Syömishäiriöstä kärsivät (Gallup)

1) Sairastin bulimiaa 20 vuotta sitten
2) Luin jutun painijoista ja nyrkkeilijöistä, jotka oksensivat pitääkseen itsensä tietyssä painosarjassa. Sain idean oksentamiseen siis lehtijutusta. Ja kun huomasin että oksentaminen on äänetöntä, helppoa ja nopeata eikä vaatinut edes sormien laittamista kurkkuun --- tie oli auki.
3)Ensimmäiset kuukaudet menivät vaivatta, sitten aloin muistuttaa luurankoa. Kunto oli kova, kävin salilla 6 päivää viikossa ja urheilin kuin hullu.
Koulussa ja töissä kävin normaalisti. Salaa oksentaminen hiukan otti koville.
4)Huomasivat, asiasta ei juuri puhuttu. Tosin nyt kukaan ei uskalla sanoa minulle enää mitään ylipainoon liittyvää vieläkään, koska pahimmillani muistutin tosiaan luurankoa, käsivarret kuin tikut ja lihaa luiden ympärillä vain nimeksi. Kuukautisten poisjäänti oli pahempi juttu, samoin hiustenlähtö. Silloin menin oma-aloitteisesti YTHS:lle juttelemaan.
5)165 cm/39 kg
6)Hakeuduin hoitoon vasta muutaman vuoden jälkeen luettuani kaiken mahdollisen sen aikaisen kirjallisuuden. Tajusin että itse en taida tästä eroon päästä. Oksentaminen loppui kun aloin kertoilla sisimmistä tuntemuksistani ystävilleni. Olin kaikkien muiden tukija, mutta en osannut avautua omissa ongelmissani kenellekään. Oksentaminen oli tapa kontrolloida elämääni...

1. Anoreksia 2v ja bulimia 4v

2. Lapsesta saakka minua kiusattiin lihavuuteni takia. 14 vuotiaana, rakkaan mummoni kuoltua jokin napsahti ja aloitin helvetinmoisen laihdutuskuurin.

3. Kävin silloin vielä yläastetta ja näin jälkeenpäin ajatellen ongelmani vaikutti asioihin paljon. Olin määrittänyt itselleni minuutin tarkkuudella tehdyn vuorokausirytmin, eli siis syömis -ja liikunta-ajat.
En voinut koulun jälkeen lähteä kavereitteni kanssa minnekään, vaan minun oli tultava kotiin ja laitettava lenkkeilykamat päälle ja lähdettävä juoksemaan.
Jos joskus kotiintulo viivästyi niin etten ollut ruoka-aikaan kotona, rankaisin itseäni syömättömyydellä.
Myös kouluruokailu oli kammottavaa. Kavereille valehtelin, että söin aina aamuisin niin paljon etten enää päivällä jaksanut syödä. Kun muut popsivat muusia ja kástiketta, minä join lasillisen Berocca-porevitamiinia.
Bulimian aikana taasen söin koulussa itseni usein aivan ähkyksi. Ja sen jälkeen tietenkin livistin kellarin vessaan oksentamaan...Silloin huomasin kuinka hyväksi valehtelijaksi ihminen voikaan oppia. Ensin kotona tyhjensin jääkaapin ja pakastimen, jonka jälkeen valehtelin äitilleni milloin mitäkin, ja lähdin läheiseen metsikköön oksentamaan vessapaperirulla ja purukumipaketti mukanani. Kotona oksentaminen kun oli täysi mahdottomuus, vessasta kuuluivat kaikki äänet suoraan olkkariin. Joskus yömyöhään kun en keksinyt valetta jolla äiti olisi päästänyt minut ulos, oksensin omassa huoneessani muovipussiin...

Siihen aikoihin ystäväpiirissäni ruvettiin järjestämään kotibileitä. Muistan kuinka rääkkäsin itseäni aina ennen pippaloita, koska halusin näyttää poikien silmissä hyvältä. Koko edellisen viikon ajan juoksin extra pitkiä juoksulenkkejä ja minimoin ruokamäärän lähes olemattomiin. Ja kyllähän minä huomiota sainkin, siihen tottumattomana, se tuntui aivan mahtavalta! Siitä sainkin vain lisää puhtia laihdutamiseeni.

4. Äitini huomasi ensimmäiseksi. Enhän enää ikinä syönyt muun perheen kanssa samaa ruokaa, vaan otin vain pienen kulhollisen kuutioiksi paloittelemiani hedelmiä. Myös leipomis innostukseni oli varmasti silmäänpistävää. Tein viikottain erilaisia todella rasvaisia kakkuja ja piirakoita muulle perheelle syötäväksi. Itse en niitä maistanutkaan, salaa vain kiusasin itseäni haistelemalla kauan ja hartaasti. Ensimmäisen kerran äiti puhui asiasta kun olin viipaloimassa hedelmäateriaani, hän sanoi että " Voisit jo ruveta kunnolla syömään, kohta sulle tulle sellainen ahmimistauti!" Minua loukkasi todella paljon se, että äitini vain pelkäsi että minusta tulisi jälleen lihava, näin minä sen silloin ainakin ymmärsin. Myöhemmässä vaiheessa äitini patisti minut lukemaan ostamiaan aiheeseen liittyviä kirjoja ja öisin hän itki sänkyni vieressä kun nekään eivät saaneet minua lopettamaan.

Myös paras ystäväni rupesi n. vuoden kuluttua mummoni kuolemasta huomaamaan jotain. Tai itseasiassa toiset kaverit jotka leikillään sanoivat että minulla on anoreksia, saivat ystäväni silmät aukeamaan. Hän puhui asiastani terveydenhoitajalle ja poikaystävälleni. Hän sai muut tajuamaan että minulla ei ole kaikki hyvin.

5. Pahimmillani painoin 42 kg pituuteni oli silloinkin 171cm. Lähtöpainoni oli 80kg.

6. Jouduin käymään nuorisoterapeutilla noin vuoden ajan, eli minä selvisin melko helpolla. Tosin terapeutille pääsin vasta silloin kun kamppailin bulimian kanssa. Isälleni kuitenkin kuuluu suurin kiitos parantumisestani. Vielä nykyäänkin kun luen sen kirjeen, jonka hän oli eräänä kevät päivänä minulle kirjoittanut, tipahtaa poskilleni kyyneleet. Kirjeessä hän kertoi kunka häneen sattui nähdä tyttärensä kuihtuvan olemattomiin ja sen kuinka paljon hän minua rakastaa. Se kirje sai minut tajuamaan éttä nyt olisi aika vähän jarruttaa.

1.) Mistä syömishäiriöstä kärsit?
-Ensin anoreksia, sitten ahmimishäiriö (BED) ja nyt bulimia.

2.) Miten ajauduit siihen tilanteeseen (eli mitkä olivat/ovat syyt sairauteesi)?
-Aloitin opiskelun uudessa laitoksessa enkä tuntunut kuuluvan joukkoon. Kadehdin jatkuvasti uutta ystävääni, koska pidin häntä kauniimpana, viisaampana ja yksinkertaisesti parempana. En kestänyt sitä, ja aloin laihduttaa.

3.) Miten sairautesi vaikuttaa/vaikutti normaaliin elämääsi koulun-/töissäkäyntiin?
-Kouluhommia en ehdi tehdä, koska täytyy joko syödä, käydä kaupassa tai lähteä lenkille.

4.) Miten läheisesi ja ystäväsi huomasivat, että sinulla on syömishäiriö, vai huomasivatko ollenkaan? Kerro heidän reaktioistaan.
-Kukaan muu ei ole huomannut paitsi tämä kaveri, jota kadehdin. Hän huomasi huomattavan nopean laihtumiseni. Hän ei oikein tiennyt miten puhua asiasta, joten kesti kauan ennen kuin hän uskalsi tulla juttelemaan siitä. Lopulta puhuimme ongelmastani aika avoimesti.

5.) Paljonko painoit pahimpina aikoina (kerro pituus ja paino)?
-162 cm, 48 kg (lähtöpaino 60 kg)

6.) Hoiditko/hoidetaanko sairauttasi? Käytkö/ kävitkö juttelemassa? Auttoiko terapia?
-Olen käynyt yleislääkärillä, erikoissairaanhoitajalla ja psykologilla, mutta lopetin, koska mielestäni siitä ei ollut hyötyä. Nyt odotan vaan ihmeparantumista :)

1) anoreksia 5 vuotta bulimia 3 vuotta ja jatkuu edelleen.
2) anoreksia: vanhempien avioero, naisellisten muotojen inhoaminen, terveellisen elämän tavoittelu, perfektionismi.
bulimia: yliopisto-opintojen alku, sydänsurut, huono itsetunto, anoreksian aiheuttamat fyysiset seuraukset, masennus.
3) Anorektikkona olin aina hyvä koulussa, luokkani paras. Buliimikkona koetan laistaa opiskeluista aina kuin mahdollista. Huonot päivät ovat pelkästään ahmimista ja oksentamista, hyvinä päivinä syön vähän ja jaksan opiskellakin.
4) Anoreksia huomattiin, kun olin terveydenhoitajan tarkastuksessa ja se huomasi, että oon laihtunut rajusti. Bulimia huomattiin lihomisestani ja tyhjistä pakkauksista roskiksessa, sekä siitä, että ruuat katosivat vähän liian nopeaan kaapista.
5) Anorektikkona pahin oli 172/40. Nyt on sitten toinen ääripää, eli taitaapi olla jo ylipainoa, kun ei tuo oksentaminen laihdutuskeinona ole kauhean toimiva...
6) On hoidettu ja hoidetaan edelleen. Käyn terapiassa ja terveydenhoitajalla. En tiedä auttaako se mitään, en ole kauheasti paremmassa kunnossa...

1.) Mistä syömishäiriöstä olet kärsinyt/kärsit vieläkin?
* 1. BED 2. anoreksia 3. bulimia
2.) Miten ajauduit siihen tilanteeseen (eli mitkä olivat/ovat syyt sairauteesi)?
* 1. en tiedä
2. Halusin olla laiha ja kaunis, joten laihdutin
3. Ahmin. Ruoasta oli päästävä eroon, etten lihoisi.
3.) Miten sairautesi vaikuttaa/vaikutti normaaliin elämääsi koulun-/töissäkäyntiin?
* 1. ei mitenkään
2. numerot nousivat
3. olen masentunut, vihaan itseäni, olen sairaslomalla ja koulun on kesken
4.) Miten läheisesi ja ystäväsi huomasivat, että sinulla on syömishäiriö, vai huomasivatko ollenkaan? Kerro heidän reaktioistaan.
*Ystävilleni olen itse kertonut. Reaktiot ovat olleet hämmästyneitä ja epäuskoisia. Käskivät parantumaan...
Terkkari kertoi vanhemmille.
5.) Paljonko painoit pahimpina aikoina (kerro pituus ja paino)?
*1. 64 kg, 158 cm
2. 41 kg, 162 cm
3. 43-53 kg, 162 cm paino on vähän vaihdellut, tällä hetkellä se on 48 kg
6.) Hoiditko/hoidetaanko sairauttasi? Käytkö/ kävitkö juttelemassa? Auttoiko terapia?
*käyn terapiassa ja syön masennuslääkkeitä. Terapiasta ei ole ollut mitään hyötyä, koska vihaan terapeuttiani ja keksin mitä omituisempia tarinoita. Olen nyt ollut kuukauden sairaslomalla ja sen aikana bulimointi on huomattavasti vähentynyt.

1)Bulimia
2)Huono olo,koulukiusaus,haukkuminen ja murrosiän normaali muodon muutos.kusipää ex
3)tuli myös masennus sairaslomaa koulusta 6kk
4)eivät huomanneet
5)no.. 180cm ja 66kg(ei mikään anoreksia ollut joten)
6)terapia ei auttanut eikä lääkkeet. rakastava poika ystävä ja ihanat ystävät/sukulaiset

1.) Mistä syömishäiriöstä olet kärsinyt/kärsit vieläkin? ANOREKSIA NERVOSASTAN KÄRSIN EDELLEEN

2.) Miten ajauduit siihen tilanteeseen (eli mitkä olivat/ovat syyt sairauteesi)? HEIKKO ITSETUNTO,TERKKARI JOSKUS SANO ETTÄ OON VÄHÄN TUKEVA,JOTEN ALOIN LAIHDUTTAA JA NYT OON LIIAN LAIHA.

3.) Miten sairautesi vaikuttaa/vaikutti normaaliin elämääsi koulun-/töissäkäyntiin? OLIN PALJO SAIRAALASSA,KOULU KÄRSI SIITÄ,EN OO KOSKAAN OLLU KOVIN HYVÄ KOULUSSA,KAVERIT JÄI POIS,VALEHTELIN PALJO LÄÄKÄREILLE,VANHEMMILLE,KAIKILLE

4.) Miten läheisesi ja ystäväsi huomasivat, että sinulla on syömishäiriö, vai huomasivatko ollenkaan? Kerro heidän reaktioistaan. BILSAN MAIKKA OLI EKA JOKA HUOMAS,INFORMOI TERKKARIA,JOUDUIN PUNNITUKSEEN JA LÄÄKÄRIIN. VANHEMMAT OLI IHAN HYSTEERISIÄ,VARSINKI ÄITI...

5.) Paljonko painoit pahimpina aikoina (kerro pituus ja paino)? OLEN 154cm JA PAHIMMILLANI PAINOIN 32KG. NYT PAINAN 39KG.
6.) Hoiditko/hoidetaanko sairauttasi? Käytkö/ kävitkö juttelemassa? Auttoiko terapia? OLIN SAIRAALA HOIDOSSA PARIIN KERTAAN,NYT KÄYN EDELLEEN PUNNITUKSESSA JA TERAPIASSA. TERAPIA EI ALUKSI AUTTANU,NYT SUHTAUDUN SIIHE ERI TAVALLA.

1.) Anoreksia, EDNOS

2.) Muihin lapsiin verrattuna olin pienenä
pullea, vaikka paino olikin aina normaali.
Myös perfektionismi ja jotkut viattomat
kommentit painosta.

3.) Lintsaan aina välillä kun olen niin
masentunut, etten vaan jaksa mennä kouluun.
Kavereita näen harvemmin.

4.) Eipä ole kukaan vielä huomannut.

5.) 165 cm & 40 kg

6.) Sairautta ei hoideta, mutta käyn netissä
kirjoittelemassa eri palstoille, joilla
asiasta puhuminen auttaa jonkin verran.

1. lievä anoreksia, bed, bulimia. viimeksi eilen oksensin, nyt yritän tosissaan lopettaa. (mutta haluan olla laiha!)
2. käsistä päässyt laihduttaminen, oma ajatusmaailma (laihat on täydellisiä ja kauniita, vain laihat saa kavereita ym.)
3. kouluruokailu ja kotsan tunnit tuottaa vieläkin suurta stressiä.
4. huomasivat että laihduin paljon, oli jo uhkailemassa sairaalalla. perheenjäsenet haistanu oksentamisen, muttei ainakaan äiti epäilly. tosin se kysy että oksensinko tahallaan. bed salassa.
5. 45 kg/169 tiedän, ei mikään paha. höh
6. en ole kertonu kenellekkään. en uskalla.

1.Anoreksiasta
2.Varmaan kaikki pienet kommentit joita sain kuulla pienempänä isältäni ja siskoltani vaikka ollut koskaan ylipainoinen, vähän vaan pullukka.
3.Ruoka pyörii koko ajan mielessä, koulussa kaverit huomauttelee kun mä en syö ym.
4.Mun äitipuoli huomasi. Tunnisti oireet koska oli itsekin kärsinyt anoreksiasta. Ystävät eivät huomanneet koska mä en missään vaiheessa oo päässyt erityisen laihaksi.
5.168/50
6.joo, mä oon avohoidossa. Ja käyn terapiassa. Vaikea sanoa onko se auttanut. Voi olla, ei siitä ainakaan haittaa ole ollut.

1. anoreksiasta 2. no en tiiä ei varmaan ollu kavereita ja olin masentunu 3.
4. 5. 165cm ja 41kg
6. en oo vielä ainakaa käyny missään hoidossa...

1.) ednos(lähinnä anorektisia piirteitä ja välillä oksentelua)

2.)olen laihduttanut ja oksennellut 11-vuotiaasta asti, mutta vasta ylä-asteella sairastuin vakavasti ja paino romahti.

3.)Aikaisemmin olin ollut luokkani paras koulussa mutta aliravittuna ja masentuneena oli mahdotonta keskittyä koulutyöhön.Lukiossa,anoreksian ollessa pahimmillaan, kursseja jäi kesken ja numerot huononivat,mikä tuntui todella pahalta.

4.) Vanhemmat olivat hädästä sekaisin,kaverit huolissaan. Kukaan ei uskaltanut tulla kysymään asiasta suoraan.

5.) 166 cm, 40 kg

6.) Olen ravannut ravitsemusterapeutilla,psykiatreilla,sisätautilääkäreillä ja tavannut pskiatrista erikoissairaanhoitajaa ja psykoterapeuttia...Syön masennuslääkkeitä,jotka ovat kyllä auttaneet. Terapiakin ehkä auttaisi,jos osaisin luottaa terpeuttiin...

:(