Vuoden puu

Vuoden entisöity niitty, vuoden kahlaaja jne luonnosta ja kesästä on tullut suorittamista, kuten saunastakin, kun noita yle:n radio suomen teemaohjelmia kuuntelee.

Yleensä ne ohjelmat perustuvat omistamiseen, eli pitää olla purjevene, tai omistaa metsää, jossa voi metsästää kalliilla aseilla ym varusteilla ja luvilla, joista kertoilemaan on sitten koottu "asiantuntijaraati", eli toisia omistajia, joilla on tärkeitä omistavan luokan mielipiteitä milloin mistäkin harrastuksesta, tai aiheesta, joka on hyväosaisten ulottuvilla.

Eihän yle saa yhtään sen enempää niitä verovaroja, vaikka se tekisi ohjelmaa vain ja ainoastaan sille omistavalle hyväosaisten luokalle, vai saako ? Silti pari miljoonaa köyhää suomalaista, työttömät ym heikommassa asemassa olevat, iso osa kansaa on yle:n ohjelmanteon ulkopuolella. Ei ole mitään mieltä kuunnella teemailtoja, joissa lähtökohta on omistaminen, tai omistavasti luontoon ym suhtautuminen.

Emme elä enää Suomessa, jossa "harrastaminen" on itsestä kiinni ja kaikkien ulottuvilla. Köyhät ihmiset taistelevat käytännössä hengestään joka päivä, ei siinä ole energiaa mihinkään harrastamiseen. Kaikki aikakin menee vähillä varoilla kituuttelemiseen. Siksi toivoisi radiosta joskus kuulevansa jotain ei-omistamiseen liittyvää ohjelmaa ja asioita, joilla heikossa asemassa olevien elämään saisi parannusta, mutta ei vaan uutispimento epäkohdista, sekä kansan oikeudenmukaisuusvaatimuksista on jatkuvaa.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Teennäisissä luonto-ohjelmissa haisee rahanahneus ja nollatutkimusten itsekorostajien egot.

ns. tutkijoille pannat kaulaan, radiolähettimet persuuksiin ja renkaat nilkkoihin, nukutuspiikki ja Siperiaan.

Jättäkää luonto ja eläimet rauhaan. Antakaa niiden edes lähteä arvokkaasti, kun meidät ihmiset olette jo polkeneet maan rakoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lakkauttakaa yle kirjoitti:

Vuoden entisöity niitty, vuoden kahlaaja jne luonnosta ja kesästä on tullut suorittamista, kuten saunastakin, kun noita yle:n radio suomen teemaohjelmia kuuntelee.

Yleensä ne ohjelmat perustuvat omistamiseen, eli pitää olla purjevene, tai omistaa metsää, jossa voi metsästää kalliilla aseilla ym varusteilla ja luvilla, joista kertoilemaan on sitten koottu "asiantuntijaraati", eli toisia omistajia, joilla on tärkeitä omistavan luokan mielipiteitä milloin mistäkin harrastuksesta, tai aiheesta, joka on hyväosaisten ulottuvilla.

Eihän yle saa yhtään sen enempää niitä verovaroja, vaikka se tekisi ohjelmaa vain ja ainoastaan sille omistavalle hyväosaisten luokalle, vai saako ? Silti pari miljoonaa köyhää suomalaista, työttömät ym heikommassa asemassa olevat, iso osa kansaa on yle:n ohjelmanteon ulkopuolella. Ei ole mitään mieltä kuunnella teemailtoja, joissa lähtökohta on omistaminen, tai omistavasti luontoon ym suhtautuminen.

Emme elä enää Suomessa, jossa "harrastaminen" on itsestä kiinni ja kaikkien ulottuvilla. Köyhät ihmiset taistelevat käytännössä hengestään joka päivä, ei siinä ole energiaa mihinkään harrastamiseen. Kaikki aikakin menee vähillä varoilla kituuttelemiseen. Siksi toivoisi radiosta joskus kuulevansa jotain ei-omistamiseen liittyvää ohjelmaa ja asioita, joilla heikossa asemassa olevien elämään saisi parannusta, mutta ei vaan uutispimento epäkohdista, sekä kansan oikeudenmukaisuusvaatimuksista on jatkuvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu