Lapsen sieppaus.

Poliisi näyttää luopuvan tutkimuksista purosta löytyneen tytön sieppaajien löytämiseksi. Tyttö kertoi olleensa purossa yli tunnin, poliisin mielestä se on mahdotonta. Voisiko ajatella että tällaisessa tilanteessa minuutit saattavat tuntua todella pitkiltä. Ja mitä sitten vaikka olisi ollut vain viisiminuuttia sidottuna. Onko se lieventävä asia sieppaajia kohtaan? Juttu on tietenkin helpompi unohtaa kun tekijöistä ei ole mitään tietoa. Ja olisihan se aika kiusallista löytää tekijät ja tuoda ne oikeuden eteen.
10134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä 16-vuotiaallakin voi olla jo tosi riemukkaat mieliteot. Oliko sillä maski naamassa?

Äänestä
  • Mutta oli sitonut itsensä?

    Äänestä

  • Sepitti tarinan ja sen tutkintaan käytetty paljon aikaa. Tuonkin ajan poliisit olisivat voineet tutkia todellisia rikoksia eikä tytön satuiluja. Olisi oikeus ja kohtuus että laitettaisiin korvaamaan hukattu työaika ja muut kustannukset. Kai sai jotain sairaita kiksejä kun pääsi huomion keskipisteeksi.

    Äänestä

  • voi kyynel kirjoitti:

    Sepitti tarinan ja sen tutkintaan käytetty paljon aikaa. Tuonkin ajan poliisit olisivat voineet tutkia todellisia rikoksia eikä tytön satuiluja. Olisi oikeus ja kohtuus että laitettaisiin korvaamaan hukattu työaika ja muut kustannukset. Kai sai jotain sairaita kiksejä kun pääsi huomion keskipisteeksi.

    Poliisi ei ole kertonut asiasta juuta eikä jaata. Fakta tiedot puuttuu taas kerran. Kyllä tässä kuitenkin viimeaikoina on joutunut ihmettelemään poliisin saamattomuutta vakavissa rikoksissa. Sellon ampujan naisystävä pyysi poliisilta apua päivää ennen strategiaa, turhaan. Sitten on Ulvilan juttu edelleen arvailujen varassa, puhumattakaan kouluammuskelusta joka olisi ehkä voitu estää. No, parempi kun en syyttele, ihmiset tekee virheitä, itseni mukaanlukien. Täällä voi tietenkin sanoa mielipiteensä että "musta tuntuu että se on syyllinen jne...".

    Äänestä

  • 15 + 10 kirjoitti:

    Mutta oli sitonut itsensä?

    Kyllä ihminen pystyy sitomaan itsensä niin ettei pääse omin avuin irti eikä pysty liikkumaan ja jos et usko niin kokeile itse ja huomaat sen olevan mahdollista.
    Vaikeinta itsensä sitomisessa on saada köysi niin tiukalle ettei köysi jää mistään kohdasta väljälle ja myös viimeinen solmu on vaikea tehdä niin ettei käsi jää osittain vapaaksi.

    Äänestä

  • Jääman kirjoitti:

    Kyllä ihminen pystyy sitomaan itsensä niin ettei pääse omin avuin irti eikä pysty liikkumaan ja jos et usko niin kokeile itse ja huomaat sen olevan mahdollista.
    Vaikeinta itsensä sitomisessa on saada köysi niin tiukalle ettei köysi jää mistään kohdasta väljälle ja myös viimeinen solmu on vaikea tehdä niin ettei käsi jää osittain vapaaksi.

    Löytäessään tytön, poliisi suoritti hänelle sisälämpötilan mittauksen rectumista. Vertailuhenkilöltä mitattiin myös sisälämpötila tunnin vedessä olon jälkeen. Vertailuhenkilön ruumiinlämpö oli juuri niin alhainen, kuin sen pitäisikin tunnin kylmässä vedessä istumisen jälkeen olla. Tytön ruumiinlämpö puolestaan vastasi viiden minuutin vedessä istumista, vaikka hän kertoi olleensa vedessä tunnin. Tyttö huijari, case closed. NEXT!

    Äänestä

Saa pienemmän rangaistuksen kuin 15 min raiskaaja. Siihen perustunee tuo poliisin tulkinta, purosta löytyneestä tytöstä.
Lisäksi poliisi antoi melkein viikon etumatkan, ja silloin yleisesti arveltiin ettei juttu selviä, vaiko ei haluta selviävän.

Äänestä

Poliisi epäilee tytön keksineen sieppauksen koska kukaan ei ole nähnyt mitään tytön löytöpaikan keskeisestä sijainnista huolimatta ja tytön kertomus on ristiriitainen.
Jos todellakin on näin, että tyttö on itse keksinyt sieppauksen ja päättänyt väittää sieppaajien olleen ulkomaalaisia niin pitää kysyä onko kyse ollut huomionhakemisesta vai rasismista vai sekä että.

Äänestä
  • Joku tai jopa muutama näki tapauksen mutta ei uskalla poliisille ilmoittaa kun pelkäävät leimaantuvansa heti rasistiksi taikka pelkäävät mahdollisia kostoiskuja.

    Äänestä

vanhene koskaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkinta ei etene. kirjoitti:

Poliisi näyttää luopuvan tutkimuksista purosta löytyneen tytön sieppaajien löytämiseksi. Tyttö kertoi olleensa purossa yli tunnin, poliisin mielestä se on mahdotonta. Voisiko ajatella että tällaisessa tilanteessa minuutit saattavat tuntua todella pitkiltä. Ja mitä sitten vaikka olisi ollut vain viisiminuuttia sidottuna. Onko se lieventävä asia sieppaajia kohtaan? Juttu on tietenkin helpompi unohtaa kun tekijöistä ei ole mitään tietoa. Ja olisihan se aika kiusallista löytää tekijät ja tuoda ne oikeuden eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu