Tätä keskustelua täällä leimaa väärinkäsitys siitä että ruotsia muka opiskeltaisiin vain ja ainoastaan meidän suomenruotsalaisten takia, niinhän ei suinkaan ole. Akateemisilla tosin on virkamiesruotsi joka välillisesti liittyy meidän olemassaoloon mutta osana loppututkintoa se on vain mitätön pikkutentti kokonaisuuteen verrattuna. Ilmeisesti kuitenkin monilla oma asenne tekee siitä elämääkin suuremman asian.
Te netti fennot suitsutatte englannin kielen puolesta, muuta ette kuulemma tarvitse paitsi mitä nyt vähän venäjää tuolla itä-rajan suunnalla. Te kirjoitatte ikään kuin kaikki jo olisitte tai vähintäinkin olisitte menossa kotimaisen viennin tai kansainvälisten yritysten palvelukseen tekemään ulkomaista kauppaa. Tuskinpa vain..
Maailmassa ei ole toista niin Suomen kaltaista maata kuin Ruotsi. Suomi ja Ruotsi omistavat toisiaan ristiin rastiin ja tuhansia ja taas tuhansia suomalaisia on töissä ruotsalaisomisteisissa yrityksissä samoin kun ruotsalaisia on suomalaisissa yrityksissä.
Yhdentyvä maailma ja kansainvälistyminen asettaa vaatimuksia mutta luo myös mahdollisuuksia.
Suurissa ja toki pienemmissäkin yrityksissä on aina myös sisäiset työmarkkinat, työpaikkoja täytetään sisäisellä haulla ja työkierto / työharjoittelu ulkomailla alkavat olla ihan arkipäivää.
Suuret yritykset tarjoavat myös työntekijöilleen valtavat määrät koulutusta ja mahdollisuuden osallistua erilaiseen toimintaan ja nämäkin olisivat myös suomalaisten käytettävissä mutta ainakaan pohjoismaissa ne eivät toimi englanniksi. Valtaosa ruotsalaisten yritysten palveluksessa olevista suomalaisista on tavallisia duunareita. Väitän että duunari hyötyisi ruotsin kielen taidosta jopa enemmän kuin akateeminen.
Vaatimatonkin kielitaito laskee kynnystä lähteä oppimaan lisää ja kehittymään sekä ihmisenä että ammatillisesti.
Pohjoismaista yhteistyötä tehdään niin ikään valtavasti erilaisten järjestöjen kesken; Ammattiliittojen, poliittisten puolueiden, vammaisjärjestöjen, aatteellisten järjestöjen, erilaisten erikoisalojen, tieteellisten järjestöjen, nuorisojärjestöjen, kaupunkien, kuntien... j.n.e j.n.e
Ruotsin kielen taito olisi avain moneen mahdollisuuteen. Voi tietysti sanoa ettei tarvitse ruotsin kielen taitoa, eihän sitä kukaan välttämättä tarvitse ajokorttiakaan tai uimataitoakaan mutta toisaalta niille keksii kyllä käyttöä jos vain viitsii ja on kiinnostunut muustakin kuin omasta navastaan.
Ruotsinkieltä taitamattomat suomalaiset jäävät monesta mahdollisuudesta paitsi!! Ja Huom! nämä mahdollisuudet eivät mitenkään liity meikäläisiin, paitsi tietysti siten että meillä nuo mahdollisuudet jo on, ja niitä myös hyödynnetään.
Hukattu mahdollisuus
36
487
Vastaukset 36
Vanha tilasto mutta trendi sama ja jatkuu, ristiinomistus Suomen ja Ruotsin välillä on kasvanut valtavasti
http://www.etla.fi/files/516_dp656.pdf
” Ruotsalaiset olivat selvästi tärkein omistajaryhmä teollisuudessa, rakentamisessa, kaupassa ja liikenteessä. Ruotsalaisomisteiset yritykset työllistivät vuonna 1998 yhteensä 39 000 henkilöä ja keräsivät liikevaihtoa 52 miljardia markkaa.”
http://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/v2000/043yris.html
” Tilastokeskuksen lukujen perusteella ruotsalaisessa omistuksessa yrityksiä oli eniten.
Suomessa toimivat ruotsalaisomisteiset yritykset olivat usein pieniä tai keskisuuria,
kun puolestaan amerikkalaiset yritykset olivat usein suuria (Tilastokeskus
2002, 46–47).”
” Suomessa toimi eniten ruotsalaisia tytäryhtiöitä.
Ruotsi oli myös merkittävin omistajataho liikevaihdon ja henkilöstön määrällä mitattuna.”
http://www.tem.fi/files/20719/TEM31.pdf
”Sekä Suomessa että Ruotsissa teollisuus on keskeisin ulkomaisessa omistuksessa oleva toimiala. Noin puolet ulkomaisten yritysten henkilöstöstä Suomessa ja Ruotsissa työskenteli teollisuusyrityksissä”.
” Ruotsissa ulkomaisten yritysten merkitys on selvästi suurempi kuin muissa vertailumaissa. Runsas neljännes Ruotsin yksityisen sektorin henkilöstöstä työskentelee yrityksessä, joka on ulkomaisessa omistuksessa.” (Suomi on yhtä suuri omistaja Ruotsissa kuin Ruotsi Suomessa.)
”EU-maat ovat erittäin huomattavia omistajatahoja kaikissa Pohjoismaissa, sillä nämä yritykset vastaavat noin kahdesta kolmasosasta ulkomaisten yritysten koko henkilöstöstä. Muiden Pohjoismaiden osuus on erittäin merkittävä Norjassa, Tanskassa ja Suomessa, Ruotsissa se on pienempi.”
http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-11-10_005.html?s=0#2
” Pohjoismaisen top 25 -listan yhtiöistä oman ryhmänsä muodostavat Yleisradio ja muiden Pohjoismaiden vastaavat valtiolliset radio- ja tv-yhtiöt. Niihin kohdistuu yksityistämisen paine. Yksityistäminen saattaa merkitä omistuksen kansainvälistymistä. Tanskassa maan hallitus aikoo yksityistää TV2:n, ja lehtitietojen mukaan Bonnier ja MTG ovat kiinnostuneita osaomistuksesta.”
http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2002/12/kansainvalista/
Tuore uutinen (2.6.2010) SVT Global ja FST5:n yhteistyömahdollisuuksia kartoitetaan.
http://www.vasabladet.fi/Story/?linkID=115378
”Perhe pitää aivovuodon kurissa 2002” http://www.talouselama.fi/uutiset/article166985.ece
Ruotsalaisomistuksessa:
Telia-Sonera
Vattenfall
Nordea
Handelsbanken
Arla-Ingman
Stora-Enso
Alma Media (sisältyy MTV OY, Radio Nova, osake-enemmistö) )
Skanska
NCC
Suomi24 (Eniro) !!
Broadcasters Oy – TV tuotantoyhtiö
Sweco PIC, insinööritoimisto, Suomessa yli 1000 työntekijää
Oy International Business Systems AB, Suomessa yli 100 työntekijää
Cygate, tietoverkkotoimittaja, Suomessa yli 100 työntekijää
Ikea
Hennes & Mauriz
Din Sko
Kapp Ahl
Hemtex
Indiska
Clas Olsson
Plantagen
Rakennuskauppa 500, Lahti
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=2010/05/33177
Artek
j.n.e , j.n.e ….- ei mee läpiö
Sonera meni svekoille Lipposen ketkuilujen takia.
Suomalaisilla yhtiöillä on Stora Ensossa enemmistö omistus joten yritäs uudestaan.
Oooh että oikein Alma Media? Kyllä taitaa Erkko olla isompi media mies Suomessa ja Pohjoismaissa. Sanoma Oyj on isompi kuin Bonnier.
Erkko on sitäpaitsi äitinsä kautta sukua Bonniereille joten you lose svekko paska. - Hoida sinä Ruotsi
Joopa joo, me katsomme tulevaisuuteen,
hoida sinä ne Ruotsi-kontaktit, meitä tarvitaan muualla..
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/18876#78126
Tulevaisuudessa ruotsinkielen asema rekrytointikriteerinä heikkenee entisestään.
Kun EK:n jäsenyrityksiä pyydettiin listaamaan tulevaisuuden kielitarpeita tärkeysjärjestykseen,
ruotsi vajosi listan kymmenenneksi saksan ja italian jälkeen.
Luettelon kärjessä komeilevat kehittyvien talouksien valtakielet:
venäjä, portugali, kiina ja espanja - fjghkfj
Herrajumala ankka,
Suomenruotsalaisten strategian olennainen osa oli juuri yritysten fuusiointi tavalla, joka pakottaa suomalaiset mahdollisimman riippuvaisiksi ruotsalaisista omistajista.
Sehän on tunnettu juttu.
Tunnettua on myös, että ruotsalaisnationalistiset rahapiirit kiristävät suomalaisia oppimaan ruotsia.
- Hannu..
Tiedoksi kaikille, jotta tulisi selväksi:
Suomi on kansallisvaltio, jota asustaa pääväestönä suomalaiset, joiden kansalliskieli on VAIN suomi!
Ruotsin kieli on vieraan valloittajan myöhään tuoma vieras kieli, jota puhuu pieni kansanosa. Ruotsin kieli on VAIN Ruotsin kansalliskieli.
Kumma juttu kun tahtoo aina unohtua se tosiasia:
- Ruotsi ei ENÄÄ miehitä Suomea
- ruotsalaiset eivät puhu suomenkieltä
PS Pohjoismaiden neuvoston nuoret vaihtoivat työkielekseen : englannin...
PS suomenkielisillä ei ole mitään tarvetta lipoa ruotsalaisia ja tasaveroisuuden nimessä kommunikointikieli on englanti.
Herää " pahvi" tälle vuosituhannelle :D
Näköjään sinäkin rämmit siellä mutalammikossa siihen tahtiin ,että uskot noita rkp:n vanhoja kliseitä.
Vaikka muuten täyspäiseltä vaikutatkin... - keine lust
Saahan sitä tehdä.
Kuka sitä on kieltänyt että duunari puolueet tekee Pohjoismaissa yhteistyötä keskenään?
http://mobil.sr.se/site/index.aspx?artikel=3368915&unitid=185&offset=8
Vihreiden välillä näyttää olevan nainti yhteistyötä
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/ville-niinisto-aikoo-viettaa-rauhallisen-perhekesan - konttorirotta
Koska ristiinomistusta on niin paljon, pitäisi Ruotsinkin ryhdistäytyä ja ottaa käyttöön pakkosuomi ? Ei taida onnistua.
Itse olen ammatissa, jossa ollaan yhteyksissä lähestulkoon kaikkiin euroopan maihin. Aina kommunikointi kieli on englanti. Ruotsalaisetkin ymmärtävät, että silloin ollaan suurinpiirtein samalla viivalla. Olisimme aina alakynnessä, jos ruotsalaiset puhuvat äidinkieltään ja me koulu(pakko)ruotsia. - ei käyttöä
koululaisille ei anneta mahdollisuutta valita ruotsin suurempia ja hyödyllisempiä kieliä on oikeasti hukattu mahdollisuus ja pohjoismaalaista yhteistyötä tehdään entistäkin enemmän englanniksi, joten ruotsin kieli
alkaa käydä tarpeettomaksi.Koeta vihdoinkin ymmärtää, että ruotsi ei ole mikään suuri kieli kuten englanti,
ranska, espanja, venäjä, saksa jne.
Siitä ajasta, jolloin ruotsi on oikeasti ollut merkittävä kieli Pohjois-Euroopassa on aikaa satoja vuosia. - Immu.
Jos se kerta on niiiin hyödyllistä, silloinhan sitä haluttaisi oppia, miksi siis pakko?
Pakko on aiheuttanut ja aiheuttaa vastareaktion, ei enää koulun jälkeen.
Itse käännän pian kanavaa, jos sieltä ruotsimongerrusta tulee.
Pakko on aiheuttanut kaikki negatiiviset asiat maailmassa, pakkohan se oli Viipurikin antaa pois. - -ahaa-
on kylläkin konsernikieli englanti joten yhteistyö toimii englannin avulla joten senkin takia suomalaisten pitäisi panostaa enemmän englantiin, että pystyvät tasavertaiseen kommunikointiin näissä yhtiöissä.
- Weimarin tasavalta
Taitaa nykyisin olla saksa. Oletko katsonut tilastoja miten riippuvaisia sekä Ruotsi että Suomi ovat Saksasta?
- Nettisuomalainen
Ankdam: "- - väärinkäsitys että ruotsia muka opiskeltaisiin vain ja ainoastaan meidän suomenruotsalaisten takia - - ."
Pakollisena, siis pakollisena, ruotsia opiskellaan vain ja ainoastaan suomenruotsalaisten vuoksi. Keskeisimmät todisteluyritykset pakkoruotsin puolesta kulkevat juuri sitä rataa (kaksikielisyys-, kansalliskieli- ja virkamiesargumentit, ruotsinkieliset palvelut). Vajaan 0,3 miljoonan ruotsinkielisen kansalaisen palvelut eivät muka vähemmällä järjesty ja hoidu kuin 5 miljoonan kansalaisen pakkoruotsittamisella.
Ankdam: "Te netti fennot suitsutatte englannin puolesta - -."
Kaikki Suomen pohjoismaiset naapurit kilpakumppaneinamme suitsuttavat englannin puolesta, eivät vain "netti fennot". Naapuriemme kansalaiset tiettävästi opiskelevat peruskoulutuksessaan sukulaiskieltään englantia jopa enemmän kuin suomalaiset. Asian pitäisi olla päinvastoin suomen kielen ja englannin kaukaisuuden, niiden eri kielikuntiin kuulumisen vuoksi.
Ankdam: "Yhdentyvä maailma ja kansainvälistyminen asettaa vaatimuksia mutta luo myös mahdollisuuksia."
Juuri tuon vuoksi Suomen kielellisiä voimavaroja ei pidä sitoa pakkoruotsilla vain yhteen ilmansuuntaan. Juuri sen vuoksi kaikille ei pidä sälyttää oman pikku kielemme kunnollisen osaamisen lisäksi vaatimusta osata vielä toista pikku kieltä, itäruotsia. Osan pitäisi pakkoruotsin sijasta saada halutessaan opiskella vaikkapa sukulaiskieltämme viroa. Se saattaisi tuoda monelle "kielipäättömälle" onnistumisen iloa ja uskoa omiin kykyihinsä.
Ankdam: "Ruotsin kielen taito olisi avain moneen mahdollisuuteen."
Jonkin suuren maailmankielen taito rallitasoa paremmin on avain monin verroin rikkaampiin mahdollisuuksiin. Muun muassa siksi suomenkielisten enemmistö haluaa päästä eroon pakkoruotsista. Asia on tietysti suomenkielisten oma asia, kuten Ankdam on toisaalla joskus aivan oikein todennutkin.Puheenvuoroni ei ollut puolustuspuhe pakkoruotsille vaan puheenvuoro siitä mitä ruotsin kielen taidolla (kun nyt sitä kuitenkin ainakin toistaiseksi joudutte lukemaan) voisitte tehdä ja miten sitä voi hyödyntää.
Eli puheenvuoro liittyen siihen että ruotsin kielen taito on muka täysin turha.
Edelleen väitän että harva netti fenno, kuten harva kukaan muukaan suomalainen pääsee puhumaan mitään company languagea ja tekemään ulkomaan kauppaa, on paljon todennäköisempää että hän päätyy sorvin ääreen tai sähkölinjoja vetämään tai kaupan tiskin taakse tai elektroniikkaa asentamaan ja sitäkin voi tehdä ulkomailla ja Ruotsi olisi kaikkein lähimpänä.
Olen ainakin itse nuorena ollut ulkomailla töissä, ja ensimmäinen paikka oli tietysti Ruotsi, sinne on kaikkein helpoin lähteä, sen jälkeen toki muuallakin mutta en kuitenkaan yhdessäkään englanninkielisessä maassa vaikka englanti olisikin se vahvin vieras kieleni.
Lopettakaa siis se lässytys siitä mitä voisi olla jos ei olisi pakkoruotsia, se ei ole tulppa millekään, se on mahdollisuus. Te itse olette se tulppa! .. mutta yrittäisitte edes nähdä ne mahdollisuutenne!
P.S.
Talakin pystyi kouluruotsinsa ansiosta lähtemään ensimmäiseksi Ruotsiin.- Hannu...
Ankdam kirjoitti:
Puheenvuoroni ei ollut puolustuspuhe pakkoruotsille vaan puheenvuoro siitä mitä ruotsin kielen taidolla (kun nyt sitä kuitenkin ainakin toistaiseksi joudutte lukemaan) voisitte tehdä ja miten sitä voi hyödyntää.

Talakin pystyi kouluruotsinsa ansiosta lähtemään ensimmäiseksi Ruotsiin."Eli puheenvuoro liittyen siihen että ruotsin kielen taito on muka täysin turha. "
Muumiruotsin solkkaaminen on täysin turha taito Suomessa.
Kysykää kymmeneltä ystävältänne, milloin ovat viimeksi solkannee tuota ruotsinkielen murretta.
"Edelleen väitän että harva netti fenno, kuten harva kukaan muukaan suomalainen pääsee puhumaan mitään company languagea ja tekemään ulkomaan kauppaa, on paljon todennäköisempää että hän päätyy sorvin ääreen tai sähkölinjoja vetämään tai kaupan tiskin taakse tai elektroniikkaa asentamaan "
Aj svenska talande bättre folk- igen kom fram eller hur ??
Väität, mutta et tiedä. Tiedätkö esim monelleko teknisen alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille, pakkoruotsi-kurssi on se viimeinen, sen tarpeettomuus kun on tiedossa ja nuoret kyllä tiedostavat muumiruotsin tarpeettomuuden globaalisti.
Itse nyt sattumalta käytän englantia päivittäin, kun olen yhteydessä Italialaiseen päämieheen.
Onpas pirua että Luigi Magaroni ei ole tajunnut kuinka hyödyllistä olisi osata tätä muumiruotsia.
Allora- mamma mia.
Älä viitsi ankka lässyttää tuota svekoskeidaa.
Meitä muita nyt pakkoruotsi kiinnostaa, kun se on RIIPPAKIVI ja RIESA meidän suomenkielisten niskassa.Piste.
Paska on paskaa vaikka miten sen paperiin käärisi... tuon sanan asemesta voit laittaa muumiruotsin. - Immu.
Ankdam kirjoitti:
Puheenvuoroni ei ollut puolustuspuhe pakkoruotsille vaan puheenvuoro siitä mitä ruotsin kielen taidolla (kun nyt sitä kuitenkin ainakin toistaiseksi joudutte lukemaan) voisitte tehdä ja miten sitä voi hyödyntää.
Eli puheenvuoro liittyen siihen että ruotsin kielen taito on muka täysin turha.
Edelleen väitän että harva netti fenno, kuten harva kukaan muukaan suomalainen pääsee puhumaan mitään company languagea ja tekemään ulkomaan kauppaa, on paljon todennäköisempää että hän päätyy sorvin ääreen tai sähkölinjoja vetämään tai kaupan tiskin taakse tai elektroniikkaa asentamaan ja sitäkin voi tehdä ulkomailla ja Ruotsi olisi kaikkein lähimpänä.
Olen ainakin itse nuorena ollut ulkomailla töissä, ja ensimmäinen paikka oli tietysti Ruotsi, sinne on kaikkein helpoin lähteä, sen jälkeen toki muuallakin mutta en kuitenkaan yhdessäkään englanninkielisessä maassa vaikka englanti olisikin se vahvin vieras kieleni.
Lopettakaa siis se lässytys siitä mitä voisi olla jos ei olisi pakkoruotsia, se ei ole tulppa millekään, se on mahdollisuus. Te itse olette se tulppa! .. mutta yrittäisitte edes nähdä ne mahdollisuutenne!
P.S.
Talakin pystyi kouluruotsinsa ansiosta lähtemään ensimmäiseksi Ruotsiin.Pakko ei ole koskaan "mahdollisuus".
Tarpeellisista aineista ei puhata että ne olisi "pakkoja".
"on paljon todennäköisempää että hän päätyy sorvin ääreen tai sähkölinjoja vetämään tai kaupan tiskin taakse tai elektroniikkaa asentamaan"
-Niin miten siellä tuota pakkoruotsia tarvitsee, ei mitenkään.
Ruotsinkielen suurin ongelma on sen pakollisuus ja vaikka kuinka
joku svenskanu yms. svedupelleyhdistykset yrittävät siitä tehdä "hauskaa",
ei naurata väkisin.
Pyssyllä ei miestä saa... - Vanhasta N.K
Ankdam kirjoitti:
Puheenvuoroni ei ollut puolustuspuhe pakkoruotsille vaan puheenvuoro siitä mitä ruotsin kielen taidolla (kun nyt sitä kuitenkin ainakin toistaiseksi joudutte lukemaan) voisitte tehdä ja miten sitä voi hyödyntää.
Eli puheenvuoro liittyen siihen että ruotsin kielen taito on muka täysin turha.
Edelleen väitän että harva netti fenno, kuten harva kukaan muukaan suomalainen pääsee puhumaan mitään company languagea ja tekemään ulkomaan kauppaa, on paljon todennäköisempää että hän päätyy sorvin ääreen tai sähkölinjoja vetämään tai kaupan tiskin taakse tai elektroniikkaa asentamaan ja sitäkin voi tehdä ulkomailla ja Ruotsi olisi kaikkein lähimpänä.
Olen ainakin itse nuorena ollut ulkomailla töissä, ja ensimmäinen paikka oli tietysti Ruotsi, sinne on kaikkein helpoin lähteä, sen jälkeen toki muuallakin mutta en kuitenkaan yhdessäkään englanninkielisessä maassa vaikka englanti olisikin se vahvin vieras kieleni.
Lopettakaa siis se lässytys siitä mitä voisi olla jos ei olisi pakkoruotsia, se ei ole tulppa millekään, se on mahdollisuus. Te itse olette se tulppa! .. mutta yrittäisitte edes nähdä ne mahdollisuutenne!
P.S.
Talakin pystyi kouluruotsinsa ansiosta lähtemään ensimmäiseksi Ruotsiin.Ikävä kyllä et ymmärrä sitä että "kannettu vesi ei pysy kaivossa". Jos kaivo on oikeassa paikassa niin se täyttyy itsestään vedellä. Ymmärrätkö? Pakottamisella on vain negatiivisia vaikutuksia, vapaaehtoisuudella saadaan huomattavasti parempia tuloksia aikaan. Ahdasmielisyydeltäsi et voi tuota nähdä mutta jos avartaisit maailmaasi niin ymmärtäisit asian.
Toisilla aloilla Ruotsinkielen taito on tarpeen ja toisilla aloilla Ruotsinkieli on yhtä tarpeelinen kuin Mongolia. Miksi siis tuhlata aikaa kielen opiskeluun jota ei tule koskaan tarvitsemaan. Monella alalla ja työpaikalla järjestetään täsmäkoulutuksia työntekijöille alaan liittyvistä kielistä, tekniikasta yms. Moni Ruotsinkielen taidoton pakkoruotsin uhri on käynyt työpaikallaan Espanjankielen kurssin arvosanalla kiitettävä. Kukaan heistä ei ollut edes harkinnut peruskoulussa Espanjankieltä valinnaiseksi.
Ruotsinkielentaito olisi siis Suomessa taatusti parempi jos sen opetus muutettaisiin vapaaehtoiseksi ja täsmäkoulutettaisiin tiettyjen alojen opiskelijoita
ps. minä puolestaan tunnen paljon ihmisiä jotka ovat olleet "pakkoenglannin" ansiosta töissä Englanninkielisissä maissa. Valitettavasti en tunne ketään joka olisi ollut pakkoruotsin ansiosta Ruotsissa töissä. - Nettisuomalainen
Ankdam kirjoitti:
Puheenvuoroni ei ollut puolustuspuhe pakkoruotsille vaan puheenvuoro siitä mitä ruotsin kielen taidolla (kun nyt sitä kuitenkin ainakin toistaiseksi joudutte lukemaan) voisitte tehdä ja miten sitä voi hyödyntää.
Eli puheenvuoro liittyen siihen että ruotsin kielen taito on muka täysin turha.
Edelleen väitän että harva netti fenno, kuten harva kukaan muukaan suomalainen pääsee puhumaan mitään company languagea ja tekemään ulkomaan kauppaa, on paljon todennäköisempää että hän päätyy sorvin ääreen tai sähkölinjoja vetämään tai kaupan tiskin taakse tai elektroniikkaa asentamaan ja sitäkin voi tehdä ulkomailla ja Ruotsi olisi kaikkein lähimpänä.
Olen ainakin itse nuorena ollut ulkomailla töissä, ja ensimmäinen paikka oli tietysti Ruotsi, sinne on kaikkein helpoin lähteä, sen jälkeen toki muuallakin mutta en kuitenkaan yhdessäkään englanninkielisessä maassa vaikka englanti olisikin se vahvin vieras kieleni.
Lopettakaa siis se lässytys siitä mitä voisi olla jos ei olisi pakkoruotsia, se ei ole tulppa millekään, se on mahdollisuus. Te itse olette se tulppa! .. mutta yrittäisitte edes nähdä ne mahdollisuutenne!
P.S.
Talakin pystyi kouluruotsinsa ansiosta lähtemään ensimmäiseksi Ruotsiin.Ruotsin kieli koko kansalle tuputettuna on täysin turha, samassa merkityksessä turha kuin olisi koko kansalle sälytetty pakkovenäjä, pakkosaksa tai pakkoviro.
Ankdam tunnustautuu siihen joukkoon, jota pakkoruotsi ei voisi vähemmän kiinnostaa (= EVVK), ja siihen joukkoon, jonka mielestä pakkoruotsi on suomenkielisten oma asia. Ne ovat todellisuudentajuisia asenteita. Vain pari nettisvekoa täällä suhtautuu pakkoruotsiin noin, ja he enimmäkseen pitävät sen omana tietonaan. Mutta se odotus, että 5 miljoonan suomalaisen pitäisi opiskella pakosta iloiten ruotsia ja siitä ilosta, että sillä kielellä Ruotsin työmarkkinat aukeaisivat, se odotus on sangen epärealistinen. Pakkoruotsi on tulppa saksalle, ranskalle, kuten pakkovenäjä olisi tulppa niille ja ruotsin kielelle. Koko kansan tasolla tulpparuotsi on tulppa muille kielille eikä muuksi muutu.
Suomenkielisen Suomen enemmistö haluaa pitää mahdollisuutenaan muitakin kieliä kuin ruotsia. Siihen pyritään oikeudella kahden kielen vapaaseen valintaan. Se turvaa parhaiten myös kansallisen kielitaidon monipuolisuuden. - ruotsilla_pärjää!
Vanhasta N.K kirjoitti:
Ikävä kyllä et ymmärrä sitä että "kannettu vesi ei pysy kaivossa". Jos kaivo on oikeassa paikassa niin se täyttyy itsestään vedellä. Ymmärrätkö? Pakottamisella on vain negatiivisia vaikutuksia, vapaaehtoisuudella saadaan huomattavasti parempia tuloksia aikaan. Ahdasmielisyydeltäsi et voi tuota nähdä mutta jos avartaisit maailmaasi niin ymmärtäisit asian.
Toisilla aloilla Ruotsinkielen taito on tarpeen ja toisilla aloilla Ruotsinkieli on yhtä tarpeelinen kuin Mongolia. Miksi siis tuhlata aikaa kielen opiskeluun jota ei tule koskaan tarvitsemaan. Monella alalla ja työpaikalla järjestetään täsmäkoulutuksia työntekijöille alaan liittyvistä kielistä, tekniikasta yms. Moni Ruotsinkielen taidoton pakkoruotsin uhri on käynyt työpaikallaan Espanjankielen kurssin arvosanalla kiitettävä. Kukaan heistä ei ollut edes harkinnut peruskoulussa Espanjankieltä valinnaiseksi.
Ruotsinkielentaito olisi siis Suomessa taatusti parempi jos sen opetus muutettaisiin vapaaehtoiseksi ja täsmäkoulutettaisiin tiettyjen alojen opiskelijoita
ps. minä puolestaan tunnen paljon ihmisiä jotka ovat olleet "pakkoenglannin" ansiosta töissä Englanninkielisissä maissa. Valitettavasti en tunne ketään joka olisi ollut pakkoruotsin ansiosta Ruotsissa töissä.henkilöitä, jotka ovat muuttaneet sisäsuomesta rannikolle ja päässeet tänne rannikolle työhön, jossa tarvitaan ruotsinkielen taitoa. Lisäksi tunnen joukon suomenkielisiä ihmisiä jotka ovat muuttaneet Ruotsiin ja pärjänneet siellä - suurin osa erittäin hyvin. Nämä ihmiset eivät olisi pärjänneet ilman ruotsinkielen perusopintojaan.
- JÄTTEBRA!
ruotsilla_pärjää! kirjoitti:
henkilöitä, jotka ovat muuttaneet sisäsuomesta rannikolle ja päässeet tänne rannikolle työhön, jossa tarvitaan ruotsinkielen taitoa. Lisäksi tunnen joukon suomenkielisiä ihmisiä jotka ovat muuttaneet Ruotsiin ja pärjänneet siellä - suurin osa erittäin hyvin. Nämä ihmiset eivät olisi pärjänneet ilman ruotsinkielen perusopintojaan.
No se on hyvä jos pärjäävät. Voitte sitten yhdessä muulle maailmalle ylistää Ruotsin ihanuutta ja Suomen paskuutta.
Eikös ole kiva kimpassa haukkua Suomea? - ruotsillakin_ellää!
JÄTTEBRA! kirjoitti:
No se on hyvä jos pärjäävät. Voitte sitten yhdessä muulle maailmalle ylistää Ruotsin ihanuutta ja Suomen paskuutta.
Eikös ole kiva kimpassa haukkua Suomea?En ole kenenkään noista kuullut haukkuvan Suomea tai sen paremmin mitenkään erityisesti kehuvan Ruotsia. Peruste muuttaa Ruotsiin tai Suomen rannikolle on ollut jokaisella yksilöllinen - lähinnä työperusteinen. Logiikkasi siitä että ko. henkilöt olisivat jostain syystä katkeria Suomelle on täysin päätön, keskustelua ei täällä näköjään kannata jatkaa.
- Nerman
ruotsillakin_ellää! kirjoitti:
En ole kenenkään noista kuullut haukkuvan Suomea tai sen paremmin mitenkään erityisesti kehuvan Ruotsia. Peruste muuttaa Ruotsiin tai Suomen rannikolle on ollut jokaisella yksilöllinen - lähinnä työperusteinen. Logiikkasi siitä että ko. henkilöt olisivat jostain syystä katkeria Suomelle on täysin päätön, keskustelua ei täällä näköjään kannata jatkaa.
Kyllä tuntuvat aika monet olevan katkeria varsinkin Suomelle ja Saksalle. Käyppä esimerkiksi Kirkkoniemen tai Pajalan asukkailta kysymässä mitä mieltä ovat Suomesta ja Saksasta.
Trots Allt! oli aikanaan hyvin suosittu lehti Ruotsissa ja Norjassa. Taisivat Otto Wille Kuusinen ja Yrjö Sirolakin siihen lehteen aikanaan kirjoittaa.
- luutakaisa
"väärinkäsitys siitä että ruotsia muka opiskeltaisiin vain ja ainoastaan meidän suomenruotsalaisten takia, niinhän ei suinkaan ole. "
Oulun virkamiehet joutuvat ruotsinkursseille kokkolalaisten ruotsinkielisten takia, eikö niin? Ja he ovat jo vuosia opiskelleet ruotsia ja suorittaneet virkaruotsin tutkinnonkin. Mutta mikään ei riitä ruotsinkielisille!
"Maailmassa ei ole toista niin Suomen kaltaista maata kuin Ruotsi."
Maittemme välillä on valtava ero: Ruotsissa ei ole kaksikielisyyttä ja ruotsalaisten ei tarvitse opiskella pakollisena suomen kieltä. Suomessa väitetään että kaksikielisyys on rikkautta, mutta Ruotsi pärjää mainiosti yksikielisenä.
"Suuret yritykset tarjoavat myös työntekijöilleen valtavat määrät koulutusta ja mahdollisuuden osallistua erilaiseen toimintaan ja nämäkin olisivat myös suomalaisten käytettävissä mutta ainakaan pohjoismaissa ne eivät toimi englanniksi."
Herra isä, miten ruotsalaiset voivat tarjota työntekijöilleen mahdollisuuksia työskentelyyn Suomessa, kun he eivät osaa suomea!
"Pohjoismaista yhteistyötä tehdään niin ikään valtavasti erilaisten järjestöjen kesken; Ammattiliittojen, poliittisten puolueiden, vammaisjärjestöjen, aatteellisten järjestöjen, erilaisten erikoisalojen, tieteellisten järjestöjen, nuorisojärjestöjen, kaupunkien, kuntien... j.n.e j.n.e
Ruotsin kielen taito olisi avain moneen mahdollisuuteen. "
Ruotsinkieltä taitamattomat suomalaiset jäävät monesta mahdollisuudesta paitsi!!"
Ja taas, herra isä, miten ruotsalaiset voivatkaan kuvitella selviytyvänsä tuosta yhteistyöstä, kun eivät opiskele suomea!!!
Ankdam, koeta tsempata kestävämpiä perusteita pakkoruotsille! Jos menisit esittämään vastaavat perustelut ruotsalaisille, miksi heidän kannattaisi opiskella naapurinsa ja entisen satojen vuosien aikaisen kumppaninsa kieltä, he pitäisivät puheitasi älyttöminä. - pakkoruotsinet
on perusteita ruotsin tarjoamiselle kouluissa, mutta ei perusteita ruotsin pakottamiselle, joten Ankdam on hyvä ja esittää perustelut ruotsin pakottamiselle.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article425033.ece - pakkoruotsinet
kirjoitti:
"Puheenvuoroni ei ollut puolustuspuhe pakkoruotsille vaan puheenvuoro siitä mitä ruotsin kielen taidolla"
"Lopettakaa siis se lässytys siitä mitä voisi olla jos ei olisi pakkoruotsia, se ei ole tulppa millekään, se on mahdollisuus".
Siis kirjoitus oli kirjoitus pakkoruotsin puolesta. Eikä se riittänyt, vaan pakko oli taas kertoa "fennoista" kaikenlaista. Surut ovat tosiaan röyhkeitä! - huusianna
Parhaiten me voimme pitää Ruotsissa asuvista suomenkielisitä huolta vaatimalla ruotsalaisilta myyntiyrityksiltä suomalaista myyntihenkilöstöä. Tällöin saisimme toimitettua asiamma suomeksi ja suomenkieliset saisivat työpaikan myyntitehtävissä ainiaisen syrjimisen sijaan. Antakaamme ruotsalaiselle mahdollisuus oppia ja käyttää suomea, toiseksi suurinta Pohjoismaista kieltä. Ei suomalaisen ole aina joustettava ruotsalaisen edessä onhan Ruotsissa 500 000 suomenkielistä.
"Ei suomalaisen ole aina joustettava ruotsalaisen edessä onhan Ruotsissa 500 000 suomenkielistä. "
Kuka tässä mistään joustamisesta on puhunut! Kirjoitin omasta edustasi ja mahdollisuudesta hyötyä siitä kielestä jota sinulle nyt ainakin toistaiseksi pakolla opetetaan.
Suomalaiset omistavat Ruotsissa saman verran yrityksiä kuin ruotsalaiset Suomessa joten kyllä siellä varmasti on käyttöä sikäläisille ruosuille ja paikalliselle kielitaidolle.
Onhan esim Ahvenanmaalla jouduttu happamana toteamaan että suomenruotsalaiset tulevat mantereen puolelta ja vievät parhaat palat työmarkkinoilta koska he osaavat myös suomea.
Kirjoitin "kielellisistä sisämarkkinoista" joilla meillä suomalaisilla on etu jota ruotsalaisilla ei ole!
Miksi ihmeessä toivot että ruotsalaiset oppisivat suomea, silloinhan sinä menettäisit sen edun mikä sinulla nyt on (tai siis voisi olla).- maan puolustus.
Ankdam kirjoitti:
"Ei suomalaisen ole aina joustettava ruotsalaisen edessä onhan Ruotsissa 500 000 suomenkielistä. "
Kuka tässä mistään joustamisesta on puhunut! Kirjoitin omasta edustasi ja mahdollisuudesta hyötyä siitä kielestä jota sinulle nyt ainakin toistaiseksi pakolla opetetaan.
Suomalaiset omistavat Ruotsissa saman verran yrityksiä kuin ruotsalaiset Suomessa joten kyllä siellä varmasti on käyttöä sikäläisille ruosuille ja paikalliselle kielitaidolle.
Onhan esim Ahvenanmaalla jouduttu happamana toteamaan että suomenruotsalaiset tulevat mantereen puolelta ja vievät parhaat palat työmarkkinoilta koska he osaavat myös suomea.
Kirjoitin "kielellisistä sisämarkkinoista" joilla meillä suomalaisilla on etu jota ruotsalaisilla ei ole!
Miksi ihmeessä toivot että ruotsalaiset oppisivat suomea, silloinhan sinä menettäisit sen edun mikä sinulla nyt on (tai siis voisi olla).Ankka pitää meitä niin tyhminä ettemme ymmärrä, että äärinationalistinen ruotsalainen liike-elämä on MÄÄRÄTIETOISESTI luonut sellaisia ruotsalaisia omistussuhteita, että voidaan ankan tapaan jossain vaiheessa kiristää suomalaisia ruotsalaistumaan.
Ei pure.
Suomalaiset voivat yhtä hyin hakeutua kaupankäyntiin muidenkin kuin teidä germaanisten viikinkienne kanssa.
Olette tosin varastaneet suomalaisten omaisuutta ja vieneet pääkonttoreita Tukholmaanja Kööpenhaminaan. Joskus sekin lysti loppuu.
Pitäkää varastamanne.
Mutta kieltämme, kulttuuriamme, identiteettiämme ette varasta. Ette myöskään Suomenmaata ja fuusioi sitä osaksi Ruotsia. Jos Talvisodassa osattiin suojella Suomea, niin kyllä nytkin kielisodassa ruotsalaisia nationalisteja vastaan.
- hej på dig
"Ruotsin kielen taito olisi avain moneen mahdollisuuteen. Voi tietysti sanoa ettei tarvitse ruotsin kielen taitoa, eihän sitä kukaan välttämättä tarvitse ajokorttiakaan tai uimataitoakaan mutta toisaalta niille keksii kyllä käyttöä jos vain viitsii ja on kiinnostunut muustakin kuin omasta navastaan."
Voi oikeasti - kun tulisikin kouluihin pakollinen ajokortti, siitä kiittäisi kansa polvillaan. Ei tule. Mutta pakollinen ruotsi pysyy, jotta voisimme yrittää keksiä sille käyttöä. Ja me muka kaivelemme napaamme? Mekö olemme pakottaneet kielemme kokonaiselle kansakunnalle sillä verukkeella, että se tekee niille hyvää.
Mutta tiedän jo, ettei moni ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen voi ymmärtää, että ruotsille olisi vaihtoehtoja - heille ruotsi on se ainoa avain sivistykseen. Ilman sitä suomalainen on metsäläinen. Eivätkä he näe tässä ajattelussa mitään omituista. Päinvastoin, he katsovat että heille ja heidän esivanhemmilleen kuuluu suuri tunnustus ansiokkaasta työstä epäkiitollisten ja mitään ymmärtämättömien suomalaisten sivistäjinä.
Nyt huumoria kehiin, kiitos - tätä ei voi vakavasti pohtia yhtään enempää.- S.A.V:O
Pakkoruotsi poistuu, se on aivan 100 % varma asia.
Olemme voittaneet rkp:n sensuurin kiitos netin, nyt keskustelun on siirtynyt jo YLE:en ja jopa HS:kiin, tabu on murrettu !
Seuraavaksi keskustelu nousee vaalien 2011 vaaliteemaksi, TV väittelyihin ja koko kansan ja ennenkaikkea nuorten äänestäjien tietoisuuteen!
Me suomalaiset otamme sen mikä meille kuuluu, vapauden valita mitä kieltä opiskelemme!
Nettikeskustelun olemme voittaneet 100-0, yhtään ainoaa järkevää perustelua ei pakkoruotsille ole tullut, nämä ankkadaamin reliikit höpätykset ovat sitä varsinaista Huumoria!
- Trotjänare
Hyvin kirjoitettu, Ankdam. Asiallista ja perusteltua tekstiä lukee mielellään, vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä. Tuo oli ensimäinen kirjoitus pitkään aikaan, jossa pyrittiin tuomaan esiin järkeviä näkökohtia ruotsin opiskelun puolesta ja jossa kirjoittajan vastenmielisyys suomalaisia kohtaan oli lähes vaimennettu. (Kirjoituksen taso paranisi, jos jättäisin halvahkot nimittelyt kuten "netti fenno" pois.)
Kaikki eivät tosiaankaan harjoita ulkomaankauppaa, vaikka ruotsin kielen tärkeyttä perustellaankin juuri sillä, että Ruotsi on tärkeä kauppakumppani. Suomenruotsalaiset mielellään muuttavat Ruotsiin, mutta muille ei Ruotsi nykyisellään ole mikään erityisen houkutteleva paikka. EU:n sisällä on vapaa liikkumisoikeus, ja työtä voi tehdä muuallakin kuin Pohjoismaissa.
Jokainen arvioi itse, mistä hakea ulkomaista kokemusta. Oman valintani kohdistui aikanaan Englantiin. Poikani edustaa suomalaisuutta kansainvälisissä järjestöissä ja veljeni on kouluttanut väkeä eri puolilla Eurooppaa ja muutamassa Aasian maassa, kaikki englanniksi tietenkin.
Ruotsissa pidetyissä kansainvälisissä kongresseissa on kokouskielenä englanti, jota puhutaan myös käytävillä. Tanskalaiset ja norjalaiset puhuvat minulle englantia, koska suomenruotsini on heille "vaikeaa ymmärtää". Ruotsalaiset sanovat kohteliaasti, että puhun "hyvin" (puhun sipoolaisittain suomeksi murtaen).
Hotellihenkilökunta Tukholmassa on erittäin kohteliasta, kun puhun eksoottista Sipoon ruotsia, mutta Tukholman ulkopuolella he hämmästyneenä vastaavat englanniksi."..ja jossa kirjoittajan vastenmielisyys suomalaisia kohtaan oli lähes vaimennettu. (Kirjoituksen taso paranisi, jos jättäisin halvahkot nimittelyt kuten "netti fenno" pois.) "
Mitä hel***tin vastenmielisyyttä suomalaisia kohtaan minä muka tunnen?? Minä olen suomalainen, 100 % suomalainen, täysin kaksikielinen suomalainen jopa!! Netti fenno ei ole synonyymi suomalaiselle!!
Netti fenno on yhtä kuin ne 6 hörhöä jotka täällä aamusta iltaan suoltavat valheitaan ja päättömiä tuotoksiaan ja happamia röyhtäisyjään väittäen meistä suomenruotsalaisista milloin mitäkin
Netti fennon tunnistaa myös siitä ettei hän erota Suomea Ruotsista.
Puhut kansainvälisistä ympyröistä ja kongresseista ja niissä toki englanti yleensä onkin se vallitseva kieli mutta niissäkin on suomalaisilla tapana pysytellä omissa porukoissaan ja liikkua vain omiensa joukossa.
Minä kirjoitin erityisesti jopa ihan perusduunarista (laajassa merkityksessä) jolla nimen omaan olisi mahdollisuus suuren firman sisällä nähdä vähän mualimaa ja hankkia kokemusta ja yhtiön sisäistä koulutusta myös Ruotsista jos hän vain uskaltautuisi ottamaan sen kouluruotsinsa käyttöön.
Suomesta on sitä paitsi maailman sivu muutettu eniten Ruotsiin.
P.S.
Mahtaa Sipoon murteesi olla todella paksua jos sinua ei Ruotsissa ymmärretä, itselläni ei vastaavaa kokemusta Ruotsista ole. Ikinä en ole ruotsalaisen kanssa puhunut englantia, en norjalaisen kanssa liioin. Tanskassa saattaa murteesta riippuen joskus tulla eteen tilanne jolloin on tukeuduttava englantiin. Toki pohjoismaisten kielten ymmärtäminen vaatii hieman harjaannusta ja tottumusta, puoli päivää yleensä menee Tanskassa ja Norjassa ennen kuin pääsee nuotista kiinni.- Gunnar..
Ankdam kirjoitti:
"..ja jossa kirjoittajan vastenmielisyys suomalaisia kohtaan oli lähes vaimennettu. (Kirjoituksen taso paranisi, jos jättäisin halvahkot nimittelyt kuten "netti fenno" pois.) "
Mitä hel***tin vastenmielisyyttä suomalaisia kohtaan minä muka tunnen?? Minä olen suomalainen, 100 % suomalainen, täysin kaksikielinen suomalainen jopa!! Netti fenno ei ole synonyymi suomalaiselle!!
Netti fenno on yhtä kuin ne 6 hörhöä jotka täällä aamusta iltaan suoltavat valheitaan ja päättömiä tuotoksiaan ja happamia röyhtäisyjään väittäen meistä suomenruotsalaisista milloin mitäkin
Netti fennon tunnistaa myös siitä ettei hän erota Suomea Ruotsista.
Puhut kansainvälisistä ympyröistä ja kongresseista ja niissä toki englanti yleensä onkin se vallitseva kieli mutta niissäkin on suomalaisilla tapana pysytellä omissa porukoissaan ja liikkua vain omiensa joukossa.
Minä kirjoitin erityisesti jopa ihan perusduunarista (laajassa merkityksessä) jolla nimen omaan olisi mahdollisuus suuren firman sisällä nähdä vähän mualimaa ja hankkia kokemusta ja yhtiön sisäistä koulutusta myös Ruotsista jos hän vain uskaltautuisi ottamaan sen kouluruotsinsa käyttöön.
Suomesta on sitä paitsi maailman sivu muutettu eniten Ruotsiin.
P.S.
Mahtaa Sipoon murteesi olla todella paksua jos sinua ei Ruotsissa ymmärretä, itselläni ei vastaavaa kokemusta Ruotsista ole. Ikinä en ole ruotsalaisen kanssa puhunut englantia, en norjalaisen kanssa liioin. Tanskassa saattaa murteesta riippuen joskus tulla eteen tilanne jolloin on tukeuduttava englantiin. Toki pohjoismaisten kielten ymmärtäminen vaatii hieman harjaannusta ja tottumusta, puoli päivää yleensä menee Tanskassa ja Norjassa ennen kuin pääsee nuotista kiinni.paskaa hurri!
"Netti fenno on yhtä kuin ne 6 hörhöä jotka täällä aamusta iltaan suoltavat valheitaan ja päättömiä tuotoksiaan ja happamia röyhtäisyjään väittäen meistä suomenruotsalaisista milloin mitäkin
Netti fennon tunnistaa myös siitä ettei hän erota Suomea Ruotsista.
Puhut kansainvälisistä ympyröistä ja kongresseista ja niissä toki englanti yleensä onkin se vallitseva kieli mutta niissäkin on suomalaisilla tapana pysytellä omissa porukoissaan ja liikkua vain omiensa joukossa. "
Puhut ihan silkkaa skeidaa svekko fiilii.
Mene rämpimään sinne haisevaan, supistuvaan, mutalammikkoon; sisäsiittoisuushan on teidän ongelma nro 1. - Carl-Gustav B
Ankdam kirjoitti:
"..ja jossa kirjoittajan vastenmielisyys suomalaisia kohtaan oli lähes vaimennettu. (Kirjoituksen taso paranisi, jos jättäisin halvahkot nimittelyt kuten "netti fenno" pois.) "
Mitä hel***tin vastenmielisyyttä suomalaisia kohtaan minä muka tunnen?? Minä olen suomalainen, 100 % suomalainen, täysin kaksikielinen suomalainen jopa!! Netti fenno ei ole synonyymi suomalaiselle!!
Netti fenno on yhtä kuin ne 6 hörhöä jotka täällä aamusta iltaan suoltavat valheitaan ja päättömiä tuotoksiaan ja happamia röyhtäisyjään väittäen meistä suomenruotsalaisista milloin mitäkin
Netti fennon tunnistaa myös siitä ettei hän erota Suomea Ruotsista.
Puhut kansainvälisistä ympyröistä ja kongresseista ja niissä toki englanti yleensä onkin se vallitseva kieli mutta niissäkin on suomalaisilla tapana pysytellä omissa porukoissaan ja liikkua vain omiensa joukossa.
Minä kirjoitin erityisesti jopa ihan perusduunarista (laajassa merkityksessä) jolla nimen omaan olisi mahdollisuus suuren firman sisällä nähdä vähän mualimaa ja hankkia kokemusta ja yhtiön sisäistä koulutusta myös Ruotsista jos hän vain uskaltautuisi ottamaan sen kouluruotsinsa käyttöön.
Suomesta on sitä paitsi maailman sivu muutettu eniten Ruotsiin.
P.S.
Mahtaa Sipoon murteesi olla todella paksua jos sinua ei Ruotsissa ymmärretä, itselläni ei vastaavaa kokemusta Ruotsista ole. Ikinä en ole ruotsalaisen kanssa puhunut englantia, en norjalaisen kanssa liioin. Tanskassa saattaa murteesta riippuen joskus tulla eteen tilanne jolloin on tukeuduttava englantiin. Toki pohjoismaisten kielten ymmärtäminen vaatii hieman harjaannusta ja tottumusta, puoli päivää yleensä menee Tanskassa ja Norjassa ennen kuin pääsee nuotista kiinni.Koitas mennä vaikkapa tänä iltana Voikkaalle jutteleen Ruotsinkieltäs niin koet mitä mieltä Suomenkieliset ovat hurreista. Jos eläisimme ihan oikeassa kaksikielisessä maassa niin voisit ihan vapaasti puhua ruotsias ja saada palvelua ruotsiks jokaisessa niemennotkossa. Mut paskanmarjat kun vuosikymmeniä on suollettu paskaa ja pakotettu puhumaan "herrainkieltä" niin et voi edes odottaa että saisit missään aitoa sympatiaa hurrina olollesi, Multa et tule koskaan saamaan sympatiaa mutta ehkäpä joku sukupolvi hurriviha poistuu kunhan olette hyväksyneet olevanne vain pieni vähemmistö jolle kuuluu vain vähemmistön asema.
- luutakaisa
Ankdam kirjoitti:
"..ja jossa kirjoittajan vastenmielisyys suomalaisia kohtaan oli lähes vaimennettu. (Kirjoituksen taso paranisi, jos jättäisin halvahkot nimittelyt kuten "netti fenno" pois.) "
Mitä hel***tin vastenmielisyyttä suomalaisia kohtaan minä muka tunnen?? Minä olen suomalainen, 100 % suomalainen, täysin kaksikielinen suomalainen jopa!! Netti fenno ei ole synonyymi suomalaiselle!!
Netti fenno on yhtä kuin ne 6 hörhöä jotka täällä aamusta iltaan suoltavat valheitaan ja päättömiä tuotoksiaan ja happamia röyhtäisyjään väittäen meistä suomenruotsalaisista milloin mitäkin
Netti fennon tunnistaa myös siitä ettei hän erota Suomea Ruotsista.
Puhut kansainvälisistä ympyröistä ja kongresseista ja niissä toki englanti yleensä onkin se vallitseva kieli mutta niissäkin on suomalaisilla tapana pysytellä omissa porukoissaan ja liikkua vain omiensa joukossa.
Minä kirjoitin erityisesti jopa ihan perusduunarista (laajassa merkityksessä) jolla nimen omaan olisi mahdollisuus suuren firman sisällä nähdä vähän mualimaa ja hankkia kokemusta ja yhtiön sisäistä koulutusta myös Ruotsista jos hän vain uskaltautuisi ottamaan sen kouluruotsinsa käyttöön.
Suomesta on sitä paitsi maailman sivu muutettu eniten Ruotsiin.
P.S.
Mahtaa Sipoon murteesi olla todella paksua jos sinua ei Ruotsissa ymmärretä, itselläni ei vastaavaa kokemusta Ruotsista ole. Ikinä en ole ruotsalaisen kanssa puhunut englantia, en norjalaisen kanssa liioin. Tanskassa saattaa murteesta riippuen joskus tulla eteen tilanne jolloin on tukeuduttava englantiin. Toki pohjoismaisten kielten ymmärtäminen vaatii hieman harjaannusta ja tottumusta, puoli päivää yleensä menee Tanskassa ja Norjassa ennen kuin pääsee nuotista kiinni.Ankdam perustelee pakkoruotsia:
"Suomalaiset omistavat Ruotsissa saman verran yrityksiä kuin ruotsalaiset Suomessa joten kyllä siellä varmasti on käyttöä sikäläisille ruosuille ja paikalliselle kielitaidolle."
Mutta kas, ruotsalaiset eivät tarvitse pakkoasuomea, koska pärjäävät mainiosti suomalaisten kanssa englanniksi.
Toinen Ankdamin järjetön perustelu pakkoruotsille:
"Suomesta on sitä paitsi maailman sivu muutettu eniten Ruotsiin. "
Joopa joo, mistäs ne Suomen ruotsinkieliset ovat kielensä saaneet? Ovatko tulleet Ruotsista Suomeen joskus aikoja sitten vai hieman myöhemmin? Ja jääneet tänne pysyvästi asumaan?
Vai ovatko Ruotsin ruotsinkieliset muuttaneet Suomesta Ruotsiin ;) ? Ja vieneet meiltä ruotsin kielen mukanaan uuteen maahan?
Oli miten oli, mutta ei missään maassa varmuuden vuoksi opiskella naapurimaan kieltä siltä varalta, että muutto sattuisi kiinnostamaan myöhemmin. Eivät edes ruotsalaiset tai ahvenanmaalaiset opiskele suomea jotta pystyisivät helposti hakeutumaan töihin Suomeen.
- Håkan 22
"Tätä keskustelua täällä leimaa väärinkäsitys siitä että ruotsia muka opiskeltaisiin vain ja ainoastaan meidän suomenruotsalaisten takia, niinhän ei suinkaan ole"
Teidän hurrien takia ja ärkoopeen vaatimuksesta suomenkielisillä suomalaisilla on tämä pakkoruotsin riesa.- enough is enough
vain suomenruotsalaisten eduksi. Ministeriöt ja virat yritetään pitää kaksikielisinä joten ruotsinkieliset pysyvät hyväpalkkaisissa johtoasemissa. Jokainen pieni paperilappu on käännettävä ruotsiksi koska meillä on tämä keinotekoinen ja valtavan kallis kaksikielisyys.
Miten kauan joudumme odottamaan länsimaalaista demokratiaa. Korruptio ja ruotsin kieli on etevästi sujutettu lakipykälään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a455918- 56579
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o158559- 51545
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä164527Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.224503Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90434Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.64422Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht185413