On surkuhupaisaa katsottavaa/luettavaa/kuunneltavaa, kuinka meistä ihan tavallisista suomalaisista on tullut oikein tosi asiantuntijoita kaiken muun maailman asioista, vaikka oman maan asiat ovat retuperällä.
Näkisin tämän niin, että herrojen/rouvien elkeet ovat tarttuneet renkeihin ja piikoihin siinä mielessä, että matkitaan tavallaan sitä loiseliittiä, joka toisten ilmaisella työllä ja ihmisten oikeuksia polkemalla on kerännyt mahtiomaisuutensa, josta ei edes maksa veroja tähän maahan, mutta silti on päättämässä meidän asioistamme.
Hehän väittävät tietävänsä mikä meille on parasta, vaikka se etu jota he ajavat on vain heidän oma etunsa, harvojen etu ja sitäkin vain lyhyellä tähtäimellä, sillä maailmassa, joka on täynnä heikompiosaisten kärsimystä ja tuhottua luontoa, ei kovin hyvällä karmalla, tai ennusteella pummieliittikään loputtomiin elele edes luxusbunkkereissaan.
Tekeekin mieli sanoa, että mitäs jos vedettäis vähän jarrusta, niin, ettei meidän nyt ihan välttämättä tarvitse tietää, saavatko Kreikkalaiset ajatella asioista toisin, tai pitääkö Espanjalaistenkin maksaa siitä ja tästä, kun mekin ehkä tms vaan aletaankin vaatimaan tässä omassa kotimaassamme Suomelle itsenäisyyttä takaisin, kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa kaikille suomalaisille, parasta terveydenhoitoa jokaiselle ja maahanmuuton himmaamista niin, että ensin oma kansa saa asunnot ja työpaikat jne
Meillä on Suomessa nyt asiat sillä mallilla, että sitä autettavaa löytyy ihan jokaisen lähipiiristä, ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Maamme johtoon pesiytynyt eliitin etujen ajajien kerho olisi nyt saatava pois vallasta ja tilalle sellaisia kansanedustajia, jotka ovat ihmisten puolella. Ensimmäisiä elonmerkkejä siihen suuntaan olisivat ne rohkeat kansanedustajat, jotka ryhtyisivät sanoista tekoihin, eli veisivät Suomen Perustuslain rikkojat kylmänviileästi syytteissä Valtionoikeuteen kansan- ja maanpetturuudesta.
Siinä on se valttikortti, millä vaalit voitetaan, löytyykö sitä rohkeaa tahoa ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.