Mikä mättää?

Mikä meitä Lapualaisia oikein nyppii. Mikään ei kelpaa mitä on ja rahat tuntuvat aina menevän väärien ihmisten taskuun.

Tälläkin palstalla lietsotaan aina vihaa Virkiää, kuntapäättäjia, kauppakatua ja kaikkea muuta kohtaan.

Sitten täällä on vielä näitä poismuuttaneita Lapualaisia, jotka väittävät sen olleen elämänsä paras päätös kun pois muuttivat ja silti täällä kaupungin sivuilla vielä haikailevat.

Moni valittaa, ettei ole riittävästi tekemistä, mutta kun lätkäistään monikohtainen lista eteen, ei mikään kelpaa.

Purkakaa nyt kerrankin kunnolla, mistä se viha johtuu?
14314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ensimmääseksi tuloo mielehen virkiä, toiseksi virkiä ja kolomanneksi sitten vasta muut asiat.

Äänestä
  • Virkiän uusimmat rahankerjuut kaupungilta. Ihmettele vielä, että tyytymättömyyttä piisaa. Kukaan täällä ei ole kertonut minulle, miksi Virkiällä on niin hyvä niskaote kaupungista. Olen kysynyt sitä useamman kerran. Ihan varmasti on ihmisiä, joilla olisi selitys, mutta vaikenevat asiasta. Miksi?

    Äänestä

  • 0+9 kirjoitti:

    Virkiän uusimmat rahankerjuut kaupungilta. Ihmettele vielä, että tyytymättömyyttä piisaa. Kukaan täällä ei ole kertonut minulle, miksi Virkiällä on niin hyvä niskaote kaupungista. Olen kysynyt sitä useamman kerran. Ihan varmasti on ihmisiä, joilla olisi selitys, mutta vaikenevat asiasta. Miksi?

    Itseäni ihmetyttää, miksi ne samat Virkiän kannattajat äänestetään kunnanvaltuustoon kerta toisensa jälkeen, vaikka tyytymättömiä tuntuu olevan niin järkyttävän paljon.

    Äänestä

  • Sanniccis kirjoitti:

    Itseäni ihmetyttää, miksi ne samat Virkiän kannattajat äänestetään kunnanvaltuustoon kerta toisensa jälkeen, vaikka tyytymättömiä tuntuu olevan niin järkyttävän paljon.

    Luulisin, että ne ovat onnistuneet paketoimaan itsensä niin, ettei tyhmempi heti huomaa virkiäkytkentöjä ja senlisäksi valituiksi tulleiden painostus on kovaa. Viimeiset simpsiönkaupat ovat hyvä esimerkki siitä. Ainahan voi puhua lasten ja nuorten terveyden edistämisestä kun haluaa puuhata veronmaksajien rahoilla itselleen omanarvontunnetta ja kaveripiirilleen erinäisiä halleja ja muuta välillistä urheiluhupia.

    Äänestä

Kauppakatu, harjoitushalli, simpsiö... Miettiä tietysti voi, miksi samoista asioista kirjoitetaan ja valitetaan niin paljon. Ja miksi virkiä pitää sekoittaa kaikkialle, sinnekin missä sillä ei ole mitään tekemistä.

YLEISESTI on tiedossa, kuinka tätä palstaa kirjoittelullaan ylläpitävät paikallinen kulttuuriyhdistykseksi itseään nimeävä valittajien porukka, lisättynä tietysti muutamalla muulla aktiivisesti kirjoittavalla.

Turhaa puhua kaikista lapualaisista, jos muutama tälle palstalle kirjoittelee. Niin, onkohan sittenkään mikään ihme, että samoista aiheista kirjoitetaan ja vielä samojen kirjoittajien toimesta...

Äänestä
  • Tarkoittiko kirjoittaja sitä, että Lapualla ei kukaan muu osaa ajatella kuin joku kulttuuriyhdistys?

    "Yleisesti on tiedossa" tarkoittanee ilmeisesti sitä, että jotkut haluavat luulla niin, tai vaan arvailevat.

    Äänestä

  • olen lukenut palstalta useita kertoja. Mikä tätä yhtä tiettyä henkilöä oikein jurppii, kun samaa jauhaa? Paljonko olet saanut täällä muutosta aikaan?

    Palsta elää elämäänsä, rakki räksyttää.

    Äänestä

  • luulet tämän palstan merkityksestä. Kivahan täällä on joutessansa tiukkapipoja huudattaa, ei siinä mitään.

    Äänestä

  • anna olla kirjoitti:

    olen lukenut palstalta useita kertoja. Mikä tätä yhtä tiettyä henkilöä oikein jurppii, kun samaa jauhaa? Paljonko olet saanut täällä muutosta aikaan?

    Palsta elää elämäänsä, rakki räksyttää.

    Kirjoittajan yrityksenä kääntää huomio omasta valituksestaan pois hokien sama sitä, sama tätä.
    Vähiinhän ne valittajienkin savutukset on Lapualla jäänyt - niin oikeitten valitusten osalta kuin täällä valittamisen osalta. Paljon melua tyhjästä voisi jopa sanoa.

    Äänestä

  • Arvaileva voi arvailla omaa ja lähipiirinsä ajattelukykyä ihan rauhassa. Samanlaista arvailua se on tekstin osalta yläpuolella olevan ooppiumia kansalle-tekstin osalta. Jos ei arvosta urheiluun sijoitettua rahaa, niin aina voi keksiä syitä, millä voi mollata päätöksentekijöitä tämän takia. Asia olisi luonnollisesti eri, jos raha käytettäisiin pienemmän käyttäjäkunnan kulttuurin investointeihin.

    Ja aivan kuin nimimerkki anna olla sanookin "Palsta elää elämäänsä". Niin tosiaan tuntuu olevan, todellinen elämä netin ulkopuolella on ihan erilaista Lapuallakin kuin valittajien välittämä kuva netin palstoilla. Ja valittajat ne jatkaa valittamista ja räksytystä...

    Äänestä

  • osallistujille kirjoitti:

    Arvaileva voi arvailla omaa ja lähipiirinsä ajattelukykyä ihan rauhassa. Samanlaista arvailua se on tekstin osalta yläpuolella olevan ooppiumia kansalle-tekstin osalta. Jos ei arvosta urheiluun sijoitettua rahaa, niin aina voi keksiä syitä, millä voi mollata päätöksentekijöitä tämän takia. Asia olisi luonnollisesti eri, jos raha käytettäisiin pienemmän käyttäjäkunnan kulttuurin investointeihin.

    Ja aivan kuin nimimerkki anna olla sanookin "Palsta elää elämäänsä". Niin tosiaan tuntuu olevan, todellinen elämä netin ulkopuolella on ihan erilaista Lapuallakin kuin valittajien välittämä kuva netin palstoilla. Ja valittajat ne jatkaa valittamista ja räksytystä...

    tämä yllätyksenä kirjoittajalle itselleen? "...todellinen elämä netin ulkopuolella on ihan erilaista Lapuallakin kuin valittajien välittämä kuva netin palstoilla." Jos nettikirjoittelu on sinulle ongelma, ei se meinaa, että kaikille muillekkin olisi. Koetahan nyt rauhoittua ja elä mieluummin sitä netin ulkopuolista hienoa elämää ja anna meidän elää tätä elämää täällä, kun tää ei oo mikään ongelma meille.

    Äänestä

  • AiNA iloiNEN kirjoitti:

    Älä vääntele toisten tekstejä. Miksi rauhallisen pitäisi rauhottua? Jatkuva negatiivinen kirjoittelu vailla pohjaa ei ole mikään ongelma, vain ihmetyksen aihe.
    Turhaa puhua "meistä", jos puhut vain omasta puolestasi.

    Jatka iloisella linjalla..

    Äänestä

Minua mättää kolme loista Lapualla: Keskusta, maalaisliitto ja Virkiä ja tässä järjestykessä.

Äänestä
  • piisaa kaupunginhallituksessa!VIRKIÄ,SURKIA,VIRKIÄ,SURKIA eikö kaupungilla todella oo tärkiämpiäkin kohteita ku paasata rahaa yhdelle helevetin VIRKIÄLLE!eikö se lista kouluista ollu viimmeviikon lapuan sanomissa mitä remonttia tarttoovat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sanniccis kirjoitti:

Mikä meitä Lapualaisia oikein nyppii. Mikään ei kelpaa mitä on ja rahat tuntuvat aina menevän väärien ihmisten taskuun.

Tälläkin palstalla lietsotaan aina vihaa Virkiää, kuntapäättäjia, kauppakatua ja kaikkea muuta kohtaan.

Sitten täällä on vielä näitä poismuuttaneita Lapualaisia, jotka väittävät sen olleen elämänsä paras päätös kun pois muuttivat ja silti täällä kaupungin sivuilla vielä haikailevat.

Moni valittaa, ettei ole riittävästi tekemistä, mutta kun lätkäistään monikohtainen lista eteen, ei mikään kelpaa.

Purkakaa nyt kerrankin kunnolla, mistä se viha johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu