En se erikoista, kun suurvalloissa kuolee 5000
ihmistä, niin koko maailma seisahtuu. Mutta kun
Ruandassa kuoli 90-luvulla miljoona ihmistä, niin
ei se paljoakaan vaikuttanut länsimaalaisten
elämään.
En vähättele USAn tapahtumia ja se oli hirveä
teko. Mutta voisi laittaa hieman asioita tiettyyn
järjestykseen.
FAKTOJA:
- Nälänhätään kuolee pelkästään päivittäin
tuhansia ihmisiä.
- Intiassa kuoli kymmenen tuhatta mutavyöryihin.
- Ruandan kansanmurhassa tapettiin miljoona
ihmistä.
- 1976 kuoli 500 000 maanjäristykseen Kiinassa
- Turkissa kuoli 17 000 kaksi vuotta sitten
maanjäristykseen.
- 1970 kuoli 77 000 Perussa maanjäristykseen
jne.
Pientä on WTC näihin verrattuna, mutta lehdissä
näistä kirjoitettiin vain muutama riviä.
ihmistä, niin koko maailma seisahtuu. Mutta kun
Ruandassa kuoli 90-luvulla miljoona ihmistä, niin
ei se paljoakaan vaikuttanut länsimaalaisten
elämään.
En vähättele USAn tapahtumia ja se oli hirveä
teko. Mutta voisi laittaa hieman asioita tiettyyn
järjestykseen.
FAKTOJA:
- Nälänhätään kuolee pelkästään päivittäin
tuhansia ihmisiä.
- Intiassa kuoli kymmenen tuhatta mutavyöryihin.
- Ruandan kansanmurhassa tapettiin miljoona
ihmistä.
- 1976 kuoli 500 000 maanjäristykseen Kiinassa
- Turkissa kuoli 17 000 kaksi vuotta sitten
maanjäristykseen.
- 1970 kuoli 77 000 Perussa maanjäristykseen
jne.
Pientä on WTC näihin verrattuna, mutta lehdissä
näistä kirjoitettiin vain muutama riviä.
Vastaukset 277
Vanhimmat
Tässä sitä on ajattelemisen aihetta! Luonnon
katastrofeille emme mitään voi, mutta ajtelkaapa
vaikka Ruandan kansanmurhaa (syy, syylliset?) ja
kehitysmaiden nälänhätää, samaan aikaan
kuin "kehittyneissä länsimaissa" ihmiset
laittavat omaisuuksia laihdutuspillereihin,
dieetteihin, rasvaimuihin yms.
se valitettavasti on. Eipä ole kyseisten
tapahtumien johdosta näkynyt suruliputusta. Eihän
nälkäänäkevä lapsi myy läheskään yhtä hyvin
kuin "oliko Bush iskujen kohde" (ei muuten ollut)
Tämähän oli isku......Siis anteeksi sotatoimi
vapautta, ihmisyyttä ja rauhaa rakastavaa kansaa
kohtaan.Nyt alkaa hyvän taistelu pahaa vastaan.
Ollaankin jo muuten taas kohta takaisin
ristiretkien aikakaudella....Se vasta myy hyvin
MUTTA !!!
Tottakai isku oli järkyttävä ja tekiät
tuomittakoon. Sitä en sano.
Metsästettäisiinpä yhtä tehokkaasti ja
kansainvälisellä yhteistyöllä syyllisiä silloin,
kun ihmisiä (lapsia, nuoria, aikuisia, vanhoja,
perheitä) kuolee nälkään.
Jos mekin täällä suomessa emme pitäisi huolta
ehkäisystä, niin meillä olisi sama tilanne täällä.
Kaikkea suhteessa, en väheksy nälänhätää mutta
itse en tekisi lapsia, jos ei olisi millä heitä
elättää. Eli en...
Suomessakin on suurperheita ja ovatko he
mielestasi kuoleassa nalkaan?????
Metsästettäisiin ja metsästettäisiin.
Kyllä se vaan sillätavalla on että luonnon
valinta on se joka toimii.
Eikö todellakaan kenellekkään ole sattunut
tulemaan mieleen, niin surullista kuin se onkin,
että maailman eri alueilla ruokaa riittää juuri
niinpaljon kuin sitä riittää. Kun se loppuu alkaa
luonnon valinta. Länsimainen ruoka-apu nälänhätä
alueille on loputon oravanpyörä. Mitä enemmän
sinne ruokaa viedään, sitä enemmän nuo kansat
lisääntyvät ja sitä suuremmaksi käy nälänhätä.
HERÄTYS IHMISET!
Tiedän jo nyt että joku yltiöhumanisti vastaa
tähänkin, että hyvähän se on puhua, kun on
itsellä leipää pöydässä. No hyvähän se kyllä
onkin. Mutta niin itsekästä kuin se onkin voin
vain olla kiitollinen siitä onnesta, että satuin
syntymään maailman osaan jossa ruokaa ja
resursseja ihmisiin nähden on riittävästi.
Muistetaan nyt kuitenkin sekin, että länsimainen
hyvinvointi on pitkälti historian kuluessa
rakennettu perustuen nykyisten kehitysmaiden
suoranaiseen riistoon ja ryöväämiseen.
Siirtomaavallan "päätyttyä" eivät elämän eväät
köyhässä etelässä kovin ruusuiset olleet... Olen
kyllä samaa mieltä siinä, ettei pelkällä ruuan
toimittamisella ongelmia ratkaista. Nykyaikaisen
ja paikallisiin oloihin soveltuvan teknologian ja
osaamisen toimittamisella ehkä päästäisiin
eteenpäin, mukaan lukien bioteknologian
mahdollisuudet?
Tutustu Afrikan siirtomaahistoriaan, edes
päällisin puolin. Johan löytyy syyt, mistä
vieläkin soditaan esim. Ruandassa ja Burundissa,
vaikka syiden lähtökohdista onkin aikaa enemmän
kuin miesmuisti. Vääryydet eivät loppuneet
siihen, että valkoinen lähti pois... Törkeä tuo
kommenttisi, ei käy
kateeksi...
Jos kaikki Afrikan väestö kouluttautuisi
(->syntyvyyden laskuakin tapahtuisi HUOM.), he
oppisivat tuntemaan historiansa... eipä olisi
valkoiselle eduksi...
Jaahas... Onkohan se vain niin, että
lähiympäristön tapahtumat kiinnostavat enemmän?
Ainakin minun kohdallani näin on. Onhan se tosi,
että esim Ruandan tapaus ei saanut uutisaikaa niin
paljoa kuin tämä WTC, mutta onko se uutisaika joku
surun mittari sinulle? Tarkoittaako se, että
olisit halunnut surra myös mutavyöryn uhreja,
muttet vähäisen uutisajan vuoksi kyennyt? Ihan
tosi! Kuolema kuin kuolema ansaitsee surua ja
niiden 5000:n ihmisen kuoleman vähättely ei ole
oikeutettua minkään tekosyyn varjolla! Luulenpa,
että kaltaisesi ihmiset eivät oikeasti välitä
kenenkään kuolemasta. Maailma taitaa pyöriä vain
oman navan ympärillä ja sitten, jos tapahtuu
jotakin järisyttävää, jota kaiken järjen mukaan
pitäisi surra, niin kieltäydytään, sen vcarjolla,
ettei surra muidenkaan kuolemia... Onko näin?
Kukaan ei pakota sinua suremaan, eikä muutoinkaan
välittämään. Suo se kuitenkin muille!
pointti ei varmaan ollut ihan toi mitä
kirjoitit!!!
Se nimenomaan oli pointtini! Porukka koittaa
täällä hakea oikeutusta ja ymmärrystä sille, että
ne ei oikeesti jaksa olla himpunkaan vertaa
kiinnostuneita USA:n tapahtumista omien
henkilökohtaisten asenteidensa takia! Sitä tää on,
eikä muuta! Jos tosiaan muistelette, niin Punainen
Risti on kerännyt rahaa nälkää näkeville,
vuosittain pidetään nälkäpäivä ja muutoinkin myös
muille kansoille jaetaan huomiota, sääliä, apua ja
ymmärrystä. Jos katselet uutisia, et todellakaan
ole voinut jäädä pimenton kaikista näistä Sallan
kirjoittamista asioista. Te ette seuraa uutisia!
Se on ongelmanne! Tajuatte maailman tapahtumat
vasta sitten kun niistä toitotetaan päiväkausia
kaikissa mahdollisissa medioissa!
Kuules nyt. On se surullista, kun joku kuvittelee,
että USA on maailman napa. Jenkit kyllä niin
ajattelevat, mutta että muutkin! Jos sinäkin
tuntisit vähän muuta maailmaa, huomaisit, että
kyseinen onnettomuus oli kyllä suuri, mutta
siviiliuhri on siviiliuhri huolimatta siitä, onko
se jenkki, irakilainen, vietnamilainen,
japanilainen tai afgaani. Jenkkien pommitukset
tuottavat aina vähintään yhtä paljon tuskaa
siviileille kuin esim. terrori-isku New Yorkissa.
"Jos sinäkin tuntisit vähän muuta maailmaa."
Hehheh! Sain päivän naurut! Taidan tuntea sitä
enemmän kuin sinä tulet ikinä tuntemaankaan.
Olenko jossain vaiheessa vähätellyt muiden maiden
siviiliuhreja? Sinä et näemmä ymmärtänyt
pointtiani (en ihmettele sitäkään). Porukka täällä
kaivaa kaikki vanhat tapaukset esille, että niillä
olis joku hyväksyntä sille, että juuri Jenkit ei
niitä kiinnosta pätkääkään. Pahoittelen, että
minua kiinnostaa, mutta kiinnostaa muutkin. Nyt
vain sattuu olemaan niin, että Ruandan
kansanmurhista on enemmän aikaa kun WTC:n
terrori-iskusta, joten olen kiinnostunut juuri nyt
siitä paljon enemmän. Hyvänen aika, keskiajallakin
tapettiin ihmisiä, eikä täällä kukaan niitä sure!
Valitettavasti se USA määrää aika pitkälle muun
maailman toimintaa,tykkäsit siitä tai et.
Kuulehan. Minua kiinnostaa jenkit ja minä suren
sen terrori-iskun viattomia uhreja varmasti yhtä
paljon kuin sinä.
Mutta minä suren myös sitä asiaa, sitä
eriarvoisuutta, etteivät samanlaista huomiota,
sääliä, palstatilaa ja maailmanlaajuista
suruliputusta saa yksikään muu väkivaltaisten
kuolemien uhriksi joutunut kansa!!!
kyllä nyt KOKO vitun maailma jauhaa, kun kysessä
on AMERIKKA. huhuh. onhan se sentäs amerikka...
Näin se luoja palautti maan pinnalle
kirjaimellisesti amerikkalaiset, mitäs riehuvat
pilvilinnoissaan ja pyörivät rahoissaan.
kohdekkin oli oikein valittu, kaikki rahan ahneet
hullut, joille mammona on elämää...
En sano, että isku oli oikein, mutta eipä heru
kyllä sääliäkään. Näin se äiti maa opettaa, kovan
käden kautta, jos muuten ei mene perille!
sinä olla säälittävä pelle
vois niinku hieman kelailla omaa arvomaailmaansa
jos kauheeati nyt lähtee tähän hypetykseen
mukaan. ei oo oikein että tapetaan 5000 ihmistä
terrori iskussa. mutta onko vähän eroo kun
miljoona ihmistä tapetaan pelkän vääräv heimon
takia. sitä ruandassa tapahtu. kumpi on
hirveempää. kysyn vaan. shadow taitaa niinku
pyöriä tämmöisen länsimaisen kulutusyhteiskunnan
lumoissa jossa amerikka on niinku kaiken napa.
tämä wtc:hen kohdistettu pommi isku tulee jämään
historiaan suurena käänne kohtana maailman
historiassa mutta mitä merkitsee miljoonan
ihmisen kansanmurha afrikassa? sä pistät mua
vihaksi shadow. mä säälin sua todellakin. sua käy
sääliksi kun olet noin länsimaalais keskeinen.
Lienee pahimman luokan ajan haaskausta
vastailla tähän teininuorten pölhöilypalstaan,
mutta samapa tuo.
WTC terrori-isku ON tosiaan maailman pahin
terrori-isku ja eroaa Ruandan tai Palestiinan
tapahtumista, Vietnamin sodasta tai mistä tahansa
sitten toisen maailmansodan. Kaikissa niistä
kahakoista on ollut aina kaksi osapuolta joista
välillä toinen voi olla syyllisempi ja välillä ei
pysty sanomaan kumpi on pahempi. Aina on
kahakalle ollut jokin syy (edes huono). Lisäksi
pienten sotien ja katastrofien tuhot ovat olleet
paikallisia niin, että vaikka uhreja olisi ollut
paljon, tuhot eivät välttämättä aiheuta
seurauksia muualla.
Amerikan iskuissa
- Kyseessä oli kasvoton terrori-isku viattomia
ihmisiä kohtaan, ilman että syyllistä tiedetään
tai että uhrit edes ymmärtävät mitä ja miksi
tapahtuu.
- Täysien koneiden kaappaaminen ja ajaminen päin
seinää osoittaa aivan poikkeuksellista julmuutta
ja piittaamattomuutta. Paitsi niille, jotka
elävät videopelitodellisuudessa.
- WTC ei ole vain USA:laisten paikka vaan WORLD
TRADE CENTER. Teille apinoille selvennykseksi se
tarkoittaa maailman kaupan keskusta. Suuri osa
yrityksistä oli ympäri maailmaa, samoin
työntekijöistä. Lisäksi WTC:ssä vierailee
päivittäin tuhansia turisteja ympäri maailmaa.
Uhrien joukossa olisi voinut olla kenen tahansa
äiti tai isä. Suomalaisenkin.
- Paitsi suorat ihmisuhrit ohessa menee maailman
merkittävimmän kaupallisen keskuksen rakenteita,
jolla on seurausta koko maailman talouteen. New
Yorkin financial district on (oli) ainutlaatuinen
paikka maailmassa. Vaikka pikku tomppeleille se
ei muka merkitse mitään, kyllä se vaan merkitsee
sitten kun lama tulee ja rahat loppuu teiltäkin.
- Iskujen yllätyksellisyys merkitsee sitä että
turvatoimet tiukkenevat kaikkialla maailmassa ja
avoin yhteiskunta sellaisena kuin me täällä
Suomen lintukodossa olemme sen tunteneet
luultavasti loppuu.
Tämä oli luultavasti liian paljon ja vaikeata
tekstiä tämän keskustelun peruskouluidiooteille,
mut ei se mitään.
Henkistä kasvuanne ja elämänkokemustanne
odotellessa haistakaa itte vaan.
Jos olisit lukenut viestejä vähän tarkemmin,
niin olisit ehkä saattanut huomata, että kyseessä
ei ollut ruandan ja WTC:n uhrien kuolin tavan
vertailu, vaan reagointi esim. näiden kahden
tapauksen välillä.. eli: WTC räjähti.. tulos:
Maailma shokissa.. Ruandassa kuolee n miljoona
ihmistä.. Tulos: Muutama palsta siellä täällä ja
eikä mitään maailman laajuista surua joka tuntuu
kestävän ja kestävän!
Kuten aikaisemmissanikin kommenteissani
korostan, että en hyväksy terrori- iskua miltään
osapuolelta.. vaikka se olisi nimetty
kostoiskuksi.. (kuten USA meinaa tehdä) .. mutta
terrori- isku sekin on jos ne meinaa sen
toteuttaa!!
Se, että kritisoidaan iskun saamaa huomiota ja
jopa hurskastelevia sävyjä saanutta
tv-keskustelua, ei tarkoita, etteivätkö
kritisoijat tajuaisi tapahtuman merkitystä
poliittisesti ja taloudellisesti.
Kun vertaat itse aikaisempia kahakoita tähän
terrori-iskuun, en voi kuin sanoa, ettei tämäkään
ihan yllätyksellinen ja irtonainen tapahtuma
ollut. Yhdysvaltojen ylivoimainen maailmanvaltius
vain ei jätä tietyille tahoille kovin monenlaisia
keinoja käydä omaa sotaansa jenkkejä vastaan. Ja
turha väittää, ettei sellaista olisi käynnissä,
sitä käydään tavalla tai toisella USA:n politiikan
takia koko ajan.
Kannattaisi sinunkin paneutua siihen historiaan
hiukan huolellisemmin. Ei ne kaikki
Yhdysvaltainkaan hyökkäykset ole niin kamalan
"reiluja" olleet. Onko jotenkin parempi, että
esim. Hiroshimassa kuolleet saattoivat
kärsimyksiensä aikana aavistella, että takana on
varmaan Yhdysvallat. Siviili on siviili, oli
hyökäys "kasvoton" tai ylivoimalla lippuja
heilutellen tehty. Amerikkalaiset on aina olleet
loistavia saamaan oikeutuksen sotatoimenpiteilleen
jumalan sanasta tms.
Teko on maailman rakenteita järisyttävä, mutta sen
kauheuden voisi laittaa vähän mittasuhteisiin.
Hiljaisia hetkiä, peruttuja jalkapallo-otteluita
ja mitä vielä...
Eiköhän tässä taas joku aamu saa avata tv:n ja
kuulla ensimmäiseksi "Viime yönä Yhdysvallat
hyökkäsi...". Paikan nimi vain vaihtuu.
Ja tekstisi sanamuoto kertoo aika paljon omasta
henkisestä kehityksestäsi. Taitaa näillä
"peruskouluidiooteilla" olla vahvempi itsetunto
kuin sinulla. Eipä ole koulutus paljon sinne
korvien väliin tuonut.
Ruandassa on tapana listiä vääriin heimoihin kuuluvia.
Viimekertainen kahakka karkasi vähän käsistä, mutta
se oli silti paikallinen konflikti. Länsimaat yritti tulla
apuun, mutta eihän siitä mitään tullut kun ei ymmärretty
miten sekaisin jengi oikeesti oli.
Matkustajalentokoineiden kaappaaminen ja tuhansen
ihmisien surmaaminen niiden avulla oli yksinkertaisesti
ennennäkemättömän törkeää. Siksi se järkyttää. Sitä
paitsi New York on maailman kansainvälisin kaupunki,
jossa ei tehdä eroa uskonnon tai ihonvärin suhteen. Se
on ehkä USA:n ei-amerikkalaisin kaupunki monessakin
suhteessa. Mikä ihmettä hyökkääjä kuvitteli
saavuttavansa, kuin koko maailman vihan?
Joo täällä kyllä toiset puhuu puuroista ja
toiset velleistä , vai miten se vanha sanonta
nyt menikään...
Mun mielestä Markus puhui pitkälti asiaa; kyllä
tuo tapaus oli aika lailla merkittävämpi kuin
moni muu kahakka viime aikoina. En nyt halua
ottaa kantaa siihen onko miljoonan ruandalaisen
henki halvempi kuin viidentuhannen
länsimaalaisen, koska siitä ei asian
uutisoinnissa ja aiheuttamassa kohussa ole kyse.
(Ja humaaneina länsimaalaisinahan me tiedämme,
että ei ole eroa ihmisen ja ihmisen välillä.
Eikö niin?)
Terrori-iskut ovat näyttäneet, että ei edes USA
ole haavoittumaton. Terrori-iskut näyttivät,
että maailmassa on muitakin vakavasti
otettavia "sotilas"mahteja kuin Yhdysvallat, ja
että muutkin uskaltavat ja pystyvät toimimaan
maailman toisella puolella. Pelottavaa on, että
asia ei varmasti ole läheskään loppuunkäsitelty,
ja että uhreja todennäköisesti tulee vielä
puolin ja toisin.
Jälkiviisastellen voi sanoa (no, kaikkihan niin
on sanonut vuosisadat), että on ollut vain ajan
kysymys, milloin länsimaiden ja islamilaisen
maailman välinen vihamielisyys kärjistyy
maailmanlaajuisiin väkivallantekoihin. Niin että
jos ihmisuhreja ja henkilökohtaisia kärsimyksiä
ei lasketa, niin kyseessä todellakin on
keskiafrikkalaista sisällissotaa merkittävämpi
tapaus.
mä on oikesti iloinen mitä tapahtui yhdysvaloissa
ja olisin vaha iloisempi jos se tapahtyisi myös
veneässä.usuma bin laden taistelee jumalan
puolesta ja muslimilaisten puolesta.
toivo tavasti Usa:nn eivä loitä häntä.
Miksi sinun täytyy päteä????
Siis, pakko puuttua! On käsittämätöntä että USAn
terroriteon uhreja surraan monena päivänä
hiljaisin hetkin, kun aikaisemmin on sattunut
turmia jossa on kuollut moninkertainen määrä
ihmisiä. Nämä tuhoisammat tapahtumat on ohitettu,
kuin niiden tapahtuminen olisi ollut
oikeutetumpaa kuin yhdenkään USAn kansalaisen
kuolema. Miksemme viettäisi joka päivä
suruliputusta ja hiljaisia tunteja kaikkien
kuolleiden muistoksi? Miksi USA on joku
erityistapaus ja heidän tragediansa muita
surettavampi?
Ehkä sotakiihkoilija Bush saa kohta koko maailman
suremaan, USAn vuoksi... jokaisen ihmisen ollessa
vaarassa hänen koston halunsa vuoksi. Miksi
viattomat uhrit joita väkisinkin tulee mikäli
sotatoimiin ryhdytään eivät sureta ketään...
Siksi että he tulevat kuolemaan WTC:n uhrien
vuoksi ja jokaisen itseään tärkeimpänä pitävän
Usan kansalaisen vuoksi.
Miksi hyväksytte sen että "meillä muilla" kuin
Usalaisilla ei ole mitään väliä, ei elävinä ei
kuolleina?
Sä oot ihan oikeessa... Oon sun kaa ihan samaa
mieltä!
Jatkan tätä vain sitä varten, että saan
pallukkani pidemmälle, kuin muut. Siis ton
punaisen.
Asiasta en mitään tiedä, mutta kovasti vastustan!
Et taida tajuta, että jos Amerikalla menee hyvin,
niin myös sinulla menee hyvin. Oletetaan, että
Amerikka tuhoutuisi, niin samalla itse siirtyisit
keskiaikaan. "Pullaa" tuskin löytäisit enää, vaan
söisit ennemminkin pieniä kiviä. Ilmeisesti
kuvittelet, että oma hyvinvointisi tippuu
taivaalta lahjana? Nopsasti muutoksen näkisit
vaikkapa sillä tavlla, että "pappa betalar inte
ännu".
WTC:hen oli samalla myös hyökkäys sinua kohtaan.
Hyökkäyksen seurauksena tulee maailmanlaajuinen
lama, jolloin sinunkin isukillasi tulee olemaan
vaikeuksia maksaa nettisurffailujesi
puhelinlaskut. Suru johtuu siis siitä että
hyökkäys ei ollut vain amerikkalaisiin
kohdistuva, vaan suuntautui kaikkiin länsimaisiin
demokratioihin.
Onko siis 6000 amerikkalaisen henki tärkeämpi
kuin miljoonan afrikkalaisen? Ei tietenkään ole.
On myös turha vikistä etteikö Ruandan tilanne
olisi aikoinaan saanut paljon uutisaikaa. Kyllä
se sai. Sillä ei vain ollut niin suurta
vaikutusta meidän kaikkien tulevaisuuteen, että
tilannetta olisi seurattu samalla laajuudella
kuin WTC:tä.
miiu rukka. Et taida olla vielä paljoa elämää
nähnyt. Kyse ei ole siitä onko jonkun kuolema
oikeutetumpi kuin jonkun toisen tai onko
länsimaalaisen henki arvokkaampi kuin kolmannen
maailman ihmisen henki.
Kun isäsi saa lopputilin WTC:n tapahtumia
seuraavan maailmanlaajuisen laman johdosta voit
miettiä kummalla tapahtumalla oli enemän
maailmanlaajuista merkitystä Ruandalla vai
WTC:llä. Sitten kun vanhempasi pääsevät sossusta
saamillaan rahoilla etelän lomalle, voit katsella
suorana lähetyksenä televisiosta heidän kaapatun
lentokoneensa törmäävän Eiffel torniin ja miettiä
miksi WTC järkytti länsimaista henkilöä enemän
kuin heimosota Afrikassa.
Ja sä niinku oot niinku sit viksu niinku vai?
Ei ole mielestäni kovin aikuismaista toimintaa
mollata tämän palstan nuoria kirjoittajia ja
haistatella heille...
puhuit aivan täyttä asiaa.itse en edes viitsi
oikein vaivautua lukemaan mitä lapset täällä
aiheesta kirjoittavat.
yhdyn edelliseen puhujaan täysin!
näkökulmat on tärkeitä ja voivat laajentaa, mutta
yhdessäkeskustelu voi vaikeutua, jos on
turvauduttava nimittelyyn ja haistatteluun.
Ei sekään kovin aikuismaista ole.
Ihan varmaan asiaa, mutta kyllä oli Sallallakin.
Näkökulmia on vertailtava ja omaa näkemystään
tarkisteltava. Yhteinen maailma tämä on.
Mikäs esimerkki se on ruveta 'sotimaan'
tällaisestakin asiasta kuin mikä on suurin ja
kauhein tai muuten vaan mahtavin tuho?
Kiitos viestistäsi, esitit maltilllisesti
kerrankin vähän vertailulukuja. Jospa niistä
vähän oppisimme suhteuttamaan näitä sinänsä aina
yhtä mielettömiä väkivallantekoja.
Ja ehkä joku jossain miettii, onko
väkivallankierteelle antautuminen vain ikäänkuin
ansaanastuminen. Jota taitaa itse USA:kin ollut
alunperin virittelemässä (Bush 1 koulututti bin
Ladenin ja Bush 2 nyt yrittää vähän korjailla
tilannetta, kärjistetysti).
on vaan niin kummallista että niissä maissa
joissa nuo tapahtuivat ei ole valkoihoisia
Näyttää siis rasismia olevan muuallakin kuin
Joensuussa, vai?
Valkoihoista, niinpä niin.
to dehumanize one´s enemy, to satanize it, is to
engage in the same infernal behaviour. the
famous " eye for eye and tooth for tooth " seems
to be taking over, what happened to an equally if
not more famous " turn the other cheek ". i do
condemn severly terrorism and all kind of
violence but since we americans and europeans
live in a so called democracies mostly if not all
christian ones than how would we correlate that
fact with state vengence.american government is a
very arrogant administration especially the bush
one,it had walked off numerous united nations
sponsored conferences, have practicly showed the
middle finger to the world ( environment,
racism,human rights,death row..)just recently it
told russia (the weak) and china( getting strong)
and whoever was listening to fuck off,that it
will build an expensive, dubious star war
grotesque gadgetry.europe money men and the
politicians financed by them at best cosy to U.S
at worst lick its ass.wake up everybody.american
interests do hardly resemble european one and all
this talk of world coalition is understandeable
in this media frenzy but once the war starts
we´ll see at best disintegration.if U.S was smart
and christian as it says than it should take
advantage of this coalition to engage every
nation in a open, honest and constructif debate
about violence, terrorism..what is its causes and
how to eradicate it humanly and through a fair
and an impartial judiciary system.war only
justify the politics of fear and consolidate the
wealth and power grip of few.let´s not give up so
easily our minds, our freedom, and our common
sense in a staged media circus that let´s admit
it now is only driven by ratings and
advertisement revenues.thank u
the media sometimes brainwashes us.
wonderful of you to write in English. To bad you
don't command the language very well.
I disagree with most of what you're saying. First
of all the American TV stations haven't aired any
commercials during the coverage of the events.
How are they getting any advertising revenues?
The judiciary system doesn't work when dealing
with terrorists. It only brings out more violent
acts done in order to demand the release of
jailed comrades.
Furthermore, turning the other cheek would also
encourage more terrorist acts, because the
recipient was perceived to be afraid to
retaliate. One has to deal with terrorist in a
language they understand. Yes, violence is bad,
but it's the road they've chosen.
What comes to arrogance of the current US
administration, I do agree with you.
Unfortunately, Bush is not the cleverest person
around, and probably thought he can ignore the
rest of the world. However, the planning and
preparation of the WTC attack has taken longer
than Bush has been in power, so that can't be the
reason for the terror.
too bad our president and his entourage just got
one more apologist ( s.headnodder, asslicker ).
english besides french and some japanese r the
only language i can write in, so it´s a necessity
not a matter of aesthetics or other.
as for the judiciary systeme, fortunately as a
democracy it´s the best tool ( when used rather
tha abused or biased ) we have for dealing with
what´s unlawful, be it crimes or terrorism.that´s
how a sane democratic society is supposed to
function .(as they say we ought to act not react
if u know what it mean!) a solid society behave
according to a set of agreed upon rules not react
in a fit of anger and duplicate the so called "
evil doers " behaviour.we as a democratic society
r at least supposed to be more stable and solid
than the insane, stupid ,murderous ,weak
perpetrators of any violent act.
furthermore, dealing with terrorism in a broad
coalittion like this one needs a long sustained
lawful and human means, means we have.if u have a
virus that´s breeding, it hardly helps to use
force and hit it with your fist, u need to use
your brains and the means availible through
medecin.
if our justice system don´t work as u imply than
we should go back to the stone age.
as for how the media generate money through ads,
it´s called rates! and u r wrong telling us there
were no ads.bbc didn´t show ads since it´s still
state owned but all the american commercial
networks did show ads as they should since that
the fuel they ran on.the american has been
arrogant since the WWII, more arrogant after the
end of the so called cold war, even more with the
present bush unilateralist administration.
shall ghandi still be with us.
Tämä jeesustelu kourallisen jenkkiuhreja takia on
ihan älytöntä. Asia on totta kai surullinen ja
valava, mutta jonkinlainen suhteellisuudentaju
olisi paikallaan.
No jenkit eivät ole koskaan nähneet sotaa omalla
mantereellaa, joten heillä ei oikein ole
kokemuksia siviiliuhreista. Muistelisivat kuinka
heidän palkka-armeijansa tappoi ja raiskasi
Vietnamissa.
Jeesustelusta puheenollen, sinä se sitten varmaan
olet nähnyt sen perhanan sodan omalla maalla ?
Kyllä noista kaikista on kirjoitettu lehdissä
viikkotolkulla. Päälimmäisenä mieleen tulee Turkin
maanjäristys josta mehkattiin Suomessa ainakin
kaksi viikkoa. Kun tornado-myrsky vei USA:ssa
kokonaisia kyliä mennessään toissa vuonna niin
asiasta oli paljon vähemmän tapetilla. Ja
puolueellisuutesi näkyy jo siinä ettet maininnut
sitä edes omassa listassasi. Miksi ihmeessä
ihmiset kuvittelee että USA vastaisi koko maailman
katastrofeista. Ja mitä tulee Afrikan ongelmiin,
niin siitä on vastuussa puoliksi eurooppalaiset
jotka ovat riistäneet Afrikkaa siirtomaa aikoina
ja sen jälkeen ja luoneet mantereelle
keinotekoisia rajoja ja puoliksi Afrikan
vallanhimoiset hallitukset jotka laittavat rahat
aseisiin. Amerikkalaiset käyttäytyvät mielestäni
erittäin sivistyneesti suhteutettuna voimaansa
mutta ei tietenkään voi yksin kantaa vastuusta
koko maailmasta, vaikka maksaakin neljänneksen
koko YK:n budjetista. Oletko koskaan miettinyt
millainen maailma olisi jos vaikkapa Irak, Saksa
tai Japani olisi yhtä voimakas valtio? Ilmeisesti
et tunne historiaa niin hyvin että sen voisit
ymmärtää..
Montako hiljaista hetkeä Suomen työpaikoilla
järjestettiin edellämainittujen draamojen takia.
Entäs montako urheilukisaa ja -tapahtumaa
peruttiin? Monetko olympialaiset
olivat "vaakalaudalla", Montako elokuvaa on
aiemmin vedetty teattereista. Montako työn alla
olevaa Action-elokuvaa on vedetty tuotannosta?
Montako Emmy-gaalaa on aiemmin peruttu? Moniko
superstara perui konserttinsa (vrt. Madonna,
Whitney Houston, Sting...) Kuinka usein Suomen
yleisradio on lähettänyt tauotonta uutistarjontaa
koko iltapäivän ja illan? Kuinka usein samalle
viikolle on ahdettu kymmeniä ylimääräisiä
uutislähetyksiä?
Ei tässä muuten mitään vastuuta haettu.
Ihmettelempä vain, kuinka kourallinen jenkkuhreja
saa koko maailman sekaisin vaikka paljon
pahempaakin mahtuu lähihistoriaan.
Juuri viime viikolla sanottiin tv-uutisissa, että
Amerikkalaiset ovat nyt päättäneet, että maksavat
velkansa YK:lle. Aikaisemmin he ovat olleet sitä
mieltä, ettei heidän tarvitse sitä tehdä. Mutta
nyt, kun he tarvitsevat YK:ta, niin velat onkin
päätetty maksaa.
On tosi hyvä kun laitetaan asiat välillä
tärkeysjärjestykseen !!!
Montakohan narkomaania kuolee Usa:ssa yhdessä
vuodessa ?
Kynttilä korvatunturilta heillekkin.
Joukossamme on ajatteleva ihminen. Joka ei sulje
emootioita pois, päinvastoin.
Kiitos, Salla.
vauva tajua että em. asiat peruttiin juuri sen
takia että niistä valtaosa tapahtuu USA:ssa tai
koskettaa USA:laisia. Jos niiden olisi ollut määrä
tapahtua Ruandassa niin ne olisi varmasti peruttu
sielläkin. Ja kun USA:ssa tornadot tappavat
ihmisiä, niin ei Suomessakaan mitään hiljaisia
hetkiä vietetä. Ihmisluonteeseen vain kuuluu että
äkilliset väkivallanteot koetaan vielä
dramaattisempina ja uhkaavampina kuin
luonnonkatastrofit joista kukaan ei ole vastuussa.
Tästä teosta on joku vastuussa ja nyt koko maailma
on vaarassa ajautua suureen kriisiin. Teolla on
vakavammat seuraukset ja takia se on tapetilla.
Taidat olla tutti-iässä kun et näitä juttuja
ymmärrä..
et oikein vaikuta hallitsevan netikettiä.
Keskustelu ei ole keskustelua, jos erilaisia
näkökulmia ei sallita. On tervetullutta saada
jotain uutta näkökulmaa viikepäivien
uutisvirtaan, joka on ollut sekä yksisilmäistä
että lyhytnäköistä ja usein propagandistista.
Et voi parhaalla tahdollakaan väittää kyllä, että
maailmanlaajuisiin toimiin olisi tällä
intensiteetillä ryhdytty Ruandan vuoksi.
Keskustelua, siis.
Hmmm... vähän aiheetonta vauvoitella ja puhua
tutti-iästä. Yleensä kun haukut toista, niin
tarkoitus on kertoa, että MINÄ olen hyvä ja ainoa
oikeassa ja vain mun mielipiteellä on merkitystä.
Keskustelu on keskustelua, ja toisen haukkuminen
taas jotain muuta.
Mitä mailmanlaajuisia toimia on tehty Jenkiien
hyväksi? Kysyn vain, että tiedän, kun olen aina
kuvitellut heidän toimineen omillaan. Kannattaisi
muuten seurata politiikkaa ja seurata vaikka miten
me Suomalaisetkin autamme nälkää näkeviä. Oletko
milloinkaan kuullut Punaisesta Rististä? Jollet,
niin kannattaisi tutustua. Opit huomaamaan ne
moninaiset keinot, joilla voit sinäkin auttaa
nälkää näkeviä...
Pahvi kirjoitti: "asiat peruttiin juuri sen
takia että niistä valtaosa tapahtuu USA:ssa tai
koskettaa USA:laisia."
-Pelataanko jääkiekon SM-liigaa nykyään USA:ssa?
Ja ajettiinko formuloita viime viikonloppuna
USA:ssa? Vai onko siellä hemmetisti jenkkitalleja
mukana? Kuinka suuri prosentti jenkeistä muuten
edes tietää Formula yksi -sarjasta? Entä olenko
minä töissä USA:ssa kun täällä duunissa oli
hiljainen hetki? Entä miksi meidän koko media
sitten sekosi jos tämä liitty asioihin jotka piti
tapahtua usassa?
Pahvi kirjoitti: "Ihmisluonteeseen vain kuuluu
että
äkilliset väkivallanteot koetaan vielä
dramaattisempina ja uhkaavampina kuin
luonnonkatastrofit joista kukaan ei ole
vastuussa."
Eikös Ruanda ole väkivallanteko? Entäs Bosnia
joukkoteloitukset- ja raiskaukset?
Pahvi kirjoitti: Taidat olla tutti-iässä kun et
näitä juttuja ymmärrä..
-Pata kattilaa jne.
Saiko Turkin maanjäristys oman 24h lähetyksen
livenä? Tornadot eivät ole tietääkseni tappaneet
jenkeissä viittä tuhatta ihmistä, mutta jossain
Indonesiassa kyllä! Ja mielestäni USAn ei pitäisi
puuttua muiden asioihin etenkään kun eivät jaksa
kuitenkaan puuttua kaikkiin vääryyksiin
maailmassa, vaan niihin jotka koskee omaa napaa!
Ja afrikkalaisista, niin mehän niitä sorrettiin,
ja annettiin aseet sellaisille heimoille joiden
kulttuuri ja ajatusmaailma oli vielä
eurooppalaisia paljon jäljessä, jotka silloin
vielä ajattelivat: "tapa tai tule tapetuksi"! Ja
se miten jenkit käyttää voimaansa ja valtaansa, se
tapa on perseestä! Siis ajattele kuinka
lapsellisesti jenkit käyttäytyy, kaikki pitää olla
parasta, komeinta ja kalleinta, ja jos ei ole
sitten käyttäydytään kuin pikkulapsi joka ei
saanutkaan tikkaria kioskilta, ja kuinka voi olla
mahdollista että jenkit saa tuhota meidän rakasta
pikku-tellustamme aivan vapaasti, ja käyttää sen
kaikki antimet muutamassa vuosisadassa loppuun!
Sitten, miten olisi maailman asiat jos Saksa olisi
yhtä voimakas? Saksa kykenisi samanlaiseen
uhoiluun, taloudellisesti ei ole esteitä, eikä
teknisiä esteitä, mutta miksi Saksa ei ole
samanlainen? Ja jos Irak olisi voimakkain maa,
niin luultavasti maailma olisi lähes täydellinen
arabeille, kuten nyt meille "sivistyneille"! Ja
Japanista voisi sanoa samalla tavalla kuin
saksasta.
Minun mielestäni Herra Osaman on Loppujenlopuksi ihan reilu kaveri. Mielestäni häntä ei voi syyttää terrorismista, koska todisteita ei ole. Sitäpaitsi jenkit on itse omalla amerikkalaisuuden ylistämisellään raivostuttanut pari turhautunutta ääri-muslimia, jotka esimerkillään muistuttivat jenkkipaskojen kusipäisyydestä.
normaalia kun maassa sattuu jokin kauhea asia ja
varsinkin ihmisten tekemä verityö tuossa
mittakaavassa , että laitetaan vähän jarruja
rattaisiin ja hiljennytään hetkeksi..eikä
mässäillä murhaamisella elokuvanteossa. Kelaa
sitä Salla K. Ja muistele nyt vaikka vähän
estooniaa tai jotain muuta niin kyllä maailma on
herännyt tämä oli vaan oikein kunnon herätys tämä
terroriteko. Jos sinä et sitä näe niin , niin
pidä mielessä että muut ihmiset saattavat pitää.
Sellainen maailma on! Hyväksyt sinä sen tai et,
pienessä omassa maailmassasi.
Kirjoittaja taitaa itse olla mainitsemassaan
tutti-iässä.Olen keskustelua lukiessani törmännyt
monenlaisiin mielipiteisiin ja monissa on todella
perääkin. Muistattehan kuitenkin, että jokainen
meistä kirjoittajistakin on yksilö, eikä voi
välttää omien tunteiden, asenteiden ja
luonteenpiirteiden vaikutusta mielipiteisiin ja
sitä kautta näihin kirjoituksiin. Olen tutkinut
maailmanhistoriaa useamman vuoden ja voin sanoa,
ettei tällä pallolla viatonta kansaa ole. Meistä
ei kukaan voi asettaa ihmisiä kategorioihin, eikä
määritellä mikä teko on maailmanhistorian aikana
ollut tuomittavin.
Puhut teon vakavammista seurauksista.Suureen
kriisiin ollaan ajautumassa kostojen kautta. On
sanomattakin selvää, että Yhdysvallan kunniaa on
loukattu: sen maaperälle on hyökätty
salakavalasti, maailman johtava valtio sai iskun
siipeensä. Sen täytyy kostaa ja vielä näyttävästi,
että kunnia palautetaan. Näin on tapahtunut
aiemminkin. Vietnamissa tuli takkiin,
Persianlahden sodassa paranneltiin hiukan haavoja.
On silti väärin väittää, etteikö Ruandan
tapauksilla ole ollut vakavia seurauksia. Ne ovat
aiheuttaneet niin taloudellisia kuin humaaneja
jälkiseurauksia: pakolaisvirrat, taloudellinen
sekasorto maan sisällä, josta seuraa väistämättä
taloudellisen kehityksen taantuminen ja riippuvuus
muiden maiden auttavasta kädestä. Lisäksi koko
Afrikan tilanne on jatkuvaa heimotaistelua.
Ruandan veriteot ovat yksi esimerkki.
Heimosotakierre on imperialismin seurausta.
Siirtomaat jaettiin emävaltioiden kesken
viivottimella Wienin kongressissa 1862. Saman
heimon edustajia joutui näin eri valtioiden
alueille ja 1960-luvun itsenäistymisien jälkeen he
ovat halunneet yhdistyä.
Ennen kuin itse tuomitset muita tutti-ikäisiksi,
on syytä tarkastella omaa tietämystään. Täällä
näin lyhyillä kommenteilla ei saa näkyviin sitä
ajatuskokonaisuutta, mitä kullakin on. Lyhyet
nasevuudet ovat vain osa siitä. Voin omalta
kohdaltani sanoa, että USA:aan kohdistuneet
terrori-iskut eivät romauttaneet minun maailmaani.
Ihmisiä kuolee joka päivä tavalla tai toisella. Se
tulee tapahtumaan meille kullekin aikanaan.
Kyynistä, kylmää faktaa. Se syy, minkä takia tämä
paljon jauhettu tapaus on tapetilla, on
taloudellinen ja hiukan poliittinen. Uskokaa tai
älkää, mutta jos Yhdysvallat olisi kehitysmaa, ei
tästä puhuttaisi. Turha jossitella, mutta silti
väitän, että money talks tässä maailmassa. Joskus
ehkä liikaakin...Kaikkea hyvää sinulle ja
muillekin.
Olen pahoillani, mutta täytyy sanoa että
kommentissasi leijuu kirjaviisauden tunkkainen
tuoksu.
.. siitä ja tästä seuraa väistämättä se ja tämä
yhteiskunnan tila josta seuraa väistämättä
terrori-isku ...
totta kai suuremmat asiayhteydet vaikuttavat
siihen että tulee sotia.
Sitten taas toisaalta on hulluja fanaatikkoja
jotka syntyvät siitä, että niiden kotikasvatus
vaan on ollut perseestä !
Kirjaviisaus ei valitettavasti korvaa
elämänkokemusta ja sen tuomaa ymmärrystä.
Vauvittelija ei ehkä halua näsäviisastella
teoreettisilla historian lainalaisuuksilla, vaan
näkee asian ytimeen. Silloin turha jaarittelu ei
asiaa paranna.
Kun tutkit vielä hieman lisää historiaa huomaat,
että se yksinkertaisin totuus on se oikea. Jos
haluat teoreettista taustaa tutustupa Ockhamin
partaveitseen ja seuraajiin,
Onneks tierän, notta mulla on oikeus omahan
mielipiteheseen. Anteheks kirijakielisyytein.
Täton vaa vaikiampi lukia. Otetahan välillä
huumorilla...Kiitos, ko kommentoot!
OK
Hyvää yötä ja parempaa huomista :)
Soli täyttä asiaa se Sun ensimmäänen viestis.
Olis hienua, ku ihimisillä olis vähä laajempi ja
avarampi maailmankattomus. Ja ymmärtääsivät,
notta kaikki vaikuttaa kaikkehen. Ja useemmiten
perimmääsenä motiivina tahtoo olla raha.
Globaalimpaa humaanisuutta toivoen...
menikös herne nenään? Taisi tutti-ikä arvaus osua
turhan lähelle.
SM-liigaa ei ole peruttu, vai onko? F1
osakilpailu USA:ssa saatetaan hyvinkin vielä
peruuttaa. Sarjassa on mukana myös paljon
amerikkalaisia intressejä. Esim. Jaguar talli on
amerikkalaisomistuksessa. Ennen viimevuotista
kisaa F1 sarjaa ei ole ajettu vuosikausiin
USA:ssa, siksi lajin suosio siellä ei ole paras
mahdollinen.
Meidän media sekosi, koska tapahtumilla tulee
olemaan meitä kaikkia koskettavat seuraamukset
mm. maailmanlaajuisen laman muodossa.
Ruandan tai Bosnian tapahtumat eivät olleet
äkillisiä väkivallantekoja vaan sotatilasta
johtuvia. Jopa sinäkin varmaan järkyttyisit
enemän, jos Stockmann räjäytettäisiin huomenna
kuin jos se tapahtuisi pitkään kestäneen sodan
aikana.
olen samaa mieltä kanssasi.teko oli kyllä hirveä
,mutta jos se olisi tapahtunut jollekin muule
kuin "maailman valtiaalle"niin olisiko siitä
tullut tälläistä "kohua"??
Tapahtuman järkyttävyyttä ei voi kiistää, mutta
päivittäin tapahtuu kauheita asioita muuallakin.
Mielestäni viimeviikkoinen suruliputuspäivä meni
jo överiksi. Tuskinpa Yhdysvalloissakaan
suruliputettiin niitä n. tuhatta Estonian myötä
hukkunutta. Tragediahan se oli sekin, vaikkei
terrorin tulosta.
Henkilökohtaisesti tunnen kasvavaa huolta
maailmanrauhan takia, mutta en henkilökohtaista
surua tai edes kansallista surua tapahtuneen
vuoksi. Niin paljo paha maailmassa lienee
turruttanut jo mieleni.
ketä kiinnostaa, jos joku kuolee nälkään jossakin..
ketä kiinnostaa jos joku järistys on jossakin.
-perinteisiä, ikuisia luonnon lakeja ja luonnon
omia tasapainon ylläpito toimia..
Jos taas joku islamin leego uskonnon seuraajista
rupee joutessaan terrorisoimaan maailmaa.. se on
toinen juttu, ja nappi ohtaan vaan.
Ai että mitä se ratkaisee. noh, ongelman
alkujuuri, tai kannattaja on pois pelistä..
Ai miksei vagita.. noh..
Ajatelaanpa jos usa nyt vaikka tuon bin laden
jannun vangitsee.. Kertokaapa mulle montako
miljoonaa kaappausta ja terroriteko uhkausta tulee
vapautuskäskyin esille..
Ja jos se ei ole vankilassa niin eipä yhteiskunnan
tarvitse taas paria sataa tuhatta maksaa per vuosi
kun joku on vankilassa.
Eli juniori vaan vajan taakse.
Ja tuomoset territeot loppuu heti. tai ainakin
hieman rauhoittuu...
Ai että on luonnonlaki, että köyhät kuolee
nälkään????
Ootko koskaan miettinyt MIKSI Afrikassa on köyhiä
ihmisiä ja miksi siellä kuollaan nälkään? Saattaa
kuullostaa kauhealta, mutta tosiasia on, että
Afrikka on erittäin rikas luonnonvaroiltaan! Ja
niillä kuivilla alueilla on energiaa saatavilla
(aurinko) joka ikinen päivä! Miksi näitä
resursseja ei hyödynnetä? Miksi? Voisiko yksi
ratkaisu olla, että Afrikka on keskimäärin niin
jälkeenjäänyt, että sellaisia asioita ei osata
käyttää hyödyksi? Miksi Afrikka sitten on
jälkeenjäänyt? Nii-in, en sano nyt ääneen mitä
ajattelen, jokainen ratkaiskoon sen itse...
Tokihan Afrikan luonnonvaroja käytetään hyödyksi!
Esim. öljyvarantoja pumpataan koko ajan gallona
toisensa perään, rahat vain menevät länsimaihin
ja tuhottu luonto jää afrikkalaisten riemuksi. Ja
miksikö Afrikka on jäänyt niin pahasti jälkeen
teknisestä kehityksestä? Johtuisiko vuosisatojen
riistosta ja alistamisesta?
Ja nyt kun sinne apua tarjotaan, ne ei sitäkään
saa oikein käytettyä... Miten olis, onko kyseessä
tavallista tyhmemmät ihmiset vai mitä? Lapsia
pitää pykätä kymmenittäin, vaikka ruokaa ei oo
yhdellekään... Viisasta, perin viisasta!
Sivistystä olis tarjolla, mutta ne mielummin vaan
ympärileikkaa lapsiaan siä kylissä ja kummastelee,
kun niin suuri osa niistä kuolee... Aurinkoenergia
on ilmasta (sitä siä piisais) mutta eihän ne sitä
käytä. Mielummin vaan ihmetellään, että tuolla
alhaalla sitä pohjavettä olis ja aurinko porottaa
täydeltä terältä, mutta miten sen veden sieltä
sais... Ihan tosi! Afrikalla on ollut aikaa toipua
riistoistaan sun muista, mutta ne vaan keskittyy
heimosotiin siä joistakin typeristä myötäjäisistä,
eikä suostu omaksuun sivistystä. Sit meidän pitäis
auttaa sellasia ihmisiä, jotka kaivaa itse omaa
hautaansa. Mä en penniäkään sinne antais. WTC:n
uhreja auttaisin kyllä. Ne ei itse oo syypäitä
kohtaloonsa.
Kyllä. ja se on itse väistämättömyys.
Ei tällä planeetalla ole varantoja ruokkia kakkia
ihmisiä. Se johtuu ihan vaan länsimaisesta
kehityksestä ja lääkityksestä luonnon
tasapainotajia, eli sairauksia vastaan.
Niillä on eläinkannatkin pysyneet kurissa. ja myös
ruoan vähyydellä. Kaikki eivät selviä.
Niin, eläinkunnasta karsiutuu sairaat ja
ominaisuuksiltaan huonosti pärjäävät. Siihen ei
liity raha ja riisto. Luonnonlait ovat vähän eri
juttu.
tuota.. miten nyt sanoisin.. jos kävisit koulut
loppuun, että tuo ajatusmaailma hieman laajentuisi
ja kehittyisi... ei millään pahalla..
ja sitten, kuka on edes maininnut rahaa ja riistoa?
sällit esim afrikassa puuhastelee niin paljon
pentuja kun vaan kerkeää ja sehän johtuu niiden
kulttuurista, on sitten elättäjiä eläkeiällä.
ja mitä enemmän karjaa sitä suurempi status.
eläimet syö kaiken ja aavikoituminen kiihtyy.
-> ruoalla ei edes olle missään kasvutilaa..
nam. vedän muuten juuri sipsejä ja olutta.
ei rueta nyt riehumaan.
Kaikki kuolee joskus. Afrikkalaisilla on vaan
huonompi munkki, ja me typerät annetaan sinne
lääkkeitä ja ruokaa.. en minä. se lisää vaan
kärsimystä.
luonto ei pysty sairauksin hoitaman
liikakuormitusta pois..
->mieti sitä
Miksi Afrikassa kuollaan nälkään? Vaikka heillä on
luonnonvaroja vaikka kuinka helvetisti! Afrikassa
on paljon öljyä, jalokiviä, kultaa yms. muita
arvokkaita aineita! Miksi he eivät hyödynnä näitä
luonnonvaroja? Koska kaikki yhtiöt joilla on
oikeuksia näihin "luonnonvara-alueisiin" ovat
länsimaalaisia; kuten Shell, joka pumppaa öljyä
tonneittain, ottaa afrikkalaiset orja-palkalla
töihin, tuhoaa luonnon laskemalla kaikki jätteensä
maahan, ja samalla se tukee rahallisesti jonkun
maan diktaattoria jotta hänellä on juuri ja juuri
varaa, pitää kansansa kurissa ja pelossa
tulevaisuudesta! Aurinkoenergia, oliko tuo vitsi?
Kuinkas hyvin me kehittyneet länsimaalaiset
osataan hyödyntää aurinkoenergiaa? Helvetin
huonosti! Aurinkoenergia on kalleimpia
energiamuotoja, jotta energia saataisiin talteen;
tarvitaan investointeja moninkertainen määrä,
esim. öljynpoltosta saatavaan energiaan
verrattuna! Joten jos olet nyt vielä tuota keksijä
sukua, niin luulenpa että sukusi keksinnöt
liittyvät lähinnä todella todella simppeleihin
asioihin...
Jossain määrin olen samaa mieltä kirjoittajan
kanssa. Sillä se nyt on aivan varmaa että jos
terroripomo purkitetaan koppiin, niin alkaa
satelemaan näitä vapautusvaatimuksia. Mutta
oletko miettinyt asiaa siltä kantilta että jos
heidän "pomonsa" teloitetaan, niin ne tekevät
aivan varmasti uuden kostoistku. Mutta jos
kyseinen "pomo" istuu vankilassa, niin jos hänen
alaisensa todellakin RAKASTAA johtajaansa, niin
ne eivät uskalla hyökätä vangitsijavaltiota
kohtaa. Koska ko. maa voisi vaikka TAPPAA rakkaan
jotjansa....
Joo, olen itse ajatellut samaa. Kyl niit ihmisii
muulki kuolee, mut tälläne sit vaikuttaa jopa
Suomeen! Tietty se oli kauheeta, ku ajattelee
omaisten surua ja ku katseli sitä romahtamista
tms. Sit mua ärsyttää Bush! Ei kosto tai sota ole
ratkaisu! Mutta onhan USA:n jotain tehtävä
säilyyttääkseen kasvonsa. Maailma on paska paikka.
Ku wtc posautettii, ni se ehkä oli pientä
verrattuna johonki kiinan maanjäristyksee mis
kuoli 80000000000000 ihmist. mut siin on se
pointti et:
WTCN TUHO OLI IHMISTEN AIHEUTTAMAA!
joku hullu sekopää "Ählämi" arabiasta pimahtaa ja
räjäyttää NYn ja tappaa miljoonii viattomia
töissäkäyviä ihmisiä. miten joku voi olla niin
julma. ajatella miten monelt kakaralt meni
vanhemmat ja koko vitun suku! ja ihanii miehiiki
kuoli ainaki 2000. ei muuta....:)
Ruanda ei ollut mikään luonnonkatastrofi! Älkää
unohtako sitä, siellä kuoli miljoona ihmistä.
Maailman nälänhätäkin on ihmisen aiheuttama,
ahneuden, vallan ja rahan ... ja pahan.
Kansanmurhat on ihmisen aiheuttamia. Kaikki sodat
on ihmisen aiheuttamia.
sii MILJOONA ihmistä!
Kannattaako vatvoo vanhoja asioita! Se on surtu se
juttu jo ajat sitten! Luulen, että säkin käytät
vaan niitä Ruandalaisparkoja hyväkses oikeutuksena
tolle asenneongelmalles. Kun ei kerta liputettu
Ruandankaan takia, niin en kyllä hitto soikoon
sure Jenkkejäkään (koska oikeesti en edes halua).
Eikö niin?
tyhmä!
USA on itse tappanut tuhansia ihmisiä
eikä niidenkään takia ole liputettu.
Tänään kuoli ruotsissa jotain lapsia
koulubussissa. Kuka viettää hiljaisen
hetken ja liputtaa?
On typerää että kun joku jo valmiiksi rahassa ja
rikkaudessa kieriskelevä maailman supervalta
kokee tuollaisen 5000 ihmisen menetyksen niin
koko "sivistynyt" länsimaailma on sitten
rähmällään maassa! HERÄTKÄÄ!
Me eletään tälläisessä yhteiskunnassa.
Sitten kun viisaat sanat ja järki loppuvat alkaa
tuollainen "tyhmittely"... Onneksi voin taas
nostaa itseni yläpuolellesi!
kansanmurha ei ollu vai?
onko joku sanonu että wtc:n tapaus oli oikeutettu?
Sitä paitsi siinä EI yritetty tappaa vaan
horjuttaa usaa.Parin tunnin päästä wtcssä olisi
ollut 100000 turistia työntekijät,et mieti sitä.
Ja jos vastaat että eihän ne sitä tienny ni kyllä
ne sen sortin ammattilaisia oli että jos ne
ihmisiä ois yrittäny lahdata niin niitä ois
kuollu kymmentä kertaa enemmän.
Oisko niin, että mediakohun määrä ja taloudelliset
sidokset korreloivat? Jospa länsimaalaisten
sureminen onkin (pää)osin huolta ja pelkoa omasta
hyvinvoinnista? Liian raadollista ollakseen totta?
Ihmistä ei kiinnosta pätkän vertaa, jos pahoja
tehdään ja toisia tapetaan toisella puolella
maapalloa, etenkin sillä KÖYHÄLLÄ puolella.
Silloin voi olla varma, ettei tuo väkivalta ulotu
tänne RIKKAALLE puolelle ja ettei oma napa tai
oma perhe ole vaarassa. Silloin ei olla
järkyttyneitä, ei järjestetä suruliputuksia tai
pidetä hiljaisia hetkiä alahuuli väpättäen.
USA:n tapahtumat aiheuttavat pelkoa länsimaisessa
ihmisessä, joka järkyttyy ajatellessaan, kuinka
nuo terroriteon uhrit lähtivät aivan tavalliseen
työpäivään ja hups! Yhtäkkiä hallitsematon,
vääräuskoinen hullu törmäsi heidän
työrakennukseensa ja kaikki turvallisuus oli
tiessään, yhtäkkiä oltiin kuolemanvaarassa. Moni
töihin lähtenyt vaimo tai aviomies jätti
palaamatta kotiin. Näinhän olisi voinut käydä
minullekin - periaatteessa. Olenhan minäkin rikas
ja rikkaalla puolella maapalloa - tai näin olisi
voinut käydä puolisolleni, tai lapsilleni,
äidilleni!
Ei se sureta, mitä teeskentelette? Se PELOTTAA.
Länsimaissa ei surra ihmisiä. Länsimaissa surraan
turvallisuudentunteen kuolemaa.
the raadollinen
Olen itse ihan kypsä tähän touhuun jota tiedotus
välineet lykkää. Mutta kaikki uutisointi johtuu
vaan siitä, että sillä on merkitystä markkinoihin
ja markkinat määrää raha juttuja...
Lopetetaan jo tää hysteria ja tehdään vaan omat
hommat!
USA itse on kaivanut verta nenästään jo kymmeniä
vuosia, Hiroshimasta ja Nagasakista alkaen.
Vietnam, Korea, Persianlahti, Lähi-itä... USA
yrittää jatkuvasti kontrolloida muuta maailmaa
väkivallalla tai sen uhalla. Sotii kaikkialla
muualla kuin omalla mahtereellaan. Mitä on
muutama tuhat miljoonien rinnalla? Napalmilla
poltetut kylät, joissa oli vain naisia, lapsia ja
vanhuksia... Oliko niillä jotenkin vähemmän arvoa
kuin jenkeillä itsellään???
Sitä saa mitä tilaa. Pitäkööt hyvänään.
actually all this media and governments fixation
with ossama bin laden is unhealthy and
ridiculous,one almost is told that ossama bin
laden equals terrorism and that if we get rid of
him we´ll live in a terrorists free world.most
independent analysts are shocked at this low I.Q
level of dealing with complicated issues.ossama
bin laden might or might not be directly
responsible he´s definitly a coward using terror
as mean to achieve his goals but he´s not
terrorism.according to an english analyst i´t´s
most probably that the attacks were planned for
years inside america by these people who lived in
america where it was fairly easy to do it ´cos
the U.S government until last tuesday was of the
opinion that america was immune and unvulnerable
to a point of utter arrogance.they were of the
opinion that attacks are planned against america
and its arsenal but abroad in africa and middle
east.they were so fatally arrogant and wrong in
thinking that the U.s is so big and
intelligent,bla bla bla that nobody can dare let
alone be able.now an office department as the
pentagon with an annual budget of 30 billions
dollar year after year plus the F.B.I with more
billions of dollars couldn´t anticipate the
doings and whereabouts of a dozen of guys, some
of them were already suspects in previous minor
attacks,all of them lived in the U.S for
years.all this talk of evil doers and crusades is
unfortunately due to our president lack of oral
skills and the fact that he comes from the
conservative right and surrounded by army
people.dick cheney,collin powell, donald
rumsfeld..who only believe in force.forgetting
that terrorism is a small if not invisible but
deadly virus.now when u have a virus in your body
do u use force to hit it and eradicate it or use
intelligent means to locate it and neutralize it
or at least stop its spread?
america is angry, it should.it´s a normal human
first response.but we are not annimals we can
afford more than a first emmotionnal response.all
the democracy and civilization we r living in is
hardly the product of first emotionnal response,
but hard fought for rationnalism.
Ja suuressa mittakaavassa !
Ja me otamme kaikkein sairainta porukaa
Islamilaisissakin tänne Suomeeen eli Somaleita.
Heidät tunnetaan kaikkein "verisimpinä" ryhminä
tummien omassa keskuudessaankin.
Oikeassa olet... Mutta minkäs teet, kun me
suomalaiset ainakin näiden keskustelujen
perusteella ottaisimme mielummin Osaman tänne
Suomeen, kun yhtäkään Jenkkiä... Hassua!
Minä henkilökohtaisesti luulen että
Jenkkien "tappo tilastot" ovat aikalailla samaa
luokkaa kuin Islamilaistenkin. Mutta Jenkkien
uhrit ovat ns. hyväksyttyjä uhreja. Minä en
hyväksy millään muotoa WTC:n terrori-iskua, mutta
en kyllä ole hyväksynyt muitakaan Jenkkien, (tai
muiden) iskuja minnekkään. Mielestäni sota tai
väkivalta ovat kaikista ratkaissuista huonoimpia
jooka tilanteessa.
Sitä ihmettelen suuresti, että mikä antaa
NATO:lle (eli USA:lle) oikeuden sekaantua muiden
sotiin ja asioihin? Terorri-iskun tapahtuminen
oli vain ajan kysymys.. Jenkit on kerjänny sitä
jo pitemmän aikaan.
mitä sä tiiät somaleista?? alkaax pelottaa et ne
alkaa tappaa?? hui!!! mä tiiän et vihaatte
somaleita ja muita islamilaisii mut luutsä ettei
nekin vihaa tollasii maitonaamoja?? ei ne asu
ikuisesti ja jokanen niistä haluu päästä omaan
maahansa!!
Mikseivät somalit jo palaa kotimaahansa. Eikö
siellä ole kohtuullisen rauhallista?
.......mitään.Jos joku Osama bin Laden hyökkää
USA:n se ei tarkoita et Islamin uskoiset ois
hyökänny.Islamis ei käsketä tappaa
ihmisiä.Ihmisillä on tapana yleistää asiat,otetaa
vaik esimerkiks kansainvälinen chat.Olin chatis
ja siel luki et pitäis pommittaa koko lähi-itä
koska kaikki islamin uskoset on kuulemma
murhaajia,nämä kommentit tulivat
amerikkalaisilta.Mä asun Abu Dhabis ja oon
tavallinen suomalainen ja kristitty.
SIINÄ TAAS YKS RASISTINEN MISTÄÄN MITÄÄN
TIETÄMÄTÖN MOUKKA!! KUINKA MONTA SOMALILAISTA
TUNNET, TAI OLET PUHUNUT ?? TUNTUU ETTÄ LUKU JÄÄ
NOLLAAN! ONHAN SINULLA HYVÄ ELELLÄ TÄÄLLÄ
RAUHASSA HYVINVOINTIVALTIOSSA! AJATTELEPPAS
HEIDÄNKIN AIVOILLAN, ENNENKUIN MENET HEITÄ
HAKKUMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kyseiset ihmiset ovat kuolleet
luonnonkatastrofeissa, mutta USA:n terrori-
iskuissa murhattiin kylmäverisesti ihmisiä. Tämä
tapahtui siis toisten ihmisten toimesta, tässä
luonnonkatastrofeilla ei ollut mitään tekemistä.
Voisin kyllä myös sytyttää kynttilän ja viettää
hiljaisen hetken luonnonkatastrofeissa kuolleiden
muistoksi.
Mistä lähtien Ruandan kansamurhaa on kutsuttu
luonnonkatastrofiksi. Entäs Bosnian
joukkoteloituksia...
Ehdottaisin myös hiljaista hetkeä niille
tuhansille musliminaisille joita
joukkoraiskattiin Bosniassa ja Kosovossa tauotta
jopa viikonkin yhteen menoon. Nämä naiset eivät
päässeet haudanlepoon vaan he elävät edelleenkin
pääsemättä koskaan pakoon painajaisiaan,
vammojaan ja muistojaan. Mitä vikaa kuolemassa
tai kuolemisessa on? Minä suren niitä jotka
kärsivät - ja jäivät eloon.
Keskustelu käy kiivaana mut nyt kyllä tipuin...
"mitä vikaa on kuolemisessa" ???
Kun kirjoitin että "mitä vikaa kuolemisessa tai
kuolemassa on", niin tarkoitin juuri sitä. En näe
kuolemaa negatiivisena asiana. Fyysinen ja
henkinen kärsimys sen sijaan kauhistuttavat minua
paljon enemmän. Elämä maanpäällä on jo
tällaisenaan yhtä helvettiä, että toisten
lähimmäisilleen aiheuttamat vahingot tuntuvat
aivan käsittämättömiltä. Itselleni toivoisin että
loppu tulisi nopeasti ja kivuttomasti.
Suurimmalle osalle WTC:n räjähdyksissä kävi juuri
näin (vrt. joukkoraiskauksien uhreja jotka
tahallisesti jätettiin henkiin).
Onko kansan- tai joukkomurha tai edes nälänhätä
luonnonkatastrofi?
Syntyminen on ensimmäinen askel kohti kuolemaa.
On siinä sitten vikaa Sun mielestä, tai ei, niin
näin se vain on. Ja kunhan pääset neljänkymmenen
paremmalle puolelle, niin huomaat, että siihen
ajatukseen alkaa tottua, että itse kukin kuolee.
Eikä se edes välttämättä oo niin paha asia. Ja
mieluummin äkkikuolema, kuin pitkä kituminen.
Tänne jäävillehän se aina ikävintä on!
sittenhän tohon voisi vetää mukaan I ja II
maailmansodan, suomen talvisadon, jatkosodan ja
kaikki muukin missä ihmisiä vaan on kuollut
toisten toimesta...
on se hyvä että meitä rauhaa rakastavia valkoisía
on kohta maapallo täynnä ei se haittaa vaikka noi
mustat ja islamia rakastavat sotahullut kuolee
Jenkit on terrosisoineet maailmaa jo vuosia, ja
allekirjoitan täysin lauseen, että saivat mitä
tilasivat. Surin ja suren edelleen Wtc:n
tapahtumia, ja pidän hiljaiset hetkeni ja sytytin
kynttilän ja sytytän vielä monta uutta. Mutta
esimerkikisi Suomi24:n ylläpidolle voisi laittaa
toiveen, että kun Usa hyökkää ja tappaa ja
tuhoaa, eli kostaa iskun tekijöille, heidänkin
muistoilleen sytytettäisiin kynttilä..uhreja
tulee taatusti vähintään triplasti Wtc:n
verrattuna, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.
Yhdysvaltoihin kohdistuneet terroriteot olivat
tosiaan mykistyttäviä. Silti ihmettelen sitä,
että nämä tapahtumat ovat tällä hetkellä lähes
ainoa aihe, jota media suoltaa ulos. Tällainen
isku on myös helppo tuomita, koska teon takana
tuskin on mikään yksittäinen valtio vaan lähinnä
pieni joukko terroristeja. Viattomien ihmisten
kuoleminen on aina järkyttävää, mutta uskalsiko
kukaan tuomita USA:ta, kun se toisessa
maailmansodassa tiputti atomipommit Hiroshimaan
ja Nagasakiin? Seurauksena tosin oli Japanin
antautuminen, mutta myös lukemattomien siviilien
hengenlähtö. Okei, tämä tapahtuma on jo muinaista
menneisyyttä, mutta silti tuntuu ettei maailma
ole siitä mitään oppinut eikä sen
inhimillisemmäksi muuttunut...
Voi hyvä luoja! Ei ne Pearl Harborissakaan
kuolleet miehet mitään arvottomia olleet. Ihmisiä
nekin, perheineen kaikkineen. Sekö sitten
oikeutettua?
Suoraan sanottuna mua ei ainakaan kovin kauheesti
kiinnosta jos jossain Ruandassa porukka tappaa
toisiaan ja niin karulta kun se kuulostaakin
niin ei kiinnosta suurta yleisöäkään, koska se ei
periaatteessa vaikuta meihin yhtään. USA:n
kohdistuneet iskut taas vaikuttaa meihin
monellakin tavalla esim. maailmantalous horjuu ja
saattaa jopa olla että tämä terrori-isku oli se
viimeinen sysäys, jonka takia maailman talous
ajautuu lamaan. Se sitten jo vaikuttaakin
Suomeenkin. Muutenkin näiden terroristien
ajatuksenjuoksu on sellaista, että iskuja alkaa
todennäköisesti tulemaan myös eurooppaan, kuten
oli tämän päivän uutisien mukaan ollut jo
suunnitteillakin.
Siis rahan takia hiljaiset hetket, peruutetut
tapahtumat, suruliputukset...
Missä lienee kyynisyyden raja? Tällä suhtautumis-
tavalla ei missään. Ja Ruandan kansanmurhasta
todella kirjoitettiin ja uutisoitiin lehdissä
paljon enemmän kuin "muutama" rivi ja
länsimaalaiset jopa yrittivät asian eteen jotain
tehdäkin.
Jokaisen ihmisen kesken päättynyt tarina on
muistamisen arvoinen -oli se sitten Ruandassa
murhatun lapsen, Intiassa mutaan hautautuneen
anhuksen tai WTC:n raunioihin kadonneen äidin
tarina. Myös koneessa kuolleella terroristilla
on oma tarinansa, joka sekin on muistamisen
arvoinen.
Sen, missä ja milloin murhenäytelmä tapahtuu, ei
pitäisi olla syynä kyynisyyteen. Ihminen ei ole
numero, eikä henkiläkohtaista myötätunnon määrää
pitäisi mitata sen mukaan kuinka monta ihmistä
kuoli tai loukkantui. Ainakaan minä en tällaiseen
asenteeseen pysty, enkä toivottavasti koskaan
pystykään.
Nyt ollaan sitten tutkitusti tuotu esiin, että
sosiaalipalvelujemme ynm. kautta ollaan
rahoitettu laajasti koko pohjoismaissa Bin
Ladenin terroristijärjestöä. Tästä raportoi mm.
iltalehdet ynm.
Mitä muuta mahdamme rahoittaa ja olemme jo
rahoittaneet ? Sen on ainakin tunnettua, että
hyvin moni pakolaisistamme ynm. lähettää
jatkuvasti säännöllisesti rahaa "perheilleen"
esim. Islamilaisiiin maihin jne.
Entä siis terrorismi, heroiini tai AIDS jne.
Tämänkö takia esim. veteraanimme kuolivat
hirvittävissä oloissa lapsiaan puolustaen. Arvon
feministit - siis myös poikalapsiensa
tulevaisuutta puolustaen. Kyllä - juuri niitä
miehiä jota te halveksimalla halveksitte joka
mediassa ynm.
NAISTEN ARVOSTELU ON TABU.
Jenkkeihin kohdistettu hyökkäys on aivan eri asia
kuin mitkään luonnontuhot tai Ruandan
kansanmurha. Luonnontuhoja voi sattua melkein
koska tahansa ja melkein missä tahansa. Ruandan
kansanmurha oli melkein odotettu, sillä siellä on
aina ollut todella epävakaat olosuhteet. USA:ssa
taas oli vakaat olosuhteet ennen tapahtumia. Syy
miksi asiasta kirjoitettiin, oli se että
tällainen tapahtuma piti olla mahdollinen vain
jonkun sairaan ihmisen fantasioissa.
Kuinka tervettä oli sitten amerikkalaisten
napalmi-iskut Vietnamilaisiin kyliin? Kyllä minun
mielestäni sielläkin kuoli paljon
siviilejä.Vaikka heitä sitten nimitettiinkin
terroristeiksi sen mukaan kun olivat omaa maataan
puolustamassa USA:ta vastaan , jolla siellä ei
ollut mitään tekemistä.Olipahan vaan yksi mitätön
pikkuvaltio jossa sai ilmaiseksi kokeilla uusia
aseita kenenkään asiaan puuttumatta.Ja vielä
tarpeeksi kaukana kotoa, ettei kotiväki siellä
Amerikassa saanut julmuuksista tietoa. Sitten
vasta tuli loppu kun omat "pojat" ja heidän
omaisensa alkoivat osoittaa mieltänsä.
Lähes jokainen asiantuntija on pelännyt rajua
terroristi-iskua vuosikymmenet. Tämä oli
odotettua, todennäköistä ja ennalta-arvattavaa.
Ainoastaan iskun rajuus ja lähes täydellinen
onnistuminen on yllättävää.
Tekeekö tämä yllätyksellisyys nyt tästä asiasta
jotenkin arvokkaamman ja koskettavamman kuin
miljoonan tapetun afrikkalaisen kuoleman tai
kymmenien tuhansien Bosniassa teloitettujen ja
raiskattujen kohtalon?
Entäs ravinnon ja veden puutteeseen jatkuvasti
kuolevat lapset. Onko heidän kohtalonsa
kissanpissaa muutaman tuhannet jenkin rinnalla.
Jenkkien sotamäärärahoilla elättäisi kymmeniä
miljoonia avuntarpeessa olevia. Mutta nyt niillä
rahoilla aiotaan mennä Afganistaniin murjomaan
kansaa, joka tekee kuolemaa jo ilman pommejakin
Mitä väliä sillä on, että oliko Ruandan
kansanmurha odotettua vai ei?!?!?!?!?!?
Mielestäni on todella törkeätä sanoa, että olisi
jotenkin oikeutetumpaa se, että Ruandassa kuoli
monta monta kertaa enemmän ihmisä kuin Jenkeissä!
Kun Jenkeissä kuolee n.5000 ihmistä niin se ei
ole sen oikeutetumpaa kun Ruandan tapaus!!
Minusta Jenkit todella ansaitsevat tämän koko
maailman surun tapahtuneesta. Sillä et sinäkään
puhuisi suomea nyt ilman Jenkkejä, vai mitä? Kuka
on ensimmäisenä sännännyt auttamaan kun jotain
heikompaa on sorrettu, kuka on katkaissut sotia
ja säästänyt näin mahd. miljardeja ihmishenkiä,
kuka on pitänyt ja pitää näinkin hyvin maailman
rauhaa yllä, kuka, kysyn vaan? Tottakai olisi
toivottavaa että ilman siviili uhreja kosto
onnistuisi, sitä toivon. Mutta todellisuus on
tarua ihmeellisempää, näin se vain on. Eli sitä
saa mitä tilaa lausahdus on oikeutettu siinä
mielessä että liputukset ja sureminen uhrien
muistoksi on ansaittuja sillä ne ei pelkästään
ole tarkoitettu niille uhreille tai omaisille,
sillä surraan jotain muutakin. Toivottavasti
ymmärrät sen selittämättäkin. Siinä mielessä että
isku oli oikeutettu lausahdus sitä saa mitä tilaa
ei oikein kuulosta hyvältä, vaikka yllättävän
moni sitä sanoo tai antaa ymmärtää rivien
välistä, sillä muuten niitä maita olisi iso liuta
eikä jenkkilä olisi minusta edes ensimmäisenä
listalla. Joten mieti historian ja sotien kulkua,
mieti minkä laisessa maailmassa nyt eläisit ilman
Jenkkejä. Ei sitä tietenkään voi varmuudella
sanoa, mutta jonkin laisen mielikuvan kyllä
pystyy luomaan. Kyllähän täälläkin jauhettiin
poliisien murhista ihan äärettömästi enemmän kuin
parin pummin kuolemasta, tai jos presidenttimme
ammuttaisiin niin siitä kyllä riittäisi juttua,
vai mitä luulet? Kyllä koko maailman poliisi
ansaitsee tämän, ainakin minusta!
Kertoisitko miten USA on auttanut Suomea sodissa?
Tuskin 1800-luvun alussa jenkit tulivat
auttamaan? Eipä näkynyt toisessa
maailmansodassakaan jenkkejä. Kukaan ei auttanut
kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.
Kannattaisi luke historiankirjat ennen kuin
päästää suustaan tuollaisia kommentteja!!!
Missä ihmeen koulussa sinulle on opetettu
historiaa?
Eihän tuollaiseen edes viitsi vastata. Jos ei
jenkkejä olisi, me ei puhuttas Suomea. hiihii.
Minun vaariini oli reipas 60 vuotta sitten vuosia
tuolla Venäjän rajan tuntumassa, eikä siellä
paljon maailmanpoliiseja näkynyt?
Haudattiin sodan loppumetrien aikana
sankarihautaan. Suomen lippu peitti arkun, eikä
missään näkynyt vieläkään maailmanpoliiseja...
Anteeksi että kirjoitin jotain sellaista, jonka
lukijan on käytettävä aivoja ennenkuin ymmärtää
mitä tarkoitin tai mistä puhuin. Syvät
pahoitteluni.
En nyt tarkoittanut asiaa ajateltavaksi noin
yksinkertaisesti. Taisin eksyä jonnekkin nuorison
keskustelupalstalle. Anteeksi!
Ehkä et vaan osa kirjoittaa, mitä päässäsi
liikkuu.
Yritäpäs muotoilla tuo järjenjuoksusi
konkreettisemmaksi, jos suinkin voit?
Kannattaa opetella kirjoittamaan niin että
normaalit ihmiset ymmärtää. Sillä äskeiselle
vuodatuksesi saisi Mensan johtokunnan hirnumaan
kuorossa. Voisitko vähän selittää ajatusmaailmasi?
odotamme täällä innolla selvitustä USA:n ja
suomen kielen säilymisen välillä?
Lue ripaus historiaa, niin ymmärrät mihin
asioihin jenkkien sotilaalliset väliintulot lähes
poikkeuksetta liittyvät.
Jos et sitä ymmärrä, niin kysy rohkeasti, niin
minä kerron kyllä sinulle
No jos nyt kuitenkin jätetään tälläkertaa.
No, antaa olla. Ei kai se siitä miksikään muutu.
Uskon että ei ole tarpeellista, sillä tiedän sen
kyllä. Hyvää päivän jatkoa sinullekkin.
No parempi yritys ensi kerralla ;-)
Muista mennä myös historian tunnille
Tosiasioita, suhteellisuudentajuisesti esitettynä.
Ylivointivaltion mahtipontisuus on jo kääntynyt
itseään vastaan, eikä mikään enää riitä
ahneutensa sokaisemalle.
Surullista, että muutosta ei näy linjassa
vieläkään vaan soitellen sotaan taas ollaan
menossa.
Mainitsemasi maailmanpoliisin apu ei ole
milloinkaan ollut pyyteetöntä, vaan aina on ollut
takana heidän oma etunsa. Milloin se on ollut
alueen öljyvarat, milloin heidän oma
geopoliittinen paikkansa maailmankartalla,
syitähän riittää. Jenkit eivät ole koskaan
(sisällissotaansa lukuunottamatta) sotineet
omalla maallaan, vaan ovat aina riemurinnoin
rynnänneet kokeilemaan uusinta sotakalustoaan
Vietnamiin, Irakiin jne jne. Ja nyt ollaan
menossa täydellä rintamalla Afganistaniin.
Pelkään vaan, että ensin kostetaan ja sitten
käykin selväksi, että kosto kohdistuikin väärään
maaliin... Sotikoon jos kerran sitä haluavat,
mutta voisivat tehdä sen omalla alueellaan.
Tiistain terrori-isku ei ollut oikein ja jos joku
sitä haluaa surra, se hänelle suotakoon.
Siviiliuhrit ovat aina pahasta, sillä he ovat
tilanteeseen täysin syyttömiä (ovat sitä muuten
Afganistanissakin). Myötätunnon ansaitsevat
yksilöt, ei USA.
En pysty vertaamaan USA:n tapahtumia
luonnonmullistuksiin tai ihmisten kuolemiin sodan
jaloissa. Valloissa on rauhan aika,mikä tekee
iskusta törkeän, mutta se, miten yhtenä kohteena
oli isku WTC:n, on mielestäni isku koko
länsimaista kulttuuria kohtaan ei vain USA:ta
kohtaan!
On totta että Jenkit tunkevat nokkansa joka
soppaan ja toimii maailman poliisina. Välillä se
ärsyttää, mutta miettikääs minkälainen paikka tämä
maailma voisi olla, jos esim. Hussein olisi
päässyt rauhassa riehumaan...
Inhoan sotia ja vuodatan välillä kyyneleen
sotauhrien ja -leskien puolesta. Mutta viime
tiistain kylmä, julma, raukkaimainen isku kosketti
minua enemmän kuin mitkään sodat.
Isku oli raukkamainen, sillä siitä ei ilmoitettu,
eikä milläänlailla osattu odottaa. USA toimii
toisin; maat, joihin se hyökkää osaavat
takuuvarmasti odottaa jonkin sortin hyökkäystä
jostain suunnasta; nämä maat ovat yleensä erittäin
levottomia ja sodan partaalla/sodassa.
Odottivatko japanilaiset siviilit kaupungeissaan
atomipommeja? Ja ylipäätään mikä helpotus se on
että odottaa iskun tapahtuvan? USA puolestaan on
vielä voinut odottaa iskuja jo kauan, monien eri
kansakuntien taholta, ja voi odottaa jatkossakin.
Nythän he ovat sanomansa mukaan sodassakin!
Lisäksi: sanoudun inhon väreiden kanssa irti
siitä, että minut rinnastettaisiin
jenkkikulttuuriin (en sano amerikkalaiseen, koska
3/4:lla Amerikasta ei ole mitään tekemistä USA:n
kanssa). Toivon että eurooppalaisilla on oma
kulttuurinsa, emmekä olisi jenkkien sätkynukkeja
_aivan joka_ asiassa.
Sitäpaitsi, kuka tietää kuinka hyvä johtaja ja
ihminen Saddam Hussein on? Kaikki tieto mitä
meillä on on jenkkimielisen median sanelemaa.
Husseinilla sentään löytyy ryhdikkyyttä olla
alistumatta tyrannin(USA) määräyksiin.
joo.. kumpi ompi pahempi fanaattinen usa-vihaaja
Suomesta vai Lähi-idästä? Jälkimmäisellä on
sentään munaa toimia eikä heittää naurettavaa
"salaliittoteoria"-juttua.
Eiköhän World Trade Center ole aikamoinen symboli
sivistyneestä kulttuurista; kaupankäynnin keskus,
jossa edustettuna monta eri valtiota. Jos iskut
olisi kohdistettu vain Pentagoniin, olisi se ollut
vain USA:n juttu.
Onko meidän kulttuurimme kadonnut USA:n takia?
Kulttuuri säilyy, vaikka lippu ja valuutta
lähtisi; ihmiset sitä ylläpitää...
En ole mikää Jenkkilän fani; päinvastoin!
Monesti se vain on ollut niin että heidät on
pyydetty apuun, ja ovat aina menneet. Se mitä
sanoit on paljolti totta, mutta et ihan tainnut
päästä jyvälle mitä yritin sanoa ja mitä
maailmassa on ennen tätä päivää tapahtunut. Mutta
se siitä, ei siitä kannata kiistellä. Toivotaan
vain että Bush ei tee mitään harkitsematonta
ennenkuin asia on kunnolla tutkittu ja
neuvottelut on käyty. Sillä tosiasia on että
kenenkään ei kannata nukkua toistiseksi öitään
liian rauhassa.
Musta tuntuu, että yhteys amerikkalaisen
kulttuurin ja suomenkielen välillä on aivan
päinvastainen, kun sinä (sekavasti) olet
oivaltanut. Suomen nykykielihän pursuaa
amerikkalaisperäisiä lainasanoja!
En mä näkis asiassa mitään suurta salaliittoa
olevan. Asiahan on nyt vain se, että media on
tehnyt Saddamista paholaisen, vaikka mieshän voi
oikeasti olla todellakin oikeamielinen ja hyvä
johtaja, varsinkin kansalaisten mielestä. Tietty
siellä on kansa yhtä paljon median/valtion
informaation armoilla niin kuin mekin täällä.
Jokaisen aikuisen ihmisen olettaisin kuitenkin
omaavan kritiikkiä tarkasteltaessa median, saati
sitten valtion, luomia mielikuvia.
Yhä väitän kuitenkin ettei WTC edusta millään
tapaa omaa kulttuuriani, joka on kuitenkin varsin
länsimainen eikä mikään kommunistinen kulttuuri.
En vain tunnusta että USA olisi minulle symboli,
ja tiedän etten ole tässä yksin.
Katsotaanpa yleisesti kulutettua elokuva tai
TV-teollisuutta, musiikkia, lehtiä, trendejä, mitä
vaan niin nähdään että jenkkiläinen kulttuuri
hallitsee. Eihän siinä sinällään mitään pahaa ole,
jos ihmiset siitä pitävät, itsekin pienissä
annoksissa, mutta ei se ole minun kulttuuriani. Ei
eurooppalaista kulttuuria. Voisin kuvailla tätä
kulttuuria monella sanalla, mutta ei tarvi kun
kysellä naapurilta, joka on käynyt jenkeissä että
miten hän kuvaisi jenkkiyhteiskuntaa ja saat
kuulla nämä samat adjektiivit.
Ja huomio että populaarikulttuuri luo paljolti
ajattelun pohjaa. Ei ihme että ihmiset ovat
kauhuissaan kun tuo esikuvallinen yhteiskunta on
hyökkäyksen alla. Onhan jenkit niin monesti
pelastaneet maailman, muukalaisilta,
luonnonmullistuksilta ja meteoriiteilta! Pahuutta
he eivät ikinä ole tehneet! Niin, paitsi tietysti
se yksi Vietnamissa ollut eversti, mutta kaikki
leffan katsoneet tietävät että häntä tietysti
rankaistiin oikeamielisesti, niin kuin kuuluu.
Noh, lopulta, en mä mitenkään täydellisesti vihaa
USAta. Siellä on kehittynyt moni hyvä asia, vaikka
nämä ovatkin monesti saaneet irvokkaita muotoja.
Enkä ikinä vihaa ihmisiä sinällään, vain vallalla
olevia paradigmoja ja kulttuuria. Ja sitä,
etteivät ihmiset enää ajattele, itse.
eli, jos joku on kanssasi eriä mieltä hän on
auttamattomasti median yms. höynäytettävissä.
Saddam voi hyvinkin olla oman kansansa mielestä
hyvä johtaja, mutta sinunkin on myönnettävä hänen
aatteiden ja periaatteiden olevan aika kaukana
esim. Halosen vastaavista. Luen aina tekstit
kriittisesti, mutta ymmärrän myös sen (kokemusten
ym) kautta että islamilaisissa maissa lapset
kasvatetaan niin suuressa Allahin pelossa ettei
edes omatunto kolkuta suurenkaan massamurhan
jälkeen, mikäli ennen teloitusta on muistettu
sanoa:"tämä on Allahin tahto". En itseasiassa
tiedä muita uskontokuntia, jotka tulkitsevat pyhää
kirjaansa niin väärin ja vielä näyttävät sen
kaikelle kansalle! Islam on kaunis uskonto, eikä
tarkoituksenani ollut yleistää.
Me olemme -halusit tai et- osana länsimaista
kultturia; juuri sitä korkean teknologian ja
vilkkaan kaupankäynnin kulttuuria, johon tämä isku
kohdistettiin. Me olemme "länsimaisen kulttuurin
eurooppalaista alajaostoa". En minäkään tunne
yhteenkuuluvuutta sen kanssa mitä WTC edustaa,
mutta tarkemmin asiaa ajateltuani tajusin sen
symbolisoivan kaikkea hyvää mitä meillä on
talouden ja kaupankäynnin osalta. Nämä asiat taas
takaavat suomalaisen kulttuurin säilymisen. WTC ei
mielestäni edusta vain USA:ta, sillä se piti
sisällään monia eri yrityksiä monista eri maista,
joiden kansalaisia myös kuoli pelkurimaisessa
hyökkäyksessä.
No, me olemme asiasta eri mieltä (kiitos yksilön
vapauden) emmekä varmaan voi toistemme
mielipiteitä muutta, joten toivotan Sinulle hyvää
syksyn jatkoa!
No ensin pitää kiittää, että kiva kun saa kerrankin vähän väitellä!-)
Juttuhan on juuri se, että ne Saddamin opetusten alla kasvavat muslimit ovat juuri samanlaisia kuin median alla kasvavat jenkit. Molemmat pitävät murhia oikeutettuina, kun auktoriteetti niin sanoo. Afganistanissa on tutkijoiden mukaan kuoleman vaarassa nytkin miljoona ihmistä, pakolaisina jenkkien pelossa. Et silleen.
Kulttuurihan tässä kai kuitenkin oli pointtina. No, mun sydän ei vaan mitenkään värähtänyt WTC:n tuhossa. Ihmisistä en nyt puhu, vaan WTC:n symbooliarvosta. Mielestäni kohteen nyt olis voinut valita paremmin, koska en antaisi kapitalistiselle yhteiskunnalle sen enempää arvoa. Piru mikä piru, ei siitä eroon pääse, mutta ei sitä nyt tarvitsisi noteerata iskuin.
Niin, ja suomalaisesta kulttuurista. Sehän alkoi näivettyä jo silloin kun ruotsalaiset papit ja porvarit asettivat jalkansa Varsinais-Suomen rantakalliolle.. :D
Nimim. Lalli Fan Club
PS: ja ihan vakavasti. Oletko lukenut jo Koraanin? Mulla olis tarkoituksena, muttei ole vielä kerennyt..
Ko. projektin tarkoituksena oli puhdistaa Etelä-
Vietnam kommunismin kannattajista.
Menetelminä käytettiin kidutusta (mm.
sähköshokkeja) ja teloituksia.
Projektia CIA virkailija William Colby on
myöntänyt projektin aikana murhatun yli 20 000
ihmistä.
Kukaan ei tienne tarkkaa lukua mutta arviot
liikkuvat 20 000 - 40 000 välillä.
En ole koraania lukenut, joitakin otteita sieltä
täältä sekä keskustellu parin muslimituttuni
kanssa asiasta. Mieli tekis lukea muidenkin
uskontojen opuksia, mutta koulu ja työ vie kaiken
ajan.
Joo, oli tosi kiva välillä väitellä jostain
muustakin kuin "mikä joukkue voittaa
sm-liigan"-tyyliin (ei itseasiassa edes
kiinnosta!).
Tärkeintä ei ole se, että kuka voittaa vaan se että Jokerit häviää!
...sitten niin.
Mun ystäväpiirissä on vaan valitettavan monta
tyyppiä, joiden mielestä joukkueiden paremmuudesta
tappeleminen pienessä pöhnässä on älykästä
keskustelua ja ne vielä luulee, että sitä
kuuntelevat nauttivat siitä...
Vaik en sm-liigaa seuraakaan, ni pakko yhtyä sun
mielipiteeseen Jokereista!
Joo mä oon samaa mieltä, en sillä et mäkään
mitenkään vähättelisin niitä Amerikan tapahtumia
mut se et siis monia tuhansia viattomia ihmisiä
teloitetaan esim. Intiassa, niille ei todellakaan
pidetä minkäänlaisia hiljaisia hetkiä. Tottakai
mä ymmärrän et se on ihan kauheeta niille keiden
omaisia on kuollu siellä mut silti, Euroopan
surupäivä...Jotain rajaa...Seki et mun mielestä
yks minuutin suruhetki olis mainiosti riittäny
mut et sit viel toinen, ja kolme minuuttia! Siinä
menee jo vähän yli kun liikenteenki olis pitäny
pysähtyy siks kolmeks minuutiks...Mä osaan kyllä
arvostaa Amerikkalaisia mut oon kuitenkin sitä
mieltä et ei ne oo maailman napa eikä niitä pidä
palvoa. Eihän se loppujen lopuks ees kosketa
meitä koko tapahtuma.
Kysyn nyt sinulta Salla K, pitäisikö mielestäsi
järjestää joka päivä hiljaisia hetkiä esim.
nälänhätään kuoleville? Sehän olisi tasa-arvoa.
Luulisin, että New Yorkin tapauksessa kyse on
täysin luonnollisesta reaktiosta; samastumisesta.
Pystymme paremmin samastumaan amerikan
kansalaisiin kuin esim. Ruandan, koska
kulttuurimme on länsimaalainen. Toki voidaan
puhua hienoja sanoja siitä kuinka kehitysmaiden
tilanne on hirveä ja viime tiistainen oli pientä
verrattuna siihen, mutta luulen että pelkiksi
puheiksi ne jäisivätkin. New Yorkin tapahtumat
eroavat siinä, että ne TODELLA saivat aikaan
tuntemuksia muissa länsimaalaisissa, eli kyse ei
ollut vain "muka-kauhistelusta". Niin raadollista
kuin se onkin. Yhdysvallat tuntuu enemmän
sukulaiskansalta ja sukulaisitaanhan varmaan kuka
tahansa olisi enemmän huolissaan kuin kenestä
tahansa vastaantulijasta.
Yhdysvaltain terrori-isku oli mielestäni isku
koko länsimaista sivilisaatiota vastaan. Kuinka
väärin se on verrattuna esim. Ruandaan, sitä on
turha podiskella ja vertailla, koska joka
tapauksessa molemmat ovat kamalia ja tuomittavia
asioita.
Monesta vaikuttaa varmasti tekopyhältä
kauhistella New Yorkin tapahtumia mutta viitata
kinaalla kehitysmaiden tapahtumille, mutta
mielestäni yhtä tekopyhää olisi teeskennellä
tuntevansa jollain muulla tavalla kuin oikeasti
tuntee.
Joten, itseni ja muiden puolesta; saamme hyvällä
omalla tunnolla surra viimeviikkoista ihmisyyttä
vastaan kohdistunutta terrori-iskua!
ja ei sitten oikeen muuta. luonto ei ole aina
niin armollinen sen olemme monesti huomanneet.
Totta puhut, olen ajatellut aivan samaa...aivan
kun amerikkalaisen ihmisen henki olisi kalliimpi
kun esim. Ruandalaisen.
Järjetöntä.
Koska tämä Ison Amerikan palvominen loppuu?
Terrori isku NewYorkissa oli järkyttävä, siitä
olen samaa mieltä, mutta pahempaakin on nähty.
Jos Amerikka alkaa sotimaan, syttyy suuri sota,
ja ties kuinka monta miljoona viatonta ihmistä
tulee menettämään henkensä.
Toivottavasti Bush tulisi järkiinsä ja ymmärtäisi
mihin on ryhtymässä.
Sodassa ei ole voittajia!!!!
Maailman rauhan puolesta.
Kosto ei tuo yhtäkään uhria takaisin. Sillä vain
Amerikka osoittaa olevansa yhtä paha kuin
terroristitkin. Ja mitä jos se ei ollutkaan Osama
bin laden, vaan kostetaan (tähän tapaukseen)
syyttömälle?
Ja jos amerikka alkaa pommittamaan Afganistania,
niin kaikki "Arabimaat" yhtyvät, ja ties mikä
sota syttyy.
Ja vaikka Osama bin Laden saadaan kiini, uskon
että perässä tulee ainakin 10 uutta Osamaa ja
Saddamia. Asiat pitää saada selvitettyä ilman
sotimista, ei siitä muuten mitään tule.
Sitäpaitsi, kuka sen tietää millaiset aseet ja
suunnitelmat niillä lähiidän fundamentalisti
pomoilla oikeen on?
ne hän voi räjäyttää ilmaan koko Amerikan, kuka
sen tietää...
Siellä kun ihmiset syntyy sotaan ja elää sen
kanssa, eivät he osaa ratkoa mitään ilman sotaa.
Kunpa vaan Amerikkalaiset ymmärtäisivät jättää
rauhaan nämä maat, eihän kukaan voi yksinään sotia
Viettikö ne jenkit hiljaisia hetkiä kun Estonia
upposi tai kun Venäjällä räjäyteltiin
asuinkerrostaloja? Edes Suomessa ei järjestetty
Estonian uppoamisen jälkeen maanlaajuista
hiljejtymistä tai suruliputusta.
Mutta heti kun tätä maailman tärkeintä kansaa
kuolee, niin johan siitä saadan syy maailman
laajuiseen "maailmanloppuun". KS. aiempi
kirjoitukseni tällä palstalla: "amerikkalaisuuden
korostamista". USA:n suuri yleisö on tyhmä.
Se on upeeta että sinulla se on hallussa maailman
ylivertainen viisaus.
Kolmen pennin älykköperseet ne on aina pitäneet
maailman rattaat pyörimässä.
Onneksi meillä Suomessa on kaltaisesi
ylivertainen viisauden lähde, ajatusten
vantaanjoki ja Malminkartanon jätemäen nero,
jonka ajatusten loisteessa kaikki amerikkalaiset
vaikuttavat tyhmiltä. Järjettömiltä suorastaan.
Joutivatkin kuolla.
that´s it.
ps. minäkin tuomitse iskun mutta tuo miten USA
laiset ovat nostaneet itsensä jalustalle maailman
poliisiksi ärsyttää.
kysymys onkin siitä miten noi 5000 ihmistä
amerikassa kuoli...mutavyöry, maanjäristykset ym.
ovat kaikki luonnon aiheuttamia. On eri asia että
jokin terroristijärjestö kaappaa neljä
matkustakonetta, jotka ovat täynnä siviilejä ja
törmää niillä kahteen maailman suurimmista
rakennuksista. monet palavat kuoliaaksi, tai
murskautuvat rakennuksen alle....eli kyllä on
vähän eri asia kun maanjäristykset...
Vittu lue näitä keskusteluja. Runda ei ollut
maanjäristys, Bosnian joukkoteloitukset ja
raiskaukset eivät olleet luonnonkatastrofi jne jne
ja niissä helvetisti enemmän ihmisiä kuin
jekeissä tällä kertaa. Ja bosnia on pirusti
lähempänä kuin Manhattan.
Anteeksi ruma kielenkäyttöni...
Mutta jos alkuperäinen teksti alkaa:
"En se erikoista, kun suurvalloissa kuolee 5000
ihmistä, niin koko maailma seisahtuu. Mutta kun
Ruandassa kuoli 90-luvulla miljoona ihmistä, niin
ei se paljoakaan vaikuttanut länsimaalaisten
elämään."
Niin kuka tervepäinen voi vastata:
"kysymys onkin siitä miten noi 5000 ihmistä
amerikassa kuoli...mutavyöry, maanjäristykset ym.
ovat kaikki luonnon aiheuttamia. On eri asia että
jokin terroristijärjestö kaappaa neljä
matkustakonetta, jotka ovat täynnä siviilejä ja
törmää niillä kahteen maailman suurimmista
rakennuksista. monet palavat kuoliaaksi, tai
murskautuvat rakennuksen alle....eli kyllä on
vähän eri asia kun maanjäristykset..."
Mitä?
Kukahan se on idiotti ?
Nimimerkki kertonee sen ilman selittelyjä
Vai että idiotti ?
Loistavaa hahhahhaa.
Olette päässeet peruskoulussa jo tavausasteelle.
Onnittelut myös siitä, että osaatte erottaa
metsän puilta. Tuotte tähän keskusteluun mukavan
viisaan sävyn pikku huomautuksilanne. Suukoja
teille.
Teistä tulee vielä kunnon kansalaisia
Heppu, missäköhän kohtaa väitin että Ruanda tai
Bosnia ovat luonnonkatastrofeja?? niitä ei taitu
mainita koko viestissäni.
Tosi reippaasti kirjoitettu.
Ne on "banaani-valtioita", ei kaikesta voi
murehtia. Jos kantaa moista murhetta kaikista
asioista, niin täytyy silloin murehtia aivan
täysi päiväisesti. Mitä meitä nyt lienee tällä
maapallolla olevan ihmisiä, ehkä 7 miljardia!
Haloo?
Maapallolla on jo aivan liikaa ihmisiä, pari
kunnon sotaa tekisi poikaa, jotta saisimme vähän
harvennusta. Esimerkiksi Kiina, Intia, Afrikka
ja Etelä-Amerikka voisivat sotia oikein kunnolla.
Siten että niiden väestöistä heittäisi henkensä
50 %, silti meitä riittäisi täällä vielä
vähintään 4-5 miljardia.
Kiitos teknologian edistymiselle, lääkkeille ym.
ym. maapallon väestönkasvu painottuu joillekin
alueille liikaa. Kun autamme joitakin kansakuntia
hyvää hyvyyttämme ja tarjoamme lääkkeitä sun
muita ja saamme kuolleisuuden minimiin, niin
samalla teemme karhunpalveluksia heille.
Mielestäni meidän ei pitäisi puuttua millänsäkään
heidän elämään, mutta nythän se on aivan liian
myöhäistä.
Takaisin asiaan palatakseni, ihan hyvää
harvennustahan nuo USA:n iskutkin olivat. Mutta
iskut vain mielestäni olivat sinäänsä hyvin
raskaita siinä mielessä, että ne kohdistuivat
pääasiassa kansakunnan älymystöön.
Lisäksi asia kosketti meitä siinä mielessä, että
voimme lähes suoraan verrata itseämme moiseen
Supervaltaan, koska olemmehan Ruotsin jälkeen
Euroopan Amerikkalaisin valtio. Ihannoimme
sairaanmoisesti kyseistä maata, emmekä
todellisuudessa eroa kovinkaan paljoa kyseisestä
maasta. Mutta vertaapa valtiotamme esim. Ruandaan.
Se siitä, enpä viitsi enää suoda aikaa moisille
ajatuksille.
Kiinalla ja Intialla on ydinaseita.
Joten heidän "luonnollinen harvennustaistelu"
Johtaisi ikävä kyllä tämän telluksen olemassaolon
päättymiseen.
Aloita väestön harvennus itsestäsi, sinähän
kansoitat tätä maapalloa yhtä paljon kuin kaikki
muutkin!!!
Matti-poika voisi tehdä kätevän itseharvennuksen
syömällä pari kiloa omia puheitaan. Kyllä siihen
kolibakteerimäärään jo yksi näyttöpäätepertti
taintuu.
miksi bushin ei tarvitse kayttää vessapaperia?
- koska koko maailma nuolee hänen persettään.
USA,maailman suurin terroristijärjestö,
tappaa vahvemman oikeudella,
taistelee heitä vastaan,
joille näyttää esimerkkiä.
Sinuakos se paha USA on nyt terrorisoinut.
On upeata haukkua ja nimitellä persläveksi uhria.
Sinä se varmaan olet näitä jotka potkivat
maassamakaavaa.
Suosittelen kotikasvatuksen käymistä uudelleen,
josko sellaista olet saanutkaan.
olen vihannut terroristeja niin kauan ku muistan
ja eikös luonnollisinta oo vihata eniten suurinta
terroristia?eli amerikkaa.
en ole niin epävarma ihminen että pitäisi
myötäillä yleistä aivopestyä mielipidettä.
ajattelen omilla aivoilla toisin ku sä.
et taida oikein tietää mitä puolustat?
ota selvää ensin USA:sta ennen ku muodostat
mielipiteen vaan sen takia ku nyt on niin
muodikasta osottaa tekopyhää empatiaa
amerikkalaisille.
Anteeks vaan tiedän USAsta ja sen historiasta
yhtä sun toista kun olen siellä asunutkin. Toi
sun killbush kampanja on niin törkeetä ja
loukkaavaa että en ole varma tuletko sitä koskaan
pikku aivoissasi käsittämään.
Siitä huolimatta esimerkki : sama kuin USAlaiset
alkaisivat vittuilemaan killahtisaari tai kukalie
Estonia onnettomuuden jälkeen.
kumpa joku vittuilisikin killahtisaari.
kaikki maailman johtajat ovat samaa
korruptoitunutta kultapossukerhoo.
ja mitä estoniaan tulee niin ei koskettanu paskan
vertaa koska jokainen voi valita lähteekö
sellasen saastuttavan laivan kyytiin
vai tyytyykö elämän kulutushysterian ulkopuolella.
sama asia jos joku kuolee autokolarissa.
kuka käski saastuttaa autolla.
ihmiselle riittää ku saa tarpeeks ruokaa ja
jotain riepuja päälle.
minä tyydyn siihen.vaikka onhan mullaki
mahdollisuus käyttää tietokonetta ja tv:kin
on.pakko sillä muuten ei pysyisi kärryillä mitä
maailmassa tapahtuu ja yhteiskunnallisia
keskusteluja olis vaikee seurata ilman tv:tä.
kaikella on hintansa..
Se on aivan totta mitä tuossa joku jo kirjoitti..
Mutta jos sanomalehdissä, radiossa ja tv:ssä ei
kerrota mitään esim. siitä että tuhansia on taas
kuollut tänään nälänhätään, niin silloin kukaan
ei kiinnostu asiasta ja esim. Afrikka tunnetaan
muutenkin jo hieman köyhäksi maaksi, joten ei ole
monikaan joka asiaa miettisi.. Ja jos joku ei
herätä heti hirveästu huomiota asiaan niin kukaan
ei kiinnitä siihen huomiota.. ikävä kyllä, mutta
asia on vain näin..
Miljoonia ihmisiä kuolee päivittäin
väkivaltaisesti, nälkään, syöpään, AIDSiin,
vanhuuteen tai tapaturmaisesti. Jopa Suomessa.
Kuolema vaan kuuluu asiaan kun kukaan ei elä
ikuìsesti. Se ei itsessään ole uutinen.
Se, että joku ryhmä tai aate on niin
käsittämättömän raaka että ajetaan täysinäisiä
lentokoneita päin rakennuksia on hirveintä
julmuutta sitten kaasukammioiden. Se on uutinen
joka muuttaa maailmaa.
Eikö teillä ole suhteellisuudentajua ???
hei kyllä nuo bosniat, Ruandat ja kumppanit oli
paljon raaempaa touhua.
Siellä tapetiin face to face -meininkillä. Uhreja
katsotiin usein suoraan silmiin.
Niinpä niin. Kun terroristit veti kurkun auki
lentoemänniltä, epäilen että raaka oli peli
silloinkin.
Tämä terrori-isku oli erilainen kuin kaikki
tavalliset sodat niin että siinä iskettiin pahaa-
aavistamattomien ihmisten kimppuun -
arabityyliin, tikari selkään.
On rumempaa lyödä turpaan viatonta ohikulkijaa,
kuin osallistua tappeluun nakkikioskilla.
Olen samaa mieltä;kuolema ja onnettomuudet
kuuluvat osana elämään - ei täällä kukaan
ikuisesti heilu.Sotakin on jollainlailla
ymmärrettävissä jos taistellaan elintilasta tai
ravinnosta.Sotaa en toivo enkä tue mutta saatan
jollain tasolla ymmärtää taustat.
Tällaiset iskut voi rinnastaa
juutalaisvainoihin:tietty ryhmä ihmisiä tai
valtioita nähdään massana, ei yksilöinä.Millään
ei ole mitään väliä,ainoa mikä jotain merkitsee
on oma fanaattinen usko tai ideologia.En ymmärrä!
Aivan totta!! Luonnon katastrofeissa kuolee
populaa... se on todella harmi, mutta WTC
olikin ihmisen aiheuttama ja vielä kaiken
lisäksi raukkamainen selkään puukottaminen.
Helppohan ääriliikkeiden on olla pakosalla
jossain päin maailmaa, kiven alla tai vuoriston
solissa. huutaa ääneen " allahhin tahto on
toteutunut". Missään ei koraanissa (m
uslimien vastaava kirja) lue , että terrori olisi
hyväksyttävä teko.. Jos Ruandassa kuoli
miljoona ihmistä 10 vuoden aikana se tekee
n. 2500 ihmistä per pvä, joten WTC:ssä kuoli
päivän aikana tupla määrä ja sen lisäksi
kysyn, vaikka hiukan rasistinen kysymys onkin,
Kuinkakohan moni Ruandalainen oli
maailman taloudelle tärkeä henkilö? Kuinka
moni oli edes töissä? Maksoivatko veroja?
Mitä maailma menetti, kun he kuolivat?
Ikävää , mutta totta, silti yhdyn edellisen
kirjoittajan kirjoitukseen.
Näin on
No eihän oo.
eihän tässä siitä oo kyse ollenkaan.
Kyseessä on maailman julmin ja eniten uhreja
vaatinut yksittäinen isku viholliselta jota ei
edes tunne. Syyllinen on Faceless coward, niinku
Bush sanoi
Seurasin menneellä viikolla huvittuneena Mr.
Bushin harrastamaa kostonlietsontaa. Bush mm.
leimasi iskun tekijät "kasvottomiksi pelkureiksi".
Iskun tekijäthän aintoivat henkensä oman
hirvittävän aatteensa puolesta. Siinä on
harvinaisen vähän pelkuruutta.
Sen sijaan siinä, että ammutaan risteilyohjuksia
satojen kilometrien päästä.. onko siinä
pelkuruutta? mielestäni ei. tavoitteenahan on
omien tappioiden minimointi, mikä on tyypillistä
sodankäynnille.
Bushin mukaan iskussa oli kysymys sotatoimesta.
Eikö siis ole hyvinkin loogista, etteivät tekijät
paljasta henkilöllisyyttään: kysymyksessähän on
tietenkin omien tappioiden minimointi.
Kummallista kaksinaismoralismia, ja niin kovin
amerikkalaista. :(
Eihän nämä, jotka iskun käytännössä toteutti
olleetkaan muuta kuin fanatismilla aivopestyä
tykinruokaa.
Todellisia pelkureita ovat tietysti todelliset
syylliset. Tuntematon taho tekijöiden taustalla.
Eiköhän vaan se Osamakin ole pelkkä sätkynukke.
Olet varmaan ihan oikeassa.
Osamakin on pelkkä sätkynukke: todellinen syy
terrorismille on globaali eriarvoisuus ja
tiettyjen ihmisryhmien tyytymättömyys.
Tämänkin asian mainitsemisen jotkut kokevat
iskujen puolusteluna. Sellainen on tämä meidän
maailma :(
aivopesty.
Globaalia kärsimystä ? Mitä v...
Ettei vaan olis kyse yhden ainoan hullun
henkilökohtaisesta kostosta Bushille. Siinä on
globaalit teoriat pelkkää kusetusta.
Taitaa olla Jeevesillä lurahtanut globaalia
päähän.
oletko kenties aatellut että cia voi olla kaiken
takana pelkästään siksi että bushin suosio
saataisiin nousuun.amerikkalaisilla ei muutama
ihmishenki paina ku tehdään politiikkaa.
isä bushin piti hyökätä irakiin ku suosio oli
callupeissa liian alhainen.
pikku bush keksi paremman keinon.
Ai että pelkuruutta EI OLE hyökätä äärimmäisellä
ylivoimalla! Tämä minulle opetettiin jo aikoja
sitten: ei käydä pienempien kimppuun! Nyt kun
joku keksi tavan kostaa valitetaan NIIN suureen
ääneen. Kestäis kuin asemalleen kuuluu! Jos USA
kerta on maailman napa ja poliisi, lopettais
valittamisen ja keskittyisi tutkimiseen eikä
menis purkamaan paineitaan ja räjäyttelemään
pommejaan jonnekin arabi/kommunismi valtioon.
Serbit sai ohjusta ja vietnamilaiset napalmia.
Serbiassa ja Vietnamissa oli käynnissä normaali
(edistystä auttava) vallankumous. Jenkit itsekin
ovat tehneet sellaisen! Mikä oikeus niillä on
sellaiseen puuttua! Mieti millainen maailma olisi
jos vallankumouksia ei sallittaisi!
Toinen asia on sitten taas Afganistaniin
hyökkäminen. Eniten siitä kärsii köyhät.
Todennäköisesti USA ei edes löydä syyllisiä
sieltä. Osama ja kumppanit varmasti ehtineet
tuhota kaiken todistusaineiston ja tappaa
petturit sekä kaikki jotka voivat liittää heidät
siihen iskuun. Osama on voinut jo lähteäkin
maasta tai sitten kaivautua koloon odottamaan
kunnes köyhien veri ei enää valu.
noi muut on luonnon tekemiä nykin isku oli
terroristi teko eli se oli ihmisten tekemä ja
täysin yllätys
Et ole kyllä aivan aja tasalla!!!!! Ruanda ja
Bosnia Luonnon katastrofeja?!?!?!?!? Mene kouluun
ja opi!!!!!! .. jos ne on luonnon katastrofeja
niin oli WTC:n tapaus myös!!!
luonnon tekemä!?!Luokitteletko sitten
afrikkalaiset eläimiksi vai?
ketä kiinnostaa joku ruanda ei kai lehdet kirjota
mittää sellasesta mikä ei ketään kiinnosta wtc
isku kiinnostaa koska se on uskomatonta että
kaksi ja yksi pienempi pilvenpiirtäjää tuhotaan
tosta vain ja isketään viellä erittäin suojeltuun
pentagoniin ja kaikki tapahtuu maailman
mahtavimmassa valtiossa.ajatelkaa vähän
Oletko miettinyt sitä, että miksi se
kiinnostaa? Aivan ainoastaan sen takia että USA
itse mainosti ja lähetti sitä maailmanlaajuisesti
suorana lähetyksenä.. Koska USA:ta ei
kiinnostanut Ruanda niin ei maailmaakan
kiinnostanut.. AIVOPESTYÄ
PORUKKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mehän ollaan kaikki kasvottomia pelkuriraukkoja.
Ei kai kukaan ole vielä uskaltanut omalla
nimellään kirjottaa? joku vitun
tiedustelupellepalveluhan (vaikka NSA - hui!!!!)
voisi tulla ja.. KOSTAA!!!!!!!!!!!! :)
Minä esim. kirjooitan omalla nimelläni..
tosi rohkea.. "Markus" :)
Kiitoksia!! Kävi vaan ärsyttää tommonen
kommentti..
Dear Markus!
Jeeves is not a problem any more.
Yours,
NSA.
I appreciate your efforts!
Kas spede, olet osannut laittaa viestiin kolme
isoa kirjainta. Mutta tuhlasit ne heti otsikossa,
joten niitä ei sitten varsinaiseen viestiin
riittänytkään. Harmi, ettei ne osuneet
kohdalleen. Hyvä muistisääntö on, ettei suomen
kielessä ole isoja kirjaimia keskellä sanaa.
Ja olethan osannut sijoittaa viestiisi yhden
pisteenkin. Tosin olisi ehkä ollut oikeimmin
sijoittaa se koko viestin loppuun. Olisi jäänyt
yksi iso kirjain virhe vähemmälle.
Ja keskityppä hieman noihin konsonantteihin,
niitä näyttää vielä lipsahtavan tuplina sanoihin,
joishin ei kuulu kuin yksi.
Päivän kehut ansaitset vaikeiden kirjainten
käytöstä; w, d, ja g on kirjoitettu ihan oikein.
Sinullehan on aina ollut vaikeaa erottaa d ja b
sekä q ja g toisistaan.
Kyllä nyt tuo ero sinun ja esikoululaisten
välillä alkaa näkyä jo varsin selvänä.
oli aikakin että keskustelussa otetaan yleisesti
näkökulma tästä pointista. siihen kohun määrään
vaikuttaa kenties rahakin. ja se että wtc on
tv:stä tuttu paikka. ja moni on käynyt siellä
turistinakin.
Kyllä tuota Ruandaa surkuteltiin ja päiviteltiin
niin perrrkeleesti aikanaan, ja kyllä tässä
ollaan surtu Kiinan ja Romanian orvot ja
Tshernobylin sairaat ja israelilaiset ja
palestiinalaiset ja Hiroshimat ja Kosovon ihmiset
sun muut! Kyllä tätä maailmaa on kauhisteltu ja
surkuteltu!! Ja nyt on USA:n vuoro, että jonoon
vaan!
niin ja USAn kostoiskuissa kuolee 25000... kuka
heitä muistaa??? Pidämmekö heille hiljaisia
hetkiä?? Muistivatko amerikkalaiset pitää
hiljaisia hetkiä kun Estonia upposi??? Eivät
taineet huomioida juuri mitenkää.. No kyllä he
oikeastaan huomioivat... kinastelivat elokuva
oikeuksista. Peruttaisiinko Yhdysvalloissa
juhlia,urheilutapahtumia jne. jos vaikka koko
Tukholma pyyhkiytyisi maailma kartalta???
Eikö Ruandalaiset tappaneet toisiaan? Tosiasiassa
maailmassa tapahtuu niin paljon ikäviä asioita,
että surra pitäisi koko ikänsä ja lopuksi
saisikin sitten surra jo omaa syntymäänsäkkin.
Jenkkilä on maailman napa. Tämä tapaushan sen
todistaa, halusimme tai emme. Jenkki kansa on
lähtöisin pääosin kai Euroopasta alun perin?
Korjatkaa, jos olen väärässä? Porukkaa joka lähti
sinne paremman ja vauraamman elämän perässä?
Aluksi se tietty vaati sen, että alkuperäisväestö
piti enemmän tai vähemmän tapattaa. Sen jälkeen
haettiin jengiä viidakosta, jota kohdeltiin
huonommin kuin koiria. Sitten alettiin
vaurastumaan...mikä on siis tarinan opetus?
Ahneella ei siis ole paskanen loppu? Jenkit on se
hyvä, me olemme se hyvä ja joku muu on se paha?
Jos vielä ajatellaan, että maapallo(maa, vesi ja
ilma) on lainassa lapsiltamme ja Jenkit vähät
välittää mistään Kioton ilmasto sopimuksista,
koska se ei toimi taloutta edistävänä tekijänä,
niin ajatteleeko ne? Ja jos ajattelee, niin mitä?
Eivät ainakaan minun jälkikasvuani. Onko tietyt
köyhät alkuperäiskansat siis meitä tyhmempiä ja
vähemmän viisaita koska he eivät saa tuhottua
tätä planeettaa? Ihmiset tulevat aina
ajattelemaan omaa napaansa, sehän on elin ehto.
Jos näin ei olisi lopettaisimme koko ihmisrodun,
ensimmäisenä itsemme.
Mutta on se WTC:n juttu vaan niin kamalaa..
Yhtään Usa:n tapahtumia vähättelemättä,on sanotta-
va kohtuuden nimissä,että toivoisi vastaavaa re-
aktiota myös Yhdysvaltojen tekemiin lukuisiin si-
viiliuhreja vaatineisiin pommituksiin Lähtien D-
resdenistä 2/45 jossa mahd.jopa 250000 ihmistä me-
netti henkensä,jatkuen Hirosiman kautta Vietnamin
napalm-pommituksiin,koreaan ja sitä kautta persi-
anlahdelle,jossa myöskin pommitettiin siviilikoh-
teita.Ei sillä etteikö osaa näistä pystyisi joten-
kin perustelemaan,mutta on Pentagonin varmaan ol-
lut helppo suunnitella näitä iskuja muihin maihin
kun ei ole alkeellisintakaan kongreettista käsi-
miltä tuntuu kun omaisia kuolee ja koteja sortuu.
Totta mutta suurimaksi osaksi noista
luettelemistsi katasrofeista ei ollut tahallisia
ihmisen aiheuttamia.
Murha ja luonon katastrofi on kaksi eri asiaa.
Aina ihmisen hengen menetys on järkyttävä asia,
mutta jos joku tekee sen tarkoituksen mukaisesti
se on järkyttävää missä puolella maapalloa
tahansa.
Ja kyllä köyhissä valtioissa massa murhat ovat
paljon julmempia kuin niin sanotuissa "sivistys
valtioissa"
Rauha on ihmisellä näköjään vaikea asia.
Missä on yleissivistys? Mielestäni edelleen
Ruandan tapaukset eivät ole luonnonkatastrofeja
vaan silkkaa teurastusta... ihmisen toimesta..
luonnon katastrofit on ok tappajina..niille juuri
ei voi mitään. Eri asia on kun ihminen TAHALLAAN
lentää päin pilvenpiirtäjää matkustajakoneella ja
aiheuttaa näin tuhoa. Siitä sopii kirjoittaakkin
enemmän, vaikka uhreja luonnononnettomuuksiin
verrattuna olisikin vähemmän.
USA on ollut aika iso luonnonkatastrofi eri
puolilla maailmaa tykittäessään milloin mitäkin
tarpeelliseksi katsomaansa kohdetta,
yksinoikeudella. Ja silti välttynyt itse suoraan
maahansa kohdistuneista hyökkäyksistä,
sisällissotanahistelut olivat erikseen 1860-
luvulla ja silleen.
No, nyt on vähän kinkkisempää, mutta piiput kohti
autiomaata taas eli tomuksi paukuteltua
Afganistania. Kylläse siitä bushilaisella
logiikalle sujuu, sujui senioribushilaisella
Persinalahdellakin aikoinaan.
Mikähän siinä on että maahan jossa on
älykkäitäkin ihmisiä tulee valituksi ihan
erikoinen daltoninsa ja luckylukensa tarkoin
lukenut tattara - dead or alive.
Teksasissa kuoli paljon porukkaa sen
kuvernöörikaudella ja ihan tositarkoituksella.
Kaveri luottaa väkivaltaan, mutta mitäpä jos kuka
miekkaan tarttuu se miekkaan sortuu?
Huhhuh.
Voi auta armias. Kaikkea sitä jotkut kehittää.
Tämä entinen naapurimaamme neuvostoliittohan se
tietysti on sitten oli se mallimaa ja rauhan tae
maailmassa. Eikö niin ?
SITÄPAITSI koko tämä keskustelu on niin
käsittämättömän perseestä. Kun pari hassua vuotta
sitten Venäjällä räjäytettiin pari kerrostaloa
tai ammuskeltiin parlamenttia tai mitä miloinkin,
niin kyllä mediapommitusta riitti. Ei silloin
kukaan muistellut Ruandaa tai maanjäristyksen
uhreja.
Mistä helvetistä mönkivät nämä kaikki tapa-USAn
vihaajat, jotka vanhasta muistista aloittavat USA
on paha-paha-paha virren tapahtui siellä mitä
tahansa.
Laitetaan nyt tähänkin keskusteluun vielä 1000
kommenttia lisää mukamas älykästä
"mediakritiikkiä" vaikka kaikki tiedämme mistä
kana taas jälleen kerran kusee...
Mikä jumittaa?
Et oikein osaa lukea saati ymmärtää laajemmin
asioita, jos todella väitteittesi takana olet.
Kukaan ei käsittääkseni ole tuonut mitään
Neuvostoliitto-romantiikkaa tähän.
Olen huolestunut kaltaisistasi fanaatikoista.
Niitähän on ollut viime aikoina tarpeeksi.
Yhä edelleen suurimpia katastrofeja ovat olleet
ne lukuisat sotilaalliset, puolisotilaalliset ja
eritavoin peitellyt operaatiot, joita USA on
johtanut.
Mutta se siitä.
Minulla ei ole poliittisia tai muitakaan
sitoumuksia Venäjälle, jos ryssittelysi siihen
viittaa.
Moskovassa olen ollut kaksi kertaa lentokentällä
välilaskulla, Venäjällä varsinaisesti en koskaan.
Vaikka maailmankirjallisuuden klassikkojen myötä
jotain venäläisestä kulttuurista tietänen, ehkä
myös klassisen musiikin alueelta, en koe olevani
mitenkään erityisesti aatteellisesti jo
kauansitten lakanneeseen neuvostovaltaan
sitoutunut.
Miksi pitäisi? Emme elä enää kylmän sodan
asetelmassa, jos sellaista muistelet. Sekin oli
jo kauan sitten ja onneksi asetelmat muuttuvat
niiltä osin noissa polarisaatioissa.
Välillä täällä keskustellaankin, mutta nyt taitaa
jo väsymys painaa?
No niinhän se on että kukin tulkoon uskollaan
autuaaksi. Tiedän kyllä kaikki CIA operaatiot,
jne jne.
Silti jos sallit siteerauksen :
*Yhä edelleen suurimpia katastrofeja ovat olleet
ne lukuisat sotilaalliset, puolisotilaalliset ja
eritavoin peitellyt operaatiot, joita USA on
johtanut.*
On kyllä karmeata höpöä ja suhteellisuudentajun
puutetta. Melkein joka Afrikan maasta löytyy
kotitekoinen katastrofi, jonka on joku
paikallinen keittänyt itse kasaan. Ryssälän
mukaan ottaminen on ihan hyvä heitto antamaan
vertailukohtaa näille kaikille Kauhea USA
pälätyksille.
Sano mikä tahansa muu maa, jota vastaan syntyy
samanlainen siitäs saitte kampanja kun raukkoja
tapetaan mielipuolisesti.
Ei tule muuta syytä mieleen kuin kateus.
Se olikin mielenkiintoinen johtopäätös.
Kävit tämän keskustelun saadaksensi sanoa tuon?
Ja tuntematta minun henkilöhistoriaanikaan sen
kummemmin?
Minusta tuo on jo melko kiihkomielistä, ja sillä
tarkoitan keskustelun puutetta, perustelujen
puutetta. Ja siinähän juuri nyt olemme, emme usko
rauhaan kun emme usko voivamme löytää muita teitä
kuin sodankäynnin.
Mutta otetaanpa se sitten niin, että asiat
riitelee.
Koska et tunne minua et tunne myöskään suhdettani
USA:han. Eivät kaikki amerikkalaiset ole tyhmiä!
Niinkuin eivät kaikki suomalaisetkaan...
On kyllä totta, että WTC:n isku on saanut paljon
palstatilaa uhrien määrään nähden. On myös aika
huvittavaa väittää, että WTC:n urit olisivat
yhtään viattomampia kuin vaikkapa Ruandan
kansanmurhassa tapetut tai että terroristien teko
olisi jotenkin julmempi (Ruandassahan tapettiin ja
kidutettiin jopa paljon pieniä lapsia). Mutta
eihän palstatilaa jaetakaan uhrien määrän,
teon julmuuden tai asian tärkeyden perusteella,
vaan sen mikä ihmisiä kiinnostaa.
Jos naapurin auto varastetaan tai naapurissa on
ollut tulipalo, asia kiinnostaa minua paljon
enemmän kuin vaikkapa tulipalo/varkaus Kouvolassa.
Totta kai, asiahan on itselleni läheinen ja sillä
voi olla monia vaikutuksia omaankin elämään.
Ja kieltämättä on pakko tunnustaa, että itseäni
kiinnostaa WTC:n tapahtumat paljon Ruandan
tapahtumia enemmän. Nehän koskettavat minua paljon
läheisemmin kuin Ruandan tapahtumat. Kaksi
tuttavaani olivat WTC:n lähistöllä iskun
tekohetkellä, matkustan tulevaisuudessa paljon
todennäköisemmin USA:han kuin Ruandaan, iskun
vuoksi joudun odottamaan pidempään lentoasemien
turvatarkastuksissa, iskulla on vaikutusta
osakkeideni arvoon, lainojeni korkoon, jne. WTC:n
uhreihin on myös helpompi samaistua ja tuntea
empatiaa, koska ovathan elokuvat ja tv-sarjat
tehneet yhdysvaltalaisen elämäntavan ja ihmiset
melko tutuiksi.
Ja toimittajat tietenkin kirjoittavat mistä
ihmiset haluavat lukea. Ei suuria palstamääriä ole
kirjoitettu säälistä uhreja tai heidän omaisiaan
kohtaan. Palstatilaa ei myöskään määrittele asian
tärkeys - jos määrittelisi, niin Suomen
napa ja tärkein henkilö olisi varmastikin Matti
Nykänen. Ainoa mikä ratkaisee, on ihmisten
kiinnostus asiaa kohtaan.
Olisi helppoa olla tekopyhä ja väittää että
kyllähän ne Ruandan, Turkin ja Intiankin
tapahtumat samalla tavalla kiinnostavat, mutta
tämähän ei ole totta. Ja eihän loppujen lopuksi
kenelläkään ole edes oikeutta arvostella ja
määritellä mistä tapahtumista toiset ihmiset
saavat olla kiinnostuneita.
eli...
Liekö syy kellonajassa mutta tuo oli kyllä tämän
sekopäisen keskustelun hämärin kommentti.
Totta etta terrori-iskuihin kuolee paivittain
tuhansia ihmisia!! Se on taman hetkinen maailma,
harmi kyllakin mutta totta. WTC:n tapaus ei ole
mitaan verrattuna siihen mita tosiaan aiemmin on
tapahtunut ja jos on vakivaltaa siihen ei missaan
tapauksessa pitaisi vastata vakivallalla. Saatikka
jos joku hyokkaa Yhdysvaltoihin ei ainakaan
sekoittaa siihen muita maita ja viattomia
ihmisia!! Joten rauhaa i
Tää keskustelu on siis niin skitso ettei oo tosi.
Ehkä siinä sen viehätys.
Anyway her we go *joka päivää kuolee tuhansia
iskuja terrori-iskuissa*
Missä muka ?
Voi olla että joku on jo kirjoittanut tämän saman,
mutta anteeksi vaan, en jaksanut enää lukea
kaikkia viestejä.
Sitä en vaan ymmärrä miksi olen monta kertaa
törmännyt samaan reaktioon: Miksi suret
terrori-iskun uhreja, vaikka maailmassa tapahtuu
pahempiakin asioita?
Kuinka jollakulla on oikeus sanoa toiselle että
tämä on tekopyhä surressaan tapahtunutta. Miksi ei
saisi surra? Jokainen joka tuntee yhtään arvoa
ihmiselämään kohtaa, tuntee varmasti piston
sydämessään aina kuullessaan ihmishenkien
menetyksestä. Luonnonkatastrofit järkyttävät ja
pelottavat. Mutta poikkeuksellisen järkyttävää
näiden ihmisten kohtalossa on se, että sen teki
toinen ihminen, ja miten raa'alla tavalla.
Järkyttynyt ja surullinen saa olla. Ja kun
hyökkäys kohdistuu länsimaita ja kaltaistamme
yhteiskuntaa vastaan missä asioita on totuttu
hoitamaan eri tavalla, on pelko ja suru
luonnollista, mikä johtuu varmasti lähinnä siitä
ajatuksesta mitä ehkä tuleman pitää jos sotaan
terrorismia vastaan lähdetään ja siihen yhtyy koko
maailma. Pelko ja suru on jokaisen yksilöllinen ja
henkilökohtainen asia. Ei vähemmän menettäneen
suru ole yhtään vähäpätöisempi kun toisen jolta on
viety enemmän. Olkaamme onnellisia ettei
vastaavanlainen isku ole kohdannut maatamme,
eivätkä täällä mudat vyöry tai maa järise. Ja
älkäämme kiistelkö tästä asiasta, ne tekevät sitä
siellä jo. Oikeutettu mielipiteensä kullakin.
no näihä se on minustakin.
Ihmisillä on monenlaista keinoa hämärtää
mieltään. Joskus ihminen mielummin uskoo
kaikenlaista huuhaa teoriaa kapinamielessä
ennemmin kuin omaa isää ja äitä. USA edustaa
monelle tämän keskustelun teinille myös
auktoriteettia ja sehän on aina se paha.
Kuollut Ruandalainen on aina arvokkaampi kuin
amerikkalainen kun se on eksoottinen ja
kaukainen. Nyt on vaan niin että iskut tehtiin
USAan eikä Ruandaan.
WTC:ssä olis voinu olla vaikka suomalaisiakin.
Sitä kautta se vaan on käytännössä läheisempi
tapahtuma ja ansaitsee Suomen TV:ssä enemmän
aikaa. Ruandan TV on sitten toinen juttu ja
varmasti onkin.
No....ehkei sitä pidetty kuitenkaan niin lännelle
tärkeänä asiana ja asiana jolla on kauaskantoiset
mailmanpoliittiset seuraukset
Mun mielestä toi USA:n hiljaisuus hetkikin oli
tarpeeton. Maailmassa on nyt jo liikaa ihmisiä,
joukkomurhat / terroriteot vähentävät tätä luku
sopivin väli ajoin. ps. Maailmassa monta, on
ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa,
pientä kulkijaa.
Niinpä. Jos esim Intia ja Kiina alkaisivat sotia.
Vähenisi tämän ylikansoitetun maailmamme liian
suuri väkiluku juuri sopivasti. Joten tarttukaa
kaikki aseisiin ja alkakaa tappaa naapureitanne!
Eikä kostaminen ole mielestäni sivistyneen
valtion toimintaa...
Mieti miltä itsestäsi tuntuisi, jos Suomessa
tapahtuisi vastaavaa, kuin Yhdysvalloissa. Jos
muut ajattelisivat, että:"Mitä ne suomalaiset
valittavat, joka päivä kuolee paljon ihmisiä ja
on kuollut!". Myötätuntnto, missä olet?
Niin mut miten niitä voi kiinnostaa...
Maanjäristykset ja mutavyöryt ovat osa luontoa,
kuten nälänhätä jne. Mutta luonto ei kaappaa
lentokenetta ja tapa TAHALLAAN ihmisiä, jonkun
poliittisen tai uskonnollisen asian vuoksi..
Vai olenko väärässä.
Olen kanssasi samaa mieltä. Olemmekin monesti
kavereiden kanssa kerenneet juttelemaan juuri
siitä, kuinka USA:n takia hiljenemme ja
liputamme, mutta kun muualla sattuu jotain, niin
sitä ei mitenkään sureta. Kaiken huippu on se,
että jos Suomessa tapahtuisi jotain, ei siitä
nousisi tälläinen häly muualla maailmassa. Hyvä,
jos kirjottaisivat siitä lehteen edes tämän
pituisen artikkelin...
Ensinnäkin USAssa tapahtunut oli täysin luonnosta
riippumaton, joissain maanjäristyksissä kuolee
väkisin porukkaa, nälänhätäänkään ei ole meillä
paljon tekemistä koska niitä on aivan
älyttömästi, kansanmurhaan liittyy taasen joku
pässi uskonnollinen seikka, ainut oikeastaan jota
voi verrata usassa tapahtuneeseen on tämä kansan
murha! joka ikisellä silmän räpäytyksellä kuolee
ihminen, mutta kun sattuu jotain näin traagista
suurvaltioon se vaikuttaa muuhunkin kuin ihmisten
lukumäärään, siis terroristit yrittävät saada
laman tulemaan ja saada vallan itselleen
missä "he" todennäköisesti onnistuvatkin koska
ihmiset ovat aika tyhmiä...
Pitäisi pystyä ajattelemaan oikeassa suhteessa..
Surullista että asiat ovat näin.
Nii-in..aivan!! Noikin jutut koskettaa paljon...on
se väärin ku ihmiset kuolee ennen aikojaan.
Sä keskustelun aloittaja-tajusitko että nämä on
luonnon katastrofeja! Tää WTC:n juttu oli vaan ja
ainoastaan ihmisestä kiinni!!! Ihmisten
tunteettomuudesta....*ARGH!!!* Luonnon
katastrofeille ei voi mitn, mutta ihmiset voivat
vaikuttaa...nää ihmiset ei ois kuollu ilman niitä
vi**n tyyppejä....
Ajatellaanpa että WTCn kaltainen onnettomuus olisi
taphtunut Afrikassa. Olisiko se edes ylittänyt
uutiskynnystä? Arvoitetaanko ihmishenki
kansalaisuuden ja "sivistystason" perusteella?
Ei mitenkään, etten ois samaa mieltä, mutta onhan
se vähän niinkin, että kun USA alkaa vastaamaan
tähän jos alkaa, siis kun se kostaa, siitä seuraa
aika paljon isompi katastrofi tai sota, mikä lie,
kun että mitä arfikka olisi saanut aikaa. Se on
kyllä epäreilua, mutta USAlla on kuitenki aika
paljon lankoja käsissään... (valitettavasti!!!)
Mä oon huomannut, että sellaset ihmiset, jotka ei
oo koskaan käyny jenkeissä on pahimpia
jenkkivihaajia.
Ja sellaset, jotka ei tiedä miks terroristit teki
sen, on pahimpia niiden vihaajia. Ei ne ihan
huvinvuoksi pamautelleen USAAA, vaan on tainnu
USA tehdä aika paljon pahaa näille lähi-idän
valtioille jo pidemmän ajan. Hyvä jos saataisiin
jenkkejen silmät auki tajuumaan välillä jotain
kun oman napansa. Ei Ollut OIKEUTETTUA mutta ei
myöskään USAn isottelu..........
On aika monimutkainen asia, ei todellakaan aivan
mustavalkoinen. Tuskinpa kukaan voi
puolueettomasti katsella kaikkea mitä maailmassa
tapahtuu ja sanoa mikä on oikein ja mikä väärin.
Joku viisas on kerran sanonut;
Valta tuhoaa, ei rakenna.
Isku oli väärin ja surullinen.
Mitä on iskun takana?
Ettei vain...
kyllä, olen samaa mieltä ja muutenkin ihmetyttää
tämä amerikan/maalimanpoliisin
säälittely..pitäisi katsoa peiliin..
Olen täysin sitä mieltä, että on oikein ja
hienoa, että Yhdysvaltojen terroristi-iskun
uhrien muistoksi pidetään hiljaisia hetkiä, ja
lasketaan liput puolitankoon. On kuitenkin
mielestäni syytä miettiä myös sitä, ovatko
arvomme ihan täysin oikeassa järjestyksessä. Eri
puolilla maailmaa kuolee päivittäin satoja
ihmisiä, eikä heidän muistokseen pidetä
minkäänlaisia muistotilaisuuksia. Kyse on
ilmeisesti vain siitä, että USA on paljon
merkittävämpi maa kuin jokin lähi-idän tai
Afrikan valtio; ketään ei kiinnosta, kuinka monta
ihmistä Afrikassa kuolee päivittäin; Ai miksikö?
Koska kukaan ei tiedä näiden ihmisten
olemassaolosta; kukaan ei tiedä Afrikan
asukaslukua, joten miksi kukaan surisi heitä,
olemattomia olentoja? Miettikäähän sitä. On toki
kauheaa, kun niin paljon ihmisiä kuoli
Yhdysvaltoihin suunnatussa terroristi-iskussa,
mutta olisi ehkä paikallaan viettää myös pienen
pieni hiljainen hetki niiden muistolle, jotka
kuolevat AIDSiin tai muihin sairauksiin, tai
sitten heidät tapetaan, ja joiden olemassaolosta
emme edes tiedä. Ja kuitenkin he ovat siellä.
Tiedän sen. Koska olen ihminen, aivan niin kuin
hekin.
Onhan totta että USA on maailman `keskus` niin
talouselämässä kuin monessa muussakin,mutta jos
esim. Suomessa kuolisi suhteessa väkilukuun yhtä
paljon ihmisiä huomaisiko sitä kukaan?
Amerikkalaiset tuskin edes antaisivat myötätuntoa
saati pitäisivät muistopuheita ja järjestäisivät
kriisiryhmiä..
Niin ja eikö USA:laiset olleet sotimassa
vietnamissa?
Tuskin he katsoivat (kylväessään napalmia
pelloille) kuoleeko syyttömät vai ei!
Kaksinaismoraalin luvattu maa,
USA
sodassa on kaikki keinot sallittuja. sotivat maat
yrittävät tuhoa mahdollisimman paljon toisen maan
väestöä ja aiheuttaa paljon tuhoa
täsmällisesti sama tapa miten terroristit
ajattelee... kaikki keinot sallittuja...
maanjäristykset ja mutavyöryt on PIKKUSEN eri
asia ku terrori-isku! ja milloinkohan tää Ruandan
juttu tapahtu...? en sano et oli oikein ettei
niitä kunnioitettu, EI OLLUT, mutta on hyvä että
sentään usa:n viattomia uhreja kunnioitettiin...
Oon samaa mieltä! Ei millään pahalla, mut mikä
tekee USAsta niin paljon paremman tai tärkeämmän,
et järjestetään noita hiljasia hetkiä ym. Mut sit
jos jossaki esim. kehitysmaassa kuolee myös
tuhansia ihmisiä, ni sen kunniaks ei kyllä
varmasti järjestetä mitään...outoa, erittäin
outoa....ja mun mielestä sen USAn ei kyl tarttis
hyökätä sinne Afganistaniin...siinä vaan
viattomat siviilit kärsii, ei kai se ny niitten
vika oo! Ottasivat vaan ne terrorit kiinni ja
rankaisisivat niitä!!!!!!
hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja siitä se alkaa. Eikö se joku setä joskus kauan
sitten (joka on ennustanut kaikki maailman sodat
tähän mennessä ym.) ennustanut että kolmas
maailman sota alkaa kahdesta liekehtivästä
tornista. No jokainen voi ajatella mitä lystää,
mutta oma henk. kohtainen mielipiteeni on se että
kyllä jenkit on jo kauan aikaa kaivanu verta
nenästään. Ja mitä niitten sotilaalliseen
toimintaan tulee niin ei ne mitään järjen
jättiläisiä ole, silloinkin persianlahdella
niitten omat hävittäjät tuhos lauman omia
tankkeja. Kaikkea ei kato kerrota lehdessä, nyt
eksyin hiukan aiheesta jo, mutta täytyy sanoa että
olet aivan oikeassa siinä et on turha toitottaa
pikku asioista kun on suurempiakin tapahtunut.
Luonto korjaa vain tilannetta tasapainoon.
Paljonpa teitä on kiinnostanu jotkut intian
mutavyöryt ja ruanda sillon ku ne tapahtu. nyt
vaan teidän on vi*un helppo syyttää usaa siitä
että niitä kunnioitetaan ja niille liputetaan,
oisitte per**le liputtanu noille pienemmille
maille ei siinä mitään sen kummallisempaa juttua
ole, vai pitääkö teille inisiöille kaikki painaa
lehteen ennekuin voitte viettää hiljaisen hetken.
sä puhut täyttä asiaa
Puhut asiaa. Totta kai nyt on helppo hurskastella
ja käydä USA:n kimppuun, aivan kuin se olisi
maailman ja ihmiskunnan vihollinen numero 1.
Vi**umaista pa*kaa.
Aivan uskomatonta ! Tähän viestiin vastaa Maria-
85 seuraavasti "Hyvä!!!!!!!!" se kuvastaa hyvin
tämän keskustelun kulun, eli 15-16v ovat kanssasi
samaa mieltä. Johtuu kaiketi siitä, että eivät
ole perillä maailman historiasta muuten kuin ovat
vain lukeneet historian kirjoista näitä faktoja.
Mutta vanhemmat ihmiset ovat asioista perillä ja
ymmärtävät mitä on tapahtunut ja missä on
tapahtunut. Ei tällaisia asioita voi verrata
vaatien suhteellisuudentajua tai asioiden
järjestykseen laittamista. Toki jotkut nuoretkin
ovat ymmärtäneet mistä on kyse (ehkä kotona
keskustellaan tästä) ja toisaalta jotkut aikuiset
taas eivät (peruskoulu käytiin pakolla loppuun).
Olen täysin samaa mieltä. Esim. juuri Turkin
maanjäristys tuli ensimmäisenä mieleeni: Ei ollut
koulussa(kaan) hiljaista hetkeä silloin... vaikka
tapahtuma oli yhtä yllätyksellinen ja kuolleita
paljon enemmän! Totta kai olen järkyttynyt myös
yhdysvaltojen tapahtumista, mutta ei ole oikein
että vain suurvaltojen katastrofeja muistetaan
maailmalla.
Kuolivatko ne kansainvälisen terrorin uhreina
pölkky?
Aikoinaan mongolit tappoivat 40 miljoonaa
kiinalaista talonpoikaa hyökätessään Kiinaan. Ja
kyllä: tiedän ettei silloin vielä ollut
minkäänlaista mediaa joka olisi voinnut
hehkutella asialla. Mut on se silti isompi ja
hirvittävämpi tapahtuma kuin muutama kuollu
jenkki.
Ruandassa kuolee miljoonia, Jenkeissä
kamikaze-kaapparit tappaa tuhansia, nälkään kuolee
silmittömästi ihmisiä ja täällä me vaan tapellaan
siitä kenen kuolema on merkittävin/järkyttävin ja
miksi toiset sai enemmän media-aikaa kuin toiset.
Mua hävettää...
T.Lintukotoinen Suomalainen
Höh, eihän me tapella, vaan keskustellaan. Ja
tämä keskustelu kuule voi olla monelle ihan
tehokasta terapiaa purkaa pelkojaan ja lukea
muiden tunteista.
Ja silti osallistut tähän keskusteluun...
Suurin osa noista ovat luonnonkatastrofeja, ei
terrorismia.
Toivottavasti kykenet erottamaan terrorismin
mainitsemistasi heimosodista,
luonnonkatastrofeista ja nälänhädästä. Terrorismi
on eri juttu ja nopeasti sen voit erottaa
ajattelemalla, että terrorismissa myös sinä voit
olla kohde. Tekijöille henkesi ei maksa yhtään
mitään, ei kerta kaikkiaan mitään. Heille olet
vain numero uhrien joukossa.
Kuten vaikka Ruotsissa kuolleet koululaiset? Onko
tämä sitä "sumeaa logiikkaa"?
logiikkasi on nyt sumentunut. Ei kukaan ole
sanonut että toiset uhrit ovat enemän tai vähemän
tärkeitä kuin toiset.
WTC on saanut näin paljon huomiota, koska uhrina
olisi voinut olla aivan hyvin sinä itse tai joku
lähisukulaisesi. Se oli siis hyökkäys kaikkia
meitä länsimaissa asuvia kohtaan.
mä oon ainakin miettiny just tota samaa!!
en ainakaan muista kuullenni mitään jostain
mutavyöryiostä,koska siitä ei oonostettu selasta
meiahälyä, niinku tästä, koska ne varmaan
aattelee, et yhen amerikkalaisen henki vastaa 30
kehitysmaan asukasta, mut sitte ku tulee joku
tällänen juttu yhdysvaltoihin, eli
kaiken "yläpuolelle", niin tottakaihan siitä
sitten puhutaan..
tää koko systeemikin on varmaan jo kymmenen
vuoden päästä historian kirjoissa, vaikka kuolon
uhreja oli "vaan jotain 5000" mut ei niissä oo
mainintaakaan jostain kehitysmaista tai
vastaavista!!!!
Luonnonmullistukset ovat toki aivan eri asia kuin
siviili-ihmisien käyttö ohjuksina!!!
USAhan on kaivanut verta nenästään jo
vuosikymmeniä maailmanpoliisi toiminnallaan.
Kaikkia ei miellytä se että tungetaan nenä joka
paikkaan "humanitaarisista" syistä, kun
todellisuudessa on kyse oma taloudellinen etu,
kuten Persianlahden öljy!! Ja kuka muistaa
Vietnamin nyt. Siellä jenkkisotilaat valtionsa
asialla raiskasi ja teurasti tuhansia viattomia
ihmisiä. Lähinnä naisia ja lapsiahan siellä
napalmilla poltettiin kun Vietkong sissejä ei
löydetty.... en sano etteikö isku olisi tuomittava
ja täysin sairaiden yksilöiden suorittama, vaan
että tulisi ennemmin miettiä syitä siihen miksi
näin tapahtui, eikä vain heti alkaa miettiä
kostoa...olisiko Amerikan Yhdysvaltojen viimeinkin
aika katsoa peiliin ja mennä itseensä?
Taidat kyllä olla oikeassa, että WTC kuoli vähän
ihmisiä verrattuna noihin muihin tapahtumiin...
mutta se, että kiinassa ja muualle kuoli ihmisiä
sadoissa tuhansissa, johtui se
LUONNONVOIMISTA...ei lentokoneista, jotka
ohjattiin tahallaan tarkoituksena surmata monta
tuhatta ihmistä... =( Kansamurha tietenkin kuuluu
samaan aiheeseen kuin WTC, mutta siitä kyllä on
puhuttu....
nii...ja ootko miettiny sitä että vanhuuteenkii
kuolee ihmisiä päivittäin. mutta se on
luonnollista! mitä luonnollista sä näät siinä
että tuhansia ihmisiä tapetaan jonkun hullun
toimesta! aattele omalle kohalles miltä tuntus
menettää vanhempansa jossain tollasessa? minkä sä
voit jollekkin mutavyöryille...? kerro mullekkin
niin oon paljon viisaampi ku eilen....
Muistele tarkemmin, kyllä niistä enemmän
puhuttiin ja keräyksiä järjestettiin.
Nuo olivat luonnonmullistuksia, ei siis ihmisen
aiheuttamia, joten niissä ei nyt ole kyse
erimielisyyksistä.
Ehkä Ruandassa kuoli myös ihmisiä, mutta tämä
tapahtui sivistyneessä länsivaltiossa, joka on
maailman strategisin/tärkein lenkki. Ja täälaista
ei ole täällä ennen tapahtunut, Afrikassa
kansanmurhat eivät olleet mitään uutta. Tässä
hyökättiin sivistynyttä länsimaailmaa vastaan.
Muistan kun seurasin Ruandan tilannetta ja kun
tappoivat /ryöstivät vielä
avustustyöntekijöitäkin, suutuin niin että päätin
etten tue Ruandaa millään tavalla!
Valitettavasti tämän johdosta kansa saa kärsiä.
En yhtään vähättele edellä mainittuja asioita,
mutta syy siihen miksi Yhdysvaltojen tapahtumista
on kirjoitettu enemmän on se, että vaikutus
iskuista on maailmanlaajuinen. WTC:n iskut ovat
olleet myös isku maailman talouteen ja iskujen
jälki seureuraukset koskettavat koko maailmaa.
Mikäli yhdysvallat tekee kosto iskun Lähi-itään
voi siitä koituvia seurauksia vain arvailla. Mitä
tapahtuu öljyn hinnalle? Ketä iskuista hyötyy ja
ketkä kärsii? Monta näkökulmaa.
...Matkallaan Lontooseen Sallan paluu uhkasi
viivästyä myöhästyneen lennon johdosta. Lopulta
kutsu saapui ja lentokone alkoi täyttymään
matkustajista. Salla sai hyvän paikan koneen
etuosasta, jossa ei tarvinnut odottaa muiden
matkustajien pääsyä paikoilleen. Lopultakin matka
kotiin alkaisi. Takana oli mitä hauskin reissu
Lontoossa. Viereen istui mieshenkilö, jonka
Sallakin huomasi. Teräväkatseinen ja Sallan
mielestä ehkä hieman kohtalokkaatkin silmät
omaava mies alkoi kuitenkin keskustelemaan
kohteliaasti ja Sallakin rentoutui. Matka sujuisi
nopeasti ja leppoisasti. Kotona hän olisi jo
illalla.
Koneen nousu oli aina Sallan mielestä
epämiellyttävää, sillä se lisäsi
hermostuneisuutta ja levottumuutta. Lyhyen ajan
kuluttua lentokone saavutti tasaisemman
lentopinnan ja koneen ilmoitustaulu kertoi, että
turvavyöt voisi avata. Lentoemäntä ilmoitti
samalla ruokatarjoilun alkavan. Paljon tarinoita
omaavan miehen kanssa keskustelu oli tauonnut
hetkeksi. Tarjoulun alkaessa Salla huomasi kuinka
viereinen mies alkoi hermostuneesti liikehtiä ja
ihmetteli miehen käytöstä. Mitään sanomatta mies
takertui Sallasta kiinni ja riuhtaisi hänet
lujalla otteella syliinsä ja käänsi hänet niin,
että toinen käsivarsi ympäröi hänen kaulansa.
Salla tunsi kuinka henki lähes pysähtyi tiukasta
otteesta. Toisessa kädessä miehellä oli veitsen
tapainen ase kädessä, jonka Salla erotti
sivusilmällään. Mies alkoi raivoisasti huutamaan
lentoemännälle, josta Salla tuskin sai mitään
selvää. Niin voimakas purustus oli, että maailma
alkoi mustua ympärillä. Sallaan iski pelko ja
paniikki, mutta pois pääsyä tilanteesta ei ollut.
Hän näki vain lentoemännän pelokkaat kasvot.
Taustalla kuului muiden matkustajien kirkuvat
huudot ja sekaan sekottui Sallalle vierasta
kieltä puhuvien ihmisten ääniä...
...Hetken päästä Sallaa talutettiin, tai
pikemminkin vedettiin, kohti ohjaamon hyttiä,
jonka edessä kiinni pitävä mies potki ovea ja
vaati pääsyä ohjaamoon. Ohjaamosta ei vastattu.
Mies alkoi yhä kovemmin vaatia pääsyä ohjaamoon
ja silloin Salla kuuli, kuinka mies uhkasi tappaa
hänet, mikäli ohjaamon ovi ei aukene
välittömästi. Takaa kuului Sallalle vierasta
kieltä. Tunne alkoi olla tuskainen; Sallan sydän
hakkasi yhä kiihtyvämmin, paniikki sumensi
ajattelun, sekaan liittyi itkuista tuherrusta,
uikuttamista. Yhtäakkiä housut kastuivat.
Paniikissa pidätyskyky loppui ja Salla ymmärsi
sekaisessa olotilassa olevansa täysin miehen
armoilla.
Sallaa kuristusotteessa pitävällä miehellä on
tehtävä: hänen on päästävä ohjaamoon muiden
kaappaajien kanssa ja ohjattava lentokone, jossa
on täysi polttoaine lasti, samanaikaisesti
meneillään olevan suuren yleisötapahtuman
joukkoon, jossa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Tehtävä on vain tappaa, tappaa, tappaa. Tappaa
niin monta ihmistä kuin mahdollista. Motivaationa
hänellä on vain aiheuttaa epäjärjestystä ja
tuskaa hänelle vieraille ihmisille. Syyt voivat
olla täysin epärationaalisia, mutta se ei ole
tärkeää. Hänellä on tehtävä, joka tulee täyttää.
Tärkeää hänelle on tuhota vieraat kulttuurit ja
aiheuttaa kaaosta ja pakokauhua. Hän ei osaa
perustella sitä järkevillä syillä, mutta hänellä
on tehtävä, jossa voittajan on oltava hänen
edustamansa istituutiot, ryhmittymät ja henkilöt.
Kompromissiä ei tunneta. Vain kuolema ratkaisee
voittajan ja häviäjän. Uhrien lukumäärä on
tärkeää. Uhreja pitää olla paljon, PALJON. Mitä
viattomampia uhrit ovat, niin sen parempi.
Miehen kuristusotteessa Salla yrittää sekavasti
pyytää armoa, sillä tilanne alkaa olla toivoton.
Konessa ihmiset kirkuvat ja huutavat. Missä on se
turvallisuuden ja varmuuden tunne, jonka Salla on
aikaisemmin elämässään kokenut? Mitä pahaa hän on
tehnyt, joutuakseen tällaiseen tilanteeseen? Hän
näkee kuinka ohjaamon lasisilmän takaa katsoo
henkilö, vieressä mies huutaa raivoisasti ja
samalla Salla tuntee metallin kylmän kosketuksen
kaulallaan. Hitaasti esine liikkuu hänen kaulan
läpi ja samalla iskee koko kehoon tuskainen
olotila. Veri tuntuu pakenevan, ajatus hämärtyy,
lämmin neste virtaa hartioihin, selkään ja
rintojen kautta aina vatsalle. Henki ei kulje.
Miehen päästettyä otteensa Salla lyyhistyy koneen
lattialle. Lopulta vähän ennen kuolemaa, hän
näkee kuinka lentokoneen ohjaamon ovi aukeaa...
JP
Salla: kuvitteellinen henkilö matkalla Lontoosta
Helsinkiin.
Kaappaaja: tositarinaan perustuva henkilökuvaus
Yhdysvalloissa tapahtuneesta lentokoneen
kaappauksesta.
musta toi on aivan totta, mäkin on sanonu noin
monilole jotka vaan jauhavat sitä USA:n
onnettomuutta -onko maailmansota tulossa -
miljoonia kuoli -kauhea terroristi isku!"!!!!!!!!
onhan se hirveää mutta auttais kaikki niitä jotka
sitä tarvitsevat esim.nälänhätään kuolevia!
asialle voisi tehdä jotain ja asiaan pystyy
vaikuttamaan jokainen toisin kun johonkin joka
tapahtu mitä sille enään voi!!!!!
Ootkohan sä ihan selvinpäin? Vai onko
äidinkielesi jokin muu kuin Suomi, kun sait tuon
sanottua noinkin epäselvästi. Mutta
jokatapauksessa ihmettelen suuresti sinua (koska
olet samaa mieltä) ja Sallaa miksi ei ymmärrä
sitä että tästä pauhataan näin kovasti
tiedotusvälineissä ym.
olet oikeassa et muualki tapahtuu viel hirveempii
juttui ja niithän tapahtuu vähän useammin tai
oikeestaan sellaset maanjärstykset ja
kaikenlaoset vyöryt ihmiset on jo tottunnu
sellasiin ja ne viel tapahtuu jossain intiassa ja
silleen mut toi amerikan juttu on uus ihmisille
äääääääähhhhhh en jaksa enää kirjottaa täst olis
kyl tullu paaaaaaaaaaaaaaljooooon pitempiiiii !!
Haluan todeta alkuun, että kaikki inhimillinen
kärsimys mys on aina väärin, ja korostan, että
pyrkimys inhimillisten katastrofien vähentämiseen
on aina tarpeen.
Ohessa moraalin logiikkaa, joka on yleistä
peliteoriaa. On tiedossa, että terrorismi koskee
ihmisiä enemmän kuin Ruandan kaltaiset
paikalliset konfliktit. Terrorismi ei ole
lainkaan rajattua siinä mielessä, että pelko
kohdistuisi vain rajattuun kohteeseen.
Terrorismin pelko vaikuttaa täten useimpien
ihmisten elämään, toisin kuin jotkin paikalliset
katastrofit.
On ymmärrettävää, että ihmiset kiinnittävät
huomiota enemmän seikkoihin, jotka vaarantavat
välittömämmin hänen terveytensä. Terrorismi on
tällainen ilmiö - maailmanlaajuisesti. On lisäksi
selvää, että ilman tehokkaita välineitä
terrorismin kitkemiseksi on olemassa vaara, että
ns. joukkotuhoaseita joutuu terroristien käsiin.
Tämä vaara koskee satoja miljoonia ihmisiä, niin
länsimaiden edustajia, kuin ihmisiä
kehitysmaissakin. Esimerkiksi luonnonkatastrofien
vaara on jokseenkin paikallista, ja niille
pyritään tekemään yhtä lailla jotain. Myös
Ruandan katastrofiin pyrittiin vaikuttamaan,
mutta ikävä tosiasia oli, ettei se koskettanut
niin välittömästi länsimaisen ihmisen
turvallisuutta ja sitä kautta hänen omaa
hyvinvointiaan. Kaiken altruismin tapaan
kehitysmaiden auttaminen pyrkii sekin perustumaan
aina itsekkäiden geenien hyödylle, kehitysmaiden
kohdalla päinvastaisesta toiminnasta seuraisi
jännitteitä ja esimerkiksi terrorismin uhka
kasvaisi, joten hyötynäkökohdat ovat terrorismin
uhan pienentämisessä.
kyllä ihmisiä kuolee maajäristyksiin yms.
joille ei voi mitään, sisällissodissa kuolee,
sehän on selvä, mutta tätä tapausta ei voi verrata
tulviin tai sotiin, ei missään nimessä. tämähän
oli suunniteltu ja järjetön taivaan ihanuuksilla
manipuloitujen rättipäiden brutaali teko
Yhdysvallat tappoivat Vietnamissa noin 1000000
ihmistä joista suurin osa oli siviilejä. Ehkä
iskun takana olikin nerokkaasti suunniteltu juoni
Charlien operoimana.
...luonnonmullistuksia ja terroritekoja
keskenään. Järjenkäyttö sallittu!!!
sotketa sodan uhreja terrori-iskuihin. Kumpiakin
käy sääliksi, mutta eiköhän myönnetä että se aivan
eri juttu kuolla sodassa kuin terrori-iskuun
rauhan vallitessa. Jos et tajua ni ei tajua...
Juuri kirjoitin itse samankaltaisen viestin
(ennen kuin löysin tämän)ja yhdyn sinuun täysin!!!
helpottavaa huomata että joku muukin on käyttänyt
aivoja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!