Antisemitismi

Miksi juutalaiset ovat omineet tuon itseensä kohdistuvaksi, sillä ovathan lähes kaikki ympäröivät kansat tuolla seemiläisiä. Arabitkin ovat.

Siispä jos pitää molempia osapuolia idiootteina, niin vain tämä on antisemitismiä.
994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

מי אתה חושב שאתה גוי לספר לנו כיצד להשתמש במילים שלנו

Äänestä

Ei sitä kukaan ole ominut. On arabien oma vika, jos eivät halua itse sitä sanaa käyttää heihin kohdistuvasta vastustuksesta.

Äänestä
  • Sionistit ovat omineet termin siten, että sionismin vastustaminen on juutalaisvastaisuutta eli - tässä omitussa merkityksessä - antisemitismiä. Tämä on erityisen huvittavaa siksi, että kaikki juutalaiset eivät, edes kaikki Israelin juutalaiset, suinkaan ole sionisteja tai muullakaan tavalla kannata Israelin rasistista ja militaristista politiikkaa.

    Äänestä

Niin ja miksi on niin hirveää, jos joku ei pidä jostain, sehän on jokaisen oma asia.
Saahan venäläisiäkin ryssitellä ja suomessa esiintyy paljon ryssävihaa, eikä siitä mitään melua pidetä.

Äänestä
  • Niin, eihän tässä kukaan juutalaisia rotuna vihaa, vaan kritisoi tuota järjetöntä murhaa kansainvälisillä vesillä.
    Tuon tekijät ovat zionisteja, joka ei ole yhtä kuin juutalaisuus.

    Juutalaissa on hienoja ihmisiä, kuten tämä professori.
    http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=19505

    Äänestä

  • Naulan kantaan! kirjoitti:

    Niin, eihän tässä kukaan juutalaisia rotuna vihaa, vaan kritisoi tuota järjetöntä murhaa kansainvälisillä vesillä.
    Tuon tekijät ovat zionisteja, joka ei ole yhtä kuin juutalaisuus.

    Juutalaissa on hienoja ihmisiä, kuten tämä professori.
    http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=19505

    murhaa?? Itsepuolustusta se vaan oli!!

    Äänestä

  • Guerillawolf kirjoitti:

    murhaa?? Itsepuolustusta se vaan oli!!

    Olihan Israelin armeijan eliittijoukkoja vastassa jopa ehkä kakkosneloseila tai putkenpätkillä aseistautuneita aktivisteja. Näin epätasaisessa tilanteessa, oleellisesti paremmin koulutettuja ja taitavampia kommandoja vastaan joutuessaan, juutalaisten vellihousujoukkojen piti tietysti ruveta ampumaan joka suuntaan. Eihän heillä olisi ollut mitään mahdollisuutta tasaveroisilla aseilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


n,k-nk kirjoitti:

Miksi juutalaiset ovat omineet tuon itseensä kohdistuvaksi, sillä ovathan lähes kaikki ympäröivät kansat tuolla seemiläisiä. Arabitkin ovat.

Siispä jos pitää molempia osapuolia idiootteina, niin vain tämä on antisemitismiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu