Maailmanloppua..

Hieman eri näkökantaa maailmanlopun keskusteluihin, ja siihen miksi uskonnollinen toiveajattelu tulisi kieltää.

Maailmassa on useita seismisiä ja vulkaanisiä pesäkkeitä joissa tapahtuva mullistus saattaa johtaa ihmiskunnan, jos ei täydelliseen, niin ainakin melkein täydelliseen tuhoon. Tiede on useaan otteeseen osoittanut vastaavia katastrofeja tapahtuneen monta kertaa maapallon historiassa. Mm. Yellowstonin kansallispuiston on osoitettu syntyneen niin isossa luonnonmullistuksessa, että nykyään vastaavan tapahtuessa ainakin koko uudella mantereella olisi ihmiselämä todella vaakalaudalla. Pienempienkin tulivuorenpurkausten on havaittu historiassa aiheuttaneen usean vuoden pimeän ja kylmän kauden koko maapallolla, joka väistämättä nykypäivänä johtaisi miljardien ihmisten kuolemaan. Varsin useat tutkijat ovat myös yksimielisiä siitä, että näitä luonnonmullistuksia ei pystytä riittävän hyvin ennustamaan, eikä sellaisen sattuessa niiden estämiseen ole vielä olemassa mitään keinoja.

Toinen potentiaalinen maailman lopettaja ovat meteoriitit. Tutkijat ovat myös meteoriittien osalta varsin yksimielisiä siitä, että ihmiskunnan tuhoon riittävä maata kohti syöksyvä kappale on vielä sen verran pieni ja liikkuu niin nopeasti, että on varsin todennäköistä ettei sen tuloa ehditä edes havaita kuin muutamia sekunteja ennen sen saapumista ilmakehään. Mikäli joku tähtitietelijä sattumalta tarkkailisi juuri sitä osaa avaruutta mistä ko. tuholainen on tulossa saatettaisiin asia havaita aikaisemminkin, vaikkakin tämä nähdään varsin epätodennäköisenä. Vaikka meteoriitti kuitenkin havaittaisiin, ovat tutkijat yksimielisiä siitä, ettei nykytekniikalla ole vielä keinoja estää katastrofin syntyä, vaikka valmistautumisaikaa olisi vuosia. Ja ihan totta, Armageddon leffan tyylinen ydinpommi kylkeen että rata muuttuu ei toimi. Yhdenkään ohjuksen tai avaruusaluksen nopeus ei riittäisi, eivätkä nykypommit ole lähelläkään riittävän tehokkaita toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi....niin ja todennäköisestihän sitä ei edes ehditä havaita.

Maapallon vähän yli 4 mrd (tai jotain 4-6 mrd) vuoden historiassa (ja muutaman sadan miljoonan viimeisimmän vuoden aikana) on osoitettu olleen useita sellaisia meteorin iskuja että tulivuorenpurkauksia, jotka riittävät ihmiskunnan tuhoon, joten voitanee pitää varsin varmana että noutaja tulee jossain kohden.
Vielä otettaessa huomioon, että varsin moni historiassa katastrofaalista tuhoa aiheuttanut tulivuoripesäke on yli keskimääräisen lepoaikansa on varsin todennäköistä että tämä saattaa tapahtua varsin piankin (eli 0-miljoona vuotta) Jos lasketaan tähtitieteellisesti niin kauas että auringoltamme loppuu patterit, niin tällä aikajanallahan tuho on sitten varma.

Ihan faktatkin huomioiden eivät puheet maailmalopusta ole ihan tuulesta temmattuja. Ottaen huomioon nämä varsin ikävät tosiasiat ihmetyttää jehovien jatkuvat julistus maailmanlopusta ja heidän pelastuksestaan. Jehovien kannalta ongelmaksi muodostunee se että nykytieteen mukaan elo maapallolla loputtomiin on mahdotonta, ja että ainut tapa pelastaa ihmiskunta on pystyä tieteen avulla luomaan asuinsijoja sekä maapallolle että avaruuteen, jotka mahdollistavat elämisen olosuhteissa joita ei vielä nykypäivänä pidetä sopivina millekään elämälle. Joten vaikka jumala pommitaisikin vääräuskoiset periferiaan, ei täällä silti voi ikuisesti poimia viinirypäleitä.

Tässä mielessä näen Jehovien, sekä muiden uskovaisten, näkemyksen että ihmiskunta pelastuu uskomalla, suorastaan rikoksena ihmiskuntaa vastaan, kun ihmisiä pitäisi kannustaa nauttimaan elämästään ja tekemään töitä ihmiskunnan älykkyyden ja tietämyksen lisäämiseksi. Kun nämä luonnonmullistukset joskus, toivottavasti riittävän kaukana tulevaisuudessa, kohtaavat, on ihmiskunta toivottavasti osannut panostaa tieteeseen riittävästi jotta joku ratkaisu pelastukseen on löydetty.

Jos joku ei pysty elämään ilman lohtu-uskontoa kun masentuu tajutessaan että maailma loppuu joskus, ja itse luultavasti vielä kuolee ennen sitä, niin ei voi muuta sanoa kuin että toivottavasti evoluutio hoitaa homman näiden yksilöiden osalta ennen kuin se hoitaa homman koko ihmiskunnan osalta.

Ärsyttää tuollainen tumput suorina rukoilu!
9297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

malli valtio. Kun maailmanloppu ulee usa tuhotaan ensimmäisenä. Mikään muu valtio ei ole terrorisoinut muita niinpaljon kuin juuri usa. Sen armeija raiskaa ja murhaa viattomia ihmisiä ympäri maailmaa eikä kukaan puolusta viattomia ihmisiä. Kaiken lisäksi papit vielä siunaa murhaaja sotilaat niiten lähtiessä tappamaan ja raiskaamaan. He ovat kaikki saatanan joukkoja, ja saavat tuomionsa.

Äänestä

..Useamman kerran;
Avaruuskaukoputki Hubblen mittausten mukaan tämä galaksikunta, -oliko siinä nyt 5 g; -, kiitää noin 1000 km, sek, Joutsenen tähdistöön päin. Siellä on joku konduktööri, joka odotaa; matka kestää n, -124 milj, vuotta; ,
Raamattuhan sanoo, että "-Maa on annettu Ihmisten lapsille,"
Täällä on kaikki edellytykset asua vaikka ns, "Ikuisesti," jos vain halutaan. Tutkimus jo tietää, että ihmisen Geeniperimän korjaukseen menee 12 -14 vuotta;, siis se -1000 vuotta.
Ihmiset ovat eläneet omissa hoteissaan tuhansia vuosia, ja Tämä on se ongelma. Profeetoissa, mm, -Sakaria , sanotaan , että Ihmisten perimä väkivallan henki pitää poistaa, ennekuin Maa voidaan asua ihmisten Kodiksi. Sen sijaan Uskonto, sisältäen tämän entisen väkivallan hengen, väittää, että ihmisten pitää" Pelastua "jonnekin "Huurujen maailmaan, " -tai että Maa poltetaan -ja niinpoispäin.
Uskonto siis potee vihaa ihmiskuntaa vastaan .
Kannattaisi opetella, kuka on se, jolla on se "suuri viha" ;
Se sana "Pelastaa, " on vanhaa kirjurikreikkaa,ja kun siinä on vain kaksi sijamuotoa, nin he ovat valinneet hepreasta, -tai -Länsi-Arameasta väärän sijamuodon. Raamattu käyttää mös sitä;
-Sanaa "Elämä. "

Äänestä
  • Sijamuoto on tuo sana ""Elämä."

    Äänestä

>>Hieman eri näkökantaa maailmanlopun keskusteluihin, ja siihen miksi uskonnollinen toiveajattelu tulisi kieltää.

"Hienoa!" On tosi "tieteellistä" rajoittaa ajattelua. Kutsut sitä "toivetajatteluksi", mutta kuka määrittelee toisten ajattelun? Emme me näe toisten ihmisten pään sisälle. Vai näetkö sinä?

Todellinen tiede ei koskaan pyri rajoittamaan mitään ajattelua, päinvastoin. Se kannustaa pohtimaan asioita eri näkökulmista.

>>Maailmassa on useita seismisiä ja vulkaanisiä pesäkkeitä joissa tapahtuva mullistus saattaa johtaa ihmiskunnan, jos ei täydelliseen, niin ainakin melkein täydelliseen tuhoon.

Niin saattaa. Ja entä sitten? Miksi asiaa ei saisi myös "toiveajatella"?

>>Toinen potentiaalinen maailman lopettaja ovat meteoriitit.

Näin on. Ja entä sitten? Pitäisikö ajattelua rajoittaa tämänkin asian suhteen? Onko se "tieteellistä"?

>>Maapallon vähän yli 4 mrd (tai jotain 4-6 mrd) vuoden historiassa (ja muutaman sadan miljoonan viimeisimmän vuoden aikana) on osoitettu olleen useita sellaisia meteorin iskuja että tulivuorenpurkauksia, jotka riittävät ihmiskunnan tuhoon, joten voitanee pitää varsin varmana että noutaja tulee jossain kohden.

Pitää luultavasti paikkansa. Ja entä sitten? Jumalaan uskovako ei saisi ajatella, myös tätä asiaa?

>>Ihan faktatkin huomioiden eivät puheet maailmalopusta ole ihan tuulesta temmattuja.

Olet oikeassa, eivät ole tuulesta temmattuja. Ja entä sitten? Tätäkö ei Jumalaan uskova saisi ajatella? Senkö sinä haluat kieltää?

>>Tässä mielessä näen Jehovien, sekä muiden uskovaisten, näkemyksen että ihmiskunta pelastuu uskomalla, suorastaan rikoksena ihmiskuntaa vastaan

Jaa, ja millä perusteella niputat kaikki uskonnot samaan nippuun? Itse en kuulu mihinkään "uskontoon", kuitenkin minulla on usko Jumalaan. Eikö olekin kätevää?

>>Jos joku ei pysty elämään ilman lohtu-uskontoa kun masentuu tajutessaan että maailma loppuu joskus

Nyt haluat "kuvitella" muiden puolesta. Ota ihan iisisti, kyllä meillä kaikilla on omat kuvitelmamme, sinullakin. En minä ainakaan koskaan ole masentunut "maailman lopun" takia. Syyt ovat olleet aivan muualla.

>>Ärsyttää tuollainen tumput suorina rukoilu!

Sinä ehkä ärsyynnyt nyt vielä enemmän, kun esitän sinulle muutaman faktan Tieteen kuvalehden julkaisemasta tietokirjasta, mikä kuuluu 11-osaiseen erittäin mielenkiintoiseen kirjasarjaan.

* * *

"13,7 miljardia vuotta sitten ei ollut mitään. Kaikki aine, energia, tila ja aika syntyivät - ehkä sattumalta - yhdellä kertaa täydellisestä tyhjyydestä." (Tieteen kuvalehden kirjasarja, osa 2, Universumin salat, sivu 8, julkaisija Bonnier Publications, 2008)

"Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä 13,7 miljardia vuotta sitten. Räjähdyksen lienee aiheuttanut tyhjyydessä sattunut kvanttimekaaninen häiriö. Tyhjyys räjähti, ja maailmankaikkeus sai alkunsa." (Sama teos, sivu 12)

"13,7 miljardia vuotta sitten ei ollut yhtään mitään. Sitten yhtäkkiä alkoi tapahtua. Aika, tila ja energia syntyivät tyhjästä valtavassa alkuräjähdyksessä. ... ... ... Luonnonlakien mukaan maailmankaikkeuden ei olisi pitänyt syntyäkään. Yhtäkkiä tyhjyydessä vain sattui kvanttifluktuaalioksi kutsuttu hetkellinen poikkeus energian syntymislaeissa, eräänlainen oikosulku, josta tila, aine ja energia saivat alkunsa, ja kaikkeus syntyi." (Sama teos, sivu 22)

Toisaalta tuo teos myöntää: "Energian säilymislakien mukaan järjestelmän sisältämä energia on aina vakio, se ei häviä mihinkään eikä sitä voi luoda tyhjästä. Alkuräjähdyksessä energiaa kuitenkin syntyi tyhjästä 13,7 miljardia vuotta sitten." (Sivu 22)

Teos toteaa toisen kerran saman energian häviämättömyyden lain: " Kaikki energia maailmankaikkeudessa on pysyvää. Fysiikan lakien mukaan suljetussa järjestelmässä energiaa ei voi luoda eikä hävittää. Energian määrä on vakio, mutta sen muoto voi muuttua". (Sivu 27)

* * *

Uskoni on niin heikko, että en voi uskoa maailmankaikkeuden saaneen alkunsa ilman Jumalan vaikutusta. Niinpä uskon myös siihen, että Jumalalla on halutessaan kyky ohjata maailmankaikkeuden liikkeitä ja ilmiöitä. Mainitsemasi "maailmanloppu" sisältyy noihin ilmiöihin.

En voi mitenkään uskoa, että "tyhjyys" yhtäkkiä vain räjähtää itsestään. Uskoni on niin heikko. Fysiikan lakien mukaan tuo ei ole mahdollista, kuten tiede myöntää, mutta tiede olettaa jonkin ihmeellisen poikkeuksen olleen vaikuttamassa luonnonlakeihin. Tiede jättää järjestelmällisesti ottamatta huomioon erään ratkaisevan tärkeän asian, nimittäin energianlähteen, joka sai alkuräjähdyksen syntymään.

Mielestäni tuohon ongelmaan ei löydy järjellistä ratkaisua ilman Jumalaa. Mutta kun luetaan Raamatusta pari jaetta, ilmiö saa kummallisesti uutta eloa, jolle on järkeenkäypä selitys.

Raamatun ensimmäinen jae antaa lähtökohdan:
(1. Mooseksen kirja 1:1) 1 Alussa Jumala loi taivaat ja maan.

Ja lopussa.... Vain Jumala tietää

Lisää pohdintaani löydät täältä:
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=2304

Äänestä
  • "En voi mitenkään uskoa, että "tyhjyys" yhtäkkiä vain räjähtää itsestään. Uskoni on niin heikko. Fysiikan lakien mukaan tuo ei ole mahdollista, kuten tiede myöntää, mutta tiede olettaa jonkin ihmeellisen poikkeuksen olleen vaikuttamassa luonnonlakeihin. Tiede jättää järjestelmällisesti ottamatta huomioon erään ratkaisevan tärkeän asian, nimittäin energianlähteen, joka sai alkuräjähdyksen syntymään.

    Mielestäni tuohon ongelmaan ei löydy järjellistä ratkaisua ilman Jumalaa. Mutta kun luetaan Raamatusta pari jaetta, ilmiö saa kummallisesti uutta eloa, jolle on järkeenkäypä selitys. "
    ------------------------------------------------------------------------------------------------------------
    Ongelma taitaa olla juuri tämänlaisessa ajattelussa. Kun jotain asiaa ei osata selittää, turvaudutaan Jumalakonseptiin. Ihmismielelle on ilmeisesti ylitsepääsemättömän vaikeaa myöntää ettei ymmärrä jotain asiaa. Tosiasiassa mm. atomitason maailma ja monet fysikaaliset ilmiöt ovat niin erilaisia kuin mihin ihmiset ovat normaalissa elämässään ja siellä vallitsevissa luonnonlaeissa tottuneet, että yksinkertaistenkaan atomitason, tähtitieteen, solubiologian ja geenitieteen ymmärtäminen menee "yli" suurimmalta osalta ihmisiä.
    Maailmassa on niin paljon eri asioita ja niin monimutkaisia, että kaikki huomioiden voidaan hyvin todeta että "suurin osa ihmisistä ei tajua mistään mitään, ja kukaan ei tajua mistään kaikkea". Uskovaiset ovat ainoita ihmisiä jotka uskovat tietävänsä vastauksen kaikkeen. Helppoahan se on, ei vaadi minkäänlaista älyllistä edistystä esittää Jumalaa vastaukseksi kaikkeen mitä ei tiedetä, ja sitten tunnetaan ylemmyydentuntoa kun ollaan valaistuneita ;-) Yksi kerrallaan lähihistoriassa on tiede kuitenkin antanut erinäisille ilmiöille tarkan selityksen ja osoittanut tuon jumalakonseptin käytön aina juuri siellä missä sitä tarvitaan, korvaamassa omaa tyhmyyttä ja tietämättömyyttä, ja eritoten oman tyhmyyden hyväksymättömyyttä. Miten olisi vaikka litteä maapallo? Tai maailmanloppu 1914? ...tähän ei taideta edes tarvita tiedettä todistamaan.

    Esitänkin kysymyksen, pystyttekö mainitsemaan yhtään perustavan tason luonnon ilmiötä minkä syntyä, muutosta, erikoisuutta tms. ei tiedetä jota uskovaiset eivät koita selittää jumalan luomisena vaan myöntävät että ei tiedetä, mutta kyllä sille joku "järkevä" selitys löytyy.??

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    "En voi mitenkään uskoa, että "tyhjyys" yhtäkkiä vain räjähtää itsestään. Uskoni on niin heikko. Fysiikan lakien mukaan tuo ei ole mahdollista, kuten tiede myöntää, mutta tiede olettaa jonkin ihmeellisen poikkeuksen olleen vaikuttamassa luonnonlakeihin. Tiede jättää järjestelmällisesti ottamatta huomioon erään ratkaisevan tärkeän asian, nimittäin energianlähteen, joka sai alkuräjähdyksen syntymään.

    Mielestäni tuohon ongelmaan ei löydy järjellistä ratkaisua ilman Jumalaa. Mutta kun luetaan Raamatusta pari jaetta, ilmiö saa kummallisesti uutta eloa, jolle on järkeenkäypä selitys. "
    ------------------------------------------------------------------------------------------------------------
    Ongelma taitaa olla juuri tämänlaisessa ajattelussa. Kun jotain asiaa ei osata selittää, turvaudutaan Jumalakonseptiin. Ihmismielelle on ilmeisesti ylitsepääsemättömän vaikeaa myöntää ettei ymmärrä jotain asiaa. Tosiasiassa mm. atomitason maailma ja monet fysikaaliset ilmiöt ovat niin erilaisia kuin mihin ihmiset ovat normaalissa elämässään ja siellä vallitsevissa luonnonlaeissa tottuneet, että yksinkertaistenkaan atomitason, tähtitieteen, solubiologian ja geenitieteen ymmärtäminen menee "yli" suurimmalta osalta ihmisiä.
    Maailmassa on niin paljon eri asioita ja niin monimutkaisia, että kaikki huomioiden voidaan hyvin todeta että "suurin osa ihmisistä ei tajua mistään mitään, ja kukaan ei tajua mistään kaikkea". Uskovaiset ovat ainoita ihmisiä jotka uskovat tietävänsä vastauksen kaikkeen. Helppoahan se on, ei vaadi minkäänlaista älyllistä edistystä esittää Jumalaa vastaukseksi kaikkeen mitä ei tiedetä, ja sitten tunnetaan ylemmyydentuntoa kun ollaan valaistuneita ;-) Yksi kerrallaan lähihistoriassa on tiede kuitenkin antanut erinäisille ilmiöille tarkan selityksen ja osoittanut tuon jumalakonseptin käytön aina juuri siellä missä sitä tarvitaan, korvaamassa omaa tyhmyyttä ja tietämättömyyttä, ja eritoten oman tyhmyyden hyväksymättömyyttä. Miten olisi vaikka litteä maapallo? Tai maailmanloppu 1914? ...tähän ei taideta edes tarvita tiedettä todistamaan.

    Esitänkin kysymyksen, pystyttekö mainitsemaan yhtään perustavan tason luonnon ilmiötä minkä syntyä, muutosta, erikoisuutta tms. ei tiedetä jota uskovaiset eivät koita selittää jumalan luomisena vaan myöntävät että ei tiedetä, mutta kyllä sille joku "järkevä" selitys löytyy.??

    On hienoa että luetaan tieteen kuvalehteä tai sen tietokirjoja...
    En jaksa kaikkeen ottaa kantaa mutta muutama sana esim. seuraavasta:

    "Teos toteaa toisen kerran saman energian häviämättömyyden lain: " Kaikki energia maailmankaikkeudessa on pysyvää. Fysiikan lakien mukaan suljetussa järjestelmässä energiaa ei voi luoda eikä hävittää. Energian määrä on vakio, mutta sen muoto voi muuttua". (Sivu 27) "

    Näin asia on pakko esittää nykyisenä teoriana populistiteoksissa, jos haet tarkempaa vastausta, niin jo edellä mainittu teksti sisältää useita kohtia joita ei pidetä 100% varmoina. Ensinnäkään maailmankaikkeudesta ei ole tietoa voidaanko sitä verrata suljettuun järjestelmään. Toiseksi energian muodoista on todettu että kaikkea ei vielä välttämättä tiedetä. Nämä nyt jostain syystä esitetään vedenpitävinä faktoina, vaikka asioita ei ole pystytty todentamaan. Näin tiedä on aina kehittynyt ja on juuri se perusmekanismi joka johtaa edistykseen, todetaan ilmiö jota nykyinen teoria ei selitä, joka johtaa uusien teorioiden koetteluun.
    Viesti on siis lopulta: Nykyisillä teorioilla ei pystytä selittämään maailman syntyä.

    Ratkaisu on lopulta luultavasti jotain joka on käsitystasoltaan jotain aivan muuta kuin esim. suhteellisuusteorian esittämien asioiden ja ilmiöiden ymmärtäminen (ja yllättävän moni painii jo sen kanssa), jotain, jota älymme ei riitä käsittämään, vaikka asiaa väännettäisiin rautalangasta.

    Tässä on sitten hyvä turvata jumalakonseptiin. Vaikka niin, mutta nyt en ymmärrä mihin se tiedonjano yhtäkkiä katosi, eivätkä uskovaiset ole esim. kauhean kiinnostuneita siitä kuka loi jumalan? Eikö olisi paljon helpompaa vain uskoa että maailma vain syntyi jotenkin kuin että jumala syntyi jotenkin tai on aina ollut?

    Äänestä

  • se sama taas kirjoitti:

    Jumala on ollut aina. Jumala on luonut maailmankaikkeuden. Jumala on luonut ajan. Aika ei ole pysyvä määrite. Ikuisuudessa ei ole aikaa.
    Ihminen ymmärtää maailmankaikkeudesta yhtäpaljon kuin kusiainen joka on elänyt koko elämänsä kusiaispesässä maapallosta, ja kulkee ensimäisen kerran metrin pesän ulkopuolella.
    Alkuräjähdys teoria on vain jonkun idiootin harhakuva, ei yhteyttä todellisuuteen.

    Äänestä

  • ainastaini kirjoitti:

    "Jumala on ollut aina"

    Mistä tiedät?

    "Jumala on luonut maailmankaikkeuden"

    Mistä tiedät?

    "Jumala on luonut ajan"

    Mistä tiedät?

    "Alkuräjähdys teoria on vain jonkun idiootin harhakuva"

    Pistät sitten 6-0 kaikki maailman huipputiedemiehet ja tutkijat Einsteinistä Stephen Hawkingiin ja siltä väliltä Tuosta vaan idiooteiksi!
    Mikä mahtava ego! Mikä hirvittävä itseluottamus!

    Mitä ihmettä tuollainen maapallon kaikkien aikojen nerojen nero ja ajatusten tonava täällä Suoli24 jehovantodistajapalstalla piiloilee?

    Äänestä

  • O'ou kirjoitti:

    ..Alkuräjähdysteoria; -
    Siellä on nin paljon selitystä, ettei paremmasta väliä;-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tieteellä kirjoitti:

Hieman eri näkökantaa maailmanlopun keskusteluihin, ja siihen miksi uskonnollinen toiveajattelu tulisi kieltää.

Maailmassa on useita seismisiä ja vulkaanisiä pesäkkeitä joissa tapahtuva mullistus saattaa johtaa ihmiskunnan, jos ei täydelliseen, niin ainakin melkein täydelliseen tuhoon. Tiede on useaan otteeseen osoittanut vastaavia katastrofeja tapahtuneen monta kertaa maapallon historiassa. Mm. Yellowstonin kansallispuiston on osoitettu syntyneen niin isossa luonnonmullistuksessa, että nykyään vastaavan tapahtuessa ainakin koko uudella mantereella olisi ihmiselämä todella vaakalaudalla. Pienempienkin tulivuorenpurkausten on havaittu historiassa aiheuttaneen usean vuoden pimeän ja kylmän kauden koko maapallolla, joka väistämättä nykypäivänä johtaisi miljardien ihmisten kuolemaan. Varsin useat tutkijat ovat myös yksimielisiä siitä, että näitä luonnonmullistuksia ei pystytä riittävän hyvin ennustamaan, eikä sellaisen sattuessa niiden estämiseen ole vielä olemassa mitään keinoja.

Toinen potentiaalinen maailman lopettaja ovat meteoriitit. Tutkijat ovat myös meteoriittien osalta varsin yksimielisiä siitä, että ihmiskunnan tuhoon riittävä maata kohti syöksyvä kappale on vielä sen verran pieni ja liikkuu niin nopeasti, että on varsin todennäköistä ettei sen tuloa ehditä edes havaita kuin muutamia sekunteja ennen sen saapumista ilmakehään. Mikäli joku tähtitietelijä sattumalta tarkkailisi juuri sitä osaa avaruutta mistä ko. tuholainen on tulossa saatettaisiin asia havaita aikaisemminkin, vaikkakin tämä nähdään varsin epätodennäköisenä. Vaikka meteoriitti kuitenkin havaittaisiin, ovat tutkijat yksimielisiä siitä, ettei nykytekniikalla ole vielä keinoja estää katastrofin syntyä, vaikka valmistautumisaikaa olisi vuosia. Ja ihan totta, Armageddon leffan tyylinen ydinpommi kylkeen että rata muuttuu ei toimi. Yhdenkään ohjuksen tai avaruusaluksen nopeus ei riittäisi, eivätkä nykypommit ole lähelläkään riittävän tehokkaita toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi....niin ja todennäköisestihän sitä ei edes ehditä havaita.

Maapallon vähän yli 4 mrd (tai jotain 4-6 mrd) vuoden historiassa (ja muutaman sadan miljoonan viimeisimmän vuoden aikana) on osoitettu olleen useita sellaisia meteorin iskuja että tulivuorenpurkauksia, jotka riittävät ihmiskunnan tuhoon, joten voitanee pitää varsin varmana että noutaja tulee jossain kohden.
Vielä otettaessa huomioon, että varsin moni historiassa katastrofaalista tuhoa aiheuttanut tulivuoripesäke on yli keskimääräisen lepoaikansa on varsin todennäköistä että tämä saattaa tapahtua varsin piankin (eli 0-miljoona vuotta) Jos lasketaan tähtitieteellisesti niin kauas että auringoltamme loppuu patterit, niin tällä aikajanallahan tuho on sitten varma.

Ihan faktatkin huomioiden eivät puheet maailmalopusta ole ihan tuulesta temmattuja. Ottaen huomioon nämä varsin ikävät tosiasiat ihmetyttää jehovien jatkuvat julistus maailmanlopusta ja heidän pelastuksestaan. Jehovien kannalta ongelmaksi muodostunee se että nykytieteen mukaan elo maapallolla loputtomiin on mahdotonta, ja että ainut tapa pelastaa ihmiskunta on pystyä tieteen avulla luomaan asuinsijoja sekä maapallolle että avaruuteen, jotka mahdollistavat elämisen olosuhteissa joita ei vielä nykypäivänä pidetä sopivina millekään elämälle. Joten vaikka jumala pommitaisikin vääräuskoiset periferiaan, ei täällä silti voi ikuisesti poimia viinirypäleitä.

Tässä mielessä näen Jehovien, sekä muiden uskovaisten, näkemyksen että ihmiskunta pelastuu uskomalla, suorastaan rikoksena ihmiskuntaa vastaan, kun ihmisiä pitäisi kannustaa nauttimaan elämästään ja tekemään töitä ihmiskunnan älykkyyden ja tietämyksen lisäämiseksi. Kun nämä luonnonmullistukset joskus, toivottavasti riittävän kaukana tulevaisuudessa, kohtaavat, on ihmiskunta toivottavasti osannut panostaa tieteeseen riittävästi jotta joku ratkaisu pelastukseen on löydetty.

Jos joku ei pysty elämään ilman lohtu-uskontoa kun masentuu tajutessaan että maailma loppuu joskus, ja itse luultavasti vielä kuolee ennen sitä, niin ei voi muuta sanoa kuin että toivottavasti evoluutio hoitaa homman näiden yksilöiden osalta ennen kuin se hoitaa homman koko ihmiskunnan osalta.

Ärsyttää tuollainen tumput suorina rukoilu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu