottaneille kerron tarkemmin itsestäni ja projektista. Mihinkään ei vielä tarvitse sitoutua tietenkään, vaan voi osoittaa edes vain alustavaa kiinnostusta
Ajan ja kellonaikojen kanssa ongelmia?
3
835
Vastaukset 3
- sassssssss
helpottaakseni, jotkut ei edes opi ikinä, otappa sekin huomioon!
"ennen kuin voi oppia elämään kellon määrittämää arkipäivää" - Just just, hetikö?!
Käypäs mainostamassa tuolla biovanhempien puolella: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4987
Voipi olla, että opit pian, miksi ei kannata omilla kasvoilla ja omalla nimellä tulla julkisuuteen, jos lapsella on pieniäkin ongelmia minkä tahansa juitsun kanssa. Saattaa näet "huoliluokka" nousta asteella hoitopaikassa / koulussa.
Ai mikä "huoliluokka"? Tuolta biovanhempien palstalta selviää sekin. - Tutkiva journalisti
Miksi et tekisi dokumenttia huoliluokittelusta ja lastensuojelubisneksestä? Miksi et tekisi dokumenttia, joka oikeasti kohauttaa ja nostaa esiin aiemmin vaietuja, todellisia ongelmia ja suuren joukon inhimillistä hätää ja kärsimystä?
Tarjoan mahdollisuutta tutustua materiaaliin, joka on pomminvarmaa kohudokumenttitavaraa. Jostain syystä julkinen media ei ole syttynyt vielä tällaisten ongelmien raportoinnille.
Antamassani materiaalissa etulinjan nimekkäimmät tukijat ottavat kantaa nykymenoon. Tee omat johtopäätöksesi, onko materiaali laadullisesti kyseenalaista, vai liikutaanko tässä nyt sellaisella alueella, joka on vähintäänkin kyseenalaista. Väitän, että parhaan mahdollisen dokumentin saat aikaan näiden linkkien sisältämästä materiaalista. Kyseessä ei ole pseudotieteilijöiden parhaimmat väläykset, vaan vakavasti otettavat asiantuntijat näkemyksineen:
Aihe 1: Erityisopetuksen tila. Suomi johtaa maailman erityisopetustilastoja, meilä on maailmanennätys erityisopetuksessa. Muissa Pohjoismaissa normaaleina pidetyt lapset laitetaan meillä erityisluokkiin, kun muissa Pohjoismaissa heille annettaisiin vain tukiopetusta: http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html
Aihe 2: Yli 50% huostaanotetuista lapsista joutuu seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Ruotsin Valtiopäivien teettämän tutkimuksen mukaan: Tässä aloittajan mainitsema Ruotsin valtiopäivien tilaama tutkimus (linkin takaa löytyy myös englanninkielinen versio): http://www.sou.gov.se/vanvard/
Reilusti yli puolet kasvattilapsista on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi sijaiskodeissaan. Lisäksi lapsia on pahoinpidelty, heitä on käytetty ylimääräisenä ja ilmaisena työvoimana jne.
Yli 50% hyväksikäyttölukuja ei selitä ainakaan sattuma. Tämän jälkeen ei voida sijaiskoteja nähdä enää pelkästään ongelmattomina paikkoina. Ruotsin hallitus aikoo ryhtyä toimenpiteisiin. Mitä tekee Suomi?
Aihe 3. Lastensuojelubisnes. Lue varatuomari Leeni Ikosen kirjoituksia havainnoistaan ja kokemuksistaan ihmisoikeusjuristina tämän päivän Suomessa:
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/lukijoilta/2227501/lastensuojelun-asennemuutos-tarpeen
Professori Matti Rimpelä: "Huostaanotoista tulossa megaluokan bisnes" http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2216173/lasten-huostaanotoista-tulossa-megaluokan-bisnes
Professori JP Roos, Huostaanottokirja: http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/huostaanottokirja.htm
Aihe 4. Käsistä karannut lastensuojelun "huoliluokittelu":
Kaisa Hintikan pro gradu: http://tutkielmat.uta.fi/haekokoversio.php?id=20396
Tom Arnkilin vakava vetoomus: http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2008/8/sivu/20.htm
Tuohon materiaaliin perehtyminen on työlästä. Alustavaan materiaalin läpiselaamiseen ei kauaa mene, mutta syvällisempään perehtymiseen kannattaa varata kokonainen päivä aikaa. Tässä on jymydokumentin paikka aivan varmasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561