Murehtimisesta
Murehtiminen, pelko ja masennus synnyttävät psykosomaattisia eli sielullisruumiillisia sairauksia. Sielun kuorma tulee niin suureksi, että sen on annettava osa kuormastaan ruumiin kannettavaksi. Ruumis on ikään kuin iskunvaimentimena; töyssyt ja hypyt sielussa ilmenevät sairauksina ruumiissa. On selvää, että paitsi ruumis ja sielu, myös henki ja hengellinen elämä kärsivät murehtimisesta. Sielunvihollinen saa otollisen sillanpääaseman tuhotyöhönsä.
Raamattu puhuu paljonkin murehtimisesta ja antaa neuvoja sitä vastaan. Pietari sanoo: - Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää (1 Piet. 5:7-9). Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä. Tämä on Raamatun ydinneuvo.
Mutta murheiden heittäminen Jeesuksen päälle ei olekaan niin yksinkertainen ja helppo juttu. Joku viisas asiantuntija on sanonut, että 90% kaikista asioista, joista me kannamme murhetta ja joita pelkäämme, ei koskaan toteudu.
Amerikkalainen pastori Hagin kuvaa elävästi omaa elämäänsä ja murehtimistaan. Hänen isoäitinsä ja äitinsä olivat oikein ”mestarimurehtijoita”. Kodissa vallitsi aina epäuskoinen, pelokas ja synkkä ilmapiiri, joka tarttui poikaan. Kun tämä oli syntymästään saakka sydäninvalidi ja kivulloinen, hän istui päivät pitkät huoneessaan kuunnellen isoäidin ja äidin murheellista huokailua. Kun poika sitten 17-vuotiaana sairastui vakavasti ja tosiasiassa kuoli kolme eri kertaa, Jumala paransi hänet ihmeellisesti uskon kautta. Noustessaan terveenä tautivuoteeltaan Hagin teki Jumalan kanssa pyhän liiton ja sopimuksen. Hän lupasi, että hän ei siitä lähtien milloinkaan ja missään olosuhteissa murehtisi ja kantaisi asioista huolta, vaan jättäisi asiat Herran haltuun. Hän on myös pitänyt tämän lupauksensa ja on saanut kokea elämässään suurta Jumalan siunausta ja olla myös siunaukseksi tuhansille.
(teksti on Tapio Nousiaisen kirjasta: Ellei nisunjyvä kuole)
Murehtiminen, pelko ja masennus synnyttävät psykosomaattisia eli sielullisruumiillisia sairauksia. Sielun kuorma tulee niin suureksi, että sen on annettava osa kuormastaan ruumiin kannettavaksi. Ruumis on ikään kuin iskunvaimentimena; töyssyt ja hypyt sielussa ilmenevät sairauksina ruumiissa. On selvää, että paitsi ruumis ja sielu, myös henki ja hengellinen elämä kärsivät murehtimisesta. Sielunvihollinen saa otollisen sillanpääaseman tuhotyöhönsä.
Raamattu puhuu paljonkin murehtimisesta ja antaa neuvoja sitä vastaan. Pietari sanoo: - Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää (1 Piet. 5:7-9). Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä. Tämä on Raamatun ydinneuvo.
Mutta murheiden heittäminen Jeesuksen päälle ei olekaan niin yksinkertainen ja helppo juttu. Joku viisas asiantuntija on sanonut, että 90% kaikista asioista, joista me kannamme murhetta ja joita pelkäämme, ei koskaan toteudu.
Amerikkalainen pastori Hagin kuvaa elävästi omaa elämäänsä ja murehtimistaan. Hänen isoäitinsä ja äitinsä olivat oikein ”mestarimurehtijoita”. Kodissa vallitsi aina epäuskoinen, pelokas ja synkkä ilmapiiri, joka tarttui poikaan. Kun tämä oli syntymästään saakka sydäninvalidi ja kivulloinen, hän istui päivät pitkät huoneessaan kuunnellen isoäidin ja äidin murheellista huokailua. Kun poika sitten 17-vuotiaana sairastui vakavasti ja tosiasiassa kuoli kolme eri kertaa, Jumala paransi hänet ihmeellisesti uskon kautta. Noustessaan terveenä tautivuoteeltaan Hagin teki Jumalan kanssa pyhän liiton ja sopimuksen. Hän lupasi, että hän ei siitä lähtien milloinkaan ja missään olosuhteissa murehtisi ja kantaisi asioista huolta, vaan jättäisi asiat Herran haltuun. Hän on myös pitänyt tämän lupauksensa ja on saanut kokea elämässään suurta Jumalan siunausta ja olla myös siunaukseksi tuhansille.
(teksti on Tapio Nousiaisen kirjasta: Ellei nisunjyvä kuole)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi me sitten murehdimme?
Ehkä tärkein syy on se, että me emme luota Jumalaan. Uskomme hänen auttavan kenties pienissä asioissa, mutta me kannamme suuria asioita omassa voimassamme. Unohdamme Raamatun opetuksen: - …niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua (Room. 11:18).
Murehtiminen ei ole mitään uutta. Jo opetuslapsetkin murehtivat ja pelkäsivät myrskyssä, vaikka Jeesus oli venheessä. Jeesus joutui nuhtelemaan heitä: - Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa? (Mark. 4:40).
Toinen syy on harhaluulo, että Jumalalta tulee aina vain hyvää. Jobin vaimolla oli tällainen harhaluulo. Kun Jumala sallii elämäämme myrskyä ja koettelemuksia, me alamme murehtia ja luulemme Jumalan hylänneet meidät. Meillä ei ole Jobin ymmärrystä, joka nuhdelleen vaimoaan sanoi: -Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin? (Job. 2:10). Koettelemusten ja väärien luulojen keskellä me koemme itsemme Jumalan hylkäämiksi. Murehtiminen on silloin luonnollinen seuraus.
Kolmanneksi me uskovaisinakin elämme kaksoiselämää. Luotamme myötämäessä ja hyvänä päivänä Jumalaan, mutta kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, me voimme langeta pois (Matt. 13:21). Uskonelämämme sietää vain pientä aallokkoa ja tuulenviriä. Kun tulee ristiaallokkoa, me alamme murehtia ja menetämme uskomme.
Asia, jota saatana erikoisesti vihaa, onkin luottamus Jumalaan. Jerusalemia piiritettäessä sotapäällikkö Rabaske oli saatanan vertauskuva. Hän sanoi kuningas Hiskialle: -Mitä on tuo luottamus, joka sinulla on? Arvelet kai, että pelkästä huulten puheesta tulee neuvo ja voima sodankäyntiin. Keneen sinä oikein luotat, kun kapinoit minua vastaan? (2 Kun. 18:19-20).
Sielunvihollisen tärkein tehtävä uskovien ihmisten elämässä on siis murtaa tämän luottamus Jumalaan sekä saada ihminen murehtimaan ja hoitamaan itse asioitaan. Vihdoin murheen saa aikaan se, että me pelkäämme saatanaa. Emme näe häntä ristillä voitettuna vihollisena, vaan voittamattomana vastustajanamme. Kuulemme Pietarin kuvauksen mukaan hänen kiljuntansa, kun hän kävelee ympärillämme. Me pelkäämme kuullessamme hänen kiljuntansa. Emme näe, että ympärillämme on aitaus. Se on Kristuksen Golgatalla vuodatettu veri. Ja kun emme näe, niin me alamme murehtia ja me pelkäämme.
(Teksti on Tapio Nousiaisen kirjasta: Ellei nisunjyvä kuole)
Miten pääsisimme murheistamme?
Raamattu kehottaa aivan ensimmäiseksi heittämään kaikki murheemme Jeesuksen päälle. Ei pieniä murheita tai isoja murheita vaan kaikki murheet. Meillä on taipumus kantaa itse pienet murheet ja heittää isot Herran huoleksi. Teemme siis päinvastoin kuin edellä on esitetty. Mutta tällaiset ”pienet ketut” kalvavat ajan mittaan elinvoimamme yhtä varmasti kuin isotkin murheet. Tai huolehdimme isoista murheista itse, mutta se ei onnistu. Me taitumme kuorman alla. Latokaamme siis kaikki murheet hänen päällensä.
Päästäksemme murheista meidän on edelleen käsitettävä, että jos meillä ei ole tietoista syntiä, kaikki tulee Isän kädestä. Miksi siis murehtia? Raamattu sanookin lohdullisesti: - Mutta jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room. 8:28). – Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8:14).
Mutta meidän on vaikeaa käsittää tätä. Jumala sallii meidän joskus joutuvan olosuhteisiin, jotka vastenmielisyydessään käyvät yli ymmärryksemme. Menetämme luottamuksemme Jumalaan ja alamme murehtia. Emme usko, että kaikki myötävaikuttaa parhaaksemme ja tapahtuu Hengen johdatuksessa.
Vahva vastamyrkky murehtimista vastaan on kiitos. Raamattu antaa meistä oudolta tuntuvan kehotuksen: - Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa (1 Tess. 5:16). Mutta kuinka vaikeaa onkaan meille suomalaisille kristityille kiittää joka tilassa? Se on suorastaan mahdotonta. Raamatun sanat kuulostavat meistä epäilyttäviltä ja ylihengellisiltä. Meidät on opetettu kulkemaan alatietä, huokailemaan ja murehtimaan vähäisistäkin vastoinkäymisistä. Ja kuinka voisikaan kiittää, kun asiat ovat umpikujassa? Terveys on lopussa, lapset ovat hulttioita ja juomareita, saamme kokea vainoa ja ahdistusta. Mahdotonta. Mutta niin vain on. Vaikka kaikki tuntuukin järjenvastaiselta, niin kiitä sittenkin. Raamatun sana pitää paikkansa ja murhe katoaa.
(Teksti on Tapio Nousiaisen kirjasta: Ellei nisunjyvä kuole)
Sitten tieto Jumalan mukanaolosta koettelemuksissa lieventää murehtimista.
Jumala on taivaallinen kultaseppä. Hänestä sanotaan: - Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean (Mal. 3:3). Hän istuu ahjon ääressä ja valvoo tarkasti, että kuumuus ei nouse liian suureksi. Ei astettakaan yli kestokykymme.
On myös lohdullista tietää murheissamme, että kaikki on edeltävalmistettua. Raamattu sanoo rohkaisevasti: - Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen, hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte kestää (1 Kor. 10:13).
Vaikka silmämme ei näekään mitään valoaukkoa, joka johtaisi pois murheista, ahdistuksista ja kiusauksista, se on silti olemassa. Mennessämme pitkään tunneliin, emme näe tunnelin toista päätä ja valoon johtavaa ovea mutta se on siellä yhtä varmasti kuin aurinko pilven takana. Tieto tästä ja Jumalan mukanaolosta keventää ahdistustamme ja murhe lievittyy. Murehtimisessa auttaa myös päivä kerrallaan –asenne. Itse Jeesus sanoo: - Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheet itsestään. Riittää kullekin päivälle oma murheensa (Matt. 6:34).
(Teksti on Tapio Nousiaisen kirjasta: Ellei nisunjyvä kuole)
sitä, että voimme kiittää myös murheellisinä, samoin ahdistuksissa, sillä ilo Herrassa on väkevyys, ja kiitosta Pyhässä Hengessä seuraa iloa ja rauhaa ja vanhurskautta. Hyvä on muistaa tehdä kaikki Jeesuksen nimessä ja vielä parempi, jos on kumppani tai useampiakin, niin että voi olla yhdessä koolla Jeesuksen nimessä ja veisata kiitosta ylitsevuotavaisesti, sillä Herra on keskellään ja vaikuttaa armolahjojensa kautta tahtonsa tuntemista rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi ja opetukseksi. Lisäksi kun on useampia, voidaan tunnustaa toisille syntejä ja rukoilla toisten puolesta ja kädetkin voidaan laittaa sitä haluavien päälle ja rukoilla siunausta ja parantumista, mikä sitten onkaan murheen aiheena, se muuttukoon iloksi, sillä kirjoitettu on ´Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.´
myös Jumalan mieleinen murhe? Sehän saa aikaan parannuksen. Onkohan tuo ihan totta tuo Haginin murehtimattomuus? Käsittääkseni murehtiminen on jatkuva sielun tila, mistä inhimillisen luonnon vallitessa ei pääse kokonaan irti. Herran haltuun asiat voi aina jättää, mutta emotionaalinen huoli on ihan normaalia ja toivottavaakin.
On täällä muutkin sairastunut vakavasti ja joutuneet käsittelemään murheitaan. Ja usein ne ovat muiden ihmisten, jopa uskovien aiheuttamia. Onko sinulla nyt Jumalan mieleinen murhe?
Ystävällistä kesäpäivän tuulahdusta.