Julkisuuden

Iltapäivälehdissä kiukutteli vammainen julkkiksen poika, kun häneltä ei pyydetty tarpeeksi kauniisti anteeksi. Anteeksipyyntötilaisuus oli ravintolan pöydässä. Tämä nuori mies istui hattu päässä. Eli hyvät tavat eivät koske vammaisia.

Kerran olimme samassa tilassa ryhmän kanssa, jossa oli myös vammaisia. Eikös sieltä tullut yksi herra möykkäämään, että meidän on työskenneltävä ääneti, että HE saavat rauhassa katsella televisiota. Ei tullut mieleen, että heidän television huudattaminen voisi häiritä muiden työskentelyä. Päivittäin isossa tilassa on useita varauksia, mutta ilmeisesti vammaisilla on etuoikeus.
12108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

selvästi niihin ylimystökaupunginosassa asuviin suomenruotsalaisiin perintöruhtinaisiin, jotka vajoavat shokkitilaan, kun kuulevat, että alueelle suunnitellaan kehitysvammaisten asuntolaa.

Äänestä

se on, jos vammainen komentelee terveitä ihmisiä. Ravintola saa valita asiakkaansa.

Äänestä
  • Jos terveiden ryhmästä joku olisi mennyt samalla lailla huutamaan vammaisille, olisi valitettu rehtorille, vähimmistövaltuutetulle, poliisille ja iltapäivälehtiin. Sama vähemmistösuoja homoilla, jos sinut irtisanotaan valehtelun takia, voit kääntää asian että homoa syrjitään.

    Vammaisissa ja vähemmän vammaisissa on kaikenlaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • -suoja kirjoitti:

    Jos terveiden ryhmästä joku olisi mennyt samalla lailla huutamaan vammaisille, olisi valitettu rehtorille, vähimmistövaltuutetulle, poliisille ja iltapäivälehtiin. Sama vähemmistösuoja homoilla, jos sinut irtisanotaan valehtelun takia, voit kääntää asian että homoa syrjitään.

    Vammaisissa ja vähemmän vammaisissa on kaikenlaisia ihmisiä.

    salakujettavan romaniseurueen käännyttää ravintolast´? Mie kysyn vaa ?

    Äänestä

  • Aleksi Staramanne kirjoitti:

    salakujettavan romaniseurueen käännyttää ravintolast´? Mie kysyn vaa ?

    runsaasti asiaan liittyviä uutisia luettuani että ampuma-aseet kuuluu valtelaisten vakiovarustukseen. Hai sie..se on nykyaikaa kun ei tarvii käsiä liata silkää tavallaaa..a

    Äänestä

  • Olen olettanut kirjoitti:

    runsaasti asiaan liittyviä uutisia luettuani että ampuma-aseet kuuluu valtelaisten vakiovarustukseen. Hai sie..se on nykyaikaa kun ei tarvii käsiä liata silkää tavallaaa..a

    et toinen kuolee sekä raudanpuutokseen että lyijymyrkytykseen ...se on kai sillai varmempi tapa,vai ..mie vaa kysyn!

    Äänestä

vammaisuus on sen kaltainen etu, jonka avulla voi voi siirtyä erityisasemaan toisiin nähden. En kirjoita tätä mitenkään pahalla, vaan pelkkänä toteamuksena. En halua myöskään väittää että kovinkaan moni vammainen kuuluisi tuohon ryhmään, mutta aivan samalla tavalla heistäkin löytyy "poikkeavia", kuin niin sanotuista normaaleista ihmisistä.

Äänestä

paljon jolppeja ,jotka pitävät (mustaa) pipoakin sisätiloissa ja mäkkäreissä syödessä - se on kai jokin trendivillitys -yksi pitää pipoa kesällä - munkin täytyy ,etten erottuisi! - aivot narikassa punaniskoilla!

Äänestä
  • joka pitää sitä isolta lehmänpaskalta näyttävää baskeriaan jopa telkkarin haastatteluissa - kerran toimttaja Hannu Lehtilä kysyi häneltä heti kärkeen :miksi teillä on lakki päässä täällä sisällä ? - no, Pertti-poika otti korentonsa kiltisti pöydälle.. .-hyvä ,että k-edustajaakin koulutetaan.

    Äänestä

Heti kun sattuu vammanen kohdalle niin on hirveää syrjimistä.

Äänestä

paskankaan kiinnostuneita,mutta kun kyseessä on uutistenlukija teeveestä,jota pidetään jonain kuuluisuutena niin johan juttua suolletaan.Sarvikuonojen maa tämä suomi on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipeyttä ? kirjoitti:

Iltapäivälehdissä kiukutteli vammainen julkkiksen poika, kun häneltä ei pyydetty tarpeeksi kauniisti anteeksi. Anteeksipyyntötilaisuus oli ravintolan pöydässä. Tämä nuori mies istui hattu päässä. Eli hyvät tavat eivät koske vammaisia.

Kerran olimme samassa tilassa ryhmän kanssa, jossa oli myös vammaisia. Eikös sieltä tullut yksi herra möykkäämään, että meidän on työskenneltävä ääneti, että HE saavat rauhassa katsella televisiota. Ei tullut mieleen, että heidän television huudattaminen voisi häiritä muiden työskentelyä. Päivittäin isossa tilassa on useita varauksia, mutta ilmeisesti vammaisilla on etuoikeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu